10. lokakuuta 2019

Mitä kaikkea sitten kävikään

Blogi on ollut hiljaiselolla jo muutaman kuukauden. Pitkä ja piinallinen alkuvuosi sisälsi tavallisen arjen lisäksi todella voimakasta ahdistusta ja ailahtelevaa mielialaa. Oli opinnot viimeistelevä työharjoittelujakso ja sitten valmistuinkin merkonomiksi. Todistuksia tosin odottelen edelleen. Raskas kevät johti lopulta siihen, että romahdin kehityskeskustelussa esimieheni edessä. Hakeuduin työterveyteen sekä akuuttipsykiatriselle, koska oireilin niin voimakkaasti. Vuosia jonkinlaisessa remissiossa ollut kaksisuuntainen mielialahäiriöni oli kevään aikana pahentunut huomattavasti enkä edes ollut tunnistanut oireiden syytä. Sain puolitoista kuukautta sairaslomaa, jonka aikana kävin mm psykiatrian poliklinikalla tehostetussa hoidossa. Aloitin jatkuvan lääkityksen uudelleen kuuden vuoden lääkkeettömyyden jälkeen, tunsin itseni epäonnistujaksi. Sairasloman jälkeen kerkesin vielä viettää kaksi viikkoa ihan oikekesälomaa ennen töihinpaluuta.

IMG_20190630_194907_618 IMG_20190808_212201_344

Lapset nauttivat kesälomastaan täysillä. He viettivät aikaa mummilla, kotona, kavereiden kanssa sekä asuntovaunulla isovanhempiensa kanssa. Oltiin myös pari viikkoa perheen kesken asuntovaunulla Kesälahdella, kun Sami vietti jotakuinkin pisimmän kesälomansa ikinä. Ihme, että malttoi edes tuon kaksi viikkoa. Elokuun puolessa välissä koitti koulun aloitus, perheessämme on nyt ekaluokkalainen ja tokaluokkalainen. Kuopuksellakin pyörähti käyntiin viimeinen päiväkotivuosi, sillä ensi syksynä hänestä tulee esikoululainen! Ihan hullua millä tahdilla lapset kasvaa ja aika kuluu!

Nyt arki on rullannut normaalisti jo liki kaksi kuukautta. Koulu sujuu lapsilla hyvin ja minäkin olen pärjännyt töissä kiitettävästi. Arki täyttyy töistä, läksyistä ja harrastuksista, jonka keskellä yritämme vielä löytää aikaa perheen yhteiselle ajalle sekä satunnaisille parisuhdevapaille. Arki sujuu varsin mukavasti, mutta sairauteni varjostaa sitä edelleen enemmän kuin viime vuosina. Lääkitys tasaa pahimpia oloja ja mielialojen heittelyä, mutta ikävänä sivuvaikutuksena vie kaikki muutkin tunteet. Tunnen olevani tyhjä eikä mikään oikein tunnu miltään. Sen lisäksi olen jatkuvasti väsynyt, nukun 10+ tuntisia yöunia ja silti olo on aamuisin tokkurainen. Tästä syystä on mietitty lääkkeen vaihtamista, mutta se prosessi on vielä vaiheessa. Olo on kuitenkin merkittävästi parempi kuin mitä se alkuvuodesta oli.

IMG_20190717_164309_243 IMG_20190803_204803_077

Olen ikävöinyt blogia ja kirjoittamista, ihan vaan vaikka arkisista asioista, mutta kaiken tämän sekamelskan keskellä on ollut pakko keskittyä olennaisempiin asioihin. Monesti olen avannut blogin ja yrittänyt keskittyä kirjoittamiseen, mutta sitten se on jäänyt kesken tai aihe tuntunut väärältä. Lasten kasvaessa muutenkin blogin luonnollinen siirtymä kohti vähemmän henkilökohtaisia asioita heistä on aihepiirikin muuttunut tai muuttumassa. En kuitenkaan ole hetkeäkään halunnut kuopata blogia kokonaan. Eläkööt se jatkossakin omaa elämäänsä ja toivottavasti suunta tästä muuttuu paremmaksi, nyt on ensimmäinen askel jo otettu. Tätä postausta tosin olen työstänyt elokuusta asti, joten edetään hitaasti mutta toivon mukaan varmasti.

IMG_20191002_180325_298

Hiljaista blogia on kompensoinut aktiivisessa päivitystahdissa pysynyt instagram, josta minut löytää nimimerkillä @jenskujne - suunnatkaa sinne, mikäli kiinnostaa seurata meidän reaaliaikaisempia kuulumisia. 

11. kesäkuuta 2019

Lasten kasvutahti yllättää

Lapset kasvavat nopeasti. Pieniä lapsia pukemaan avustaessa äiti tai isä pysyy kärryillä siitä, mitkä vaatteet ovat menossa pieneksi ja paljonko sopivia vaatteita kaapissa vielä on. Mitä isommiksi lapset kasvaa ja itsenäisemmin laittautuu aamulla valmiiksi, sen vähemmän huomaat enää vaatteiden pieneksi jäämisen. Aamukiireessä ei jää aikaa kuin katsoa, että lapsi on saanut jotain suurin piirtein säähänsopivaa vaatetta päällensä. Ei siinä ruveta mittailemaan lahkeen pituutta tai testaamaan näkyykö napa kun nostaa kädet ylös.

kledju2

Olen pyrkinyt seuraamaan lasten vaatekokoja pyykkiä lajitellessani, mutta aina kokolapun numero ei vastaa vaatteen istuvuutta lapsen päälle. Osa ovat kokoaan isompaa mallia, osa pienempää. Nykyään pojat siivoavat pääosin vaatteensa itse pyykkitelineestä kaappiin, joten valvonnan määrä on vähentynyt entisestään. Joskus huomaan lapsen kulkevan liian pienissä vaatteissa ja tietenkin ohjeistan silloin pistämään kyseisen vaatteen kiertoon pikkuveljelle. Esikoinen on lapsista ainoa, joka tasaisin väliajoin siivoaa kaappiaan ja antaa pieniksi jääneitä vaatteita veljilleen. 

