28. syyskuuta 2020

Koronaystävälliset minisyntymäpäiväjuhlat

 Eilen vietimme koko vuoden edestä synttärijuhlia. Keväällä ja kesällä ei juhlittu ollenkaan, kun tilanne oli niin epävakaa emmekä juurikaan tavanneet muita kuin perheenjäseniä. Esikoisen synttäreille pidettiin vain pienet kakkukahvit keskenämme ja keskimmäinen oli isovanhempiensa kanssa reissussa, he oli viettäneet pizzasynttäreitä siellä. Kuopuksen synttäreiden lähestyessä tilanne ei vieläkään näyttänyt kovin lupaavalta, mutta uskaltauduimme silti erityisjärjestelyin järjestämään minijuhlat.

Oli siis aika 9-, 8- ja 6-vuotisjuhlien. Joskus aikanaan järjestin upeita teemajuhlia, jossa kaikki tarjoilut olivat teeman mukaisia ja kotia koristeltiin vaikka millä mitalla. Oli ilmapalloja, banderolleja, seinäkoristeita ja photobooth-propseja. Viime vuosina olen lähinnä leiponut kakun ja hoitanut muut tarjoilut suoraan kaupasta. Tänä vuonna menin entistä matalamman aidan yli ja tilasin kakun valmiina, päädyin helposti valmistettaviin tarjoiluihin ja ostin jopa kaupanvalmiit jääpalat. Muffinseja sentään jaksoin leipoa itse, vaikka alkuun meinasin ostaa valmiita pakastedonitseja. 

_DSC0570

Poikien kakkutoiveena oli väriä vaihtava (eli liukuvärjätty) kakku, jossa paljon koristeita ja tikkareita. Saatiin just sitä mitä tilattiin, karkkeja ja tikkareita notkuva värikäs ja herkullinen sitruuna-mansikkakakku. Enpä olisi tuollaista osannut itse väsätä, vaikka olen leiponut mitä ihmeellisimpiä kakkuja menneisyydessä. Tarjolla oli kakun lisäksi appelsiini-suklaamuffinseja, keksejä, poppareita, kahdenlaisia kolmiotäyteleipiä (feta-paprika ja tonnikala) sekä simppeli viherpastasalaatti lisukkeineen. 

Juhlat järjestettiin koronan takia kahdessa osassa, eli minun puolen sukulaiset ja miehen puolen sukulaiset tulivat eri aikaan. Kahden kattauksen väliin jäi hieman alle tunti aikaa levätä ja laittaa pöytä uudelleen koreaksi. Oltiin myös pidetty huolelliset siivoustalkoot ennen juhlia ja hinkattu erityisesti ovienkahvat ja muut kosketuspinnat tarkasti. Ovella tarjosimme halukkaille käsidesiä.

_DSC0610

Vallitsevan tilanteen takia kutsuimme ainoastaan lähimmät sukulaiset, joten ikävä kyllä kummit ja moni muu tärkeä vieras jäi kutsumatta. Miniporukalla järjestetyt juhlat olivat silti kivat ja onnistuneet. Toivotaan hartaasti, että ensi vuonna saisi järjestää taas isompia juhlia. Myös kaikki kaverisynttärit ovat olleet meillä pannassa, joten toivottvasti nekin saisi ensi vuonna jo turvallisesti järjestettyä. Lapset ovat kuitenkin yllättävän hyvin ymmärtäneet tilanteen eivätkä ehkä ole olleet niin pahoillaan uupuvista kaverisynttäreistä.

Oletteko te viettäneet synttärijuhlia normaalisti korona-aikana?

11. syyskuuta 2020

Toimistopäivän asu

20200902_122657-01-01

Liki kuusi kuukautta olen ollut etätöissä. Käytännössä tämä merkitsee muutoksena toimistolla työkentelemiseen ainoastaan entistä epäergonomisempia työasentoja sekä työpukeutumisena lähinnä aamutakkia ja pesemätöntä tukkaa nutturalla. Työn kulku itsessään ei ole muuttunut, samalla tavalla hommat hoituu kotoa käsin ellei jopa paremmin. Kotona ei ole työkavereita kenen kanssa juoruta kahvitauolla ja näin ollen tauot jäävät huomaamatta lyhyiksi ellei jopa pitämättä. Toki kaiken sosiaalisen kanssakäymisen puuttuminen on joskus raskasta, mutta onneksi on etäpalavereita ja etäkahvitaukoja työkavereiden kanssa. Mutta se ei kuitenkaan ihan yllä samalle tasolle kuin kasvokkain juttelu. 

