31. lokakuuta 2018

Lapsivakuutusten hyöty

Me ollaan vakuutettu kaikki lapsemme. Kahdelle vanhemmalle otettiin vakuutus vauvaiässä, nuorimman kohdalla en muista otimmeko vakuutuksen jo raskausaikana vai vasta vauva-aikana, mutta kaikilla on kuitenkin pienestä saakka ollut hyvät hoitokuluvakuutukset. Meillä vakuutukset ovat eri-ikäisille lapsille olleet vähän eri hintaisia, mutta olen käyttänyt näissä laskelmissani keskiarvohintana 300 euroa vuodessa. Ensimmäisinä vuosina vakuutusmaksut olivat lähempänä neljää sataa, nykyään ainakin kahdella vanhimmalla ne taitavat olla jossain 200-250 euron kieppeillä. Keskiarvon mukaan laskettuna on meidän 7-vuotiaan, 6-vuotiaan sekä 4-vuotiaan vakuutusmaksut olleet tähän mennessä yhteensä n. 5100 euroa. Yhteensä siis 17 henkilöikävuoden ajalta. 

Meidän lasten vakuutuksissa on sadan euron omavastuu per vakuutuskausi. Mielestäni on hyvä, että omavastuu on könttäsumma vuodessa, eikä esimerkiksi per sairaus, kuten olen joillain kuullut olevan. Sadan euron omavastuun tullessa täyteen vakuutus korvaa kaikki loppuvuoden lääkärikäynnit sekä reseptilääkkeet. Kaikkina vuosina emme ole käyneet lääkärissä edes omavastuun verran, joinain vuosina taas olisimme joutuneet vararikkoon ilman vakuutuksia. Tuntuuhan tuo reilu 5000 euroa viimeisen 7 vuoden ajalta kolmen lapsen vakuutuksista aika hurjalta summalta, kunnes aletaan miettimään mitä kaikkea olemme sillä rahalla saaneet.

IMG_20150105_151908

Esikoisellamme on migreeni, joka alkoi oireilla jo alle 3-vuotiaana. Hieman alta neljän ikävuoden aloimme vihdoin tajuamaan mistä oudot muutaman tunnin oksennustaudit johtuivat ja osasimme lähteä tutkituttamaan migreeniä. Diagnoosia etsiessämme kävimme mm. pään magneettikuvauksessa, jota varten pieni poika nukutettiin. Hinta: 5000 euroa. Tuon yhden toimenpiteen summalla olemme siis kuitanneet jo kaikki tähän mennessä maksetut vakuutusmaksut. Tämän lisäksi käymme vähintään kahden vuoden välein lastenneurologin vastaanotolla seurantakäynneillä, jotka kustantavat kerralla 150-200 euroa. Reseptille laitetut särkylääkkeet, joilla kohtauksia hoidetaan, maksavat n. 15-30 e vuodessa. Tuo hinta ei onneksi päätä huimaa.

Keskimmäinen lapsemme sai silmälasit 4-vuotiaana. Neuvolasta saimme kaksi maksusitoumusta silmälääkärikäyntejä ja silmälasien hankintaa varten ja niitä olisi kai saanut vielä 8-vuotiaaksi asti, jos olisimme siirtyneet yksityiseltä lääkäriasemalta Helsingin puolelle silmäsairaalaan (en nyt muista tarkalleen miten nämä ehdot menivät). Päätimme kuitenkin pysyä mieluummin lähes naapurissa sijaitsevan jo tutuksi tulleen yksityisen silmälääkärin asiakkaina, sillä vakuutus korvaisi saman verran kuin kunnan tarjoama maksusitoumus. Tällä hetkellä käymme puolen vuoden välein silmälääkärin kontrollissa, alkuun niitä oli vielä tiheämmin. Hinta: n. 100-200€/kerta. Vakuutus ei kuitenkaan korvaa itse silmälaseja (mikä on hieman pöhköä, sillä ovathan ne välttämättömät välineet silmäsairauden hoitoon). Tämän kahden vuoden aikana pelkät lääkärikulut ovat kustantaneet arviolta 600-800 euroa. 

_DSC0260_1

Jo näiden kahden säännöllisiä lääkärikäyntejä vaativien sairauksien takia vakuutukset ovat todistetusti olleet tarpeen. Siihen päälle kun laskee vielä pari yksityissairaalan päivystyksessä tehtyä liimausta, kaikki muut "normaalit" lääkärikäynnit sekä lääkkeet, on hyöty entistä suurempi. Ihan heittämällä suurempi, kuin julkisella puolella tuntitolkulla päivystyksessä jonottaminen edullisempaan hintaan. Iso tärkeä asia vakuutuksissa mielestäni onkin se, että jonottaminen vähenee reippaasti. Yksityiselle lääkäriasemalle pääsee yleensä melko nopeasti, julkisella puolella taas menee äkkiä tunteja oman vuoronsa odottamiseen eikä ajanvarauksellakaan välttämättä saa aikaa samalle päivälle. Tietenkin julkisessakin terveydenhuollossa on vuosittaiset maksukatot sekä alkaiset poliklinikkamaksut, eli ei näitä yksityisellä syntyneitä kuluja voi suoraan niihin verrata. Mutta itse maksan ainakin mieluummin sairaan lapsen kanssa enemmän siitä ajasta, mitä yksityisellä käymisellä säästää lyhyempine jonoineen.

Yhden ainoan kerran ollaan jonotettu päivystyksessä tuntikausia, kun vaihtoehtoa ei ollut. Palvelu toimi silloin oikein hyvin, en siis todellakaan kritisoi julkisia terveydenhoitopalveluita! Mutta ikuisuudelta tuntunut yli kolmen tunnin odottelu lauantai-iltana eristyshuoneessa väsyneen lapsen kanssa oli hermoja kiristävää meille kaikille. Tuonakin kertana kävimme kyllä ensin yksityisellä (saatiin aika vastaanotolle puolen tunnin päähän soitosta), mutta he ohjasivat meidät kunnalliseen sairaalapäivystykseen ajankohdan takia (eli se lauantai-ilta). 

TL;DR Meidän perhe on henkilökohtaisesti hyötynyt sekä ajallisesti että rahallisesti kalliista lapsivakuutuksistamme. Vastaavasti perhe, jossa sairastetaan jokunen flunssa silloin tällöin saattaisi maksaa vakuutuksia ihan turhaan. 

Onko teillä lapsillenne vakuutukset? Oletteko hyötyneet niistä?

