26. toukokuuta 2019

Lapset vauvakuumeessa

Olen viime aikoina käynyt erityisen paljon keskustelua lasteni kanssa vauvoista ja vauvojen hankinnasta. Lapsilla tuntuu olevan vauvakuume. Käytin taannoin ruokapöydässä houkuttelukeinona syökää niin kasvatte isoiksi -lausetta. Seurasi keskustelu:

8v: Mä tulen kasvamaan isommaksi kuin Mommo, koska Mommo ei enää kasva.
Minä: Tuut kasvamaan isommaksi kuin minäkin. Minäkään en enää kasva.
8v: Miksi?
Minä: Koska tietyssä iässä aikuiset ei enää kasva, paitsi leveyssuunnassa voi kasvaa. Aikuinen voi tulla paksummaksi muttei pidemmäksi.
6v: Voisitko sä sit syödä tosi paljon ja tulla paksuksi?
Minä: No miksi mun pitäisi tulla paksuksi?
6v: Koska silloin sulla olisi vauva mahassa ja me saatais vauva.
8v: Joo, sit meillä olisi neljä lasta!

Vauvakuume on asia, jota minäkin poden lähes kroonisella tasolla. En siis ihmettele, että lapsenikin imevät vaikutteita tuitui-mielentilastani. Erityisesti perheen nuorimmat. Keskimmäinen hoivaa mielellään nuorempia serkkujaan, kuopus puolestaan apinavauvojaan. Pitkään vauvakuumeeni oli puolisolle ruikuttamista, että eikö sitä nyt voisi jo. Kolmannen lapsen jälkeen vauvakuume muutti muotoaan, siihen rationaaliseen ja itsekkääseen suuntaan - vauva olisi teoriassa kiva ja söpö, mutta käytännön tasolla ei kiitos. Lainavauvat ovat parhaita, koska ne voi aina palauttaa.

6vko_022muok

Rationaaliseen vauvakuumeeseen kuuluu vauvojen söpöysmittari, mahaikävä, vanhempainvapaan houkuttelevuus sekä mehän ollaan aina puhuttu kolmesta tai neljästä. Käytännössä rationaalinen vauvakuume on sitä, että tiedostaa riittämättömät resurssit mutta kuumeilee silti. Vauvan tullessa kotona loppuisi tila ja tililtä loppuisi rahat. Tarvittaisiin mm. isompi auto kaikkien muiden vauvakulujen ja -kalusteiden päälle. Hyvälle tasolle kasvanut vapaus on myös asia, josta ei enää haluta luopua vauvan takia. Isot lapset on helpompi tyrkätä hoitoon, kun aikuisten menojalkoja vipattaa. Isot lapset syövät, peseytyvät ja ulkoilevat itsekseen ilman jatkuvaa passaamista ja vahtaamista. Isot lapset nukkuvat hyvin ja jos eivät nuku, niin eivät myöskään herätä aikuisia. Isot lapset ovat oikeasti avuksi koti- ja pihahommissa, eikä vain nimellisesti heiluttele kauhaa tai haravaa "ollakseen avuksi". Mutta vauvat on niin söpöjä! Rationaalinen vauvakuume on sitä, että ei halua vauvaa, mutta ei silti uskalla kuopata ajatusta lopullisesti.

Sami raukkaa, juuri kun hän on päässyt vauvojen perään ruikuttavasta vaimosta eroon, sai hän tilalle kolme vauvojen perään ruikuttavaa lasta. Lapset ovat fiksuja ja ymmärtävät paljonkin asioita, mutta aina ei menevän perille kun sanotaan, ettei mamma ja iskä enää halua vauvoja

7. huhtikuuta 2019

Raskaaksi miehelle, jota ei ole tavannut

Meidän parisuhteen ja perheen alkutaival on keskivertoelämänkulkuun nähden melkoisen epätavallinen. Parisuhteemme alkoi nopeasti, sillä aloimme seurustelemaan virallisesti vain puolitoista vuorokautta ensitapaamisesta. Tätä epätavallisempaa on se, että olin teknisesti raskaana jo viikkoja aiemmin. Ei kohdussa mitään kasvanut tietenkään, mutta raskaus katsotaan alkaneeksi jo edellisten kuukautisten ensimmäisestä päivästä. Minulla oli viimeiset kuukautiset kesäkuussa joskus juhannuksen aikoihin ja tapasimme Samin kanssa heinäkuun alussa. Epäsäännöllisessä kuukautiskierrossa ovuloin jossain kohtaa heinäkuun alkupuolta ja pissasin positiivisen tuloksen raskaustestiin heinäkuun lopussa. Tuolloin olimme tunteneet Samin kanssa tasan 27 päivää.