Kotona työskentelyssä on monia hyviä puolia, kuten lyhyt työmatka ja siitä johtuva ajansäästö. Positiivista on toki myös se, että voit nousta suoraan sängystä koneen ääreen ja töihinlähtöä edeltävä laittautuminen jää pois säästäen aikaa sekin. Pitkässä juoksussa kuitenkin aamutakissa hengailu aamusta iltaan päivästä toiseen käy tylsäksi ja kaikki ihanat vaatteet jäävät kaappiin lojumaan. Harvemmin sitä jaksaa etätyöpäivän takia pukeutua nätisti, koska mitä väliä?

20200902_122626-01-02

Työpukeutumisessa olen aina tykännyt siitä, ettei varsinaisia työasuja ole. Aiemmassa työssäni asiakaspalvelussa töihin sai pukeutua miten halusi, toki hyvän maun mukaisesti. Nykyisessä toimistotyössä on samat säännöt, eli vapaa mutta asiallinen pukukoodi. Minä olen tulkinnut pukeutumissuosituksia niin, etten esim verkkareissa tai jumppahousuissa mene toimistolle, mutta huppari on farkkujen kanssa ihan riittävän siisti. Harvoin kyllä käytän huppareita muutenkaan. Yleensä suosin mekkoja tai farkkuja ja neuleita.

Pitkän etätyöskentelyn myötä satunnaiset toimistopäivät ovat tuoneet lisäintoa pukeutumiseen, kun kerrankin voi vetää niskaansa kivemmat vaatteet kuin sen mainitsemani aamutakin. Olen aika epäergonominen, sillä käytän usein korkkareita, vaikka tiedän jalkojeni olevan kipeät illalla tai viimeistään seuraavana päivänä. Toimistolla suosin sähköpöydän ääressä seisomisen mieluummin kuin istumisen, mikä rasittaa jalkoja korkkareissa entistä enemmän.

20200902_122739-02 (1)-01

Tämä kuvissa näkyvä asuni viime viikolta koostuu mun all-time favorite hameesta (New Yorker), avoselkäisestä paidasta (fb-kirppis), maailman parhaista sukkahousuista (BikBok) ja jaloissa yllättävän mukavista nilkkureista (Citymarket). 

Millaiset työvaatteet teillä on? Onko virallista työasua tai pukeutumiskoodia?

7. elokuuta 2020

10 vuotta yhdessä - kumpi todennäköisemmin...

Vietimme Samin kanssa heinäkuussa kymmenettä vuosipäivää, niin se aika rientää kun on kivaa! Kymmeneen vuoteen on mahtunut vaikka ja mitä. Kolme lasta, yli kahdeksa vuoden avioliitto, kolme yhteistä kotia, ylämäkiä ja alamäkiä. Löysin jostain tällaisen hauskan kumpi-kyselyn ja näitä on aina hauska lukea, sekä näihin on hauska myös pohtia vastauksia. Joten, tässä kymmenen yhteisen vuoden aikana opittuja asioita parisuhteestamme.

20200701_202935-01

Kumpi todennäköisemmmin...

...pyytää ensin anteeksi?
Jenni - Monesti pidän riidassa mykkökoulua, mutta olen lähes aina myös se, joka katkaisee mykkökoulun ja aloittaa asioiden sovittelun.  

...on enemmän huomionkipeä?
Jenni - Hyvänä esimerkkinä "Voisitko tulla istumaan mun viereen kun katson Netflixiä". Ei se seura niinkään, vaan se tarve olla toisen keskipisteenä. Ei kyllä yleensä mene läpi...

...suuttuu hävitessään lautapelin?
Jenni - Mä tykkään pelata lautapelejä ja korttia niin kauan, kuin olen voitolla. Paitsi tänä kesänä Casinoa pelatessa Sami lopulta kieltäytyi pelaamasta, koska mun "tuuri" oli liian hyvä ja hän oli reilusti häviöllä.

