Kaksplus.fi

28. kesäkuuta 2017

Viisivuotias Alex

_DSC0148_1 _DSC0142_1 _DSC0053_1

VIISIVUOTIAAN HAASTATTELU

Miltä tuntuu olla 5-vuotias? 
Hyvältä 

Mikä on mielestäsi kivaa? 
Että saisin rahaa jos joku antaisi rahaa lahjaksi 

Mikä on mielestäsi tylsää? 
Ei mitään. Ei ole tylsää 

Mikä sinusta tulee isona? 
Kerhon ohjaaja 

Kenestä tykkäät eniten? 
Lindasta eli pikku-Lindasta eli leikkikaveristani  

Mikä on sun lempilelu? 
Jousipyssy jonka sain lahjaksi tänään 

Mikä oli sun paras syntymäpäivälahja? 
No se jousipyssy. Tai jos saisin lahjan jolla Hugokin voisi leikkiä, eli maatilan. Sen antaisin Hugolle 

Kerro minkälainen ihminen olet? 
Tavallinen ihminen, tuhma ja kiltti 

Mikä on parasta sinussa? 
Poseeraaminen, iloisuus ja sormet koska tykkään niistä 

Haluaisitko kertoa vielä jotain muuta? 
Tiedätkö mistä tykkään, tykkään kaikesta. Ihan kaikesta. Ja sitten oli yksi tomaattivitsi. Olipa kerran tomaatti joka meni roskiin ja roskisauto haki sen. Ja sitten ei ollut mitään muuta.

Onnea mamman ja iskän rakas Alex 5 vuotta!

25. kesäkuuta 2017

Perinteinen saaristojuhannus

_DSC1299_1

Me kotiuduttiin muutama tunti sitten mökiltä, jossa vietettiin perinteisesti juhannusviikonloppua. Matkaan lähdettäessä saatiin nauttia Suomen kesään kuuluvista rankkasateista ja jossain vaiheessa matkaa tajuttiin, ettei oltu pakattu pelastusliivejä mukaan. Siis kuka idiootti lähtee saaristoon ilman pelastusliivejä?! Onneksi löytyi kolmet sopivat liivit lainaan lasten pikkuserkuilta ja siskoni toi seuraavana päivänä kotiin jääneet omatkin liivimme saareen. Venerantaan saavuttuamme oli tiedossa lisää ongelmia, kun veneen moottori ei lähtenyt käyntiin. Päästiin lopulta saareen asti ja sääkin lähti hiljalleen paranemaan. Epävakaan sään takia jätettiin väliin vuosittainen kyläjuhla juhannussalkoineen, vaikka ollaan sielä piipahdettu joka vuosi. Sen sijaan leikittiin ja pelailtiin poikien ja heidän pikkuserkkujensa kanssa sekä kasattiin puuroskasta kokkoa illaksi. Saari täyttyi porukasta kun serkkujeni serkku perheineen saapui Amerikasta asti viettämään suomalaista juhannusta. Viisi 2-6 -vuotiasta lasta, kolme teiniä sekä kaksitoista 25-93 -vuotiasta mahtui kivasti pitkin kalliota kokon ympärille, jossa kilisteltiin shampanjalla, maistatettiin jenkeille lonkeroa ja lakuja sekä grillattiin nakkeja, makkaraa ja vaahtokarkkeja. Isolla porukalla on kaikista kivoin viettää juhannusta, mä oon ehdottomasti sillä kannalla että jussi on perhejuhla! 