Esikoulun kevätjuhlan aamuna pakkasin juhlia varten siistit vaihtoshortsit aamulla verkkareihin pukeutuneelle lapselle. Pitäähän sitä juhlissa olla vähän siistimpää vaatetta. Iltapäivällä juhlayleisöön istahtaessani näin lapseni kipuavan lavalle esiintymään pienenpienissä tiukoissa pöksyissä, joissa sitten tyytyväisenä flossasi eturivissä. Juhlien jälkeen kysyin, mitä kävi niille siisteille sopivankokoisille shortseille, jotka yhteistuumin aamulla pakattiin. "No mä laitoin nää toiset jotka otin kaapista". Kuusivuotias oli pukenut pikkuveljellekin pieneksi jääneet 86 senttiset shortsit. Voitte kuvitella, että tuli mammalla kiire käydä vaatekaapit läpi pieniksi jääneistä vaatteista.

kledju1

Vaatteiden kierrättäminen sisarukselta toiselle on todella hyvä juttu, koska suurin osa vaatteista säilyy lapsen jäljilta oikein hyvässä kunnossa, vaikka on koonsa puolesta käyttökelvoton. Kolmen pojan perheessä kierrättäminen veljesten kesken on maksimoitu, ainakin meillä. Varmasti sitä voi jossain määrin tehdä myös sisko-veli -yhdistelmän kanssa, mutta vaatteissa saattaa olla pienempi kelpuutusprosentti. Vaatteita tai värejä ei pitäisi määritellä sukupuolen mukaan, mutta ymmärrän kyllä, ettei kaikki pojat kelpuuttaisi siskolta saatua pinkkiä tyllihelmaröyhelömekkoa tai tytöt isoveljiensä spiderman-teemapaitoja. Toki ihan jokaisella lapsella on oma tyylinsä ja vaatteiden kelpaaminen voi yhtä lailla olla ongelmana kahden siskon tai kahden veljen välisessä kierrätyksessä.

Meidän pojilla on melko samanlainen vaateemaku, joten suurin osa vaatteista ovat tyylinsä puolesta kelvanneet kierrätettäväksi. Nuoremmille isoveljiltä saadut vaatteet ovat kuin uusia ja niistä ollaan kiitollisia ja tyytyväisiä. Parhaimmillaan vaatteet ovat kestäneet kolmen pojan jälkeen niin hyvässä kunnossa, että ovat vielä lähteneet eteenpäin poikien serkuille. Kierrättäminen on järkevää sekä ympäristöystävällisestä että taloudellisesta näkökulmasta. Pidän kuitenkin tärkeänä, että jokainen lapsista saa myös ihan uusia vaatteita. Lasten ollessa pienempiä kävin paljon kirppareilla ja ostin nettikirppareilta vaatteita käytettyinä. Tämän ikäisille lapsille ei kuitenkaan löydy kovin suurta tarjontaa käytettynä. Kasvutahti on hidastunut siitä, mitä se oli 0-2 vuotiaana, jolloin vaatekokoja sai olla päivittämässä muutaman kuukauden välein. Nykyään samat vaatteet mahtuvat päälle ainakin vuoden verran, ellei pidempäänkin. Tämän takia vaatteita tarvitsee myös ostaa harvemmin kuin pikatahtia kasvavalle pikkulapselle. 

Miten te kierrätätte vaatteita sisaruksilta toisille? 
Ostatteko enemmän vaatteita kaupoista uusina vai kirppareilta käytettyinä? 

31. toukokuuta 2019

Ensimmäinen (onnistunut) kasvisruokakokeiluni

pasta2

Mulla oli joskus vuosia sitten romantisoitunut ajatus siitä, että alkaisimme syömään kasvisruokaa kerran tai pari viikossa. Lihansyönnistä emme luovu varmaan koskaan, mutta vähentämisestä tuskin voi olla haitaksi. Suurin syy siihen, miksei kasvisruoat ole vakiintunut osa ruokavaliotamme, on se, etten osaa tehdä muuta kuin jotain simppeliä kasvissosekeittoa. Niitä kyllä syödään usein. Monesti tosin pekonimurulla höystettynä, eli se siitä kasvisruoasta.

Ensimmäinen kasvisruokakokeiluni on teinivuosiltani, jolloin päätin ryhtyä hetken mielijohteesta kasvissyöjäksi. Ensimmäinen vegeateriani tämän älynväläyksen jälkeen koostui pastasta ja porkkanasta. Keitetyt porkkanat tehosekoittimeen ja siitä hyvä kastike pastalle. Ei mausteita, ei mitään -  voitte kuvitella, ettei kokeilu kantanut kauas. Koko yläasteen ajan söin koulussa kasvisruokaa, mutta kotona ihan tavallista sekaruokavaliota. Toinen kokeilu ajoittuu suunnilleen samoihin vuosiin, kun teimme siskoni kanssa soijarouheesta "jauhelihakastiketta". Maku oli hyvä, kukaan ei huomannut eroa lihaversioon, mutta koko soosi oli ihan vihreä. Ilmeisesti se liittyy jotenkin valmistustapaan. Ei ollut tämäkään kaikista miellyttävin kokemus, vaikka maku olikin kohdillaan.

