Kaksplus.fi

31. elokuuta 2017

Perheen pienin isoveli

Kuopuksestamme on tullut isoveli. Tai ainakin hän esittelee itsensä sellaiseksi. Koska pikkuveljet on niin pieniä, ja pieni on näköjään pahasti loukkaava haukkumasana.

Kuopus aiheuttaa hämminkiä ja väärän hälytyksen onnitteluja, mutta hänen käsityksensä veljeydestä, kasvamisesta ja vihastuksissa lauotuissa haukkumasanoista on silti aika hellyyttävä. Kun hän suuttuu, hän huutaa "Sinä olet pieni ja minä olen ISO!". Kun hän kertoo itsestään tuntemattomille, hän kertoo olevansa isoveli. Koska pikkuveljet ovat lällyjä, vauvoja, pieniä. Ja hän on pian jo kolmevuotias! Äiti sitten korjaa perässä "Niin, olet kyllä iso poika, mutta olet silti aina pikkuveli". Eikä se asia muuksi muutu. Ei edes hämmentämällä tuttuja ja tuntemattomia paljastelemalla olemattomia vauvauutisia. Kuopus ei tahdo ymmärtää ison pojan ja isoveljen eroa. 

apinat

Joskus sitä miettii, millaista on olla perheen nuorin ja pienin. Ainahan jonkun on oltava se pienin. Vielä muutama kuukausi sitten samainen lapsi kehuskeli ja hoki olevansa niiin niiiin piiiieeeeni. Ja nyt ei pienenä oleminen enää kelpaakaan. Kyllä sitä nuorimpana olemista varmasti oppii joskus hyödyntämään halutessaan luistaa kotitöistä tai muista asioista joihin ei kykene, koska on niin pieni. Isoveljeksi hän kuitenkin tuntuu kovasti haluavan. Ehkä päästäkseen simputtamaan vuorostaan nuorempaa veljeä? Valitettavasti hän joutuu kuitenkin tyytyä hoivaamaan apinoitaan vauvoina sekä totutella olemaan ikuinen pikkuveli, ikuinen kuopus. 

23. elokuuta 2017

Kuuluuko alle kouluikäisen lapsen harrastaa?

Yritin viikonloppuna varata uimakoulua isommille pojilleni, mutta harmikseni kaikki ryhmät olivat jo täynnä. Jäi syksyn harrastus saamatta. Tätä harmitellessani aloin miettimään alle kouluikäisten lasten harrastamista ja sen tarpeellisuutta. Jos kokee, ettei lapsi tarvitse perusarjen lisäksi harrastuksia, on se yhtä oikea päätös kuin harrastuksen aloituskin. Minusta lasten harrastukset ovat tarkoitettu olemaan kiva lisä arkeen ja tuoda lapsille uusia kokemuksia, mutta ei todellakaan pakko tai oletus. Liikaa on kuitenkin liikaa, eli ei pidä yrittää tähdätä taaperoiässä olympiaurheilijaksi. 0-6 vuotias ei välttämättä tarvitse harrastuksia mihinkään, mutta ne ovat mukava ja kehittävä tapa viettää aikaa.

_DSC1330_1

Parhaimmassa tapauksessa harrastus opettaa alle kouluikäiselle lapselle ryhmässä olemista, vuorovaikutustaitoja, ohjattuun toimintaan osallistumista sekä yhteenkuuluvuutta. Harrastuksissa saa kivaa tekemistä, mitä ei välttämättä kotioloissa pystyisi suorittamaan. Sen lisäksi lapsi saa uusia kavereita ja hyvän pohjan harrastamisen jatkamiselle isompanakin. Harrastukset ovat mielestäni tärkeitä kaikenikäisille lapsille ja aikuisillekin. Täytyy kuitenkin muistaa, että harrastustoiminta täytyy olla lasten ehtojen mukaista. Monet laijt tuntuvat olevan sellaisia, että niissä ei voi "tulla hyväksi", ellei jo taaperoiästä asti ravaa treeneissä monta kertaa viikossa. Kivasta vapaa-ajanvietteestä tulee lapselle suorittamista ja pakkopullaa, joka kaiken lisäksi voi olla todella raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Me ollaan Joelin vauva-ajasta asti harrastettu vauvauintia. Uinti loppui erään espoolaisen uimahallin sulkeuduttua remontin takia viime kesänä. Emme saaneet paikkaa toisesta uimahallista, joten uinti jäi pois. Viisi vuotta kerettiin käydä vauva- ja perheuinnissa.  Esikoinen aloitti uimakoulun neljävuotiaana ja on nyt käynyt kolme kurssia. Syksyllä oli tarkoitus aloittaa neljäs kurssi ja keskimmäisen taas piti päästä ensimmäistä kertaa uimakouluun. Täytyy toivoa, että keväällä ryhmissä olisi tilaa meidänkin pojille. Uintiharrastuksen lisäksi meidän pojat ovat aloittaneet muskarin 3-vuotiaina. Muskarissa tutustutaan eri soittimiin ja lauluihin, tunnettuihin säveltäjiin ja sävellyksiin sekä touhuillaan kavereiden kanssa. Joel ja Alex ovat tykänneet muskarista paljon ja Hugokin odottaa innolla ensi viikkoa ja syksyn ensimmäistä muskarituntiaan. 

