Kaksplus.fi

30. syyskuuta 2017

3-vuotias kuopus

Tänään kuopuksemme Hugo viettää kolmevuotissyntymäpäivää. Hugo on temperamentinen veikeä pieni poika, joka saa kaikki nauramaan hassuilla ilmeillään ja jutuillaan, mutta osaa myös vetää naaman nurinpäin oikeissa tilanteissa saadakseen tahtonsa läpi. Ja jos näin ei käy, suoraan sanottuna all hell breaks loose. Keskimmäisen lapsemme ollessa pienempi oltiin todella varmoja siitä, että hän oli perinyt tulisen temperamenttinsä äidiltään, mutta kuopus vei voiton ja sai känkkäkuninkaan tittelin! Hugon elämä on kuin suuri vuoristorata. Joissain mutkissa naurattaa ja seuraavissa taas itkettää. Kaikki nämä suuret riemut ja karmeat kiukut tekevät kuitenkin kuopuksestamme juuri sellaisen kuin hänen kuuluukin olla, oma itsensä.

_DSC1020_1

Hugo on kuopuksen rooliin hyvin sopiva. Hän on niin iso, mutta välillä muistuttaa myös olevansa vauva. Hugo ottaa mallia isoveljistään kaikessa ja ihannoi heitä ja heidän kiinnostuksen kohteita. Veljesten väliset kinastelut ovat jokapäiväisiä, mutta Hugo osaa hyvin pitää puolensa isompia vastaan. Paljon hellyyttä ja veljesrakkautta on kuitenkin myös ilmassa, sitä on ihanaa seurata. Hugon tämän hetkiset in-jutut ovat Overwatch, Spiderman sekä pikkulegot. Ja tietenkin ne all time lempparit eli apinat. Unohtamatta Despacitoa, jota pikkukaveri hoilaa taukoamatta melkein ymmärrettävällä sian-espanjallaan. Tämän lisäksi hän laulaa paljon kerhosta ja muskarista tuttuja lauluja. 

_DSC0924_2 _DSC1011_1

On ihanaa nähdä lasten kasvavan vuosi vuodelta isommiksi, vaikka samalla se on haikeaa kun perheessä ei enää ole vauvoja eikä taaperoita. Uudenlaista elämänvaihetta isojen lasten kanssa erilaisine vaiheineen odotellaan kuitenkin innolla. Syöttötuoli on myyty pois, rattaita ei enää tarvita kuin hyvin harvakseltaan ja silloinkin lähinnä tavaroiden työntämiseen. Hugo nukkuu vielä päiväunia, se onkin viimeinen vauvamainen juttu arjessamme. Hugon reippaus, omatoimisuus ja hauskat jutut kehittyvät joka päivä, samoin tieto ja taidot. Hugo leikkii mielellään pikkuautoilla, hoivaa apinavauvojaan sekä laulaa. Uusimpana innostuksena kuvioihin on tullut isoveljien mukana lautapelit sekä tietokonepelit, joita iskä välillä antaa kokeilla. Ulkona pyöräily on kivointa ja ensi kesäksi saa varmasti ostaa jo kunnon pyörän tämänhetkisen kolmipyörän tilalle. 

_DSC0947_2

Huomenna juhlitaan pientä synttärisankaria vielä apinasynttäreillä, jonne on kutsuttu lähimmät sukulaiset sekä parhaimmat kaverit. Juhlien lisäksi Hugo odottaa kovasti maanantaita, kun saa tarjota kerhossa keksejä kavereilleen synttäreiden kunniaksi. Onnea rakas Hugo eli Hugis eli Hugeluu eli Hugelinos 3-vuotispäivänäsi! 

25. syyskuuta 2017

Epäonnistuneet elämäntaparemontit vol. 5636799

Olen koko elämäni ajan ollut liikunnallinen ja terve. Lapsuudenkodissani pidettiin todella tärkeänä riittävää unensaantia, terveellisiä ruokailutottumuksia sekä ulkoilua ja liikuntaa. Teiniaikoina terveellisyys koki notkahduksen kun taistelin syömishäiriöitä vastaan, milloin laihdutin olemalla päiviä täysin syömättä ja milloin taas söin kolme litraa jäätelöä yhdeltä istumalta vain oksentaakseni ne syötyäni. Harrastin säännöllisesti liikuntaa ja joukkueurheilua ja söin maltillisessti aina siihen asti, että tulin raskaaksi seitsemän vuotta sitten. Tuolloin lopetin minulle rakkaan harrastuksen koska se oli raskausajalle sopimaton ja aloin syömään mitä ikinä mieli teki, koska olinhan raskaana ja noh, mielihalut. 