Tämän herkullsen pastareseptin löysin jostain facebookin kokkausryhmästä, jossa kehuttiin vuolaasti ja lupailtiin lastenkin tykkäävän. Ihan vegaani tämäkään ei ole, mutta sellaiseksi helposti muokattavissa, jos käyttää voin sijaan kasvisrasvaa. Paremesaanijuustollekin on olemassa vegaaneja korvaavia tuotteita. 

pasta5 pasta4 pasta3

Porkkana-kesäkurpitsapasta

6 luomuporkkanaa
2 kesäkurpitsaa
2,5 dl kaurakermaa
400 g pastaa, esim bavette
100 g parmesaania
50g voita
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
valkosipulirouhetta

Saman verran pieneksi kuutioituja porkkanoita ja kesäkurpitsaa kuullotetaan pannulla voi-öljyseoksessa. Minä laitoin tähän satsiin seitsemän porkkanaa ja 1,5 keskikokoista kesäkurpitsaa. Päälle rouhitaan runsaasti valkosipulia ja mustapippuria. Kasariin (reseptin mukaan kuohukermaa ja/tai maitoa) kaurakermaa sen verran, ettei vihannekset ihan kokonaan peity. Annetaan kypsyä hiljaisella lämmöllä n. tunnin verran. Reseptissä kehoitettiin tarjota raastetun vahvan juuston kanssa (esim parmesaani), mutta minä raastoin sitä hieman kastikkeen sekaankin. Tarjoillaan runsaassa suolassa keitetyn pastan kera. Tässä minun versiossa siis voi ja juusto ovat ainoat epä-vegaaniset, alkuperäisessä myös kerma/maito. Todella helppo ja maukas kasvisruoka, joka sopii myös aloittelijalle ja todellakin maistuu lapsillekin! Myös meidän perheessä, jossa normaalisti nirsoillaan esimerkiksi tuolle kesäkurpitsalle.

pasta1

Jakakaa mielellään parhaimmat (ja helpoimmat!) kasvisruokanne kommentteihin, niin pääsen harjoittelemaan lisää!

29. toukokuuta 2019

Työharjoittelu on ohi - pian valmistun!

kukka2

Kevään aikana olen suorittanut opintojeni ainoaa oman työpaikan ulkopuolella suoritettavaa työharjoittelujaksoa. Oppisopimusopiskeluni tulevat päätökseen ensi kuussa ja juhannusta juhlistan jo vastavalmistuneena merkonomina. Aika hienoa, että vuosi sitten valmistuin ylioppilaaksi ja nyt saan päätökseen ammattiopinnot. Enpäs kaikkien kotiäitivuosien jälkeen ajatellut, että lukisin itselleni kaksi tutkintoa vuoden sisään.

Oppisopimusjaksoni on kestänyt hieman alta puolitoista vuotta ja opiskeluun yleisesti hieman epämotivoituneena ihmisenä voin kokemukseni perusteella lämpimästi suositella koulutusmuodoksi oppisopimusta, jos sellaisen mahdollisuuden eteensä saa. Työnteon kautta pääosin tapahtuva opiskelu, satunnaiset lähiopetuspäivät, pienen opintotuen sijaan ihan siedettävä palkkatulo sekä opintojen aikana kertyvä työkokemus ovat kaikki suuria plussia. Opintojen kokonaiskesto on myös yleensä päätoimista opiskelua lyhempi, minullakin vain vuosi ja viisi kuukautta. Huonoja puolia? Ei näin äkkiseltään tule mieleen.

kukka3

Aloitin opiskelun helmikuussa 2018. Opiskeluni on sisällöltään koostunut pääosin täysipäiväisestä työnteosta ja lähiopetusta koululla on ollut 1 - 4 päivää kuukaudessa. Koska olen käynyt lukion, sain ison osan kursseja hyväksi luettua (kaikki yleishyödylliset aineet) ja osallistuin vain ammatillisen puolen kursseihin. Viimeisen kahden kuukauden ajan olen ollut työharjoittelussa omasta työyksiköstäni huomattavasti poikkeavassa yksikössä, palkanlaskennassa. Siinä missä itse normaalisti työskentelen asiakaspalvelutiskillä välittömässä kontaktissa asiakkaisiin ja työ vaatii välillä tiivistä yhteistyötä kollegojen kanssa, on työ palkanlaskennassa itsenäistä, hiljaista  toimistotyötä. Siinä missä omat työvuoroni ovat sidoksissa toimipisteemme aukioloaikoihin, voi palkanlaskentatoimistossa melko vapaasti päättää työaikansa itse.

Paluu omaan yksikköön tuottaa minussa hieman ristiriitaisia fiiliksiä. Olen viihtynyt palkanlaskennassa hyvin ja tässä kahden kuukauden aikana olen kerennyt jo sopivissa määrin tutustua talon tapoihin sekä työkavereihin. Välillä on ollut hetkiä, jolloin olen ikävöinyt omaa työpaikkaa asiakkaineen ja puheliaine työkavereineen, kun olen istunut hiljaa työpöydän ääressä lähestulkoon koko päivän. Olen sekä oppinut paljon uutta että tylsistyneenä lajitellut ja arkistoinut papereita. Olen saanut konkreettisesti osallistua palkkojen maksuun sekä itsenäisesti että ohjatusti ja minut on otettu lämpimästi mukaan työyhteisöön.

kukka4

Työaikojen joustamattomuutta en voi sanoa ikävöineeni omasta työstäni, mutta ihania työkavereita senkin edestä. Ja kahvinkeitintä! Taloushallinnon sosiaalitiloissa on tosi pahaa automaattikahvia, joten olen ostanut itseni R-kioskin kahveista lähes vararikkoon. Vapaammat työajat ovat mahdollistaneet minulle ajankäytön maksimointia ja työmatkojen kulkemisen autolla. Koska koulu alkaa joka päivä klo 8:15, olen voinut mennä suoraan lapset vietyäni töihin ja vuorostaan kerennyt ajoissa lapsia hakemaan. Jatkossa siirryn taas bussilla kulkijaksi ja joudun tappamaan aikaa kotona aamuisin, kun työt alkavat vasta klo 9:30 ja lapset on silti vietävä klo 8. Iltapäivällä pääsen niin myöhään, että päiväkodit ja muut ovat jo sulkeneet ovensa ja työmatka-aika kasvaa vartista yli puoleen tuntiin.

