Kaksplus.fi

25. kesäkuuta 2017

Perinteinen saaristojuhannus

_DSC1299_1

Me kotiuduttiin muutama tunti sitten mökiltä, jossa vietettiin perinteisesti juhannusviikonloppua. Matkaan lähdettäessä saatiin nauttia Suomen kesään kuuluvista rankkasateista ja jossain vaiheessa matkaa tajuttiin, ettei oltu pakattu pelastusliivejä mukaan. Siis kuka idiootti lähtee saaristoon ilman pelastusliivejä?! Onneksi löytyi kolmet sopivat liivit lainaan lasten pikkuserkuilta ja siskoni toi seuraavana päivänä kotiin jääneet omatkin liivimme saareen. Venerantaan saavuttuamme oli tiedossa lisää ongelmia, kun veneen moottori ei lähtenyt käyntiin. Päästiin lopulta saareen asti ja sääkin lähti hiljalleen paranemaan. Epävakaan sään takia jätettiin väliin vuosittainen kyläjuhla juhannussalkoineen, vaikka ollaan sielä piipahdettu joka vuosi. Sen sijaan leikittiin ja pelailtiin poikien ja heidän pikkuserkkujensa kanssa sekä kasattiin puuroskasta kokkoa illaksi. Saari täyttyi porukasta kun serkkujeni serkku perheineen saapui Amerikasta asti viettämään suomalaista juhannusta. Viisi 2-6 -vuotiasta lasta, kolme teiniä sekä kaksitoista 25-93 -vuotiasta mahtui kivasti pitkin kalliota kokon ympärille, jossa kilisteltiin shampanjalla, maistatettiin jenkeille lonkeroa ja lakuja sekä grillattiin nakkeja, makkaraa ja vaahtokarkkeja. Isolla porukalla on kaikista kivoin viettää juhannusta, mä oon ehdottomasti sillä kannalla että jussi on perhejuhla! 

_DSC1103_1 IMG_20170623_221944_484 _DSC1273_1 IMG_20170624_095610_545

Mä olen viime aikoina tutustunut joogaamisen maailmaan ja saarella oli ihanaa aloittaa päivä joogaamalla kauniissa maisemissa joko rannassa tai terassilla. Olen joskus ajatellut, että minkähänlaista hengellistä höpöhöpöä jooga on kaikkine hengityksesi on sielusi -juttuineen, mutta miten voikaan mieli rauhoittua ja keho virkistyä ihan eri lailla joogan avulla. Mä oon löytänyt Youtubesta tosi kivan kanavan, jonka avulla treenailen. Mökillä on tietenkin myös saunottava, sillä onhan puusauna ihan lyömätön! Ihan omanlaista tunnelmaa tuo myös vatipesulla käynti ja varpaiden upottaminen kylmään meriveteen. Monena vuonna ollaan oltu niin rohkeita, että ollaan käyty uimassa asti, mutta nykyään minä ainakin olen liian arkajalka. Käytiin myös kahtena päivänä onkimassa, mutta tuuli ei ollut puolellamme ja kalatkin vain pelleilivät kanssamme nappaillen koukuista madot ja uiden sitten karkuun. Alex sai kuitenkin saaliiksi pienen ahvenen, joka koonsa puolesta päästettiin takaisin mereen.

IMG_20170625_120943_437 _DSC1371_1 _DSC1330_1 _DSC1526_1

Ennen kotiinlähtöä herkuteltiin suklaakakulla ja nautittiin vielä hirmuisen tuulisesta, mutta aurinkoisesta päivästä. Kotiin oli kiva ajaa ilta-auringossa, mutta matkaa varjosti jälleen kerran kiemurtelevan tien varjopuoli nimeltä matkapahoinvointi. Kerkesin melkein jo tuulettaa, että ensimmäistä kertaa vuosiin säästyttiin autoon oksentamiselta, kun se sitten iski Hugolle. Ennakoin sen verran, että olin ottanut yhden ainoan autosta löytyneen pussin esille ja pärjäsimme loistavasti sotkematta turvaistuinta ja vaatteita. Vanha paistopisteen paperipussi ei kuitenkaan kestänyt, vaan hajosi niin, että oksennukset valuivat pitkin lattioita. Hyi. Onneksi Hugo on ensi kesänä jo niin iso, että saa siihen mennessä siirtyä istumaan kasvot menosuuntaan. Tämä toivottavasti auttaa matkapahoinvointiin, kuten se aikoinaan auttoi Alexiakin. Matkan alkukankeutta, pakkausmokaa sekä haisevaa "loppuhuipennusta" lukuun ottamatta oli aivan ihana, rentouttava mökkiloma!

Kuinka moni muu vietti juhannusta mökkimaisemissa?

Osa kuvista Instagram @jenskujne

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus, ja hyvät kuvat! ♥ Itsekkin vietin mökillä juhannuksen!

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana juhannus oli, toivottavasti sullakin mökkijussi oli onnistunut :)

      Poista

Kiitos kommentista!