...tarjoaa kahvilassa?
Sami - Sami on meillä se, joka maksaa useammin. Meillä on yhteinen talous, joten kumpikaan ei varsinaisesti tarjoa. Mutta baarissa esimerkiksi Sami saattaa tuoda seurueelle tarjottimellisen juotavaa omaan laskuunsa.

...valitsee huonon leffan?
Jenni - Meillä kestää yleensä leffan pituuden verran päästä yhteisymmärrykseen, mitä katsoa. Minä rakastan elokuvia, jossa ollaan mahdollisimman jumissa samassa paikassa koko elokuvan ajan ja Sami pitää niitä tylsinä. Monesti alan myös katsomaan jotain outoa leffaa, joka on aloitettuaan tietenkin pakko katsoa loppuun oli se kuinka huono tahansa.

...pystyy puhumaan itsensä pois sakoista?
Sami - Minua ei ole siunattu kovin hyvillä puheenlahjoilla, mutta Sami sen sijaan tietää aina mitä sanoa missäkin tilanteessa. Hän varmasti saisi sakotkin puhuttua pois.

...nukahtaa ensin?
Sami - Ai että minua ärsyttää, kuinka nopeasti ihminen voi nukahtaa. Vaikka kuinka monesti muistuttaisi, että älä vaan nukahda ennen mua.

...tuhlaa enemmän rahaa ruokaan?
Sami - Minä pihistelen, pysyn ostoslistassa ja ostan tarpeen mukaan. Samin kauppareissulla mukaan tarttuu aina jos jonkinlaista heräteostosta. Viimeksi tänään neljää eri mehua.

...on hygieenisempi?
Sami - Mä olen varsinkin nyt korona-aikana ollut etätöissä ja päiviä putkeen poistumatta kotoa edes lähikauppaan. Joten miksi vaivautua suihkuun, kun voi asua aamutakissa ja sonnustautua sotkunutturaan?

...kääntyisi vegaaniksi?
Ei kumpikaan - Meistä kummastakaan ei kyllä olisi vegaaneiksi, koska hyvää pihviä ei voita mikään.

...kieltäytyy kutsusta ollakseen vaan kotona?
Sami - Hän monesti jaksaa ihmetellä, millaisiin kaiken maailman kissanristiäisiin on osallistuttava.

...kehuu herkemmin?
Jenni - Kyllä minä olen se, joka kehuu herkemmin.

20200701_202918-01   
...ostaa toisen lempiherkkuja kaupasta?
Sami - Sami monesti tuo minulle herkkuja kaupasta pyytämättä. Puhumattakaan niistä kerroista, kun hän lähtee varta vasten herkkuhimojeni takia kauppaan.

...unohtaa sen, mitä meni ostamaan?
Jenni - Mä unohdan muutenkin paljon enemmän. Unohdan autonavaimet kotiin lähtiessäni autoilemaan ja unohdan aurinkolasit päähän tullessani sisätiloihin. Todennäköisesti unohtaisin myös ostaa maitoa, jos lähtisin maitokauppaan.

...on myöhässä sovitusta?
Jenni - Mä inhoan olla myöhässä, mutta olen lähes aina myöhässä. Muut istuvat jo autossa, kun minä vasta valmistaudun.

...siivoaa tarkemmin?
Sami - Mä olen mestari siivoamaan kaikkea turhaa ja järjestelemään paitoja värisuoraksi vaatekaapissa, mutta muutoin minua ei niinkään haittaa sotkut kotona. Sami siivoaa enemmän, useammin, paremmin ja huolellisemmin. 

...sanoo lapsille joo?
Jenni - Minä annan selkeästi useammin periksi lapsille.

...herää aikaisemmin?
Sami - Paitsi viikonloppuisin kun saisi nukkua myöhään - silloin olen kukonlaulun aikaan hereillä ja itken kuinka tylsää on kun toinen vaan nukkuu.

