Kaksplus.fi

25. huhtikuuta 2017

Poika ja "tyttöjen jutut"

Kun keskimmäinen lapsemme oli kaksivuotias, kysyi hän saisiko lakata kynnet yhdessä mamman kanssa. Tuolloin hihittelin asialle, että näinkö sitä nyt pitäisi pojalle laittaa kynsilakkaa. Epäröivistä ajatuksistani huolimatta suostuin, koska no mitäpä väliä kun vain hengaillaan kotona. Poika valitsi itselleen vaaleanpunaisen glitterikynsilakan ja sohaisi menemään niin onnellisena ja ylpeänä. Hän ei kuitenkaan jaksanut odottaa lakan kuivumista ennen kuin jo kirmasi takaisin autoleikkien ääreen. Se ei ollut kovin pitkäkestoinen kokeilu.

nagulit

Lastemme ollessa nuorempia en pitänyt vaatteissa hempeistä tai vaaleista väreistä. Mielestäni pojille kuuluisi olla räväkkää ja värikästä, tytöille taas voisi jättää ne vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset hempeydet. Jossain vaiheessa keskimmäisen lapsemme kuitenkin ihastui vaatekaupoilla pinkkeihin seeprakuvioisiin farkkuihin ja jäin epäröimään, koska tilanne oli uusi. Keskustelin tilanteen minun mieliksi ja valittiin toisenlaiset housut. Nihkeilin, mutten tiennyt miksi. Toisen kerran kaupoilla ollessamme hän halusi kimaltelevan pinkin käsilaukun. Tämänkin kieltäydyin ostamasta, koska en kokenut leikki-ikäisen tarvitsevan käsilaukkua mihinkään muuhun kuin leikkeihin, ja leluja taas meillä oli ihan riittävästi. Olisin varmasti toiminut täysin samoin vaikka laukkua olisi kinunut mahdollinen tyttölapseni.

kenkulit

Mitä isommaksi lapsi kasvoi, sen useammin hän valitsi itselleen pinkkejä juttuja ja tajusin vihdoin myöntyä, koska värit ovat vain värejä ja se, onko ne "tyttöjen" vai "poikien" on vain jonkun idiootin keksintö. Niimpä vaatekaappiin alkoi kerääntymään yhä enemmän vaaleanpunaista, pinkkiä ja liilaa. Tällöin koin jonkunlaisen vapautumisen ja olin jopa mielessäni ylpeä. ettei minua ainakaan voisi kutsua suvaitsemattomaksi vanhemmaksi. Nykyään en enää erityisemmin kiinnitä huomiota siihen, minkä värisiä vaatteita kaupoista kotiutuu. Lapsilla on omanlaisensa vaatemaut ja mieltymykset ja niiden mukaan yritän ostoksia tehdä jos lapset eivät ole itse mukana tekemässä päätöksiä. Kiertelen usein myös tyttöjen osaston, koska sieltä löytyy paljon keskimmäisemme mieleen olevia juttuja. Ne kaikista "tyttömäisimmät", mekot ja hameet, ovat jääneet vielä kauppaan, niiden perään ei ole kyselty. Mutta jos joku pojistani haluaisi mekon, saattaisin hyvinkin suostua siihen. 

alexessentials

Hiustenkin suhteen on olemassa omat sukupuolistereotypiansa - tytöillä kuuluu olla pitkät hiukset ja pojilla lyhyet. Tämäkään ei onneksi ole enää niin ehdotonta, vaan hiustyylitkin ovat monipuolisempia nykyään kummallekin sukupuolelle. Alex ei halua leikata hiuksiaan ja on oikein tyytyväinen päältä pitkään ja sivuilta lyhyeen kampaukseen. Tässä jokunen aika sitten tukka kasvoi kuitenkin niin pitkäksi, että se oli silmissä koko ajan. Siltikään sitä ei saanut leikata. Kuin ihmeen kaupalla lapsi sattuikin juuri löytämään pihalta hylätyn hiuspinnin, jonka kanssa marssi luokseni ja pyysi saada sen päähänsä. Tästä syntyi hiustenlaitto-innostus. Koska kyllästyin lainaamaan Alexille omia ponnareitani niiden aina kadotessa, ostin hänelle omia pinnejä ja ponnareita. Ollaankin tässä kuukausien mittaan harjoiteltu ja testailtu ties mitä erilaisia kampauksia!