_DSC1103_1 IMG_20170623_221944_484 _DSC1273_1 IMG_20170624_095610_545

Mä olen viime aikoina tutustunut joogaamisen maailmaan ja saarella oli ihanaa aloittaa päivä joogaamalla kauniissa maisemissa joko rannassa tai terassilla. Olen joskus ajatellut, että minkähänlaista hengellistä höpöhöpöä jooga on kaikkine hengityksesi on sielusi -juttuineen, mutta miten voikaan mieli rauhoittua ja keho virkistyä ihan eri lailla joogan avulla. Mä oon löytänyt Youtubesta tosi kivan kanavan, jonka avulla treenailen. Mökillä on tietenkin myös saunottava, sillä onhan puusauna ihan lyömätön! Ihan omanlaista tunnelmaa tuo myös vatipesulla käynti ja varpaiden upottaminen kylmään meriveteen. Monena vuonna ollaan oltu niin rohkeita, että ollaan käyty uimassa asti, mutta nykyään minä ainakin olen liian arkajalka. Käytiin myös kahtena päivänä onkimassa, mutta tuuli ei ollut puolellamme ja kalatkin vain pelleilivät kanssamme nappaillen koukuista madot ja uiden sitten karkuun. Alex sai kuitenkin saaliiksi pienen ahvenen, joka koonsa puolesta päästettiin takaisin mereen.

IMG_20170625_120943_437 _DSC1371_1 _DSC1330_1 _DSC1526_1

Ennen kotiinlähtöä herkuteltiin suklaakakulla ja nautittiin vielä hirmuisen tuulisesta, mutta aurinkoisesta päivästä. Kotiin oli kiva ajaa ilta-auringossa, mutta matkaa varjosti jälleen kerran kiemurtelevan tien varjopuoli nimeltä matkapahoinvointi. Kerkesin melkein jo tuulettaa, että ensimmäistä kertaa vuosiin säästyttiin autoon oksentamiselta, kun se sitten iski Hugolle. Ennakoin sen verran, että olin ottanut yhden ainoan autosta löytyneen pussin esille ja pärjäsimme loistavasti sotkematta turvaistuinta ja vaatteita. Vanha paistopisteen paperipussi ei kuitenkaan kestänyt, vaan hajosi niin, että oksennukset valuivat pitkin lattioita. Hyi. Onneksi Hugo on ensi kesänä jo niin iso, että saa siihen mennessä siirtyä istumaan kasvot menosuuntaan. Tämä toivottavasti auttaa matkapahoinvointiin, kuten se aikoinaan auttoi Alexiakin. Matkan alkukankeutta, pakkausmokaa sekä haisevaa "loppuhuipennusta" lukuun ottamatta oli aivan ihana, rentouttava mökkiloma!

Kuinka moni muu vietti juhannusta mökkimaisemissa?

Osa kuvista Instagram @jenskujne

19. kesäkuuta 2017

Avaruusjuhlien näyttävät kutsukortit

Alexin 5-vuotissynttäreitä vietetään juhannuksen jälkeen. Tämän vuoden synttäriteemaksi valikoitui avaruus ja se pyritään taas ottamaan esille niin kutsujen, koristeiden kuin tarjoilujenkin osalta. Tänään esittelyssä on helppo mutta näyttävä vinkki kutsukortteihin, jos vaikka joku muukin on järjestämässä avaruussynttäreitä. Toki tämä vinkki käy moneen muuhunkin askarteluun, kuten mihin tahansa kortteihin tai ihan muuten vaan taiteiluun.

_DSC1057_1

Etsiskelin netistä helppoa keinoa marmoroida paperia, jotta saisin synttärikutsuja varten papereiden pinnat värikkäiksi ja planeettamaisen eläväisiksi. Meillä ei ollut kotona mitään marmorointitarkoitukseen sopivia maaleja, joten päätimme hieman improvisoida. Kynsilakalla marmoroinnista löytyi muutamakin erilainen askarteluvinkki, mutta ei löydetty tietoa soveltuuko tekniikka tavalliseen kartonkiin. Lähdettiin siis kokeilemaan onneamme. Leikattiin Alexin kanssa planeetan muotoisia ympyröitä erivärisistä kartongeista. Paperin väri päättää planeetan taustavärin. Sitten kaivettiin esille mahdollisimman monta kynsilakkaa, mahdollisimman värikkäitä, kimaltelevia ja näyttäviä. Laakea muoviastia täytetään huoneenlämpöisellä vedellä. Huom. Astia menee todennäköisesti pilalle kynsilakkajämistä, eli ei kannata valita sitä parhainta purkkia keittiön kaapista. Parhaiten toimisi todennäköisesti laakea pahvinen kertakäyttölautanen. Veden pinnalle roiskitaan erivärisiä lakkoja sikin sokin.  Tässä saa olla aika nopea, etteivät lakat kuivu liikaa ja muutu liian tahmaiseksi. Paperi pudotetaan varovasti lakkapinnan päälle ja noukitaan sormin tai pinsetein kulhosta ylös. Paperi kuivumaan ja voilà, planeetta on valmis! 