Ensimmäiset kaksi raskautta kuluivat herkutellen ja liikkumatta. Raskauskilot putosivat itsestään ilman ponnisteluja tai dieettejä. Raskaus oli tekosyy loikoiluun ja oikeutus herkutteluun. Sitten koin karman takaisiniskuna kolmannen raskauteni, jolloin päätin kerrankin panostaa suklaan mussutuksen sijaan terveelliseen ruokavalioon sekä liikunnan harrastamiseen raskausaikana. Lihoin kymmenisen kiloa enemmän kuin edellisissä raskauksissa ja paisuin pahemmin kuin koskaan ennen. Kilojen pudottaminen synnytyksen jälkeen ei enää sujunut helposti, ensimmäistä kertaa jouduin tekemään jotain sen eteen, että kehoni palautuisi ennalleen.

_DSC0853_1

Vuosiksi äitiyskuplan alle piiloon jäänyt liikuntainto heräsi hiljalleen vajaat kolme vuotta sitten. Se alkoi sillä tavallisella raskauskilojen pudottamisella ja kiinteyttämishalulla. Olen kuitenkin ollut kuluneen kolmen vuoden aikana vaihtelevasti innokas terveellisyyden suhteen ja vaihtelevasti valunut takaisin herkuttelevaksi sohvaperunaksi. Asetin itselleni tavoitteita liikunnan suhteen, kirjasin ylös dieettejä ja päätin lopettaa herkkujen syönnin, kunnes taas huomasin laiskottelevani suklaalevyn kanssa netflixin ääressä. Olen oikea malliesimerkki jojoilusta, vaikka että painoni ei normaalia heittoa lukuun ottamatta ole juurikaan muuttunut vuosien aikana. Muutama kilo sinne tänne, niiitä en lähde laskemaan, sillä vähäiset painon muutokset ovat ihan normaaleja.

Vuoden alussa otin taas tavoitteekseni yrittää kiinteyttää kehoani, kohottaa kuntoani. Klassinen "kesäkuntoon"-lupaus. Liikunnasta pidin tiukasti kiinni, mutta ruokavalioni oli retuperällä. Kuntoni ehkä koheni ja lihakset tuntuivat vahvemmilta, mutta kehoni voi huonosti edelleen. Söin todella huonosti: aivan liian vähän kunnon ruokaa ja aivan liikaa herkkuja. Tavoitteeni olla itsevarma ja tuntea olevani sinut kehoni kanssa meni totaalisen väärin liikunnasta huolimatta, sillä kesän aikana paino vain nousi, kunnes koin herätyksen. En mahtunut enää lempifarkkuihini ja muutkin housut kiristivät vyötäröltä. Pelkän painonnousun olisin uskaltanut sivuuttaa lihasmassan kasvulla, olinhan treenannut ahkerasti 3-6 kertaa viikossa 7 kuukauden ajan. Mutta tässä oli kyse enemmästä. Tajusin, että liikunnan lisääminen arkirytmiin ei riittänyt saavuttamaan sitä, mitä halusin.

_DSC0440_1

Painonnousun ja löystyneen olemuksen lisäksi voin edelleen fyysisesti huonosti, ehkä jopa huonommin kuin ennen. Kuvittelin harjoittaneeni jotain super hienoa elämäntaparemonttia, mutta olinkin vain huijannut itseäni. Olin väsynyt, kärttyinen, ihoni ja hiukseni olivat huonossa kunnossa. Kärsin unettomuudesta eikä kehoni ollut tasapainossa. Liikunta ei yksinään tehnyt mitään parantamaan oloani. Yrittäessäni ahdistuksissani survoa peppuani liian pieniin housuihini tajusin, että tarvitsen tasapainoa enkä tiukkoja dieettejä, ylenpalttista herkuttelua, himoliikkumista ja laiskottelua. Tarvitsen aitoa tasapainoa, enkä iänikuista jojoilua tai maanantaidieettejä. En halunnut ryhtyä dieetille, vaan halusin tehdä aidosti muutoksen elämäntapoihini. Ollakseni hyvä keholleni. Jaksaakseni paremmin, pysyäkseni iloisena ja terveenä niin itseni, puolisoni kuin lastenikin vuoksi. Terve keho ja terve mieli, eli hyvä henkinen sekä fyysinen elämänlaatu, on paras lahja minkä itselleen voi ikinä antaa.