23. lokakuuta 2018

Unta etsimässä Prisman hyllyväleistä asti

wine1

Unettomuus. Olen tainnut kirjoittaa siitä täällä blogin puolella aiemminkin. Olen aina ollut vähäuninen ja pärjännyt keskimääräistä lyhyemmillä yöunilla. En voi identifioida aamuvirkkuna enkä iltavirkkunakaan, sillä olen ainavirkku. Anoppini on kehoittanut minua kokemaan melatoniinia, mutta en ole sitäkään saanut aikaiseksi tehdä. Lukemattomina iltoina olen tajunnut liian myöhään, että pilleri jäi taas ottamatta ja kokeilu täten aloittamatta - ilmeisesti melatoniinia ei kannata ottaa enää iltayhdeksän jälkeen, sillä vaikutus heikkenee ja teho vähenee. Keväällä juttelin esimieheni kanssa työpaikan kehityskeskustelussakin nukkumisvaikeuksistani ja lupasin pyrkiä pidempiin yöuniin. Vähäunisuus ei sinänsä vaikuta työhöni mutta lisälevosta ei todellakaan ole haittaa. Tällä viikolla koittaa kehityskeskustelun seurantaosio ja hieman nolottaa mennä esimiehen juttusille toteamaan, ettei edistystä ole tässä asiassa tapahtunut. Vähäunisuus ei vieläkään vaikuta työntekooni, mutta eipä lisälevosta olisi edelleenkään haittaa.

Jossain vaiheessa alkusyksyä olin kovien ponnistelujen jälkeen saanut unirytmiäni käännettyä parempaan päin. Joitain viikkoja jaksoin pakottaa itseni sänkyyn joka päivä hieman edellispäivää aiemmin ja kieltää itseltäni puhelimen selailu tietyn kellonajan jälkeen. Parhaimmillaan olin ihan oikeasti pää tyynyssä jo ennen kymmentä tai ihan viimeistään yhdeltätoista. Nyt on otettu taas reilusti takapakkia ja kukun tuttuun tapaan vähintään puoleen yöhön. Normaalisti menen n. 12-02 nukkumaan ja herään Samin herätyskelloon 5-6 välillä. Oma herätyskello soi n. 6:45-7, mutta koska olen herkkä heräämään  ja huono saamaan unta uudelleen en enää nuku kunnolla Samin noustua. Hukkaan tuossa jopa kaksi tuntia hyvää unta. Pitäisikö sitä laittaa mies kelloineen vaikka alakerran sohvalle nukkumaan?

Tällä viikolla olen pyörinyt useita tunteja sängyssä turhautumiseen asti. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähdin ruokakauppaankin kahden aikoihin, koska onhan se järkevämpää käyttää aika hyödyksi kuin vain tuskailla sängyssä kuunnellen muun perheen unta. Eikä tuo ollut ensimmäinen yöllinen ostosreissu, kiitokset vaan vuorokauden ympäri auki olevalle lähiprismalle! Siellä on tullut notkuttua sekä alkuyöstä että aamun pikkutunneilla unen puutteessa. Syksyllä ajattelin ratkaisseeni ongelman sinnikkyydellä ja itseni pakottamisella, mutta nyt olen taas alkanut harkitsemaan sen melatoniinilisän kokeilemista. Millaisia kokemuksia teillä on melatoniinilisästä?

Teininä nukuin monesti korvanapit korvissa musiikkia kuunnellen. Musiikki rauhotti pimeässä huoneessa makoillessa ja uni tuntui tulevan nopeammin. Korvanapit eivät olleet kaikista mukavin ratkaisu ja piuhoihin sotkeutumisessakin on omat riskinsä, eli tätäkään tapaa ei enää viitsi harjoittaa. Iltaisin vähennän valoa koko asunnosta jo heti lasten mentyä nukkumaan, ajatuksena että hämärä valaistus auttaisi omaakin kehoa valmistautumaan yöunille. Näytön tuijottamista ilta-aikaan minun pitäisi ehdottomasti vähentää. Pitäisi tarttua kirjaan, joogata tai mennä vaikka iltakävelylle raikkaaseen syyssäähän mieluummin kuin rullata instafeediä edes takas. Olen yrittänyt mennä Samin kanssa samaan aikaan nukkumaan, mutta sekin tuntuu aiheuttavan molemmille enemmän harmia kuin hyötyä. Minä turhaudun ja Samin unensaanti häiriintyy mun pyörimisestä. Millaisia keinoja teillä on unensaannin helpottamiseen?

27. syyskuuta 2018

Rintakipu säikäyttää

DSC_0021-02-01

Mä en ole kovin pelokas tai varuillani sairasteluista tai muista kehon kiputiloista. Olen huono ottamaan lääkkeitä (edes perus särkylääkettä) ja vielä huonompi hakeutumaan lääkärin vastaanotolle. Mulla on kaiken maailman ongelmia mutta jotenkin vaan mieluummin kärsin kuin hoidan. Olen mm. kärsinyt kovista pääkipukohtauksista pitkään, mutta koska syytä ei ole tutkimuksista huolimatta löytynyt, olen antanut periksi. Kahteen vuoteen en ole pääkipua käynyt tutkituttamassa, vaikka kohtauksia tulee aika ajoin eivätkä kipulääkkeet auta. Kun ei sieltä varmaan nytkään mitään selviäisi... Meidän perheessä onkin aina vitsailtu siitä, että suutarin lapsella ei oo kenkiä. Sairaanhoitaja-äitini on aina muistutellut ettei lääkkeitä tarvitse ottaa joka vaivaan ja sitä kautta oon vissiin ottanu mallia siihen, että kaikki lääkkeet on turhia ja on parempi olla vaan ilman (vaikkei äiti varmaan ihan niin asiaa meinannut).

Mulla on muutaman päivän ajan ollut kipua ja outoja tuntemuksia oikeassa rinnassani. Ensin epäilin ihan tavallista lihassärkyä, mutta se ei ihan täsmännyt tuntemuksiin. Välillä rintaa ikään kuin vihloo ja lihaskipumainen särky säteilee kainaloon päin sekä rinnan alle. Joitakin liikkeitä tehdessä koko oikealla kädellä rinnassa tuntuu kiristystä ja epämiellyttävää tunnetta. Rinnan ulkoreuna on arka ja iho on yhdestä kohtaa aavistuksen punoittava. Peilistä katsottuna kaikki näyttää punoitusta lukuun ottamatta siltä miltä pitäisikin, mutta puolisoni mielestä kipeä rinta näyttää pienemmältä kuin aiemmin. Tämähän ruokki mielikuvitustani tavallisen lihassäryn tai mahdollisen rintatulehduksen sijaan johonkin suurempaan, implanttiin liittyvään komplikaatioon.

DSC_0018-01

Rintojensuurennusleikkauksesta on nyt kaksi ja puoli vuotta aikaa, eikä minulla ole koko sinä aikana ollut minkäänlaisia ongelmia. Ensimmäisten kuukausien normaalien oireiden ja kipujen jälkeen kaikki on ollut hyvin. Viime päivinä olen seuraillut tuntemuksia erittäin tarkasti ja tehnyt sitä mitä ei saisi  - kysynyt googletohtorilta. Olen etsinyt tietoa lähinnä implanttien pitkän aikavälin terveysriskeistä ja myöhemmin ilmenevistä komplikaatioista. Omaa rintakudosta mulla on niin vähän ja implantti tuntuu varsin selkeästi, eli kyhmyjä, möykkyjä tai muita vastaavia syitä kivulle en epäile. Ainakin uskoisin että sellaiset muutokset huomaisi suhteellisen helposti. 

