Silmälasit lapsella

Alex täytti kesällä neljä vuotta. Kesäkiireiden ja kaikkien muiden aivojumien takia neljävuotisneuvola unohtui kokonaan, kunnes syyskuussa Hugon neuvolaa varatessani tajusin sen. Pääsimme vihdoin 4-vuotisneuvolaan lokakuun loppupuolella. Sami oli syksyn mittaan pistänyt merkille, että Alex on jatkuvasti tv:tä katsoessaan naama kiinni ruudussa ja hieman epätoivoisen näköisenä myös luki kirjoja ja muuta. Itse lähinnä naureskelin, kuinka lapsi ei muka voi nähdä mitään. Siis esimerkiksi pään kokoisia pehmoleluja suoraan nenänsä edessä. En osannut ajatella asiaa siltä kantilta, että lapsella olisi oikeasti silmissä vikaa. Kaikkihan sen tietää, kun lapselta kysyy että haepa tuo pipo tuolta nurkasta, että vastaus on "En mä näe mitään pipoa, en mä löydä, äitiiii autaaa!". Ja yhtä lailla perheen muut lapset tapittavat lastenohjelmia nenä kiinni ruudussa, joten sekään ei ollut poikkeavaa käytöstä. 

Neuvolatarkastuksessa kuitenkin isänsä epäluulot saivat vahvistuksen, kun näkötutkimukset eivät sujuneet kovin hyvin. Saimme ajan tarkistuskäynnille muutaman viikon päähän. Näkötarkastus sujui ihan yhtä huonosti ja sieltä poistuimmekin silmälääkärin lähete kainalossa. Saimme lääkäriajan hieman ennen joulua, joka tuntui olevan nopealla aikataululla. Koska en itse tiedä silmälaseista juuri mitään, en tajunnut myöskään lääkärin arvioista mitään. Molemmissa silmissä oli plussaa ja miinusta, aika reippaastikin. Hajataittoakin oli vissiin jonkun verran, kaksiteholinssejä ei tarvittu. Vahvuuksiensa ansiosta linssit tulevat olemaan aika paksut, mutta tämän ikäisellä näkö muuttuu nopeasti ja tarkastuskäynnille olisi hyvä tulla jo muutaman kuukauden päästä.

Silmälääkärin palvelu oli tehokasta ja ripeää, lääkäri osasi todellakin olla lapselle hienotunteinen ja selitti asiat hyvin sekä äidille että pojalle. Alex otti silmätipat kiltisti ja oli kiinnostunut miksi piti katsella erilaisia tuubeja ja mitä kaikkea silmälääkäri oikein aikoi hänestä tutkia. Olimme myös hieman puhuneet Alexin kanssa etukäteen erityisesti silmätippojen laitosta, joten hän oli hieman jo varautunut siihen, mitä tapahtuisi. Uskon, että lapsen valmistaminen puhumalla tutkimuksesta etukäteen auttaa olemaan niin kovin jännittämättä tilannetta. Heti lääkärin arvion jälkeen pääsimme Alexin kanssa testailemaan kehyksiä ja poika löysikin lopulta valikoimasta mieleiset pokat, jotka myöskin sopivat tuleviin linsseihin sekä istuivat päähän mukavasti. Löysimme oikeastaan yhdet lempikehykset, joihin rakastuimme molemmat, mutta jotka eivät malliltaan sopineet vielä Alexin päähän. Päätimme, että ostamme ne sitten myöhemmin, kun pää on kasvanut hieman. Optikko arvioi, että kyseiset kehykset olisivat sopivat vuoden-puolentoista kuluttua. No, Alex kuitenkin ihastui myös näihin räväköihin oranssi-punaisiin laseihin ja pistimme niihin linssit tilaukseen. Joulupyhistä huolimatta lasit olivat valmiit noudettavaksi jo puolentoista viikon päästä, vaikka ensin luvattiin vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Kuva: Instagram @jenskujne

Alkuun lasit tuntuivat kaikkien mielestä hieman hassuilta. Kuka tuo söpö rillipää oikein on? Alex tottui kuitenkin todella nopeasti lasien pitämiseen ja mekin totuimme hänen uuteen ulkonäköönsä. Oikeastaan näin kuukauden jälkeen on jo niin tottunut lasipäiseen poikaan, että hän näyttää hieman vieraalta ilman laseja. Ensin pelkäsimme, että Alexilla kestäisi pidempään tottua laseihin ja ettei hän suostuisi pitämään niitä koko aikaa, Luulen kuitenkin, että ratkaiseva asia on se, että hän oikeasti näkee huomattavasti paremmin lasit päässä! Uusi maailma avartuu parantuneen näön myötä, joten tottakai sitä haluaakin pitää lasit päässä. 