...laittaa pyykkikoneen päälle?
Sami - Kyllä se Sami on meillä useammin pyykkäämässä. Minä taas viikkaan puhtaat useammin kaappiin, koska puolisolla ei ole hajuakaan edes kokolappuja vertaamalla kenen vaatteet on kenen. Jos Sami laittaa vaatteet kaappeihin, on mun sukkalaatikot täynnä lastensukkia ja lastenvaatteet ihan väärissä hyllyissä. 

...siivoaa keittiön?
Sami - Vihaan keittiön siivoamista, likaisia tiskejä ja myös puhtaita tiskejä. Siispä unohdan niiden olemassaolon ja odotan, että joku muu tekee niille jotain. Onneksi lapset ovat ahkeria apureita.

...sotkee?
Jenni  - Aiempien vastausten perusteella voinette arvata, etten ole huippu missään siivouksen lajissa. Sotkea sen sijaan osaan - on niin paljon helpompi jättää tavarat sinne, mihin ne käsistään päästää irti. 

...valitsee musiikin, mitä kuunnellaan autossa?
Sami - Yleensä meillä soi joko Samin laittama radiokanava tai Samin Spotify.

...lämmittää saunan?
Sami - Hän tykkää saunoa, minua taas pyörryttää liian helposti ja heikottaa ja on liian kuumakin.

Olipa hauska täyttää tällainen kysely. Vastauksia pohtiessa oppii aina katsomaan asioita uusista näkökulmista ja pääsee miettimään niitä omia tapoja ja niiden syitä. Selkeästi mulla olisi harjoiteltavaa siivouksen saralla, mutta se ei kyllä tule kenellekään yllätyksenä, haha.

3. elokuuta 2020

Hei hei kesä, tervetuloa syksy!

IMG_20200715_195149_859

Kevät ja kesä on mennyt jonkinlaisessa usvassa, kuten varmaan monella muullakin. Keväältä ei ole kovin paljoa kerrottavaa. Oli etäkoulut, etätyöt ja etäpäiväkodittomuus, eli kotonaoloa, kotonaoloa, kotonaoloa. Uusi arki oli kaikille tottumisen aikaa, ruutuajat paukkuivat ja monesti mentiin sieltä, missä aitaa ei edes ollut. Mielialat heittelivät ajoittain hyvinkin vahvasti onnesta epätoivoon itse kullakin. Siinä missä puoliso kävi normaalisti töissä päivät, minä jongleerasin omia töitäni, koululaisten tehtävien auttamista sekä viisivuotiaan viihdyttämistä. Kotiäitivuodet olivat asiaa erikseen, silloin ei ollut töitä ja palavereita joihin keskittyä naperoiden kiljuessa taustalla ja toisten chättäillessä opettjien kanssa. Välillä istuimme kaikki kolme luurit päässä omissa palavereissamme keittiönpöydän ääressä.

Jotenkin pärjäsimme kaiken säätämisen kanssa ihan kiitettävästi ja jäimme lomalle hyvillä mielin. Koitti kolmas kesäloma työurani aikana ja se oli ensimmäinen kokonainen neljän viikon kesälomani. Vaikka olin kaksi kuukautta kotona viime kesänä, olin suurimman osan ajasta sairaslomalla, enkä siis varsinaisesti lomalla. Sitä edellisenä kesänä olin vasta aloittanut töissä ja lomaa oli kertynyt vain hurjat neljä päivää. 

Olen onnellinen kuinka syvään lomamoodiin pääsin, sulloin koneen ja puhelimen niin syvälle kaappiin, että niitä sai sieltä ihan tosissaan kaivella esille töihinpaluuta edeltävänä iltana. Yleensä tsekkailen työsähköposteja iltaisinkin, välillä viikonloppuna ja joskus jouluna. Nyt en suonut ajatustakaan työasioille koko kuukauden aikana.

IMG_20200424_114912_935
IMG_20200531_174800_202

Lomaltapaluu koitti osalle meistä jo viime viikolla ja tänään minäkin palasin töihin sekä kuopus aloitti esikoulutaipaleensa. Osa meistä lomailee vieläkin, kun koulut alkavat vasta kahden viikon kuluttua. Arkeenpaluu tuntuu ihan mukavalta, vaikka lomailisin toki mielelläni pidempäänkin, terveisin koululaisten pitkiä lomia kadehtiva.