IMG_20170412_144715_453

Vaikka joskus olinkin turhan nihkeä itsekin ajattelemaan tiettyjen värien tai tiettyjen asioiden olevan tytöille tai pojille olen iloinen että heräsin siitä harhakuvitelmasta. Mikäs sen ihanampaa, kuin antaa lapsen pukeutua kuten haluaa ja tehdä asioita mistä tykkää. Oli se sitten pinkkejä mekkoja, hiuspinnejä ja lettejä pojalla, tai vaikkapa mustia batmanjuttuja, pääkalloja ja sotaleikkejä tytöllä. Koko tyttöjen ja poikien jaottelu ei ole enää nykyaikaa. En tiedä väittämän todenperäisyyttä, mutta eräs lukijani kommentoi, että koko tyttöjen ja poikien värit-käsite on vaateteollisuuden keksimä hömpötys nostamaan myyntiä 2000-luvun alussa, eli kuitenkin aika uusi juttu. Onneksi se tuntuu olevan yhtä pian ohi kuin alkoikin, sillä ihmiset pitävät jaottelua yhä enemmän turhanpäiväisenä.

Mitä mieltä te olette asioiden jaottelusta "tyttöjen" ja "poikien" juttuihin?

19. huhtikuuta 2017

Kolmen pojan vaatekierrätys

Useamman samaa sukupuolta olevan lapsen perheissä on olemassa yksi hyvä puoli (ja toki paljon muitakin), nimittäin vaatteiden ja tavaroiden kierrätys lapselta lapselle. Pienemmät perivät isommilta vaatteita, leluja ja tarvikkeita eikä tarvitse joka kevät ja joka syksy olla ostamassa useampaa settiä ulkovaatteita, sisävaatteita, suksia, hattuja, pyöriä sun muita vekottimia lasten kasvaessa. Toki lapsillakin on eri tyylejä ja makumieltymyksiä, eikä kaikki hand-me-down vaatteet ehkä ole sen nuoremman sisaruksen mieleen. Mutta ainakaan meidän lapset eivät kovin vielä sellaisesta tunnu välittävän. Hyvin kelpaa isoveljiltä perityt vaatteet ja muutkin tavarat.

metsäretki_023muok vaatehommia _DSC0171_2

En juurikaan harrasta kalliita lastenvaatteita, mutta ulkovaatteisiin panostan herkemmin isompia summia kuin sisävaatteisiin. Sisävaatteet ovat suurimmaksi osaksi ihan ketjuliikkeiden rytkyjä tai markettivaatteita, jokunen kirppislöytö ja ehkä muutama merkkivaate siellä seassa. Toisaalta ajatus siitä, että yhtä vaatetta voisi käyttää kolmella lapsella olisi ihan pätevä syy ostella nimenomaan niitä kalliimpia, eettisiä ja ehkä ekologisia kotimaisia tuotteita, koska käyttöikä on pitkä. Olen kuitenkin huomannut, että suurin osa halpisvaatteistakin kestää paljon paremmin kuin puskaradioissa väitetään. Monet perustelevat ostavansa hintavampia vaatteita juurikin laadun takia, mutta jos yhtä kestävää saa halvemmalla niin jääpähän rahaa johonkin muuhun myös. Eikä se hintakaan aina tarkoita laadukasta tuotetta, monesti olen kuullut kavereilta kuinka neljänkympin muotileggarit kuluivat harmaiksi ensimmäisen pesun jälkeen. Osa kalliista vaatteista ovat laadukkaita ja osa ei, ihan kuten halvemmissa vaatteissa osa kestää käytössä pitkään ja osa kuluu hetkessä kuten halpiksista voisi olettaakin.

Tein pääsiäisen aikana inventaariota lasten vaatekaapissa. Toisaalta olin helpottunu ja iloinen, että pois vietäviä vaatteita oli vain pienen pieni pino. Joelille pieneksi jääneet vaatteet menivät Alexille (ja osa suoraan Hugolle - pitäisi vissiin inventoida hieman useammin) ja Alexin pienet taas Hugolle. Onhan se kivaa, ettei kokoajan tarvitse olla päivittämässä pikavauhtia kasvavien lasten vaatevarastoa, mutta... Huomaan, että mua alkaa kyllästyttyämään samat vuosia kaapeissa pyörivät vaatteet. Joskus tekisi mieli päivittää ne miljoona kertaa käytetyt vaatteet uusiin, ihan vain muutoksen takia. Joskus olisi kiva shoppailla useamminkin. Samalla kuitenkin haikein mielin siivoilin pois yhden ihanan hupparin, jota esikoinen käytti jo 1-vuotiaana ja joka vasta nyt on 2,5-vuotiaalle kuopukselle melkein liian pieni. Hieman liiankin hyvin kesti henkkamaukan kympin huppari läpi viiden vuoden ja kolmen lapsen.