Pelkäsimme myös hieman sitä, kuinka usein saisi olla vaihtamassa rillejä uusiin, koska silmälasit eivät välttämättä kestä yhtä paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, painimatseja ja riehumista kuin mihin Alex on tottunut. Tähän asti, koputan puuta, on ainakin sujunut ihan mallikkaasti. Alex on tarkka laittamaan lasit koteloon yöksi ja pitää niistä hyvää huolta. Aika usein linssejä saa toki olla putsaamassa ja pesemässä, koska sormet tahrivat linsseihin helposti isoja klähmäjälkiä. Sangatkin olivat kyllä aika vinot jo muutaman viikon jälkeen, mutta onneksi on helppoa ja vaivatonta käydä optikolla korjauttamassa istuvuutta ja kiristämässä ruuveja. Näköjään silmälasit kestävät yllättävän hyvin tuota riehumistakin ottamatta isompia osumia. Jos poika on yhtään isäänsä tullut, niin laseja saa varmasti uusia tuon tuosta. Sami, joka on saanut ensimmäiset silmälasinsa kolmevuotiaana on kuulemani mukaan rikkonut niitä ison pinon elämänsä aikana. 

Onko teillä lapsia, jotka ovat saaneet silmälasit nuorena? 

Onko lapsen näkö parantunut vai huonontunut ajan myötä?

Koska minulla ei ole tyttöjä

Pelkkien poikalasten äitinä olemisessa on runsaasti hyviä puolia. Asioita, jotka olisivat täysin erilaisia tai jopa mahdottomia, jos perheen lapsissa olisi molemman sukupuolen edustajia. Kokosin listaan muutamia asioita, joista voin iloita, koska olen perheen ainoa nainen. Postauksen jutut ovat kirjoitettu pilke silmäkulmassa, joten ei oteta asioita liian vakavasti! Varmasti kaikissa perhemalleissa on omat hyvät ja huonot puolensa, oli perheessä sitten pelkkiä tyttöjä, pelkkiä poikia tai molemman sukupuolen edustajia. 

Odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun kuopuksemme täyttää seitsemän vuotta. Sitten alan hulluna varailemaan koko perheen kylpyläreissuja, koska oma rauha pukukopissa ja saunaosastolla! Heihei stressaavat uimahallireissut kiukuttelevine lapsineen, tervetuloa rauhalliset saunahetket ja kiireettömät pukemishetket, jolloin on aikaa myös meikata ja kuivata omat hiukset.

Minun ei koskaan tarvitse pohtia, minkä ikäisenä annan tyttöni meikata, milloin tarvitaan rintaliivejä ja mikä on sopiva ikä käyttää stringejä. Ei tarvitse riidellä liian lyhyistä hameista tai liian avonaisista paidoista, miettien että tytär kulkisi kaduilla siveettömän näköisenä. Ei tarvitse opettaa tamponien käyttöä tai jakaa peiliä, hiustenkuivaajaa, meikkejä, vaatteita ja koruja.

Tulen aina olemaan perheen prinsessa ja lasteni silmissä kaikista ihanin naispuolinen ihminen koko maailmassa! Ainakin siihen asti, kunnes he löytävät itselleen tyttöystävät ja äiti muuttuu vain vanhaksi kääkäksi, joka yrittää pitää kynsin hampain kiinni pienistä pojistaan.

Voin halutessani luistaa ja laistaa kaikenlaisista minun mielestäni tylsistä harrastuksista toteamalla, että noi on varmaan sellaisia isien ja poikien juttuja. Siinä samassa voitan itselleni omaa aikaa vaikkapa kynsien lakkaamiseen tai uuden kampauksen kokeiluun. Tai rakkaushömppäelokuvien tuijotteluun ainaisten ninja, auto, ralli, taistelu- yms leffojen sijaan.

Mulla on aina kolme käsiparia kantoapua kun menen ruokakauppaan, shoppailen tai haluan vaikka järjestellä huonekaluja uuteen uskoon. Pojat kasvaa vahvoiksi miehiksi ja heiveröinen äitiraukka saa aina tarvittaessaan lihaksia lainaan pojiltaan. Jos tähän lasketaan vielä mieskin mukaan, niin käsipareja onkin neljä! Se tietää yhä enemmän shoppailua!

Mistä asioista te muut vain poikalasten äidit iloitsette?

OON PASKA ÄITI

Oon paska äiti, koska oon synnyttänyt lapsia. Synnytystavalla ei ole väliä, olisin paska joka tapauksessa. Kivunlievitykset on luusereille ja luomusynnyttäjät tekevät sen vain leuhkiakseen myöhemmin. Sektiosta puhumattakaan, eihän sitä voi kutsua edes synnyttämiseksi.

Oon paska äiti, koska esikoiseni söi purkkiruokia ja joi korvikemaitoa vauvana. Kunnon äidit imettää ja tekee soseensa itse, mieluusti vielä luomuna. Eihän sitä voi vauvallensa mitä tahansa myrkkyruokia syöttää.

Oon paska äiti, koska imetin ja kokkasin soseet itse kotimaisia luomuaineksia käyttäen. Koska se on pröystäilevää ja ajanhukkaa. Menetät aikaa lapsesi kanssa seisten kattilan äärellä sosetta keittämässä päivät pitkät. Ja mieti, joku voi nähdä vaikka tissin vilahtavan imettäessäsi julkisella paikalla!

