Kaksplus.fi

19. maaliskuuta 2017

Perinteiset treffit ovat so last season!

Eilen mun oli tarkoitus käydä leffassa siskoni kanssa. Leffalippuja varatessani järkytyin, kun huomasin, että yksi lippu maksaa 15,50€! Päätettiin sitten siskoni kanssa, ettei mennä elokuviin. Samalla tajusin, miksi käyn nykyään vain ehkä kahdesti vuodessa leffassa, kun vielä teininä saatoin käydä useamman kerran kuukaudessa. Lippujen hinnat nousevat ja uskon, että suurin syy tähän on lisääntynyt kilpailu ihmisten vapaa-ajasta. Elokuvien kilpailijoiksi on tullut niin paljon korvaavia ja edullisempia vaihtoehtoja. Miksi kukaan maksaisi yli 15€ elokuvasta, kun kympillä kuussa voi katsoa vaikka kaksi elokuvaa päivässä kotisohvalla löhöten. Netflixit, Viaplayt ja kaikki muut ohjelmapalvelut jyräävät kalliiden elokuvien ohitse. Ja tietenkin tästä seuraa lumipalloeffekti. Harvempi ihminen käy elokuvissa, hinnat nousevat, jonka jälkeen yhä harvempi käy ja hinnat nousevat entisestään, koska pitäähän teatterin tehdä myös tuottoa. Tämä ei päde ainoastaan elokuviin, vaan myös moneen muuhun asiaan.

_DSC0510_2

Konserttien ja keikkojen lippuhinnoista tai niiden kehityksestä en ole ihan kärryillä, mutta ne ovat mielestäni aina olleet melko hintavia. Korkeammasta hinnasta riippumatta mielestäni hinta-laatusuhde on konserttilipuissa parempi. Konsertti on enemmän once in a lifetime-juttu, kun taas elokuvat pyörivät useita kertoja päivässä eri teattereissa usein viikko kaupalla. Konserttiliput maksavat helposti 60-200 euroa. Esimerkiksi Spotify tai YouTube ovat ilmaisia tai maksaa korkeintaan muutamia euroja kuukaudessa. Huvittaako ihmisiä tuhlata isompia summia rahaa päästäkseen kuulemaan musiikkia konsertissa, kun sekin hoituu halvalla tai ilmaiseksi kotisohvalla. Tunnelma ei tietenkään ole verrattavissa, mutta monilla raha ratkaisee. Kotona voi myös vaihdella viihdettä oman fiiliksen mukaan, konsertissa soitettaviin biisivalintohin ei voi vaikuttaa, mutta pois jäämällä hieno show jää näkemättä.

Ravintolassa käynninkin voisi laskea samaan kastiin. Haluanko mennä treffeillä elokuviin ja ravintolaan, perinteiselle dinner&movie-deitille (hinta-arvio: 100€), jos vaihtoehtona on esimerkiksi  Netflix&chill sekä kotiinkuljetettu pizza (hinta-arvio: 15€)? Ravintoloissa hinnat ovat eri luokkaa kuin kaupasta itse haettu ja valmistettu ateria. On kauppakassipalveluja ja "nouda valmiiksi kerätyt ostokset” palveluita, sekä tietenkin kotiinkuljetuksella toimittavia ravintoloita. Monet palvelut ovat melko halvalla tilattavissa kotiovelle, kohtahan sitä ei tarvitse liikkua kotoaan mihinkään. On helppo laiskistua, kun kaiken saa kätevästi muutamalla klikkauksella kotisohvalle.

DSC_0324_1

Tämän lisäksi ainakin täällä pääkaupunkiseudulla myös julkisen liikenteen käyttöhinnat hipovat pilviä. Mitä enemmän bussit maksavat, sitä useampi valitsee yksityisautoilun, joka tulee halvemmaksi. Ja taas joudutaan nostamaan hintoja, kun palveluiden käyttäjät vähenevät. Kun kuljet edes-takaisin Helsingin keskustaan bussilla, maksat siitä nykyään yksitoista euroa. Jos sulla on treffikumppani mukana, matkalippujenne yhteishinta nousee jo yli kahteenkymppiin. Siihen päälle maksetaan ne kolmenkympin elokuvaliput ja vähintään viisikymppiä ravintolaillallisesta, niin kalliiksi tulee käydä treffeillä. Ihmiset mukautuvat siihen, ettei kotoa kannata poistua, koska se on niin kallista, kulttuuritapahtumat kärsivät kävijäpulasta tai niistä tulee vain "rikkaiden" etuoikeus. Yhä harvemmilla on varaa laittaa satasia yhteen iltaan, ainakaan kovin usein. 

Tietenkin on myös niitä, jotka eivät hinnasta välitä. Kuulun itse tähän kastiin, vaikka kauhistelenkin korkeita hintoja. Kyllä minä paljon mieluummin menen tunnelmalliseen elokuvateatteriin, jossa voin katsella elokuvaa rauhassa ilman whatsapp-viestien piippausta, jääkaapilla ravaamista ja vessataukoja, joiden aikana leffa pistetään pauselle ja keskittyminen herpaantuu. Kyllä minä paljon mieluummin maksan ravintolaillallisesta, kun saan istua pöydässä ja kaikki tarjoillaan nenäni eteen. Ei tarvita kauppalistoja, ruoanvalmistusta, tiskaamista ja siivoamista, ei edes niitä pizzalaatikoita tai take-away rasioita, mitä kiikuttaa roskakatokseen.

leffahöpmpä

Eikä tämä asia koske ainoastaan aikuisia, jotka käyvät treffeillä puolisoidensa tai ystäviensä kanssa. Kuten tuolla ylempänä kirjoitin, teininä kävin usein elokuvissa. Se oli hauskaa ajanvietettä ystävien kanssa koulun jälkeen ja viikonloppuisin. Vanhempani kustansivat mielellään (he harvoin kieltäytyivät maksamasta) elokuvaliput, koska elokuvissa käynti ennen Netflixejä ja HBO:ita oli mielekästä ja hyvää ajanvietettä nuorille. Jos elokuvissa käynnit tulevat tosi kalliiksi, teinit eivät ehkä haluakaan pistää viikkorahojaan niihin vaan käyttävät mahdollisesti aikansa joihinkin turhempiin vaihtoehtoihin.

Mustavalkoisesti ajatellen jääkö kuvailemalleni treffeille siis vaihtoehdoiksi tehdä jotain erityistä ja hintavaa tai jotain tavanomaista ja halpaa? Jokaisella on omat mieltymyksensä ja sitä voi miettiä, onko se tunnelma kalliin hinnan arvoinen, vai onko kivempi pihistellä rahan kanssa ja valita se helpompi, halvempi ja ei-niin-erityinen vaihtoehto. Koska kotona syödään joka päivä ja telkkariakin voi tuijotella milloin tahansa, valitsisin itse sen hieman erityisemmän vaihtoehdon, vaikka se repisi isomman loven rahapussiini. Mutta minä olenkin tällainen fiilistelijä ja haluan arjesta poikkeavia kokemuksia, kun käyn treffeillä mieheni tai ystävieni kanssa.
Kumman vaihtoehdon te valitsisitte? 

PS. Johan tästä postauksesta tuli kunnon valivali rahavalitus, haha!

4 kommenttia:

  1. Mä käyn elokuvissa ehkä kerran vuodessa, ja silloinkin vaan jos mulla on niitä lahjalippuja. Jotenkin elokuva on ihan sama katsoa leffassa tai kotisohvalla - oikeastaan kotisohvalla kivempi, kun ei tarvi kuunnella kenenkään randomien supinaa ja mässytystä :D Mut esimerkiksi keikkoihin oon sit taas valmis panostamaan ja keikoilla käynkin aina kun joku lempibändi tulee Suomeen(/Helsinkiin) keikalle, aivan sama makso liput sitten 25 tai 100 euroa. Keikkafiilistä ei voi mitenkään korvata sillä, että kuuntelee musiikkia vaan jostain Spotifysta kotona :D

    Julkisilla kulkeminen tulee mulle opiskelijana huomattavasti halvemmaksi kuin auton omistaminen. Ja ulkona syöminen on mun lempparijuttu ikinä, vaikka se on paljon kalliimpaa kuin kotiruoka niin se luksus kun ruoka tulee valmiina eteen on kaiken sen rahan arvoista :D Ja on se kivaa vaihtelua muutenkin, kun ei kuitenkaan siellä ulkona koko ajan käydä syömässä :)

    En tiiä mihin lopputulemaan nyt oikein tulin, oon aika pihi ja tykkään säästää kaikessa missä se on mahdollista, mut sit taas joihinkin juttuihin voin törsätä ihan huoletta :D On kiva tehä välillä jotain spesiaalia ja saada vaihtelua, eikä siitä tarvi tuntea huonoa omatuntoa tai valitella rahanmenoa jos muuten elää säästeliäästi ja "järkevästi" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lahjaliput/sarjaliput on kyllä onneks halvemmat, eli niitä kannattaa ostaa jos leffassa haluaa käydä useammin. Enpäs muuten aatellut että toi muiden supattelukin voi häiritä leffassa mitä se ei kotona tee. Toisaalta itsekin tykkään ihan mielellään keskustella/pohtia leffaa samalla kuin katson sitä ja leffassa pitää osata olla hiljaa :D

      Mustakin tosiaan tuntuu, että keikoista mieluummin maksaakin enemmän koska ei sitä tunnelmaa muualla koe. :) ja siinä hinnassa myös maksetaan työstä kaikille roudareille, esiintyjille yms. Leffassa tarvii kärjistetysti painaa vain play nappia :D

      Ja sama homma mulla ulkona syömisen kanssa. Mielellään maksan enemmän siitä, että voin vaan istua ja kaikki tulee valmiina pöytään ja likaiset astiat kerätään pois.

      Sulla on aika lailla samoja ajatuksia kuin mullakin. Mä oon myös aika pihi rahan on kanssa mut silti tiettyihin asioihin oon valmis törsäämään. :)

      Poista
  2. Saa kyllä olla todella kallista julkinen liikenne, että se tulee kalliimmaksi kuin oman auton omistaminen. :D Auton pitoon menee vuodessa ~2400e, vaikka ajaisin vain 15000km. Yllättävät ja isot korjaukset sitten siihen päälle. Bensa on kallista ja pelkät verot ja vakuutukset ovat omassa autossani esimerkiksi 600e. Kuukausilippu julkisiin on huomattavasti halvempi (täällä esim. kuukausikortti 54e). Täällä ainoa ongelma on se, että julkinen liikenne kulkee niin huonosti, että sen varassa on hieman hankala olla.

    Leffalippujen hinnat on kyllä nousseet ihan jäätävästi. Ei oikein raski käydä miehenkään kanssa leffassa, kun menee 30e siihen, että näkee yhden elokuvan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo totta mitä puhuit autoilun kustannuksista, mutta meinasin tuossa lähinnä sellaisia, joilla on se auto muutenkin. Jos itse miettin, menenkö autolla vai bussilla, niin kyllä bensa esim meiltä keskustaan ja takaisin plus muutaman tunnin parkkimaksut tulee varmasti halvemaksi kuin kahden ihmisen edestakaiset bussiliput (yht 22€). Meilläpäin seutulippu (espoo+helsinki+vantaa) on vissiin vajaan satasen kuukaudessa, eli kausikortilla on tietty halvempaa matkustaa kuin kertalipuilla. :)

      Joo kyllä noi on aika karmeita summia siitä, että istuu kaks tuntia kattomassa yhden leffan.

      Poista

Kiitos kommentista!