Kaksplus.fi

16. tammikuuta 2017

Lapseni puhuvat väärää kieltä

Meidän perhe on kaksikielinen, äiti puhuu lapsille ruotsia ja isä suomea. Mun omassa perheessä asetelmat ovat olleet samat, ja me kolme sisarusta olemme aina puhuneet ruotsia keskenämme. Ollaan käyty ruotsinkieliset kerhot, koulut ja osa harrastuksistakin. Ei pitäisi verrata perheitä keskenään, tai ottaa liikaa vaikutteita omasta lapsuudestaan, mutta minä pidin itsestäänselvänä asiana, että meillä kielijakauma menisi samalla tavalla kuin omassa lapsuudessani. Suomenkieltä kuulee joka paikassa, sen oppii vahingossakin, suurin osa sukulaisistammekin puhuvat pelkkää suomea. Ruotsinkieltä olisi tärkeämpi tehostaa. Ajattelin siis, että kotikielemme pääosin olisi minun ja lasten kesken puhuttava ruotsi ja puhuisimme Samille suomea. No miten kävi?

_DSC0113_1

Joelin vauva-aikana en osannut puhua hänelle ruotsia, koska se tuntui liian tyhmältä. Miksi puhuisin ruotsia, kun kuulemassa on ei mitään ymmärtävä vauva ja entistä vähemmän ymmärtävä mies? Opettelin kuitenkin puhumaan vauvalle ruotsia ja Joelin puheenkehitys olikin melkoisen tasaista suomenkielen ja ruotsinkielen välillä. Alexin synnyttyä ruotsin puhuminen oli vauvalle taas hassua, mutta koska olin Joelin kanssa kotona ruotsin puhuminen luonnistui nopeammin vauvallekin. Jostain syystä vuoden ikäisenä Alexin alkaessa harjoitella puhumista, suomenkielestä tuli hänelle ehdottomasti vahvempi kieli. Tämä taas johti siihen, että jotta lapsilla olisi edes jonkinlainen kyky kommunikoida toisilleen, Joel ja Alex alkoivat puhua keskenään suomea. 

_DSC0132_1

En oikein tiedä, miksi otin sen niin raskaasti, että lapset puhuvatkin suomea keskenään. Kyse ei ole siitä, etteivätkö he kuitenkin sitä ruotsia oppisi. He käyvät kuitenkin ruotsinkielisessä kerhossa, päiväkodissa ja tulevaisuudessa koulussakin. Ehkä ajattelin, että vähemmistökielisenä edes perheen sisäisessä dynamiikassa ruotsi olisi enemmistökieli. Eihän sillä ole mitään merkitystä, mitä kieltä kukin keskenään puhuu, mutta jostain syystä se kuitenkin ärsytti minua. Tämän ärsyyntymisen myötä aloin Hugon synnyttyä pitämään todella tiukasti kiinni siitä, että vauvalle puhutaan ruotsia. Tämä tekniikka on toiminut tähän asti oikein hyvin. Ainoa epäkohta on se, että nyt perheen kielijakauma on entistä omituisempi. Joel ja Alex puhuvat keskenään sekä isälleen suomea. Kumpikin puhuu minulle ja Hugolle ruotsia. Hugo puhuu pääosin ruotsia, mutta sekoittaa sinne paljon suomeakin väliin. Oikeastaan alkaa näyttämään siltä, että Hugollakin suomenkieli vahvistuu päivä päivältä enemmän kuin ruotsinkieli. Huomaan joutuvani kymmeniä kertoja muistuttamaan Hugolle, miten jokin asia sanotaan ruotsiksi, miten jokin asia sanotaan mammalle. Kohta hänkin varmaan unohtaa ruotsin ja alkaa suomenkieliseksi, höh!

Kaksikielisyys on rikkaus ja olen kaikesta huolimatta iloinen siitä, että lapseni oppivat vauvasta lähtien sekä suomenkielen että ruotsinkielen. Nyt isommat opettelevat jo englantiakin, ja Hugokin välillä hauskuuttaa sanomalla nej:n tai ei:n sijaan NOUU! Uskon, että päätöksemme laittaa lapset ruotsinkieliseen kouluun oli ehdottoman oikea. Vielä lasten ollessa pienempiä Sami ei ollut ihan vakuuttunut, miksi niin tiukasti pidin kiinni siitä, että lapset menevät ruotsinkieliseen kouluun. Mutta uskon hänenkin pitävän sitä nyt parhaimpana vaihtoehtona. Onhan se nyt todettu ja todistettu, että kaikilla lapsillamme suomi on vahvempi kieli riippumatta siitä, että he ovat viettäneet koko lapsuutensa kanssani kotona ruotsinkieltä puhuen ja kuunnellen. 

_DSC0138_1

Närkästymiseni lasten kielenkehitykseen on aika turhaa, mutta uskon että samantapaisia asioita koetaan monissa perheissä - ei vain kieliasioissa. Jokainen tuleva vanhempi varmasti tekee jonkinlaisia olettamuksia tulevaisuudesta ja kuvittelee miten tietyt asiat menevät. Minä oletin, että lapseni puhuisivat keskenään ruotsia, mutta niin ei vaan käynyt. Samalla tavalla kuin esimerkiksi poikalasta odottava isä jo raskausaikana kuvittelee itsensä potkimassa palloa poikansa kanssa, mutta lapsesta kasvaakin pallopelejä vihaava eikä hänestä ikinä ole isälle pelikaveriksi. Tai mikä tahansa muu olettamus, jonka vanhemmat tekevät mutta joka ei myöhemmin toteudukaan. Joskus voi kokea suuriakin pettymyksen tunteita pieniltä tuntuvista asioista. 

Oletteko te kokeneet jotain pettymyksiä vanhemmuudessa? Suuria tai pieniä, mutta sellaisia, joissa asiat ovat menneet eri tavalla kuin olitte olettaneet?

11 kommenttia:

  1. Hyvä postaus!! :)

    Olen itseeni pettynyt, koska olen taas alkanut puhumaan hirveästi suomea Oliverille 😑 Vaikka arkipäivät kuulee dagiksessa ruotsinkieltä niin pitäisi vaan jatkuvasti muistaa itsekin puhua!

    VastaaPoista
  2. Aivan loistava postaus! Kaksikielisyys tosiaan on rikkaus ja on hienoa, että teidän perheessä tähän pyritään ja on onnistuttukin hienosti :)

    VastaaPoista
  3. Kun sinä ja sisaresi olitte pieniä, niin minä suomenkielisenä isänä olin erittäin epävarma juuri tuosta koulukielestä. Jotenkin koin lapseni "suomalaisen identiteetin" olevan uhattuna, jos he menisivät ruotsinkieliseen kouluun. Ja lopulta tämä huolihan osoittautui täysin turhaksi. Kieli on kuitenkin vain kieli eikä identiteettimittari, ei edes kulttuuriasia (suomenruotsalaisuus). Sekin on ihan kotioloista, kasvatuksesta ja vanhempien kulttuurista kiinni, minkälaisessa tapakulttuurissa lapset kasvavat. Perinteiset suomenruotsalaisuuskliseet, jotka kaivelivat mieltäni teidän ollessa pieniä, ei kuitenkaan kohdallanne toteutuneet, koska eihän se ole pelkästään puhekielestä kiinni haluaako juosta rapujuhlissa, laulaa juomalauluja, harrastaa handista ja purjehdusta sekä katsoa joka kesäperjantai Allsång på Skansenia telkkarista.
    Sinunkin puhekielesi olin pitkään "sekaspråkia", jossa "suuli tulee öögiin", "reenin huurni on ihan vendi" ja "vaarin nakki ei käänny" -tyyliset lauseet olivat jokapäiväisiä. Sitä paitsi sun lapset ovat vielä niin pieniä, että heidän keskinäinen puhekielikin voi vielä muuttua. Isovanhempien luona kyläillessään mun mielestä kaikki pojat puhuvat tasavahvasti molempaa kieltä, minulle Suomea ja Mommolle Ruotsia. Ja lopulta heidän aikuistuessaan he puhuvat sujuvasti ja tasavahvasti ainakin kahta eri kieltä. Se on se tärkein juttu.

    VastaaPoista
  4. En osaa sinänsä tuohon mitään vastata,itse olen puhunut aina suomea,inhosin ruotsin kieltä koulussa muutenkin,englanti oli paljon hauskempaa ja jotenkin sitä opin helpommin.
    Nykyään voisin vaikka laittaa lapseni englannin kielen tarhaan/kouluun mutta toisaalta,no olemme Suomessa niin äidinkielemme on suomi ja lapset ovat ihan suomen kielen koulussa ja tarhassa.

    Miksi suomessa pitäisi osata jotain muuta kieltä kun suomea?
    Tuohon kysymykseen haluaisin hyvän vastauksen.
    Tottakai on hyvä että osaa esim töiden parissa niin montaa eri kieltä mutta tarviiko sitä sittenkään?
    Itse en ole tarvinnut kun suomea aina suomessa ja pärjännyt sillä hyvin.
    Englanniksi osaan neuvoa esim mutta ruotsiksi en sitten mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieliähän oppii kaikista helpoiten juuri pienenä. Uskon, että aikuisena on paljon vaikeampaa oppia ja omaksua uuden kielen puhuminen kuin jos se on lapsesta asti opittu. Eli jos olettaa, ettei koskaan elämässään poistu suomen rajojen ulkopuolelle, niin eihän sitä sitten muita kieliä tarvitsekaan, kuin suomea. Näin hieman kärjistetysti.

      Kielet on aina rikkaus ja oletettavasti useamman kielen osaaminen saattaa helpottaa muiden kielten opiskelun, esim ruotsin avulla ymmärrän jotakuinkin norjaa, vaikken koskaan oo sitä opiskellut. Sama muilla samantyylisillä kielillä, kuten saksa ja tanska. En siis todellakaan väitä osaavani mitään näistä, mutta ymmärrän sanoja ja lauseita sieltä täältä. Ja nimenomaan kyllä kielten osaaminen avaa uusia ovia työelämässä. :)

      Suomi on kaksikielinen maa, joten kyllä jokaisen pitäisi edes vähän ruotsia osata! Mutta mun mielestä englanti on ehkä kuitenkin "täysin" suomalaisille tärkeämpi oppia ku ruotsi. Vaikea sanoa.

      Poista
    2. Minkään kielen osaamisesta ei ole ainakaan haittaa. Ikinä. Ei varmasti kukaan harmittele, että voi paska, kun osaankin tuota ruotsia. :D Vähän sama kuin harmittelisi vaikka käsityötaitoja, vaikka ei käsitöiden tekemisestä välittäisikään. Onhan se kiva osata tarvittaessa! :)

      Poista
    3. Anonyymille... Ei tässä ole kyse mistään "opetellusta kielestä" vaan lasten omasta äidinkielestä. Toisissa perheissä äidinkieliä (puhekieliä) on kaksi johtuen vanhempien monikielisyydestä. Ei tällä asialla ole mitään tekemistä "ruotsin inhoamisen", minkään opettajan, kielikylpypäiväkodin eikä edes asuinpaikan tai maan kansa.
      Silloin kun lapsilla on mahdollisuus kotonaan oppia (ei opetella) kahta kieltä rinnakkain ei mielestäni vanhempien kannattaisi sitä mahdollisuutta jättää käyttämättä puhumalla lapsille vain toista heidän vanhempien kielestä. Hankalimman valinnan eteen joutuvat ne perheet, joissa molemmat vanhemmat ovat kaksikielisiä eikä yksikään kielistä ole yhteinen (esim. äiti on suomenruotsalainen ja isä ranskanespanjalainen ja vanhempien yhteinen kieli on englanti). Mitä silloin puhutaan lapsille?

      Poista
  5. Anonyymi, mikä kommenttisi idea oli? Meni ohi ja lujaa.

    Anteeksi, mutta unohdatko nyt sen, että suomi on kaksikielinen maa. Kyllä täällä todellakin on hyvä osata myös ruotsia. Lapselle kielen oppiminen on paljon helpompaa kuin aikuiselle, eli ymmärrän hyvin miksi Jenni haluaa lastensa oppivan myös ruotsinkielen.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Moi! Tosi hyvä postaus. Itse asun Ruotsissa avopuolisoni kanssa, molemmat puhutaan suomea (mies on ruotsinsuomalainen, joten hänellä on ruotsi vahvempi), mutta välillä tulee mietittyä, että mitäs sitten kun meille tulee lapsia?? Itse kovasti siinä vaiheessa haluan heillä pitää kiinni taas suomenkielestä (koska minun koko sukuni asuu Suomessa), ja varsinkin siitä, että sitä olisi mukava opetella.. mutta eipä kai sitä tiedä ennen kuin lapset on naaman edessä ja puhumaan pitäisi opetella!

    VastaaPoista
  8. Hej! Onödigt att ta stress det finns samma "problem" i många familjer! Du har ju redan en bra plan att barnen skall gå i svensktdagis och svenskskola! Själv är jag tvåspråkig,där mitt modersmål är svenska. Jag har själv ett barn, jag pratar svenska, min man pratar portugisiska. Jag och min man pratar engelska med varandra och sen pratar min pappa finska med min son. Vilket som sonens starkaste språk kommer att bli är svårt att säga, barnet väljer ju själv och man kan inte göra så mycket åt det

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!