Vasta oivallettuani, kuinka tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta on olla tasapainossa, olin valmis aloittamaan muutoksen. Tiedän myös, ettei muutos tapahdu yön yli, joten päätin suosiolla lähteä varovasti tekemään muutosta. En seuraa tiukkoja dieettejä, en kiellä herkuttelua kokonaan enkä myöskään pakota itseäni harrastamaan liikuntaa joka päivä, jos ei siltä tunnu. Harjoittelen veden juomista ja olen hiljalleen opetellut myös aikaistamaan nukkumaanmenoaikojani. Pyrin tekemään hyviä valintoja ruoan suhteen ja olen huomannut liikunnan tuovan iloa ja energiaa ihan muuten vaan sitä harrastaessa. Jonkun tavoitteen tai laihtumisyrityksen kanssa liikunnasta on helposti tullut pakkopullaa ja menettänyt nautinnollisuuden. Kun sitä harrastaa ilman erityisiä tavoitteita, siitä nauttii paljon enemmän. Ja näin sekä keho että mieli on hiljalleen alkanut voimaan paremmin.

Mikä motivoi sinua elämään terveellisesti?

18. syyskuuta 2017

Apinamaiset kutsukortit

Kuopuksen 3-vuotissynttärit lähestyy eikä kenellekään tullut yllätyksenä hänen toivovan juhliinsa apinateemaa. Hugo rakastaa apinoita ja siksi tarkoituksena onkin järjestää upeat apinabileet pienen kolmevuotiaan kunniaksi. Paljon banaaneja on luvassa, sen verran voin ehkä paljastaa... 

_DSC0697_1

Juhlia ennen täytyy tietenkin kutsua vieraita, jotka tällä kertaa saivat söpöt apinakutsut. Täytyy myöntää, että vaikka olenkin perinteisen etanapostin kannattaja varsinkin juhlakutsuja lähetettäessä, oli tällä kertaa pakko pihistää. Ymmärrän, ettei perinteistä postia enää samoissa määrin lähetellä, jonka takia hintoja on pakko nostaa entisestään. Lähes puolitoista euroa yhden kortin lähettämisestä alkaa kuitenkin olemaan jo niin iso summa, että osa kutsutuista saivat tällä kertaa tyytyä pelkkiin whatsapp-viesteihin. Joten mekin siirrymme hiljalleen sähköisiin lähetystapoihin yhä enenevissä määrin. Leikelkööt postilaiset nurmikoita rauhassa. 

_DSC0686_1 _DSC0688_1

Hugo ei näyttänyt paljoa mielenkiintoa kutsujen askarteluun, joten otin ohjat omiin käsiini. Helppo apinamalli, ihan pirun paljon leikkaamista, vähän liimaa ja kortit olivat valmiit. Kirosin kyllä kaverille puhelimessa muutamaan otteeseen tuota loputtomalta tuntunutta projektia, eli apinakorvien leikkaamista. Lopputulos oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kuitenkin niin söpö, että se oli ehdottomasti vaivan arvoista. Hugo ihastui kortteihin, toivottavasti vastaanottajatkin.

Mitäs pidätte korteista? Maksaako kukaan muu enää riistohintaa lähettääkseen perinteistä postia?

15. syyskuuta 2017

Pullotolkulla viiniä hotellin loistossa

Syyskuun ensimmäisenä lauantaina kokoonnuttiin Kaksplus-blogiverkoston bloggaajaporukalla juhlimaan kesän päättäjäisiä tai syksyn alkajaisia. Nämä bileet olivat meille järjestäjille (menossa mukana Kädenjälkiä Sydämessä-blogin Nea sekä Sängyn alla-blogin Petra) hieman spontaanisti sovitut bileet jotka laitettiin kasaan alle kahdessa kuukaudessa. Iloksemme yli 20 bloggaajaa pääsi paikalle ja harmillisesti tuli muutama viimehetken peruminen, mutta sellaisia sattuu aina. Tänä vuonna olen ollut mukana järjestämässä kaksia blogibileitä: keväisiä lapsitreffejä sekä näitä syysjuhlia. Tällaisten tapaamisten järjestäminen on aikamoinen homma miljoonine sähköposteineen, puheluineen ja postilähetyksineen, joten siirrän kapulan vuorostani muille bloggaajille tulevia tapahtumia varten.