Ennen leikkausta tietenkin selvittelin mahdollisia riskejä ja komplikaatioita, mitä implanttien kanssa voi ilmetä. On kapseloitumista, implantin puhkeamisen johdosta kehoon vuotavaa silikonia, pois paikaltaan luisuvia implantteja sun muuta mukavaa. En löytänyt täsmääviä oireita implantteihin liittyen, joten palasin takaisin lähtöruutuun epäilemään ihan vaan harmitonta lihaskipua tai rintatulehdusta. Samin sanat pienentyneen näköisestä rinnasta sai mieleeni kauhukuvat puhjenneesta silikonia kehooni vuotavasta implantista, mutta vaikka oudot tuntemukset huolestuttavatkin en ihan usko mihinkään noin radikaaliin syyhyn. Päätin seurailla tilannetta ja tutkailla oloani vielä hetken aikaa ennen tutkimuksiin hakeutumista.

DSC_0031-01-01

Kyllähän tietenkin implantteihin liittyvät riskit ja pitkän aikavälin komplikaatiot huolestuttavat, varsinkin tällaisissa tilanteissa kun ilmenee outoja oireita. Tietenkin asia jos toinenkin voi ilmetä yhtäkkiä, ei ole takuuta sille että kaikki menisivät jatkossakin yhtä hyvin kuin tähän asti. Ilman implantteja en kuitenkaan usko, että olisin yhtä varpaillani rintoihin liittyvistä tuntemuksista kuin mitä nyt olen ollut. Mutta, koska olen niin lääkäriinmenolaiska, kerkeän varmasti joskus myöhemminkin tutkituttamaan rintojen tämänhetkisen tilanteen. Jos siellä oikeasti olisi jokin hätänä, se tuskin oireilisi vain lievinä vihlaisuina ja kosketusherkkyytenä.

Siispä peukut pystyyn, että tissit on ehjät ja pysyvätkin sellaisina.

Rintojen hyvinvointi ja terveys on muutenkin asia, johon ehkä vuosi vuodelta tulisi panostaa enemmän. Ennen leikkausta en ole tainnut tutkituttaa rintojani koskaan, mitä nyt ehkä imetysaikana on joskus tarkkailtu olotiloja rintatulehdusten varalta. Mammografiassa en ole koskaan käynyt ja rehellisesti sanottuna se pelottaa ihan hirveästi. Varsinkin nyt, kun luin sieltä googletohtorin vastaanotolta kuinka kyseinen toimenpide voi poksauttaa implantit puhki. (Joo joo, aina ei pidä uskoa pahimpia kauhutarinoita). En muista ultrattiinko rintani ennen leikkausta, sillä kirurgin mielestä oli epätodennäköistä että yhtään mitään sieltä löytyisi, kun ei siellä sitä itse rintakudostakaan ollut. Tiedän, että implantit vaikeuttavat mahdollisten muutosten huomaamista sekä mammografiassa että ultrassa, joten olisi entistä tärkeämpää todellakin tutkituttaa rinnat säännöllisesti sekä omatoimisesti kotona että lääkärintarkastuksissa.

Kuinka usein te tutkitte rintojanne itse tai tutkitutatte ne kunnolla lääkärin luona? 
Jakakaa kokemuksenne mammografiasta?

17. syyskuuta 2018

Kuka hoitaa sairasta lasta?

lekuri1

Syksy on saapunut ja tuonut mukanaan flunssat ja taudit. Kotiäitivuosina tähänkin asiaan oli helppo ratkaisu eikä lasten sairastelu tuottanut päänvaivaa - minähän olin muutenkin kotona joten hoidin lapset kipeinä tai terveinä. Töihinmenoni myötä lasten sairastelut ovat vaatineet sen, että jompi kumpi vanhemmista jää pois töistä hoitamaan lasta tai järjestämään lastenhoitoa muilla tavoin. Kuinka sitten päättää, kumpi jää pois?

Meillä lähtökohtaisesti Sami on jo lähtenyt töihin kun me muut vasta heräilemme ja mahdolliset sairastumiset huomataan. Näissä tilanteissa kun sairaus huomataan vasta aamulla on tietenkin loogista, että minä jo kotona olevana jään myös loppupäiväksi kotiin. Jos lapsi on poissa monta päivää katsotaan tilanteen mukaan, kumman olisi järkevämpi jäädä kotiin tai yritetään järjestää lapselle hoitaja lähipiiristä. Jos lapsi sairastuu kesken päivän on yritettävä mahdollisimman pikaisesti sopia kumpi pääsee irtautumaan töistä ja hakemaan lasta hoidosta tai koulusta. 

lekuri2

On tietenkin oikeudenmukaista sekä meille vanhemmille, että työnantajillemme, että lasten takia tulevat poissaolot jaetaan mahdollisimman tasan molempien vastuulle. Se, mikä tässä kuviossa tuottaa hankaluuksia on töidemme eroavaisuudet ja poissaolemisen seuraukset työn kannalta. Minä teen töitä ympäristössä, jossa en ole yksin vastuussa työn tehdyksi tulemisesta. Samoja työtehtäviä hoitavat kaikki työkaverini ja kuka tahansa pystyy työkaverin poissa ollessa tuuraamaan toisiaan. Eli vaikka olisin poissa, se ei vaikuta työn sujuvuuteen. Sami taas tekee töissään vastuutehtäviä yleensä urakalla ja sehän meinaa sitä, että hänen ollessa poissa ei kukaan muu voi töitä hänen puolestaan tehdä. Tämä hidastuttaa koko tapahtumaketjua työpaikalla tai aiheuttaa pahimmillaan aiheuttaa sen, ettei muutkaan pääse tekemään töitään koska Samin hommat on hoitamatta. Näin ollen minä olen valitettavasti se ensisijainen vaihtoehto sairaita lapsia hoitamaan. 

Onneksi olemme aina olleet todella terveitä (kop kop). Pelkäsin lasten hoidon aloituksessa sitä, että nyt ne kaikki päivähoitopiireissä kulkevat taudit yhtäkkiä hyökkäisivät kimppuumme ja joutuisimme pitkään sairastelukierteeseen. Näitäkin tarinoita kun on lähipiirissä kuultu. Ollaan kuitenkin säästytty pahimmilta ja selvitty muutamalla perusflunssalla ja satunnaisella taudilla. Esikoisen migreeni tuottaa omat hankaluutensa, mutta onneksi kohtauksia ei yleensä tule kuin kerran-kaksi kuussa. 

lekuri3

Kuten varmasti monet lapsiperheet tunnistavat, lapset eivät koskaan ole samaan aikaan kipeinä. Tauti tulee vuorotellen jokaiselle perheenjäsenelle ja kipeänä olo pitkittyy. Pahimmillaan tautikierre alkaa alusta kaikkien tervehdyttyä kertaalleen. Minä olen monesti kokenut syyllisyyttä ja ahdistusta poissaolojeni takia, vaikka se ei olisi tarpeen. Meidän molempien työntantajat ovat onneksi erittäin ymmärtäväisiä. Ihan luonnollistahan se on, että lapset joskus sairastavat ja jonkun ne on hoidettava, mutta olisi paljon ikävämpi jos poissaoloista syyllistettäisiin tai niitä kyseenalaistettaisiin. 