_DSC1062_1 _DSC1063_1

Eri väreillä saa aikaiseksi hyvinkin erilaisia lopputuloksia. Osa lakoista ns. liukeni veden pintaan, kun osa taas jämähti paremmin pisteiksi tai viiruiksi. Muutamiin planeettoihin ripottelimme myös askarteluglitteriä lakan sekaan marmorointivaiheessa näyttävämmän lopputuloksen aikaan saamiseksi. Jotkut kynsilakat ikään kuin tahmaantuivat liikaa eivätkä tarttuneet paperin pintaan kunnolla, vaan jäivät hattaramaiseksi koostumukseksi irti paperin pinnasta. Suurin osa lakoista toimi onneksi todella hyvin ja saatiin toinen toistaan upeampia kuvioita esille. Marmoroidut planeetat liimasimme mustalle korttikartongille ja koristelimme taustat hopeisella geelikynällä avaruuden näköiseksi tähtineen ja planeettoineen. Kynsilakkamarmorointi oli oikeastaan yllättävän vaivaton prosessi, mutta lopputulos on todella upea! Lakkojen levitys veden pintaan oli tuollaiselle melkein viisivuotiaalle vielä turhan hankalaa, mutta leikkaaminen, paperin kastaminen ja noukkiminen sujui lapseltakin Armstrongin askeleiden keveydellä. 

Oletteko kokeilleet kynsilakalla marmorointia? Suosittelen ehdottomasti hyötykäyttämään vanhoja lakkoja erilaisiin askarteluihin!

8. kesäkuuta 2017

Äitiys ei ole kilpailu

Äitipiireissä puhutaan usein siitä, kuinka toinen äiti on toiselle susi. Ylipäätään puhutaan siitä, että naiset ovat vihollisia keskenään, mutta äidit ovat vielä pahempia. Olen itsekin huomannut tämän ikvän ilmiön ja se on kieltämättä todella turhaa. Äitien pitäisi pitää yhtä, tarjota vertaistukea, iloita yhdessä ja tukea vaikeiden aikojen läpi. Sen sijaan pöyhkeillään lastensa taidoilla ja vähätellään toisten vaikeuksia, ikään kuin olisi ihan pakko jatkuvasti vertailla kenen lapsi on kaikista taitavin ja kenellä nyt on kaikista rankin vaihe meneillään. Aina on pakko kilpailla siitä, kuka on paras ja kenellä menee huonoiten. Ei näin!

imetyspettymys_3

Somessa, vauvakahviloissa ja -jumpissa sekä myöskin ihan kavereiden kesken tapahtuu usein näitä vastaavanlaisia keskusteluja. Äiti iloitsee, kuinka 8kk ikäinen lapsi nousi ensimmäistä kertaa tukea vasten seisomaan. "No mutta meillä seistiin jo 5kk iässä!" "Meilläpä tanssittiinkin tangoa ja valssia jo seitsenkuisena, ja nyt vuoden iässä juoksee maratonin!". Eikö olisi helpompaa vain kehua ja olla iloinen toisen puolesta. Tuolloin ei pahoiteta kenenkään mieltä eikä vähätellä toisen taitoja. Ei ihme, että äideillä on itselleen sekä lapsilleen kovat suorituspaineet, kun aina olisi oltava nopein, paras, taitavin ja mahdollisimman nuorena osaamassa ties mitä erityistaitoja. Erikseen on sitten ne tilanteet, jossa kysytään neuvoa, vertaistukea tai omia kokemuksia. Tottakai sitä voi kertoa, kuinka vanhana oma lapsi on jotain oppinut, kun siitä keskustellaan. Mutta miten asia esitetään on ratkaisevaa. Saako äänensävy ja tapa kertoa asia toisen ehkä kokemaan ylepytensä sijaan alemmuuden tunnetta ja epäonnistumista? Alkaako juuri iloisena vauvansa kehityksestä ollut äiti pohtimaan onko tehnyt jotain väärin tai miksi lapsi on oppinut jotain myöhemmin kuin toinen? Asia pitäisi esittää hyväntahtoisena iloitsemisena toisen taidoista ja siinä sivussa vertaistukena kertoa oma kokemuksensa, jos haluaa. 