Oon paska äiti, koska nukutan lapseni omissa sängyissään. Perhepeti on turvallinen ja terveellinen, lasten kuuluu olla vanhempiensa lähellä. Toisaalta, perhepedissä lapsiaan nukuttavat äidit ovat myös paskoja, koska lapsesta tulee riippuvainen vanhemmistaan eikä itsenäisty koskaan. 

Oon paska äiti, koska mun lapset on silloin tällöin yökylässä. Äidin tulee elää symbioosissa lastensa kanssa heidän täysi-ikäisyyteensä asti. Yöt poissa äidin luota traumatisoivat lasta. 

Oon paska äiti, koska mun lapset ovat olleet pääosin terveitä. Koska ei olla kärsitty refluksista, koliikista tai ruoka-aineallergioista, en tiedä äitiydestä mitään. Älä huoli, jos sun lapsellasi on joku näistä, tai vaikka kaikki: Oot silti paska äiti, mitäs menit lisääntymään.

Oon paska äiti, koska panostan itseeni silloin tällöin. Ulkonäöstään huolta pitävä äiti istuu peilin edessä kaikki päivät ja laiminlyö lapsiaan. Pinnallisuus on lapsia tärkeämpää.

Oon paska äiti, koska piilotan viikon pesemättä jääneet hiukset pipon alle ja kuljen useita päiviä samoissa pieruverkkareissa. Äiti, joka unohtaa itsensä ja elää täysin lapsilleen on epäonnistunut, siis paska. Kyllä sitä pitää muistaa olla myös nainen, eikä pelkkä äiti.

Oon paska äiti, koska annan lasteni katsoa telkkaria ja joskus pelata tietokoneella. Tietotekniikka johtaa käytöshäiriöihin, passivoitumiseen, ylipainoon, syrjäytymiseen sekä agressiivisuuteen. 

Oon paska äiti, koska en ole ostanut lapsilleni omia tabletteja eikä älypuhelimia. Teknologia on nykyaikaa ja kyllä lasta tullaan kiusaamaan, jos hän ei osaa käyttää tablettia 1-vuotiaana ja omista uusinta iPhonea viimeistään eskarissa. Ei me missään keskiajalla eletä.

Oon paska äiti, koska lapseni syövät karkkia. Sokeri on huumetta ja herkut pilaavat hampaat, lapsesta tulee jälleen käytöshäiriöinen läski ja hänen loppuelämänsä on pilalla. Älä huoli, jos vältät antamasta sokeria lapsillesi, säkin oot paska. Koska lapsesta tulee ulkopuolinen syödessään synttärijuhlissa pelkkiä tofukuutioita ja porkkanatikkuja. Hän kasvaa vihaamaan sinua ja päästessään vihdoin käsiksi sokeriin vetää sellaiset överit, ettei tokene siitä enää koskaan.

Kiitos inspiraatiosta tähän postaukseen Fit Fun Family sekä Mutsi on MäSä!

Teit niin tai näin, oot aina paska äiti! Mitkä asiat tekevät teistä paskoja äitejä?

DIY: Tuunaa polvista puhjenneet housut ehjäksi

Meidän perheen lasten vaatetuksessa on yksi ongelma. Polvet kuluvat puhki alta aikayksikön. Harmittaa heittää roskiin vasta ostettuja vaatteita vain siksi, että polvet ovat kuluneet puhki. Aina ei näin tehdäkään, vaan ihan hyvin niitäkin housuja voi vielä käyttää - joskus ainakin oli muotia kulkea reikäisissä housuissa. No, lasten vaatekaapin perälle on kuitenkin kerääntynyt isot pinot polvista rikki menneitä housuja ja suunnittelin tekeväni niistä shortseja leikkaamalla lahkeet lyhyiksi. Shortseja käytetään kuitenkin vain lyhyen kesän ajan, eikä niitäkään tarvitse kymmeniä per lapsi. Pitkille housuille on paljon suurempi tarve. Siitä sainkin paremman idean!

En ole hyvä ompelija, vaan täysin amatööri. En omista hienoja saumureita enkä lankoja kaikissa sateenkaaren väreissä. Mutta otin tuumasta toimeen, leikkasin, mittasin ja ompelin. Yhdistin kahdet risat housut ja voilà! Koska tosiaan olen ihan amatööritason kädentaitaja, niin ompelujälki on kaukana täydellisestä ja langatkaan eivät soinnu kankaan väriin täydellisesti. En osaa edes sen kummemmin kertoa mitään ohjeita tälle, koska kokeilin, improvisoin ja muutin suunnitelmaa toteutuksen mukaan. Tyyli on vapaa, kunhan saa uudet lahkeet yhdistettyä vanhoihin. Tavoite täyttyi ja housut saivat pidemmän käyttöiän. Mielestäni housuista tuli ihan hauskan näköisetkin erivärisine lahkeineen. 

Tuunaatteko te rikkinäisiä vaatteita, vai heitättekö ne surutta roskiin ja ostatte uudet?