kollaasivaatteet apinalauma

Itsekin kyllästyn usein sellaisiin vaatteisiin, joita olen käyttänyt vuosia. Joskus sitä tarvitsisi hieman uutta iloa ja päivitystä vaatekaappiin ihan vain virkistyksenä, vaikkei suoranaista tarvetta olisikaan. Kolmen lapsen vaatteiden kierrätyksessä ne nuoremmalle sisarukselle uudet vaatteet ovat minun silmissäni kuitenkin niin usein käytettyjä että kyllästyttää. Lapsi on innoissaan uudesta vaatteesta, mutta äitiä kyllästyttää. Onneksi osaan suodattaa ajatukseni ja antaa hyvillä mielin veljesten käyttää samoja vaatteita vuositolkulla. Säästäähän se lompakkoani, koska prioriteettina minulla ei ole läheskään ensimmäisenä pistää rahaa lastenvaatteisiin. Käytän ylimääräiset rahat mieluummin kaikkeen muuhun ja puren hammasta katsellessani samoja vaatteita poikien päällä vuodesta toiseen. Onneksi lähes kaikki vaatteet ovat kyllästymisestäni huolimatta kuitenkin mielestäni kivannäköisiä. 

Toinen syy, miksi vaatteita ei tule ostettua kuin todella harvakseltaan on, että ilmeisesti lapseni kasvavat hitaasti, venytän vaatteita pesussa tahattomasti tai kokomerkinnät ovat ihan tuulesta temmattuja. En katsele kaapissa olevien vaatteiden kohdalla kokolappua, vaan lapsen päälle sopivuutta. Siksi viikonloppuisen inventaarion jäljiltä pääosin 116cm käyttävälle esikoiselle jäi käyttöön muutamia 98/104 kokoisia t-paitoja ja keskimmäiselle 104-110cm käyttävälle muutamia 92/98 housuja. Ne olivat vielä auttamattomasti liian isoja nuorimmalle herralle. Nuorin siirtyilee tässä hiljalleen 92-koosta 98-kokoon, mutta muutamia kasikutosia jäi vielä hyllyille kummittelemaan. Joitain 80-senttisiä yöpukuja siivosin pois ihan periaatteesta, vaikka ne olivat vieläkin suht sopivia. Onhan se vähän hassua, että 2,5-vuotiaalla on samoja vaatteita käytössä kuin oli jo 1-vuotiaana.

aamukävely_005muok _DSC0417_1 15174691_10154686032268917_1538567192_n

Ulkovaatteita ostaessani kauhistelen hintoja silmät pyöreänä, mutta maksan niistä silti kiltisti. Minusta on ihan pöyristyttävää, kuinka nopeasti kasvaville lapsille lyhyen käyttöiän omaavat ja kovassa kulutuksessa olevien vaatteiden hinnat voivat olla niin korkeat. Lasten ulkovaatteet ovat varmasti kannattava bisnes. Ei minua haittaa maksaa omasta talvitakista 200 euroa, koska tiedän etten kasva siitä ulos ja se kestää käytössä useita vuosia. Lämpöinen talvitakkini on ollut käytössä jo kuusi vuotta ja edelleen se on mainiossa kunnossa. Lapsen talvihaalariin lähes saman verran rahaa laittaminen taas on silkkaa hulluutta, mutta eipä sitä kunnon ominaisuuksilla olevia haalareita kovin paljoa halvemmalla saakaan. Tässä kohtaa kuitenkin se huojentava tekijä on, että kolmen poikalapsen perheessä sama haalari kestää oletettavasti ainakin kolme talvea ja ehkä pidempäänkin, lasten kasvutahdista riippuen. Silloin 100-200 euroa haalarista tai takista ei tunnu yhtä pahalta, koska saahan siinä tavallaan "kolme yhden hinnalla".