Harjoittelussa on ollut kivaa ja hyvin erilaista, mutta silti odotan innolla "kotiinpaluuta". Se on mun paikka ja siellä tiedän mitä teen. Jos tulee hiljainen hetki, osaan työllistää itseni tekemällä jotain hyödyllistä. Tämän työharjoittelun aikana olen välillä tuntenut itseni turhaksi ja unohtuneeksi, kun ei ole joka hetkelle löytynyt tekemistä eikä oma-aloitteisuudestakaan aina ole ollut avuksi. Sellainen tyhjänpanttina istuminen on turhauttavaa.

kukka1

Valmistumispäivämäärä lähestyy kovaa vauhtia, mutta onneksi opintoni ovat edenneet mallikkaasti. Olen suorittanut kaikki kurssit, tehnyt kaikki tehtävät ja enää on  jäljellä viimeiset näytöt. Ne suoritan kaikki samalla kertaa ja sitten voin helpotuksesta, onnesta ja ylpeydestä huokaisten suunnata ansaitulle kesälomalle! 

26. toukokuuta 2019

Lapset vauvakuumeessa

Olen viime aikoina käynyt erityisen paljon keskustelua lasteni kanssa vauvoista ja vauvojen hankinnasta. Lapsilla tuntuu olevan vauvakuume. Käytin taannoin ruokapöydässä houkuttelukeinona syökää niin kasvatte isoiksi -lausetta. Seurasi keskustelu:

8v: Mä tulen kasvamaan isommaksi kuin Mommo, koska Mommo ei enää kasva.
Minä: Tuut kasvamaan isommaksi kuin minäkin. Minäkään en enää kasva.
8v: Miksi?
Minä: Koska tietyssä iässä aikuiset ei enää kasva, paitsi leveyssuunnassa voi kasvaa. Aikuinen voi tulla paksummaksi muttei pidemmäksi.
6v: Voisitko sä sit syödä tosi paljon ja tulla paksuksi?
Minä: No miksi mun pitäisi tulla paksuksi?
6v: Koska silloin sulla olisi vauva mahassa ja me saatais vauva.
8v: Joo, sit meillä olisi neljä lasta!

Vauvakuume on asia, jota minäkin poden lähes kroonisella tasolla. En siis ihmettele, että lapsenikin imevät vaikutteita tuitui-mielentilastani. Erityisesti perheen nuorimmat. Keskimmäinen hoivaa mielellään nuorempia serkkujaan, kuopus puolestaan apinavauvojaan. Pitkään vauvakuumeeni oli puolisolle ruikuttamista, että eikö sitä nyt voisi jo. Kolmannen lapsen jälkeen vauvakuume muutti muotoaan, siihen rationaaliseen ja itsekkääseen suuntaan - vauva olisi teoriassa kiva ja söpö, mutta käytännön tasolla ei kiitos. Lainavauvat ovat parhaita, koska ne voi aina palauttaa.

6vko_022muok

Rationaaliseen vauvakuumeeseen kuuluu vauvojen söpöysmittari, mahaikävä, vanhempainvapaan houkuttelevuus sekä mehän ollaan aina puhuttu kolmesta tai neljästä. Käytännössä rationaalinen vauvakuume on sitä, että tiedostaa riittämättömät resurssit mutta kuumeilee silti. Vauvan tullessa kotona loppuisi tila ja tililtä loppuisi rahat. Tarvittaisiin mm. isompi auto kaikkien muiden vauvakulujen ja -kalusteiden päälle. Hyvälle tasolle kasvanut vapaus on myös asia, josta ei enää haluta luopua vauvan takia. Isot lapset on helpompi tyrkätä hoitoon, kun aikuisten menojalkoja vipattaa. Isot lapset syövät, peseytyvät ja ulkoilevat itsekseen ilman jatkuvaa passaamista ja vahtaamista. Isot lapset nukkuvat hyvin ja jos eivät nuku, niin eivät myöskään herätä aikuisia. Isot lapset ovat oikeasti avuksi koti- ja pihahommissa, eikä vain nimellisesti heiluttele kauhaa tai haravaa "ollakseen avuksi". Mutta vauvat on niin söpöjä! Rationaalinen vauvakuume on sitä, että ei halua vauvaa, mutta ei silti uskalla kuopata ajatusta lopullisesti.

Sami raukkaa, juuri kun hän on päässyt vauvojen perään ruikuttavasta vaimosta eroon, sai hän tilalle kolme vauvojen perään ruikuttavaa lasta. Lapset ovat fiksuja ja ymmärtävät paljonkin asioita, mutta aina ei menevän perille kun sanotaan, ettei mamma ja iskä enää halua vauvoja

7. huhtikuuta 2019

Raskaaksi miehelle, jota ei ole tavannut

Meidän parisuhteen ja perheen alkutaival on keskivertoelämänkulkuun nähden melkoisen epätavallinen. Parisuhteemme alkoi nopeasti, sillä aloimme seurustelemaan virallisesti vain puolitoista vuorokautta ensitapaamisesta. Tätä epätavallisempaa on se, että olin teknisesti raskaana jo viikkoja aiemmin. Ei kohdussa mitään kasvanut tietenkään, mutta raskaus katsotaan alkaneeksi jo edellisten kuukautisten ensimmäisestä päivästä. Minulla oli viimeiset kuukautiset kesäkuussa joskus juhannuksen aikoihin ja tapasimme Samin kanssa heinäkuun alussa. Epäsäännöllisessä kuukautiskierrossa ovuloin jossain kohtaa heinäkuun alkupuolta ja pissasin positiivisen tuloksen raskaustestiin heinäkuun lopussa. Tuolloin olimme tunteneet Samin kanssa tasan 27 päivää.

ekakuva

Pari kuukautta sitten sain yhteydenoton Kaksplussan toimituksesta. He halusivat haastatella meitä liittyen nopeaan perheen perustamiseen sekä siihen liittyvään parisuhteen kestävyyteen. Voiko suunnittelemattomasta raskaudesta kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen välillä kasvaa kestävä parisuhde? Olemme malliesimerkki siitä, ettei perheen perustaminen ja lastensaanti välttämättä tarvitse vuosikausien yhdessäoloa vakaata parisuhdetta. Kieltämättä tarvitsimme myös paljon sattumaa ja hyvää onnea, että lopputulos on tämä.

