Aamulla on pakko nukkua

Kun minä olin lapsi, meidän perheessä oli tapana kysyä lupa heräämiseen aamuisin. Kyllä. Tämä toimintaperiaate oli käytössä muistaakseni silloin, kun emme vielä osanneet kelloa. Tuolloin hiivimme herättyämme vanhempiemme sängyn viereen ja kysyimme "Saadaanko herätä?". Kelloa katsottuaan vanhemmat päättivät, saiko herätä vai pitikö mennä takaisin nukkumaan. Siis olimmehan me jo hereillä ja ollaankin naurettu tuota sanavalintaa myöhemmin. Ehkä olisi ollut fiksumpaa kysyä saako jo nousta.

Tullessani itse äidiksi aloin huomaamatta itsekin käyttää samaa toimintamallia. En alkuun sitä edes tajunnut, mutta kauhistelin silti perheitä, joissa lapset heräävät joskus jopa viideltä aamuisin ja äitien päivittelevän tätä somessa väsynein hymiöin. Ei meillä ole koskaan ollut tuollaista, ajattelin. Paitsi että on. Ainoana eroavaisuutena on se, että olen aina passittanut lapset takaisin sänkyyn, jos he ovat heränneet liian aikaisin. Vauvoina otin lapset viereeni, isompina he ovat saaneet kömpiä takaisin omiin sänkyihinsä. Ja siellä on maattava suhteellisen hiljaa, pimeässä, ilman leluja. Yleensä lapset nukahtavat helposti uudelleen, koska ovat selkeästi heränneet liian aikaisin. Muissa tapauksissa he saattavat leikkiä hiljaa unileluillaan, mutta pääasia on että sängyssä pysytään eikä samassa huoneessa nukkuvien veljien unta häiritä. Jos uni ei tule, vaikka aamu on alkanut liian aikaisin, sen kyllä huomaa päivän mittaan väsymyskiukkuna. Sen takia pidämmekin tärkeänä, että sängyssä köllötellään jotta lapset saisivat edes lepoa jos uni ei enää tule.

Meillä lapset heräävät yleensä seitsemän ja kahdeksan välillä. Kahdeksalta on kuitenkin "virallinen" heräämisaika, mutta ei me ihan aina sinne asti odotella. Se riippuu siitä, miten yö on sujunut, ja myös hieman itsekkään äidin omasta vireystilasta ja jaksamisesta. Jos lapset ovat nukkuneet hyvin ja minä olen pirteä, saatamme nousta jo puoli kahdeksan jälkeen. Ennen puoli kahdeksaa ei kuitenkaan ole mitään asiaa pois sängyistä. Nykyään lapset ovat jo niin isoja, että he voivat leikkiä keskenään huoneessaan tai hipsiä olohuoneen sohvalle katselemaan lastenohjelmia aamulla, jotta me aikuiset saamme aamupala-aikaan asti köllötellä sängyssä. Lapset joutuvat kuitenkin edelleen kysymään lupaa siihen, eli ihan kukonlaulun aikaan ei vieläkään ole asiaa pois sängyistä, vaikka kuinka osaisi hiljaa kömpiä Netflixin ääreen. Jos huomataan, että joku on salaa noussut liian aikaisin, on hänen mentävä takaisin petiin.

Tässä taannoin aloinkin miettimään, että onko tällainen pakkonukuttaminen ihan ok? Eiväthän lapset nuku, joten nukuttamisesta ei ehkä voi puhua, mutta sängyssä olemiseen pakottaminen? Itse en koe saaneeni mitään traumoja tai ärsytyksen aiheita omasta lapsuudestani tästä aiheesta, joten uskon ettei minunkaan lapset sellaisia koe. Tietenkin ärsytti, jos vanhemmat passittivat meidät takaisin sänkyihimme vaikka olimme jo ihan pirteitä, mutta en muistele sitä pahalla. Enemmänkin muistelen pahalla sitä, kuinka käskyä uhmaten herätin samassa huoneessa nukkuneen siskoni aivan liian aikaisin eräänä joulukuisena aamuna laittamalla valot päälle ja kaivelemalla tontun tuomia ylläreitä joulusukasta. Rangaistuksena tästä jouduin antamaan oman pienen yllärini siskolleni. Olen siis katkera itselleni siitä, etten mennytkään kiltisti takaisin nukkumaan kuten olisi pitänyt.

En kuitenkaan vieläkään tajua sellaisia vanhempia, jotka vain toteavat suck it up ja pakottavat itsensä ylös samana hetkenä, kun lapsi avaa silmänsä ensimmäistä kertaa oli se sitten aamuviideltä tai vasta yhdeksältä. En sano, että tämä olisi väärä tapa tehdä, mutta en vain itse sellaista koskaan tekisi.

Millaiset heräämisrutiinit teidän perheissä on?

Pelottavan söpöt monsterikortit

Joelin kuudes syntymäpäivä lähestyy ja synttärijuhlien kutsut lähtivät postiin viime viikolla. Juhlien teemaksi valikoitui tällä kertaa monsterit ja kaikenlaiset oliot ja tätä teemaa toteutettiin myös kutsuissa. Joel oli korttiaskartelun seremoniamestari, selasi kanssani pinterestiä ja valikoi millaisia kortteja tekisimme. Suurimman osan korteista hän askarteli ihan itse, mutta osan hommasta hän delegoi minulle. Tarkoin ohjein. Leikkelin hampaita ja piirsin kuvioita käskystä. Näistä korteista tuli ihanat ja itse olen kaikista iloinen ehkä siitä, että Joel ihan itse halusi tehdä kaiken. Yleensä meidän korttiaskartelut ovat sellaisia, että minä ideoin, valmistelen ja toteutan ja pojat auttavat sen verran mitä mielenkiintoa riittää. Toivottavasti poika haluaa olla mukana ideoimassa ja toteuttamassa myös itse juhlien valmisteluja.