Toinen asia on sitten tämä kurjuudessa vellominen. Ei ihme, että kynnys hakea apua väsymykseen, uupumukseen tai muihin lasten kanssa koettuihin vaikeuksiin on niin korkea, kun kanssavanhemmatkin vähättelevät. Aina pitäisi pärjätä kaikessa ja jaksaa vaan, eikä ikinä saisi valittaa mistään, koska aina on joku jolla on entistä vaikeampaa. Äiti valittaa väsymystään, koska vasta totuttelee yöherätyksiin pienen vauvan kanssa. Vauva nukkuu monien mittapuulla "hyvin", jopa 5 tunnin pätkissä ja välissä on vain lyhyt viiden minuutin imetyshetki. Tähän haaskalinnut heräävät heti nokkimaan (ei tietenkään kasvotusten, vaan pienissä kuppikunnissaan), että miten ihmeessä se kehtaa valittaa väsymystä kun vauva nukkuu noin hyvin. "Meillä herättiin ensimmäisen vuoden ajan vartin välein ja pisin yhtäjaksoinen unipätkä oli kaksi tuntia ja roikuttiin tissillä jatkuvasti. Silti jaksoin kirjoittaa kirjan, väitellä tohtoriksi ja rakennuttaa omakotitalon luomulaudoista siinä sivussa enkä edes valittanut väsymystä". Jokainen kokee äitiyden erilailla ja totta hemmetissä saa valittaa, jos siltä tuntuu. Ei ole väliä, miten hyvin tai huonosti jokin asia on muiden mittapuulla. Osa selviää väsymyksen kanssa mainiosti, vaikka nukkuisi tunnin pätkissä unensa ensimmäiset kolme vuotta. Toiselle taas tuo viidenkin minuutin herätys kesken unien tuntuu todella raskaalta.

sleep2

Jokainen vanhempi tietää, että lapset kehittyvät eri tahdissa ja että elämä koetaan erilaisena. Jokainen varmasti myös tietää ne suoritupaineet ja avun pyytämisen vaikeuden. Miksi siis kyseenalaistamme tätä toisten kuin itsemme kohdalla? Pääsisimme helposti tavasta eroon, jos kaikki muuttaisivat kilpailuviettinsä myötätunnoksi. Jos emme olisi koko ajan kanssavanhempien suurennuslasien alla, saisivat lapsetkin kasvaa ja kehittyä omassa tahdissaan ilman suorituspaineita siitä, milloin konttaustaidot opitaan tai pohtien miksi naapurin lapsi pyöräilee jo kaksivuotiaana, vaikka oma kuusivuotias vasta harjoittelee apupyörillä. Jos ei olisi niin tärkeää näyttää maailmalle, että minähän olen vahva ja pärjään ihan itse, ei avun pyytämisen kynnys olisi niin korkea. Ihminen on laumaeläin ja se on täysin normaalia, että joskus kaipaa tukea toiselta. Tuolloin omaan väsymykseen tai muihin arjen haasteisiin uskaltaisi pyytää apua ja saada apua, eikä palaisi loppuun tai kamppailisi ongelmiensa kanssa piilossa salassa muilta. Äitiys on naisille yhdistävä tekijä, mutta kehitämme kanssaäideistämme vihollisia itsellemme ystävien sijaan. Tämän pitäisi loppua.