Olemme olleet yhdessä pian yhdeksän vuotta ja loppuvuodesta vietämme kahdeksatta hääpäivää. Meillä on kolme ihanaa lasta ja perhe-elämä on meille älyttömän suuri onni. Kaveripiiri, joka ensitapaamisestamme asti on seurannut suhteemme ja perheemme kasvua, pitävät meitä sinä pariskuntana joka ei koskaan eroa. Vaikka me luotamme suhteeseemme täysillä, eikä muiden mielipiteet sitä muuttaisikaan, on myös mukavaa, kun lähipiiri kokee meidät vahvana yksikkönä ja näkevät rakkautemme toisiamme kohtaan.

Koska parisuhteemme alkoi vauvauutisilla, perheen perustaminen ei tuonut kovin suuria muutoksia itse parisuhteeseen. Olimme tunteneet niin lyhyen ajan ettei mitään kahdenkeskeisiä rutiineja/tapoja ollut kerennyt muodostua. Suhteen alussa olimme paljon erossa Samin armeijan takia ja yhteenkin muutimme vasta kuudennella raskauskuulla. Parisuhde kasvoi ja kehittyi samaa tahtia kuin vatsakin.

Tärkein arvo meille parisuhteessa ja yhdessäolossa on ehdottomasti tahto olla yhdessä. Jokaisessa parisuhteessa on varmasti myös vaikeita aikoja, niin meilläkin on ollut. Vaikeita asioita käsitellessä on tärkeää muistaa se tahto, silloin on suurempi mahdollisuus että suhde kantaa niiden yli. Arjen sujuvuus on myös tärkeää, koska arki on luonnollisesti se suurin osa elämää. Pienimmätkin huomionosoitukset ovat tärkeitä ja vaikuttavat positiivisesti. 

Käykää lukemassa ajatuksiamme parisuhteesta ja perheen nopeasta perustamisesta Kaksplussan jutusta "Uusi suhde ja heti raskaaksi! Nyt Jennillä ja Samilla on jo kolme poikaa ja 9 yhteistä vuotta"

18. maaliskuuta 2019

Diagnosoimaton päänsärky

pääkipu1

Olen puolet elämästäni kärsinyt erityyppisistä päänsäryistä, voimakkuudeltaan ja kestoltaan vaihtelevasti. Ensimäistä kertaa minulta tutkittiin migreeniä muistaakseni 14-vuotiaana, kun päänsärkyä oli pitkän aikaa lähes päivittäisellä tasolla ja särkylääkettä kului hirveät määrät. Alkuun kävin pääosin kouluterveydenhoitajalla lääkitsemässä itseäni. Myöhemmin popsin lääkkeitä ihan itsenäisesti tarpeen mukaan tai pyysin vanhemmiltani, sillä oli kouluakin käytävä eikä särky onneksi ollut niin sietämätöntä. Diagnoosia en migreeniin saanut ja jossain vaiheessa nuoruusvuosia lääkkeiden syöminenkin alkoi mietityttämään vanhempiani sekä itseäni niin toleranssin, maksan kunnon kuin mahdollisen särkylääkepäänsärynkin puolesta.

Perhekodissa sijoitettuna ollessani lääkkeiden jakelu oli hyvin valvottua ja siellä hiljalleen aloin pitämään lääkkeiden "anelua" ja tarpeen selittämistä jo hieman nöyryyttävänä, joten jätin yhä useammin päänsärystä kertomatta ja sinnittelin läpi kohtausten ilman lääkkeitä.

Toista kertaa migreenin mahdollisuutta kartoitettiin minun ollessa 18-vuotias, jolloin minua huimasi lähes jatkuvasti ja pyörtyilin usein. Päänsärky oireili ajoittain tämän kaiken muun keskellä ja minulle tehtiin jos jonkinlaista testiä. Lopulta sain diagnoosin posturaalinen hypotonia eli jonkunlainen yhdistelmä verenkiertohäiriötä, matalaa verenpainetta ja asentohuimausta. Diagnoosi oli omalla tavallaan helpotus, mutta ei kuitenkaan tuonut lohtua eikä selitystä päänsärkyihin.

Toistaiseksi viimeisin kerta kun migreeniä on minulta tutkittu, on olikohan se kesällä 2016 vai 2017, mutta silloinkin diagnoosi jäi saamatta. Ensimmäistä kertaa tämän vuosia kestäneen migreeniepäilyn aikana lääkäri määräsi minulle migreeniin tarkoitettua lääkettä testiin, mutta se ei auttanut.

Särkytaipaleeni aikana syitä on etsitty vähän kaikkialta. On mietitty jännityspäänsärkyä, niska-hartiajäykkyyttä, stressiä, huonoa nestetasapainoa, liian vähäistä unensaantia, ravintoainepuutteita, huonoa näköä, ties mitä. Samoin on yritetty korjata ja parantaa tilannetta nukkumalla enemmän, juomalla enemmän vettä, syömällä eri lailla, hankkimalla silmälasit, venyttelemällä ja joogaamalla lihasrentoutusmielessä ja olemaan stressaamatta. Ja on kokeiltu särkylääkkeitäkin tuloksetta.

pääkipu2

Päänsäryssäni on monia erilaisia oireita. Pahin niistä on sykkivä, tykyttävä kipu ohimoissa ja otsassa. Tuntuu, että pää puristuu kasaan ja kuin joku poraisi kallooni. Pahimmillaan kipu on pienenkin liikkeen jälkeen, sietämättömästi jos nousee/istahtaa tai kumartaa. Kipu säteilee myös niskaan ja kivun takia jännittäessäni niskakin jännittyy. Hetkellistä helpotusta kipuun saa painamalla niskan ja takaraivon aluetta voimakkaasti, mutta kipu hellittää vain painamisen ajan. Särkykohtauksen ajan olen erittäin ärsykeherkkä, varsinkin kirkkaille valoille ja koville äänille. Eilen tunsin ikään kuin suonenvedon tyyppistä kipua oikeassa ohimossa, pään sisällä kramppasi oudosti ja silmä nyki niin ettei se pysynyt auki. Tämä oli ihan uudenlainen tuntemus, mutta meni ohi muutamassa minuutissa.