Mitäs pidätte meidän monstereista?

Tänä vuonna järjestetään myös ensimmäistä kertaa erilliset synttärit Joelin kavereille, joten niihinkin juhliin olisi ideoitava kortit. Vaikka vannonkin etanapostin ja perinteisten kutsukorttien nimeen, niin taidamme tehdä päiväkotikavereille sähköiset kutsukortit, kun ei niitä oikeita kortteja kai hirveästi saisi päiväkodissa enää jaella, ellei kutsu ihan kaikkia ryhmän lapsia. Katsotaan, mitä keksitään.

Miten te olette hoitaneet päiväkotikavereiden synttärikutsut?

Blogitreffit Naurusaaressa

Lauantaina koitti pitkään odotettu Kaksplus-verkostobloggaajien ja lasten treffitapahtuma. Olen tämän viimeisen vuoden aikana, jonka olen Kaksplussan verkostossa ollut mukana, osallistunut kahteen bloggaajatapahtumaan, mutta ensimmäistä kertaa kyseessä oli myös lapsille suunnattu tilaisuus. Tämä oli minulle myös ensimmäinen kerta, kun olin mukana järjestämässä tällaista tapahtumaa yhdessä 10 plussan äiti Matleenan ja Kädenjälkiä Sydämessä-blogin Nean kanssa. Vaikka järjestäminen oli yllättävän työlästä ja välillä revimme tyttöjen kanssa stressaantuneina hiuksia päästä, niin kaikki oli lopulta vaivan arvoista ja treffit olivat enemmän kuin onnistuneet.

Treffipaikaksi valikoitui Viihdekeskus Flamingossa sijaitseva sisäleikkipuisto Naurusaari ja saimme tapahtumaan paljon muitakin upeita yhteistyökumppaneita. Olihan siinä vilskettä, kun parikymmentä bloggaajaa ja tuplasti lapsia kokoontuu yhteen, mutta päivä oli todella onnistunut ja kaikilla oli hauskaa. Naurusaaressa jokainen lapsi löysi mieleistä tekemistä, vaikka ikähaarukka olikin kouluikäisistä konttaaviin vauvoihin. Meidän pojista ei näkynyt kuin vilauksia siellä täällä, kun värikoodatusti vihreisiin housuihin puetut pojat viillettivät menemään pitkin kiipeilytelineitä ja pomppulinnoja. Hieman minua jännitti, kuinka pysyisin vilkkaan poikalaumani perässä ja ehkä vielä ehtisin siinä sivussa seurustelemaan kavereiden kanssa, mutta todettuani, että paikka on täysin turvallinen antaa lapsille vapauden tulla ja mennä miten haluavat, sain itsekin vähän omaa aikaa muiden bloggaajien kanssa. Saanen myös hieman hehkuttaa meidän ihanan verkoston yhteisöllisyyttä. Vaikka osa tapasi toisensa vasta ensimmäistä kertaa ja suurin osa lapsista olivat toisilleen täysin tuntemattomia, niin ei siellä ollut enää ensimmäisten minuuttien jälkeen väliä kuka hoiti kenenkin lasta ja muksut löysivät hetkessä paljon uusia leikkikavereita. Olimme kuin hullunkurinen 60-henkinen perhe viettämässä hauskaa lauantaipäivää yhdessä. 

Meille oli oma tila varattuna Naurusaaren synttärihuoneessa. Osa meistä hengaili siellä, osa juoksi lasten perässä ja lapset pistäytyivät välillä syömässä ja juomassa ennen kuin taas painelivat leikkipaikalle. Naurusaaren henkilökunta oli myös kattanut meille valmiiksi pöydän täyteen herkkuja. Oli mm. karkkia, popcornia, vihannestikkuja, nakkeja, kalapuikkoja, salaattia sekä mehua ja kahvia. Meidän pojat pitivät eniten kalapuikoista ja itse mutustelin enimmäkseen viinirypäleitä ja lanttutikkuja. Kävi jopa semmoinen hassu tilanne, että Alex toi minulle ylimääräiset karkkinsa, koska ei jaksanut niitä syödä. Enpä ole ennen sellaista tilannetta nähnytkään, että joku lapsistani kieltäytyy herkuista. 

Yhteistyökumppaneiden tuotteista koottu goodie bag oli täynnä toinen toistaan kivempia tuotteita, joita me bloggaajat pääsemme kokeilemaan. Jokaiselle jotain-periaatteella kassi piti sisällään herkkuja moneen makuun, kauneudenhoito- ja hemmottelutuotteita äideille, hauskaa muovailtavaa saippuaa lapsille, leluja, tupsulippikset, kortteja sekä muita lasten- ja vauvatarvikkeita. Tämän lisäksi arvottiin bloggaajien kesken muutamat Siluettiverstaan puiset hevoset. Itse yllätyin positiivisesti noista luomu-vegaanikarkeista, jotka ihan oikeasti maistuivat tavallisilta karkeilta. Tuo nyt ehkä kuulosti hieman pöhköltä, mutta olin hieman skeptinen ennen maistamista. Vauvatarvikkeet eivät valitettavasti tule meille käyttöön, eikä lähipiirissäkään ole vauvoja kenelle ne voisi lahjoittaa. Päätin siis tehdä hyvää ja kävinkin tänään lahjoittamassa omat sekä muutamat goodie bageista ylimääräiseksi jääneet vauvatarvikkeet Espoon sosiaalitoimiston Omatilaan, jossa järjestetään turva-asumista perheväkivallan uhreille. 

