Kaksplus.fi

13. joulukuuta 2017

Ensitunnelmia uudesta kodista

Muutimme uuteen kotiimme kolmisen viikkoa sitten. Siinä ajassa ollaan saatu melkein kaikki muuttolaatikot tyhjennettyä, tavarat suurin piirtein paikoilleen ja arjen jotenkuten rullaamaan. Vielä kestää aikansa ennen kuin tavarat löytävät omille paikoilleen ja että opimme missä mikäkin asia on. Hemmetin pitkä ostoslistakin ollaan saatu aikaiseksi, sillä isompaan kotiin tarvitsee luonnollisesti enemmän tavaraa. Suurin ongelmamme on tällä hetkellä esikoisen huone, joka on sänkyä ja kirjoituspöytää lukuun ottamatta tyhjä. Isoimmat jutut ostoslistalla ovat siis työtyuoli, matto ja ehkä jonkinlainen hyllykkö Joelille, ehkä meikkipöytä mulle makuuhuoneeseen, katos sekä uudet kalusteet terassille sekä mattoja, lamppuja ja peilejä.

Olohuone on tällä hetkellä aika valmis. Uutta mattoa ollaan hankkimassa, mutta vielä ei ole etsinnöistä huolimatta löytynyt täydellistä yksilöä. Uuttaa telkkaria ollaan ostamassa, mutta tällä hetkellä meillä on vanhan pienen 32-tuumaisen tilalla lainatelkkari, joten vielä ei ole tarvetta hankkia omaa. Kaikki taulut on vielä laittamatta seinälle ja muutamia muitakin yksityiskohtia on hiottavana. Olohuoneen nurkassa seisoo myös kaikki viimeiset tyhjentämättömät muuttolaatikot, joten sekin projekti olisi päätettävä.

_DSC1175 -1 _DSC1185 -1

Keittiöön odottelemme uutta ruokailuryhmää joskus alkuvuodesta, arvioitu toimitus taisi olla helmikuun puolessa välissä. Verhot eivät oikein istu ikkunaan, sillä vanhassa kodissamme ei ollut ikkunoiden kohdalla täysikorkea. Vanhat verhot ovat siis uuteen ikkunaan liian lyhyet ja näyttävät hölmöiltä. Keittiössä suurin ongelma tällä hetkellä on se, ettei oikein tiedetä missä mitkäkin asiat ovat, joten se vaatii harjoittelua ja totuttelua. Alakerran vessa on aivan kamala ja vaatii rankan käden dc-fixausta. Se onkin tämän viikon projekti.

_DSC1212 -1

Yläkerrassa tosiaan Joelin huone on vielä ihan kesken. Sänky ja kirjoituspöytä ovat hankittuina, mutta työtuoli, matto sekä kaikenlaiset sisustusjutut uupuvat. Pitäisi saada joitain tauluja seinille ja huonetta hieman kotoisaksi. Alexin ja Hugon huone puolestaan on melkein täysin valmis. Verhot puuttuvat vielä, mutta en ole löytäneet niitä mistään muuton jäljiltä. Kylpyhuone on valmis, siellä ei tarvinnutkaan sisustaa muuta kuin uudella wc-harjalla, heh.

_DSC1337 -1 _DSC1329 -1 _DSC1322 -1 _DSC1324 -1

Meidän makuuhuone alkaa myös olla aika valmis. Koko yläkerrassa ei tällä hetkellä ole yhtään peiliä, paitsi pieni peilikaappi kylppärissä, joten pukeutuminen on aikamoinen workout kun saa juosta alakertaan asti peilailemaan. Peilin ja sen suunnitellun meikkipöydän lisäksi makuuhuoneesta puuttuu oikeastaan vain matto/matot joilla saataisiin piiloon tuota rumaa lattiaa ja yleisilmettä vähän pehmeämmäksi. Vanha telkkarimme on toistaiseksi makkarissa koristeena, koska sitä ei ole kytketty. Me ei oikeastaan edes haluttu telkkaria makuuhuoneeseen, joten se ei tuohon jää vaan lähtee aikanaan jonnekin muualle. 

_DSC1299 -1

Hieman haikeaa oli sanoa heipat vanhalle asunnolle, joka oli meidän kotimme kuuden ja puolen vuoden ajan. Innolla me kuitenkin rakennamme tästäkin asunnosta meille kotia ja tutustumme uusiin nurkkiin. Täällä me halutaan asua mahdollisimman pitkään. Kodiksi tämä muokkautuu hiljalleen ja vaikka kalusteet ovatkin paikallaan, niin koti on vielä hieman kolkko. Seuraavaksi pitäisi saada ne viimeiset laatikot tyhjennettyä ja ostoslistaa purettua hiljalleen. Tupaantuliaiset saavat suosiolla jäädä jonnekin ensivuoden puolelle, sillä tässä on järjestelyiden lisäksi joulukin vietettävänä. Jää nähtäväksi saammeko joulukoristeita edes esille tämän sekasotkun keskellä. 

