1. marraskuuta 2019

Mielenterveysongelmaisen hoitoon pääsy

IMG_20190621_005251_450

Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka on minulle virallisesti diagnosoitu vuonna 2012. Sitä ennen diagnoosi kerkesi olla "virheellisesti" pelkkä masennus monen vuoden ajan. Kaksisuuntainen mielialahäiriö, eli bipolaarihäiriö, eli maanis-depressiivinen häiriö (tuttavallisesti kaksari - joka ei kuitenkaan viittaa kaksoisleukaan eikä Kaksplussaan) on mielenterveydellinen sairaus jossa mieliala vaihtelee jaksoittain toistuvasti masennuksesta maniaan tai lievempään hypomaniaan. Minulla diagnoosina on määrittelemätön kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta oireilen kuin 2-tyyppi, eli hypomaniapainotteisesti. Ennen tarkentavaa diagnoosia söin masennukseen parin vuoden ajan erilaisia lääkkeitä (raskaus- ja imetysaikoina hetkittäisiä taukoja). Diagnoosin jälkeen lääkitystä muutettiin ja lopulta lopetin lääkkeet kokonaan n. vuoden jälkeen. Kesän 2013 jälkeen olen ollut tämän vuoden kesään asti lääkkeetön ja oireet ovat olleet sen verran siedettäviä, että jatkuvan lääkityksen tarvetta ei ole ollut. 

IMG_20190713_203753_701

Alkuvuodesta läheiseni alkoivat huomata mielentilojeni reippaamman heittelyn ja voimistuvan oireilun. Itse olin pitkään ns. "kieltovaiheessa", eli sivuutin oireet ja totesin, että tällaista se nyt vaan on, ne on vaan niitä vaiheita. Mitä pidemmälle kevääseen tulimme, sen voimakkaammiksi oireet kasvoivat. Koin valtavaa ahdistusta lähes päivittäisellä tasolla. Monena päivänä se tarkoitti vain hengenahdistusta, sydämentykytyksiä ja painon tunnetta rinnassa. Ärtyneisyys, rauhattomuus ja ärsykeherkkyys (kirkkaat valot, kovat äänet) olivat läsnä päivittäin ja mielialat heittelivät hetkessä pahakduttavasta onnesta itsemurhamasennukseen. Pahimpina päivinä kävin työpäivän aikana takahuoneessa itkemässä tai oksentamassa, kun ahdistus yltyi sietämättömäksi. Uutena asiana minulle koko sairaudessa ilmeni tämä sekamuotoinen vaihe, johon perehtyessäni tajusin olevan syy oireisiini. 

"Mania- tai masennusjaksot eivät aina ole selvästi jompaa kumpaa, vaan sairausjakson aikana voi esiintyä samanaikaisesti sekä mania- että masennusoireita. Tällaista sairausjaksoa kutsutaan sekamuotoiseksi. Se on usein hyvin ahdistava ja kaoottinen kokemus. Ärtyneestä ja sekamuotoisesta jaksosta kärsivillä on jaksojen toistuessa erittäin suuri itsemurhan vaara (jopa 30–50 prosenttia)." Lähde: Terveyskirjasto


IMG_20190811_203208_125

Lopulta osittain puolison painostuksesta ja osittain herättyäni itse tajuamaan tilanteen, lähdin selvittämään miten saisin hoitokontaktini avattua uudelleen HUS:in psykiatriselle poliklinikalle. Kuulemma tarvitsisin lähetteen terveyskeskuslääkäriltä, koska edellisestä hoitojaksosta on niin kauan aikaa. Terveyskeskuslääkärille ensimmäinen vapaa aika oli reilu kuukauden päähän ja ajanvarauspalvelun henkilö toivotti itkuiselle minulle tsemppiä ja muisti kertoa, että asiasta puhuminen saattaa laukaista entistä voimakkaampia oireita. Ei kovin lohduttavaa, jos ajatellaan kuinka kriittisessä avun tarpeessa moni voi olla. Jokunen päivä myöhemmin otin kehityskeskustelussa asian esille esimieheni kanssa ja sain siltä istumalta ajan työterveyteen kahden päivän päähän. Ei ollut käynyt mielessäkään, että olisin voinut työterveyden kautta hakea apua, koska olin siinä uskossa että työterveys on vain työperäisiin asioihin. 