Screenshot_20170913-144639 IMG_20170904_150611_181

Me saimme illaksi käyttöömme Helsingin hienostuneen Radisson Blu Royal -hotellin valoisan ja tunnelmallisen kokoustilan, johon mukava henkilökunta oli kattanut valmiiksi ison pöydän ja äänentoistolaitteet sekä tarjoiluna olleet yhteistyöjuomat. Heti bileiden alusta asti musiikki raikasi ja puheensorina lisääntyi yhä useamman bloggaajan saavuttua paikalle. Hauskaa, että vaikka olemme kaikki varsin erilaisissa elämäntilanteissa, meillä on eri-ikäisiä lapsia sekä asumme ripoteltuna pitkin suomea, meillä on kaikilla silti yhdistävänä tekijänä bloggaaminen. Tässä porukassa kukaan ei ihmettele, miksi kaikki pienetkin yksityiskohdat pitää kuvata tai miksi somea päivitetään kesken seurustelun.

21248397_1154387754693934_3284856423284577535_o IMG_20170902_190853_247

Juhlien pääohjelmaksi järjestimme yhdessä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa olut-tastingin. Ensin kävimme läpi oluen valmistusprosessia sekä opiskelimme oluttermejä, sitten saimme maistella kolmea eri olutta. Tarjolla oli Helles, Pils sekä Schwartz -olutta, mitkä eivät sano minun kaltaiselleni olutkriittiselle ihmiselle mitään. Koulutuksen myötä kuitenkin opin ainakin jotain eroavaisuuksia näissäkin lajikkeissa. Petra hoiti koulutuksen upeasti ja minä autoin painamalla powerpointissa eteenpäin-nuolta aina käskyn käydessä. Porukassa taisi olla hyvinkin eriäviä mielipiteitä lempioluesta, mutta onneksi makuasiat ovat mielipidekysymyksiä.

21319112_1154393584693351_2569975632697406535_o IMG_20170902_175553_804 _DSC0666

Olutmaistelun jälkeen oli aika järjestää muutamia arvontoja yhteistyökumppaneiden tuotteista, maistella uutuusviiniä, ottaa selfieitä, kaivella goodiebagien sisältöä sekä seurustella vapaasti ja nauttia illasta aikuisten kesken. Viini on muuten Most Wantedin Riesling ja se tulee myyntiin 21.9. ainakin Alkon verkkokauppaan. Osa juhli rintapumppujen kanssa, osa taas otti kaiken ilon irti baarin puolella olleista shottitarjouksista. Iloisista ilmeistä, naurun raikaamisesta sekä upeiden goodiebagien sisällöstä päätellen ilta oli muiden naisten mielestä vähintään yhtä onnistunut kuin omastakin mielestäni. Goodiebagista paljastui toinen toistaan kivempia tuotteita, joita ihanat yhteistyökumppanimme olivat lahjoittaneet. Siellä oli tuttuja suosikkeja sekä myös ihan uusia tuotteita kokeiltavaksi. Mä olen kaivellut kassia melkein koko tämän kahden viikon ajan ja löytänyt muutamia uusia suosikkituotteita joita varmasti aion käyttää jatkossakin.

_DSC0656 _DSC0684 _DSC0647

Goodiebagista paljastui paljon herkullisia testituotteita. Lumene lähetti uudesta Lähde-sarjastaan kolmea erilaista tuotetta, joista tuo 24h moisturizer on tähän mennessä suosikkini koko kassista. Söpöstä muumi-kestokassista löytyi myös korealainen kangasnaamio kasvoille, konjac-sieni, meikkisieni, hiusöljyä sekä mulle jo tututksi tullut Batisten kuivashampoo. Tää on jokaisen kiireisen äidin luottotuote ja aamujen pelastus! Saimme testiin myös mango-kahvikuorintaa, erilaisia pesuaineita MediSoftilta, luomu-vartalokuorintaa, söpöt pöllöhelistimet sekä Tangle Teezerit joko Frozen- tai Star Wars -teemalla ja invisibobblen ponnareita. Nämä nähdessään Alex hieman harmistui, miksi menikään kesällä leikkaaman hiuksensa luvatta. Kasvatellaan ahkerasti tukkaa takaisin jotta hän jonain päivänä pääsee kokeilemaan noita söpöjä sateenkaariponnareita. Kahvia saatin sekä Slurpilta että Caffilta ja vaikka mä en kovin usein juo kahvia niin oon maistanut näitä molempia ja hyvältä maistuu! Eläinaiheiset juomalasit meille lähetti Minime-verkkokauppa. Ihania kynsilakkoja ei voi ikinä olla liikaa. Käsikuorinta ja -voide menivät suoraan mieheni käyttöön, sillä karheat raksamiehen kädet ovat huutavassa tarpeessa hoitaville tuotteille.