vauvauinti 
Mielestäni meidän perheen harrastukset ovat pysyneet maltillisina. Pienille lapsille riittää käydä kerran tai korkeintaan kahdesti viikossa harrastamassa. Toivon, että meidän pojat olisivat innokkaita harrastamaan kouluikäisinäkin. Näin nuorina harrastusvalinnat ovat vanhempien vastuulla, mutta kuuntelemme tietenkin lasten toiveita, etenkin heidän kasvaessa isommaksi. Toivottavaa olisi, että jokainen lapsistamme innostuisi harrastamaan ainakin jonkinlaista liikuntaa. Saa nähdä, millaisia lajeja he haluavat kokeilla ja mitkä sitten valikoituvat lemppareiksi. Tämän lisäksi he saavat mielellään harrastaa mitä tahansa muutakin, jos vain jaksavat koulutöiden ohella. Jos lapset eivät innostu liikuntaharrastuksesta en heitä aio sellaiseen pakottaa, vaikka itseäni harmittaisikin. Harrastuksen tärkein ominaisuus on se, että lapsi viihtyy sen parissa. 

Mitä teidän alle kouluikäiset lapset harrastavat? 
Vai oletteko sitä mieltä, ettei 0-6 vuotias tarvitse harrastuksia?

17. elokuuta 2017

Kotiäidin oma aika

Joelin eskaritaival alkoi virallisesti tiistaina ja tänään Alexilla ja Hugolla koitti ensimmäinen kerhopäivä. Mitä tämä tarkoittaa kotiäidin osalta? No OMAA AIKAA! Yhdeksän tuntia viikossa aikaa tehdä mitä huvittaa. Shoppailua, netflix-maratoneja, lenkkeilyä ja löhöilyä, sitä mulla on suunnitelmissa arki-aamupäiville. No ei, todellisuudessa yritän saada mahdollisimman paljon töitä, ruokakauppareissuja ja muita käytännön asioita hoidettua kerhopäivien aikana, jotta lasten ollessa kotona on enemmän aikaa heille. Uskon kuitenkin, että lenkkeilyyn ja löhöilyynkin riittää aikaa, sillä töitä mulla on aika vähän eikä kaupassakaan tarvitse ravata niin usein. Tänään vietyäni lapset kävin tunnin verran pyörähtämässä töissä, jonka jälkeen hoidin ruokaostokset ja kerkesin sen lisäksi vielä lojua hetkisen Netflixin ääressä suklaalevyn kanssa. Aamupäivän tunnit tulivat siis kulutettua suhteellisen fiksusti.

Screenshot_20170817-151921_1

Hugo täyttää syksyllä kolme ja sai siis vihdoin aloittaa kerhotaipaleensa. Ajatella, että hän on vatsasta saakka kulkenut mukanamme kerholle kolmena päivänä viikossa, kolmen ja puolen vuoden ajan. Yrittänyt livahtaa kerhon leikkipaikan porteista sisään ja hihkunut innosta nähdessään veljensä kerhopäivän jälkeen. Erityisesti tänä kesänä hän on odottanut super innostuneena syksyä, kun on tiennyt pääsevänsä silloin isoveljensä mukaan kerhoon. Ensimmäinen päivä sujui todella hyvin. Hugo ei ole kovin arka uusille asioille ja kerhon piha, sisätilat sekä osa ohjaajista olivat jo tuttuja entuudestaan, joten siksi ei ehkä tarvinnutkaan kuin hihkaista portilta heipat ja lähteä omille teilleen. Eri asia olisi ollut jättää lapsi uuteen paikkaan uusien ihmisten kanssa. 