Kestoltaan päänsärkykohtaukseni ovat muutamasta tunnista muutamaan päivään ja kohtauksia ilmenee hyvin vaihtelevalla aikavälillä. Perus lääkeannos minkä kipuun otan, jos otan, on 1g panadolia ja 800g buranaa 2-3 kertaa päivässä. Harvoin tuokaan määrä vie kipua pois, jonka takia en yleensä ota lääkettä. On turhaa kuormittaa kehoa lääkkeillä, jos ne eivät vaikuta. 

Viime aikoina minua on etenkin vanhempieni suunnasta painostettu ja suositeltu jälleen kerran lääkärille hakeutumista. Täytyisi käydä varmaan ihan asiantuntevalla neurologilla mieluummin kuin yleislääkäreillä kuten aiemmin. Onhan se tyhmää vain kärsiä kivuista vuodesta toiseen selvittämättä, mikä ihan oikeasti mättää tuolla pään sisällä. Olen kuitenkin jo valmiiksi niin turhautunut aiempien kokemusteni perusteella siihen, ettei tutkimuksissa tälläkään kertaa löytyisi mitään. Ei oikein huvita laittaa rahaa tutkimuksiin ja tuhlata aikaa vastaanottokäynneillä, jos taas olisi tarjolla vaan ehkää, entiedää ja eioota.

Kipukohtaukset turhauttavat. Tekisi mieli hakata päätä seinään, huutaa MÄ EN JAKSA ja kuolla pois. Välillä on niin toivoton olo, etten tiedä miten päin olisi. Varsinkin jos olen ottanut lääkkeitä eikä ne ole helpottaneet. Sitten jossain vaiheessa kun päänsärky loppuu, loppuu myös huoli, murheet ja toivottomuus. Mitäpä mä nyt enää menisin lääkäriin, kun särky meni ohi? Kunnes menee viikko, kuukausi tai kaksi kuukautta ja seuraava kohtaus iskee. 

Löytyykö muita päänsärystä kärsiviä? Oletteko saaneet migreeni- tai jonkun muun diagnoosin? 

28. helmikuuta 2019

Mies vastaa: 20 kysymystä minusta

Blogeissa ja somessa kiertää usein hauskoja haasteita, jossa puoliso, lapset tai kaverit saavat vastailla kysymyksiin ja kertoa mielipiteitään jostain toisesta. Olen itse facebookissa aiemmin osallistunut mm. mies selittää naisellisia sanoja sekä lapset vastaavat kysymyksiin äidistä -haasteisiin. Blogin puolella lapset ovat pohtineet avioliiton saloja sekä kertoneet juttuja iskästä. Tällä kertaa puheenvuoron saa Sami, joka vastaa kysymyksiin minusta.

villikset-01-01

1. Jos katson telkkaria, mikä siellä todennäköisimmin pyörii?
Tällä hetkellä Big Bang theory, yleensä jotain ohjelmia jotka ei kiinnosta mua.
J: Esim. dokumentit joissa maalataan posliinia Brittikuninkaallisten häitä varten.

2. Jos mennään yhdessä ravintolaan, mitä todennäköisesti tilaan?
Pihvin.

3. Mikä on inhokkiruokani?
Pinaattikeitto, fetajuusto ja raejuusto ja melkein kaikki muutkin juustot, syöt pelkkää lohta eli melkein kaikki kalat. Ja niin edelleen...

4. Mitä voisin syödä päivittäin kyllästymättä?
No sä kyllästyt kuitenkin jossain vaiheessa, sä oot kyllästynyt joskus suklaaseen ja karkkeihinkin... Jos vaikka tomaatteja, pikkutomaatteja.

5. Millaista musiikkia kuuntelen?
Pääsääntöisesti edm:ää, välillä nostalgisoit kuuntelemaan teiniaikojen lemppari emorokkia.

6. Millaisista elokuvista pidän?
Selviytymiselokuvista. Sellaisia missä yksi ihminen yksin selviytyy jostain.

7. Mitä pelkään?
Teräviä esineitä yli kaiken.

8. Mitä kotitöitä en osaa tehdä?
No kyllä sä osaat tehdä kaikkea, mitä sä et osaisi tehdä? Laittaa roskia roskiin, sitä sä et osaa vieläkään.

9. Mitä osaan erityisen hyvin?
Siis niinku missä? Sun yllätykset, eli jos teet vaikka jotain leipää, niin teet huolella ja panostat.
J: Hahaha, ai tehdä leipää. Kiitti.

10. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
Hu*raksi.

11. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
Ostaisit paljon villasukkia, neuleita, lämpimiä juttuja. Säästäisit paljon rahaa. Matkustaisit Pariisiin shoppailemaan.

12. Mikä väri kuvastaa persoonaani ja miksi?
Joku, missä on sekoitettu paljon värejä, vaikka liila, mut siinäkin on vaan sinistä ja punaista. Tai keltainen, koska sussa on energisyyttä ja hilpeyttä. 

13. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?
Meteli. Se, ettei huomioi. Se, kun ei ymmärretä sun huumoria.

14. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?
(Joelin kommentti: puhelimen) 
Sami: Tv sarjojen, kolikkopurkin ja joo sen puhelimen. Valokuvien muokkaamisen.