Lapseni puhuvat väärää kieltä

Meidän perhe on kaksikielinen, äiti puhuu lapsille ruotsia ja isä suomea. Mun omassa perheessä asetelmat ovat olleet samat, ja me kolme sisarusta olemme aina puhuneet ruotsia keskenämme. Ollaan käyty ruotsinkieliset kerhot, koulut ja osa harrastuksistakin. Ei pitäisi verrata perheitä keskenään, tai ottaa liikaa vaikutteita omasta lapsuudestaan, mutta minä pidin itsestäänselvänä asiana, että meillä kielijakauma menisi samalla tavalla kuin omassa lapsuudessani. Suomenkieltä kuulee joka paikassa, sen oppii vahingossakin, suurin osa sukulaisistammekin puhuvat pelkkää suomea. Ruotsinkieltä olisi tärkeämpi tehostaa. Ajattelin siis, että kotikielemme pääosin olisi minun ja lasten kesken puhuttava ruotsi ja puhuisimme Samille suomea. No miten kävi?

Joelin vauva-aikana en osannut puhua hänelle ruotsia, koska se tuntui liian tyhmältä. Miksi puhuisin ruotsia, kun kuulemassa on ei mitään ymmärtävä vauva ja entistä vähemmän ymmärtävä mies? Opettelin kuitenkin puhumaan vauvalle ruotsia ja Joelin puheenkehitys olikin melkoisen tasaista suomenkielen ja ruotsinkielen välillä. Alexin synnyttyä ruotsin puhuminen oli vauvalle taas hassua, mutta koska olin Joelin kanssa kotona ruotsin puhuminen luonnistui nopeammin vauvallekin. Jostain syystä vuoden ikäisenä Alexin alkaessa harjoitella puhumista, suomenkielestä tuli hänelle ehdottomasti vahvempi kieli. Tämä taas johti siihen, että jotta lapsilla olisi edes jonkinlainen kyky kommunikoida toisilleen, Joel ja Alex alkoivat puhua keskenään suomea. 

En oikein tiedä, miksi otin sen niin raskaasti, että lapset puhuvatkin suomea keskenään. Kyse ei ole siitä, etteivätkö he kuitenkin sitä ruotsia oppisi. He käyvät kuitenkin ruotsinkielisessä kerhossa, päiväkodissa ja tulevaisuudessa koulussakin. Ehkä ajattelin, että vähemmistökielisenä edes perheen sisäisessä dynamiikassa ruotsi olisi enemmistökieli. Eihän sillä ole mitään merkitystä, mitä kieltä kukin keskenään puhuu, mutta jostain syystä se kuitenkin ärsytti minua. Tämän ärsyyntymisen myötä aloin Hugon synnyttyä pitämään todella tiukasti kiinni siitä, että vauvalle puhutaan ruotsia. Tämä tekniikka on toiminut tähän asti oikein hyvin. Ainoa epäkohta on se, että nyt perheen kielijakauma on entistä omituisempi. Joel ja Alex puhuvat keskenään sekä isälleen suomea. Kumpikin puhuu minulle ja Hugolle ruotsia. Hugo puhuu pääosin ruotsia, mutta sekoittaa sinne paljon suomeakin väliin. Oikeastaan alkaa näyttämään siltä, että Hugollakin suomenkieli vahvistuu päivä päivältä enemmän kuin ruotsinkieli. Huomaan joutuvani kymmeniä kertoja muistuttamaan Hugolle, miten jokin asia sanotaan ruotsiksi, miten jokin asia sanotaan mammalle. Kohta hänkin varmaan unohtaa ruotsin ja alkaa suomenkieliseksi, höh!

Kaksikielisyys on rikkaus ja olen kaikesta huolimatta iloinen siitä, että lapseni oppivat vauvasta lähtien sekä suomenkielen että ruotsinkielen. Nyt isommat opettelevat jo englantiakin, ja Hugokin välillä hauskuuttaa sanomalla nej:n tai ei:n sijaan NOUU! Uskon, että päätöksemme laittaa lapset ruotsinkieliseen kouluun oli ehdottoman oikea. Vielä lasten ollessa pienempiä Sami ei ollut ihan vakuuttunut, miksi niin tiukasti pidin kiinni siitä, että lapset menevät ruotsinkieliseen kouluun. Mutta uskon hänenkin pitävän sitä nyt parhaimpana vaihtoehtona. Onhan se nyt todettu ja todistettu, että kaikilla lapsillamme suomi on vahvempi kieli riippumatta siitä, että he ovat viettäneet koko lapsuutensa kanssani kotona ruotsinkieltä puhuen ja kuunnellen. 