5. kesäkuuta 2017

Päivä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa

Mulla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö useita vuosia sitten. Tämän lisäksi diagnooseina on pyöritelty teinivuosista asti masennusta sekä keskimmäisen lapsemme jälkeen synnytyksenjälkeistä masennusta. Olen syönyt elämäni aikana useampia masennuslääkkeitä sekä myös mieltä tasaavia lääkkeitä kaksisuuntaiseen. Lääkkeiden aloitus on aina jonkinlaista vuoristorataa, sillä ei tiedä miten tietty lääke tietyllä annosella vaikuttaa juuri minuun, joten on kokeiltava ja tarvittaessa vaihtaa annoksia tai lääkkeitä ja kokeilla uudestaan. En muista koskaan huomanneeni mitään suuria vaikutuksia lääkkeistä, mutta mielialani oli kyllä lääkkeiden syömisen aikana ehkä tasaisempi. Suurimmat mielialavaihteluiden huiput ja matalimmat kuopat jäivät pois, mutta sivuvaikutuksena kuvioihin tuli uusiakin "oireita". Monesti tuntui siltä, ettei tuntunut mitään ja sitä tunnetta oli sitten pakko lähteä jostain väkisin etsimään.

kakssuuntanen-2

Tiedän, että jokaisen sairaus on erilainen enkä sen takia varsinaisesti suosittele olemaan syömättä lääkkeitä. Jos niistä todellakin on apua enemmän kuin mitä mahdollisia sivuvaikutuksia ilmenee, ovat lääkkeet todella hyvä juttu. Parhaimmillaan ne auttavat ihmistä selviämään arjessa todella hyvin verrattuna siihen, millaista olisi hoitamattoman mielisairauden kanssa. Mä olen näissä asioissa ehkä nykyään hieman "hippi" tai miksi sitä nyt voisi kutsua, mutta mieluummin olen ilman lääkkeitä ja keinotekosia myrkkyjä, jos vain oireiden kanssa selviän. Tämä pätee siis yleisesti kaikkiin isoihin ja pienempiinkin sairauksiin kuten tavalliseen päänsärkyyn. En mielelläni ota lääkkeitä. Oma sairauteni on siinä mielessä siedettävässä tilassa, että osaan melko hyvin tunnistaa itsessäni milloin menee lujaa ja milloin taas olen pohjalla masennuskauden syvässä mustassa. Eivätkä depressio-oireeni ole pahimmillaankaan lähellä sitä vakavinta itsemurhamasennus-luokkaa.

Lääkkeiden lopetus pitäisi hoitaa asteittain ja lääkärin suosituksessa/valvonnassa. Minun kohdallani ensimmäisessä tapauksessa sivuoireet koituivat niin pahoiksi, että yhtenä iltana riehuin ja käyttäydyin kuin hullu - pelottavaa käytöstä sekä itselleni että miehelleni katsottavaksi. Lopulta mieheni veti kaikki mielialalääkkeeni vessanpöntöstä alas ja sanoi, että näitä ei enää mun kroppaani tungeta. Tuosta on aikaa melkein kuusi vuotta. Keskimmäisen lapsemme syntymän jälkeen söin lääkkeitä lyhyen, taisi olla alle vuoden pituisen, jakson. Tuolla kertaa lääkkeiden lopetus sujui lääkärin kanssa yhteistuumin ja annosta asteittain vähentämällä. Olen ollut kokonaan ilman mielialalääkkeitä nyt nelisen vuotta, kesästä 2013 asti. Välillä on vaikeita kausia, välillä taas menee turhan lujaa ja joskus oloni on jopa melkoisen tasapainoinen. Joskus depressiokaudet kestävät useita viikkoja, joskus vain muutaman päivän ja sama pätee maniakausiin. Ahdistavinta on tunnistaa oireet, mutta ei ole oikein mitään muuta tehtävää asialle, kuin odottaa parempia päiviä. Olisipa joku täsmälääke, jolla saisi kitkettyä huonot vaiheet kerta-annoksella tarvitsematta lääkitä itseään päivittäin vuodesta toiseen. Olen kuitenkin iloinen siitä, että pärjään näinkin hyvin ilman lääkkeitä. Eihän sitä tiedä, miten sairaus vuosien aikana oireilee, mutta tällä hetkellä lääkkeettömänä on riittävän hyvä.

kakssuuntanen-1

Tämä postaus lähti nyt hieman sivuraiteille siitä, millainen tarina mulla oli mielessäni avatessani läppärin ja alkaessani kirjoittamaan. Tänään mulla oli yksi niitä huonoimpia päiviä, huonompi kuin pitkään aikaan. Olen ollut täysin poissaoleva, masentunut ja saamaton. Vaellellut pitkin kotia koko päivän saamatta mitään aikaiseksi. Selaillut puhelinta sohvalla tuntikausia kiinittämättä edes huomiota siihen, mitä ruudulla näen. Noussut ylös ahdistuessani saamattomuuteen vain potkiakseni sivuun lattialla olleita tavaroita ja mennäkseni seuraavaksi sänkyyn makoilemaan kattoa tuijottamaan. Mieheni kysyessään mitä ruokaa hän ostaisi kaupasta olen yhtäkkiä itkenyt ja huutoraivonnut, kuinka koko perhe vihaa ruokiani eikä kukaan halua niitä syödä. Mitä enemmän masentelen ja olen passiivinen, sitä huonompi olo minulle tulee sekä henkisesti että fyysisesti ja niin kierre on valmis. Masennuksessa vellominen lisää masentuneisuutta, mutta siitä ei vaan pääse irti. Huojentavaa on tietää, että jossain vaiheessa mieliala kokee äkkikäännöksen ja muuttuu taas hyväksi, ahdistavaa on se, ettei tiedä milloin tämä hetki koittaa.

Lastensaannin jälkeen olen kuitenkin entistä paremmin oppinut toimiman sairauteni, etenkin masennusvaiheiden, kanssa. Lapsettomana sinkkuna sitä oli helppo antaa olotilalle periksi ja oikeasti vain tuijotella kattoa tai telkkaria päivätolkulla poistumatta sängystä muualle kuin vessaan tai tupakalle. Kun on vastuussa itsensä lisäksi muiden ihmisten hyvinvoinnista, on pakko vetää itsensä pohjamudasta ylös. Pakko myöntää, etten minä jaksa huonoimpina päivinä juurikaan lasten perustarpeiden täyttämistä enempää tehdä ja poden todella huonoa omatuntoa siitä. Onhan lapsilla ruokaa, puhtaat vaatteet ja vaipat sekä hauskaa leikkiessään keskenään, eli eivät he nyt suoranaisesti mitenkään kärsi. Äidin poissaoleva ihmisvarjo-olemus on silti ilmiselvyys. Ei voi jäädä makoilemaan, vaikka kroppa ja pää huutaa vastalauseita, mutta kaikki tapahtuu puoliteholla ja aidan matalimman kohdan alta ryömien. Sellaisina päivinä taas kun mieheni on kotona, kuten tänään, on helppo vaipua omaan kuplaansa ja velloa pahassa olossa. Koska sitä tietää, että toinen on siinä ja lapset eivät samalla tavalla kärsi kuin minun ollessa yksin heidän kanssaan. Ikäväähän sekin kuitenkin on, että kodin- ja lastenhoito sekä kaikki muutkin arkiaskareet jäävät tuolloin isän vastuulle. Huonoa omatuntoa paikataan sitten parempina päivinä antamalla lapsille erityispaljon haleja ja huomiota sekä antamalla miehelle omaa aikaa sekä huomionosoituksia ja ottamalla suurempi vastuu lastenhoidosta. 

Onko ruudun takana muita, jotka kamppailevat mielisairauksien kanssa?

1. kesäkuuta 2017

Sisäleikkipuisto naapurissa - testissä HopLop Suomenoja

Kirjoitin pari postausta aiemmin siitä, ettei me kovin usein käydä sisäleikkipuistoissa. Viimeksi ollaan käyty Hoplopissa joulukuussa ja suunnitteilla oli kyllä nyt kesälläkin käydä. Kävikin hyvä sattuma kun kuulin, että ihan tähän meidän naapuriin avataan uusi Hoplop, nimittäin Espoon Suomenojalle kauppakeskus Merituuleen. Kyseinen puisto on pinta-alaltaan kaikista suurin Hoplop koko Suomessa. Avajaiset sattuivat sopivasti tälle kesäkuun ensimmäiselle päivälle, eli meidän Joelin ensimmäiselle kesälomapäivälle. Mikäs sen parempi ajankohta tutustua uuteen sisäleikkipuistoon ja juhlistaa samalla lasten alkanutta kesälomaa!

