Kaksplus.fi

5. kesäkuuta 2017

Päivä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa

Mulla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö useita vuosia sitten. Tämän lisäksi diagnooseina on pyöritelty teinivuosista asti masennusta sekä keskimmäisen lapsemme jälkeen synnytyksenjälkeistä masennusta. Olen syönyt elämäni aikana useampia masennuslääkkeitä sekä myös mieltä tasaavia lääkkeitä kaksisuuntaiseen. Lääkkeiden aloitus on aina jonkinlaista vuoristorataa, sillä ei tiedä miten tietty lääke tietyllä annosella vaikuttaa juuri minuun, joten on kokeiltava ja tarvittaessa vaihtaa annoksia tai lääkkeitä ja kokeilla uudestaan. En muista koskaan huomanneeni mitään suuria vaikutuksia lääkkeistä, mutta mielialani oli kyllä lääkkeiden syömisen aikana ehkä tasaisempi. Suurimmat mielialavaihteluiden huiput ja matalimmat kuopat jäivät pois, mutta sivuvaikutuksena kuvioihin tuli uusiakin "oireita". Monesti tuntui siltä, ettei tuntunut mitään ja sitä tunnetta oli sitten pakko lähteä jostain väkisin etsimään.

kakssuuntanen-2

Tiedän, että jokaisen sairaus on erilainen enkä sen takia varsinaisesti suosittele olemaan syömättä lääkkeitä. Jos niistä todellakin on apua enemmän kuin mitä mahdollisia sivuvaikutuksia ilmenee, ovat lääkkeet todella hyvä juttu. Parhaimmillaan ne auttavat ihmistä selviämään arjessa todella hyvin verrattuna siihen, millaista olisi hoitamattoman mielisairauden kanssa. Mä olen näissä asioissa ehkä nykyään hieman "hippi" tai miksi sitä nyt voisi kutsua, mutta mieluummin olen ilman lääkkeitä ja keinotekosia myrkkyjä, jos vain oireiden kanssa selviän. Tämä pätee siis yleisesti kaikkiin isoihin ja pienempiinkin sairauksiin kuten tavalliseen päänsärkyyn. En mielelläni ota lääkkeitä. Oma sairauteni on siinä mielessä siedettävässä tilassa, että osaan melko hyvin tunnistaa itsessäni milloin menee lujaa ja milloin taas olen pohjalla masennuskauden syvässä mustassa. Eivätkä depressio-oireeni ole pahimmillaankaan lähellä sitä vakavinta itsemurhamasennus-luokkaa.

Lääkkeiden lopetus pitäisi hoitaa asteittain ja lääkärin suosituksessa/valvonnassa. Minun kohdallani ensimmäisessä tapauksessa sivuoireet koituivat niin pahoiksi, että yhtenä iltana riehuin ja käyttäydyin kuin hullu - pelottavaa käytöstä sekä itselleni että miehelleni katsottavaksi. Lopulta mieheni veti kaikki mielialalääkkeeni vessanpöntöstä alas ja sanoi, että näitä ei enää mun kroppaani tungeta. Tuosta on aikaa melkein kuusi vuotta. Keskimmäisen lapsemme syntymän jälkeen söin lääkkeitä lyhyen, taisi olla alle vuoden pituisen, jakson. Tuolla kertaa lääkkeiden lopetus sujui lääkärin kanssa yhteistuumin ja annosta asteittain vähentämällä. Olen ollut kokonaan ilman mielialalääkkeitä nyt nelisen vuotta, kesästä 2013 asti. Välillä on vaikeita kausia, välillä taas menee turhan lujaa ja joskus oloni on jopa melkoisen tasapainoinen. Joskus depressiokaudet kestävät useita viikkoja, joskus vain muutaman päivän ja sama pätee maniakausiin. Ahdistavinta on tunnistaa oireet, mutta ei ole oikein mitään muuta tehtävää asialle, kuin odottaa parempia päiviä. Olisipa joku täsmälääke, jolla saisi kitkettyä huonot vaiheet kerta-annoksella tarvitsematta lääkitä itseään päivittäin vuodesta toiseen. Olen kuitenkin iloinen siitä, että pärjään näinkin hyvin ilman lääkkeitä. Eihän sitä tiedä, miten sairaus vuosien aikana oireilee, mutta tällä hetkellä lääkkeettömänä on riittävän hyvä.

