31. toukokuuta 2019

Ensimmäinen (onnistunut) kasvisruokakokeiluni

pasta2

Mulla oli joskus vuosia sitten romantisoitunut ajatus siitä, että alkaisimme syömään kasvisruokaa kerran tai pari viikossa. Lihansyönnistä emme luovu varmaan koskaan, mutta vähentämisestä tuskin voi olla haitaksi. Suurin syy siihen, miksei kasvisruoat ole vakiintunut osa ruokavaliotamme, on se, etten osaa tehdä muuta kuin jotain simppeliä kasvissosekeittoa. Niitä kyllä syödään usein. Monesti tosin pekonimurulla höystettynä, eli se siitä kasvisruoasta.

Ensimmäinen kasvisruokakokeiluni on teinivuosiltani, jolloin päätin ryhtyä hetken mielijohteesta kasvissyöjäksi. Ensimmäinen vegeateriani tämän älynväläyksen jälkeen koostui pastasta ja porkkanasta. Keitetyt porkkanat tehosekoittimeen ja siitä hyvä kastike pastalle. Ei mausteita, ei mitään -  voitte kuvitella, ettei kokeilu kantanut kauas. Koko yläasteen ajan söin koulussa kasvisruokaa, mutta kotona ihan tavallista sekaruokavaliota. Toinen kokeilu ajoittuu suunnilleen samoihin vuosiin, kun teimme siskoni kanssa soijarouheesta "jauhelihakastiketta". Maku oli hyvä, kukaan ei huomannut eroa lihaversioon, mutta koko soosi oli ihan vihreä. Ilmeisesti se liittyy jotenkin valmistustapaan. Ei ollut tämäkään kaikista miellyttävin kokemus, vaikka maku olikin kohdillaan.

Tämän herkullsen pastareseptin löysin jostain facebookin kokkausryhmästä, jossa kehuttiin vuolaasti ja lupailtiin lastenkin tykkäävän. Ihan vegaani tämäkään ei ole, mutta sellaiseksi helposti muokattavissa, jos käyttää voin sijaan kasvisrasvaa. Paremesaanijuustollekin on olemassa vegaaneja korvaavia tuotteita. 

pasta5 pasta4 pasta3

Porkkana-kesäkurpitsapasta

6 luomuporkkanaa
2 kesäkurpitsaa
2,5 dl kaurakermaa
400 g pastaa, esim bavette
100 g parmesaania
50g voita
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
valkosipulirouhetta

Saman verran pieneksi kuutioituja porkkanoita ja kesäkurpitsaa kuullotetaan pannulla voi-öljyseoksessa. Minä laitoin tähän satsiin seitsemän porkkanaa ja 1,5 keskikokoista kesäkurpitsaa. Päälle rouhitaan runsaasti valkosipulia ja mustapippuria. Kasariin (reseptin mukaan kuohukermaa ja/tai maitoa) kaurakermaa sen verran, ettei vihannekset ihan kokonaan peity. Annetaan kypsyä hiljaisella lämmöllä n. tunnin verran. Reseptissä kehoitettiin tarjota raastetun vahvan juuston kanssa (esim parmesaani), mutta minä raastoin sitä hieman kastikkeen sekaankin. Tarjoillaan runsaassa suolassa keitetyn pastan kera. Tässä minun versiossa siis voi ja juusto ovat ainoat epä-vegaaniset, alkuperäisessä myös kerma/maito. Todella helppo ja maukas kasvisruoka, joka sopii myös aloittelijalle ja todellakin maistuu lapsillekin! Myös meidän perheessä, jossa normaalisti nirsoillaan esimerkiksi tuolle kesäkurpitsalle.

pasta1

Jakakaa mielellään parhaimmat (ja helpoimmat!) kasvisruokanne kommentteihin, niin pääsen harjoittelemaan lisää!

29. toukokuuta 2019

Työharjoittelu on ohi - pian valmistun!

kukka2

Kevään aikana olen suorittanut opintojeni ainoaa oman työpaikan ulkopuolella suoritettavaa työharjoittelujaksoa. Oppisopimusopiskeluni tulevat päätökseen ensi kuussa ja juhannusta juhlistan jo vastavalmistuneena merkonomina. Aika hienoa, että vuosi sitten valmistuin ylioppilaaksi ja nyt saan päätökseen ammattiopinnot. Enpäs kaikkien kotiäitivuosien jälkeen ajatellut, että lukisin itselleni kaksi tutkintoa vuoden sisään.