Kesälomaa vietimme saaristossa, kotona hengaillen, kotikaupungissa seikkaillen  sekä Pohjois-Karjalan seesteisissä järvimaisemissa. Ollaan uitu ihan mahdottoman paljon ja syöty kasapäin mansikoita. Ollaan tehty tavallisia arkisia asioita, kuten käyty kirjastossa, nähty kavereita ja syöty ravintoloissa, asioita jotka vielä hetki sitten tuntuivat kaukaisilta ja vierailta. Juuri tätä kesäloma on parhaimmillaan. Pienistä asioista nauttimista, yhdessäoloa ja rentoa tekemistä. Lautapelejä, pitkiä iltasatuja, aamu-uinteja, jäätelöitä jo ennen lounasta. Vaikka monta jäätelöä päivässä, jos siltä tuntuu. 

IMG_20200619_145428_185 IMG_20200714_145553_001
IMG_20200510_185010_738

Syksy on jonkinlaista uudistumisen aikaa, silloin aina havahtuu siihen ajan rientämiseen. Voitteko kuvitella, että kaikki lapsemme ovat jo kasvaneet päiväkoti-iästä ohitse! Ensi syksynä meillä on jo kolme koululaista. Hullua. Ensimmäistä kertaa en myöskään pode vauvakuumetta enkä taaperoikävää, vaikka lapset ovatkin jo isoja. Enempi innostun heidän kasvusta, omatoimisuuden lisääntymisestä sekä omasta vapaudestani, jota arki tulevina vuosina tulee mahdollistamaan entistä enemmän. Vaikka siitä, että maitotölkin lähikaupasta voi noutaa joku muu kuin minä. Ja että se tehdään innosta hihkuen, koska yksin kaupassa käyminen on uutta ja jännittävää.

Syksyltä odotan kaikista eniten sitä tavallista arkea, vaikka se joskus onkin raskasta. Aina ei jaksaisi juoksennella hypermarkettien hyllyjen välissä ja kuskailla lapsia harrastuksiin illasta toiseen, mutta se arki rutiineineen on kuitenkin terveellistä ja turvallista. Ja kivaa, kun siitä tekee sellaista. Joskus olin sellainen, joka eli viikonloppuja varten, mutta viikonlopun koittaessa oli liian väsynyt tehdäkseen mitään. Halusin olla entistä enemmän sellainen, joka nauttii arjesta siinä missä vapaistakin. Arki on kuitenkin se aika, jota eniten vuodessa vietämme. Sen tulisi olla kivaa ja nautinnollista ja siihen aion tänä syksynä panostaa. 

Kivaa alkanutta elokuuta kaikille! Mitä te odotatte eniten alkavalta syksyltä?

17. helmikuuta 2020

Lapsen muistilista uimahalliin

Tänään kävin ensimmäistä kertaa yksin uimahallissa kolmen pojan kanssa niin, että isommat menivät miesten puolelle ja itse kuopuksen kanssa naisten puolelle. Uimahalleissa on säännöt, joissa sanotaan kouluikäisten lasten kuuluvan mennä oman sukupuolensa pukuhuoneeseen. Itse pidän 7-vuotiasta melko pienenä pärjäämään yksin, muttei se mahdotonta ole. Monet koululaiset kulkevat yksin koulumatkat ja ovat yksin kotona, joten miksi ei onnistuisi uimahallissakin yksin oleminen. Tiedän kuitenkin, että lapset kehittyvät eritasoisesti ja kaikki eivät ole valmiita yksin pärjäämiseen vielä ensimmäisinä kouluvuosina. Onneksi silloin voi kysyä apua vaikkapa uimavalvojalta. Ainakin nettiä aiheesta selatessani löytyi monikin halli, jossa tarjotaan apuja lapselle tarvittaessa.

Meidän pojat ovat harrastaneet uintia jo tovin ja myös harjoitelleet pukuhuoneessa toimimista isänsä kanssa. Ihan yksin eivät kuitenkaan ole menneet vielä kertaakaan. Lähdimme hakemaan hiihtolomakokemuksia naapurikunnan uimahalliin, joka oli meille täysin uusi paikka. Uimahallin käytännöt eivät olleet tuttuja, esimerkiksi kaappien lukitukset olivat erilaiset kuin "kotihallissa". Oli siis todellinen harjoittelun paikka.

