Kaksplus.fi

28. heinäkuuta 2017

Masentava masennus

Masennuksesta puhuttaessa monesti törmää tietämättömien ihmisten kommentteihin, jotka kuuluvat jotakuinkin näin: "Jos kerta tiedät olevasi masentunut, niin mikset vaan tee asialle jotain? Nouset vaan ylös ja otat itseäsi niskasta kiinni!" Olisipa se näin helppoa. Siitä ei ole kauan aikaa, kun viimeksi kirjoitin kaksisuuntaisen mielialahäiriöni masennusvaiheista. Sitä luulisi, että kun tiedostaa oireensa niin osaisi helpommin taistella niitä vastaan ja vetää itsensä suosta ylös. Näin ei kuitenkaan ole. 

Minulla on taas ollut monen päivän ajan vaikea masennuskausi. Päivät menevät kuin sumussa ja kroppa voi henkisen puolen lisäksi myös fyysisesti huonosti. Tuntuu, että rinnassa on niin suuri musta möykky, ettei hengittäminen luonnistu. Olen vaellellut saamattomana pitkin kotia, käynyt lukemattomia kertoja jääkaapilla pyörähtämässä saamatta pahoinvoinnin takia mitään syötyä, sulkenut oven perässäni. Olen makoillut sohvalla sekä lastenhuoneen lattialla ja istunut pihapenkillä apaattisena osaamatta osallistua lasten leikkeihin. Päivien mittaan olen laitellut miehelleni viestiä töihin, kuinka ahdistaa kun en saa mitään aikaiseksi. 

Kun tietää, että masennusvaiheita tulee omasta tahdosta riippumatta, se ärsyttää entistä enemmän. Tieto nimenomaan lisää tuskaa, sillä vaikka haluaisi vetää itsensä ylös niin siihen ei vain pysty. Tällaiselle normaalisti suunnitelmalliselle, reippaalle ja aikaansaavalle ihmiselle on toivottoman vaikeaa velloa masennuksessa. Eikä siihen ole vuosien aikana tottunut. Mitä enemmän lojun, sitä enemmän mieleeni tulee asioita mitä pitäisi tehdä. Lista kasvaa pidemmäksi ja pidemmäksi mutta en saa toteutettua yhtään mitään. Lasten kanssa olisi kivaa viettää lämpimiä kesäpäiviä jossain poissa kotoa, mutta en pääse pihaa pidemmälle. Onneksi lapset viihtyvät pihalla mainiosti leikkikavereiden kanssa uiden, pyöräillen kilpaa ja tehden eväsretkiä nurmelle.

_DSC0696_1

On kuitenkin taas kerran oltava onnellinen siitä, että minulla on lapset. Ilman heitä en saisi edes niitä pakollisia juttuja tehty. Heidän avullaan löydän jostain ihmeen kolkasta voimia siihen, että pyykkään, teen ruokaa ja ulkoilen. Yritän keksiä yhteistä tekemistä, joka vaatisi minulta mahdollisimman vähän ponnisteluja, jotta voisin olla heille läsnä. Ilman lapsia olisin varmaan juurtunut sohvannurkkaan tai sängynpohjalle, jolloin paha olo kertaantuu entistä enemmän. Kun on edes jotain korvaavaa tekemistä itsesäälissä rypemiselle ja masentelulle, niin mieliala ei väkisinkään pysty vajoamaan sinne ihan pimeimpään kolkkaan.

Tavallaan kaiken tämän turhautumisen keskellä kuitenkin jaksan iloita siitä, että tiedän tämän menevän jossain vaiheessa ohi. Kuten lapsia kasvattaessakin sanotaan, että elämä on vaiheita vaiheiden perään, niin on tämä sairauskin. Eihän se siinä hetkessä paljoa piristä, että pian on taas energiaa niin että muille jakaa, mutta on lohdullista tietää etteivät vaikeat kaudet jatku ikuisesti. Iltaisin helpottaa hetkellisesti, kun ei tarvitse olla yksin. Silloin muistan, että ei minulla oikeasti ole mitään hätää. Käperryn mieheni kainaloon sohvalle katselemaan telkkaria. Saan itkettyä päivän pahat olot pois ja saan syötyä. Nukkumaan mennessä uskaltaa jo toivoa, että huomenna olisi parempi päivä. Vielä ei ole näin käynyt, mutta toivoa on. On nämä vaiheet aina ennekin menneet ohi.

13 kommenttia:

  1. Joo, lapset on uskomaton voimavara. Useita kertoja mä olen jopa ollut katkera siitä, että lapsia on, koska lapset pakottavat elämään. Muuten luultavasti olisin jo kuollut monta kertaa. Karua, mutta totta. Paskasta on päässyt pois, yleensä kyllä vain lääkkeillä, mut sen jälkeen sitä arvostaa elämää taas vähän enemmän. Kunnes... Mut tää on tätä, näillä mennään eteenpäin, onneks jatkuva lääkitys on nyt toistaiseksi pitänyt pahimmat kuopat veke.

