6. joulukuuta 2019

Kaksplus-blogiverkoston joulukalenteri: Itsenäisyyspäivä eri sukupolvissa

Tervetuloa Kaksplussan verkostoblogien joulukalenteriin! Joulukalenteriluukuista löytyy ihania leivonnaisia, itsetehtyjä lahjoja sekä  koristeita, kauniita kattauksia ja jouluisia somistuksia, jotka johdattavat sinut ja perheesi Joulun tunnelmaan. Rauhallista ja lämmintä joulumieltä toivottaa Hutimeni-blogi

Itsenäisyyspäivä eri sukupolvissa

2010-luvulla meidän perheellä ei ole tiettyjä perinteitä itsenäisyyspäivänä. Kun meillä oli vielä kissoja, oli tapana lähteä ulos etsimään kotiin julgreniä, eli kattoon ripustettavaa oksaa joulukuusen korvikkeena. Ollaan myös järjestetty illallisia perheillemme, juhlittu kavereiden kanssa riisipuurokattilan äärellä ja oltu tekemättä mitään muuta paitsi pizzatilausta. Olisi kivaa keksiä joku perinne, joka kuuluisi meidän perheessä nimenomaan itsenäisyyspäivään, kun ei oikein olla sellaisia linnanjuhlien katsojia. Näitä tulevia mahdollisia perinteitä suunnitellessani aloin miettimään omaa lapsuuttani ja siihen kuuluvia itsenäisyyspäivän perinteitä. Sitä kautta lähdin myös selvittämään, miten omat vanhempani ja isovanhempani ovat viettäneet itsenäisyyspäivää ja kyselemään, onko heillä jotain perinteitä.

_DSC1728 -1

90-luvulla kun minä olin lapsi, koristeltiin koti jouluiseksi aina itsenäisyyspäivänä. Kaivettiin esille mielettömät määrät tonttuja, kynttilöitä ja kaiken maailman härpäkkeitä ja koristeltiin kodin jokainen nurkka. Itsenäisyyspäivään kuului myös joulunajan ensimmäinen perinteinen jouluateria, mummin ja vaarin luona kaikkien serkkujen kera. Illalla sytyttettiin kaksi kynttilää joka ikkunaan ja tunnelmoitiin linnanjuhlia, aikuiset irish coffeella tai glögillä, lapset irish kaakaolla (kaakaota kermavaahdolla hienosta lasista).

60-luvun sukupolven äitini itsenäisyyspäivään kuului partiolaisten lipunnostoa ja kahden kynttilän sytyttäminen ikkunaan klo 18. Iltatähtenä äitini vietti nuorena monet itsenäisyyspäivät yksin, kun hänen sisarukset asuivat jo omillaan maailmalla ja vanhemmat osallistuivat juhliin sotaveteraanien prenikoihin pynttäytyneinä. Isäni perheessä itsenäisyyspäivän perinteitä ei juurikaan ole ollut, heille päivä on ollut lähinnä kotoilua ja rauhassa oleskelua, ylimääräisestä vapaapäivästä nauttimista sekä joululeivontaa ja muiden joulupuuhien aloitusta. Myös linnanjuhlien katsominen kuului asiaan illalla.

20-luvulla syntyneelle isoädilleni itsenäisyyspäivä tarkoitti suuria juhlia Helsingin Yliopistolla. Siellä hän on käynyt sekä lapsena että myöhemmällä iällä isoisäni kanssa. Itsenäisyyspäivän aamuna mentiin katsomaan partiolaisten ja reserviupseerien liputusta, se oli tärkeä osa päivää. Sitten oli juhlat kirkolla, jonka jälkeen kokoonnuttiin kahvittelemaan muiden sotveteraanien kanssa. Myös äidilleni periytynyt kahden kynttilän sytyttäminen ikkunaan oli perinne. Nykyään isoäitini vie usein kynttilöitä haudoille ja sytyttää edelleen kaksi kynttilää ikkunaan kuudelta illalla.

_DSC1731 -1

Minulle tuli yllätyksenä, kuinka vähän varsinaisia perinteitä itsenäisyyspäivään sekä sen juhlintaan on kuulunut vuosien saatossa. Olin kuvitellut, että itsenäisyyspäivään kuuluu liuta eri perinteitä jotka olisivat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Ehkä tämä selittää myös meidän perheen perinteiden puuttumisen. Sellaisia ei oikein ole, koska sellaisia ei ole peritty vanhemmilta ja isovanhemmilta.

Kuinka te vietätte itsenäisyyspäivää? Onko teillä tiettyjä perinteitä? Onko jotain perinteitä säilynyt vanhemmiltanne tai isovanhemmiltanne?

Eilinen joulukalenteriluukku aukesi Pikku leijonat-blogissa. Huomenna joulukalenteri aukeaa Laella-blogissa.

3 kommenttia:

  1. Hyvä teksti! Ja tärkeä aihe, sillä itsenäisyys on kyllä perinteiden arvoinen. Meilläkään ei ole erityisiä perinteitä, mutta haluaisin omille lapsilleni luoda sellaisia ja opettaa heille, miten tärkeästä asiasta on kyse. T. Sari / Pikkulejonatblogi

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen postaus. :) Me syödään itsenäisyyspäivänä aina karjalanpiirakoita, tänä vuonna tehtiin ne itse, hih. :) Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  3. Olipa mielenkiintoista lukea eri sukupolvien itsenäisyyspäivän perinteistä. Meillä taitaa olla muodostunut perinteeksi perheen pienimuotoiset pikkujoulut itsenäisyyspäivänä, kun katetaan pöytään glögit, keksit, juustot, hedelmät ja namit. Katsellaan itsenäisyyspäivän juhlintaa Linnassa ja kellahdetaan navat pulleina nukkumaan. Ihan jees ;)

    Ihanaa joulun odotusta sinne teille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!