Kaksplus.fi

11. toukokuuta 2017

Lasten ylipaino on vanhempien vika

Lasten lihavuus on kasvava ongelma. Yhä useammalla lapsella on pienestä asti jo ylipainoa. Mistä tämä johtuu? Ihmisten kiireelliset elämäntavat ajavat helposti tekemään huonoja valintoja ruokavalioiden suhteen ja sorrutaan ostelemaan einesruokia ja käymään pikaruokapaikoissa, koska aikaa ruoanlaittoon ei muka ole. Samalla jo pienet lapset totuttelevat tablettien ja muiden älylaitteiden käyttöön ja tuntuu, että lapset viettävät yhä enemmän aikaa pelaten tai katsoen ohjelmia kuin esimerkiksi ulkona aktiivisesti leikkien. 

Kuuntelin kerran lasten kanssa ulkoillessani muutaman kouluikäisen pojan keskusteluaa, ja se meni suunnilleen näin "Mennäänkö tonne läheiselle koulun pihalle pelaamaan puhelimilla? Joo mennään vaan". Siinä missä itse lapsuudessani ei ollut mitään hienoja puhelimia tai vempaimia, nykyajan lapset eivät enää leiki yhtä aktiivisesti kuin aiemmin. Osa peleistä toki rohkaisevat liikkumaan, kuten se yksi Pokemon-peli, mutta sekin buumi taisi hieman tulla ja mennä. Kiireiset vanhemmat keskittyvät uraansa ja sysäävät helposti lapsensa mieluummin älylaitteiden kanssa touhuamaan, kuin veisi heidät työ- ja koulupäivän jälkeen kentälle pelaamaan palloa yhdessä tai lähtisivät pyörälenkille. Tai sitten ne viedään kuntosalin lapsiparkkiin, jotta itse pääsee treenaamaan.

treeni_1

Aktiivisuuden vähenemisen ja huonojen ruokavalintojen takia lapset passivoituvat ja he tottuvat herkkuihin ja rasvaisiin ruokiin jo pienestä pitäen. Siitä voi olla vaikea päästä irti. Eikä tätä auta ollenkaan se, että suurimmassa osassa lasten leikkipaikoista tarjoillaan vain ranskalaisia ja muita ei-niin-terveellisiä naposteltavia. Kysynnän ja tarjonna laki, sanotaan. On tarjoiltava ranskalaisia ja nakkeja, koska niitä kaikki haluaa. Minä haluaisin uskoa, että jos sisäleikkipuistoissa ja ravintoloiden lastenannoksissa olisi valittavana vain terveellisiä vaihtoehtoja, olisi niillekin hiljalleen kysyntää. Aikuiset ovat fitness-buumissa yhä enemmän tietoisia siitä mitä syövät, joten miksi lapsille sitten halutaan tarjota niitä huonompia vaihtoehtoja? Kyllä minuakin ihmetytti, kun käytiin hienossa ravintolassa sukupäivällisellä ja lapsille tarjoiltiin nakkeja ja perunamuussia. Kysyttäessä, saisiko lapset samaa ruokaa aikuisten kanssa, henkilökunta kieltäytyi, koska lapsille nyt on vaan näitä nakkeja. 

Meillekin on joskus neuvolassa huomautettu, että lapsen paino-pituussuhde viittaa ylipainoon. Olin ihan pöyristynyt asiasta, koska kukaan lapsistamme ei todellakaan ole lihavaan päinkään. Onneksi neuvolatäti oli itsekin samaa mieltä, mutta kertoi vain mitä tietokoneohjelma mittojen perusteella diagnosoi. Siinä missä ylipaino on iso ongelma, samalla ongelmaksi nousee lasten ulkonäköpaineet, kun normaalikokoisetkin lapset ovat järjestelmän mukaan ylipainoisia. Meillä syödään pääosin terveellistä, tavallista kotiruokaa, mutta kyllä mekin välillä herkutellaan pizzalla ja muilla herkuilla. Mutta kohtuudella, se on tärkeintä muistaa. Terveelliset elämäntavat opitaan kotona. Jos aikuinen mässäilee pikaruokaa sohvalla lojuten, ei ole yllättävää, että lapsestakin tulee samanlainen. Aikuiset tarjoilevat lapsilleen ruoan ja heillä on kriittinen päätäntävalta siitä, millaiseksi lapsi tavoiltaan ja ulkomuodoltaan kasvaa. Totuus on, että ylipainoinen lapsi on lähes varmasti ylipainoinen myös aikuisena. Jos vanhemmat eivät harrasta liikuntaa, ei lapsetkaan sitä opi tavaksi ja passivoituu itsekin. Koska siihen on saatu malli kotoa. 

_DSC0440_1

Leikkipuistoissakin olen monesti nähnyt niitä lapsia, jotka kulkevat tikkarit kädessä ja karkkipussit taskussa. Muistan lapsuudestanikin yhdeltä kesälomareissulta asuntovaunun kanssa sellaisen pojan, jota karkki tuntui kasvattavan. Pojalla oli aina karkkia suussa eikä hänen vanhempansa tuntuneet välittävän missä hän viilletti kaikki päivät. Meidän vahempien kutsuessa meidät päivälliselle, otti poika tikkarin suuhun ja odotteli pihallamme että saisimme syöytyä ja voisimme jatkaa leikkimistä. Illalla äitini joutui oikein hätistelemään pojan omalle vaunullensa, kun me olimme alkamassa iltatoimille. Karkkia suuhun, niin pysyy lapsi poissa silmistä. Tabletti nenän eteen niin aikuinen saa keskittyä omiin juttuihinsa häiriintymättä. Todella ikävää, mutta todella yleistä. 