Jotta takaisimme itsellemme hyvän uimahallikokemuksen, kertasimme sääntöjä muutamaan otteeseen ja listasimme kaikki tärkeimmät asiat mielessämme ylös. Pojat osasivat hienosti nimetä kaikki pukuhuoneessa olemisen vaiheet sekä ennen että jälkeen uinnin. Käytännössäkin kaikki onnistui, pieniä kaapin lukitsemisvaikeuksia lukuun ottamatta.

_DSC0531 -1

Muistilista yksin pukuhuoneeseen menevälle lapselle

1 - Riisutaan ja laitetaan vaatteet kaappiin
2 - Muistetaan lukita kaappi
3 - Apua voi ja pitää kysyä, jos ei pärjää
4 - Suihkussa peseydytään
5 - Vanhempaa odotetaan altaan reunalla, veteen ei mennä yksin
6 - Uinnin jälkeen suihkuun 
7 - Tarkista, että kaikki tavarat on tallella ja pussita märät uimavaatteet
8 - Saunan jälkeen käydään suihkun kautta
- Pukeudutaan reippaasti, sovitaan kellonaika jolloin tavataan
10 - Tarkistetaan, että kaappi jää tyhjäksi

Tärkeimmät kohdat ovat mielestäni ehdottomasti avun kysymisen uskaltaminen, altaan reunalla odottaminen ja tavaroiden tarkistus. Meillä ainakin vaatteet ja kamppeet saattavat jäädä unholaan muun häsellyksen keskellä, joten on hyvä kerrata mukaan otettavat tavarat tai niiden määrä. Uimapuku, uimalasit, pyyhe, laudeliina. Tuon enempää ei tarvitse lapselle pakata mukaan. 

Sovimme altaalta lähtiessämme, että tapaamme uimahallin aulassa kahdelta. Viittä vaille soitin pukeutuessamme pojille missä mennään. "Joo, me odotellaan jo täällä aulassa". Hienosti meni!

Ja viimeiseksi vinkki silmälasipäisille uimareille ja heidän vanhemmilleen. Optikkoliikkeissä on saatavilla uimalaseja vahvuuksilla, jotta pieni uimari näkee eteensä hallissa sekä veden alla. Ne eivät ole kaikista edullisimpia, mutta ehdottomasti hintansa arvoiset. Hinnat liikkuvat n.70-200 euron paikkeilla, linsseistä riippuen. Me maksettiin Alexin laseista muistaakseni 170 euroa, koska hänellä on niin suuret vahvuudet ja vielä hajataittoakin. Mutta eipä enää tarvitse sukellella seiniä päin tai kulkea sokkona suihkutiloissa!

12. helmikuuta 2020

Ylistys osallistuvalle isälle

Maailmassa on aina ollut hiljainen käsitys äidin ja isän roolijaosta lapsiperhearjessa. Jo aikoja sitten miehet kävivät töissä ja emännät hoitivat kotia ja kaitsivat lapsia. Isät tulivat työpäivän jälkeen valmiiseen ruokapöytään, söivät ja linnoittautuivat työhuoneisiinsa lukemaan sanomalehteä ja polttamaan sikaria. Äidit siivosivat, tiskasivat ja hoitivat lapsia. Pojat leikkivät ja tytöt auttoivat äitejä.

Nykyään ajat ovat muuttuneet ja isät ovat hiljalleen saaneet enemmän roolia tasavertaisena vanhempana. Edelleen näkyy niitä vilahduksia entisajoista, esimerkiksi koti-isien jumalointi ja sankaruus, kun kotiäitejä kohdellaan yhteiskunnan varoin elävinä loisina. Myös äitien lähtiessä jonnekin pois lapsen luota, nähdään asia niin että lapsi olisi hoidossa isällään, eikä niin, että olisi ihan vaan kotona vanhempansa kanssa.

Onneksi nämäkin ajatusmallit siirtyvät hiljalleen taka-alalle

nightsku

Ne seitsemän vuotta kun minä olin kotiäitinä, työnkuvaani kuului kodinhoito, ruoanlaitto ja lasten kaikki harrastukset. Siivous, pyykkäys, kauppareissut ja muut hoituivat päivän aikana miehen käydessä töissä. Kuskasin lapsia kerhoon, päiväkotiin, esikouluun ja takaisin. Leikitin, nukutin päiväunille, pyykkäsin ja kokkailin. Mies pääsi usein valmiiseen ruokapöytään ja minä tykkäsin kun sain tarjota sen hänelle raskaan päivän jälkeen. Työpäivän päätteeksi mies ei kuitenkaan linnoittautunut rentoutumaan sanomalehden ja sikarin kanssa, vaan osallistui jäljellä oleviin kotitöihin ja lastenhoitoon siinä missä minäkin. Monesti jopa oman väsymyksensä sivuuttaen ja antaen minulle hetken lepoa. Lasten ollessa vauvoja hän kylvetti, syötti kun en imettänyt, vaihtoi kakkavaippoja ja valvoi öisin. Niin monet kerrat hän lähti aamulla rikkonaisesti nukutun yön jälkeen töihin, koska oli osallistunut yöherätyksiin. Hän on purkanut tiskivuoret lukemattomia kertoja, ihan vaan siksi, että tietää minun vihaavan tiskikoneen täyttöä ja tyhjennystä. 

Puolisoni on kotiäitivuosistani huolimatta aina ollut meillä se reippaampi kotityöläinen. Hän on oma-aloitteinen ja aikaansaava, kun minä taas olen laiska ja teen vasta pakon edessä. Hän joustaa, kun minä en jaksa. Kun palasin töihin, työaikani ajoivat arkemme sellaiseen tilaan, että vetovastuu arjessa siirtyi lähes kokonaan puolison harteille. Hän haki lapset oman päivänsä päätteeksi, hoiti kauppareissut ja ruoanlaitot. Hän auttoi lapsia läksyjen kanssa, siivosi kotia ja kuskasi harrastuksiin. Minä sen sijaan talsin töistä suoraan valmiin päivällispöydän ääreen. Töihinpaluuni itsessään oli jo mielettömän suuri muutos hänenkin arkeensa ja siihen päälle vielä kaiken muun hoitaminen tuli lisänä. Ne kerrat, kun olen kuullut hänen valittavan väsymystä, stressiä tai uupumusta arjen takia ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Vaikka työaikani ovat nyt muuttuneet, on vetovastuu säilynyt puolisolla. Hän hoitaa pääosin harrastukset, pyykit, tiskit ja kauppareissut. Minäkin teen tietenkin osani, mutta huomattavasti pienemmän sellaisen.

Osallistuva puoliso, osallistuva isä. Ei sen pitäisi olla yhtään sen kummempi juttu kuin osallistuva äitikään. Kahden vanhemman taloudessa tulisi olla itsestään selvää, että molemmat tekevät osansa. Mietin usein, millaisen likapyykki-tiskivuori hävityksen keskellä asuttaisiin, jos ei perheessämme olisi osallistuvaa isää. Isää, joka opettaa esimerkillään lapsilleen osallistumista, vastuun ottamista ja oma-aloitteisuutta. Toivottavasti hekin joskus, jos isiksi tulevat, olisivat osallistuvia, tasavertaisia vanhempia kuten isänsä.

27. tammikuuta 2020

Lääkehoidon kuulumisia

Kuten syksyllä kerroin, kaksisuuntainen mielialahäiriöni oireili koko viime vuoden ajan pahemmin kuin kuluneen kuuden vuoden aikana. Rajuja ahdistuskohtauksia, pitkään kestävää ahdistusta, hypomaanisia kausia ja sekamuotoisia jaksoja. Oireilu oli todella voimakasta ja sai minut hakeutumaan mielenterveyspalveluiden piiriin uudelleen ja avaamaan hoitokontaktin uudelleen.

Kesäkuussa minulle aloitettiin lääkitys, jota aikoinaan söin vuosina 2012-2013. Silloin aikoinaan lääkkeen kaverina oli toinenkin lääke ja ne toimivat yhteisvaikutteisesti hyvin. Sivuoireita en muista juurikaan saaneeni, en ainakaan mittavia. Toisin kävi nyt. Lääkitystä edeltävät 4-6 tunnin yöunet muuttuivat 14-16 tunnin vuorokautiseen nukkumiseen ja silti jatkuvaan väsymykseen. Olo oli aamuisin humalankaltainen pöhnäinen ja ahdistuksesta päästäkseni jouduin turvautumaan lähes päivitäin kohtauslääkkeisiinkin. Paino nousi parissa kuukaudessa kahdeksan kiloa ja se oli tällaiselle syömishäiriötaustaiselle/vääristyneen minäkuvan kanssa kamppailevalle todella iso asia. Lääkkeen aloittaessani uhkasin hoitajaa ja lääkäriä, että lopetan lääkityksen heti jos painoa tulee kilonkaan verran. Aika kauan kuitenkin katselin, seurailin ja siedin painonnousua ja vähäisiä hyötyjä ennen kuin aloin vaatimaan lääkkeen vaihtoa.

Lokakuun lopussa lääkeannos ajettiin asteittain alas ja lopetettiin kokonaan. Tilalle sain kokeiluun uuden lääkkeen ja ohjeet sen kanssa toimimiseen. Kuukauden ajan aloitin pienimmällä annoksella, joka toimi edelliseen lääkkeeseen nähden erittäin hyvin. Sitten nostettiin annosta hieman katsoaksemme paraneeko olo entisestään. Kuulemma ensimmäiset päivät olisivat kriittiset, sillä pienikin annoksen nostaminen saattaisi vaikuttaa päinvastaisesti ja huonontaa oloa huomattavasti. Onneksi kävi päin vastoin ja olo parani entisestään ensimmäisten päivien aikana. Sopiva lääkeannos näytti ainakin ensituntumalla löytyneen.

IMG_20191123_123400_903

Nyt olen kolmisen kuukautta syönyt tätä lääkettä ja olo on kuin uudella ihmisellä! Ahdistusta esiintyy enää murto-osan edelliseen verrattuna ja usein selviän siitä muilla keinoilla kuin kohtauslääkkeellä. Viimeisen kahden kuukauden aikana olen ottanut ahdistuspillerin ehkä kolmesti tai neljästi. Edellisen lääkkeen tuoma paino on lähtenyt laskuun ihan itsestään ja nyt jo puolet siitä (4kg) on karissut, vaikken ole sen eteen tehnyt mitään. Osittain se voi toki johtua siitä, että edellisen lääkkeen tuoma ruokahalu on kaikonnut takaisin entiseen, lähes olemattomaan. Pyrin kuitenkin syömään säännöllisesti, vaikka ruokahalua ei ole. En siis todellakaan laihduta tai jätä tahallaan syömättä saadakseni kiloja pois. 

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että nykyinen lääkkeeni on minulle sopiva ja tasaa mielialoja hyvin. Oloni on pirteä ja jaksava muttei hypomaanisen kohonnut. Masennus- tai sekamuotoisia oireita ei satunnaista ahdistusta lukuun ottamatta ole ja mieliala tuntuu suhteellisen tasaiselta. Kolme kuukautta pääosin hyvää ja tasaista mieltä on ollut aivan älyttömän voimaannuttava asia. Toki tiedostan, että tilanne voi muuttua, mutta tällä hetkellä ajatukset ovat toiveikkaat hyvän olon ja tasaisen mielialan säilymiseen.

Jatkuvan mielialaa tasaavan lääkkeen lisäksi käyn psykiatrisen sairaanhoitajan luona ylläpitokäynneillä muutaman viikon välein. On myös mietitty psykoterapiaa, mutta vielä en ole ihan varma olisiko se minun juttuni. Ensinnäkin takana täytyisi olla pidempi hyvä jakso että hoidon "kestää" ja toiseksi en tiedä onko minulla ns riittävästi tarvetta psykoterapialle. Myös sitoutuminen sekä ajallisesti että rahallisesti painaa vaakakupissa. Tällä hetkellä se saa siis jäädä harkintaan jonnekin mahdolliseen tulevaisuuteen.