kakssuuntanen-1

Tämä postaus lähti nyt hieman sivuraiteille siitä, millainen tarina mulla oli mielessäni avatessani läppärin ja alkaessani kirjoittamaan. Tänään mulla oli yksi niitä huonoimpia päiviä, huonompi kuin pitkään aikaan. Olen ollut täysin poissaoleva, masentunut ja saamaton. Vaellellut pitkin kotia koko päivän saamatta mitään aikaiseksi. Selaillut puhelinta sohvalla tuntikausia kiinittämättä edes huomiota siihen, mitä ruudulla näen. Noussut ylös ahdistuessani saamattomuuteen vain potkiakseni sivuun lattialla olleita tavaroita ja mennäkseni seuraavaksi sänkyyn makoilemaan kattoa tuijottamaan. Mieheni kysyessään mitä ruokaa hän ostaisi kaupasta olen yhtäkkiä itkenyt ja huutoraivonnut, kuinka koko perhe vihaa ruokiani eikä kukaan halua niitä syödä. Mitä enemmän masentelen ja olen passiivinen, sitä huonompi olo minulle tulee sekä henkisesti että fyysisesti ja niin kierre on valmis. Masennuksessa vellominen lisää masentuneisuutta, mutta siitä ei vaan pääse irti. Huojentavaa on tietää, että jossain vaiheessa mieliala kokee äkkikäännöksen ja muuttuu taas hyväksi, ahdistavaa on se, ettei tiedä milloin tämä hetki koittaa.

Lastensaannin jälkeen olen kuitenkin entistä paremmin oppinut toimiman sairauteni, etenkin masennusvaiheiden, kanssa. Lapsettomana sinkkuna sitä oli helppo antaa olotilalle periksi ja oikeasti vain tuijotella kattoa tai telkkaria päivätolkulla poistumatta sängystä muualle kuin vessaan tai tupakalle. Kun on vastuussa itsensä lisäksi muiden ihmisten hyvinvoinnista, on pakko vetää itsensä pohjamudasta ylös. Pakko myöntää, etten minä jaksa huonoimpina päivinä juurikaan lasten perustarpeiden täyttämistä enempää tehdä ja poden todella huonoa omatuntoa siitä. Onhan lapsilla ruokaa, puhtaat vaatteet ja vaipat sekä hauskaa leikkiessään keskenään, eli eivät he nyt suoranaisesti mitenkään kärsi. Äidin poissaoleva ihmisvarjo-olemus on silti ilmiselvyys. Ei voi jäädä makoilemaan, vaikka kroppa ja pää huutaa vastalauseita, mutta kaikki tapahtuu puoliteholla ja aidan matalimman kohdan alta ryömien. Sellaisina päivinä taas kun mieheni on kotona, kuten tänään, on helppo vaipua omaan kuplaansa ja velloa pahassa olossa. Koska sitä tietää, että toinen on siinä ja lapset eivät samalla tavalla kärsi kuin minun ollessa yksin heidän kanssaan. Ikäväähän sekin kuitenkin on, että kodin- ja lastenhoito sekä kaikki muutkin arkiaskareet jäävät tuolloin isän vastuulle. Huonoa omatuntoa paikataan sitten parempina päivinä antamalla lapsille erityispaljon haleja ja huomiota sekä antamalla miehelle omaa aikaa sekä huomionosoituksia ja ottamalla suurempi vastuu lastenhoidosta. 

