Kaksplus.fi

17. lokakuuta 2017

Sisustuskuumetta (+arvontavinkki)

Yhteistyössä Coolstuff.fi-verkkokauppa.

Elämme jännittäviä aikoja. Ollaan haettu isompaa asuntoa ja lähiaikoina selviää, pääsemmekö muuttamaan. Ollaan jo useamman vuoden tietoisesti ahtauduttu kolmioon viisihenkisenä perheenä, sillä sijainti, hinta ja naapurusto ovat olleet meille tärkeämpiä kriteerejä kodille kuin tila. Totuus kuitenkin on, että nyt ollaan ehdottomasti lisätilan tarpeessa! Parin vuoden päästä meillä on jo kaksi koululaista jotka tarvitsevat enemmän omaa tilaa eivätkä lapset siis enää kovin pitkään pysty jakamaan yhtä makuuhuonetta kolmistaan. Ikävä tilanne on kuitenkin se, että omaan ei ole vielä varaa ja kohtuuhintaiset vuokra-asunnot koulun ja hoitopaikkojen lähistöllä ovat vähissä. Nyt olisi tiedossa isompi asunto loistavalla sijainnilla, eli pidetään peukkuja ja toivotaan ilouutisia!

Tämänhetkiseen kotiimme ollaan jo aika kyllästyneitä. Ei viitsisi sisustaa eikä tehdä uusia kalustehankintoja, jos käykin niin hyvä tuuri että päästään pian muuttamaan. Kaikki sisustusideat ja ostoslistat on mitoitettu uuteen kotiin, jonka kohtaloa emme vielä tiedä. Siinä missä yritän miettiä mitä kaikkea uutta pitäisi ostaa olen myös alkanut valmistautumaan käymällä läpi vanhoja tavaroitamme kirpparille, roskiin ja varastoon. Jos sitten käykin niin, ettemme saa toivomaamme asuntoa, niin täytyy miettiä uusiksi kaikki muuttoaikeet ja kodin ratkaisut.

work

Jotain pientä kodin piristystä on kuitenkin kivaa saada välillä ja siksi olinkin iloinen kun coolstuff.fi -verkkokauppa lähetti meille retrohenkisen kirjaintaulun. Oon pitkään ihaillut tätä instagramissa monilla eri tileillä ja taulu taitaakin olla yksi sellaisia koristeita, joka löytyy tosi monista kodeista nykyään. Tämän taulun käyttö sisustuksessa on vain mielikuvituksen määrästä kiinni. Peruspaketin mukana tulee melkein 300 eri merkkiä mukana ja tietääkseni näihin saa tilata myös lisäosina eri värisiä kirjainsettejä. Meillä taulu on etsinyt paikkaansa kiertämällä kaikki huoneet läpi, mutta istuu toistaiseksi loistavasti Samin työpöydän äärelle ostamani pienen kaktuksen kaveriksi. Pitäähän sitä vähän somistaa kodin miesnurkkaa söpömmäksi.

Instagramiin on muuten tulossa samanlainen kirjaintaulu arvottavaksi, eli kannattaa seurailla @jenskujne!

11. lokakuuta 2017

Hugon apinasynttärit

Lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina juhlistimme Hugon kolmevuotissynttäreitä huikeilla apina-teemasynttäreillä ja nyt vihdoin sain aikaiseksi jakaa juhlatunnelmaa tänne blogin puolellekin. Hugo valitsi teemansa ihan itse ja äiti toteutti toivetta parhaansa mukaan. Kutsuimme sukulaisia ja kavereita kylään ja pistimme pöydän koreaksi apinaherkkuja. Koti koristeltiin keltaisin ja vihrein ilmapalloin, sekä banaanibanderollilla ja viidakko-koristeilla. Hugo sai myös hienon apinahelium-ilmapallon lahjaksi, mutta se toimi lähinnä nyrkkeilysäkkinä lasten keskuudessa ja puhkesi pari päivää myöhemmin Joelin ja leikkimattoveitsen avustuksella.

_DSC0891_1 _DSC0903_1 _DSC0872_1

Juhlapöydässä oli tarjolla suolaisina herkkuina viidakkoteemaisia vihanneksia sekä dippiä, pieniä apinanhäntärullia eli tortillarullia liha- ja kasvistäytteillä sekä sipsejä. Koristeiksi tein porkkanasta ja vihreästä paprikasta palmuja ja niistä tuli tosi söpöjä! Tortillarullissa oli täytteenä kinkkua, ruohosipulituorejuustoa, salaattia ja kurkkua lihaversiossa, sekä juustoa, paprikaa, salaattia ja paprika-sipulituorejuustoa lihattomassa versiossa.

Makeina tarjottavina oli banaanikarkkeja, banaanikeksejä, suklaapäällysteisiä banaanijäätelöitä sekä apinakakku. Kakusta mulla oli selkeä visio mutta epäröin toteutusta ja tuntia ennen juhlia olin vielä ihan hukassa koristelun kanssa. Lopputuloksesta tuli kuitenkin ihan hieno ja super hyvänmakuinen! Keksitkin tuottivat päänvaivaa, kun en löytänyt edes erikoisliikkeistä banaanin tai kuun muotoisia keksimuotteja. Löysin kuitenkin maissintähkän ja oikean värisellä pikeerillä maissista tuli ihan kelpo banaani. Isommat banaanikeksit me tehtiin Alexin kanssa ympyrämuottia soveltamalla. Juotavaksi tarjolla oli viidakkoboolia sekä kahvia. 

_DSC0888_1 _DSC0866_1 _DSC0868_1 _DSC0875_1 _DSC0882_1 _DSC0879_1

Hugo viihtyi juhlissa kavereiden kanssa leikkien ja minusta tuntuu, että herkutkin maistuivat ihan kiitettävissä määrin. Illalla ei enää nälättänyt. Juhlaherkut olivat mitoitettu juuri sopivasti vieraisiin nähden eikä rääpittäväksi jäänyt juuri mitään. Hugo sai kivoja lahjoja ja hänellä oli reipas lauma kavereita auttamassa pakettien avaamisessa. Vaikka muutamat kaverit eivät päässeetkään tulemaan, oli lapsia paikalla silti yksitoista. Unohtamatta tietenkään kaikkia kivoja aikuisia! Uusilla jutuilla on leikitty innoissaan juhlista asti ja erityisesti palapeli, muovailuvahat sekä miljoonat uudet apinakaverit ovat olleet ihan lemppareita. Sänky on kohta jo niin täynnä must have-unikavereita, ettei Hugo enää itse mahdu sinne sekaan ja päiväunillakin on ahdasta kun pitää tunkea lapsi ja kymmenen kaveria parvekerattaisiin!