15. Mikä saa minut vihastumaan?
Joel huutaa mun korvaan: KOVA METELI! 
Minä vastaan AAAAARRGHHH. 
Sami sanoo: Toi!
Alex mölisee mun korvaan: TOITTOITTOITTOI!
Minä: LOPETA!
Sami: Ja toi!

16. Entäs mikä tekee minut iloiseksi?
Huomionti, hyvä ruoka ja siisti koti.

17. Mikä on paras luonteenpiirteeni?
En tiedä mikä on luonteenpiirre (googlaa luonteenpiirteitä). Omaperäisyys. Oot omaperäinen kaikessa. Tuot jokaiseen juttuusi oman mausteen, jota ilman ei olisi Jennimäistä.

18. Entä huonoin?
Kärsimättömyys. Et malta odottaa.

19. Mitä kolmea asiaa kannan aina mukanani?
Puhelin, lompakko ja laukku. Kynsiviila sulla on aina mukana ja kynsiliima. 

20. Paras yhteinen muisto?
No ehkä ne hietsuajat yhdessä silloin alkuun.

PS. Hyvin myöhäisenä uudenvuodenlupauksena lupaan, että otan tänä vuonna enemmän yhteiskuvia mieheni kanssa. Koska niitä ei juurikaan ole. Siispä kuvituksena meidän matchy-matchy samisteluvillasukat.

26. helmikuuta 2019

Hiihtolomakuulumisia

Viime viikolla me vietimme lyhyen hiihtoloman. Koululaisella oli koko viikko vapaata ja sai olla mummilla evakossa muutaman päivän, ennen kuin me muut (Samia lukuun ottamatta) aloitimme loman keskiviikkona. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä koko lomamme ajan ihanan keväinen sää aurinkoineen helli meitä. Minä päätin tiukkana mutsina, että vietetään tv-, pleikkari-, tietokone- ja puhelinlomaa. Lapset olivat eri mieltä ja protestoivat pitkin viikkoa kuinka pitkä aika on lauantaihin, jolloin lupasin peliaikaa. Meillä saa normaalisti pelata perjantaisin, eikä ruutuaikaa muutenkaan kerry arkisin kovinkaan paljon, mutta ajattelin pienen lisätauon tekevän hyvää. Vietimme kuitenkin leffailtaa lähes joka ilta, joten ihan laitepimennossa ei tarvinnut lapsiraukkojen olla. 

IMG_20190222_153249_756

Keskiviikkona kävimme mun mummon luona kyläilemässä ja opettamassa 95-vuotiasta mummoa pelaamaan Alias Junioria. Mummo ei pitänyt peliä yhtään niin helppona kuin lupailimme, mutta oli hyvin vaikuttunut neljävuotiaan selitystaidoista. Toisinaan taas selitystaidot olisivat vaatineet yliluonnollisia kykyjä arvatakseen oikein. Osaisitko sinä arvata, mitä sanaa 4-vuotias selittää näin: 

"Tämä voi olla kova tai pehmeä ja sen voi myös rikkoa" 

No, se oli pehmonalle, eikä kukaan meistä sitä arvannut. Isoäitini luona saa aina jäätelöä, se on asia jota jokainen - niin lapsi kuin aikuinenkin - odottaa sinne mennessään. Me herkuteltiin myös pullalla ja kuuntelimme hauskoja tarinoita vanhoista kuparipannuista mummon keittiössä. Pojat opettivat mummolle älyphelimen käyttöä ja mummo puolestaan tutustutti lapset vanhanaikaiseen lankapuhelimeen. Jäätelön ja keksien jälkeen parasta kyläreissussa oli kuitenkin yrittää polkea vauhtiennätystä vanhalla kuntopyörällä.

nalle DSC_4596-01

Torstaina lähdimme läheiseen urheilukeskukseen tutustumaan Espoon kaupungin järjestämään maksuttomaan liikuntatapahtumaan. Siellä oli hurjasti erilaista tekemistä, mm. temppurataa, tasapainopelejä, pomppulinnaa, pallopelejä ja askartelua. Pojat viihtyivät mahdottoman hyvin ja hikisniä kotiin lähtiessämme päätettiin mennä myös seuraavana päivänä käymään. Minusta on hienoa, että kaupunki järjesti hiihtoloman ajaksi vaikka ja mitä kivoja maksuttomia tapahtumia lapsille. Tämän liikuntatapahtuman lisäksi oli tarjolla ulkoliikuntaa, uimahalleissa ohjelmaa, ilmaisia leffoja ja kulttuuritapahtumia, erilaisia työpajoja yms. Erityisesti liikuntatapahtumat ovat minusta tärkeitä, koska aina puhutaan siitä kuinka nykyajan lapset ja nuoret liikkuvat entistä vähemmän. 

IMG_20190221_155554_565 DSC_4688-02

Perjantaina lähdimme uimarannalle katselemaan jään peittämää merta ja kauniita maisemia, sekä tutustumaan avantouinnin saloihin. Äitin on pitkään yrittänyt houkutella minuakin kastautumaan jääkylmään veteen, mutta toistaiseksi olen korkeintaan tullut seuraksi katselemaan hullua touhua. Sinänsä avantouinti kiinnostaisi, koska se todennäköisesti auttaisi moneen vaivaani (esim. jatkuva palelu ja huono verenkierto). Kokoonnuimme siis poikien kanssa vain laiturille kannustusjoukoiksi ihmettelemään kylmään veteen pulahtavia tyyppejä. Rantapäivän jälkeen lähdimme poikien toiveesta uudelleen urheilukeskuksen liikuntatapahtumaan. Pettymys oli kuitenkin kova, kun lemppari temppurataa ei enää ollutkaan. Tällä kertaa ohjelmassa oli enemmän pallopelejä, joten pelailtiin sählyä, futista ja testailtiin muita lajeja. Ihan kivaa taisi olla tälläkin kertaa, vaikkei temppurataa ollutkaan. Illalla siskoni ja hänen poikaystävänsä veivät pojat leffaan, joten tekemistä riitti iltaan asti. Hugolle elokuvakäynti oli ensimmäinen, pieniä tirsoja lukuun ottamatta kokemus oli ollut hyvä. Leffan ajan me vietettiin Samin kanssa pari tuntia "parisuhdeaikaa" kahvitellen ja ruokakaupassa.