Miten teillä muilla työssäkäyvien vanhempien perheissä jaetaa lasten sairaspoissaolot? 

11. syyskuuta 2018

Meidän perheen arkirytmit

IMG_20180831_163735_851

Sain lukijalta toiveen avata hieman meidän arkirytmejä ja arjen muutoksia näin monen kotiäitivuoden jälkeen töihinmenon myötä. Meidän perheessä on eletty kahden työssäkäyvän aikuisen arkielämää nyt melkein kahdeksan kuukautta. Aiemmin lapsiperhearjen pyörittäminen oli pääosin minun vastuullani kotiäitinä, jolloin suoritin Samin työpäivien aikana kerho- ja päiväkotiviemiset sekä hakemiset, harrastukset, kauppareissut, ruoanlaitot ja kotityöt. Tuolloin harrastukset sijoittuivat pääosin arkiaamupäiviin sillä se oli kotihoidossa oleville lapsille hyvä ratkaisu, jolloin iltoihin jäi aikaa perheen yhteiselle ajalle.

IMG_20180813_210213_600

Samin työt ovat pääosin aamupainotteisia, eli hän lähtee aikaisin aamulla ja pääsee yleensä jo ennen neljää töistä. Ajoittain hän tekee ylitöitä, iltavuoroja ja yövuoroakin. Minulla taas työt alkavat myöhemmin aamulla ja päättyvät vasta aikaisintaan puoli kuudelta, jonka takia en kerkeä töistä hakemaan lapsia hoidosta ennen päiväkotien sulkemisaikaa. Minun työn aloitus aiheuttikin arkikuvioissa sen muutoksen, että Samille siirtyi vastuu hakea lapset iltapäivällä. Tämä tietenkin rajoittaa hänen mahdollisuuksia tehdä pidempää päivää, sillä viimeistään viideltä on oltava noutamassa jälkikasvua. Tämän lisäksi arki-iltojen harrastukset ovat myös pääosin Samin vastuulla, samoin päivällisen valmistus (mun mielestä tää on se paras osuus - saan tulla töistä kotiin suoraan valmiiseen pöytään). 

Aamulla minä vien lapset päiväkotiin, eskariin ja kouluun autolla, jonka jälkeen palautan auton kotipihaan ja lähden bussilla töihin. Sami lähtee aamuisin bussilla ja ennen lastenhakua poikkeaa kotiin autoa noutamaan. Tämä on aika hankala järjestely, mutta toistaiseksi vielä järkevämpi ja edullisempi vaihtoehto kuin kakkosauton osto ja ylläpito. Saa nähdä tuleeko kahdelle autolle tarvetta myöhemmin, mutta toistaiseksi pärjätään ja lainataan tarvittaessa toista autoa. 

IMG_20180829_201928_528

Konkreettisesti arkirytmimme menee jotakuinkin näin: Herätyskello soi aamulla klo 7 tai viimeistään 7:15 (tässä vaiheessa Sami on jo lähenyt töihin). Koululainen syö kotona aamupalan, muut syövät vasta hoitopaikassa. Lähdemme kotoa viimeistään 7:50 ja kierretään päiväkodin kautta eskarille, josta koululainen kipittää yksin loppumatkan kolulunpihalle. Minä olen kotona kierrokseltani yleensä viimeistään 8:15, jolloin minulle jää 15-40 min aikaa valmistautua ja keretä bussiin, jotta ehdin viimeistään puoli kymmeneksi töihin. Sami hakee lapset suurin piirtein 16 ja 17 välillä, riippuu työpäivän pituudesta ja työmatkan kestosta, sillä työmaat sijaitsevat milloin missäkin. Itse pääsen töistä 17:21 tai 18:21 (tarkka aika koska Kiky) ja olen kotona puolisen tuntia myöhemmin. Useimmiten pyritään syömään päivällinen yhdessä kuudelta, aina en itse kerkeä mukaan. Iltaisin hoidetaan ruokakauppareissut, harrastukset ja muut menot tai loikoillaan, leikitään ja touhutaan. Sami käy ehkä minua useammin ruokakaupassa, mun vastuulla puolestaan on läksyjen kanssa avustaminen. Iltatoimille aletaan 19:30-20 aikoihin ja sängyissä ollaan viimeistään 20:30. Illalla me syödään Samin kanssa vielä iltapalaa ja hengaillaan ja mennään aina ihan liian myöhään nukkumaan. 

Tällä hetkellä arkipäiviimme ei kuulu muita harrastuksia kuin pikkupoikien muskarit (Alexin hoituu eskaripäivän aikana ja Hugolla fiksusti hoitopäivän päätteeksi) sekä isojen poikien uimakoulu yhtenä iltana. Uimakoulun hoitaa pääosin myös Sami, sillä enimmäkseen en töiltäni kerkeä mukaan. Silloin tällöin menen suoraan töistä mukaan hallille. Toistaiseksi lapset eivät ole kaivanneet muita harrastuksia, joten tämän hektisempiä arki-illat eivät ole. 

IMG_20180906_102422_009

Itse haluaisin sisällyttää arki-iltoihimme vielä lisää yhteistä tekemistä, mutta aika on kieltämättä rajallista. Kun olen vasta kuudelta tai jopa seitsemältä kotona, jonka jälkeen syödään ja tehdään koululaisen kanssa läksyt, ei siihen enää oikein jää aikaa ennen iltatoimia. Nämä lyhyet illat ovatkin se arkipäivien nurja puoli - menisin mieluusti aamuisen luppoajan sijaan aikaisemmin töihin ja pääsisin kotiinkin hieman aiemmin, kuin että lähes koko päivä menee hukkaan. Viikonloppuisin yritetään panostaa erityisesti siihen, että tehdään kivoja juttuja yhdessä. Ulkoillaan, kyläillään, nähdään kavereita, pelataan, pidetään leffailtoja ja tehdään hyvää ruokaa. Onhan viikonloppuvapaat toki viikon parhaita päiviä, mutta ilman arkea ne eivät varmasti tuntuisi niin erityisiltä. Minusta parasta ja tärkeintä arkirytmissämme on ehdottomasti se, että molemmilla vanhemmilla on säännölliset työajat ja lähes poikkeuksetta viikonloput vapaita. 

Mikä on parasta teidän arjessa? Entä mikä on raskainta?

23. elokuuta 2018

Kesäkuulumisia

Kesä ja oikeastaan koko kevätkin on lipunut ohi hurjaa vauhtia. Viimeinen puolivuotinen on kulunut uudenlaiseen arkeen totutellessa ja hiljalleen tuntuu siltä, että arki sujuu ja kerkeää tehdä muutakin kuin suoriutua päivästä kerrallaan. Viihdyn töissä ja arki sujuu vaikka se onkin hektistä ja niin erilaista kuin rauhalliset kotiäitivuodet. Mä olen aina pitänyt itseäni sopeutuvana enkä muutoksille herkästi reagoivana ihmisenä, mutta tietenkin näin suureen asiaan kestää hetken aikaa tottua. 

