Fine day Sunday

Koska Samin kesäloma siirtyi ja todennäköisesti peruuntui kokonaan työkiireiden takia, tuntuu viikonloppujen yhteiset vapaapäivät entistä tärkeämmiltä. Yhteistä aikaa on vain kaksi päivää viikossa, ellei lauantaisinkin pidä tehdä töitä. Olen aina sanonut Samille että hän saa tehdä juuri niin paljon töitä kun jaksaa, mutta harmittaahan se, että kesälomista joutuu tinkimään. Kuitenkin täytyy muistaa olla kiitollisia siitä, että töitä riittää ja että pitkälti Samin työpanoksen takia meillä on mahdollista pitää lapset kotihoidossa.

Eilen vietettiin ihana kesäpäivä jalkapallokentällä sekä leikkipuistossa. Joel on kovasti innostunut jalkapallosta ja tykkää käydä isänsä kanssa isolla kentällä potkimassa. Tällä kertaa kentillä oli meneillään jonkunlainen turnaus, joten tilaa vapaaseen potkutteluun ei hirveästi ollut. Siirryttiin aika pian viereiselle leikkikentälle kiipeilemään ja leikkimään. Pikkasen hirvitti pienet poikani korkealla kiipeilytelineessä, mutta lapset taitavat olla luonnostaan ketteriä ja rohkeita, siellä ne vaan painoivat menemään korkeuksissa. Yritin itsekin liukua coolisti sellaisesta kolmen metrin korkuisesta tangosta alas, mutta coolisti se ei mennyt ja pikkasen pelotti vanhaa mamma-reppanaa. Hugo keskittyi mutustelemaan kiviä ja roskia, yllätys. Sorapohjainen leikkipaikka taisi olla pienelle ukkelille pala taivasta.

Kotiuduttuamme puistosta järjestettiin pihalla pannukakkujuhlat vanhempieni kanssa. Pihalle sattuneet naapurit kutsuttiin tietenkin mukaan ja saatiin koko leipomani pellillinen syötyä hujauksessa. Saatiin pihalle kunnon pöytä keväällä naapureiden ostettua itselleen uudet kalusteet. Kuinka ihanaa että he tajusivat jättää vanhan pöytäryhmän tuohon pihalle, siinä ollaan syöty välipalaa ja päivällistä porukalla koko viikon mittaan kun säät ovat vihdoin hellineet. Viihdyttiin pihalla iltapala-aikaan asti leikkien ja jutellen.

Ostin muuten lauantaina hetken mielijohteesta ihanan hapsuhelmaisen pitsitopin, vaikka joskus teininä vannoin etten enää ikinä käytä napapaitoja. Tämä näytti kuitenkin sovituskopissa niin ihanalta että oli pakko kotiuttaa se. Tiedättekö muuten sen fiiliksen, kun sovituskopissa hyvältä näyttänyt vaate ei kotipeilissä olekaan niin kivan näköinen? Niin käy minulle usein, mutta tällä kertaa toppi oli kiva vielä kotonakin. Korkeavyötäröisten shortsien kanssa tuo ei ollut ollenkaan paha, ja treeni-innon myötä ahdistus löllömahaa kohtaankin alkaa hälvetä. Tykkään mintunvihreästä tosi paljon ja tämä taisi olla kuudes sen värinen vaatekappaleeni, converseja mukaan laskematta. Napsittiin Samin kanssa eilen illalla muutamat asukuvat kalliolla. Mulle on edelleen kovin hankalaa yrittää olla luontevasti kameran edessä ja nyt meillä oli vielä naapurin pikkutytöt yleisönä! Näitä kuvia ottaessani huomasin kuitenkin, että se on ihan totta että kun tuntee näyttävänsä hyvältä se myös välittyy kuviin. Eilinen oli kyllä kaikin tavoin ihana päivä, näitä lisää!