Kaksplus.fi

4. syyskuuta 2017

Maanantai ei aina ole kamala

Arkiviikko lähti hyvin käyntiin oikein superjuhlitun viikonlopun jälkeen. Perjantaina yksi naapureistamme järjesti naistenillan ja istuttiin terassilla auringonlaskua ihaillen juoruilemassa, viiniä siemaillen ja herkutellen. Könysin kotiin kahden aikaan iloisena ja pienoisessa hyvin hiprakassa. Lauantaina puolestaan oli vuoro viettää blogityttöjen kanssa syysbileitä Helsingin upeassa Radisson Royal-hotellissa. Tästä kirjoittelen myöhemmin lisää. Kurvailin taksin kyydissä kotiin hieman ennen puoltayötä ihanan illan jälkeen. Sunnuntaina juhliminen jatkui edelleen, kun vuorossa oli siskoni maisteriksi valmistujaisjuhlat. Muutama lasi skumppaa ja lisää herkuttelua. Onneksi tällaiset villit viikonloput ovat nykyään aika harvassa, nuorempana sitä pystyi helposti juhlimaan yötä myöten mutta äitiyden ja vanhuuden myötä juhliminen on paljon kuluttavampaa, heh.

Villin viikonlopun jälkeen luulisi arkeen paluun olevan vaikea ja väsynyt, mutta kerrankin päin vastoin! Lapset nukkuivat ennätyspitkään aamulla, jopa niin pitkään että viimeinen piti herättää jotta ehdittäisiin ajoissa eskariin ja kerhoon. Ehdin laittaa itseni valmiiksi ihan rauhallisesti hiljaisessa kodissa ja lasten pitkistä yöunista huolimatta olimme ennätysnopeita ja ihan ajoissa liikenteessä. Siitä hetkestä kun lapset nousivat sängystä kesti alle kaksikymmentä minuuttia saada kaikki lapset aamupalan, aamutoimien ja tavaroiden pakkaamisen kautta autoon. Eikä kukaan edes kiukutellut unenpöpperyyden ja kiireen takia! 

21363503_10155645483518917_507493938_o 21363583_10155645470578917_1331507163_o 21392707_10155645470658917_1329099502_o

Vietyäni pojat eskariin ja kerhoon tulin kotiin vaihtamaan lenkkikamppeet päälle ja lähdin pitkän tauon jälkeen juoksulenkille aurinkoisessa, mutta huikean tuulisessa kelissä. Koska ulkona oli kylmä ja olen palelevaa sorttia puin pälleni Samin laskettelutakin. Se tuntui hyvältä idealta lenkin alussa, muttei enää loppupuolella. Kahden kuukauden lenkkeilytauon jälkeen juoksu kulki yllättävän hyvin ja jaksoin tutun viiden kilsan lenkin yhtä hyvin kuin ennen laiskottelutaukoani. Hikilenkin ja raikastavan suihkun jälkeen kerkesin vielä hakemaan Samin töistä lounastauolle ja menimme työmaan läheisyydessä olevaan kahvilaan kana-pekonipastalle ennen kuin hain Alexin ja Hugon kerhosta. Loppupäiväkin on sujunut leppoisasti ulkoillen, leikkien, siivoillen ja yhteisen päivällisen merkeissä. 

Tällaisia maanantaita useamminkin, kiitos!

Seuraa Snapchatissa ja Instagramissa @jenskujne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!