Kaksplus.fi

18. toukokuuta 2017

Tissit 1v!

Vuosi sitten makoilin sairaalasängyllä odotellen, että äitini hakisi minut sairaalasta kotiin. Leikkaus oli ollut edellisenä päivänä ja kaikki oli sujunut niin kuin pitikin. Olin iloinen, mutta kipeä. Mietin, kauanko paranemisprosessi kestäisi ja milloin uudet rintani tuntuisivat normaaleilta, tai ainakin niin normaaleilta kuin mahdollista. En katunut hetkeäkään, vaikka koinkin jossain vaiheessa leikkauksenjälkeistä morkkista. Vaikka ennen leikkausta pelkäsin kovasti, miten tottuisin ajatukseen siitä, että kehossani on jotain sinne kuulumatonta, se ei ole enää ongelma. Tietenkin välillä tuntuu hassulta, kun huomaan implanttien ryppyyntyvän tietyissä asennoissa. Mutta ajatukseen on tottunut eikä juurikaan tule ajateltua rintoja siltä kantilta, että ne ovat feikit ja että kehossa on jotain sinne kuulumatonta. 

IMG_20160517_074340

Tällä hetkellä luulen, että aletaan olla jo siinä pisteessä, että rinnat ovat melkoisen normaalit. Vuosi leikkauksen jälkeen kaikki tekeminen sujuu täysin normaalisti, niin juokseminen, hyppiminen kuin painavien asioiden nostelukin. Voin punnertaa, joskin se tuntuu välillä epämukavalta sillä lihasliike painaa implantteja jotka sijaitsevat lihasten alla. Pystyn roikkumaan, joskin leuanvedot eivät onnistu. Toisaalta, tuskin onnistuisivat ilman implanttejakaan, koska mun ylävartalon lihasvoima on aika mitätön. Voin makoilla vatsallai ja kyljelläni ihan normaalisti, mutta liian pitkään samassa asennossa saattaa aiheuttaa painetta ja kiristävää tunnetta. Rinnoissa on tunto lähes kokonaan palautunut, mutta arvet ja rintojen alaosat kutittavat melko usein.

Olen tottunut kulkemaan ilman liivejä, jota en ikinä voinut tehdä ennen leikkausta. Ne nahkalörpöt tuntuivat inhottavilta ilman liivejä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Oli parempi paketoida ne pois silmistä, pois mielestä. Oikeastaan olen aika usein ilman liivejä nykyään, ihan vaan koska voin. Ja koska se tuntuu nykyään myös mukavalta. Vielä viime syksynä pohdin, uskallanko esitellä rintojani hieman paljastavemmissa vaatteissa, koska pelkäsin että se leimaisi minut juurikin sellaiseksi tyrkkytissiksi, jota halusin välttää. Tässä vuoden aikana olen oppinut nauttimaan rinnoistani ja todennut, että on ihan ok esitellä niitä silloin tällöin. Ei minua haittaa, mitä muut minusta ajattelee ja jos pitävät tyrkkynä niin pitäkööt. Haluan pukeutua kauniisti ja naisellisesti, kun nyt kerrankin on siihen mahdollisuus. Mitä järkeä olisi maksaa tuhansia euroja rinnoista, joita piilottelisi häpeillen samalla tavalla kuin niitä surkastuneita nahkaläppiä jotka omistin ennen leikkausta? 

IMG-20170504-WA0023

Kävin itseni kanssa kovasti ajatustyötä läpi harkitessani leikkausta ja mietin, onko toimenpide sen kaiken rahan ja kivun arvoista? Eikö todellakaan olisi helpompi vain väkisin opetella tyytymään siihen, mitä on? Ei ne rinnat ihmistä määrittele millään tavalla, ihan sama minkä kokoiset ne ovat. Itsensä hyväksyminen ei kuitenkaan ole niin helppoa mitä voisi ajatella, siksi onkin hienoa että on mahdollisuuksia korjata niitä asioita. Itsevarmuuteni ja itsetuntoni on parantunut aivan huimasti tämän vuoden aikana! Enää en häpeile rintojani uimahallissa, peilin edessä tai puolisoni silmien alla. Eihän kukaan siellä uimahallissa varmaan rintojani katsele, mutta silti. Miehenikin piti vanhoista rinnoistani sellaisina kuin olivat, mutta enpä ole kuullut valitusta nytkään. Peilikuvalle on helpompi hymyillä ja se tekee henkiselle hyvinvoinnille todella paljon! Toki varmasti aina tulee olemaan jotain, johon en ole itsessäni tyytyväinen, mutta ne ovat pieniä ohimeneviä asioita eikä sellaisia, jotka tuntuvat rajoittavan minua jatkuvasti. Niistä pääsee eroon sillä henkisellä treenillä, joka ei riittänyt rintojen hyväksymisen oppimiseen.