Valitettavasti meillä kävi kuitenkin niin huono tuuri, että Hoplop-reissua innoissaan odottanut Alex sairastui korkeaan kuumeeseen eilen illalla. Tällä kertaa Alex joutui siis jäämään kotiin lepäämään, mutta viemme hänet tietenkin  tervehdyttyään myös käymään Hoplopissa. Onneksi siskoni lupasi tulla vahtimaan kummipoikaansa ja herkuttelemaan jäätelöllä suurimman mielipahan korvaukseksi. Lähdimme siis Joelin ja Hugon kanssa katsomaan, millainen meininki Hoplopissa on näin avajaispäivän kunniaksi. 2,5-vuotias kuopus ei ihan vielä pärjää joka paikassa, mutta 6-vuotias viillettää menemään niin, että hiki tulee perässä pysymistä yrittävälle aikuiselle. Hugo selvisi oikeastaan yllättävän hyvin isojen puolella, toki avustavan aikuisen kanssa. 0-4 -vuotiaiden pienten alueella aika olisi kyllä käynyt tylsäksi nopeasti, mutta ehkä se onkin pääosin vauvoille ja pikkutaaperoille tarkoitettu leikkipaikka. 

DSCN4169_1 DSCN4251_1 DSCN4269_1

LASTEN JA AIKUISTEN LEMPPARIT
+ Pallokanuuna
+ Tulivuori
+ Käärmeliukumäki
+ Isot turvalliset tilat, joissa ei haittaa vaikka lapsi katoaisi näkyvistä hetkeksi
+ Paljon sohvia leikin lomassa lepoa tarvitseville
+ Monipuolinen alue myös perheen pienimmille

KEHITYSEHDOTUKSET
- Korkeat hinnat kauhistuttaa aina, heh
- Sisäänpääsyn hintaan voisi kuulua poletti tai pari
- Rullaliukumäessä jäimme kaipaamaan "ajotyynyjä", joita esim. Ruoholahdessa on.
- Me löysimme vain yhdet vessat. Saattaa kiireisenä päivänä koitua jonoksi, jos ne tosiaan olivat ainoat.
- Kahvilassa voisi olla tarjolla myös hedelmiä ja muita kevyitä pikkuvälipaloja (esim jugurttia)

Näin kesällä sisäleikkipuistoihin suunnatessa kannattaa pitää mielessä, että paljaat varpaat ovat puistossa kielletty hygieniasyistä. Monet sekä lapset että aikuiset kulkevat kesäisin sandaaleissa, balleriinoissa tai crocseissa, jolloin sukkia ei ole valmiiksi jalassa. Kannattaa siis muistaa pakata mukaan sukat kaikille! Oma vesipullo on myös hyvä pakata mukaan, sillä juostessa tulee aivan varmasti hiki! Kahvilasta saa onneksi ostettua pullovettä sekä muita virvokkeita, jos oma vesipullo unohtuu kotiin. Ruokalistat ja naposteltavat tuntuivat olevan myös hyvin monipuoliset. Itse ilahduin siitä, että tarjolla on nykyään paljon muutakin, kuin ainaisia nakkeja ja ranskalaisia. Niitäkin toki löytyy, mutta hienoa kun listoilla on myös terveellisempiä vaihtoehtoja. Meille median edustajille oli tänään tarjolla salaattia, sämpylöitä sekä kahvia, teetä ja suklaata. Pojat malttoivat hyvin pitää taukoa leikkimisestä syömisen ajaksi, tuleehan sitä tietenkin nälkä ja jano riehutessa. Tsekkaa Hoplop-päivämme tunnelmat myös videolta!



Oli superhauska päivä niin aikuisten kuin lastenkin mielestä!