Jäin kuuden viikon sairaslomalle ja sain heti lähetteen Jorvin akuuttipsykiartiselle osastolle. Oman alueeni poliklinikalle aikaa odottaessani (n. 2kk jono) minua pidettiin seurannassa Jorvissa, ei kysymystäkään että minut olisi vain jätetty odottamaan. Seuranta-aikani aikana tapasin lääkäriä ja hoitajaa Jorvissa sekä kävin tehostetussa poliklinikassa. Tehostettussa poliklinikassa (Tepo) on päivittäin neljän tunnin ajan sairaalan tiloissa tapahtuvaa yksilö- ja ryhmäterapiaa. Ensin ajatus kauhistutti ja sulattelin osallistumiskehoitusta parin viikon ajan. Lopulta osallistuin kuuden viikon sairaslomani aikana kahdelle viikon pituiselle Tepo-jaksolle. Noiden kahden hoitojakson aikana tuli erityisen hyvin huomattua, kuinka tärkeää vertaistuki on, vaikka ryhmässä olevillakin oli erilaisia mielenterveysongelmia, ei pelkästään kaksisuuntaista. Viimeisenä kertana olin jo hieman haikeana, että hoitojakso loppui. 

IMG_20190626_231026_061

Elokuussa hoitokontakti siirtyi vihdoin oman alueeni psykiatriselle poliklinikalle, siellä tapaan psykiatrista sairaanhoitajaa noin kahden viikon välein. Kontakti on hyvä olla olemassa ja siitä on selkeästi apua, kun saa ulkopuolisen sekä ammattilaisen näkökulmaa asioihin. Tämän lisäksi minulla on tapaamisia hoitavan lääkärin kanssa, jossa kartoitetaan lääkitysten sopivuutta ja/tai tarpeellisuutta. Työterveydessä aktiivista seurantaa ei enää ole, mutta tilaani voidaan seurata sielläkin tarpeen mukaan. Onneksi asia eteni työterveyden avulla todella nopeasti, en tiedä ollenkaan mikä tilanne olisi ollut jos olisin joutunut odottelemaan terveyskeskuslääkärin aikaa kaksi kuukautta. Tuntuu jopa pelottavalta ajatus jäädä vain odottamaan, entäs he joilla ei ole läheisiä huolehtimassa? Toki minullekin kerrottiin, että päivystykseen voi mennä jos käy ihan sietämättömäksi. Hoitoon hakeutumisen kynnys on muutenkin monilla hyvin korkea ja edelleen mielenterveysongelmia vähätellään turhan paljon, joten on ikävää että hoitoon pääseminen on niin hankalaa ja hidasta! Pomputellaan potilasta paikasta toiseen ja jätetään oman onnensa nojaan jonottelemaan.

Aloitin jatkuvan lääkityksen juuri ennen juhannusta ja olen syönyt sitä nyt nelisen kuukautta. Lääke on tasoittanut pahimpia huippuja mielialamuutoksissa, mutta siinä on ollut myös paljon haittaavia sivuvaikutuksia. Jatkuvan lääkityksen lisäksi minulla on ahdistukseen tarvittaessa otettavia pillereitä. Nyt kuitenkin pääsin vihdoin tapaamaan lääkäriä, jonka kanssa sovimme lääkkeen vaihtamisesta toiseen. Tällä hetkellä pudotetaan ensimmäisen lääkkeen annosta hiljalleen ja nostetaan uuden lääkkeen annosta. Tarkoitus ja toive olisi, että haittavaikutukset olisivat vähäisempiä tai ettei niitä ilmenisi lainkaan. Ensimmäiset kaksi päivää on ainakin sujuneet ihan hyvin, mutta hieman epäileväinen olen luettuani pakkausselosteen kilometrin mittaiset sivuvaikutus-listaukset. Onneksi tilannetta seurataan tiiviisti sekä lääkärin että psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.

1 kommentti:

  1. Kiitos kun kirjoitit tästä aiheesta. Jos sinulla on voimia niin kirjoittaisitko miten prosessi etenee, auttaako uusi lääke, miten voit, miten hoitosuhde jatkuu..

    Tätä samaa käyn itsekin läpi, siksi kirjoituksesi oli tärkeä ja haluaisin lukea miten voit <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!