_DSC0939_1 _DSC0915_1 _DSC0990_2 _DSC0966_1

Juhlia järjestettäessä eri teemoilla ovat koristeet harvemmin uusikokäytettäviä. Sen lisäksi miljoonat ilmapallot lojuvat pitkin poikin kotia hetken aikaa ja menevät sitten suoraan roskiin, se on toki aikamoista tuhlausta. Hermostuin ilmapalloihin niin paljon, että laitoin paikalliseen fb-kierrätysryhmään ilmoituksen ilmaisista valmiiksi puhalletuista palloista. Vähän läpällä, että josko jollakin vaikka olisi juhlat tulossa eikä itse jaksaisi puhaltaa. Ja niin ne vaan tultiin seuraavana päivänä hakemaan! Pitäisi ehdottomasti olla jonkunlainen juhlakoristeiden kierrätyspalvelu olemassa, jotta teemajuhlien koristeet pääsisivät useammin käyttöön kuin vain nihin yksiin bileisiin.

Kivat juhlat oli, kiitos kaikille vieraille!

30. syyskuuta 2017

3-vuotias kuopus

Tänään kuopuksemme Hugo viettää kolmevuotissyntymäpäivää. Hugo on temperamentinen veikeä pieni poika, joka saa kaikki nauramaan hassuilla ilmeillään ja jutuillaan, mutta osaa myös vetää naaman nurinpäin oikeissa tilanteissa saadakseen tahtonsa läpi. Ja jos näin ei käy, suoraan sanottuna all hell breaks loose. Keskimmäisen lapsemme ollessa pienempi oltiin todella varmoja siitä, että hän oli perinyt tulisen temperamenttinsä äidiltään, mutta kuopus vei voiton ja sai känkkäkuninkaan tittelin! Hugon elämä on kuin suuri vuoristorata. Joissain mutkissa naurattaa ja seuraavissa taas itkettää. Kaikki nämä suuret riemut ja karmeat kiukut tekevät kuitenkin kuopuksestamme juuri sellaisen kuin hänen kuuluukin olla, oma itsensä.

_DSC1020_1

Hugo on kuopuksen rooliin hyvin sopiva. Hän on niin iso, mutta välillä muistuttaa myös olevansa vauva. Hugo ottaa mallia isoveljistään kaikessa ja ihannoi heitä ja heidän kiinnostuksen kohteita. Veljesten väliset kinastelut ovat jokapäiväisiä, mutta Hugo osaa hyvin pitää puolensa isompia vastaan. Paljon hellyyttä ja veljesrakkautta on kuitenkin myös ilmassa, sitä on ihanaa seurata. Hugon tämän hetkiset in-jutut ovat Overwatch, Spiderman sekä pikkulegot. Ja tietenkin ne all time lempparit eli apinat. Unohtamatta Despacitoa, jota pikkukaveri hoilaa taukoamatta melkein ymmärrettävällä sian-espanjallaan. Tämän lisäksi hän laulaa paljon kerhosta ja muskarista tuttuja lauluja. 

_DSC0924_2 _DSC1011_1

On ihanaa nähdä lasten kasvavan vuosi vuodelta isommiksi, vaikka samalla se on haikeaa kun perheessä ei enää ole vauvoja eikä taaperoita. Uudenlaista elämänvaihetta isojen lasten kanssa erilaisine vaiheineen odotellaan kuitenkin innolla. Syöttötuoli on myyty pois, rattaita ei enää tarvita kuin hyvin harvakseltaan ja silloinkin lähinnä tavaroiden työntämiseen. Hugo nukkuu vielä päiväunia, se onkin viimeinen vauvamainen juttu arjessamme. Hugon reippaus, omatoimisuus ja hauskat jutut kehittyvät joka päivä, samoin tieto ja taidot. Hugo leikkii mielellään pikkuautoilla, hoivaa apinavauvojaan sekä laulaa. Uusimpana innostuksena kuvioihin on tullut isoveljien mukana lautapelit sekä tietokonepelit, joita iskä välillä antaa kokeilla. Ulkona pyöräily on kivointa ja ensi kesäksi saa varmasti ostaa jo kunnon pyörän tämänhetkisen kolmipyörän tilalle. 

_DSC0947_2

Huomenna juhlitaan pientä synttärisankaria vielä apinasynttäreillä, jonne on kutsuttu lähimmät sukulaiset sekä parhaimmat kaverit. Juhlien lisäksi Hugo odottaa kovasti maanantaita, kun saa tarjota kerhossa keksejä kavereilleen synttäreiden kunniaksi. Onnea rakas Hugo eli Hugis eli Hugeluu eli Hugelinos 3-vuotispäivänäsi! 

25. syyskuuta 2017

Epäonnistuneet elämäntaparemontit vol. 5636799

Olen koko elämäni ajan ollut liikunnallinen ja terve. Lapsuudenkodissani pidettiin todella tärkeänä riittävää unensaantia, terveellisiä ruokailutottumuksia sekä ulkoilua ja liikuntaa. Teiniaikoina terveellisyys koki notkahduksen kun taistelin syömishäiriöitä vastaan, milloin laihdutin olemalla päiviä täysin syömättä ja milloin taas söin kolme litraa jäätelöä yhdeltä istumalta vain oksentaakseni ne syötyäni. Harrastin säännöllisesti liikuntaa ja joukkueurheilua ja söin maltillisessti aina siihen asti, että tulin raskaaksi seitsemän vuotta sitten. Tuolloin lopetin minulle rakkaan harrastuksen koska se oli raskausajalle sopimaton ja aloin syömään mitä ikinä mieli teki, koska olinhan raskaana ja noh, mielihalut. 

Ensimmäiset kaksi raskautta kuluivat herkutellen ja liikkumatta. Raskauskilot putosivat itsestään ilman ponnisteluja tai dieettejä. Raskaus oli tekosyy loikoiluun ja oikeutus herkutteluun. Sitten koin karman takaisiniskuna kolmannen raskauteni, jolloin päätin kerrankin panostaa suklaan mussutuksen sijaan terveelliseen ruokavalioon sekä liikunnan harrastamiseen raskausaikana. Lihoin kymmenisen kiloa enemmän kuin edellisissä raskauksissa ja paisuin pahemmin kuin koskaan ennen. Kilojen pudottaminen synnytyksen jälkeen ei enää sujunut helposti, ensimmäistä kertaa jouduin tekemään jotain sen eteen, että kehoni palautuisi ennalleen.

_DSC0853_1

Vuosiksi äitiyskuplan alle piiloon jäänyt liikuntainto heräsi hiljalleen vajaat kolme vuotta sitten. Se alkoi sillä tavallisella raskauskilojen pudottamisella ja kiinteyttämishalulla. Olen kuitenkin ollut kuluneen kolmen vuoden aikana vaihtelevasti innokas terveellisyyden suhteen ja vaihtelevasti valunut takaisin herkuttelevaksi sohvaperunaksi. Asetin itselleni tavoitteita liikunnan suhteen, kirjasin ylös dieettejä ja päätin lopettaa herkkujen syönnin, kunnes taas huomasin laiskottelevani suklaalevyn kanssa netflixin ääressä. Olen oikea malliesimerkki jojoilusta, vaikka että painoni ei normaalia heittoa lukuun ottamatta ole juurikaan muuttunut vuosien aikana. Muutama kilo sinne tänne, niiitä en lähde laskemaan, sillä vähäiset painon muutokset ovat ihan normaaleja.