SUURKIITOS YHTEISTYÖKUMPPANEILLE!
LOGOKUVA


5. syyskuuta 2017

Raivostuttavinta autoilussa

Äitinä pitäisi olla katkeamaton pinna, viileät hermot sekä loputtomasti kärsivällisyyttä. Näin ei kuitenkaan aina ole ja varsinkin uhmaiässä oleva jälkikasvu vie joskus äidinkin jaksamisen äärirajoille. Mielestäni mä jaksan suurimman osan uhmakiukutteluista aika hyvin, mutta mun päätä kutittaa sellaisista asioista vinkuminen, jotka eivät ole taaperon eikä itsenikään vaikutettavissa. Viime ajoilta erityisesti liikennekäyttäytyminen on saanut minut näkemään punaista, nimittäin varsinkin kolmevuotiaamme on oikea liikennepoliisi. Huono sellainen.

_DSC0612_1

Autoillessa takapenkiltä kuuluu toinen toistaan nasevampia ohjeita joka matkalla. Moni varmasti samaistuu turhautumiseen jo siitä, kun pelkääjän paikalla oleva ihminen neuvoo kuskia, mutta tämä nousee ihan uusiin sfääreihin neuvojen tullessa kolmevuotiaalta. Arkipäivää ovat ainakin seuraavat neuvot: 

"Aja, aja, miksi pysähdyt!" (no siksi, kun edellä oleva autokin pysähtyi, eikä tee mieli rysäyttää sen takapuskuriin) 
"Punainen valo, punainen valo, pysähdy stop!" (joo, tuo valo ei sitten koske meitä) 
"Ajetaan tuota kautta, haluan mennä tuonne!" (mutta kun sitä reittiä ei pääse määränpäähämme) 
"Nyt on vihreä ukko, nyt saa mennää!" (niin saisi, jos olisimme kävellen, nyt pitää vielä odottaa)

Luulisi näihinkin heittoihin tottuvan ajan myötä, mutta minulla menee päin vastoin. Mitä enemmän lapset kyselevät ja yhdessä keskustelemme liikennesäännöistä sekä liikennekäyttäytymisestä, sen enemmän tietoa he tietenkin saavat, mutta sen enemmän he myös alkavat jakelemaan epämääräisiä tilanteeseen sopimattomia neuvoja. Tietenkään alle kouluikäisiltä lapsilta ei voi vaatia tilannetajua liikenteen suhteen ja tuskin kukaan kiusallaan neuvoo väärin tai huonosti, mutta ärsyttävää se on silti. Liikenteessä pitää muutenkin olla valppaana ja tietoinen ympäristöstään, joten tottakai sitä hätkähtää joka kerta kun joku huutelee väärän värisestä liikennevalosta tai kommentoi muiden autojen liikkeitä. Sitä alkaa epäilemään omia ajotaitojaan, kun takapenkillä moititaan ja kritisoidaan kaikkea.

_DSC0625_1

Suojatien ylittäessämme on tietenkin kilpailtava siitä, kuka saa painaa nappia. Napinpainallusvuoroja varaillaan jo kotoa lähtiessämme ja pyritään vuorottelemaan jotta jokainen saa tasavertaisesti olla vastuussa tuosta tärkeästä tehtävästä. No tämä on lähtökohtaisesti ihan ookoo, olihan meillekin lapsina tärkeää kuka sai painaa nappia. Kuopus kuitenkin saa niin toivottomia raivokohtauksia kun joku muu painaa nappia ja vielä jos se joku kehtaa olla meille tuntematon kanssatienylittäjä. Enkä edes liiottele, kun kerron taaperoni haukkuvan tuntemattomia ihmisiä tyhmiksi vain siksi, että sattuivat liikennevaloihin meitä ennen. Siinä sitten häpeästä hehkuvana saa selittää taaperolle kerta toisensa jälkeen, että tärkeintä on että joku painaa, jotta pääsemme ylittämään tietä.