Närkästymiseni lasten kielenkehitykseen on aika turhaa, mutta uskon että samantapaisia asioita koetaan monissa perheissä - ei vain kieliasioissa. Jokainen tuleva vanhempi varmasti tekee jonkinlaisia olettamuksia tulevaisuudesta ja kuvittelee miten tietyt asiat menevät. Minä oletin, että lapseni puhuisivat keskenään ruotsia, mutta niin ei vaan käynyt. Samalla tavalla kuin esimerkiksi poikalasta odottava isä jo raskausaikana kuvittelee itsensä potkimassa palloa poikansa kanssa, mutta lapsesta kasvaakin pallopelejä vihaava eikä hänestä ikinä ole isälle pelikaveriksi. Tai mikä tahansa muu olettamus, jonka vanhemmat tekevät mutta joka ei myöhemmin toteudukaan. Joskus voi kokea suuriakin pettymyksen tunteita pieniltä tuntuvista asioista. 

Oletteko te kokeneet jotain pettymyksiä vanhemmuudessa? Suuria tai pieniä, mutta sellaisia, joissa asiat ovat menneet eri tavalla kuin olitte olettaneet?

Kirottu koirankusettaja, tuomitse itsesi!

Olimme aamukävelyllä lasten kanssa, kun tapahtui jotain, mikä on varmasti yleistä monissa lapsiperheissä - lapsella iski pissahätä kesken matkan eikä vessaa lähettyvillä. Mitäs tehdään? Vaihtoehtoja ei oikein ollut, muita kuin vetää haalari kinttuihin ja tehdä tarpeensa puskan juureen. Vanhemmuus on sellainen asia, johon jokaisella ihmisellä - myös lapsettomilla - on mielipiteensä. Jonkun mielestä lapsen puskaan pissaaminen on ok, joku taas saattaa olla sitä mieltä että pissatkoon housuunsa, jos ei jaksa pidätellä. Toivon, ettei näitä jälkimmäisiä ole monia. Meidän lapset ovat kaikki vielä niin pieniä, että pissahätä saattaa yllättää vaikka kuinka käydään varmuden vuoksi pissalla juuri ennen lähtöä. Se ei ole lapsen vika, eikä todellakaan saa kiusata lasta pakottamalla hänet pidättelemään kunnes lopulta pissaa alleen. Pahimmassa tapauksessa lapsi traumatisoituu eikä tahdo enää ulkoilla, tai taantuu ikätasoaan alemmas ja pissalla käyminen ei enää onnistu. 

No, minä koin ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi tuossa tilanteessa pissattaa lapsi puskan juureen pikaisesti, että kotimatka sujuisi ongelmitta. Kunnes kesken toimituksen vastaamme asteli koiraansa ulkoiluttava nainen. Jos katseet voisivat tappaa... En muista ikinä saaneeni noin tuomitsevaa katsetta kanssaihmiseltä. Ymmärtäisin, jos olisin vedellyt kaljaa ja röökiä ollessani lasten kanssa ulkona. Ymmärtäisin, jos olisin lapsen sijaan itse ollut siinä puskapissillä. Mutta että nainen, joka itse on samasta syystä ulkoilemassa rakkinsa kanssa, tuomitsee katseellaan lapseni tahattoman pissahädän ja minun yritykseni ratkaista tilanne mahdollisimman hyvin. Onneksi tuo nainen päätti kävellä ohitsemme sanomatta mitään, muuten kattila päässäni olisi saattanut kiehua pahastikin yli.

Käyt monta kertaa päivässä ulkoilemassa, vain pissattaaksesi rakkaan karvatassusi sinne puskaan. Minä pissatan lapseni puskaan vain pakon edessä. Koirasi tekee myös isommat tarpeensa ulos. Kenties olet yksi niistä ärsyttävistä ihmisistä, joka ei edes vaivaudu noukkimaan koirasi jätökset pois kadulta? Minä en onneksi ole vielä joutunut sellaiseen tilanteeseen, että lapsella iskisi kakkahätä paikassa, jossa ei ole vessaa. Sen sijaan lapseni leikki muutama päivä sitten kävelytien varrella lumessa ja poistui sieltä kurahousut yltä päältä koiranjätöksissä. Ei se varmaan sinun koirasi kakka ollut, mutta silti. Ja SINÄ kehtaat tuomita katseellasi MINUT?!

Jos jätetään tästä pois kaikki se, mitä mieltä olen koirankakkoja keräämättömistä koiranomistajista, niin minulla ei ole mitään koiranulkoiluttajia vastaan. Ymmärrän varsin hyvin, että jonnekin niiden koirien on pissattava ja ulkonahan se kuuluukin hoitaa. En minä tuomitse kadulle pissaavan koiran omistajaa. En tuomitse syvälle metsään tai ojan pohjalle kakkaavan koiran omistajaa, vaikka hän jättäisikin pökäleet keräämättä. Ei ne siellä ojan pohjalla ketään haittaa, ja jos sinne lapsensa päästää rymyämään, niin sitten riski on otettava että vaatteet likaantuvat. Mutta tuo katse, jonka kyseiseltä koiranomistajalta sain, sen merkityksestä ei voinut erehtyä. Koiranpissittäjä tuomitsi minut, lapsenpissittäjän. Kaksinaismoralistista ja oikeastaan todella inhottavaa, sillä tuomion kohteena oli samalla viaton lapseni, jolle vain sattui iskemään vessahätä huonolla hetkellä.