Vuoden alussa otin taas tavoitteekseni yrittää kiinteyttää kehoani, kohottaa kuntoani. Klassinen "kesäkuntoon"-lupaus. Liikunnasta pidin tiukasti kiinni, mutta ruokavalioni oli retuperällä. Kuntoni ehkä koheni ja lihakset tuntuivat vahvemmilta, mutta kehoni voi huonosti edelleen. Söin todella huonosti: aivan liian vähän kunnon ruokaa ja aivan liikaa herkkuja. Tavoitteeni olla itsevarma ja tuntea olevani sinut kehoni kanssa meni totaalisen väärin liikunnasta huolimatta, sillä kesän aikana paino vain nousi, kunnes koin herätyksen. En mahtunut enää lempifarkkuihini ja muutkin housut kiristivät vyötäröltä. Pelkän painonnousun olisin uskaltanut sivuuttaa lihasmassan kasvulla, olinhan treenannut ahkerasti 3-6 kertaa viikossa 7 kuukauden ajan. Mutta tässä oli kyse enemmästä. Tajusin, että liikunnan lisääminen arkirytmiin ei riittänyt saavuttamaan sitä, mitä halusin.

_DSC0440_1

Painonnousun ja löystyneen olemuksen lisäksi voin edelleen fyysisesti huonosti, ehkä jopa huonommin kuin ennen. Kuvittelin harjoittaneeni jotain super hienoa elämäntaparemonttia, mutta olinkin vain huijannut itseäni. Olin väsynyt, kärttyinen, ihoni ja hiukseni olivat huonossa kunnossa. Kärsin unettomuudesta eikä kehoni ollut tasapainossa. Liikunta ei yksinään tehnyt mitään parantamaan oloani. Yrittäessäni ahdistuksissani survoa peppuani liian pieniin housuihini tajusin, että tarvitsen tasapainoa enkä tiukkoja dieettejä, ylenpalttista herkuttelua, himoliikkumista ja laiskottelua. Tarvitsen aitoa tasapainoa, enkä iänikuista jojoilua tai maanantaidieettejä. En halunnut ryhtyä dieetille, vaan halusin tehdä aidosti muutoksen elämäntapoihini. Ollakseni hyvä keholleni. Jaksaakseni paremmin, pysyäkseni iloisena ja terveenä niin itseni, puolisoni kuin lastenikin vuoksi. Terve keho ja terve mieli, eli hyvä henkinen sekä fyysinen elämänlaatu, on paras lahja minkä itselleen voi ikinä antaa.

Vasta oivallettuani, kuinka tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta on olla tasapainossa, olin valmis aloittamaan muutoksen. Tiedän myös, ettei muutos tapahdu yön yli, joten päätin suosiolla lähteä varovasti tekemään muutosta. En seuraa tiukkoja dieettejä, en kiellä herkuttelua kokonaan enkä myöskään pakota itseäni harrastamaan liikuntaa joka päivä, jos ei siltä tunnu. Harjoittelen veden juomista ja olen hiljalleen opetellut myös aikaistamaan nukkumaanmenoaikojani. Pyrin tekemään hyviä valintoja ruoan suhteen ja olen huomannut liikunnan tuovan iloa ja energiaa ihan muuten vaan sitä harrastaessa. Jonkun tavoitteen tai laihtumisyrityksen kanssa liikunnasta on helposti tullut pakkopullaa ja menettänyt nautinnollisuuden. Kun sitä harrastaa ilman erityisiä tavoitteita, siitä nauttii paljon enemmän. Ja näin sekä keho että mieli on hiljalleen alkanut voimaan paremmin.

Mikä motivoi sinua elämään terveellisesti?

18. syyskuuta 2017

Apinamaiset kutsukortit

Kuopuksen 3-vuotissynttärit lähestyy eikä kenellekään tullut yllätyksenä hänen toivovan juhliinsa apinateemaa. Hugo rakastaa apinoita ja siksi tarkoituksena onkin järjestää upeat apinabileet pienen kolmevuotiaan kunniaksi. Paljon banaaneja on luvassa, sen verran voin ehkä paljastaa... 

_DSC0697_1

Juhlia ennen täytyy tietenkin kutsua vieraita, jotka tällä kertaa saivat söpöt apinakutsut. Täytyy myöntää, että vaikka olenkin perinteisen etanapostin kannattaja varsinkin juhlakutsuja lähetettäessä, oli tällä kertaa pakko pihistää. Ymmärrän, ettei perinteistä postia enää samoissa määrin lähetellä, jonka takia hintoja on pakko nostaa entisestään. Lähes puolitoista euroa yhden kortin lähettämisestä alkaa kuitenkin olemaan jo niin iso summa, että osa kutsutuista saivat tällä kertaa tyytyä pelkkiin whatsapp-viesteihin. Joten mekin siirrymme hiljalleen sähköisiin lähetystapoihin yhä enenevissä määrin. Leikelkööt postilaiset nurmikoita rauhassa. 

_DSC0686_1 _DSC0688_1

Hugo ei näyttänyt paljoa mielenkiintoa kutsujen askarteluun, joten otin ohjat omiin käsiini. Helppo apinamalli, ihan pirun paljon leikkaamista, vähän liimaa ja kortit olivat valmiit. Kirosin kyllä kaverille puhelimessa muutamaan otteeseen tuota loputtomalta tuntunutta projektia, eli apinakorvien leikkaamista. Lopputulos oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kuitenkin niin söpö, että se oli ehdottomasti vaivan arvoista. Hugo ihastui kortteihin, toivottavasti vastaanottajatkin.

Mitäs pidätte korteista? Maksaako kukaan muu enää riistohintaa lähettääkseen perinteistä postia?

15. syyskuuta 2017

Pullotolkulla viiniä hotellin loistossa

Syyskuun ensimmäisenä lauantaina kokoonnuttiin Kaksplus-blogiverkoston bloggaajaporukalla juhlimaan kesän päättäjäisiä tai syksyn alkajaisia. Nämä bileet olivat meille järjestäjille (menossa mukana Kädenjälkiä Sydämessä-blogin Nea sekä Sängyn alla-blogin Petra) hieman spontaanisti sovitut bileet jotka laitettiin kasaan alle kahdessa kuukaudessa. Iloksemme yli 20 bloggaajaa pääsi paikalle ja harmillisesti tuli muutama viimehetken peruminen, mutta sellaisia sattuu aina. Tänä vuonna olen ollut mukana järjestämässä kaksia blogibileitä: keväisiä lapsitreffejä sekä näitä syysjuhlia. Tällaisten tapaamisten järjestäminen on aikamoinen homma miljoonine sähköposteineen, puheluineen ja postilähetyksineen, joten siirrän kapulan vuorostani muille bloggaajille tulevia tapahtumia varten.