Kierrätättekö te lastenvaatteita sisarukselta toiselle?

10. huhtikuuta 2017

6-vuotiaan kaverisynttärit

Tänään meidän esikoinen täyttää kuusi vuotta. Ai kauhistus, miten iso poika hän jo on! Eilen juhlittiin synttäreitä sukulaisten kanssa ja tänään juhliminen jatkui kaverisynttäreiden merkeissä. Olin itse ajatellut, että aloitettaisiin kaverisynttäri"ura" vasta eskarissa tai koulussa, mutta koska päiväkodissa muutkin ovat järjestäneet kaverisynttäreitä niin mekin päätettiin tehdä niin. Hugo ja Alex saivat lähteä juhlia karkuun tädille sekä isovanhemmille, Sami taas jäi minulle apukäsiksi ja henkiseksi tueksi stressin keskellä.

_DSC0827_1

Päivänsankari sai kutsua kuusi kaveria, koska täytti kuusi vuotta. Ajatus siitä, että kutsuisi koko 20 hengen päiväkotiryhmän oli liian kauhistuttava. Myöskään ei voitu kutsua esimerkiksi kaikkia ryhmän poikia, koska Joel halusi myös tyttövieraita. Päädyttiin siis siihen, että Joel sai valita kuusi parasta kaveria mukaansa juhlimaan. Seitsemän pientä lasta saivat aikaiseksi jo sellaisen metelin, että korvatulpat olisivat olleet tarpeen. Hyvin vieraat sekä päivänsankari silti tuntui viihtyvän ja sehän on tärkeintä.

Koska nämä olivat ensimmäiset järjestämämme kaverisynttärit en oikein tiennyt mitä sellaisiin pitäisi sisällyttää. Olisiko leikkejä? Vai riittäisikö pelkkä vapaa leikki ja ruokailu? Päädyttiin miettimään muutamaa leikki-ideaa ja käyttämään ne tarpeen tullen. Joel avasi lahjat perinteisellä pullonpyörityksellä ja saikin hienoja dinoja, legoja ja leluja. Lastenhuoneessa pauhasi monsteridisco ja lapset riehuivat hirviöilmapallojen seassa. Lapset saivat myös tasapainoilla viivaa pitkin suussaan lusikka, jossa oli tomaatti tai juustonaksu. Hienosti kaikki pääsivät viivan loppuun asti ja saivat palkinnoiksi tikkarit. Paras leikki taisi lasten mielestä kuitenkin olla se, kun he juoksivat ympärilläni paketointinarun pätkän kanssa ja sitoivat minut kiinni vangiksi. 

_DSC0735_2 _DSC0746_2 _DSC0752_1 _DSC0754_1

Juhlapöytä katettiin värikkääksi Juhlahumua.fi-verkkokaupasta saaduilla kertakäyttöastioilla sekä tarjoilukipoilla ja teema oli eilisten juhlien tapaan monsterit. Oli fiksua pitää juhlat peräkkäin, koska saimme tarjolle myös osan eiliseltä jääneistä herkuista. Pidemmän aikaa ei olisi viitsinyt tarjottavia säilyttääkään. Tuoreiden nakkikääröjen lisäksi tarjolla oli suolaisiksi paloiksi tomaatteja, viinirypäleitä ja juustonaksuja. Makeina tarjoiluina taas eilisestä jääneitä keksejä, muffinseja sekä karkkeja. Juhlien lopuksi pistettiin vielä pystyyn jäätelöbuffetti strösseleineen ja kastikkeineen. 

_DSC0763_2 _DSC0726_1

Lopulta tuli kotiinlöhdön aika ja lapset saivat mukaansa ilmapallojen lisäksi myös pienet lahjapussukat, joihin pakattiin muutaman herkun lisäksi tarroja sekä monsteri-teemaan sopivat saippuakuplat. Vieraat lähtivät iloisina ja päivänsankarin mielestä kivointa juhlissa oli ihan kaikki. 

*Osa kattaustarvikkeista sekä koristeista saatu yhteistyönä Juhlahumua.fi-verkkokaupasta.