Miten te toimitte, jos lapselle iskee vessahätä, eikä pönttöä tai pottaa ole saatavilla?

Vuoden 2017 tavoitteet

Tammikuuta on kulunut jo reilu viikko ja on aika katsastaa alkaneen vuoden tavoitteita. En tosiaan tee uudenvuodenlupauksia, mutta jotain suuntaa antavia juttuja sitä voi aina alkaneelle vuodelle miettiä. Tällä kertaa tavoitteet ovat suhteellisen maltillisia, realistisia ja järkeviä. Perheen ja parisuhteen hoitaminen on tärkeää, se vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme suuresti. Meidän hyvinvointimme niin yksilöinä, pariskuntana kuin perheenäkin on tietenkin tavoittelemisen arvoinen asia vuosi vuodelta. Terveitä elämäntapoja ei tarvitse seurata orjallisesti, kunhan ne ovat pääosin kunnossa voi ihan hyvin irroitella välillä juomalla hieman liikaa viiniä tai syömällä kokonaisen jäätelöpaketin yhdeltä istumalta. Kun kotiympäristö sekä pään sisäiset asiat ovat järjestyksessä, on helpompi kohdata ja työstää arjen hyviä ja hankalampiakin haasteita. Kohti upeaa vuotta 2017!

Vähemmän ruutuaikaa itselleni

Olen jonkun sortin puhelinaddikti. Luuri on käden ulottuvilla ja vilkuilen sitä tosi usein päivän mittaan. Illalla nukkumaan mennessä kun uni ei tule, jään helposti selaamaan puhelinta tunneiksi, eikä se ainakaan helpota unensaantia. Aion siis pyrkiä siihen, etten käytä puhelinta iltaisin sängyssä ollenkaan, ja että päivisinkin voisin ottaa entistä pidempiä taukoja puhelimen käytöstä ja keskittyä lasten kanssa touhuiluun muutenkin kuin snapchatin tai instagramin välityksellä. Päivisin en selaa puhelinta pitkiä aikoja, mutta vilkuilen sitä kuitenkin useita kertoja tunnissa. Tuo jokailtainen puhelimen selaus taas alkaa olla jo jonkunlainen ongelma.

Parisuhdeaikaan panostaminen

Tämä tavoite toteutui viime vuonna todella hyvin ja uskon sen tehneen koko perheelle hyvää! Lapset nauttivat yökyläilyistä todella paljon ja kahdenkeskeinen aika Samin kanssa antaa meille runsaasti lisää voimia arkeen. Viime vuoden tavoin aiomme pyrkiä pitämään kiinni vähintään kerran kuukaudessa tapahtuvista treffipäivistä. 

Itsestäni huolehtiminen

Kliseiset syön terveellisesti ja treenaan itseni kesäkuntoon -jutut ovat niin nähtyjä, mutta tosi tärkeitä asioita. Kun nukkuu riittävän pitkät yöunet, liikkuu säännöllisesti, syö pääosin terveellisesti kuitenkaan unohtamatta herkuttelua ja pitää kehostaan huolta voi paljon paremmin ja jaksaa arjen haasteita ihan eri tavalla. Myös ulkonäöstä huolehtiminen kuuluu tähän kastiin. On ihan ookoo käydä ruokakaupassa likaiset hiukset pipon alle survottuna, ja kotona nyt voi näyttää vaikka minkälaiselta variksenpelättimeltä. Mutta jos edes hieman jaksaisi harjata tukkaa ja laittautua niin olisi heti entistäkin parempi mieli! Peiliin katsominen piristää, eikä kauhistuta.

Perheen yhteiset hetket

Poikien kanssa tulee tietenkin leikittyä joka päivä, mutta pitkiä työpäiviä tekevä Sami ei samalla lailla ehdi osallistua lasten kanssa touhuamiseen. Ne hetket, jolloin koko perhe on koolla aiomme panostaa entistä enemmän yhteisiin ruokailu- ja leikkihetkiin sekä keksiä uusia juttuja kokeiltavaksi. Toivottavasti Sami voisi myös pitää kunnon kesäloman. Koko yhdessäoloaikamme aikana Samin pisin varsinainen loma on tainnut olla viikon pituinen, ellei siis sairaslomia ja isyyslomia lasketa. Eli kaksikin viikkoa olisi jo luksusta!



Kodin siistinä pitäminen
Siis kyllä meilläkin joskus siivotaan ja pidetään koti pääosin peussiistinä. Joka ilta kerätään lelut pois ja laitetaan tavarat paikoilleen. Päivisin kämppä on kuin tornadon jäljiltä, joten iltaisin on pakko siivota. Pyykätään ja tiskataan ahkerasti, viisihenkinen perhe kuluttaa ihan älyttömän määrän astioita ja vaatteita. Imuroidaan lähes päivittäin ja viedään roskia. Imurointi on mulle sellainen pakkomielle, vihaan murusia lattioilla ja päivittäisestä imuroinnista huolimatta niitä on aina joka nurkassa. Tavoitteeni, eli ongelman ydin on enemmänkin ne epätavallisemmat siivousjutut, kuten ikkunoiden pesu, tahrojen pyyhkiminen seinistä, ovista ja ovenkarmeista. Koti voi näyttää siistiltä ja puhtaalta, vaikka onkin sitten lähempää tarkastettuna sivoton mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Oon viimeisten viikkojen ajan kauhistellut etenkin sitä, kuinka likaiset meidän seinät voi olla. Hyi.

Millaisia tavoitteita te olette asettaneet itsellenne täksi vuodeksi?

Yksin kotona, eiku kaksin ulkona

Meidän kotipiha on melkoisen suojaisa alue. Pihaa ympyröi metsä, kaksi parkkipaikkaa sekä kallio, mutta sanoisin piha-aluetta silti turvalliseksi. Parkkipaikka on tietenkin potentiaalinen vaara-alue lapsille, mutta yleensä mielenkiintoa lähteä tutkimaan autoja ei ole. Kallio on liukkaita jääkelejä lukuun ottamatta kiva ja turvallinen leikkipaikka, metsä taas on talon takana eikä sinne eksy ellei oikaise naapureiden pihan poikki. Lapsille on opetettu ja kerrattu pihan rajoja jo vauvasta asti ja he tietävät kyllä minne saa ja ei saa mennä. Olen epäröinyt päästää lapsia keskenään pihalle, sillä vaikka säännöt ja rajat ovat tiedossa en koskaan osaa olla varma etteivätkö lapset saisi ajattelemattomia päähänpistoja. Hugo on tietenkin vielä kaksivuotiaana aivan liian pieni ollakseen isoveljien vastuulla ulkona, mutta uskallan aivan hyvin käydä esimerkiksi vessassa kotona jättäen Hugon veljiensä kanssa ulos siksi aikaa. Hugo on etenkin talvisin aikamoinen sisähiiri. Usein ulkoilut kestävät hänen kanssaan vain lyhyitä hetkiä, joka saattaa harmittaa isoveljiä. Jos uskaltaisin jättää isommat keskenään ulos voisin mennä Hugon kanssa sisälle värjöttelemään eivätkä isoveljet joutuisi aina tulemaan heti sisälle. Joel ja Alex ovat kuitenkin pian jo 6- ja 5-vuotiaita, joten heidät voisi varmasti hiljalleen totuttaa ulkona olemiseen ilman vanhempia. 

Olen satunnaisesti antanut isompien poikien jäädä hetkeksi ulos keskenään, esimerkiksi siksi aikaa kun lämmitän ruokaa. Näen heidät kuitenkin keittiön ikkunasta koko ajan ja kuulenkin heidän äänensä välioven läpi, jos jätän ulko-oven auki. Tässä kohtaa voi sanoa, että onneksi ovat varsin kovaäänisiä lapsia - heidät kuulee sisälle asti ongelmitta. Toistaiseksi kaikki itsenäiset ulkoilut ovat sujuneet hyvin ja on leikitty juuri siellä missä pitääkin. Jopa lelut on siivottu omatoimisesti pois leikin jälkeen, vaikka siitä jaksetaan kiukutella lähes aina ollessamme yhdessä ulkona. Sisälle on tultu reippaasti heti kun olen pyytänyt, tai jo ennen sitä. Itsenäiseen ulkoiluun totuttaminen pienissä erissä on varmasti hyvä juttu, vaikka uskon että suurin ahdistus tässä on minulla, ei lapsilla. Ajatuskin siitä, että puolentoista vuoden päästä esikoisemme voisi tai joutuisi kulkemaan koulumatkat itsekseen, kauhistuttaa niin etten halua edes ajatella sitä. Eivät lapseni saa koskaan kasvaa isoiksi! Totuus kuitenkin on, että ne lapset kavsvavat halusin tai en, joten on vain totuteltava siihen ja riisuttava heidän ympärilleen käärityt pumpulit kerros kerrokselta, kunnes he ovat jo ihan itsenäisiä. Nyyh. 

Tänään oli tarkoitus Samin ja Hugon ollessa päiväunilla opettaa pojille itsenäistä ulkoilua, mutten sitten taaskaan raaskinut. Ensin tein lumityöt ja kaivoin auton esille lumpeitteen alta. Sitten vähän valokuvasin ja liityin poikien leikkeihin. Lakaisin oven edustan ja kertasin yksin olemisen sääntöjä poikien kanssa. Kun vihdoin maltoin lähteä itse sisälle, olivat pojat olleet jo riittävän kauan ulkona. Alex malttoi jäädä ulos ehkä viideksi minuutiksi ja Joelkin tuli sisälle pari minuuttia myöhemmin. No, ensi kerralla ehkä onnistuu jo hieman pidemmän aikaa. 

Minkä ikäisinä te olette opettaneet lapset ulkoilemaan itsenäisesti?

Vuoden 2016 kohokohdat

Uusi vuosi on jo lähtenyt hyvin käyntiin, mutta on aika palata hetkeksi vielä viimevuoden puolelle. Meidän vuosi 2016 oli täynnä hyviä hetkiä. Tietenkin vuoteen on mahtunut myös niitä vaikeampia asioita, mutta jotenkin minusta tuntuu että ne ovat olleet erityisen vähissä tänä vuonna. Uskallan väittää, että panostuksemme parisuhteeseen ja riittävään kahdenkeskeiseen aikaan on auttanut tässä. Olemme Samin kanssa molemmat sellaisia, että stressaantuneina ja väsyneinä tiuskimme toisilleen ja puramme osan ärsytystä tietenkin tahattomasti myös lapsiin. Kahdenkeskeinen aika, vaikkei se olisi mitään kovin erityistä, on sellainen jota olemme odottaneet innolla joka kuukausi. Se on tuonut piristystä arjen keskelle ja se on auttanut meitä jaksamaan uhmaiät, raskaat työviikot, läpsystä vaihtoon -työpäivät, lasten yleiset kiukuttelut sekä ne pienet ärsytykset, kun puoliso ostaa vääränlaista maitoa kaupasta tai ei ole jaksanut tyhjentää tiskikonetta. Vuodemme kohokohdat ovat olleet pieniä asioita, arjen piristyksiä. Mutta vaatimattomuudestaan huolimatta ne ovat olleet tärkeitä koko perheelle.



Tammikuussa Sami kävi silmien laserleikkauksessa ja piti viikon loman. Vaikka loma olikin sairasloma, niin saatiin nauttia yhteisestä ajasta. Käytiin Samin kanssa leffassa ja illastettiin kaveripariskunnan kanssa. Vietettiin jälkijouluja tyttöporukan kanssa typötyhjässä baarissa. Helmikuussa nautittiin lumisesta hiihtolomasta pulkkaillen, pelaillen ja herkutellen. Sami oli viikonlopun Levillä ja me chillailtiin poikien kanssa keskenämme. Maaliskuussa oltiin kaksilla treffeillä Samin kanssa, nähtiin kavereita ja pidettiin hauskaa. Kävin kahdella The Usedin keikalla. Vietettiin pääsiäistä suklaisissa tunnelmissa. 

Huhtikuussa matkustettiin salaa tyttöporukalla Lappiin ystävämme luokse aprillipilana. Vietettiin Joelin hai-teemaisia 5-vuotissynttäreitä. Käytiin tuplatreffeillä kaveripariskunnan kanssa. Toukokuussa juhlittiin vappua, äitienpäivää ja Samin 25-vuotissynttäreitä. Olin rintaleikkauksessa ja Sami piti viikon loman auttaakseen minua lastenhoidossa. Kesäkuussa vietettiin kesäiltaa kaveripariskunnan kanssa. Järjestettiin lasten kanssa isot lettukestit kahtena päivänä peräkkäin. Nautittiin juhannustunnelmista saaristomökillä koko suvun voimin. Alex täytti neljä vuotta.

Heinäkuussa juhlimme mun 25-vuotissynttäreitä sekä 6-vuotis tapaamispäivää Samin kanssa. Juhlittiin myös Alexia Lego-teemaisilla synttäreillä. Joel oli ruotsinristeilyllä mumminsa kanssa. Lomailtiin viikko Kesälahdella vanhempieni asuntovaunulla. Osallistuin Kaksplus-bloggaajien kesäkemuihin Hotel Kämpissä. Elokuussa reivattiin viikonloppu Weekend-festareilla ja juhlittiin serkkuni häitä. Käytiin tyttöporukalla leffassa ja perheen kesken Korkeasaaressa. Vierailtiin Joelin ja Alexin kanssa kolmistaan Linnanmäellä Hugon ollessa mummilla yökylässä ja Samin ollessa kaverin luona. Syyskuussa olimme perheeni kanssa teatterissa katsomassa Mushashi - miekan tie. Kokeilimme jotain erilaista treffeillä Amos Andersonin taidemuseossa Samin kanssa. Hugo täytti kaksi vuotta. Samilla alkoi viiden viikon sairasloma murtuneen ranteen takia.

Lokakuussa juhlimme 2-vuotiasta Hugoa merirosvoteemabileillä. Kävin Joelin ja Alexin kanssa teatterissa katsomassa Lilla Anna och Långa Farbrorn. Juhlittiin lasten Halloweenia bloggaajaporukalla. Marraskuussa vietettiin iltaa kaveripariskunnan kanssa ja pojat yökyläilivät kaikki eri paikoissa. Kävin Joelin ja Alexin kanssa teatterissa katsomassa Alfons Åberg -esitystä. Vietettiin isänpäivää perheen kesken ja Kaksplus-verkoston pikkujouluja Tampereella. Joulukuussa vietettiin itsenäisyyspäivää hienolla illallisella perheeni luona. Juhlittiin 5-vuotishääpäivää hotellissa. Nautittiin tunnelmallisesta joulusta ja perheen yhteisestä ajasta. Juhlittiin railakas vuodenvaihde laivalla kaveripariskunnan kanssa.

Toivottavasti 2017 on vähintäänkin yhtä ihana kuin 2016!