ekakuva

Pari kuukautta sitten sain yhteydenoton Kaksplussan toimituksesta. He halusivat haastatella meitä liittyen nopeaan perheen perustamiseen sekä siihen liittyvään parisuhteen kestävyyteen. Voiko suunnittelemattomasta raskaudesta kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen välillä kasvaa kestävä parisuhde? Olemme malliesimerkki siitä, ettei perheen perustaminen ja lastensaanti välttämättä tarvitse vuosikausien yhdessäoloa vakaata parisuhdetta. Kieltämättä tarvitsimme myös paljon sattumaa ja hyvää onnea, että lopputulos on tämä.

Olemme olleet yhdessä pian yhdeksän vuotta ja loppuvuodesta vietämme kahdeksatta hääpäivää. Meillä on kolme ihanaa lasta ja perhe-elämä on meille älyttömän suuri onni. Kaveripiiri, joka ensitapaamisestamme asti on seurannut suhteemme ja perheemme kasvua, pitävät meitä sinä pariskuntana joka ei koskaan eroa. Vaikka me luotamme suhteeseemme täysillä, eikä muiden mielipiteet sitä muuttaisikaan, on myös mukavaa, kun lähipiiri kokee meidät vahvana yksikkönä ja näkevät rakkautemme toisiamme kohtaan.

Koska parisuhteemme alkoi vauvauutisilla, perheen perustaminen ei tuonut kovin suuria muutoksia itse parisuhteeseen. Olimme tunteneet niin lyhyen ajan ettei mitään kahdenkeskeisiä rutiineja/tapoja ollut kerennyt muodostua. Suhteen alussa olimme paljon erossa Samin armeijan takia ja yhteenkin muutimme vasta kuudennella raskauskuulla. Parisuhde kasvoi ja kehittyi samaa tahtia kuin vatsakin.

Tärkein arvo meille parisuhteessa ja yhdessäolossa on ehdottomasti tahto olla yhdessä. Jokaisessa parisuhteessa on varmasti myös vaikeita aikoja, niin meilläkin on ollut. Vaikeita asioita käsitellessä on tärkeää muistaa se tahto, silloin on suurempi mahdollisuus että suhde kantaa niiden yli. Arjen sujuvuus on myös tärkeää, koska arki on luonnollisesti se suurin osa elämää. Pienimmätkin huomionosoitukset ovat tärkeitä ja vaikuttavat positiivisesti. 

Käykää lukemassa ajatuksiamme parisuhteesta ja perheen nopeasta perustamisesta Kaksplussan jutusta "Uusi suhde ja heti raskaaksi! Nyt Jennillä ja Samilla on jo kolme poikaa ja 9 yhteistä vuotta"

18. maaliskuuta 2019

Diagnosoimaton päänsärky

pääkipu1

Olen puolet elämästäni kärsinyt erityyppisistä päänsäryistä, voimakkuudeltaan ja kestoltaan vaihtelevasti. Ensimäistä kertaa minulta tutkittiin migreeniä muistaakseni 14-vuotiaana, kun päänsärkyä oli pitkän aikaa lähes päivittäisellä tasolla ja särkylääkettä kului hirveät määrät. Alkuun kävin pääosin kouluterveydenhoitajalla lääkitsemässä itseäni. Myöhemmin popsin lääkkeitä ihan itsenäisesti tarpeen mukaan tai pyysin vanhemmiltani, sillä oli kouluakin käytävä eikä särky onneksi ollut niin sietämätöntä. Diagnoosia en migreeniin saanut ja jossain vaiheessa nuoruusvuosia lääkkeiden syöminenkin alkoi mietityttämään vanhempiani sekä itseäni niin toleranssin, maksan kunnon kuin mahdollisen särkylääkepäänsärynkin puolesta.

Perhekodissa sijoitettuna ollessani lääkkeiden jakelu oli hyvin valvottua ja siellä hiljalleen aloin pitämään lääkkeiden "anelua" ja tarpeen selittämistä jo hieman nöyryyttävänä, joten jätin yhä useammin päänsärystä kertomatta ja sinnittelin läpi kohtausten ilman lääkkeitä.