    Itteeni ärsyttää tsempit ja peukut ni sanon vaan: et kyl se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Välillä muakin ärsyttää, kun on lasten takia pakko jaksaa, mutta samlla se tosiaan on iso voimavara. Hienoa, että sulla lääkitys auttaa! Mä oon skeptinen kokeilemaan uusia lääkkeitä, vaikka ne saattaisivatkin auttaa, mutta aiemmat kokemukset on melkeinpä pahentanut asioita vaan.

      Poista
  2. Se on niin helppoa ulkopuolisten sanoa noita asioita. Jos ei ole ikinä ollut masentunut niin ei voi todellakaan tietää miltä masentuneesta tuntuu.

    Mullekin on sanottu, etten mä mitenkään voi olla masentunut, kun käyn töissä, teen opintoja ja hymyilen paljon. Ei ne tiedä, että kaikki hetket kotona menee itkiessä, kaikki mitä teet on suorittamista. Mieli on musta ja on lähes mahdotonta löytyy elämästään mitää hyvää. Lasten takia täällä vielä sinnittelen ja toivon, että jonain päivänä hymyni on aitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ei voi tietää jos ei ole itse kokenut sitä.

      Monet ihmiset on juuri sellaisia, että ns "piilottavat" oman pahan olonsa tai masennuksensa, siksi se saattaakin näyttää ulkopuolisille siltä, ettei ole mitään hätää. Pitäisi jokaisen muistaa, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.

      Voimia sinulle <3

      Poista
  3. Ei se tässä vaiheessa paljon lohduta mutta onneksi sullaki tieto et tulee se aurinko sinne risukasaan väkisinki joku päivä, kuuluu tähän tautiin. Aikaahan siinä voi mennä jopa vuosia mutta kyllä se joskus helpottaa. Jaksamisia sulle sinne tosi paljon. Ja sehän on tosi hyvin ja paljon että jaksat joka päivä olla läsnä lastes kanssa ja tehä asioita, kun ei sekään oo aina niin itsestään selvää masennuksen syövereissä.
    T. Toinen bipo äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Vertaistuki on tärkeää ja tieto siitä, että monilla muillakin on samanlaisia vaikeuksia, vaikka ikäväähän se on. Onneksi tosiaan tietää, että jossain vaiheessa tämäkin helpottaa. On vain raskasta odotella sitä hetkeä, kuten varmasti itsekin tiedät.

      Poista
  4. Mielenkiinnosta kysyn, että tuleeko toi sun masennuskausi jonkun syyn takia, vai ns. ilman syytä? Siis kun esim. jonkun käytös ja vastoinkäymiset voi varmaan ketä tahansa joskus ahdistaa mutta menee ohi, mutta onko toi sairaus sellainen että ei oo mitään selkeetä juttua minkä pystys käsitteleen? Tsemppiä anyway :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmiten ne alkaa ihan ilman syytä. Jos on jotain isoja vastoinkäymisiä niin se saattaa pahentaa oloa entisestään, mutta ne on silti kaksi eri asiaa. Masennuskausi voi alkaa ihan kesken kaiken vaikka olisikin kaikki asiat tosi hyvin. Kiitos tsempeistä :)

      Poista
  5. Hei Jenni! Kovasti tsemppejä masennuskauteen. Vaikka tiedän että siinä ei paljon muiden tsemppaus auta :( Oletko ajatellut käydä juttelemassa jonkun tuntemattoman terapeutin luona? Se auttaa huomattavasti kun saa purkaa oloaan. Tuli mieleeni että eikö nuorin poikasi ole pian kolme vuotta? Puhuit aijemmin että mietit töihin menoa ja sitä kun kotihoidontukikin loppuu että pystytkö yhä jäädä kotiin lastesi kanssa. Voisiko tämä aiheuttaa myös tätä masentuneisuutta, kun niin kovin toivot voivasi olla kotona, mutta se ei välttämättä ole taloudellisesti mahdollista? Olisi kiva kuulla taas mitä olet ajatellut. Jäätkö vielä kotiin lasten kanssa :) Onneksi sinulla on ihana ymmärtäväinen mies joka tuskin tuomitsee vaikka olisitkin vain maannut päivän kotona saamatta mitään aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mä oon vuosien aikana käynyt vaikka millaisissa terapioissa, yksityisellä ja kunnallisella. Tällä hetkellä ei ole mitään hoitokontaktia. En tiedä onko oikeasti näin, mutta oon ymmärtänyt ettei oikein "pääse" vain keskusteluapuun, vaan silloin on oltava myös lääkärikontakti ja lääkitys. Viimeinen hoitokontakti katkesi silloin, kun lopetin lääkkeet.

      Tulevaisuuden työ- ja hoitokuviot kieltämättä stressaavat aika ajoin, ja varmasti tuolla voi olla myös osittainen vaikutus alakuloisuuteen ja ahdistukseen. Toistaiseksi ollaan mietitty, että olen ainakin tämän vuoden loppuun kotona, katsotaan sitten vuodenvaihteen jälkeen mitä tapahtuu. Pitäisi keksiä jotain tekemistä :D Sami on ollut kyllä vuosien aikana ihan korvaamaton tuki <3 Vaikka se välillä motkottaakin jos en ole jaksanut tehdä mitään, niin ymmärtää silti mistä se johtuu :'D

      Poista
  6. Mullekin lapset olivat suunnaton voimavara jaksaa ja selviytyä masennuksesta huolimatta. Voimia<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!