Pakko siis sanoa, että elämäni paras päätös oli riskeistä huolimatta uskaltaa läpikäydä leikkaus ja sen jälkeiset kivut. Muutenkin olin odottanut paljon suurempia kipuja, pidempää parantumisaikaa ja vaikeuksia hyväksymään vierasesineet kehossa, joten tuntuu, että pääsin helpolla. Vielähän sitä ei osaa tulevaisuudesta sanoa mitään, mutta hyvältä näyttää tällä hetkellä. Täytyy vain toivoa, ettei jatkossakaan tule ongelmia, kuten kapseloitumista tai kipuja. Voi olla, että implantit täytyy vaihtaa joskus, voi olla että ei. Siihen ei voi vaikuttaa, joten sen näkee sitten aikanaan. 

19 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän hyvä teksti!

    VastaaPoista
  2. Minusta itsensä korjailu ei ole tarpeellista. Surulliselta kuulostaa ennen kaikkea se miten rumasti nimität rintojasi ennen leikkausta. En ole viiden lapsen imetyksen jälkeen koskaan osannut ajatella rinnoistani rumasti tai nimitellä niitä arvostelevasti. Ne ovat kuitenkin tehneet hienon työn.
    Minusta on sääli ettei kehon muutoksia osata nyky yhteiskunnassa ottaa ylpeänä vastaan. Niin että jokainen nainen on kaunis ja juuri oikean näköinen sellaisena kun luonnostaan on. Luonnostaan kussakin ikävaiheessa ja elämäntilanteessa. Meidän ei tarvitse näyttää ikuisesti nuorelta ja lapsettomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla ei taida olla kokemusta, miltä tuntuu, jos omat rinnat ei oikeasti miellytä omaa itseä. Kuinka paljon se voi vaikuttaa itsevarmuuteen.

      En ole koskaan näyttänyt omia rintojani puolisolleni, en koskaan sauno kavereideni kanssa, en käy uimahalleissa. Vältän aina tilanteita, joissa joutuisin paljastamaan rintani. Ne ovat todella rumat, eivätkä toimineet silloin kun niitä olisi tarvittu, eli lapseni imetykseen.

      Olin aina ennen raskautta ajatellut, että jos nämä läpyskät toimivat imetyksessä, niin silloin ne saa anteeksi rumuutensa ja opin hyväksymään ne sellaisena kuin ne on ja voin olla niistä kerrankin ylpeä. Mutta ei, jälleen kerran koin inhoa rintojani kohtaan.

      En ole korjaillut rintojani leikkauksilla, enkä tiedä tulenko sitä koskaan tekemään. Mutta en myöskään tule koskaan olemaan sujut itseni kanssa luonnollisilla rinnoillani.

      Poista
    2. Minusta on hienoa ja ihailtavaa, ettei koe tarvetta korjata itseään leikkauksilla yms vaikka olisikin tyytymätön. Se olisi itsestänikin tärkeintä, muttei aina riitä.

      Olen minäkin ylpeä siitä, mitä rintani ovat tehneet, kolmen lapsen imetykset. Rumat ne silti oli kaiken sen arvokkaan työn jälkeen.

      Toiselle kommentoijalle, pystyn samaistumaan moneen kirjoittamaasi asiaan. Helppo se on sanoa, että "opi vaan hyväksymään itsesi", jos ei ole kokemusta näin vahvasta tyytymättömyydestä itseensä. Tsemppiä sinulle :)

      Poista
  3. Ketunnokat, pannulaput tai lärpäkkeet omat on ja hyvän työn tehneet, mutta ei edustavat enää ole. Ne on tyhjät pussit ja ei ole mikään tabu niitä korjata. Lapsillekin tekee hyvää kun äidillä itsetunto on kohdillaan ja hymy huulilla. Hyvä ratkaisu ja olen onnellinen puolestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista :) <3 itsekin uskon siihen, että on sekä itselle että lähipiirille hyvä juttu, kun on tyytyväisempi itseensä.

