20. huhtikuuta 2018

Valoisa ja tilava keittiö

Yhteistyössä Veke.fi

Meidän uuden kodin keittiö alkaa vihdoin olla valmis, näin viiden kuukauden asumisen jälkeen. Keittiössä ei tällä hetkellä vietetä hirveästi aikaa ruoka-aikojen ulkopuolella, mutta pidän tärkeänä että keittiö olisi silti mahdollisimman lämpimän oloinen ja kutsuva. Ruoanlaitto on mukavaa siistissä, tilavassa keittiössä ja ison pöydän ääreen on kiva kerääntyä yhteiselle aterialle. Kun keittiö on viihtyisä siellä haluaa todennäköisemmin myös pelata, askarrella ja tehdä vaikka koululaisen kanssa yhdessä läksyjä tulevana syksynä. 

Meidän keittiössä on runsaasti säilytystilaa, hyvät tasot levittäytyneellekin ruoanlaitolle ja tykkään keittiön valoisuudesta. Keittiö on heti ulko-ovesta ja eteisestä seuraavana ja oveton kulkuväylä tuo tilantuntua. Verhot, jotka siirtyivät vanhasta kodistamme ovat liian lyhyet, sillä edellisessä asunnossa huonekorkeus ei ollut täysi ja lyhyemmät verhot riittivät mainiosti ikkunan alareunaan asti. Noita tynkiä täytynee päivittää jossain vaiheessa kun ehtii ja jaksaa.

_DSC0451 -1_1 _DSC0437 -1_1 _DSC0372 -1_1 _DSC0360 -1_1

Mä olen aina halunnut ison pöydän jonka ääreen mahtuisi syömään ilman, että kyynärpäät kolisevat vierustoveriin tai että ruoat eivät mahdu pöytään. Me ollaan asuttu Samin kanssa yhdessä jo reilut seitsemän vuotta ja ollaan keretty kuluttaa lähes yhtä monta ruokailuryhmää sinä aikana. Kun saimme varmistuksen muutolle tiesimme heti, että halusimme päivittää ruokaryhmämme uuteen. Vanha pöytä olisi liian pieni uuteen ja isompaan keittiöön, tuolejakin olemme inhonneet ostohetkestä asti. Kankaiset tuolit imivät kaikki liat itseensä ja näyttivät vastapestyinäkin likaisilta kestotahroineen. Eivätkä ne olleet niin mukavat istuakaan. 

Löysimme Vekeltä kivan valkoisen pöydän sekä mustat tekonahkaiset tuolit. Toimitusaika tuolle kyseiselle yhdistelmälle oli piinaavan pitkät neljä kuukautta ja itse asiassa se vielä pitkittyi alkuvuodesta reilulla kuukaudella. Emme kuitenkaan löytäneet mitään kivempiakaan ratkaisuja, joten sinnittelimme vanhalla pöydällämme odottaen uuden toimitusta.

Eräänä perjantai-iltana lasten mentyä nukkumaan ulko-oveemme koputettiin. Naapuri oli ostanut itselleen uuden pöydän ja kysyi haluaisimmeko hänen vanhan, vain hetken aikaa käytössä olleen pöydän. Kävi sitten niin, että iltakymmeneltä raahattiin vanha ruma pöytämme roskakatokseen ja saimme uuden, ihanan, ison valkoisen pöydän tilalle. Alkuun oli tarkoitus pitää pöytää vain sen aikaa, että oma uusi pöytämme toimitettaisiin, mutta päädyimmekin perumaan kaupat pöydän osalta. Mihin me enää uutta pöytää tarvittaisiin, kun sellainen jo saatiin? Naapurin vanha pöytä oli lähes moitteettomassa kunnossa.

Pelkkien tuolien toimitusaika oli pöytäryhmää huomattavasti nopeampi ja tilaamamme Krista-tuolit saapuivatkin postissa muutamaa päivää myöhemmin. Ne sopivat pöydän kanssa yhteen kuin nakutettu! Molemmissa on kromijalat ja tekonahkaisissa penkeissä ihastutti myös käytännöllisyys. Ei enää höyrypesureita ja tuskallista tuolinpäällisten hinkkaamista! Rasvaiset sormejäljet tarttuvat ikävä kyllä tekonahkan helposti, mutta lähtevät onneksi myös helposti pois kostealla liinalla pyyhkiessä. Tahroilta kuin ei oikein lapsiperheessä voi välttyä, on niiden siivoamisen helppous kriittisen tärkeää. Nämä tuolit ovat myös todella mukavat istua. Meidän vanhoissa käytettyinä ostetuissa tuoleissa joissa pehmusteet olivat jo ihan kuluneet ja epä-pylly-ystävälliset. Uudet tuolit sen sijaan ovat ihanan muhkeat ja toivottavasti ajan saatossa pysyvätkin sellaisina.

_DSC0369 -1_1 _DSC0439 -1_1 _DSC0386 -1_1

KEITTIÖN PLUSSAT
+ Paljon kaappitilaa
+ Iso pöytä
+ Mukavat ja helppohoitoiset tuolit
+ Avoin ja valoisa
+ Lampun muumipappa mun lapsuudestani
+ Tuuletusikkuna
+ Näköyhteys pihalle

KEITTIÖN MIINUKSET
- Lyhyet verhot
- Kellertävät kaapinreunukset
- Outo kahden jääkaapin yhdistelmä
- Imurointia hankaloittavat pöydänjalat
- Ikivanha liesi ja pieni uuni

Uuden pöydän ja uusien tuolien myötä keittiö heräsi ihan uudella tavalla henkiin. Pöytä heijastaa valoa todella hyvin verrattuna aiempaan, tummanruskeaan pöytään ja se avartaa koko keittiön yleisilmettä. Tuolit mahtuvat pöydän ääreen paljon aiempaa paremmin ja kaikille ruokailijoille riittää tilaa istua. Nyt keittiössä kelpaa viettää aikaakin enemmän kuin pakolliset ruoanlaitto- ja ruokahetket. Eikä ole kiirettä pois päivällispöydässä sen takia että peppu puutuisi! 

7 kommenttia:

  1. Kivan näköinen keittiö!
    Meillä suurin haaste on keittiön koko. Jos kaksi yrittää kokota samaan aikaan, on seurauksena vaan törmäilyä.

    VastaaPoista
  2. Eikä, ihana naapuri ja mikä tuuri että tuolit ja pöytä mätsäsivät noin hyvin!

    VastaaPoista
  3. Vitsit, miten mahtava naapuri! Aivan ihana tyyppi!

    Keittiö näyttää tosi kivalta ja tilavalta. Ja kuten kirjoitit, nuo tuolit sopivat täydellisesti pöydän kanssa yhteen. Musta ja valkoinen ovat klassinen yhdistelmä ja kiiltovalkoinen ja (teko)nahka aina tyylikäs pari.

    VastaaPoista
  4. Hankin itsekin tuollaisen vähän korkeakiilto pöydän ja olen nyt ihan tuskissani sen kanssa. Kaikki sormen jäljet yms. jää siihen ja näyttää kuin se olisi koko ajan ihan likainen. Nyt pöytäliina päällä, kunnes keksin mitä kehitän siihen päälle. Ajattelin, että jos tekisi jonkin mosaiikkityylisen pinnan siihen.

    VastaaPoista
  5. Oon kanssa kuullut että noi korkeakiilto pöydät ei ole hyviä esim just lapsiperheessä mutta en tiedä kun meillä ei ole semmosta vielä ollut.
    Tällä hetkellä on miehen oma tekemä lankkupöytä ja sekalainen setti pinnatuoleja, eli oma maalaamia. Neljä mustaa ja kaksi jäi valkoiseksi kun laiskuus iski, en jaksanut enää sutia mustaa maalia niihin mut jotenkin ne sopiikin paremmin nyt kun on eri värisiä :D
    Pöytä on öljytty vaaleaksi :)

    VastaaPoista
  6. Ihanan raikas keittiö.Nyt vain ruokajuhlia järjestämään����������

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!