IMG_20170817_091457_698

Joel sen sijaan aloitti esikouluun tutustumisen jo tämän kuun alussa, koska lämpenee muutoksille ja uusille asioille hieman hitaammin. Oli oikein hyvä päätös antaa hänen tutustua uuteen paikkaan, uusiin ohjaajiin ja kavereihin ennen eskarin varsinaista aloitusta. Muutama tuttu kaveri päiväkodista siirtyi samaan esikouluun, joten kivaa, että mukana on myös jo entuudestaan tuttuja kavereita. Joelilla on kuulemani perusteella sujunut eskarissa kaikki oikein mallikkaasti vaikka sanoikin, että tykkäsi päiväkodista enemmän kuin eskarista. Hän tuntuu viihtyvän esikoulussa mainiosti tuosta kommentista huolimatta. Olen niin ylpeä kolmesta pojastani!

IMG_20170815_092152_739

Emme vielä ole suunnitelleet tulevaisuutta sen kummemmin, vaikka kuopus täyttää pian kolme vuotta ja kotihoidontuki loppuu. Olisi ihanaa pystyä olemaan kotona kunnes kuopus menee eskariin, mutta taloudellisesti se on aika hankalaa. Vaikka rakastan kotiäitinä olemista olen vihdoin alkanut hieman haikailemaan työelämään tai ylipäätään elämässä eteenpäin. Asiasta on kuitenkin helpompi puhua kuin toteuttaa, sillä töihinmeno ei ihan sormia napsauttamalla suju. Varsinkaan, kun ei ole edelleenkään hajua mitä tahtoisin tehdä. Tämän vuoden loppuun olen todennäköisesti kotona, ellei eteeni tule jotain ihan napakymppi-täydellistä vaihtoehtoa. Siihen asti aion nauttia täysillä tästä omasta ajastani kolme tuntia päivässä kolmena päivänä viikossa. 

Snapchat & Instagram @jenskujne 

10. elokuuta 2017

Mikä äitiä itkettää?

Kun minusta tuli äiti, menetin jotenkin kykyni olla itkemättä tilanteessa kuin tilanteessa. Minusta tuli pehmo, hormonimyrskyinen, itkupilli. Jo raskausaikana huomasin hormonimuutosten aiheuttamat kyyneleiden nousut silmiin raskausohjelmia tai jotain surullisia juttuja telkkarista katsoessa. Ajattelin sen menevän ohi ajan myötä hormonitoiminnan tasaantuessa, mutta ei. Nykyään mulla nousee kyyneleet silmiin ihan oudoistakin asioista ja joudun toden teolla nieleskelemään, etten ala parkumaan. Nykyään itkettää kaiken maailman oudotkin asiat, ei ainoastaan onnelliset ja surulliset jutut.

itku

Viime aikoina mua on itkettänyt, kun...

... Lego Ninjagon Kai löysi potentiaalinsa.

... George menettää korvansa viimeisessä Potter-elokuvassa.

... Joel ja naapurin tyttö halasivat heipat pihalta sisälle lähtiessään

... Alex toi minulle aamiaista sänkyyn

... Sain kortin, johon lapset olivat piirtäneet kukkia

... Pipsa Possu ja Lotta Lammas riitelivät

Kuten näette, kyynelkanavat ovat ahkerassa käytössä mitä tyhmimmissäkin jutuissa. Tähän päälle tietenkin tulee vielä ne "oikeat" itkujen aiheet, eli kaikki hääjutut, synnytys- ja vauvajutut, onnelliset tilanteet sekä surulliset tapahtumat. En keksi tälle ilmiölle muuta syytä, kuin hormonitoiminna oikut, sillä en ollut tällainen herkkis ennen lastensaantia. Raskausaikoina itkeminen on ollut vielä överimpää! Silloin itketti ihan kaikki, jopa se, että jääkaapista löytyi muutama homeinen peruna. Kosk onhan se nyt sääli, etteivät ne perunat päässeet syötäviksi... Löytyykö ruudun takaa muitakin itkupilli-äitejä? Kertokaa teidän oudoimmat itkujen syyt!