KIITOS YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
NAURUSAARI | PIKKUNORSU | KIDDOW | LUSH | BATISTE | ECOTOOLS | HIGHPEAK

ELEGANT TOUCH | SILUETTIVERSTAS | OOT NIIN IHANA | LELUPUU | CLOETTA | ELLA'S KITCHEN

HOUSE OF ORGANIC | HYVINVOINNIN TAVARATALO | MINIONES | AINU 

Lasten syntymätaulut (sis. linkki arvontaan)

Kirjoittelin tuossa jokunen aika sitten meidän lastenhuoneen sisustuksesta ja pohdiskelin silloin, mitä kivaa keksisin tehdä hyllyllä oleville kehyksille. Olen pitkään jo ajatellut, että olisi kiva ikuistaa lasten syntymätiedot tauluiksi, mutta en ole löytänyt mistään tarpeeksi kivoja tauluja. Olen nähnyt monissa blogeissa ja nettisivuilla kauniita syntymätauluja, mutta mikään niistä ei ole kolahtanut mulle ihan täysin. Yritin joskus jopa itse säätää oikeanlaisia tauluja kuvanmuokkausohjelmilla, mutta niistä tuli vain tyhmän näköiset kun visio ei kohdannut toteutuksen kanssa.

Eksyin kuitenkin muutama viikko takaperin Pikkunorsun nettisivuille ja ihastuin saman tien kivaan julistevalikoimaan. Suomalaista designia olevat Pikkunorsun tuotteet ovat Outi Moision käsialaa. Verkkokaupassa on iso valikoima ihania sisustustuotteita, joista pääosassa ovat lastenlaulukortit ja -julisteet. Kortteihin on painettu useita tuttuja lastenlauluja sekä -runoja ja niitä löytyy vaikka mitä erilaisia. Tuotevalikoimassa on myös paljon erilaisia syntymätauluja ja nimitauluja sekä myös tarroja, lahjapapereita, kalentereita ja pyyhkeitä. Mulle iski aikamoinen valinnanvaikeus tuotteita selatessani, koska yhtäkkiä halusin syntymätaulujen lisäksi kaikkea muutakin! Erityisesti mua ilahdutti huomata, että valikoimassa on myös ruotsinkielisiä sekä englanninkielisiä tuotteita.

Valittiin pojille lopulta kauniit ja simppelit julisteet, joissa syntymäpäivä on väreillä painettu kuvan keskipisteeksi ja alta löytyy nimi, syntymäpäivä- ja aika, mitat sekä paikkakunta. Eivätkö nämä olekin ihan täydelliset? Naureskeltiin muuten juuri Samin kanssa, ettei hän muista Alexin syntymäpäivää eikä Hugon syntymävuotta. Nyt iskälläkin on näkyvässä paikassa hyvät muistilaput, joista luntata poikiensa syntymätiedot tarpeen vaatiessa!

Sain yhteistyön kautta myös kunnian arpoa yhdelle onnekkaalle vapaavalintaisen lastenlaulujulisteen. Arvonta on käynnissä Instagramissa @jenskujne, kannattaa käydä osallistumassa! 

Yhteistyössä Pikkunorsu

Perinteiset treffit ovat so last season!

Eilen mun oli tarkoitus käydä leffassa siskoni kanssa. Leffalippuja varatessani järkytyin, kun huomasin, että yksi lippu maksaa 15,50€! Päätettiin sitten siskoni kanssa, ettei mennä elokuviin. Samalla tajusin, miksi käyn nykyään vain ehkä kahdesti vuodessa leffassa, kun vielä teininä saatoin käydä useamman kerran kuukaudessa. Lippujen hinnat nousevat ja uskon, että suurin syy tähän on lisääntynyt kilpailu ihmisten vapaa-ajasta. Elokuvien kilpailijoiksi on tullut niin paljon korvaavia ja edullisempia vaihtoehtoja. Miksi kukaan maksaisi yli 15€ elokuvasta, kun kympillä kuussa voi katsoa vaikka kaksi elokuvaa päivässä kotisohvalla löhöten. Netflixit, Viaplayt ja kaikki muut ohjelmapalvelut jyräävät kalliiden elokuvien ohitse. Ja tietenkin tästä seuraa lumipalloeffekti. Harvempi ihminen käy elokuvissa, hinnat nousevat, jonka jälkeen yhä harvempi käy ja hinnat nousevat entisestään, koska pitäähän teatterin tehdä myös tuottoa. Tämä ei päde ainoastaan elokuviin, vaan myös moneen muuhun asiaan.

Konserttien ja keikkojen lippuhinnoista tai niiden kehityksestä en ole ihan kärryillä, mutta ne ovat mielestäni aina olleet melko hintavia. Korkeammasta hinnasta riippumatta mielestäni hinta-laatusuhde on konserttilipuissa parempi. Konsertti on enemmän once in a lifetime-juttu, kun taas elokuvat pyörivät useita kertoja päivässä eri teattereissa usein viikko kaupalla. Konserttiliput maksavat helposti 60-200 euroa. Esimerkiksi Spotify tai YouTube ovat ilmaisia tai maksaa korkeintaan muutamia euroja kuukaudessa. Huvittaako ihmisiä tuhlata isompia summia rahaa päästäkseen kuulemaan musiikkia konsertissa, kun sekin hoituu halvalla tai ilmaiseksi kotisohvalla. Tunnelma ei tietenkään ole verrattavissa, mutta monilla raha ratkaisee. Kotona voi myös vaihdella viihdettä oman fiiliksen mukaan, konsertissa soitettaviin biisivalintohin ei voi vaikuttaa, mutta pois jäämällä hieno show jää näkemättä.

Ravintolassa käynninkin voisi laskea samaan kastiin. Haluanko mennä treffeillä elokuviin ja ravintolaan, perinteiselle dinner&movie-deitille (hinta-arvio: 100€), jos vaihtoehtona on esimerkiksi  Netflix&chill sekä kotiinkuljetettu pizza (hinta-arvio: 15€)? Ravintoloissa hinnat ovat eri luokkaa kuin kaupasta itse haettu ja valmistettu ateria. On kauppakassipalveluja ja "nouda valmiiksi kerätyt ostokset” palveluita, sekä tietenkin kotiinkuljetuksella toimittavia ravintoloita. Monet palvelut ovat melko halvalla tilattavissa kotiovelle, kohtahan sitä ei tarvitse liikkua kotoaan mihinkään. On helppo laiskistua, kun kaiken saa kätevästi muutamalla klikkauksella kotisohvalle.

Tämän lisäksi ainakin täällä pääkaupunkiseudulla myös julkisen liikenteen käyttöhinnat hipovat pilviä. Mitä enemmän bussit maksavat, sitä useampi valitsee yksityisautoilun, joka tulee halvemmaksi. Ja taas joudutaan nostamaan hintoja, kun palveluiden käyttäjät vähenevät. Kun kuljet edes-takaisin Helsingin keskustaan bussilla, maksat siitä nykyään yksitoista euroa. Jos sulla on treffikumppani mukana, matkalippujenne yhteishinta nousee jo yli kahteenkymppiin. Siihen päälle maksetaan ne kolmenkympin elokuvaliput ja vähintään viisikymppiä ravintolaillallisesta, niin kalliiksi tulee käydä treffeillä. Ihmiset mukautuvat siihen, ettei kotoa kannata poistua, koska se on niin kallista, kulttuuritapahtumat kärsivät kävijäpulasta tai niistä tulee vain "rikkaiden" etuoikeus. Yhä harvemmilla on varaa laittaa satasia yhteen iltaan, ainakaan kovin usein. 

Tietenkin on myös niitä, jotka eivät hinnasta välitä. Kuulun itse tähän kastiin, vaikka kauhistelenkin korkeita hintoja. Kyllä minä paljon mieluummin menen tunnelmalliseen elokuvateatteriin, jossa voin katsella elokuvaa rauhassa ilman whatsapp-viestien piippausta, jääkaapilla ravaamista ja vessataukoja, joiden aikana leffa pistetään pauselle ja keskittyminen herpaantuu. Kyllä minä paljon mieluummin maksan ravintolaillallisesta, kun saan istua pöydässä ja kaikki tarjoillaan nenäni eteen. Ei tarvita kauppalistoja, ruoanvalmistusta, tiskaamista ja siivoamista, ei edes niitä pizzalaatikoita tai take-away rasioita, mitä kiikuttaa roskakatokseen.

Eikä tämä asia koske ainoastaan aikuisia, jotka käyvät treffeillä puolisoidensa tai ystäviensä kanssa. Kuten tuolla ylempänä kirjoitin, teininä kävin usein elokuvissa. Se oli hauskaa ajanvietettä ystävien kanssa koulun jälkeen ja viikonloppuisin. Vanhempani kustansivat mielellään (he harvoin kieltäytyivät maksamasta) elokuvaliput, koska elokuvissa käynti ennen Netflixejä ja HBO:ita oli mielekästä ja hyvää ajanvietettä nuorille. Jos elokuvissa käynnit tulevat tosi kalliiksi, teinit eivät ehkä haluakaan pistää viikkorahojaan niihin vaan käyttävät mahdollisesti aikansa joihinkin turhempiin vaihtoehtoihin.

Mustavalkoisesti ajatellen jääkö kuvailemalleni treffeille siis vaihtoehdoiksi tehdä jotain erityistä ja hintavaa tai jotain tavanomaista ja halpaa? Jokaisella on omat mieltymyksensä ja sitä voi miettiä, onko se tunnelma kalliin hinnan arvoinen, vai onko kivempi pihistellä rahan kanssa ja valita se helpompi, halvempi ja ei-niin-erityinen vaihtoehto. Koska kotona syödään joka päivä ja telkkariakin voi tuijotella milloin tahansa, valitsisin itse sen hieman erityisemmän vaihtoehdon, vaikka se repisi isomman loven rahapussiini. Mutta minä olenkin tällainen fiilistelijä ja haluan arjesta poikkeavia kokemuksia, kun käyn treffeillä mieheni tai ystävieni kanssa.
Kumman vaihtoehdon te valitsisitte? 

PS. Johan tästä postauksesta tuli kunnon valivali rahavalitus, haha!

Tästä tunnistat lapsiperheen kodin

Pyykkikori ei tyhjene koskaan. Se on täynnä riippumatta siitä, onko juuri pesty kaksi koneellista pyykkiä vai ei. Ei ole sellaista tilannetta, että likapyykkiä ei vain olisi. Pyykkikorin pohja on nähnyt päivänvalon viimeksi silloin, kun lapsia ei vielä ollut. Jos edes silloinkaan.

Tiskipöytää on hankala nähdä likaisten astioiden alta. Ei väliä, vaikka tiskaisi päivittäin kahden koneellisen verran astioita ja hinkkaisi loput vielä käsin. Vaikka kukaan ei edes olisi ollut ruoka-aikaan kotona, niin tiskivuori se vain kasvaa kasvamistaan.

Tavarat, joita tarvitset, ovat aina hukassa. Avaimia ei löydy millään, mutta niitä etsiessä löytyy puoliksi syötyjä karkkeja, joulukortteja vuodelta 2011 sekä se yksi kauan kadoksissa ollut palapelin palanen.

Keittiön lattia kerää roskia magneetin tavoin. Vaikka imuroisi viidesti päivässä, niin ruokapöydän alle ja jääkaapin eteen kerääntyy aina pinoittain muruja ja ruoantähteitä. Lakaisemalla lattian voisi löytää koko aterian verran syötävää.

Tästä voi päätellä, kuinka paljon kuopuksemme pitää maissista.

Lattiapinnat ovat lelujen peitossa. Ja vaikka kuinka yrittäisi poikkelehtia lelujen ylitse, niin ainakin yksi viheliäinen legopalikka löytää aina tiensä jalkapohjan alle. 

Ikkunat ovat tahmaisia sormenjälkiä täynnä. Jopa ne kohdat ikkunoista, joihin lapset eivät yletä. Aurinkoisena päivänä on vaikeaa nähdä ikkunasta ulos. Tämä pätee myös peileihin, mutta ehkä on parempi että oman kuvansa näkee hieman suttuisena. Muuten voisi järkyttyä silmäpussien laajuudesta.

Onko tuttu meininki muissakin lapsiperheissä? 

Kehopositiivisuutta

Eksyin aamulla lukemaan vanhoja postauksiani synnytyksistä ja etenkin synnytyksistä palautumisesta ja vartalon muutoksista raskauden aikana ja sen jälkeen. Hieman ehdin jopa järkyttyä millaista tekstiä olen suoltanut itsestäni ja kuinka paljon itseinhoa ja hyväksymättömyyttä olen kokenut kehoani kohtaan. On yleisestikin ikävää, miten moni ihminen kokee negatiivisia ajatuksia itsestään ja kehostaan, mutta etenkin vasta synnyttäneet naiset ja äidit tuntuvat olevan todella kriittisiä itselleen. Synnytyksestä pitäisi palautua hetkessä ja kilojen tulisi karista jo ennen synnytyslaitokselta kotiutumista. Vatsanahat ei saisi roikkua enää ristiäisten aikoihin ja vanhat farkut on vedettävä jalkaan vaikka väkisin heti jälkivuodon loputtua. Synnytyksestä palautuminen on yksilöllistä ja joku saattaa ollakin omissa mitoissaan jo lyhyen aikaa synnytyksen jälkeen, osalla kestää pidempään  ja osalla raskauskilot löytävät paikkansa kehossa lopullisesti. 

Itse karistin 11 kiloa raskauspainoa parissa viikossa esikoisen synnyttyä ja kiloja lähti vielä ylimääräisiäkin ensimmäisinä kuukausina, seuraavien lasten kohdalla palautuminen taas oli paljon hitaampaa. Ei sekään siis ole tae, että palautuu nopeasti jokaisen lapsen jälkeen jos niin on käynyt kerran. En tiedä johtuuko äitien paineet palautua entisiin mittoihinsa enemmän yhteiskunnan painostuksesta olla tietynlainen tai tietyn nköinen, vai vertaillaanko vain itseään aina niihin kanssaäiteihin ja heidän palautumiseensa. Jokainen varmasti tietää, että raskausaika ja sen jälkeinen palautuminen on yksilöllistä, mutta silti he kasaavat itselleen paineita. Vaikka tiedostavat, ettei siihen kovin paljoa voi vaikuttaa. Netti ja neuvolan ilmoitustaulut ovat täynnä äiti-vauvajumppamainoksia ja raskauskilojen pudotusdieetti-vinkkejä. Blogikirjoituksissa ihmiset hehkuttavat nopeaa palautumista ja instagramissa sekä julkkikset että tavikset näyttävät upeilta heti synnytystä seuraavana päivänä. Ei ihme, että muillekin tulee suorituspaineita. En kuitenkaan tarkoita, etteikö tällaisia juttuja saisi jakaa, ettei kukaan vaan pahoittaisi mieltään. Pitää kuitenkin muistaa katsojana olla kriittinen ja realistinen sitä kohtaan, ettei kaikkien kehot käyttäydy samalla tavalla. 

Olen tällä hetkellä 2-3 kiloa painavampi, kuin "kevyimmilläni" sitten lastensaannin. Painan kuitenkin 3-4 kiloa vähemmän kuin aikana ennen lapsia. Ihoni on löysää etenkin vatsan alueella ja tiedostan, että se tuskin tulee ikinä palautumaan täysin. Treenien myötä vatsalihaksia on tullut ihan kiitettävästi, mutta mahdollinen sikspäkki jäänee lopullisesti piiloon löysän ihon alle. Ja tarkennuksena, tiedän kyllä että kaikilla ihmisillä on nahkaa joka tietyissä asennoissa menee makkaralle. Tarkoitan tässä selkeästi ylimääräistä löysää nahkaa. 

Vaikka olenkin löysempinahkainen kuin aiemmin, hieman "laihaläski" ja arpisempi kuin ennen, olen myös huikean paljon tyytyväisempi itseeni. Rintaleikkaus kohotti itsetuntoani huimasti ja olen muutenkin oppinut olemaan itselleni paljon armollisempi kuin aiemmin. Enää en tutkiskele jokaista pientä vikaa ja yritä piilotella niitä toivoen olevani jotain muuta kuin olen, vaan keskityn ihailemaan ja korostamaan hyviä puoliani. Positiivisuus on huikean voimaannuttavaa!

Henkisen hyväksymistyöskentelyn lisäksi tietenkin fyysinen työskentely on edesauttanut positiivisuuttani itseäni kohtaan. Siis muutenkin kuin lihaskasvun ja kiinteytyksen osalta. Kun treenaan, voin paremmin, jaksan enemmän ja kehoni tuntuu vahvemmalta. En ole niin väsynyt, heiveröinen ja heikko, vaan olen terveempi. Uskallan väittää, että olen terveempi kuin vuosiin, sekä henkisesti että fyysisesti.

Rakastakaa itseänne! Riippumatta siitä onko teillä ylimääräisiä kiloja, löysää nahkaa, arpia tai vaikka väärän muotoinen nenä ja liian leveät hartiat. Keskittykää niin positiivisiin puoliin itsessänne, niin huomaatte yhtäkkiä peilikuvannekin hymyilevän!

Uutta lastenhuoneessa (sis. linkki arvontaan)

Olen viime aikoina kaivannut lastenhuoneeseen uutta ilmettä. Lapsille huone kelpaa tietenkin ihan sellaisenaan, eivät he mieti huoneessa leikkiessään mitään sisustuksellisia asioita kuten äiti tekee. Muutama asia huoneessa häiritsee, mutta olen liian saamaton tekemään niille mitään, joten ne häiritköön edelleen. Olen siis aloittanut huoneen päivittämisen niistä helpoista ja kivoista jutuista jättäen ärsytyksen aiheet jollekin toiselle ajankohdalle, vaikka olisi fiksua ensin hoitaa ne isommat jutut pois alta ja lopulta keskittyä yksityiskohtiin. Ensinnäkin vaatekaapin oven hajonneen peilin liimajäljet pitäisi rapsuttaa pois. Punainen nojatuoli on pelkkä pölyä keräävä turhake ja sen tilalle pitäisi hankkia vaikkapa pieni pöytä ja pari tuolia, että lapset voisivat piirtää ja askarrella muuallakin kuin keittiönpöydän äärellä. Lasten sänkyihinkin pitäisi keksiä jokin päiväpeittosysteemi, jolla välttäisi tyynyjen ja peittojen heittelyn sekä aluslakanoiden rypistelyn päiväsaikaan. Ei auta sanoa, ettei sängyissä leikitä päivisin.

No, jätin nämä ärsyttävät asiat myöhemmälle ja aloitin huoneen virkistyksen pienistä asioista. Tummansiniset verhot vaihtuivat mustiin. Ero oli lähes huomaamaton, mutta ajatuksena olisi selkeyttää lastenhuoneen värimaailmaa edes hieman, joten värejä oli hieman karsittava. Nyt huoneessa on nimittäin värikäs automatto, valkoisia kalusteita, ruskea kaappi, siniset verhot, keltaisia, sinisiä, valkoisia ja vihreitä lelulaatikoita sekä punainen nojatuoli. Aikamoinen värisuora siis. En halua tehdä lastenhuoneesta liian tylsää, mutta olisi kiva hieman selkeyttää yleisilmettä ja keskittyä muutamaan pääväriin - valkoiseen, keltaiseen ja mustaan. Suurimmat kalusteet ovat valkoisia, keltaista huoneessa on jo valmiiksi jonkun verran ja musta on hyvä perusväri sen kaveriksi.

Ikean keittiön lapset saivat joululahjaksi ja se on ollut kovassa käytössä joulusta asti. Erityisesti Hugo ja Alex ovat innokkaita kokkailijoita ja innostus on vain kasvanut uuden keittiön myötä. Pojilla on leikkiruokien lisäksi käytössään myös meidän vanhoja oikeita kattiloita ja paistinpannuja. Aterimia ja astioita tosin tarvittaisiin vähän enemmän, koska nyt keittiöstä löytyy vain kaksi lautasta ja kaksi mukia. Expedit-hyllyn lelulaatikot ovat oikeasti aika huonoja, ne menevät lyttyyn tosi helposti, mutta koska liikkeiden tuotteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja värit vaihtuvat uusiin niin noita keltaisia laatikoita ei enää ole saatavilla ja uudetkin laatikot ovat mitoitettu uudistettuun Kallaxiin. Meillä on pari keltaista varalaatikkoa odottelemassa, mutta mitäpä turhaan vaihdella niitä kun uudet hajoavat ihan yhtä nopeasti.

Lastenhuonetta piristämään sain MaxPlaylta tuon ihanan Pixistuffin Batman-hyllyn. Niin äiti kuin pojatkin ihastuivat siihen, mutta se etsii lastenhuoneen uudistuksessa vielä omaa paikkaansa. Toistaiseksi hylly saa siis seistä hyllyllä, mikä nauratti miestäni aika paljon. Hylly hyllyllä, ha-ha! Mutta kyllä se mielestäni toimii tuollein pelkkänä koristeenakin ihan hyvin! Ajattelin tämän hyllyn olevan paikkansa löydettyään täydellinen säilytyspaikka Alexin silmälaseille yön ajaksi. Tällä hetkellä hän laittaa lasikotelon yleensä leikkikeittiön mikroon yöksi. Ehkä ne pysyvät lämpiminä. MaxPlayn verkkokaupassa on muuten paljon kivoja sisustustuotteita ja muita lasten juttuja, kannattaa tutustua!

Mun Instagram-tilillä käynnistyi juuri arvonta, jossa yksi onnekas voittaa samanlaisen söpön Batman-hyllyn kuin meilläkin. Arvonta löytyy siis täältä: @jenskujne ja osallistumisaikaa on 13. maaliskuuta klo 22 asti. 

Kotihoidontukea pitäisi korottaa

"Kokopäivähoidon kustannukset ovat keskimäärin 1069eur/kk/lapsi" muistutetaan päiväkodin laskussa joka kuukausi. Päivähoito on kallista ja perheet maksavat siitä ainoastaan pienen osan. Me maksamme yhden lapsen päivähoidosta vain muutaman satasen kuussa, eli alle 20% kokonaiskuluista. Monet perheet laittavat lapset melko pian vanhempainvapaan loputtua päivähoitoon, sillä kotihoidontuki on liian pieni perheen elättämiseen, lainojen lyhentämiseen ja muihin kuluihin. Samalla Suomen työttömyysluvut kasvavat ja töitä ei riitä läheskään kaikille hakijoille. Päiväkotipaikat ovat silti kiven alla ja ryhmäkokoja joudutaan jatkuvasti kasvattamaan jotta kaikille päivähoidon tarpeessa oleville löytyisi hoitopaikka.

En ole mikään talousasiantuntija tai politikko, mutta mun järjellä ajateltuna tähän olisi helppo ratkaisu. Tällä hetkellä kotihoidontuki on tietääkseni työttömyyskorvausta pienempi. Eli työttömänä kotona ollessaan "tienaa" tukia enemmän kuin omia lapsiaan kotona hoitaessaan. Jos kotihoidontukea korotettaisiin, useammalla perheellä olisi mahdollisuus jäädä edes hieman pidemmäksi aikaa kotiin hoitamaan lapsiaan. Tällöin päivähoitopaikkoja olisi tarjolla enemmän niitä tarvitseville. Kaikki ihmiset eivät ole luonteeltaan kotiäitejä tai koti-isiä, mutta monet jotka haluaisivat jäädä kotiin palaavat taloudellisista syistä töihin omia toiveita aiemmin. Vaikka kotihoidontukea korotettaisiin reippaasti, kulut olisivat silti pienemmät kuin lapsikohtaiset päivähoitokustannukset. 

Useamman vanhemman jäädessä kotiin hoitamaan lapsia, myös työttömyyden vähentämiselle löytyisi sopiva aukko. Työttömät voisivat sijaistaa kotona olevia äitejä ja isiä hoitovapaan ajan. Pätkätyöt ja määräaikaiset sijaisuudet eivät ehkä ole ideaalinen ratkaisu, mutta varmasti silti työttömyyttä parempi vaihtoehto. Onhan se kuitenkin hyvä, että töitä olisi edes välillä, vaikka sitten joutuisikin hetkittäin takaisin työttömyystuen varaan uutta sijaisuutta odotellessa. En tiedä millaisia kustannuksia hoitovapaat tai sijaisten palkkaamiset työnantajille tuo, joten en osaa ottaa kantaa olisiko tämä malli työnantajille parempi vai huonompi. Olettaisin kuitenkin, että tärkeintä on saada joku tekemään tarvittavat työt, oli se sitten sijainen tai ei. 

Sen sijaan halutaan jatkuvasti leikata niitä pieniä tukia. Pienetkin leikkaukset ajavat pahmmillaan monet perheet ahdinkoon. Tukien leikkaamisella halutaan rohkaista ihmisiä, etenkin äitejä, takaisin työelämään. Mutta kun niitä työpaikkoja ei ole, niin kierre on loputon. Päivähoitopaikat on silti oltava lapsille. Työhaastatteluihin ei voi mennä lasten kanssa, työnhaku ei ehkä ole yhtä tehokasta lastenhoidon ohella kotona.  Ja jos yhtäkkiä saakin töitä ei välttämättä ole mahdollisuutta odotella päivähoitopaikkojen löytymistä, vaikka siinä menisikin vain pari viikkoa. Siinä ajassa työnantaja ehtii löytää jo toisen työntekijän joka pystyy aloittamaan työt heti. 

Ymmärrän toki myös monien vierastaman ajatuksen siitä, että miksi valtion pitäisi maksaa vanhemmille siitä että he hoitavat lapsiaan. Onko se tosiaan oikein, että valtion rahoilla tuetaan "kotiäitien loisimista ja työelämästä syrjäytymistä". Ei ehkä, mutta itse ainakin tukisin maksamillani veroilla mieluummin lasten kotihoitoa kuin elämäntapatyöttömiä. Tuetaanhan tässä maassa lapsilisin myös rikkaiden perheiden lasten pesämunan kasvattamista ns. turhien lapsilisien maksamisella. Puhumattakaan kaikista muista turhista verovaroin kustannetuista asioista. Mutta toki yhden ihmisen mielestä turha on toisen mielestä tarpeellinen, eli tämä on vain mielipidekysymys. Valtion budjetti lienee myöskin jaoteltu eri kategorioihin, eli vaikkei kaiken maailman Guggenheimejä tuettaisikaan, se ei tarkoita, että lapsiperheitä tuettaisiin yhtään enempää niillä "ylimääräisiksi" jäävillä rahoilla. 

Olen monesti miettinyt, että eikö poliitikot ja muut ammattilaiset tajua tätä, tämähän olisi hyvin simppeli ja toimiva ratkaisu moneen ongelmaan. Mutta kuten sanoin, koska en ole mikään asiantuntija oletan että järjestelyssä on jotain vikaa. Miksi sitä muuten ei olisi mietitty vaihtoehtona? Mikä se vika on, sitä en kyllä osaa sanoa. Joku varmaan osaisi. 

Mitä mieltä te olette lasten kotona hoitamisesta verovarojen tukemana?

Sisustuspainajainen olohuoneessa

Kun puhutaan huonoista sisustusvalinnoista lapsiperheissä, monille tulee varmasti ensimmäisenä mieleen valkoinen sohva. Riippumatta siitä, syödäänkö olohuoneessa vai ei, on valkoinen sohva suuressa riskissä likaantua. Meillä on kuitenkin olohuoneessa yksi vieläkin kamalampi huonekalu - nimittäin arkkupöytä. Ostaessamme arkkupöydän olimme innoissamme. Edellisessä pöydässä oli avohylly ja sehän tarkoitti, että jos siellä jotain tavaroita niin niitä revittin jatkuvasti pitkin lattioita. Arkkupöytä ratkaisisi tämän ongelman, sillä lapset eivät yhtä helposti pääse arkun sisällä oleviin tavaroihin käsiksi. Arkkupöytä tarjoaa paljon säilytystilaa ja meillä arkku onkin täynnä kirjoja, lehtiä, pelejä ja papereita joille ei ole muuta paikkaa. Tykkäsin arkusta paljon, mutta nykyään vihaan sitä.

Meillä lapset syövät pääosin keittiön pöydän ääressä, mutta silloin tällöin mutustellaan kaikki jotain herkkuja telkkarin äärellä. Me aikuiset taas syömme usein iltaisin olohuoneessa arkkupöydän ääressä. Arkkupöydän ongelma ei ole ainoastaan lapsiperheissä, sillä vahinkoja sattuu kaiken ikäisille. Arkkupöydän äärellä suurin mahdollinen vahinko on juomalasin kaatuminen. Pöydässä on kaksi rakoa, jotka mahdollistavat arkun kansien avaamisen. Jos juomalasi kaatuu, neste kulkeutuu sekunneissa raoista suoraan kaikkien säilytyksessä olleiden tavaroiden päälle. 

Otetaan vertaukseen vielä se valkoinen sohva. Monissa sohvissa on irroitettavat pestävät päällysteet. Jos jotain tahriintuu tai läikkyy sohvalle, sen voi pestä. Mutta kaadappa lasillinen maitoa, mehua tai olutta kirjojen ja lehtien päälle. Niitä ei pelasta enää mikään. Tahmea, märkä paperi on mennyttä kalua heti sen kastuessa. Joskus lapset kaatavat mukinsa, joskus miehen lasi menee nurin. Kerran taisin itse kumota vesilasini nostamalla jalat rennosti pöydälle. Unohdin koko lasin olemassaolon. Vaikka alkuun pidinkin arkkupödästä paljon, olen oppinut vihaamaan sitä vuosien varrella. Olemme päättäneet, että tähän asuntoon emme enää ostele uusia huonekaluja, joten pöydän kanssa on kestettävä kunnes muutamme uuteen asuntoon. En malta odottaa, sillä en pidä tuosta ruskeasta sohvastakaan enää. 

Iloa tähän murheelliseen olohuoneen sisustukseen tuo uudet koristetyynyt ja pehmoinen viltti, jotka kotiutin Ikeasta eilen. Pienetkin yksityiskohdat piristävät ihmeesti huoneen ilmettä. Minun piti ostaa vain muutama kehys, mutta aina tuolta tarttuu mukaan kaikkea muutakin kuin kauppalistassa lukevat tuotteet, heh. 

DIY: Helpot ja hauskat sorminuket

Sairaspäivien kuluksi saa keksiä kyllästyville lapsille jatkuvasti uutta tekemistä. Legot, kirjat, junat ja autot ovat jo puhki kulutetut, koko Netflixin valikoima on katsottu kolmeen kertaan ja vielä olisi vain aikaa kulutettavana. Tänään vietettiin aamupäivä askarrellen sorminukkeja ja perustettiin lasten nukketeatteri. Sorminuket olivat naurettavan helpot valmistaa ja auttaminen sujui lapsiltakin helposti. Tehtiin testiksi kolme eläintä, mutta näissä on vain mielikuvitus rajana! 

Leikkaa värikkäästä kartongista eläimen muotoinen kuvio 

Leikkaa saksilla sormien mentävät aukot eläimen alaosaan 

Piirrä kasvot ja koristele eläimet kynillä ja tusseilla

Sorminukkeja voi tehdä vaikka mitä erilaisia! Poikien lemppari oli elefantti ja he toivoivat myös punaista norsua. Seuraavaksi me tehdän siis sellainen ja ajateltiin kokeilla myös mustekalaa, jossa saisi kaikki pienet sormet lonkeroiksi. Pitänee tietenkin myös askarrella myös kunnon puitteet teatteria varten, puita ja muita lavasteita. Tai rakentaa legoista ja muista leluista lavastukset. Sitten pehmolelut riviin sohvalle ja teatteriesitys alkakoon!