Onko ruudun takana muita, jotka kamppailevat mielisairauksien kanssa?

8 kommenttia:

  1. Eksyin blogiisi. :)

    Tuli mieleen kysyä, että miten sinä selviät niistä vaikkapa muutaman viikon kestävistä masennuskausista? Siis ilman lääkkeitä. Kuinka pahasti sun toimintakyky yms. kärsii? Onko sulla jotain selviytymiskeinoja? Mäkin haluaisin...

    Mulla siis tuota samaa vaivaa, ja tokihan sitä haluaisin pärjätä ilman lääkettä (masennuspainotteista vahvasti) ja sitä yrittänytkin erään kerran, mutta aina palaan häntä koipien välissä purkille. Kaikkein eniten ehkä silloin vaivaavat "ajatukset", mutta tokihan se toimintakykyynkin heijastuu ja mun olemuksesta näkee missä mennään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla lääkkeet auttaa, niin varmasti niitä kannattaakin syödä :)

      Mä oon huomannut rutiinien auttavan (joskus hyvin joskus huonommin) noihin pidempiin masennuskausiin. Lapset myös ns "pakottaa" jaksamaan ja varmasti ois hankalampaa selvitä jos ei ois sitä vastuuta lapsista. Mutta menee se aika puolivillaisesti ja kaikki ylimääräinen jää tekemättä.

      Poista
  2. Ootko miettinyt että noi sun oireet olis ihan vaan hormooni peräisiä? Kolme lasta lyhyessä ajassa tai vaikka ei lapsia ollenkaan voi olla oma estrogeeni/keltarauhas tasapaino niin pielessä että tasaisesti tulevat masennus/ voimattomuus kohtaukset liittyvät omaan hormoonitoimintaan( pms/pmdd oireisto)

    Itse kaksi-suuntaisen vierestä nähneenä mietin, että vaikka jokainen sairaus on erilainen ei ihan tuo sun kuulosta vastaavalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ne lapset ainakaan tähän liity, kun diagnoosi on saatu jo ennen sitä. Enkä nyt jaksaisi uskoa mihinkään hormonijuttuihinkaan. Kai se ois vuosien aikana huomattu jossain testeissä jos ois jotain häikkää hormoneissa.

      Jokainen oireilee eri tavalla ja jos sulla ei itsellä ole kokemusta muuta kuin sivusta seuraajana, niin en usko että tiedät kovin paljoa :) tässäkin on vain pieni osa selitettynä.

      Poista
  3. Miun läheisellä kanssa kaksisuuntainen :) Itelläni keskivaikea masennus ja paniikkihäiriö. Takana myös ahdistusta ja syömishäiriötä. Tällä hetkellä masennus niin hyvin hoidossa (terapia, lääkkeet) että pärjään hyvin ja jaksamista on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että pärjäät! Tietenkin jos lääkkeistä on apua niin niitä kannattaakin hyödyntää! Siksi kirjoitinkin, etten varsinaisesti suosittele lääkkeittä olemista :)

      Poista
  4. Allekirjoitan. Voimia paljon!! Toivottavasti meillä kaikilla olisi enemmän niitä parempia jaksoja kuin huonoja... odotan uutta hyvää kautta.. nyt levätään...

    VastaaPoista
  5. Menin aikoja sitten masennuksen takia lääkäriin, ja siinä jossain välissä lääkäri heitti epäilyn kaksisuuntaisesta mieliala häiriöstä, mutta sitten hoidettiin vain masennusta... Nyt siitä on jo aikaa, mutta edelleen tulee syviä alakulon hetkiä, jolloin ei pysty oikeen mitään tekeen, ja jumittaa kaikessa, mutta yhtäkkiä olenkin super onnellinen kaikesta ja huomaankin suorittavani montaa asiaa samanaikaisesti... oon puoliks pistäny hormonitoiminnan piikkiin... Onko siitä diagnoosista jotain hyötyä? Tai haittaa?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!