Screenshot_20180823-190132

Koska työsuhteeni on sen verran tuore, en luonnollisestikaan kerennyt kerryttää itselleni kovin montaa lomapäivää. Samillakin rakennusalalla kesä on parasta sesonkiaikaa eikä hänelläkään ole ollut tapana lomailla kahta viikkoa enempää. Aiempina vuosina meillä ei ole ollut ongelmia lasten hoitokuvioiden kanssa, mutta tänä vuonna päästiin kokemaan nekin heti kättelyssä. Päätimme olla viemättä lapsia heinäkuun ajan päivähoitoon ollenkaan, sillä varahoitopaikassa saattaisi pahimmillaan olla pelkkiä tuntemattomia lapsia ja tuntemattomia hoitajia. Onneksi hoitokuviot saatiin sumplittua lomailevien isovanhempien kanssa ja lapset saivat pidemmän kesäloman.

Screenshot_20180823-190121

Siispä kesäkuun olimme vielä normaaliarjen tapaan töissä sekä päiväkodessa ja kuun lopussa jäimme koko perhe lomailemaan. Vietimme muutaman päivän kaupungissa ja lähdimme sitten Pohjois-Karjalaan lomailemaan vanhempieni asuntovaunulle. Jokunen päivä jouduimme pitelemään sadetta Netflixin, Labyrinth-pelin ja kirjojen kanssa, mutta sen jälkeen kesäkelit hellivät meitä oikein urakalla. Järvivesi kipusi reilusti yli kahteenkymmeneen asteeseen ja päivät kuluivat rannalla touhuten, veneillen ja uiden. Yhden päivän vietimme Savonlinnassa retkeillen; kävimme lapsille tarkoitetulla kiertokävelyllä Olavinlinnassa, leikittiin leikkipuistossa ja käytiin ravintolassa syömässä. 

Screenshot_20180823-190115

Loma kuitenkin loppui liian pian ja oli aika suunnata kotiin päin - lapset jäivät viideksi yöksi vanhempieni kanssa lomailemaan ja me lähdimme takaisin itä-Suomeen työviikon jälkeen perjantaina. Vietimme viikonlopun yhdessä ja sunnuntaina veimme lapset puolestaan viikoksi mummille. Vaikka järjestely vaatikin joustoa tukiverkoltamme oli lasten näkökulmasta varmasti kivempi että he saivat lomailla rauhassa läheistensä kanssa tuntemattomassa päiväkodissa tuntemattomien ihmisten kanssa olemisen sijaan. Kahdesta nuorimmaisesta emme olleet koskaan olleet erossa näin pitkää aikaa, mutta onneksi he ovat jo niin isoja että ymmärsivät tilanteen.  Ei voi muuta kuin olla kiitollinen mahtaville perheillemme kaikesta avusta!

Screenshot_20180823-190110

Kesän aikana kerettiin onneksi myös touhuta kaikenlaista kivaa. Juhannus vietettiin perinteisesti saaressa ja vaikka tuolloin oli vielä kalsea keli niin nautimme sukulaisten seurasta, juhannuskokosta, kyläjuhlista ja meri-ilmasta. Elokuun alussa palasimme mökille toiseksikin viikonlopuksi ja tuolloin merivesikin oli uitavan lämmintä, reilusti yli 20 asteista. Ollaan myös käyty lintsillä ja Sealifessa, pompittu miljoona tuntia uudella trampalla ja nähty kavereita sekä lasten kanssa että ilman. Kesäkauden kruunasi viime viikonloppuiset Weekend-festarit ihan huikealla porukalla!

Screenshot_20180823-190101

Lapset ovat sopeutuneet arkeen hyvin. Hugo viihtyy päiväkodissa vaikka ei ole enää isoveljeä mukana, Alex tykkää uudesta esikoulustaan ja Joelin koulun aloituskin on sujunut mallikkaasti. Pojat aloittivat kesätauon jälkeen taas uimakoulussa. Luulen, ettei haalita itsellemme enää lisää harrastuksia tähän hetkeen, kun lapsetkaan eivät tunnu sellaisia kaipaavan. Katsotaan asiaa uudestaan sitten, jos jollekin tulee kova hinku harrastaa.

Screenshot_20180823-185439

Mitä blogiin ja sen hiljaisuuteen tulee, on pakko myöntää, että kesätauko on tehnyt hyvää. En ole avannut tietokonetta juuri ollenkaan viimeisen puolentoista kuukauden aikana enkä oikeastaan ole sitä kaivannutkaan. Joskus on käynyt mielessä jopa blogin lopetus, mutta en kuitenkaan tahdo luopua tästä. Siispä olen kokenut paremmaksi tavaksi tämän _kirjoita kun siltä tuntuu_ moodin. Ei pakkoa, ei väkisin väännettyä, ei stressiä. Kaikenlaisia postausideoita mielessäni on kyllä pyörinyt pitkin kesää, mutta en vain ole saanut aikaiseksi tehdä ideoiden eteen mitään. Nyt on kuitenkin sellainen fiilis että intoa riittäisi taas - toivottavasti se into on tullut jäädäkseen.

Jos teillä on jotain postaustoiveita, niin heittäkää kommenttia!

28. kesäkuuta 2018

Blogiverkoston kesäjuhlat - pakohuoneita, skumppaa ja ratikkakiskoja

IMG-20180616-WA0070

Muutama viikko sitten kokoonnuttiin Kaksplussan verkostobloggaajien kanssa juhlistamaan kesää rennon illanvieton merkeissä. Monen kanssa tulee pidettyä yhteyttä ihan päivittäin ja koska asumme ripoteltuna pitkin Suomea ei tule kovin usein tavattua näitä ihania naisia. En voi muuta kuin jälleen kerran hehkuttaa, kuinka mahtavaa on yhteisen kiinnostuksen kohteen (=bloggaamisen) kautta löytää näin ihania ystäviä! Tässä porukassa nauru ei koskaan lopu kesken, kukaan ei katso vinoon somettamista, asukuva-poseeraamista ja kuvien ottamista neljästäkymmenestäkuudesta eri kuvakulmasta.

LRM_EXPORT_20180617_112222 LRM_EXPORT_20180617_112025 LRM_EXPORT_20180617_111745

Tällä kertaa kokoonnuimme Game Over Escape Roomin tiloihin ja siinä samassa saimme myös mahdollisuuden päästä kokeilemaan jännittäviä pakohuonepelejä. Ryhmä, jossa olin, lähti kokeilemaan onnea Saw-elokuvista inspiraationsa saaneeseen Maniac-huoneeseen. Hieman kuumottavaa oli joutua pimeään huoneeseen silmät sidottuina kahlituksi käsiraudoilla lattiaan. Maniac-pakohuone otti tällä kertaa voiton meistä ajan loputtua kesken viime sekunneilla. Muutamat muut ryhmät voittivat omat pelinsä ja kaikkien mielipiteet pakohuoneista taisi muutamasta häviöstä huolimatta olla erittäin positiiviset.

