26. toukokuuta 2019

Lapset vauvakuumeessa

Olen viime aikoina käynyt erityisen paljon keskustelua lasteni kanssa vauvoista ja vauvojen hankinnasta. Lapsilla tuntuu olevan vauvakuume. Käytin taannoin ruokapöydässä houkuttelukeinona syökää niin kasvatte isoiksi -lausetta. Seurasi keskustelu:

8v: Mä tulen kasvamaan isommaksi kuin Mommo, koska Mommo ei enää kasva.
Minä: Tuut kasvamaan isommaksi kuin minäkin. Minäkään en enää kasva.
8v: Miksi?
Minä: Koska tietyssä iässä aikuiset ei enää kasva, paitsi leveyssuunnassa voi kasvaa. Aikuinen voi tulla paksummaksi muttei pidemmäksi.
6v: Voisitko sä sit syödä tosi paljon ja tulla paksuksi?
Minä: No miksi mun pitäisi tulla paksuksi?
6v: Koska silloin sulla olisi vauva mahassa ja me saatais vauva.
8v: Joo, sit meillä olisi neljä lasta!

Vauvakuume on asia, jota minäkin poden lähes kroonisella tasolla. En siis ihmettele, että lapsenikin imevät vaikutteita tuitui-mielentilastani. Erityisesti perheen nuorimmat. Keskimmäinen hoivaa mielellään nuorempia serkkujaan, kuopus puolestaan apinavauvojaan. Pitkään vauvakuumeeni oli puolisolle ruikuttamista, että eikö sitä nyt voisi jo. Kolmannen lapsen jälkeen vauvakuume muutti muotoaan, siihen rationaaliseen ja itsekkääseen suuntaan - vauva olisi teoriassa kiva ja söpö, mutta käytännön tasolla ei kiitos. Lainavauvat ovat parhaita, koska ne voi aina palauttaa.

6vko_022muok

Rationaaliseen vauvakuumeeseen kuuluu vauvojen söpöysmittari, mahaikävä, vanhempainvapaan houkuttelevuus sekä mehän ollaan aina puhuttu kolmesta tai neljästä. Käytännössä rationaalinen vauvakuume on sitä, että tiedostaa riittämättömät resurssit mutta kuumeilee silti. Vauvan tullessa kotona loppuisi tila ja tililtä loppuisi rahat. Tarvittaisiin mm. isompi auto kaikkien muiden vauvakulujen ja -kalusteiden päälle. Hyvälle tasolle kasvanut vapaus on myös asia, josta ei enää haluta luopua vauvan takia. Isot lapset on helpompi tyrkätä hoitoon, kun aikuisten menojalkoja vipattaa. Isot lapset syövät, peseytyvät ja ulkoilevat itsekseen ilman jatkuvaa passaamista ja vahtaamista. Isot lapset nukkuvat hyvin ja jos eivät nuku, niin eivät myöskään herätä aikuisia. Isot lapset ovat oikeasti avuksi koti- ja pihahommissa, eikä vain nimellisesti heiluttele kauhaa tai haravaa "ollakseen avuksi". Mutta vauvat on niin söpöjä! Rationaalinen vauvakuume on sitä, että ei halua vauvaa, mutta ei silti uskalla kuopata ajatusta lopullisesti.

Sami raukkaa, juuri kun hän on päässyt vauvojen perään ruikuttavasta vaimosta eroon, sai hän tilalle kolme vauvojen perään ruikuttavaa lasta. Lapset ovat fiksuja ja ymmärtävät paljonkin asioita, mutta aina ei menevän perille kun sanotaan, ettei mamma ja iskä enää halua vauvoja

1 kommentti:

  1. Hyvä kirjoitus! Monet ajatukset olivat kuin omiani, mulla myös kolme lasta ja oon aina sanonut että se on täydellinen lapsiluku. Mutta se ajatus vauvasta palailee tasaisin väliajoin...tai mulla lähinnä synnyttämisestä, halusin vielä elämässäni synnyttää ja onhan se vastasyntyneen tuoksukin aika ihana, mutta neljättä lasta en niinkään hinkua juuri monista noista sunkin luettelemista syistä=). Suurin syy kolmeen jäämiseen on mulla se, että en haluaisi enää riskeerata ja pyytää onnettarelta suopeutta, kun on kolme tervettä ja vielä helppohoitoista vauvaa ja lasta saanut ja itsekin oon raskauksista ilman vaurioita selvinnyt.

    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!