9. huhtikuuta 2017

Monsterisynttärit Oy

Tänään ollaan vietetty pelottavan hirvittäviä monsterisynttäreitä. Esikoisemme täytti kuusi vuotta ja kokoonnuimme sukulaisten kanssa juhlimaan. Synttäreiden teema oli siis monsterit ja se näkyi taas juhlapöydän kattauksessa sekä koristeissa. Tarjoilut piti pitää yksinkertaisena, mutta juhlapöytä olikin niin täynnä ettei sinne meinannut kaikki ruoka mahtua. Juhlapöytä notkui toinen toistaan pelottavimmilla herkuilla ja koti koristeltiin värikkäin monsterinaamaisin ilmapalloin sekä paperikoristein. 

_DSC0714_2 _DSC0734_1

Suolaisina tarjottavina meillä oli monstericroissantteja tuorejuustolevitteellä sekä monsterivarpaita, eli nakkipiiloja. Tämän lisäksi juustoisia monsterikynsiä ja ilveileviä mandariineja sekä muita hedelmiä naposteltavaksi. Makeina tarjottavina taas pöydästä löytyi monsterikeksejä, monsterimuffinsseja sekä monsterikakku. Värikkäistä karkkikipoista löytyi monsterivauvoja, kynsiä, hampaita sekä monsterimunia ja -toukkia. Kellertävä booli oli monsterimehua ja nyt mua alkaa jo naurattamaan montako kertaa olen tänään toistanut sanaa monsteri.

_DSC0717_1 _DSC0727_1 _DSC0726_1 _DSC0728_1 _DSC0721_1

Juhlat olivat oikein onnistuneet ja tarjoilut kävivät hyvin kaupaksi. Käytin leipoessani ensimmäistä kertaa nestemäisen elintarvikevärin sijaan pastavärejä ja näköjään se ei valkosuklaata värjätessä toiminut ihan optimaalisesti. Keksien päällystykset jäivät hieman harmahtavan värisiksi, mutta muffinssi- ja kakkukuorrutteessa taas väri oli ihanan kirkas. Kakun visio oli hieman erilainen kuin toteutus, sillä tylla ei toiminut kiireessä haluamallani tavalla ja no muutenkin kakku jäi hieman epäsiistin näköiseksi. Mutta onneksi monstereiden on tarkoituskin näyttää hirveiltä!

_DSC0733_1 _DSC0751_1 _DSC0772_1 _DSC0810_1 _DSC0844_1

Juhlat alkoivat taas liian aikaisin ja ne sujuivat vauhdikkaasti. Kerkesin sentään vaihtaa juhlamekon pälle, mutta tukka sojotti suihkun jälkeen joka suuntaan. Kakkukin oli vasta kuorrutettavana ensimmäisten vieraiden jo saavuttua paikalle, mutta ihan hyvin me selvisimme. Monsteri-teema oli siitä helppo, että riitti että tunki syötäviä silmäkoristeita kaikkiin ruokiin ja tarralla liimattavia muovisilmiä kaikkialle muualle. Tällä tavalla esimerkiksi yksiväriset paperikupit saivat ihan uuden teemaan sopivan lookin.

Huomenna on taas aika juhlia, kun vuorossa pienet juhlat päiväkotikavereille!

*Osa kattaustarvikkeista sekä koristeista saatu yhteistyönä Juhlahumua.fi-verkkokaupasta.

7. huhtikuuta 2017

Itsetehdyt kalapuikot

Tänään me syötiin päivälliseksi kalapuikkoja. Kaupanvalmiit kalapuikot ovat kiireen keskellä helppoja ja maistuvat takuuvarmasti ainakin meidän lapsille. Omatekoiset kalapuikot ovat kuitenkin vielä parempia ja maistuvat nekin pikkuväelle. Eikä valmistaminenkaan vie kovin pitkää aikaa. Me ostettiin tällä kertaa valmiiksi paloiteltua seitiä, mutta olen tehnyt näitä aiemmin myös pilkkomalla kokonaiset seitifileet itse. Jos käyttää pakastettua kalaa, se kannattaa ottaa sulamaan muutamia tunteja ennen ruoanlaittoa. Ei näistä muodoltaan kyllä ihan puikkoja tullut, mutta ei se muoto makua pahenna, ehkä päin vastoin!

kalapuikot_2 kalapuikot_1

Itsetehdyt kalapuikot ( 2 pellillistä)

800g seitifilettä
4 kananmunaa
1 ps panko-korppujauhoja

Pilko seitifileet sopivan kokoisiksi palasiksi tai käytä valmiiksi paloiteltua kalaa. Pöyrittele palaset kananmunassa ja panko-korppujauhossa. Jos haluaa kalapuikoille paksumman kuorrutuksen, voi käsittelyn toistaa. Levitä kalapuikot pellille ja paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 20-25 minuuttia. Tarjoa perunamuussin ja vihannesten sekä sitruunan kera. Helppoa ja maukasta!

Oletteko tehneet kalapuikkoja itse vai suositteko kaupan valmiita?

6. huhtikuuta 2017

Äiti oot tyhmä, en tykkää susta!

"Mamma sä oot tyhmä! Sun kanssa ei oo ikinä kivaa! Iskä on paras, tykkään iskästä tosi paljon! Mamma on tyhmä, en tykkää susta! En oo enään ikinä sun kaveri!" 

Tällaisia hetkiä meidän perheessämme ollaan koettu viime aikoina yllättävän paljon. Kuusi vuotta täyttävä uhmaa ja osaa pukea pettymyksensä sanoiksi. Ilkeiksi sellaisiksi, minuun kohdistettuina. En tahdo totella, tahdon määrätä. Minä päätän. Mikään ei ole kivaa, koska mamma on tyhmä. Kaks ja puol vee seuraa perässä ja hokee "dumma mamma" jos kiellän häntä heittämästä ruokaa lattialle. Neljävuotias sentään lohduttaa ja sanoo, että tykkää mammasta. Toistaiseksi. 

_DSC0762_1

Kyllähän minä tiesin, että vanhemmuuteen kuuluu näitä vaiheita. Jos ei jo aiemmin, niin viimeistään sitten teini-iässä. Itse olen osannut pahimmassa teinimyllerryksessäkin kunnioittaa vanhempiani, enkä koskaan esimerkiksi kehdannut huutaa heille niitä dramaattisia "MÄ VIHAAN SUA!" -sanoja. En kehdannut, vaikka joskus ehkä mieli tekikin. Ne sanat olivat liian rumia, liian voimakkaita, valheita. Silloin tällöin yritin uhmata itseäni sekä vanhempiani ja aloitin huutavan lauseen "Mä vihaan...." mutta lopetin sen aina sanomalla "kun sä teet noin" tai "kun mä en saa..". Ja hyvä niin.

No tiesinpä kuitenkin, että näitä vaiheita tulee minun äitiyteni aikana tulemaan, näitä vaiheita kun äiti ei olekaan se kaikista kivoin kaveri. Sitä en tiennyt, kuinka paljon ne lapsen sanomat asiat voivat satuttaa. Viime perjantaina itkin, koska lapseni haukkui minua. Eilen en enää itkenyt, vaan totesin kylmän viileästi että on aivan sama tykkäätkö minusta vai et, mutta vanhempia on toteltava ja selitys miksi. Sen jälkeen keskusteltiin pitkä tovi siitä, miten vanhemmilleen, veljilleen sekä muille ihmisille puhutaan. Miltä itsestä tuntuisi, jos joku sanoisi jotain ilkeää. Miten haluaisi muiden kohtelevan itseään? Tunteiden näyttäminen on täysin sallittua, mutta rumien puhuminen ei.

_DSC0695_1

Vanhempien tarkoitus ei ole olla lasten kavereita, vaikka se olisi paljon kivempaa ja varmasti helpompaa. En pidä itseäni kovin tiukkana kasvattajana, mutta tietyissä asioissa olen hyvinkin ehdoton. Monissa asioissa lepsuilen taas turhankin paljon. Mutta ikävää on silti kuulla lapseltaan, ettei hän tykkää minusta tai ettei hän koskaan enää aio olla minun kaverini. Se satuttaa, vaikka en usko lapsen täysin tajuavan mitä sanoo tai tarkoittavan sitä. Ei siinä voi muuta kuin todeta, että mamma rakastaa riippumatta siitä tykkäätkö minusta vai et ja mamma rakastaa aina, vaikkei aina pidäkään siitä mitä teet tai miten käyttäydyt. 

Oletteko te lastenne mielestä joskus tyhmiä, paskoja, ärsyttäviä? 
Miten toimitte tällaisissa tilanteissa?