Screenshot_20170913-144639 IMG_20170904_150611_181

Me saimme illaksi käyttöömme Helsingin hienostuneen Radisson Blu Royal -hotellin valoisan ja tunnelmallisen kokoustilan, johon mukava henkilökunta oli kattanut valmiiksi ison pöydän ja äänentoistolaitteet sekä tarjoiluna olleet yhteistyöjuomat. Heti bileiden alusta asti musiikki raikasi ja puheensorina lisääntyi yhä useamman bloggaajan saavuttua paikalle. Hauskaa, että vaikka olemme kaikki varsin erilaisissa elämäntilanteissa, meillä on eri-ikäisiä lapsia sekä asumme ripoteltuna pitkin suomea, meillä on kaikilla silti yhdistävänä tekijänä bloggaaminen. Tässä porukassa kukaan ei ihmettele, miksi kaikki pienetkin yksityiskohdat pitää kuvata tai miksi somea päivitetään kesken seurustelun.

21248397_1154387754693934_3284856423284577535_o IMG_20170902_190853_247

Juhlien pääohjelmaksi järjestimme yhdessä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa olut-tastingin. Ensin kävimme läpi oluen valmistusprosessia sekä opiskelimme oluttermejä, sitten saimme maistella kolmea eri olutta. Tarjolla oli Helles, Pils sekä Schwartz -olutta, mitkä eivät sano minun kaltaiselleni olutkriittiselle ihmiselle mitään. Koulutuksen myötä kuitenkin opin ainakin jotain eroavaisuuksia näissäkin lajikkeissa. Petra hoiti koulutuksen upeasti ja minä autoin painamalla powerpointissa eteenpäin-nuolta aina käskyn käydessä. Porukassa taisi olla hyvinkin eriäviä mielipiteitä lempioluesta, mutta onneksi makuasiat ovat mielipidekysymyksiä.

21319112_1154393584693351_2569975632697406535_o IMG_20170902_175553_804 _DSC0666

Olutmaistelun jälkeen oli aika järjestää muutamia arvontoja yhteistyökumppaneiden tuotteista, maistella uutuusviiniä, ottaa selfieitä, kaivella goodiebagien sisältöä sekä seurustella vapaasti ja nauttia illasta aikuisten kesken. Viini on muuten Most Wantedin Riesling ja se tulee myyntiin 21.9. ainakin Alkon verkkokauppaan. Osa juhli rintapumppujen kanssa, osa taas otti kaiken ilon irti baarin puolella olleista shottitarjouksista. Iloisista ilmeistä, naurun raikaamisesta sekä upeiden goodiebagien sisällöstä päätellen ilta oli muiden naisten mielestä vähintään yhtä onnistunut kuin omastakin mielestäni. Goodiebagista paljastui toinen toistaan kivempia tuotteita, joita ihanat yhteistyökumppanimme olivat lahjoittaneet. Siellä oli tuttuja suosikkeja sekä myös ihan uusia tuotteita kokeiltavaksi. Mä olen kaivellut kassia melkein koko tämän kahden viikon ajan ja löytänyt muutamia uusia suosikkituotteita joita varmasti aion käyttää jatkossakin.

_DSC0656 _DSC0684 _DSC0647

Goodiebagista paljastui paljon herkullisia testituotteita. Lumene lähetti uudesta Lähde-sarjastaan kolmea erilaista tuotetta, joista tuo 24h moisturizer on tähän mennessä suosikkini koko kassista. Söpöstä muumi-kestokassista löytyi myös korealainen kangasnaamio kasvoille, konjac-sieni, meikkisieni, hiusöljyä sekä mulle jo tututksi tullut Batisten kuivashampoo. Tää on jokaisen kiireisen äidin luottotuote ja aamujen pelastus! Saimme testiin myös mango-kahvikuorintaa, erilaisia pesuaineita MediSoftilta, luomu-vartalokuorintaa, söpöt pöllöhelistimet sekä Tangle Teezerit joko Frozen- tai Star Wars -teemalla ja invisibobblen ponnareita. Nämä nähdessään Alex hieman harmistui, miksi menikään kesällä leikkaaman hiuksensa luvatta. Kasvatellaan ahkerasti tukkaa takaisin jotta hän jonain päivänä pääsee kokeilemaan noita söpöjä sateenkaariponnareita. Kahvia saatin sekä Slurpilta että Caffilta ja vaikka mä en kovin usein juo kahvia niin oon maistanut näitä molempia ja hyvältä maistuu! Eläinaiheiset juomalasit meille lähetti Minime-verkkokauppa. Ihania kynsilakkoja ei voi ikinä olla liikaa. Käsikuorinta ja -voide menivät suoraan mieheni käyttöön, sillä karheat raksamiehen kädet ovat huutavassa tarpeessa hoitaville tuotteille.

SUURKIITOS YHTEISTYÖKUMPPANEILLE!
LOGOKUVA


5. syyskuuta 2017

Raivostuttavinta autoilussa

Äitinä pitäisi olla katkeamaton pinna, viileät hermot sekä loputtomasti kärsivällisyyttä. Näin ei kuitenkaan aina ole ja varsinkin uhmaiässä oleva jälkikasvu vie joskus äidinkin jaksamisen äärirajoille. Mielestäni mä jaksan suurimman osan uhmakiukutteluista aika hyvin, mutta mun päätä kutittaa sellaisista asioista vinkuminen, jotka eivät ole taaperon eikä itsenikään vaikutettavissa. Viime ajoilta erityisesti liikennekäyttäytyminen on saanut minut näkemään punaista, nimittäin varsinkin kolmevuotiaamme on oikea liikennepoliisi. Huono sellainen.

