L E M B - Olen vihdoin ylioppilas!

Perjantaina alkuvuoden uurastus sai loistavan päätöksen, kun kevään ylioppilastulokset julkaistiin. Monet tutut olivat jo malttamattomina kyselleet pitkin kevättä tuloksista, mutta minä en edes halunnut niitä saada. Epävarmana ja pessimistisenä olin täysin sitä mieltä, että uusinnat kutsuvat vielä syksyllä enkä pääsisi ryömimään kompastuskiveni biologian yli. Kaikki toiveeni valmistumisesta olivat kompensaatiopisteiden varassa ja valmistauduin jo henkisesti siihen, etten tänä(kään) keväänä saisi painaa valkolakkia päähäni. En edes halunnut kysellä koululta lopullisia tuloksia, halusin vain kieltää koko ylioppilastulosten olemassaolon. Perjantai-aamupäivänä puhelimeeni tulikin kuitenkin viesti kesken työpäivän, isältäni, ”Onnea Jenni, ylioppilas!”. En voinut uskoa sitä! Pian koulun sihteeri soittikin ja onnitteli kertoen samalla lopulliset arvosanani. Ja kuinka sitten kävikään?

Kokeiden jälkeen kirjoittamassani postauksessa povailin onnistumista kielikokeissa ja totaalista epäonnistumista biologiassa. Melko hyvin alustavat pisteet pitivätkin paikkansa, vaikka muutamat arvosanat menivätkin eri tavalla kuin olin laskeskellut. Kielikokeisiin en opiskellut lainkaan, mutta en kokenut sitä tarpeelliseksikaan. Biologiaakin luin niin mahdottoman vähän että meinasi loppua toivoa jo ennen koko kokeeseen osallistumista.

Suomenkielen kokeen olen aikoinaan kirjoittanut vuonna 2008 ja saanut siitä Eximian. Tavoitteeni oli siis yltää edes samaan arvosanaan. Koe oli mielestäni todella helppo, vaikka uutisoitiin sen vaikeudesta. Tiesin lopullisen pistemäärän määrytyvän esseen mukaan, sillä muut tulokset pystyi tarkistamaan jo etukäteen julkaistuista oikeista vastauksista. Yllätyksekseni onnistuin jopa korottamaan vuosien takaista arvosanaani siihen parhaimpaan, Laudaturiin.

Englannin koe oli mielestäni myös helppo ja uskalsin jopa toivoa saavani siitä Laudaturin. Suomenkokeen tavoin kaikki oli esseestä kiinni, mutta näköjään se ei ollut lautakunnan mielestä niin hyvä kuin itse ajattelin. Tai oikeastaanhan kirjoitin loistavan 900 sanan esseen kunnes tajusin laskeneeni sanoja merkkien sijaan. Jouduin tiivistämään esseeni kolmasosaan enkä tuohon lyhennelmään ollutkaan enää niin tyytyväinen kuin alkuperäiseen tekstiin. Pisteeni eivät riittäneet toivomaani Laudaturiin mutta sain silti E:n ja olen siitä iloinen ja ylpeä.

Äidinkielen koe (ruotsi) on kuulemma yleensä ylioppilaskokelaiden kompastuskivi. Tekstitaidon koe olisi voinut mennä paljon paremmin ja tiesin jo kirjoittaessani sitä, että tehtävät olivat jotenkin tönkköjä eikä niin sujuvaa tekstiä. Esseessä onnistuin mielestäni paremmin, mutta siinäkin olisi ollut paljon parannettavaa. Tiesin, ettei tästä kannattaisi povata kovin korkeaa arvosanaa. Tavoitteeni C.stä kuitenkin ylittyi ja pisteeni riittivät M:ään.

Sitten se biologia. Koetilanne oli stressaava, ainoa koe jota pelkäsin etukäteen ihan kamalasti. Pahin tunne on se, kun näkee koekysymykset ruudulla eikä osaa vastata niihin. Se epävarmuus on raastavaa, kun koe edessään on pakko istua ja miettiä, kuinka koko tulevaisuus on tässä kiinni. Vastasin kaikkiin tarvittaviin kysymyksiin, mutta myönnän keksineeni vähän omiani ja soveltaneeni aika reippaasti. Ainoa odotukseni kokeen jälkeen oli saada tämän hylätyn kokeen avuksi muista aineista riittävästi pisteitä kompensoitavaksi. Hyvä etten tuolilta pudonnut kuullessani, että lopullinen arvosana oli B. Siis hyväksytty, eikä edes kaikista huonoimmalla arvosanalla!

Tuloksella L E M B valmistun siis vihdoin ylioppilaaksi. Yksitoista vuotta sitten aloitin lukiossa. Pidin välivuoden, jatkoin opintojani, vietin viimeisen kouluvuoteni raskaana, osallistuin kokeisiin vastasyntyneen kanssa. Kävin uusimassa kokeita riittämättömin tuloksin ja annoin periksi. Seitsemän vuotta kypsyttelin mielessäni ajatusta yrittää vielä uudelleen ja onneksi tein päätökseni saada tutkinto lopultakin suoritettua. Vihdoinkin se tavoite on saavutettu ja saan painaa valkolakin päähäni! Onnea minä ja onnea kaikille muille kevään ylioppilaille! Jos siellä joku ruudun takana miettii ylioppilaaksi kirjoittamista aikuisiällä, en voi kuin lämpimästi suositella. 

Koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan.