Kaksplus.fi

27. maaliskuuta 2017

Blogitreffit Naurusaaressa

Lauantaina koitti pitkään odotettu Kaksplus-verkostobloggaajien ja lasten treffitapahtuma. Olen tämän viimeisen vuoden aikana, jonka olen Kaksplussan verkostossa ollut mukana, osallistunut kahteen bloggaajatapahtumaan, mutta ensimmäistä kertaa kyseessä oli myös lapsille suunnattu tilaisuus. Tämä oli minulle myös ensimmäinen kerta, kun olin mukana järjestämässä tällaista tapahtumaa yhdessä 10 plussan äiti Matleenan ja Kädenjälkiä Sydämessä-blogin Nean kanssa. Vaikka järjestäminen oli yllättävän työlästä ja välillä revimme tyttöjen kanssa stressaantuneina hiuksia päästä, niin kaikki oli lopulta vaivan arvoista ja treffit olivat enemmän kuin onnistuneet.

_DSC0550_1 IMG_20170325_142004_073

Treffipaikaksi valikoitui Viihdekeskus Flamingossa sijaitseva sisäleikkipuisto Naurusaari ja saimme tapahtumaan paljon muitakin upeita yhteistyökumppaneita. Olihan siinä vilskettä, kun parikymmentä bloggaajaa ja tuplasti lapsia kokoontuu yhteen, mutta päivä oli todella onnistunut ja kaikilla oli hauskaa. Naurusaaressa jokainen lapsi löysi mieleistä tekemistä, vaikka ikähaarukka olikin kouluikäisistä konttaaviin vauvoihin. Meidän pojista ei näkynyt kuin vilauksia siellä täällä, kun värikoodatusti vihreisiin housuihin puetut pojat viillettivät menemään pitkin kiipeilytelineitä ja pomppulinnoja. Hieman minua jännitti, kuinka pysyisin vilkkaan poikalaumani perässä ja ehkä vielä ehtisin siinä sivussa seurustelemaan kavereiden kanssa, mutta todettuani, että paikka on täysin turvallinen antaa lapsille vapauden tulla ja mennä miten haluavat, sain itsekin vähän omaa aikaa muiden bloggaajien kanssa. Saanen myös hieman hehkuttaa meidän ihanan verkoston yhteisöllisyyttä. Vaikka osa tapasi toisensa vasta ensimmäistä kertaa ja suurin osa lapsista olivat toisilleen täysin tuntemattomia, niin ei siellä ollut enää ensimmäisten minuuttien jälkeen väliä kuka hoiti kenenkin lasta ja muksut löysivät hetkessä paljon uusia leikkikavereita. Olimme kuin hullunkurinen 60-henkinen perhe viettämässä hauskaa lauantaipäivää yhdessä. 

_DSC0559_1 _DSC0602_1 _DSC0586_1 _DSC0562_1 _DSC0544_1

Meille oli oma tila varattuna Naurusaaren synttärihuoneessa. Osa meistä hengaili siellä, osa juoksi lasten perässä ja lapset pistäytyivät välillä syömässä ja juomassa ennen kuin taas painelivat leikkipaikalle. Naurusaaren henkilökunta oli myös kattanut meille valmiiksi pöydän täyteen herkkuja. Oli mm. karkkia, popcornia, vihannestikkuja, nakkeja, kalapuikkoja, salaattia sekä mehua ja kahvia. Meidän pojat pitivät eniten kalapuikoista ja itse mutustelin enimmäkseen viinirypäleitä ja lanttutikkuja. Kävi jopa semmoinen hassu tilanne, että Alex toi minulle ylimääräiset karkkinsa, koska ei jaksanut niitä syödä. Enpä ole ennen sellaista tilannetta nähnytkään, että joku lapsistani kieltäytyy herkuista. 

_DSC0638_1 _DSC0624_1 _DSC0648_1 _DSC0646_1

Yhteistyökumppaneiden tuotteista koottu goodie bag oli täynnä toinen toistaan kivempia tuotteita, joita me bloggaajat pääsemme kokeilemaan. Jokaiselle jotain-periaatteella kassi piti sisällään herkkuja moneen makuun, kauneudenhoito- ja hemmottelutuotteita äideille, hauskaa muovailtavaa saippuaa lapsille, leluja, tupsulippikset, kortteja sekä muita lasten- ja vauvatarvikkeita. Tämän lisäksi arvottiin bloggaajien kesken muutamat Siluettiverstaan puiset hevoset. Itse yllätyin positiivisesti noista luomu-vegaanikarkeista, jotka ihan oikeasti maistuivat tavallisilta karkeilta. Tuo nyt ehkä kuulosti hieman pöhköltä, mutta olin hieman skeptinen ennen maistamista. Vauvatarvikkeet eivät valitettavasti tule meille käyttöön, eikä lähipiirissäkään ole vauvoja kenelle ne voisi lahjoittaa. Päätin siis tehdä hyvää ja kävinkin tänään lahjoittamassa omat sekä muutamat goodie bageista ylimääräiseksi jääneet vauvatarvikkeet Espoon sosiaalitoimiston Omatilaan, jossa järjestetään turva-asumista perheväkivallan uhreille. 


KIITOS YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
NAURUSAARI | PIKKUNORSU | KIDDOW | LUSH | BATISTE | ECOTOOLS | HIGHPEAK
MUKSUTREFFILOGOT

8 kommenttia:

  1. Voi ihana idea lahjoittaa ne! Oli kivaa, kiitos järjestämisestä!

    VastaaPoista
  2. Suurkiitos järjestelyistä! Itse muutaman vuoden päätoimisesti tapahtumia tuottaneena tiedän, että niissä on aina hommansa, vaikka kuinka pienestikin tekisi. Ja olipa upea teko sulta viedä noi tavarat noin tärkeään käyttöön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näköjään on urakkaa :D Kiitos, hyvän mielen sain kyllä :)

      Poista
  3. Kiitos kun jaksoitte tapahtuman järjestää! Ja todellakin hieno idea lahjoittaa tuotteet valitsemaasi kohteeseen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!