Kaksplus.fi

16. marraskuuta 2017

Romahduttava stressi

Minä olen luonteeltani positiivinen ihminen. Oli asia mikä tahansa, niin yritän ajatella positiivisesti ja tarkastella asioiden hyviä puolia. Äidiltäni opittu elämänviisaus "Allt blir nog bra", eli kaikki järjestyy kyllä, on sellainen lause minkä olen kivenkovaa sisäistänyt itseeni. Oli ongelmat sitten isoja tai pieniä, niin kyllä kaikki aikanaan järjestyy jollain tapaa. Tavallaan tämä viestii myös stressinsietokyvystä ja paineen alla olemisen kestämisestä, näin ainakin itse näen asian. En ole koskaan kokenut olevani stressaantunut. Paitsi nyt. Enkä nytkään henkisesti koe olevani stressaantunut, mutta ensimmäistä kertaa näen aivan ilmiselvän yhteyden hektisen elämäntilanteen, mielessä pyörivien asioiden ja kehoni hyvinvoinnin välillä.

IMG_20171107_103209_088

Syksy on ollut jännittävää aikaa perheessämme. Esikoisen eskarin aloitus, kuopuksen kerhotaival, työttömyys ja opiskelusuunnitelmien muutokset, miehen päivätöiden muuttuminen yötöiksi sekä viimeisempänä muutto uuteen asuntoon. Kaiken tämän keskellä olen fyysisesti ihan rappiolla. Ja nyt alan oireilemaan myös henkisesti.

Eskarit ja kerhot ovat onneksi sujuneet mallikkaasti. Työttömyyteen ja opiskeluun liittyvät asiat ovat askarruttaneet mieltäni, koko ajan enenevissä määrin. Opiskelujen suhteen asiat alkavat hiljalleen asettua jonkinlaiseksi sunnitelmaksi, mutta työrintamalla ei ole uutta raportoitavaa. Laittelen ahkerasti hakemuksia ja ristin sormeni mahdollisuuksien toivossa. Viiden kuukauden karenssi on kyllä sekin rasittanut mieltä, sillä onhan se noloa kaikkien näiden tuilla elettyjen kotiäitivuosien jälkeen olla totaalisen riippuvainen puolisonsa tuloista, vielä enemmän kuin aiemmin. Eniten minua tällä hetkellä stressaa se, että kahdelle nuorimmaiselle on vastaanotettu päivähoitopaikat vuoden alusta, mutta en todellakaan halua viedä heitä päiväkotiin ellei minulla ole siihen pätevää syytä (eli työtä). Jos minulla ei ole töitä, olisi nykyinen systeemi päiväkerhoineen varsin riittävä.

IMG_20171019_133225_265

Samin muuttuneet työkuviot on ollut minulle se kaikista suurin kuormitus. Kuulostaa ehkä tyhmältä, että kehitän itselleni ongelmaa jonkun toisen ihmisen asioista, mutta näin se vain on. En kertakaikkiaan osaa nukkua yksin. Kotonaolo on väsyttävää, uuvuttavaa, ahdistavaa ja tylsää. Joka ilta päätän mennä ajoissa nukkumaan, mutta havahdun joskus kolmen-neljän aikoihin, etten vieläkään ole sängyssä. Olen aina pärjännyt vähäisellä unimäärällä, mutta jossain vaiheessa siihenkin tulee stoppi. Tuntuu, etten ole nukkunut viikkoihin. Silmäpussit roikkuvat napaan asti. Aamut ovat hankalia, väsymys iskee jo ennen puolta päivää, mutta iltaan mennessä väsymys on muuttanut muotoaan vain lamaannuttavaksi saamattomuudeksi, joka ei riitä saamaan itseäni nukkumaan. 

Mistä sitten kaiken tämän "ei mulla ole hätää"-fiiliksen keskellä yhtäkkiä päättelinkin olevani hermoromahduksen partaalla stressaantuneena. Oikeastaan se olikin hassu sattuma. Valitin huoltoaikaa varatessani ripsiteknikolleni, että kaikki mun omat ripset varisevat kuin joulukuusen neulaset nuutinpäivänä. Hän sitten kysyi, että onko stressiä, jolloin aloin pohtimaan asiaa lähemmäs. Stressi selittäisi niin monta asiaa: iholle puhkeavat kipeät hormonifinnit, päästä tukottain irtoavat hiukset, ripsienlähtöaika, väsymys-unettomuus-dilemma, itkuherkkyys, ruokahaluttomuus, lisääntyneet sydämentykytykset, puutuvat raajat sekä tietenkin ne silmäpussit. 

IMG_20171018_181554_378

Miehelläni on meneillään kahdeksan yön typöutki, joka loppuu perjantaiaamuna. Huomaa, että olen ollut päävastuussa aamusta iltaan koko sen ajan. Eniten käytetyt sanani ovat "Shhhh, iskä nukkuu" ja "olkaa hiljempaa". Päivät kuluvat lapsia hyssytellen ja yrittäen olla jossain evakossa poissa kotoa. Yöt olen yksin ja päivisin yritän lasten hyssyttelyn lisäksi pakata muuttoa varten, hoitaa kaikki kotityöt, antaa huomiota lapsille ja psyykata itseäni kestämään yön yli. "Mitä jos mä vaan karkaan enkä tuu enää kotiin?", sanoin Samille. "En oo nukkunu moneen viikkoon ja elämä kaatuu niskaan", kirjoitin perheenjäsenilleni. Seinämaaleista käydyn keskustelun väärinymmärryksen jälkeen juoksin eilen ovet paukkuen ulos huutaen "Onneksi huomenna on perj......paitsi ettei ole!" ja aloin parkua kuin pieni vauva tajutessani, että olikin vielä kaksi yötä viikonloppuun.

IMG_20171012_215236_428

Kaiken tämän tunnemyllerryken keskellä tunnen olevani joku ihan muu kuin oma itseni. Tuntuu itsekkäältä olla mukamas niin rappiolla Samin työtilanteen takia. Onhan yötyöt hänelle aivan varmasti paljon raskaammat kuin minulle. En ole tottunut siihen, että mielessäni ja tunteissani päällimmäisenä ovat epätoivo ja ahdistus. Missä on se positiivisuus, joka minuun kuuluu? Miksi minusta on tullut itsesäälissä rypevä ongelmiaan paisutteleva masentunut vätys? Ja miten ihmeessä pääsen tästä p_skasta eroon ja takaisin omaksi itsekseni?

Miten te muut selviätte stressistä? Jakakaa parhaat stressinpoistovinkkinne kommenteissa!

Kuvituksena syksyn aikana koettuja ihania stressittömiä hetkiä! Seuraa instassa @jenskujne

2 kommenttia:

  1. Ei missään nimessä ole typerää tuntea stressiä miehen työvuorojen vuoksi! On ihan ymmärrettävää, että tuntee väsymystä ja stressiä, jos arki jää melkein täysin omille harteille. Jos on vielä lisäksi uneton, on ihan varmasti väsynyt. Oletko ajatellut kokeilla unen saamiseksi melatoniinia? Siinä on sekin hyvä puoli, että antaa rytmiä iltaan, kun pitää etukäteen jo miettiä, mihin aikaan olisi menossa nukkumaan. Melatoniinihan ei tee tokkuraiseksi tai sekavaksi ollenkaan, auttaa vain luonnollisesti nukahtamaan.

    Itse sairastuin tänä vuonna uupumukseen imetyksen jälkeisen masennuksen seurauksena, kun yritin vain väkisin hakea töitä ja rakentaa uutta arkea, vaikka masennus verotti ihan hirveästi voimia. Mut auttoi oikeille raiteille taas ihan rehellinen kysymys: "Mitä mä oikeasti nyt tarvisin, että voisin olla taas onnellinen?". Sen sijaan, että olisin ajatellut, ettei mitään voi tehdä, avasin mahdollisuuden isoillekin muutoksille, jotta voisin paremmin. On ollut myös tärkeää hyväksyä, että saa olla väsynyt ja stressaantunut ilman, että se tarkoittaa heikkoa ja huonoa. Esimerkiksi työpaikkaa hakiessa on minusta ihan hyväksyttävää laittaa lapset hoitoon, jos hyvä hoitopaikka on löytynyt. Monikin lähipiirissäni on näin toiminut, koska työpaikan ja hoitopaikan löytymisen ajoittaminen täsmälleen samaan hetkeen on ihan täysi mahdottomuus. Lisäksi siinä on helpompi keskittyä hyvien hakemusten tekemiseen ja haastatteluissa käymiseen :)

    Kärjistynyt stressi ei parane hetkessä, koska se on kehittynyt pitkän ajan kuluessa. Mutta vähitellen siihen saa tehokasta helpotusta, kun saa tasaisesti tarpeeksi lepoa ja itselle nautinnollisia hetkiä :) Sinun leposi ja jaksamisesi on ihan yhtä tärkeää kuin miehesi ja kaikkien muidenkin aikuisten!

    VastaaPoista
  2. Stressin ja huonon mielialan syynä on aivan varmasti tuo huono nukkuminen! Uni vaikuttaa niin paljon kaikkeen. Hyvien unien jälkeen jaksaa vastoinkäymisetkin paremmin. Voisitko koittaa kehittää jonkun iltarutiinin nukkumaanmenon helpottamiseksi? Mua se ainakin on auttanut, vaikka sinänsä kuulostaa vähän ehkä hölmöltä, yleensä kai ajatellaan että iltarutiinit on lasten juttu eikä aikuisten... Mutta jos vaikka saatuasi lapset nukkumaan, ottaisit tavaksi että käyt ensin iltapesulla, syöt pienen kevyen iltapalan, juot rauhoittavaa iltateetä, otat melatoniinin (jos se sulle sopii), sitten sammutat valot ja laitat pari kynttilää, ja hämärässä kevyet venyttelyt/rentoutukset/joogat joilla hellit kroppaasi, kunnes alkaa nukuttamaan. Tämäntyylistä itse olen tehnyt. Yksin nukkuminen on toki tylsää, mutta koita nähdä sen hyvät puolet; voit nukkua niin leveästi kuin vain haluat, ja saat kaikki peitot ja tyynyt vain omaan käyttöösi, voit tehdä ihanan pesän niistä johon käpertyä, ehkä myös unilelu kainaloon ;) Ihan for real, nimittäin mullakin on välillä vielä aikuisiällä ollut iso pehmolelu kainalossa jos on yksinäinen fiilis, se helpottaa vähän :D Tai sulla on toki mahdollisuus ottaa myös joku pojista viereesi nukkumaan! (toki jos ovat kovin levottomia nukkujia niin ehkei sitten kannata.. :D)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!