Toista kertaa migreenin mahdollisuutta kartoitettiin minun ollessa 18-vuotias, jolloin minua huimasi lähes jatkuvasti ja pyörtyilin usein. Päänsärky oireili ajoittain tämän kaiken muun keskellä ja minulle tehtiin jos jonkinlaista testiä. Lopulta sain diagnoosin posturaalinen hypotonia eli jonkunlainen yhdistelmä verenkiertohäiriötä, matalaa verenpainetta ja asentohuimausta. Diagnoosi oli omalla tavallaan helpotus, mutta ei kuitenkaan tuonut lohtua eikä selitystä päänsärkyihin.

Toistaiseksi viimeisin kerta kun migreeniä on minulta tutkittu, on olikohan se kesällä 2016 vai 2017, mutta silloinkin diagnoosi jäi saamatta. Ensimmäistä kertaa tämän vuosia kestäneen migreeniepäilyn aikana lääkäri määräsi minulle migreeniin tarkoitettua lääkettä testiin, mutta se ei auttanut.

Särkytaipaleeni aikana syitä on etsitty vähän kaikkialta. On mietitty jännityspäänsärkyä, niska-hartiajäykkyyttä, stressiä, huonoa nestetasapainoa, liian vähäistä unensaantia, ravintoainepuutteita, huonoa näköä, ties mitä. Samoin on yritetty korjata ja parantaa tilannetta nukkumalla enemmän, juomalla enemmän vettä, syömällä eri lailla, hankkimalla silmälasit, venyttelemällä ja joogaamalla lihasrentoutusmielessä ja olemaan stressaamatta. Ja on kokeiltu särkylääkkeitäkin tuloksetta.

pääkipu2

Päänsäryssäni on monia erilaisia oireita. Pahin niistä on sykkivä, tykyttävä kipu ohimoissa ja otsassa. Tuntuu, että pää puristuu kasaan ja kuin joku poraisi kallooni. Pahimmillaan kipu on pienenkin liikkeen jälkeen, sietämättömästi jos nousee/istahtaa tai kumartaa. Kipu säteilee myös niskaan ja kivun takia jännittäessäni niskakin jännittyy. Hetkellistä helpotusta kipuun saa painamalla niskan ja takaraivon aluetta voimakkaasti, mutta kipu hellittää vain painamisen ajan. Särkykohtauksen ajan olen erittäin ärsykeherkkä, varsinkin kirkkaille valoille ja koville äänille. Eilen tunsin ikään kuin suonenvedon tyyppistä kipua oikeassa ohimossa, pään sisällä kramppasi oudosti ja silmä nyki niin ettei se pysynyt auki. Tämä oli ihan uudenlainen tuntemus, mutta meni ohi muutamassa minuutissa.

Kestoltaan päänsärkykohtaukseni ovat muutamasta tunnista muutamaan päivään ja kohtauksia ilmenee hyvin vaihtelevalla aikavälillä. Perus lääkeannos minkä kipuun otan, jos otan, on 1g panadolia ja 800g buranaa 2-3 kertaa päivässä. Harvoin tuokaan määrä vie kipua pois, jonka takia en yleensä ota lääkettä. On turhaa kuormittaa kehoa lääkkeillä, jos ne eivät vaikuta. 

Viime aikoina minua on etenkin vanhempieni suunnasta painostettu ja suositeltu jälleen kerran lääkärille hakeutumista. Täytyisi käydä varmaan ihan asiantuntevalla neurologilla mieluummin kuin yleislääkäreillä kuten aiemmin. Onhan se tyhmää vain kärsiä kivuista vuodesta toiseen selvittämättä, mikä ihan oikeasti mättää tuolla pään sisällä. Olen kuitenkin jo valmiiksi niin turhautunut aiempien kokemusteni perusteella siihen, ettei tutkimuksissa tälläkään kertaa löytyisi mitään. Ei oikein huvita laittaa rahaa tutkimuksiin ja tuhlata aikaa vastaanottokäynneillä, jos taas olisi tarjolla vaan ehkää, entiedää ja eioota.

Kipukohtaukset turhauttavat. Tekisi mieli hakata päätä seinään, huutaa MÄ EN JAKSA ja kuolla pois. Välillä on niin toivoton olo, etten tiedä miten päin olisi. Varsinkin jos olen ottanut lääkkeitä eikä ne ole helpottaneet. Sitten jossain vaiheessa kun päänsärky loppuu, loppuu myös huoli, murheet ja toivottomuus. Mitäpä mä nyt enää menisin lääkäriin, kun särky meni ohi? Kunnes menee viikko, kuukausi tai kaksi kuukautta ja seuraava kohtaus iskee. 

Löytyykö muita päänsärystä kärsiviä? Oletteko saaneet migreeni- tai jonkun muun diagnoosin?