      Poista
  4. Mahtava teksti! Mulla on vähän sama homma, tosin leikkaus siintää kaukaisena haaveena. Vihaan peilikuvaani ja tekisin mieli itkeä kun näen itseni peilissä. En todellakaan halua kulkea bikineissä uimahhallissa, en saunoa julkisesti, enkä hitto vie haluaisi näyttää näitä edes miehelleni. Ylpeä olen siitä, että kaksi lasta imetin, mutta rinnat ne jumalauta vei, täysin, enää ei ole mitään jäljellä, siis yhtään mitään. Kyllä kolahtaa itsetuntoon enkä rehellisesti sanottuna kykene olemaan tyytyväinen ulkonäkööni niin kauan kuin on nämä patalaput roikkumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja ajatuksia mäkin oon käynyt läpi vuosien ajan. Alkuun olin kauneusleikkauksia aika kovastikin vastaan, kunnes löysin itseni tilanteesta, jossa olin sen "tarpeessa". Ihmisen elämänlaatu paranee huomattavasti, kun viihtyy kehossaan ja voi hymyillä peilikuvalleen. On samantekevää, onnistuuko se luomuna vai tarvitseeko siihen apua leikkauksista tai muista keinoista. :) tsemppiä sinulle <3

      Poista
  5. En mäkään pidä mun rinnoista. Ne on epäsuhtaset. Niillä on imetetty kahden vuoden ajan. Mutta jos mä ne lähtisin korjauttamaan (ensin pitäs löytää rahat) niin sitten löytyy uusi kohde, johon ei ole tyytyväinen. Kolmannessa raskaudessa venynyt vatsanahka, joka ei ole millään jumpalla, rasvalla tai toiveajattelulla palautunut. Järkyttävät arvet ympäri kehoa tapaturman seurauksena,joille ei mitään voi. Millon pitää osata lopettaa itsensä korjailu? Onko sitä millonkaan täysin tyytyväinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että aika harvassa on ne ihmiset, jotka yhden toimenpiteen jälkeen jää kauneusleikkaus"koukkuun". Mulle rinnat olivat niin iso juttu, etten oppinut hyväksymään niitä, vaikka ne hienosti tarkoituksensa toteuttivatkin kolmen lapsen kanssa. Iso kynnys oli hypätä veitsen alle enkä usko ikinä enää sellaista tekeväni (paitsi jos/kun näitä on korjattava). Muut kehoni epäkohdat ovat niin pieniä että voin ne hyväksyä enkä edes harkitsisi leikattavaksi menoa.

      Oot kyllä aivan oikeassa siinä, että ihminen löytää aina vikoja itsestään. Vaikka kävisikin veitsen alla korjauttamassa yhden, löytää sitten jonkun toisen asian josta valittaa. Mutta tosiaan, osa kehonsa "epäkohdista" on helppo hyväksyä, osa mahdottomia. Siksi on hienoa, että vaihtoehtona on myös leikkaukset. :)

      Poista
  6. En tarkoittanut kommenttiani kritiikiksi. Olen vain itse viime aikoina pohtinut paljon sitä miten paljon itseään voi "muokata" menettämättä minuuttaan? Sitä miten iso osa ulkonäköä/mielipiteitä/ajattelutapaa on juuri minua? Jos muutan jotain oleellista niin muuttuuko jokin osa minuutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan järkevää pohdiskelua :) näin äkkiseltään ajattelisin itse ehkä niin, ettei ulkonäkö hirveästi vaikuta minuuteen. Ainakaan rintojen kohdalla, koska ne on kuitenkin vaatteiden peitossa lähes jatkuvasti. Mutta toisaalta taas olen joskus saanut / kullut muiden saavan kommenttia esimerkiksi hiusten värjäyksen jälkeen, että "et näytä ollenkaan itseltäsi". Eli tavallaan se minäkuva voi tietynlaisissa muokkaamisissa kyllä muuttua niin itsensä ja muidenkin silmissä. Muutokset voi toki olla myös parempaan suuntaan. Kannan kehoni suuremmalla ylpeydellä kuin ennen enkä häpeile itseäni, se on mielestäni positiivinen muutos.