_DSC0612_1

Autoillessa takapenkiltä kuuluu toinen toistaan nasevampia ohjeita joka matkalla. Moni varmasti samaistuu turhautumiseen jo siitä, kun pelkääjän paikalla oleva ihminen neuvoo kuskia, mutta tämä nousee ihan uusiin sfääreihin neuvojen tullessa kolmevuotiaalta. Arkipäivää ovat ainakin seuraavat neuvot: 

"Aja, aja, miksi pysähdyt!" (no siksi, kun edellä oleva autokin pysähtyi, eikä tee mieli rysäyttää sen takapuskuriin) 
"Punainen valo, punainen valo, pysähdy stop!" (joo, tuo valo ei sitten koske meitä) 
"Ajetaan tuota kautta, haluan mennä tuonne!" (mutta kun sitä reittiä ei pääse määränpäähämme) 
"Nyt on vihreä ukko, nyt saa mennää!" (niin saisi, jos olisimme kävellen, nyt pitää vielä odottaa)

Luulisi näihinkin heittoihin tottuvan ajan myötä, mutta minulla menee päin vastoin. Mitä enemmän lapset kyselevät ja yhdessä keskustelemme liikennesäännöistä sekä liikennekäyttäytymisestä, sen enemmän tietoa he tietenkin saavat, mutta sen enemmän he myös alkavat jakelemaan epämääräisiä tilanteeseen sopimattomia neuvoja. Tietenkään alle kouluikäisiltä lapsilta ei voi vaatia tilannetajua liikenteen suhteen ja tuskin kukaan kiusallaan neuvoo väärin tai huonosti, mutta ärsyttävää se on silti. Liikenteessä pitää muutenkin olla valppaana ja tietoinen ympäristöstään, joten tottakai sitä hätkähtää joka kerta kun joku huutelee väärän värisestä liikennevalosta tai kommentoi muiden autojen liikkeitä. Sitä alkaa epäilemään omia ajotaitojaan, kun takapenkillä moititaan ja kritisoidaan kaikkea.

_DSC0625_1

Suojatien ylittäessämme on tietenkin kilpailtava siitä, kuka saa painaa nappia. Napinpainallusvuoroja varaillaan jo kotoa lähtiessämme ja pyritään vuorottelemaan jotta jokainen saa tasavertaisesti olla vastuussa tuosta tärkeästä tehtävästä. No tämä on lähtökohtaisesti ihan ookoo, olihan meillekin lapsina tärkeää kuka sai painaa nappia. Kuopus kuitenkin saa niin toivottomia raivokohtauksia kun joku muu painaa nappia ja vielä jos se joku kehtaa olla meille tuntematon kanssatienylittäjä. Enkä edes liiottele, kun kerron taaperoni haukkuvan tuntemattomia ihmisiä tyhmiksi vain siksi, että sattuivat liikennevaloihin meitä ennen. Siinä sitten häpeästä hehkuvana saa selittää taaperolle kerta toisensa jälkeen, että tärkeintä on että joku painaa, jotta pääsemme ylittämään tietä.

Tämän lisäksi meidän lapset harrastavat myöskin jatkuvaa kilpailemista siitä, kuka saa nousta ensimmäisenä autoon ja kuka saa nousta ensimmäisenä autosta ulos. Logiikka ei päde lapsiin ollenkaan, vaikka kuinka selittäisi, ettei keskipenkillä istuvan ole järkevää lähteä tunkemaan muiden ylitse päästäkseen ensimmäisenä ulos. Sääntö on, että keskipenkki menee ensin sisälle ja sivupenkki menee ensin ulos. Tätä sääntöä noudatamme, mutta joka kerta se aiheuttaa yhtä suurta mielenosoitusta. Saa nähdä millaista kilpajuoksua on sitten, kun kukaan ei enää tarvitse turvaistuimia vaan kukin voi istua missä vain. Sitten varmaan alkaa etupenkistä kilpaileminen. 

Ajeleeko joku muukin takapenkki täynnä liikennepoliiseja?

4. syyskuuta 2017

Maanantai ei aina ole kamala

Arkiviikko lähti hyvin käyntiin oikein superjuhlitun viikonlopun jälkeen. Perjantaina yksi naapureistamme järjesti naistenillan ja istuttiin terassilla auringonlaskua ihaillen juoruilemassa, viiniä siemaillen ja herkutellen. Könysin kotiin kahden aikaan iloisena ja pienoisessa hyvin hiprakassa. Lauantaina puolestaan oli vuoro viettää blogityttöjen kanssa syysbileitä Helsingin upeassa Radisson Royal-hotellissa. Tästä kirjoittelen myöhemmin lisää. Kurvailin taksin kyydissä kotiin hieman ennen puoltayötä ihanan illan jälkeen. Sunnuntaina juhliminen jatkui edelleen, kun vuorossa oli siskoni maisteriksi valmistujaisjuhlat. Muutama lasi skumppaa ja lisää herkuttelua. Onneksi tällaiset villit viikonloput ovat nykyään aika harvassa, nuorempana sitä pystyi helposti juhlimaan yötä myöten mutta äitiyden ja vanhuuden myötä juhliminen on paljon kuluttavampaa, heh.

Villin viikonlopun jälkeen luulisi arkeen paluun olevan vaikea ja väsynyt, mutta kerrankin päin vastoin! Lapset nukkuivat ennätyspitkään aamulla, jopa niin pitkään että viimeinen piti herättää jotta ehdittäisiin ajoissa eskariin ja kerhoon. Ehdin laittaa itseni valmiiksi ihan rauhallisesti hiljaisessa kodissa ja lasten pitkistä yöunista huolimatta olimme ennätysnopeita ja ihan ajoissa liikenteessä. Siitä hetkestä kun lapset nousivat sängystä kesti alle kaksikymmentä minuuttia saada kaikki lapset aamupalan, aamutoimien ja tavaroiden pakkaamisen kautta autoon. Eikä kukaan edes kiukutellut unenpöpperyyden ja kiireen takia! 

21363503_10155645483518917_507493938_o 21363583_10155645470578917_1331507163_o 21392707_10155645470658917_1329099502_o

Vietyäni pojat eskariin ja kerhoon tulin kotiin vaihtamaan lenkkikamppeet päälle ja lähdin pitkän tauon jälkeen juoksulenkille aurinkoisessa, mutta huikean tuulisessa kelissä. Koska ulkona oli kylmä ja olen palelevaa sorttia puin pälleni Samin laskettelutakin. Se tuntui hyvältä idealta lenkin alussa, muttei enää loppupuolella. Kahden kuukauden lenkkeilytauon jälkeen juoksu kulki yllättävän hyvin ja jaksoin tutun viiden kilsan lenkin yhtä hyvin kuin ennen laiskottelutaukoani. Hikilenkin ja raikastavan suihkun jälkeen kerkesin vielä hakemaan Samin töistä lounastauolle ja menimme työmaan läheisyydessä olevaan kahvilaan kana-pekonipastalle ennen kuin hain Alexin ja Hugon kerhosta. Loppupäiväkin on sujunut leppoisasti ulkoillen, leikkien, siivoillen ja yhteisen päivällisen merkeissä. 

Tällaisia maanantaita useamminkin, kiitos!

Seuraa Snapchatissa ja Instagramissa @jenskujne

31. elokuuta 2017

Perheen pienin isoveli

Kuopuksestamme on tullut isoveli. Tai ainakin hän esittelee itsensä sellaiseksi. Koska pikkuveljet on niin pieniä, ja pieni on näköjään pahasti loukkaava haukkumasana.