Oppisopimusjaksoni on kestänyt hieman alta puolitoista vuotta ja opiskeluun yleisesti hieman epämotivoituneena ihmisenä voin kokemukseni perusteella lämpimästi suositella koulutusmuodoksi oppisopimusta, jos sellaisen mahdollisuuden eteensä saa. Työnteon kautta pääosin tapahtuva opiskelu, satunnaiset lähiopetuspäivät, pienen opintotuen sijaan ihan siedettävä palkkatulo sekä opintojen aikana kertyvä työkokemus ovat kaikki suuria plussia. Opintojen kokonaiskesto on myös yleensä päätoimista opiskelua lyhempi, minullakin vain vuosi ja viisi kuukautta. Huonoja puolia? Ei näin äkkiseltään tule mieleen.

kukka3

Aloitin opiskelun helmikuussa 2018. Opiskeluni on sisällöltään koostunut pääosin täysipäiväisestä työnteosta ja lähiopetusta koululla on ollut 1 - 4 päivää kuukaudessa. Koska olen käynyt lukion, sain ison osan kursseja hyväksi luettua (kaikki yleishyödylliset aineet) ja osallistuin vain ammatillisen puolen kursseihin. Viimeisen kahden kuukauden ajan olen ollut työharjoittelussa omasta työyksiköstäni huomattavasti poikkeavassa yksikössä, palkanlaskennassa. Siinä missä itse normaalisti työskentelen asiakaspalvelutiskillä välittömässä kontaktissa asiakkaisiin ja työ vaatii välillä tiivistä yhteistyötä kollegojen kanssa, on työ palkanlaskennassa itsenäistä, hiljaista  toimistotyötä. Siinä missä omat työvuoroni ovat sidoksissa toimipisteemme aukioloaikoihin, voi palkanlaskentatoimistossa melko vapaasti päättää työaikansa itse.

Paluu omaan yksikköön tuottaa minussa hieman ristiriitaisia fiiliksiä. Olen viihtynyt palkanlaskennassa hyvin ja tässä kahden kuukauden aikana olen kerennyt jo sopivissa määrin tutustua talon tapoihin sekä työkavereihin. Välillä on ollut hetkiä, jolloin olen ikävöinyt omaa työpaikkaa asiakkaineen ja puheliaine työkavereineen, kun olen istunut hiljaa työpöydän ääressä lähestulkoon koko päivän. Olen sekä oppinut paljon uutta että tylsistyneenä lajitellut ja arkistoinut papereita. Olen saanut konkreettisesti osallistua palkkojen maksuun sekä itsenäisesti että ohjatusti ja minut on otettu lämpimästi mukaan työyhteisöön.

kukka4

Työaikojen joustamattomuutta en voi sanoa ikävöineeni omasta työstäni, mutta ihania työkavereita senkin edestä. Ja kahvinkeitintä! Taloushallinnon sosiaalitiloissa on tosi pahaa automaattikahvia, joten olen ostanut itseni R-kioskin kahveista lähes vararikkoon. Vapaammat työajat ovat mahdollistaneet minulle ajankäytön maksimointia ja työmatkojen kulkemisen autolla. Koska koulu alkaa joka päivä klo 8:15, olen voinut mennä suoraan lapset vietyäni töihin ja vuorostaan kerennyt ajoissa lapsia hakemaan. Jatkossa siirryn taas bussilla kulkijaksi ja joudun tappamaan aikaa kotona aamuisin, kun työt alkavat vasta klo 9:30 ja lapset on silti vietävä klo 8. Iltapäivällä pääsen niin myöhään, että päiväkodit ja muut ovat jo sulkeneet ovensa ja työmatka-aika kasvaa vartista yli puoleen tuntiin.