      Poista
  7. Ihanaa, kun joku uskaltaa kirjoittaa ja kertoa rehellisesti tästä aiheesta! Itselläni isojen rintojeni kanssa ei ole ollut muuta harmia kuin se, että ne ovat kovin roikkuvaiset parikymppiselle. Itse lisään itsetuntoani tatuoinneilla ja hiusten värjäämisellä, ja täytyy sanoa, että ennen kuin aloin viihtyä nahoissani, harkitsin, olisiko fiksua hakeutua veitsen alle kiristysoperaatioon. Kuitenkin itsensäilmaisu on parantanut itsetuntoani sen verran, että tällä hetkellä kaikki tuntuu oikealta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että oot onnistunut parantamaan itsetuntoa muin keinoin kuin leikkaukseen menemällä! Se on aina se paras, halvin ja terveellisin vaihtoehto :) kiitos kommentista <3

      Poista
  8. Hei saako kysyä missä kävit laittaa silikoonin ja ketä leikkas?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laser Tilkassa Hilkka Peltoniemellä kävin :) lämpimästi suosittelen!

      Poista
  9. Hei Jenni! Luin artikkelin jossa sinua haastateltiin. Mieleeni heräsi pari kysymystä joihin olen pohtinut vastauksia omaa tilannettani ajatellen. Eli en ole vielä käyntt konsultaatiossa, mutta aijon kyllä. Luin että sun tapauksessa rinnat maksoivat 7000€. Usein olen kuullut että hinnat olisivat 3000-10 000 väliltä, joten mikä vaikuttaa hintaan? Miksi sinun tissit tulivat niin kalliiksi vaikka ovat melko luonnolisen näköiset ja kokoiset? Sitten toinen olen käsittänyt että myös sinä poltat tupakkaa, pitikö ennen leikkausta tupakointia vähentää, entäpä sen jälkeen saiko heti polttaa? Hidastiko parantumista? Ja sitten viimeinen, tuskin kenelläkään on laittaa tosta vaan vajaata kymppitonnia leikkaukseen joten pitääkö vaan alkaa säästämään vai saiko sinun lääkäriltäsi esim. Osamaksu sopimuksen? Oliko sinulla sellainen ja tuliko siihen paljon lisäkuluja korkojen kanssa? Kiitos jos näet tämän ja viitsit vielä vastata :)

    VastaaPoista
  10. Moi! :) Implantin koko, laatu ja merkki vaikuttaa hintaan. Suomessa leikatessa hinta on tietenkin myös korkeampi, kun esim etelänaapurissa. Tuohon n. 7200 euron hintaan, minkä maksoin kuului kaikki kulut eli näin nopeasti eriteltynä implantit, lääkärinpalkkio (tämän sain arvonlisäverottomana) ja anestesiakulut, sairaalayö (joka ei ollut pakollinen, olisin halutessani voinut kotiutua jo leikkauspäivänä), 2x tukiliivit, jälkihoitolääkkeet, konsultaatio ja jälkitarkastukset.

    Tupakointi tietenkin vaikuttaa negatiivisella tavalla koko prosessiin. Haavojen paraneminen on hitaampaa, ja samoin ihon kimmoisuuden puute aiheuttaa pitkässä juoksussa sitä, että rinnat saattavat riipahtaa nopeammin kuin ei-tupakoivalla. Myös veritulppariski nukutuksessa on tietääkseni tupakoivilla suurempi. Suositeltavaa on (tietenkin lopettaa) olla polttamatta vähintään 2 viikkoa ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeisestä ajasta en muista että olisi mitään erityistä rajoitusta. Kannattaa kysyä lääkäriltä tarkemmin.

    Osamaksuasiaan en osaa vastata, koska maksoin koko laskun samalla kertaa. Suurin osa sairaaloista varmasti tarjoaa maksusuunnitelmaa :) säästäminen kyllä varmasti kannattaa, sillä osamaksuissa on aina ne korot sun muut lisäkulut jonka takia kerralla maksaminen tulee halvemmaksi. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta siihen tai jaksa odottaa että saa rahat kasaan, joten sellaisissa tapauksissa on hyvä että on mahdollista saada osamaksulla. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!