Kuopus aiheuttaa hämminkiä ja väärän hälytyksen onnitteluja, mutta hänen käsityksensä veljeydestä, kasvamisesta ja vihastuksissa lauotuissa haukkumasanoista on silti aika hellyyttävä. Kun hän suuttuu, hän huutaa "Sinä olet pieni ja minä olen ISO!". Kun hän kertoo itsestään tuntemattomille, hän kertoo olevansa isoveli. Koska pikkuveljet ovat lällyjä, vauvoja, pieniä. Ja hän on pian jo kolmevuotias! Äiti sitten korjaa perässä "Niin, olet kyllä iso poika, mutta olet silti aina pikkuveli". Eikä se asia muuksi muutu. Ei edes hämmentämällä tuttuja ja tuntemattomia paljastelemalla olemattomia vauvauutisia. Kuopus ei tahdo ymmärtää ison pojan ja isoveljen eroa. 

apinat

Joskus sitä miettii, millaista on olla perheen nuorin ja pienin. Ainahan jonkun on oltava se pienin. Vielä muutama kuukausi sitten samainen lapsi kehuskeli ja hoki olevansa niiin niiiin piiiieeeeni. Ja nyt ei pienenä oleminen enää kelpaakaan. Kyllä sitä nuorimpana olemista varmasti oppii joskus hyödyntämään halutessaan luistaa kotitöistä tai muista asioista joihin ei kykene, koska on niin pieni. Isoveljeksi hän kuitenkin tuntuu kovasti haluavan. Ehkä päästäkseen simputtamaan vuorostaan nuorempaa veljeä? Valitettavasti hän joutuu kuitenkin tyytyä hoivaamaan apinoitaan vauvoina sekä totutella olemaan ikuinen pikkuveli, ikuinen kuopus. 

23. elokuuta 2017

Kuuluuko alle kouluikäisen lapsen harrastaa?

Yritin viikonloppuna varata uimakoulua isommille pojilleni, mutta harmikseni kaikki ryhmät olivat jo täynnä. Jäi syksyn harrastus saamatta. Tätä harmitellessani aloin miettimään alle kouluikäisten lasten harrastamista ja sen tarpeellisuutta. Jos kokee, ettei lapsi tarvitse perusarjen lisäksi harrastuksia, on se yhtä oikea päätös kuin harrastuksen aloituskin. Minusta lasten harrastukset ovat tarkoitettu olemaan kiva lisä arkeen ja tuoda lapsille uusia kokemuksia, mutta ei todellakaan pakko tai oletus. Liikaa on kuitenkin liikaa, eli ei pidä yrittää tähdätä taaperoiässä olympiaurheilijaksi. 0-6 vuotias ei välttämättä tarvitse harrastuksia mihinkään, mutta ne ovat mukava ja kehittävä tapa viettää aikaa.

_DSC1330_1

Parhaimmassa tapauksessa harrastus opettaa alle kouluikäiselle lapselle ryhmässä olemista, vuorovaikutustaitoja, ohjattuun toimintaan osallistumista sekä yhteenkuuluvuutta. Harrastuksissa saa kivaa tekemistä, mitä ei välttämättä kotioloissa pystyisi suorittamaan. Sen lisäksi lapsi saa uusia kavereita ja hyvän pohjan harrastamisen jatkamiselle isompanakin. Harrastukset ovat mielestäni tärkeitä kaikenikäisille lapsille ja aikuisillekin. Täytyy kuitenkin muistaa, että harrastustoiminta täytyy olla lasten ehtojen mukaista. Monet laijt tuntuvat olevan sellaisia, että niissä ei voi "tulla hyväksi", ellei jo taaperoiästä asti ravaa treeneissä monta kertaa viikossa. Kivasta vapaa-ajanvietteestä tulee lapselle suorittamista ja pakkopullaa, joka kaiken lisäksi voi olla todella raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Me ollaan Joelin vauva-ajasta asti harrastettu vauvauintia. Uinti loppui erään espoolaisen uimahallin sulkeuduttua remontin takia viime kesänä. Emme saaneet paikkaa toisesta uimahallista, joten uinti jäi pois. Viisi vuotta kerettiin käydä vauva- ja perheuinnissa.  Esikoinen aloitti uimakoulun neljävuotiaana ja on nyt käynyt kolme kurssia. Syksyllä oli tarkoitus aloittaa neljäs kurssi ja keskimmäisen taas piti päästä ensimmäistä kertaa uimakouluun. Täytyy toivoa, että keväällä ryhmissä olisi tilaa meidänkin pojille. Uintiharrastuksen lisäksi meidän pojat ovat aloittaneet muskarin 3-vuotiaina. Muskarissa tutustutaan eri soittimiin ja lauluihin, tunnettuihin säveltäjiin ja sävellyksiin sekä touhuillaan kavereiden kanssa. Joel ja Alex ovat tykänneet muskarista paljon ja Hugokin odottaa innolla ensi viikkoa ja syksyn ensimmäistä muskarituntiaan. 

vauvauinti 
Mielestäni meidän perheen harrastukset ovat pysyneet maltillisina. Pienille lapsille riittää käydä kerran tai korkeintaan kahdesti viikossa harrastamassa. Toivon, että meidän pojat olisivat innokkaita harrastamaan kouluikäisinäkin. Näin nuorina harrastusvalinnat ovat vanhempien vastuulla, mutta kuuntelemme tietenkin lasten toiveita, etenkin heidän kasvaessa isommaksi. Toivottavaa olisi, että jokainen lapsistamme innostuisi harrastamaan ainakin jonkinlaista liikuntaa. Saa nähdä, millaisia lajeja he haluavat kokeilla ja mitkä sitten valikoituvat lemppareiksi. Tämän lisäksi he saavat mielellään harrastaa mitä tahansa muutakin, jos vain jaksavat koulutöiden ohella. Jos lapset eivät innostu liikuntaharrastuksesta en heitä aio sellaiseen pakottaa, vaikka itseäni harmittaisikin. Harrastuksen tärkein ominaisuus on se, että lapsi viihtyy sen parissa. 

Mitä teidän alle kouluikäiset lapset harrastavat? 
Vai oletteko sitä mieltä, ettei 0-6 vuotias tarvitse harrastuksia?

17. elokuuta 2017

Kotiäidin oma aika

Joelin eskaritaival alkoi virallisesti tiistaina ja tänään Alexilla ja Hugolla koitti ensimmäinen kerhopäivä. Mitä tämä tarkoittaa kotiäidin osalta? No OMAA AIKAA! Yhdeksän tuntia viikossa aikaa tehdä mitä huvittaa. Shoppailua, netflix-maratoneja, lenkkeilyä ja löhöilyä, sitä mulla on suunnitelmissa arki-aamupäiville. No ei, todellisuudessa yritän saada mahdollisimman paljon töitä, ruokakauppareissuja ja muita käytännön asioita hoidettua kerhopäivien aikana, jotta lasten ollessa kotona on enemmän aikaa heille. Uskon kuitenkin, että lenkkeilyyn ja löhöilyynkin riittää aikaa, sillä töitä mulla on aika vähän eikä kaupassakaan tarvitse ravata niin usein. Tänään vietyäni lapset kävin tunnin verran pyörähtämässä töissä, jonka jälkeen hoidin ruokaostokset ja kerkesin sen lisäksi vielä lojua hetkisen Netflixin ääressä suklaalevyn kanssa. Aamupäivän tunnit tulivat siis kulutettua suhteellisen fiksusti.

Screenshot_20170817-151921_1

Hugo täyttää syksyllä kolme ja sai siis vihdoin aloittaa kerhotaipaleensa. Ajatella, että hän on vatsasta saakka kulkenut mukanamme kerholle kolmena päivänä viikossa, kolmen ja puolen vuoden ajan. Yrittänyt livahtaa kerhon leikkipaikan porteista sisään ja hihkunut innosta nähdessään veljensä kerhopäivän jälkeen. Erityisesti tänä kesänä hän on odottanut super innostuneena syksyä, kun on tiennyt pääsevänsä silloin isoveljensä mukaan kerhoon. Ensimmäinen päivä sujui todella hyvin. Hugo ei ole kovin arka uusille asioille ja kerhon piha, sisätilat sekä osa ohjaajista olivat jo tuttuja entuudestaan, joten siksi ei ehkä tarvinnutkaan kuin hihkaista portilta heipat ja lähteä omille teilleen. Eri asia olisi ollut jättää lapsi uuteen paikkaan uusien ihmisten kanssa. 

IMG_20170817_091457_698

Joel sen sijaan aloitti esikouluun tutustumisen jo tämän kuun alussa, koska lämpenee muutoksille ja uusille asioille hieman hitaammin. Oli oikein hyvä päätös antaa hänen tutustua uuteen paikkaan, uusiin ohjaajiin ja kavereihin ennen eskarin varsinaista aloitusta. Muutama tuttu kaveri päiväkodista siirtyi samaan esikouluun, joten kivaa, että mukana on myös jo entuudestaan tuttuja kavereita. Joelilla on kuulemani perusteella sujunut eskarissa kaikki oikein mallikkaasti vaikka sanoikin, että tykkäsi päiväkodista enemmän kuin eskarista. Hän tuntuu viihtyvän esikoulussa mainiosti tuosta kommentista huolimatta. Olen niin ylpeä kolmesta pojastani!

IMG_20170815_092152_739

Emme vielä ole suunnitelleet tulevaisuutta sen kummemmin, vaikka kuopus täyttää pian kolme vuotta ja kotihoidontuki loppuu. Olisi ihanaa pystyä olemaan kotona kunnes kuopus menee eskariin, mutta taloudellisesti se on aika hankalaa. Vaikka rakastan kotiäitinä olemista olen vihdoin alkanut hieman haikailemaan työelämään tai ylipäätään elämässä eteenpäin. Asiasta on kuitenkin helpompi puhua kuin toteuttaa, sillä töihinmeno ei ihan sormia napsauttamalla suju. Varsinkaan, kun ei ole edelleenkään hajua mitä tahtoisin tehdä. Tämän vuoden loppuun olen todennäköisesti kotona, ellei eteeni tule jotain ihan napakymppi-täydellistä vaihtoehtoa. Siihen asti aion nauttia täysillä tästä omasta ajastani kolme tuntia päivässä kolmena päivänä viikossa. 

Snapchat & Instagram @jenskujne 

10. elokuuta 2017

Mikä äitiä itkettää?

Kun minusta tuli äiti, menetin jotenkin kykyni olla itkemättä tilanteessa kuin tilanteessa. Minusta tuli pehmo, hormonimyrskyinen, itkupilli. Jo raskausaikana huomasin hormonimuutosten aiheuttamat kyyneleiden nousut silmiin raskausohjelmia tai jotain surullisia juttuja telkkarista katsoessa. Ajattelin sen menevän ohi ajan myötä hormonitoiminnan tasaantuessa, mutta ei. Nykyään mulla nousee kyyneleet silmiin ihan oudoistakin asioista ja joudun toden teolla nieleskelemään, etten ala parkumaan. Nykyään itkettää kaiken maailman oudotkin asiat, ei ainoastaan onnelliset ja surulliset jutut.

itku

Viime aikoina mua on itkettänyt, kun...

... Lego Ninjagon Kai löysi potentiaalinsa.

... George menettää korvansa viimeisessä Potter-elokuvassa.

... Joel ja naapurin tyttö halasivat heipat pihalta sisälle lähtiessään

... Alex toi minulle aamiaista sänkyyn

... Sain kortin, johon lapset olivat piirtäneet kukkia

... Pipsa Possu ja Lotta Lammas riitelivät

Kuten näette, kyynelkanavat ovat ahkerassa käytössä mitä tyhmimmissäkin jutuissa. Tähän päälle tietenkin tulee vielä ne "oikeat" itkujen aiheet, eli kaikki hääjutut, synnytys- ja vauvajutut, onnelliset tilanteet sekä surulliset tapahtumat. En keksi tälle ilmiölle muuta syytä, kuin hormonitoiminna oikut, sillä en ollut tällainen herkkis ennen lastensaantia. Raskausaikoina itkeminen on ollut vielä överimpää! Silloin itketti ihan kaikki, jopa se, että jääkaapista löytyi muutama homeinen peruna. Kosk onhan se nyt sääli, etteivät ne perunat päässeet syötäviksi... Löytyykö ruudun takaa muitakin itkupilli-äitejä? Kertokaa teidän oudoimmat itkujen syyt!

28. heinäkuuta 2017

Masentava masennus

Masennuksesta puhuttaessa monesti törmää tietämättömien ihmisten kommentteihin, jotka kuuluvat jotakuinkin näin: "Jos kerta tiedät olevasi masentunut, niin mikset vaan tee asialle jotain? Nouset vaan ylös ja otat itseäsi niskasta kiinni!" Olisipa se näin helppoa. Siitä ei ole kauan aikaa, kun viimeksi kirjoitin kaksisuuntaisen mielialahäiriöni masennusvaiheista. Sitä luulisi, että kun tiedostaa oireensa niin osaisi helpommin taistella niitä vastaan ja vetää itsensä suosta ylös. Näin ei kuitenkaan ole. 

Minulla on taas ollut monen päivän ajan vaikea masennuskausi. Päivät menevät kuin sumussa ja kroppa voi henkisen puolen lisäksi myös fyysisesti huonosti. Tuntuu, että rinnassa on niin suuri musta möykky, ettei hengittäminen luonnistu. Olen vaellellut saamattomana pitkin kotia, käynyt lukemattomia kertoja jääkaapilla pyörähtämässä saamatta pahoinvoinnin takia mitään syötyä, sulkenut oven perässäni. Olen makoillut sohvalla sekä lastenhuoneen lattialla ja istunut pihapenkillä apaattisena osaamatta osallistua lasten leikkeihin. Päivien mittaan olen laitellut miehelleni viestiä töihin, kuinka ahdistaa kun en saa mitään aikaiseksi. 

Kun tietää, että masennusvaiheita tulee omasta tahdosta riippumatta, se ärsyttää entistä enemmän. Tieto nimenomaan lisää tuskaa, sillä vaikka haluaisi vetää itsensä ylös niin siihen ei vain pysty. Tällaiselle normaalisti suunnitelmalliselle, reippaalle ja aikaansaavalle ihmiselle on toivottoman vaikeaa velloa masennuksessa. Eikä siihen ole vuosien aikana tottunut. Mitä enemmän lojun, sitä enemmän mieleeni tulee asioita mitä pitäisi tehdä. Lista kasvaa pidemmäksi ja pidemmäksi mutta en saa toteutettua yhtään mitään. Lasten kanssa olisi kivaa viettää lämpimiä kesäpäiviä jossain poissa kotoa, mutta en pääse pihaa pidemmälle. Onneksi lapset viihtyvät pihalla mainiosti leikkikavereiden kanssa uiden, pyöräillen kilpaa ja tehden eväsretkiä nurmelle.

_DSC0696_1

On kuitenkin taas kerran oltava onnellinen siitä, että minulla on lapset. Ilman heitä en saisi edes niitä pakollisia juttuja tehty. Heidän avullaan löydän jostain ihmeen kolkasta voimia siihen, että pyykkään, teen ruokaa ja ulkoilen. Yritän keksiä yhteistä tekemistä, joka vaatisi minulta mahdollisimman vähän ponnisteluja, jotta voisin olla heille läsnä. Ilman lapsia olisin varmaan juurtunut sohvannurkkaan tai sängynpohjalle, jolloin paha olo kertaantuu entistä enemmän. Kun on edes jotain korvaavaa tekemistä itsesäälissä rypemiselle ja masentelulle, niin mieliala ei väkisinkään pysty vajoamaan sinne ihan pimeimpään kolkkaan.

Tavallaan kaiken tämän turhautumisen keskellä kuitenkin jaksan iloita siitä, että tiedän tämän menevän jossain vaiheessa ohi. Kuten lapsia kasvattaessakin sanotaan, että elämä on vaiheita vaiheiden perään, niin on tämä sairauskin. Eihän se siinä hetkessä paljoa piristä, että pian on taas energiaa niin että muille jakaa, mutta on lohdullista tietää etteivät vaikeat kaudet jatku ikuisesti. Iltaisin helpottaa hetkellisesti, kun ei tarvitse olla yksin. Silloin muistan, että ei minulla oikeasti ole mitään hätää. Käperryn mieheni kainaloon sohvalle katselemaan telkkaria. Saan itkettyä päivän pahat olot pois ja saan syötyä. Nukkumaan mennessä uskaltaa jo toivoa, että huomenna olisi parempi päivä. Vielä ei ole näin käynyt, mutta toivoa on. On nämä vaiheet aina ennekin menneet ohi.

20. heinäkuuta 2017

Kesäulkoilun DIY-vinkki: Katuliitumaali

_DSC0541_1

Katuliiduilla on hauska leikkiä ja koristella kotipihaa kesän väreihin. Näin mekin ajattelimme, kunnes kaupasta löytyi ainoastaan ranteen paksuisia jättiliituja. Nämä jättiliidut eivät olleet yhtään helppoja kaksivuotiaalle kuopukselle, eivät mahtuneet edes kunnolla pieneen käteen ja kaksin käsin piirtäminen oli kömpelöä. Mietittiin hetken aikaa miten ratkaista ongelma, ja päätettiin kokeilla liitumaalin tekoa. Törmäsin tähän vinkkiin joskus netissä ja muistin suurin piirtein miten piti tehdä, mutten jaksanut lähteä etsimään yksityiskohtaisempia ohjeita netistä. Maalin valmistus oli siis pääosin improvisointia, mutta voi että, miten hyvää siitä tulikaan! Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla!

katu3
- katuliituja 
- raastinrauta
- vettä
- sekoitusväline
- kippoja maalia varten
- pensseleitä

_DSC0522_1 _DSC0527_1

katu2

Raasta katuliidut purkkiin. Sekoita liitujauheeseen tilkka vettä. Mitä enemmän vettä laitat, sen vetisempää maalista tulee, mutta värissä riittää pigmenttiä vaikka käyttäisikin suhteellisen vetistä maalia. Katuliitumaaleilla voi maalata asvaltin lisäksi vaikka aitaa tai mitä tahansa muuta, sillä väri liukenee seuraavan sateen tullessa tai vedellä huuhdellessa. Pienille lapsille katuliitumaali on helpompi kuin perinteiset liidut, sillä saadakseen liiduista kunnolla väriä on niitä painettava aika kovaa asvalttia vasten ja piirtäminen rosoisella asvaltilla voi olla hankalaa. Pensselin käsittely ei vaadi yhtä paljon voimaa ja näppäryyttä, vaan se liikkuu vaivattomasti asvalttia pitkin. 

_DSC0570_1 _DSC0544_1 _DSC0578_1

Mitä enemmän vettä liitujauheen sekaan laittaa, sen riittoisampaa se on. Minä raastoin tähän maalisatsiin ehkä sentin verran liidun päästä per väri ja maalia riitti useamman neliömetrin koristeluun. Samanmoisia satseja saa noista epäkäytännöllisistä jättiliiduista varmaan ainakin kymmenen, joten maalia riittäisi vaikka mihin. Meidän jättiliitupaketissa oli vain neljää eri väriä, mutta maalaushetken lopuksi keksimme myös sekoittaa keltaisesta ja punaisesta oranssia sekä sinisestä ja punaisesta liilaa. Emme kokeilleet värien sekoitusta raastamisvaiheessa, mutta uskoisin että se toimii ihan yhtä hyvin kuin valmiiden maalien sekoittaminen keskenään.

Katuliitumaalien lopputulos oli mielestäni tavallisia katuliituja parempi, sillä pensseli yltää rosoisen asvaltin koloihin ja kyhmyihin paremmin kuin liidun pää. Tällä tavoin maalatessa lopputuloksesta tulee voimakkaamman värinen maalin levitessä katuun laajemmin. Maalin kuivuessa väreistä tulee vaaleita ja tosi kirkkaan sävyisiä! Maalin loputtua taapero jaksoi pitkän aikaa maalata pelkällä vedellä pitkin katua, joten sekin on juttu, jota kannattaa kokeilla saadakseen vaihtelua pihaleikkeihin. Ei tarvitse ojentaa lapselle kuin pensseli ja kupillinen vettä. Näillä lapsi jaksaa maalata katua, hiekkalaatikon reunaa tai piha-aitaa pitkänkin tovin ja vanhempi saa nauttia vaikkapa kupillisen kahvia ihan rauhassa.

Oletteko kokeilleet katuliitumaalia? Jos ette, niin suosittelen lämpimästi.