DSC_4677-01 DSC_4663-01 IMG_20190225_225303_714

Koitti viikonloppu, jolloin Samikin pääsi mukaamme viettämään vapaapäiviä. Viikonloppuna keskityimme enemmän tavalliseen rentoiluun, eli löhöilyyn, ulkoiluun ja leffojen katseluun. Ja siihen hartaasti odotettuun pelaamiseen. Kyläiltiin myös poikien isovanhempien luona pullakahveilla. Lyhyt hiihtoloma oli kaiken kaikkiaan rentouttava, vaikka välillä kerkesi jo turhauttaakin lasten loputon energia, riehuminen ja äänenvoimakkuuden jatkuva nousu turvallisten desibelien yläpuolelle. Kerkesin miettiä, millä ihmeellä selvisin tervejärkisenä seitsemän kotiäitivuoden läpi. Samaan aikaan muistelin kuitenkiin haikeudella vapautta tehdä päivästä toiseen mitä tahansa huvitti ilman aikatauluja.

Seuraa aktiivisemmin päivittyvää arkeamme Instagramissa @jenskujne

22. tammikuuta 2019

Laivan är lastad - klassikkoleikki kaksikielisessä perheessä

Me tykätään saunassa leikkiä perinteistä Laiva on lastattu -leikkiä. Laiva on lastattu on mun lapsuudessakin ollut nimenomaan saunaleikki, ei sitä oikein muualla harrastettu kuin saunan lauteilla. Jos leikki ei ole jollekin tuttu, niin siinä luetellaan eri asioita, joita laivaan lastataan ja vuorossa olevan on muistettava kaikki aiemmin sanotut asiat oikeassa järjestyksessä. Yleensä laivaan lastataan tavaraa kategorioittain, mutta leikissä voidaan myös improvisoida. Kategorioina voi toimia esimerkiksi eri eläimet, eri syötävät, tietyn väriset asiat/esineet, mielikuvitus on rajana! Lasten ollessa pienempiä helpotimme leikkiä niin, että sai vain sanoa vuorollaan uuden asian, koska muisti ei riittänyt kovin pitkiin luetteloihin. Nykyään olemme päässeet jo tason eteenpäin ja neljävuotiaskin muistaa hurjan määrän lastauksia. Laiva on lastattu/ båten är lastad sujuu meidän perheessä sikin sokin kahdella kielellä. Josku se tosiaan on laivan är lastad ja sanoja on sekä suomeksi että ruotsiksi - perusmeininkiä kaksikielisessä perheessä. 

sammakot_22

Tänään illalla leikimme aluksi kuopuksen kanssa kahdestaan, odotellessamme muita saunojia.

Kierros 1: Laiva on lastattu kylvyllä, pilvellä, kuulla, Tiuhtilla, Viuhtilla, nenällä, syljellä, patongilla, buchalee-batoon:illa (eli beaujolais batong, "viiniä ja patonkia") ja kamelilla. 

Tämän jälkeen saimme peliin mukaan lisää jengiä ja aloitimme reiluuden nimissä alusta, jotta kaikki muistaisivat mukana olevat jutut paremmin. 

Kierros 2: Laiva on lastattu Freddyllä, "Bananaa! NAM NAM!"illa, krokolla, paksukaisella, Tindralla, lihagubbella (jonkinlainen liha-ukko), kotelolla, molluskalla, kurpitsalla... 

Näin pitkälle päästiin tänään, kunnes hiki vei voiton ja pakenimme iskän heittämää löylyä suihkun puolelle.

sammakot_3

Minusta on hauskaa seurata lasten mielikuvitusta ja miettiä, mistä he keksivät hassuja juttujaan. Välillä sanoja valikoituu sen mukaan, mitä näkee ympärillään, joskus asiat ovat ihan abstrakteja, joskus taas "matkitaan" edellistä sanaa. Tänään mukaan pääsi myös jonkun Minionin hokema, joka tietenkin piti lausua ihan tunteella - pelkkä banaani ei kuulemma riittänyt. Hieman liian usein minun makuuni mukaan yrittää hiipiä mukahauskoja vessa-sanoja, pissakakkahuumori kun tuntuu vahvasti olevan the juttu tällä hetkellä. Kielellisesti leikki ei aiheuta päänvaivaa kenellekään. Iskän sanat tulevat suomeksi, mamman sanat ruotsiksi ja hieman vuorossa olevasta pelaajasta riippuen muut sanat tulevat millä tahansa kielellä. Tässäkin asiassa huomaa, kuinka kaksikielisyys on rikkaus ja kuinka sanat taipuvat ihan lennosta kummalle kielelle tahansa. Kaiken lisäksi siansaksakin tuntuu sujuvan (tai tässä tapauksessa sianranska). Jotkut sanat syntyvät kahta kieltä sekoittamalla omanlaisiksi sanamuunnoksiksi, kuten esimerkiksi tuo lihagubbe. Meidän perheessä kaikki ukot legoukoista pelihahmoihin ovat aina gubbeja kielestä ja puhujasta riippumatta.

Aika rientää lauteilla helpommin leikkien ja saunan kuumuutta ei huomaa samalla lailla. Laivaa lastaamalla lastemme saunomisajat ovat pidentyneet huomattavasti ja suihkun sekä saunan välillä ramppaaminen on vähintäänkin puolittunut. Tämä tietenkin ilahduttaa meitä aikuisia, sillä jatkuva oven availu hieman vesittää saunomisen perimmäistä tarkoitusta. Laiva on lastattu - pelissä harjoitusta saa mielikuvituksen lisäksi myös muisti sekä kielellinen kehitys. 

Leikittekö te saunaleikkejä? Millaisia?