Tämän lisäksi meidän lapset harrastavat myöskin jatkuvaa kilpailemista siitä, kuka saa nousta ensimmäisenä autoon ja kuka saa nousta ensimmäisenä autosta ulos. Logiikka ei päde lapsiin ollenkaan, vaikka kuinka selittäisi, ettei keskipenkillä istuvan ole järkevää lähteä tunkemaan muiden ylitse päästäkseen ensimmäisenä ulos. Sääntö on, että keskipenkki menee ensin sisälle ja sivupenkki menee ensin ulos. Tätä sääntöä noudatamme, mutta joka kerta se aiheuttaa yhtä suurta mielenosoitusta. Saa nähdä millaista kilpajuoksua on sitten, kun kukaan ei enää tarvitse turvaistuimia vaan kukin voi istua missä vain. Sitten varmaan alkaa etupenkistä kilpaileminen. 

Ajeleeko joku muukin takapenkki täynnä liikennepoliiseja?

4. syyskuuta 2017

Maanantai ei aina ole kamala

Arkiviikko lähti hyvin käyntiin oikein superjuhlitun viikonlopun jälkeen. Perjantaina yksi naapureistamme järjesti naistenillan ja istuttiin terassilla auringonlaskua ihaillen juoruilemassa, viiniä siemaillen ja herkutellen. Könysin kotiin kahden aikaan iloisena ja pienoisessa hyvin hiprakassa. Lauantaina puolestaan oli vuoro viettää blogityttöjen kanssa syysbileitä Helsingin upeassa Radisson Royal-hotellissa. Tästä kirjoittelen myöhemmin lisää. Kurvailin taksin kyydissä kotiin hieman ennen puoltayötä ihanan illan jälkeen. Sunnuntaina juhliminen jatkui edelleen, kun vuorossa oli siskoni maisteriksi valmistujaisjuhlat. Muutama lasi skumppaa ja lisää herkuttelua. Onneksi tällaiset villit viikonloput ovat nykyään aika harvassa, nuorempana sitä pystyi helposti juhlimaan yötä myöten mutta äitiyden ja vanhuuden myötä juhliminen on paljon kuluttavampaa, heh.

Villin viikonlopun jälkeen luulisi arkeen paluun olevan vaikea ja väsynyt, mutta kerrankin päin vastoin! Lapset nukkuivat ennätyspitkään aamulla, jopa niin pitkään että viimeinen piti herättää jotta ehdittäisiin ajoissa eskariin ja kerhoon. Ehdin laittaa itseni valmiiksi ihan rauhallisesti hiljaisessa kodissa ja lasten pitkistä yöunista huolimatta olimme ennätysnopeita ja ihan ajoissa liikenteessä. Siitä hetkestä kun lapset nousivat sängystä kesti alle kaksikymmentä minuuttia saada kaikki lapset aamupalan, aamutoimien ja tavaroiden pakkaamisen kautta autoon. Eikä kukaan edes kiukutellut unenpöpperyyden ja kiireen takia! 

21363503_10155645483518917_507493938_o 21363583_10155645470578917_1331507163_o 21392707_10155645470658917_1329099502_o

Vietyäni pojat eskariin ja kerhoon tulin kotiin vaihtamaan lenkkikamppeet päälle ja lähdin pitkän tauon jälkeen juoksulenkille aurinkoisessa, mutta huikean tuulisessa kelissä. Koska ulkona oli kylmä ja olen palelevaa sorttia puin pälleni Samin laskettelutakin. Se tuntui hyvältä idealta lenkin alussa, muttei enää loppupuolella. Kahden kuukauden lenkkeilytauon jälkeen juoksu kulki yllättävän hyvin ja jaksoin tutun viiden kilsan lenkin yhtä hyvin kuin ennen laiskottelutaukoani. Hikilenkin ja raikastavan suihkun jälkeen kerkesin vielä hakemaan Samin töistä lounastauolle ja menimme työmaan läheisyydessä olevaan kahvilaan kana-pekonipastalle ennen kuin hain Alexin ja Hugon kerhosta. Loppupäiväkin on sujunut leppoisasti ulkoillen, leikkien, siivoillen ja yhteisen päivällisen merkeissä. 

Tällaisia maanantaita useamminkin, kiitos!

Seuraa Snapchatissa ja Instagramissa @jenskujne