Harjoittelussa on ollut kivaa ja hyvin erilaista, mutta silti odotan innolla "kotiinpaluuta". Se on mun paikka ja siellä tiedän mitä teen. Jos tulee hiljainen hetki, osaan työllistää itseni tekemällä jotain hyödyllistä. Tämän työharjoittelun aikana olen välillä tuntenut itseni turhaksi ja unohtuneeksi, kun ei ole joka hetkelle löytynyt tekemistä eikä oma-aloitteisuudestakaan aina ole ollut avuksi. Sellainen tyhjänpanttina istuminen on turhauttavaa.

kukka1

Valmistumispäivämäärä lähestyy kovaa vauhtia, mutta onneksi opintoni ovat edenneet mallikkaasti. Olen suorittanut kaikki kurssit, tehnyt kaikki tehtävät ja enää on  jäljellä viimeiset näytöt. Ne suoritan kaikki samalla kertaa ja sitten voin helpotuksesta, onnesta ja ylpeydestä huokaisten suunnata ansaitulle kesälomalle! 

26. toukokuuta 2019

Lapset vauvakuumeessa

Olen viime aikoina käynyt erityisen paljon keskustelua lasteni kanssa vauvoista ja vauvojen hankinnasta. Lapsilla tuntuu olevan vauvakuume. Käytin taannoin ruokapöydässä houkuttelukeinona syökää niin kasvatte isoiksi -lausetta. Seurasi keskustelu:

8v: Mä tulen kasvamaan isommaksi kuin Mommo, koska Mommo ei enää kasva.
Minä: Tuut kasvamaan isommaksi kuin minäkin. Minäkään en enää kasva.
8v: Miksi?
Minä: Koska tietyssä iässä aikuiset ei enää kasva, paitsi leveyssuunnassa voi kasvaa. Aikuinen voi tulla paksummaksi muttei pidemmäksi.
6v: Voisitko sä sit syödä tosi paljon ja tulla paksuksi?
Minä: No miksi mun pitäisi tulla paksuksi?
6v: Koska silloin sulla olisi vauva mahassa ja me saatais vauva.
8v: Joo, sit meillä olisi neljä lasta!

Vauvakuume on asia, jota minäkin poden lähes kroonisella tasolla. En siis ihmettele, että lapsenikin imevät vaikutteita tuitui-mielentilastani. Erityisesti perheen nuorimmat. Keskimmäinen hoivaa mielellään nuorempia serkkujaan, kuopus puolestaan apinavauvojaan. Pitkään vauvakuumeeni oli puolisolle ruikuttamista, että eikö sitä nyt voisi jo. Kolmannen lapsen jälkeen vauvakuume muutti muotoaan, siihen rationaaliseen ja itsekkääseen suuntaan - vauva olisi teoriassa kiva ja söpö, mutta käytännön tasolla ei kiitos. Lainavauvat ovat parhaita, koska ne voi aina palauttaa.

6vko_022muok

Rationaaliseen vauvakuumeeseen kuuluu vauvojen söpöysmittari, mahaikävä, vanhempainvapaan houkuttelevuus sekä mehän ollaan aina puhuttu kolmesta tai neljästä. Käytännössä rationaalinen vauvakuume on sitä, että tiedostaa riittämättömät resurssit mutta kuumeilee silti. Vauvan tullessa kotona loppuisi tila ja tililtä loppuisi rahat. Tarvittaisiin mm. isompi auto kaikkien muiden vauvakulujen ja -kalusteiden päälle. Hyvälle tasolle kasvanut vapaus on myös asia, josta ei enää haluta luopua vauvan takia. Isot lapset on helpompi tyrkätä hoitoon, kun aikuisten menojalkoja vipattaa. Isot lapset syövät, peseytyvät ja ulkoilevat itsekseen ilman jatkuvaa passaamista ja vahtaamista. Isot lapset nukkuvat hyvin ja jos eivät nuku, niin eivät myöskään herätä aikuisia. Isot lapset ovat oikeasti avuksi koti- ja pihahommissa, eikä vain nimellisesti heiluttele kauhaa tai haravaa "ollakseen avuksi". Mutta vauvat on niin söpöjä! Rationaalinen vauvakuume on sitä, että ei halua vauvaa, mutta ei silti uskalla kuopata ajatusta lopullisesti.

Sami raukkaa, juuri kun hän on päässyt vauvojen perään ruikuttavasta vaimosta eroon, sai hän tilalle kolme vauvojen perään ruikuttavaa lasta. Lapset ovat fiksuja ja ymmärtävät paljonkin asioita, mutta aina ei menevän perille kun sanotaan, ettei mamma ja iskä enää halua vauvoja