Itse toivon, että osaisin opettaa lapsilleni liikunnan tärkeyden ja arkiliikkumisen hyödyt. Vaikka olenkin laiska ja käyn usein jopa lähikaupassa autolla, en halua tartuttaa sitä lapsiini. Siksi pyrimmekin käymään lasten kanssa kävelyillä tai pyörälenkeillä ja keksiä pihalla muutakin tekemistä kuin hiekkalaatikolla kököttämistä. Lapset saavat mallia siitä, että liikkuminen on kivaa ja vielä kivempaa, kun sitä tekee yhdessä. Herkuttelut ja pikaruokalat pyritään pitämään minimissä, mutta tietenkin sitä voi joskus syödä karkkia ihan muutenvaan. Olen kuitenkin huomannut omissa lapsissamme jo sen, että mitä enemmän heille tarjoaa herkkuja, sen enemmän he niiden perään kyselevätkin. Ei ole helppoa eikä kivaa kuunnella lasten valitusta, että saisiko jotain jälkiruokaa ja olisiko jotain herkkuja. Mutta, pidemmässä juoksussa sen valituksen kuunteleminen on todella tärkeää. On selitettävä, ettei herkkuja voi syödä aina ja on pidettävä kiinni siitä mitä sanoo. Olisihan se helppoa vain antaa karkki suuhun, niin lapsi hiljenisi. Tässä kaivaa kuitenkin kuoppaa sekä itselleen että lapselleen.

_DSC0540_1

Liian välinpitämättömät vanhemmat saattavat aiheuttaa lapsilleen tulevaisuudessa suuriakin terveysongelmia. Kun valitsee itselleen helpon tien, se ei aina ole se paras. En jaksa kokkailla - mennään mäkkäriin. Olisi tässä nyt tätä työhommaa - lapsi tabletille. Sitä luulee itse pääsevänsä helpolla mutta minkä kustannuksella? Oman lapsensa terveyden. Iso hinta laiskuudelle tai kiireellisyydelle. Jos minä olisin lapsena opetettu laiskottelemaan ja vaatimaan aina vain nakkeja ja ranskalaisia ruuaksi johtaen siihen, että olisin aikuisena lihava, olisin aivan varmasti katkera vanhemmilleni. Ymmärrän, että geneettinen perimä on myös osatekijä siinä, tuleeko ihmisestä lihava vai ei. Uskon kuitenkin, että hyvät elämäntavat vaikuttavat tällaisissakin tapauksissa positiivisesti, jos niihin panostaa. 

4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Olen terveydenhuollossa töissä ja valitettavan usein törmään sellaisiin selvästi alle teini-ikäisiin lapsiin, jotka painavat enemmän kuin minä. Toistaiseksi törmäämissäni tapauksissa lihavuus on ollut aina koko perheen ongelma. Haastavaa on puuttua lapsen lihavuuteen siten, että se ei vahingoittaisi lapsen herkkää itsetuntoa eikä liikaa syyllistäisi vanhempia, koska sekin voi syödä motivaatiota tehdä tarvittavia muutoksia.

    VastaaPoista
  3. Mä olen taistellut koko elämäni ylipainoa vastaan (nyt menee ihan hyvin) ja vaikka näin aikuisena voin vain katsoa syyttävästi peiliin, jos vaaka näyttää liikaa, niin kyllähän se suhtautuminen ruokaan on pitkälti peruisin sieltä lapsuudesta. Äitini on vielä ollut sitä ristiriitaista tyyppiä, että tuputtaa ruokaa koko ajan, mutta sitten kuitenkin haukkuu läskiksi (vaikka on itsekin ylipainoinen). Itsehän en ikinä puhu omistani tai muiden (ali tai yli) kiloista lasten kuullen, sillä tiedän, miten vahingoittavaa se voi olla.

    Ja kyllä niillä geeneilläkin tosiaan jonkinlainen merkitys on. Huomaan sen omista lapsistani, jotka syövät samaa ruokaa ja liikkuvat samantyyppisesti. Toinen ei liho millään ja on ollut syntymästään lähtien alipainoinen ja toinen taas on siellä normaalipainon yläpäässä. Lasten isä on siis luonnostaan hyvin hoikka ja meikäläinen taas ei. Joskus kieltämättä ketuttaa, että syön koko porukasta kaikkein vähiten ja liikunkin säännöllisesti (toisin kuin ukko) ja silti olen kaikkein paksuin! :D No näin vanhemmiten sitä pitää kyllä terveyttä tärkeämpänä kuin sitä vaa'an lukemaa ja terve kyllä olen. Sekin joskus ärsyttää, että esim. lääkärit tuijottavat vain painoindeksiä, vaikka ylipainoinenkin voi olla esim. veriarvoiltaan ja verenpaineeltaan täysin terve. Työterveyslääkärikin suorastaan raivostui, kun kaikki arvot olivat ihanteellisia, vaikka olinkin silloin pulleammassa kunnossa. Tuntui sekin vähän hassulta varsinkin, kun lääkäri tiesi, että olen ns. aktiivinen ihminen kiloistani huolimatta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!