3. huhtikuuta 2017

Pissatikun tunteiden kirjo

Muutama päivä sitten koitti jännittävä hetki. Sellainen hetki, joita vain naiset voivat kokea ja jonka aikana nainen käy lävitse varmaan koko tunteiden kirjon ilosta ahdistukseen, pelosta innostuneisuuteen ja kaikkeen siltä väliltä. Kun huomaa muuten niin säännöllisten kuukautisten olevan muutaman päivän myöhässä, on raskaustestin aika.

rtp

Taustaksi kerrottakoon lyhyesti, että emme suunnittele perheenlisäystä ja ehkäisyasiatkin ovat kunnossa. Joskus kuitenkin näistä seikoista huolimatta saattaa löytää itsensä tilanteesta, että uskoo olevansa raskaana. Edes selibaatti ei ole 100% varma ehkäisy, jos on uskomista kansantarinaan jossa naisen suuhun hypännyt puolukka siitti hänelle lapsen, heh. No, koska olen sellainen ihminen, joka ajattelee ja analysoin kaiken alusta loppuun asti, kerkesin tuon raskausepäilyn ja tikkuun pissaamisen välillä jo ajatella läpi koko elämäni tulevat vuodet.

Mitä kaikkea tämä mahdollinen vauva "pilaisi"? Ollaan juuri päästy sellaiseen elämänvaiheeseen, että lapset ovat suhteellisen omatoimisia ja enää ei jonnekin lähtiessä tarvitse hirveästi miettiä ja valmistella. Lapsilla on seuraa toisistaan ja he viihtyvät myös yksikseen, eli jatkuvasti ei tarvitse olla viihdyttämässä ja hoivaamassa heitä. 

Mitä kaikkea minulta menisi raskauden aikana ohi? Kaikki ne kesän juhlat, joissa joutuisin kiittämään ei skumppalasille. Ei terassilla vietettyjä kesäiltoja kavereiden kanssa eikä varsinkaan festareiden ihmispaljoutta ison mahan kanssa. Mitä kävisi vastaleikatuille rinnoille, kun kroppa yhtäkkiä taas muuttuu raskauden aikana? Entäs nämä kuukausien jumpat, jotta kroppa tuntuisi terveemmältä ja näyttäisi paremmalta? Silkkaa ajan tuhlausta, tervetuloa raskauskilot ja vastasynnyttäneen äidin pehmeä keho sekä maitoa tursuava etumus.

Mitä asialle voisi tehdä? Abortti olisi itsekkäistä syistä kaikista helpoin vaihtoehto. Vauvaa ei ole suunniteltu eikä se oikeastaan myöskään sopisi tähän elämäntilanteeseen. Tätä ennen en ole elämässäni koskaan edes harkinnut aborttia. Oikeastaan en harkinnut nytkään, mutta se kävi mielessä vahvempana kuin koskaan ennen. En kuitenkaan usko pystyväni sellaista toimenpidettä läpikäymään. Millaisia mielenterveydellisiä häiriöitä saisin tuollaisen asian jälkeen? Miettisinkö loppuelämäni ajan, kuinka vanha lapsi olisi nyt, miltä hän näyttäisi, olisiko hän tyttö vai poika?

Entäs ne muutamat siiderit ja viinilasilliset, jotka olen juonut tässä viime aikoina? Olenko aiheuttanut lapselleni jotain terveydellisiä haittoja tai jopa pitkävaikutteisia ongelmia käyttäytymiseni takia, koska en ole suunnitellut raskautta enkä tiennyt raskaudesta? Ehkä alkiolle ei vielä tässä vaiheessa ole kerennyt käydä mitään, onhan maailmassa muitakin jotka käyttävät päihteitä tai raskausaikana kiellettyjä ruoka-aineita ennen positiivista raskaustestiä ja silti saavat terveitä lapsia. Olenhan itsekin raskaudesta tietämättömänä tehnyt näin edellisten lasteni kohdalla.

Ääääk, me saadaan vauva! En ole vieläkään täysin osannut sulkea ovea neljännen lapsen edestä.  En halua lisää lapsia, mutta jossain tuolla takaraivossa kutkuttaa vieläkin ajatus perheenlisästä. Viisikin lasta kuulostaa ihmeen hyvältä korvissani. Ehkä tämä vahinko oli tarkoitettu tapahtuvaksi? Ehkä me teimme päätöksen olla haluamatta lisää lapsia liian aikaisin, ja tämä on merkki siitä ettei perheemme ole vielä lopullisessa koossa?

Miten mahtuisimme asumaan? Entäs auto, mehän tarvitsemme jonkun älyttömän kokoisen perhebussin. Vastahan mä olen lahjoittanut pois kaikki vauvatarvikkeet, vaatteet ja muut. Koko hankintaurakka pitäisi aloittaa alusta! Miten isoveljet ottaisivat vastaan uutisen uudesta vauvasta? Entä sukulaiset? Minun vanhemmat varsinkin kauhistelevat jo pelkkää aiheesta vitsailua. Olisiko vauva tervetullut, vaikkei me vanhemmatkaan olla ihan varmoja asiasta?

Screenshot 2017-04-03 14.33.57r3er

Laskettua aikaakin kerkesin jo nettilaskureilla tutkailla, sehän on ensimmäinen asia mitä raskausepäilyn jälkeen pitää tehdä. Joulukuun alussa meille syntyisi pienokainen. Kuinkas sattuikaan, sillä talvivauvasta joskus haaveilinkin. Monennellako raskausviikolla olen, mitä kehossani tapahtuu juuri nyt? Ihana jouluvauva, millaiseen söpöön tonttupukuun voisinkaan pukea hänet! Hetkinen, enhän minä edes tiedä vielä onko se vauva siellä vai ei. 

On oikeastaan samantekevää, toivooko raskaustestin näyttävän positiivista tai negatiivista. Nämä kaikki tunteet kerkeää silti käydä läpi sen minuutin aikana, kun odottaa pissatikun tulosta. Voin toki puhua vain itseni osalta, mutta joka kerta olen tuntenut jonkun sortin pettymyksen tunteita negatiivisen testituloksen nähtyäni. Jopa tällä kertaa, vaikka se olikin juuri se toivottu tulos. Se sama ajatus kutkutti edelleen tuolla päässä, että kerta kuukautisia ei näy, on mahdollisuus vielä olemassa. No sitten ne menkat onneksi alkoivatkin.

Jes, ei vauvaa! Nyyh, ei vauvaa...

1. huhtikuuta 2017

Aprillipäivän juustoleivät

Tänään on aprillipäivä ja sosiaalinen media on pullollaan toinen toistaan hassumpia juttuja. Mitään lukemaansa ei voi uskoa, toki muinakin päivinä kannattaa muistaa lähdekritiikki nettiä selatessa. No, koska aprillipäivänä on täysin sallittua huijata ja jekuttaa, näin mekin teimme.

Kerroin joskus syksyllä lapsille jekusta, jonka teimme sisarusteni kanssa vanhemmillemme aprillipäivänä vuosia sitten. Askartelimme paperista ja keltaisesta kontaktimuovista juustoviipaleita, jotka piilotettiin vanhempiemme leipien sisään aamiaisella. Jekku ei toiminut kovin hyvin, sillä me söimme aamiaiseksi normaalisti aina puuroa ja vanhemmat epäilivät siis jo tekemäänne leipäaamiaista. Meidän perheen iskä syö kuitenkin leipää aamiaiseksi joka aamu, joten jekku olisi varmasti toimivampi. Oli ehkä virhe kertoa pojille tästä jekusta niin aikaisin, sillä seuraavien kuukausien aikana pojat kyselivätkin usein, että mamma koska me laitetaan sitä paperia iskän leipään? 

aprilli_3 aprilli_2

Tänään ryhdyttiinkin salaa hiljaisuudessa askartelemaan juustoa iskän aamiaiselle. Koska kaupoista ei löytynyt keltaista kontaktimuovia, käytettiin sen sijaan keltaista kartonkia ja päällystettiin ne läpinäkyvällä muovilla. Päällystäminen on fiksua siksi, että juusto on helppo ottaa leivän välistä pois ja jatkaa syömistä normaalisti. Pelkkä paperinpala saattaa vettyä ja muuttua mujuksi margariinin ja leivänpäällisten välissä eikä sitä ole kiva noukkia leivän välistä pois.

aprilli_1

Jekku meni ihan täydestä! Iskä ihmetteli, mihin hän oikein iski hampaansa ja pojat naureskelivat kippurassa. Tätä vinkkiä kerkeää vielä käyttää vaikka iltapalalla! Tai jos ei enää tälle päivälle kerkeä, niin onpahan hyvä vinkki ensi vuoden aprillipäivälle lasten kanssa askarteluun ja jekutteluun!

Aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle!