Kaksplus.fi

16. marraskuuta 2017

Romahduttava stressi

Minä olen luonteeltani positiivinen ihminen. Oli asia mikä tahansa, niin yritän ajatella positiivisesti ja tarkastella asioiden hyviä puolia. Äidiltäni opittu elämänviisaus "Allt blir nog bra", eli kaikki järjestyy kyllä, on sellainen lause minkä olen kivenkovaa sisäistänyt itseeni. Oli ongelmat sitten isoja tai pieniä, niin kyllä kaikki aikanaan järjestyy jollain tapaa. Tavallaan tämä viestii myös stressinsietokyvystä ja paineen alla olemisen kestämisestä, näin ainakin itse näen asian. En ole koskaan kokenut olevani stressaantunut. Paitsi nyt. Enkä nytkään henkisesti koe olevani stressaantunut, mutta ensimmäistä kertaa näen aivan ilmiselvän yhteyden hektisen elämäntilanteen, mielessä pyörivien asioiden ja kehoni hyvinvoinnin välillä.

IMG_20171107_103209_088

Syksy on ollut jännittävää aikaa perheessämme. Esikoisen eskarin aloitus, kuopuksen kerhotaival, työttömyys ja opiskelusuunnitelmien muutokset, miehen päivätöiden muuttuminen yötöiksi sekä viimeisempänä muutto uuteen asuntoon. Kaiken tämän keskellä olen fyysisesti ihan rappiolla. Ja nyt alan oireilemaan myös henkisesti.

Eskarit ja kerhot ovat onneksi sujuneet mallikkaasti. Työttömyyteen ja opiskeluun liittyvät asiat ovat askarruttaneet mieltäni, koko ajan enenevissä määrin. Opiskelujen suhteen asiat alkavat hiljalleen asettua jonkinlaiseksi sunnitelmaksi, mutta työrintamalla ei ole uutta raportoitavaa. Laittelen ahkerasti hakemuksia ja ristin sormeni mahdollisuuksien toivossa. Viiden kuukauden karenssi on kyllä sekin rasittanut mieltä, sillä onhan se noloa kaikkien näiden tuilla elettyjen kotiäitivuosien jälkeen olla totaalisen riippuvainen puolisonsa tuloista, vielä enemmän kuin aiemmin. Eniten minua tällä hetkellä stressaa se, että kahdelle nuorimmaiselle on vastaanotettu päivähoitopaikat vuoden alusta, mutta en todellakaan halua viedä heitä päiväkotiin ellei minulla ole siihen pätevää syytä (eli työtä). Jos minulla ei ole töitä, olisi nykyinen systeemi päiväkerhoineen varsin riittävä.

IMG_20171019_133225_265

Samin muuttuneet työkuviot on ollut minulle se kaikista suurin kuormitus. Kuulostaa ehkä tyhmältä, että kehitän itselleni ongelmaa jonkun toisen ihmisen asioista, mutta näin se vain on. En kertakaikkiaan osaa nukkua yksin. Kotonaolo on väsyttävää, uuvuttavaa, ahdistavaa ja tylsää. Joka ilta päätän mennä ajoissa nukkumaan, mutta havahdun joskus kolmen-neljän aikoihin, etten vieläkään ole sängyssä. Olen aina pärjännyt vähäisellä unimäärällä, mutta jossain vaiheessa siihenkin tulee stoppi. Tuntuu, etten ole nukkunut viikkoihin. Silmäpussit roikkuvat napaan asti. Aamut ovat hankalia, väsymys iskee jo ennen puolta päivää, mutta iltaan mennessä väsymys on muuttanut muotoaan vain lamaannuttavaksi saamattomuudeksi, joka ei riitä saamaan itseäni nukkumaan. 

Mistä sitten kaiken tämän "ei mulla ole hätää"-fiiliksen keskellä yhtäkkiä päättelinkin olevani hermoromahduksen partaalla stressaantuneena. Oikeastaan se olikin hassu sattuma. Valitin huoltoaikaa varatessani ripsiteknikolleni, että kaikki mun omat ripset varisevat kuin joulukuusen neulaset nuutinpäivänä. Hän sitten kysyi, että onko stressiä, jolloin aloin pohtimaan asiaa lähemmäs. Stressi selittäisi niin monta asiaa: iholle puhkeavat kipeät hormonifinnit, päästä tukottain irtoavat hiukset, ripsienlähtöaika, väsymys-unettomuus-dilemma, itkuherkkyys, ruokahaluttomuus, lisääntyneet sydämentykytykset, puutuvat raajat sekä tietenkin ne silmäpussit. 

IMG_20171018_181554_378

Miehelläni on meneillään kahdeksan yön typöutki, joka loppuu perjantaiaamuna. Huomaa, että olen ollut päävastuussa aamusta iltaan koko sen ajan. Eniten käytetyt sanani ovat "Shhhh, iskä nukkuu" ja "olkaa hiljempaa". Päivät kuluvat lapsia hyssytellen ja yrittäen olla jossain evakossa poissa kotoa. Yöt olen yksin ja päivisin yritän lasten hyssyttelyn lisäksi pakata muuttoa varten, hoitaa kaikki kotityöt, antaa huomiota lapsille ja psyykata itseäni kestämään yön yli. "Mitä jos mä vaan karkaan enkä tuu enää kotiin?", sanoin Samille. "En oo nukkunu moneen viikkoon ja elämä kaatuu niskaan", kirjoitin perheenjäsenilleni. Seinämaaleista käydyn keskustelun väärinymmärryksen jälkeen juoksin eilen ovet paukkuen ulos huutaen "Onneksi huomenna on perj......paitsi ettei ole!" ja aloin parkua kuin pieni vauva tajutessani, että olikin vielä kaksi yötä viikonloppuun.

IMG_20171012_215236_428

Kaiken tämän tunnemyllerryken keskellä tunnen olevani joku ihan muu kuin oma itseni. Tuntuu itsekkäältä olla mukamas niin rappiolla Samin työtilanteen takia. Onhan yötyöt hänelle aivan varmasti paljon raskaammat kuin minulle. En ole tottunut siihen, että mielessäni ja tunteissani päällimmäisenä ovat epätoivo ja ahdistus. Missä on se positiivisuus, joka minuun kuuluu? Miksi minusta on tullut itsesäälissä rypevä ongelmiaan paisutteleva masentunut vätys? Ja miten ihmeessä pääsen tästä p_skasta eroon ja takaisin omaksi itsekseni?

Miten te muut selviätte stressistä? Jakakaa parhaat stressinpoistovinkkinne kommenteissa!

Kuvituksena syksyn aikana koettuja ihania stressittömiä hetkiä! Seuraa instassa @jenskujne

1. marraskuuta 2017

Hei hei, koti!

Marraskuu tuo mukanaan uusia tuulia perheessämme. Me muutetaan! 

Tänään kävimme allekirjoittamassa uuden vuokrasopimuksemme ja nyt asiat ovat vihdoin virallisia. Odotamme uuteen kotiin pääsyä innolla, mutta samalla on haikeaa jättää taakseen tämä kolmio, joka on nähnyt elämää kanssamme niin pitkän aikaa. Muutimme nykyiseen kotiimme reilut kuusi vuotta sitten Joelin ollessa kolmen kuukauden ikäinen. Tässä kodissa ollaan jaettu lähes kaikki suuret perhetapahtumat. Parvekkeella me menimme kihloihin. Tähän kotiin astuimme ensi kertaa aviopuolisoina häiden jälkeen. Tämän kodin kylpyhuoneessa olen pissannut kaksi positiivista raskaustestiä ja tämä koti on toivottanut molemmat nuorimmat poikamme tervetulleiksi kotiin heidän syntymiensä jälkeen. Koti on nähnyt kaikkien lastemme ensiaskeleet ja kuullut kaikkien ensimmäiset sanat. 

_DSC0265_1 lakanat1

Olen todella tunteellinen ihminen ja sen takia olen haikeilla fiiliksillä jättämässä tätä kotia taaksemme. Olemme viihtyneet täällä aivan mainiosti, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Uudessa kodissamme on 17 neliötä enemmän asuintilaa. Asunto on kahdessa kerroksessa ja siellä on kolme makuuhuonetta, joten esikoisemme saa pian ihan oman huoneen. Uudessa kodissa on sauna, johon olemme tässäkin kodissa kerenneet tottua. Meillä tulee olemaan myös ihan oma piha, jossa lapset voivat telmiä ja jossa voimme viettää grillibileitä kesällä sukulaisten ja ystävien kanssa. En malta odottaa, että päääsemme sisustamaan ja tekemään asunnosta meille kotia. Täällä näen meidän asuvan pitkään, toivottavasti siihen asti, että me joskus voimme muuttaa vuokra-asunnon sijaan ihan omaan kotiin. 

gkk _DSC0056_1

Vuokrasopimustemme päällekkäisyyksien takia joudumme pitämään molempia asuntoja kahden viikon ajan. Positiivista tässä on se, että ei ole ollenkaan kiire tehdä muuttoa. Kahdessa viikossa kerkeää ihan rauhassa käydä läpi kaikki tavarat ja miettiä, miten ne asetellaan sopimaan uuteen kotiin. Voimme välttää kauheat laatikoiden purku-urakat, kun kaikki asiat voi tehdä pikkuhiljaa. Uuden kodin ehtii siivota rauhassa ennen muuttoa ja vanhan kodin siivoamiseenkin jää reilusti aikaa. Muutto sujuu toivottavasti muutenkin helposti, sillä matka kahden asunnon välillä on naurettavan lyhyt. Vähemmän kivat jutut sitten taas ovat esimerkiksi vuokran maksaminen kahdesta asunnosta sekä myös tuo muuton epämääräisyys. Mikäli hidasta muuttoa ei suunnittele riittävästi käy äkkiä niin, että tarvitsemansa tavarat ovat juuri väärällä hetkellä väärässa asunnossa eikä kumpikaan kodeista ole asumiskelpoinen tavaroiden levitessä kahteen eri osoitteeseen. Saa nähdä miten käy.

aamupäivä_175muok vaatteet

Saamme avaimet uuteen kotiimme jo kahden viikon päästä. Vielä ei tunnu olevan kiirettä pakkaamiselle, vaikka normaalisti olenkin kaikkimullehetinyt-tyyppinen ihminen. Ehkä se on tuo pitkä muuttoaika, jonka takia en jaksa vielä aloittaa pakkausrumbaa. On meillä aikaa vielä. Sen sijaan ostoslista pitenee ja sisustussuunnitelmat selkenevät. Koska kotimme kasvaa yhdellä huoneella, on tietenkin saatava se huone täytettyä. Tämän lisäksi odotan innolla, että pääsemme osasta vanhoista kalusteista eroon. Ei niitä kaikkia saa ihan heti hoidettua, mutta hiljalleen on kiva lähteä uudistamaan kodin sisustusta. Kuten kerroinkin aiemmin olen aika kyllästynyt kotimme ulkonäköön, mutta en ole halunnut panostaa tähän enää ollenkaan odottaessani uutisia muutosta. Nyt ei ole enää kuin taivas (ja säästöpossun sisältö) rajana sisustusunelmien toteuttamisessa!