Pakohuoneiden jälkeen jäätiin viettämään iltaa kokoustilassa, jonne oli järjestetty POP&co-lastenvaatemerkin esittely sekä makupaloja syksyn mallistosta (johon muuten tulee myös poikien vaatteita!). Tämän jälkeen keskuudessamme arvottiin muutamat sponsoreiden tarjoamat tuotteet: Vimman tunika, spa-setti joka sisälsi hiuspyyhkeen ja hiusharjan, sekä Aarni Woodin upea rannekello. Aarni Woodin tuotteissa käytetään kotimaisia puumateriaaleja sekä suomalaista hirven nahkaa ja keskitytään luomaan kestäviä ja luonnollisia design-tuotteita.

P6160171 LRM_EXPORT_20180617_111646 IMG-20180621-WA0000 IMG-20180621-WA0006

Seuraavaksi oli luvassa vapaata seurustelua boolin, skumpan, viinin, siiderin, oluen ja naposteltavien kera. Ei mennyt pitkään, kun kaikki olivat sännänneet pihalle ottamaan asukuvia, yhteiskuvia sekä vielä lisää kuvia. Osan porukasta kanssa tilasimme pizzaa ja seuraavaksi löysimmekin itsemme jo keskeltä paljastavaa en ole koskaan-peliä. Opittiin paljon mieleniintoisia yksityiskohtia toisistamme, osa joutui huikkaamaan paljastuksineen hieman enemmän kuin toiset, heh. Illan vaihtuessa yöhön päin porukka alkoi valumaan kotiinpäin ja reippaimmat suuntasivat vielä jatkamaan iltaa baariin. Itse kipitin jättikokoisen painavan goodiebagini kanssa kotiin ja nukahdin sohvalle.

IMG_20180616_194139_678 IMG-20180616-WA0059 IMG-20180616-WA0081

Ihanasta illasta suurkiitos ja hatunnosto järjestäjille sekä erityiskiitos illan yhteistyökumppaneille. Goodiebagi oli täynnä kivoja tuotteita sekä äideille että lapsille testattavaksi. 

goodari 35430766_10215993759146034_6588569712844603392_o


Kuvista kiitokset Julia, Inka ja Milla

13. kesäkuuta 2018

Lastenjuhlabisnes

Kaverisynttärit. Ne hiipivät lapsiperheen elämään todennäköisesti jossain päiväkodissa vietettyjen vuosien aikana, viimeistään kouluiässä. Kun ensimmäistä kertaa järjestät juhlia lapsesi kavereille tai kun sähköpostiisi kilahtaa ensimmäinen lapselle osoitettu kutsu, on se lapsen näkökulmasta jännittävää ja kivaa. Entäs aikuisen näkökulmasta? Mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon, kun järjestää lapselleen kaverisynttäreitä ja mitä kaikkea pitää miettiä lapsen saadessa kutsun kaverin synttäreille. Meidän kerhouran aikana kaverisynttäreitä ei vielä ollut, vaan ne tulivat kuvioon päiväkodin aloituksen myötä. Esikoinen on juhlinut kavereidensa kanssa 6- ja 7-vuotispäiviään, keskimmäinen saa ensimmäiset omat juhlat nyt täyttessään kuusi vuotta. Kuopuksen kohdalla mietitään vielä mahdollisia 4-vuotis kaverisynttäreitä syksyn tullen.

_DSC0395_1

Lastenjuhlien kolme kriittisintä asiaa:

1. Lastenjuhlat ovat kallista lystiä
Paljonko rahaa on laittaa juhliin? järjestetäänkö perinteiset kotisynttärit vai sisäleikkipuistosynttärit? Kotisynttärit ovat jäänet yleisyydessä muualla vietettyjen synttäreiden taakse, mutta näyttävät oman kokemukseni mukaan vielä olevan suosiossa nuorempien lasten keskuudessa. Muualla vietettyjen synttärijuhlinen helppous varmasti viehättää, sillä juhlakalun perheen ei tarvitse nähdä vaivaa siivoamiseen, tarjoilujen tai muidenkaan käytännön asioiden kanssa. Sisäleikkipuistosynttärit ovat siis helpot, mutta huomattavasti hintavammat. Kun omat synttärijuhlat ovat järjestetty, jää vuoroon osallistuminen muiden juhliin ja sen hinnoittelu. Mikä on sopiva hinta kaverilahjalle? Me olemme käyttäneet hintahaarukkana 5-15€ (yleensä pyrimme pysymään alle kympissä) ja tuollakin summalla saa jo todella hyviä lahjoja. Itse vaivaantuisin, jos lapseni saisi luokkakaverilta liian hienoja tai kalliita lahjoja. Pienempi budjetti madaltaa myös kynnystä pienituloisten osallistumisen kun ei ole ns. hintalappua juhlavieraana olemiselle.

Vaikka pitäisi lahjabudjetin pienenä, niin kaverisynttäreihin saa silti palamaan rahaa ihan kiitettävästi. Esim. kahden lapsen perhe järjestää kummallekin lapselle synttärit sisäleikkipuistossa, mukaan kutsutaan 15 kaveria. Hinta juhlia kohden ruokineen, n. 400€, yhteensä 800€. Kumpikin lapsi saa kutsun jokaiselle kutsumalleen kaverin synttäreille, vuodessa se tekee siis 30 synttärijuhlaa - 30 lahjaa à 10€ = 300€. Siihen pälle kun järjestät vielä kahdet sukujuhlat ja ostat lahjat omille lapsillesi, niin  olet saanut tuhlattua lastenjuhliin n. puolen kuun palkan.

_DSC0735_2

2. Kateus, kiusaaminen ja kilpailuhenkisyys
Pääsemme luontevasti juhlien hintalappuunkin tietyllä tapaa liittyvään lasten (ja joskus vanhempienkin) välisiin kilpailutilanteisiin, eli kenellä on eniten pätäkkää järjestää hienoimmat juhlat, kivoimmat ruuat, eniten vieratia, kalleimmat puitteet ja siisteimmät kotiinvietävät kaverilahjat. Lapset kiusaavat toisiaan pienimmistkin asioista ja yksi näistä voisi ihan hyvin olla se, miksi joku järjestää 500 euron arvoisten koko luokan huvipuistosynttäreiden sijaan pienimuotoisemmat juhlat kotonaan, joihin kutsutaan vain parhaimmat kaverit. Kaikilla ei ole varaa järjestää isoja juhlia huvipuistoissa tai sisäleikkipuistoissa ja sekin saattaa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa kilpailutilanteita ja kiusaamista lasten keskuudessa.

Meidän lapset ovat käyneet sekä kotisynttäreillä että huvipuistosynttäreillä ja muunlaisissa spektaakkelijuhlissa. Kaikki juhlat ovat kuulemma olleet hauskoja eikä järjestämispaikalla ole ollut lapsille väliä. Itse olemme (huikean kahden kaverisynttäriuramme aikana) päätyneet siihen, että päiväkoti-ikäisille juhlat pidetään kotona ja myöhemmin voi halutessaan järjestää juhlat jossain muualla. Alkuun ajattelimme myös, että juhlakalu saisi kutsua yhtä monta kaveria kuin täyttää vuosia, mutta jotenkin noin rajallinen määrä vieraita tuntui pieneltä ottaen huomioon etteivät kaikki kutsutut aina pääse osallistumaan. Lapsi saa itse osallistua päätökseen ketkä kutsutaan.

_DSC0262_1

3. Tasavertaisuus ja yksityisyyden suoja
Juhlia järjestäessä jo kavereiden kutsuminen on tuottanut harmaita hiuksia. Päiväkoti ei saa luovuttaa yhteystietoja, mutta vanhempainyhdistykseltä saattaa löytyä joitain tietoja. Päiväkodin kautta kutsuja ei saa jakaa, ellei jaa koko ryhmälle. Kaikkiin vanhempiin ei törmää hoitoon viedessä tai hoidosta hakiessa, ei ehkä tiedetä edes lasten sukunimiä. Kun itse olin koulussa jokaiselle perheelle jaettiin lukuvuoden alussa lista, jossa oli kaikkien luokkalaisten yhteystiedot. Ymmärrän toki, etteivät kaikki halua yhteystietojaan levitykseen, mutta yhteystietojen puute on aika ikävä syy jättää kaveri kutsumatta juhliin. Samoin tasavertaisuuden nimissä ymmärrän varsin hyvin sen, että jos kaikkia ryhmän lapsia ei kutsuta ei ole kivaa jos kutsut jaetaan heidän nenien edessä. Olisi kuitenkin eri asia tehdä se vaivihkaa sujauttamalla kutsut lokeroon tai reppuun. Kavereiden kesken juttelua ei pysty estämään, joten kutsumattomat lapset saavat todennäköisesti kuitenkin tietää juhlista.

Muistan itse erityisesti yhden kurjan kerran lapsuudessani, kun juhliin kutsuttiin kaikki muut paitsi minä ja toinen luokkalainen. Se kurjuus ei johtunut kutsujen jakotavasta (jota ei siis tehty mitenkään "julkisesti" mieltämme tahallaan pahoittaen), vaan siitä että juhlista puhuttiin yleisesti koulussa. Asia käytiin läpi ja kyse ei ollut kiusaamissyistä kutsutta jättämisestä. Aina ei ole resursseja kutsua koko luokkaa ja se on mielestäni ihan kelpo syy pienemmille juhlille, vaikka se tarkoittaisikin, että joku jää ilman kutsua. Eri asia on sitten se, jos systemaattisesti jätetään joku tietty lapsi ulkopuolelle.

_DSC0279_1

Kaiken tämän säätämisen keskellä synttärijuhlat ovat lapsille tärkeät, olivat ne sitten pienet tai suuret ja saivat sitten lahjaksi hienot uutuslelut tai pienet karkkipussit. Tärkeintä on, että lapset saavat pitää hauskaa toistensa kanssa juhlistaen synttäreitään. Omien lasteni kokemuksia vierestä katsellessani he ovat olleet ihan yhtä innoissaan oli kyse sitten kotijuhlista tai huvipuistojuhlista. Heille kivointa on ollut olla mukana kaupassa valitsemassa kaverille lahjaa ja askartelemassa onnittelukorttia. He ovat tulleet yhtä hymyssä suin kotiin juhlista ilman vieraslahjoja tai vieraslahjoineen ja suurimpana asiana on aina ollut ilo siitä, että on saanut osallistua juhliin. 

Millaisia kokemuksia teillä on lastenjuhlien järjestämisestä tai sellaisille osallistumisesta?

4. kesäkuuta 2018

Kesäsunnuntain ihanat lakkiaisjuhlat

Täytekakku on saatu bloginäkyvyyttä vastaan Cake O'Clock -leipomosta

Eilen sunnuntaina vietettiin minun lakkiaisiani. Oikeastihan lakkiaispäivä oli jo lauantaina, mutta päätimme siirtää juhliani päivällä voidaksemme juhlistaa myöskin ylioppilaaksi valmistunutta kälyäni. Koulusta kävin noutamassa todistukseni jo perjantaina ja lakkikin oli vain siskoltani lainassa - en koe tarvitsevani omaa lakkia, sillä se jäisi todennäköisesti kaappiin pölyttymään muiden perheenjäsenteni hattujen tavoin. En näe itseäni sellaisena, joka vappuna lakkia päässä pitäisi, eli hattu tuli tarpeen vain juhlapäivän ja valokuvien ajaksi.

_DSC0097 -1_1 _DSC0190 -2_2 _DSC0009 -1_1

Juhlapäivän sää oli ihana, ei olisi voinut parempaa keliä toivoa. Keräsimme kokoon ison pinon lainapöytiä ja -tuoleja, sillä omat kunnon pihakalusteet ovat edelleen vasta ostoslistalla. Terassilla oli ihana tunnelma eriparituolien ja -pöytien seassa ja vieraita viihtyi iltaan asti. Juhlavieraita kestittiin kuohuviinillä, pommacilla ja mehulla. Lapset viihtyivät vuoroin leikkipaikalla, vuoroin sipsikulholla. Naapureidenkin lapset tulivat kuokkimaan kakun ja limpparin perään, kun pihalla riehuessa iski nälkä ja jano.

Juhlamekoksi etsin aluksi jotain lyhythelmaista ja näyttävää, mutta ihastuin lopulta kuitenkin simppeliin ja koruttomaan vaaleanpunaiseen maksimekkoon Vilasta. 

_DSC0029 -1_1 _DSC0035 -1_1

Juhlaviikonlopun tiukan aikataulun takia pidettiin tarjoilut simppeleinä. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä voileipäkakkua ja menekistä päätellen se oli ainakin jokseenkin onnistunut. Voileipäkakkuuni tein täytteen kinkusta, paprikasta, juustosta sekä yrteistä ja koristelin kinkulla, yrteillä, retiiseillä sekä sitruunalla. Ensimmäiseksi voileipäkakukseni ikinä olin erityisen tyytyväinen koristeluun, omasta mielestäni kakusta tuli tosi kaunis. Mä en itse tykkää voileipäkakuista, mutta Sami ja nykyään lapsetkin syövät niitä mielellään. Tein myös ison pastasalaatin, joka meni kaupaksi koko boolikulhollisen verran. Salaatissa oli eri salaattilajikkeita, kurkkua, fusillipastaa, salaattijuustoa, maissia, kevätsipulia ja uunissa paahdettua porkkanaa. Näiden lisäksi tarjottiin juustonaksuja naposteltavaksi.

_DSC0040 -1_1 _DSC0043 -1_1 _DSC0025 -1_1 _DSC0023 -1_1

Makeina tarjoiltavina meillä oli kaupanvalmiita tuulihattuja ja tuoreita marjoja, sekä koko juhlapöydän kruunaava upea, näyttävä kolmekerroksinen mango-passiontäytekakku. Kakun meille tarjosi paikallisen Espoolaisen Cake O´Clock -kotileipomon Taisia. Annoin Taisialle melko vapaat kädet touteuttamiseen ja lopputulos oli täydellinen! Kakun vaaleanpuna-valkoinen kuorrute kultahippuineen helmineen oli simppeli mutta silti näyttävä ja tuorekukat viimeistelivät kokonaisuuden. Kakku keräsi kehuja niin ulkonäön kuin makunsakin puolesta, ja isosta kakusta jäi jäljelle enää palanen alinta kerrosta. 

_DSC0006 -1_1 _DSC0030 -1_1 _DSC0045 -1_1

En varmasti 26-vuotiaana kolmen lapsen äitinä ole ihan se tavanomaisin ylioppilas, vaan niitä harvinaisempia tapauksia. Halusin siis ylioppilaskuvissanikin tuoda esiin sen, miten lapset ovat vaikuttaneet lukiouraani ja inspiroineet minua lopulta viimeistelemään keskeneräiseksi jäänyt tutkinto. Siispä otettiin myös sellaisia kuvia, joissa pojat ovat mukana omine (laina)hattuineen. Lakitetut pojat symbolisoivat sitä osuutta, joka heilläkin on valmistumisessani ollut. Vaikka he edelleen lukuisista selityksistä huolimatta kuvittelivat meidän viettävän synttärijuhlia, niin toivon että he isompana näkevät saavutukseni merkkinä periksiantamattomuudesta ja unelmien tavoittelun tärkeydestä. Että ei ole iästä tai elämäntilanteesta kiinni toteuttaa haaveita. Ja että jossain asiassa epäonnistuminen ei tarkoita, etteikö siinä samassa asiassa voisi onnistua vielä myöhemmin.

PS. Cake O'Clock tarjoaa kaikista kesäkuun aikana tehdyistä kakkutilauksista 10% alennusta, kun mainitsee tilauksen yhteydessä koodin "hutimeni"

22. toukokuuta 2018

L E M B - Olen vihdoin ylioppilas!

Perjantaina alkuvuoden uurastus sai loistavan päätöksen, kun kevään ylioppilastulokset julkaistiin. Monet tutut olivat jo malttamattomina kyselleet pitkin kevättä tuloksista, mutta minä en edes halunnut niitä saada. Epävarmana ja pessimistisenä olin täysin sitä mieltä, että uusinnat kutsuvat vielä syksyllä enkä pääsisi ryömimään kompastuskiveni biologian yli. Kaikki toiveeni valmistumisesta olivat kompensaatiopisteiden varassa ja valmistauduin jo henkisesti siihen, etten tänä(kään) keväänä saisi painaa valkolakkia päähäni. En edes halunnut kysellä koululta lopullisia tuloksia, halusin vain kieltää koko ylioppilastulosten olemassaolon. Perjantai-aamupäivänä puhelimeeni tulikin kuitenkin viesti kesken työpäivän, isältäni, ”Onnea Jenni, ylioppilas!”. En voinut uskoa sitä! Pian koulun sihteeri soittikin ja onnitteli kertoen samalla lopulliset arvosanani. Ja kuinka sitten kävikään?

Kokeiden jälkeen kirjoittamassani postauksessa povailin onnistumista kielikokeissa ja totaalista epäonnistumista biologiassa. Melko hyvin alustavat pisteet pitivätkin paikkansa, vaikka muutamat arvosanat menivätkin eri tavalla kuin olin laskeskellut. Kielikokeisiin en opiskellut lainkaan, mutta en kokenut sitä tarpeelliseksikaan. Biologiaakin luin niin mahdottoman vähän että meinasi loppua toivoa jo ennen koko kokeeseen osallistumista.

_DSC0535 -2_1 _DSC0556 -1_1

Suomenkielen kokeen olen aikoinaan kirjoittanut vuonna 2008 ja saanut siitä Eximian. Tavoitteeni oli siis yltää edes samaan arvosanaan. Koe oli mielestäni todella helppo, vaikka uutisoitiin sen vaikeudesta. Tiesin lopullisen pistemäärän määrytyvän esseen mukaan, sillä muut tulokset pystyi tarkistamaan jo etukäteen julkaistuista oikeista vastauksista. Yllätyksekseni onnistuin jopa korottamaan vuosien takaista arvosanaani siihen parhaimpaan, Laudaturiin.

Englannin koe oli mielestäni myös helppo ja uskalsin jopa toivoa saavani siitä Laudaturin. Suomenkokeen tavoin kaikki oli esseestä kiinni, mutta näköjään se ei ollut lautakunnan mielestä niin hyvä kuin itse ajattelin. Tai oikeastaanhan kirjoitin loistavan 900 sanan esseen kunnes tajusin laskeneeni sanoja merkkien sijaan. Jouduin tiivistämään esseeni kolmasosaan enkä tuohon lyhennelmään ollutkaan enää niin tyytyväinen kuin alkuperäiseen tekstiin. Pisteeni eivät riittäneet toivomaani Laudaturiin mutta sain silti E:n ja olen siitä iloinen ja ylpeä.

Äidinkielen koe (ruotsi) on kuulemma yleensä ylioppilaskokelaiden kompastuskivi. Tekstitaidon koe olisi voinut mennä paljon paremmin ja tiesin jo kirjoittaessani sitä, että tehtävät olivat jotenkin tönkköjä eikä niin sujuvaa tekstiä. Esseessä onnistuin mielestäni paremmin, mutta siinäkin olisi ollut paljon parannettavaa. Tiesin, ettei tästä kannattaisi povata kovin korkeaa arvosanaa. Tavoitteeni C.stä kuitenkin ylittyi ja pisteeni riittivät M:ään.

Sitten se biologia. Koetilanne oli stressaava, ainoa koe jota pelkäsin etukäteen ihan kamalasti. Pahin tunne on se, kun näkee koekysymykset ruudulla eikä osaa vastata niihin. Se epävarmuus on raastavaa, kun koe edessään on pakko istua ja miettiä, kuinka koko tulevaisuus on tässä kiinni. Vastasin kaikkiin tarvittaviin kysymyksiin, mutta myönnän keksineeni vähän omiani ja soveltaneeni aika reippaasti. Ainoa odotukseni kokeen jälkeen oli saada tämän hylätyn kokeen avuksi muista aineista riittävästi pisteitä kompensoitavaksi. Hyvä etten tuolilta pudonnut kuullessani, että lopullinen arvosana oli B. Siis hyväksytty, eikä edes kaikista huonoimmalla arvosanalla!

_DSC0593 -1_1

Tuloksella L E M B valmistun siis vihdoin ylioppilaaksi. Yksitoista vuotta sitten aloitin lukiossa. Pidin välivuoden, jatkoin opintojani, vietin viimeisen kouluvuoteni raskaana, osallistuin kokeisiin vastasyntyneen kanssa. Kävin uusimassa kokeita riittämättömin tuloksin ja annoin periksi. Seitsemän vuotta kypsyttelin mielessäni ajatusta yrittää vielä uudelleen ja onneksi tein päätökseni saada tutkinto lopultakin suoritettua. Vihdoinkin se tavoite on saavutettu ja saan painaa valkolakin päähäni! Onnea minä ja onnea kaikille muille kevään ylioppilaille! Jos siellä joku ruudun takana miettii ylioppilaaksi kirjoittamista aikuisiällä, en voi kuin lämpimästi suositella. 

Koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan.