Kaksplus.fi

21. helmikuuta 2017

Netflix lapsenvahtina

Meillä alkoi eilen hiihtoloma, jolloin kerho ja kaikki harrastukset ovat tauolla. Otettiin esikoisellekin vapaata päiväkodista, koska halusimme tehdä kaikkea kivaa yhdessä loman aikana. Sami on töissä, mutta me muut suunnittelimme kivoja talviaktiviteetteja ja kivaa tekemistä koko viikolle. Toisin kävi, kun sunnuntai-iltana sairastuin. 

Koko viikonlopun vaivannut turvonnut imusolmuke nivusessa alkoi oireilla pahemmin, minulle nousi kuume ja oloni oli aivan järkyttävä. Tärisin täysissä pukeissa kahden paksun peiton alla, nukuin levottomasti, hikoilin ja palelin vuorotellen. Aamulla alkoi vielä järkyttävä vatsakipu, joka tuntuu rintalastan ja navan välissä kuin vatsassa olisi kolme nyrkkiä paukuttamassa sisäelimiäni. Eilen jaksoin nousta sängystä yhdeksältä, ja iltapäiväkahteen mennessä olin nukkunut päiväunia yhteensä neljä tuntia. Lounasta lapsille laittaessani itkin keittiön lattialla maaten ja nousin viimeisillä voimillani sekoittamaan pastaa muutaman minuutin välein. Pestasin isoveljet auttamaan kuopusta syömään ja sain todellakin pinnistellä saadakseni kuopuksen puettua ulos nukkumaan. 

_DSC0170_1

Liikkumiset sohvalta keittiöön ja vessaan olen hoitanut ryömimällä tai konttaamalla, sillä noustessani ylös iskee huimaus ja oksettava olo. Silmissäkin mustenee. Pakolliset lastenhoitokuviot olen juuri ja juuri suorittanut itku kurkussa, vain ajatellen, että pian pääsen takaisin sohvalle tekemään kuolemaa. Eilen Sami pääsi töistä onneksi hieman ajoissa ja tuli kotiin jo ennen neljää. Hän ulkoilutti lapsia ja jaksoi touhuta heidän kanssaan koko illan minun ryvetessä itsesäälissä sohvannurkassa. Siinä samassa hän jaksoi vielä hoitaa minuakin. 

Kotiäideillä ei ole mahdollisuutta ottaa sairaslomaa, joten olen joutunut turvautumaan täysin Netflixiin ja lastenkanaviin. Pojat ovat onneksi jo niin isoja, että osaavat itse keksiä leikkejä ja viihdyttää toisiaan, mutta kyllä telkkari on pelastanut myös paljon. Minulla on paha mieli ja syyllinen olo, että kauan odotettu hiihtoloma on alkanut näin huonoissa merkeissä. Eihän sitä sairastumiselle mitään voi, mutta silti se on lapsiltani pois. Ei ulkoilua, ei yhdessä leikkimistä, ei pelejä tai edes kirjoja. Silmäni eivät pysy auki niin pitkään, että saisin kirjan luettua. Sen sijaan lapset odottavat isänsä kotiintuloa ja käpertyvät kanssani peiton alle tuntikausiksi katsomaan lastenohjelmia. 

_DSC0182_1

Kuume on jo laskenut, mutta vatsakipu ei mene pois. Olen sairastanut kaksi samanlaista "vatsatautia" viimeisen vuoden aikana, mutta mitään diagnoosia siihen ei ole aiemminkaan löytynyt, joten en ole vaivautunut vielä menemään lääkäriin. Sen sijaan olen ottanut vahvempia lääkkeitä ja toivonut niiden auttavan. Googletohtorin mukaan kipu saattaisi liittyä jonkinlaisiin sappivaivoihin. Yöt nukun todella levottomasti, näen toinen toistaan hullumpia unia, voin pahoin, palelen ja hikoilen. Olen täysin voimaton, oksettaa, huimaa. Hengästyttää, pää tuntuu olevan ihan sumussa. Täytyy vain toivoa, että olo tästä paranee, tai sitten on hakeuduttava taas lääkäriin tutkimaan jotain, jota ei löydy. 

Tällä hetkellä toivon vain, että kerettäisiin edes muutaman päivän ajan viettää kunnon hiihtolomaa, tai jos sairasteluni jatkuu että Sami tekisi mahdollisimman lyhyitä työpäiviä että lapset saisivat tehdä edes jotain kivaa päivisin. Minusta kun ei seuraksi tässä kunnossa ole. Olo on syyllinen, mutta onneksi lapset ymmärtävät edes suunnilleen, että mamma on kipeä. Miten te muut kotiäidit tai koti-isät sairastatte?

10 kommenttia:

  1. Voi ei, kotiäiti tai -isä ei paljon pysty rauhassa sairastamaan! Onneksi emme pojan syntymän jälkeen ole kovin montaa pahempaa sairastumista kokeneet. Viime joulu meni kyllä osittain pahassa mahataudissa, ja olimme molemmat miehen kanssa ihan vuodepotilaita. Taaperolla sen sijaan riitti virtaa liikaakin. Huh, vuorottelimme taaperon hoitovuoroissa niin, että toinen sai vähän aikaa levätä. Raskasta se kyllä oli.

    Tsemppiä teille sinne! Toivottavasti pääsette nauttimaan lomasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pakko kyllä kans kiittää onnea, että sekä me aikuiset että lapset sairastetaan tosi harvoin (koputan puuta) :D Mutta tää on kyllä ihan kamalaa, joten kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan :)

      Poista
  2. Onnistuisitko saamaan lapset vaikka isovanhemmille/kummeille hoitoon? Siellä pääsisivät ulos leikkimään ja varmasti olisi muuta tekemistä ku telkka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan kaikki meidän läheiset on päivät töissä, joten apua ei oikein ole saatavilla :/ Sami on onneksi iltaisin kotona ja ulkoiluttaa ja touhuaa lasten kanssa :)

      Poista
  3. Voisiko kyse olla sappitulehduksesta. Yhdellä mun kaverilla oli. http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/sappikivet-ja-sappitulehdus/

    Tsemppiä! Toivottavasti paranet pian. Ei kannata potea huonoa omaatuntoa jos lapset katsoo ohjelmia kun oot kipeenä, ei se niin vaarallista ole jos joskus vähän enemmän katsoo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla joo, mun siskolla on myös ollut jotain sappujuttuja ja kuulemma oli hänellä joku geneettinen eli mulla iso todennäköisyys samaan.

      Joo,ehkä sitä on vaan turhan kriittinen kun joutuu turvautumaan telkkariin niin paljon kun ei kertakaikkiaan pysty muuta kuin maata :/ Kiitos tsempeistä <3

      Poista
  4. Voi ei! Toivottavasti löydät lääkärin, joka auttaa. Löytyisikö jostain mahavaivoihin erikoistunutta, gastrojtn jtn-lääkäriä? En tiedä mitä kokeet yksityisellä maksaisivat, mahtaakohan 500 e riittää? Labrat ja röntgen nyt ainakin. Mahtaakohan liittyä sinun paleluunkin? Umpisuoli? Sappi? Chronin tauti? Mahahaava? Jotain hormonaalista? Pikaisia paranemisia ja toivottavasti selviää, että mistä johtuu! Pidä huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan alkaa vaatimaan kunnon tutkimuksia hinnasta välittämättä, ellei tästä parane. Mulla on ollut tällaista samaa vatsakipua ekan kerran Alexin raskausaikana,jolloin olin sairaalassakin muutaman päivän eikä syytä tutkimuksista huolimatta löytynyt. Viime vuonna oli kaksi vatsakipujaksoa ja nyt taas. :( Jokuhan selkeästi on vialla kun kroppa oireilee.

      Multa tutkittiin paleluun liittyen kaiken maailman juttuja juuri tuossa loppuvuonna, mutta kai se on vaan lähdettävä taas tutkittavaksi. Ikävää on vaan se, että tätä samanlaista kipua on tutkittu aiemminkin löytämättä syytä.

      Poista
  5. Kysy nyt ihmeessä jos joku sukulainen tai ystävä hakisi lapset esim ulos puistoon tai johonkin viettämään aikaa :)
    Kotiäitinä muistan kun itsekkin oli kipeänä ja piti jaksaa lapsia silti hoitamaan, oli se rankkaa.
    Buranan voimalla sitä jaksoi sitten.

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sami on onneksi ulkoiluttanut lapsia heti töistä tultuaan, mutta päiväsaikaan on hankala saada mitään apua kun kaikki läheisetkin on päivät töissä :/

      Ei oo kyl herkkua tää, mutta toivottavasti parempaan päin koko ajan. Kiitos tsempeistä :)

      Poista

Kiitos kommentista!