27. marraskuuta 2019

Voi vauvahaaveet - olenko hullu?

Me päätettiin kauan sitten, ettei haluta enää lapsia. Minä tosin päätin siinä samassa, ettei ikinä voi sanoa ei ikinä. 

Viime aikoina olen vauvakuumeillut normaalia enemmän. Lähipiirissä syntyy vauvoja ja raskausvatsoja katsellessani ja tunnustellessani olen kaivannut oman mahani lisäksi hentoja pieniä potkuja, raskausaikaa vaivoineen kaikkineen ja myös sitä konkreettista perheen kasvamista yhdellä jäsenellä lisää. Eiii, miksi? Ei mun pitänyt enää haluta lapsia...

rakenneuä_023muok

Toistaiseksi olen pysynyt rationaalisena ja miettinyt kaikkia niitä lisääntymisen huonoja puolia. Kuusihenkiselle perheelle nykyinen kotimme olisi liian pieni, nytkin jo kaksi lasta joutuu jakamaan huoneen. Tavaraa on yllin kyllin ja lisäihminen tarkoittaisi tavaroiden lisääntymistä entisestään. Pieni vauvahan ei vie tilaa pinnasängyn vertaa enempää, mutta ei se vauvana ikuisesti pysy. Autokin pitäisi vaihtaa nykyisestä tila-autosta vielä isompaan tila-autoon tai johonkin hemmetin minibussiin. Isot autot maksavat enemmän niin ostettaessa kuin yleensä kuluttaessakin.

Nykyisille lapsille ja mahdolliselle vauvalle tulisi ikäeroa niin paljon, että vauva jäisi väkisinkin ulkopuoliseksi jutuissa ja leikeissä. Pitäisi tehdä hänellekin leikkikaveri, mutta viisi lasta on jo ihan hullua! Vaikka salaa haaveilenkin kaksosista... Olemme juuri päässeet siihen pisteeseen, että lapset ovat oikeasti omatoimisia ja pärjäävät itsekseen arkiaskareissa. Pian he ovat niin isoja, että voivat alkaa kulkemaan ja olemaan yksin, jolloin aikuisten vetovastuu arjessa pienenee entisestään. Miksi haluaisin palata takaisin alkuun kaiken tämän suhteen?

Entäs sitten äitiyslomat? Olen juuri aloittanut polkuni työelämässä pitkän kotiäitiyden jälkeen. Tulotaso romahtaisi jälleen, vaikka äitiysraha olisikin ensimmäistä kertaa ikinä enemmän kuin minimi. Lapsilisä ei kattaisi kaikkia vauvakuluja. Entä se, kun puolison vaatimus JOS joskus lapsia lisää tekisimme, on jäädä itse kotiin. Kuinka minä osaisin olla vauvasta erossa pakollisen äitiysloma-osuuden jälkeen ja palata töihin jättäen vetovastuun puolisolle? Kyllä hän pärjäisi, mutta pärjäisinkö minä?

6vko_022muok

Onneksi näitä huonoja puolia meidän elämäntilanteeseen nähden on toistaiseksi vielä enemmän, kuin hyviä puolia. Lapsi ottaa paljon, mutta antaa paljon enemmän. Arki tällaisenaan antaa tosin myös paljon ja olemme todella tyytyväisiä elämäämme näin. Vauva olisi aivan älyttömän suuri muutos, joka vaikuttaisi ihan kaikkeen! Olisimmeko oikeasti valmiita kaikkeen siihen?

Joskus kuopuksen vauva-aikana heitin ilmaan ajatuksen neljännestä lapsesta sitten, kun kaikki isommat ovat jo kouluikäisiä. Nyt kun se aika lähestyy hirmuista vauhtia, ehkä se on syy vauvahaaveiden heräämiseen? Vauvakuume on siitä viheliäinen, että siinä helposti kaikki rationaaliset ajatukset kaikkoavat mielestä. Ihan muutamia viikkoja kestäneen vauvakuumeeni perusteella ei tietenkään aleta tekemään näin suuria päätöksiä. Voi hyvinkin olla että pysytään aiemmassa päätöksessämme emmekä koskaan enää tee vauvoja. Puoliso on erittäin allerginen vauvakuumeelleni. Itsekin olen melko allerginen vauvakuumeelleni, mutta minkäs ajatuksillesi teet.

Jos emme enää tekisi lapsia, olisimme vielä vaikka kuinka nuoria kuopuksen aikuistuessa ja lentäessä pesästä sitten joskus. Sekin siirtyisi monta vuotta eteenpäin, jos tulisi uusi kuopus. Ei me sittenkään vielä vanhoja olisi, mutta silti pesästälento-ikämme olisi n. 50, kun se tällä hetkellä on paljon lähempänä neljääkymppiä. 

_DSC0226_1

Mutta olisi niiiiin kiva kärräillä rattailla lapsia vastaan koululle, nauttia erilaisesta äitiyslomasta kahdestaan vauvan kanssa poikien ollessa koulussa ja saada isoveljistä hyviä apukäsiä vauvanhoitoon. Nimikin löytyisi valmiina sekä tytölle että pojalle. Vauvatarvikkeitakin on vaikka millä mitalla, kun en ole niistä raaskinut luopumaan. Aika heikolta kyllä näyttää mun positiivisten puolten lista.

Olen edelleen varmasti sen kannalla, että meille ei enää lisää lapsia tule. Vaikka se ajatus olisi kuinka kiva, niin ajatus elämästä tällaisenaan voittaa toistaiseksi. Mutta, edelleenkään en ikinä sano ei ikinä.

3 kommenttia:

  1. Itse olin aina "tiennyt" toivovani kolmea lasta. Yllätyin täysin vauvakuumeestani, kun kolmas lapsi oli vuoden vanha. Pohdittavaa riitti. Koitin todistella itselleni, että asuntomme on jo nyt aivan liian pieni, mitään tila-autoa en todellakaan ajaisi, hotellit ym. mitoitettu max 3-lapsisille perheille (ihan kuin kävisimme usein!) yms. Mieskin alkoi vauvasta puhua. Lopulta ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa, ajatuksista ei päässyt yli. Nyt meillä on neljä ihanaa lasta :). Ahdasta on, mutta vasta nyt neljännen kohdalla olen todella oppinut elämään hetkessä. Vaikka olisi mitä kaaosta ympärillä, luetaan&sylitellään. Ford S-max on ihan huippu auto. Nyt järki sanoo, että perhe on koossa, mutta ikuinen vauvakuume. Onneksi(?) ikää alkaa olla. Jos olisi parikymppisenä aloittanut, lapsia olisi ehkä enemmänkin? Hui!

    VastaaPoista
  2. Vähän sama ;) Meilläkin kolme lasta ja olemme päättäneet, että lapsiluku on täynnä. Ja olen itsekin sitä mieltä, että se on täynnä....mutta....eikö enää ikinä pieniä varpaita ja vauvantuoksua. T. Sari / pikkuleijonatblogi

    VastaaPoista
  3. Mä olin varma, että kolmen tullessa täyteen en oikeasti ikinä edes miettisi että mitä jos... Mutta kuopus on vasta kohta kuukauden ja mä mietin jo, ettei tää voi olla tässä. Huoh :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!