Stressaavaa marraskuuta uniongelmineen, muuttuvine työkuvioineen, muuttoineen kaikkineen ei jää ikävä. Muutenkin tuntuu että syksy on kiitänyt silmieni ja ymmärrykseni ohitse, niin täällä blogin puolella (kuten kirjoitustahdista huomaa) kuin ihan oikeassakin elämässä. Jospa sumu hälvenisi loppuvuotta kohti ja saisimme hieman valoa elämäämme loppuvuoden mukana. Joulukuu on ainakin alkanut jo paremmissa merkeissä. Sami on väliaikaisesti taas muutaman kuukauden päivätöissä, minä ilmoittauduin kevään ylioppilaskirjoituksiin ja aion siis vihdoin saada lukion päättötodistuksen tilalle varsinaisen ylioppilastutkinnon. Loppuvuosi menee todennäköisesti opiskelujen sekä joulunvietossa ohi ihan hujauksessa, mutta etenemme uutta vuotta kohti uudella tarmolla!

16. marraskuuta 2017

Romahduttava stressi

Minä olen luonteeltani positiivinen ihminen. Oli asia mikä tahansa, niin yritän ajatella positiivisesti ja tarkastella asioiden hyviä puolia. Äidiltäni opittu elämänviisaus "Allt blir nog bra", eli kaikki järjestyy kyllä, on sellainen lause minkä olen kivenkovaa sisäistänyt itseeni. Oli ongelmat sitten isoja tai pieniä, niin kyllä kaikki aikanaan järjestyy jollain tapaa. Tavallaan tämä viestii myös stressinsietokyvystä ja paineen alla olemisen kestämisestä, näin ainakin itse näen asian. En ole koskaan kokenut olevani stressaantunut. Paitsi nyt. Enkä nytkään henkisesti koe olevani stressaantunut, mutta ensimmäistä kertaa näen aivan ilmiselvän yhteyden hektisen elämäntilanteen, mielessä pyörivien asioiden ja kehoni hyvinvoinnin välillä.

IMG_20171107_103209_088

Syksy on ollut jännittävää aikaa perheessämme. Esikoisen eskarin aloitus, kuopuksen kerhotaival, työttömyys ja opiskelusuunnitelmien muutokset, miehen päivätöiden muuttuminen yötöiksi sekä viimeisempänä muutto uuteen asuntoon. Kaiken tämän keskellä olen fyysisesti ihan rappiolla. Ja nyt alan oireilemaan myös henkisesti.

Eskarit ja kerhot ovat onneksi sujuneet mallikkaasti. Työttömyyteen ja opiskeluun liittyvät asiat ovat askarruttaneet mieltäni, koko ajan enenevissä määrin. Opiskelujen suhteen asiat alkavat hiljalleen asettua jonkinlaiseksi sunnitelmaksi, mutta työrintamalla ei ole uutta raportoitavaa. Laittelen ahkerasti hakemuksia ja ristin sormeni mahdollisuuksien toivossa. Viiden kuukauden karenssi on kyllä sekin rasittanut mieltä, sillä onhan se noloa kaikkien näiden tuilla elettyjen kotiäitivuosien jälkeen olla totaalisen riippuvainen puolisonsa tuloista, vielä enemmän kuin aiemmin. Eniten minua tällä hetkellä stressaa se, että kahdelle nuorimmaiselle on vastaanotettu päivähoitopaikat vuoden alusta, mutta en todellakaan halua viedä heitä päiväkotiin ellei minulla ole siihen pätevää syytä (eli työtä). Jos minulla ei ole töitä, olisi nykyinen systeemi päiväkerhoineen varsin riittävä.

IMG_20171019_133225_265

Samin muuttuneet työkuviot on ollut minulle se kaikista suurin kuormitus. Kuulostaa ehkä tyhmältä, että kehitän itselleni ongelmaa jonkun toisen ihmisen asioista, mutta näin se vain on. En kertakaikkiaan osaa nukkua yksin. Kotonaolo on väsyttävää, uuvuttavaa, ahdistavaa ja tylsää. Joka ilta päätän mennä ajoissa nukkumaan, mutta havahdun joskus kolmen-neljän aikoihin, etten vieläkään ole sängyssä. Olen aina pärjännyt vähäisellä unimäärällä, mutta jossain vaiheessa siihenkin tulee stoppi. Tuntuu, etten ole nukkunut viikkoihin. Silmäpussit roikkuvat napaan asti. Aamut ovat hankalia, väsymys iskee jo ennen puolta päivää, mutta iltaan mennessä väsymys on muuttanut muotoaan vain lamaannuttavaksi saamattomuudeksi, joka ei riitä saamaan itseäni nukkumaan. 

Mistä sitten kaiken tämän "ei mulla ole hätää"-fiiliksen keskellä yhtäkkiä päättelinkin olevani hermoromahduksen partaalla stressaantuneena. Oikeastaan se olikin hassu sattuma. Valitin huoltoaikaa varatessani ripsiteknikolleni, että kaikki mun omat ripset varisevat kuin joulukuusen neulaset nuutinpäivänä. Hän sitten kysyi, että onko stressiä, jolloin aloin pohtimaan asiaa lähemmäs. Stressi selittäisi niin monta asiaa: iholle puhkeavat kipeät hormonifinnit, päästä tukottain irtoavat hiukset, ripsienlähtöaika, väsymys-unettomuus-dilemma, itkuherkkyys, ruokahaluttomuus, lisääntyneet sydämentykytykset, puutuvat raajat sekä tietenkin ne silmäpussit. 

IMG_20171018_181554_378

Miehelläni on meneillään kahdeksan yön typöutki, joka loppuu perjantaiaamuna. Huomaa, että olen ollut päävastuussa aamusta iltaan koko sen ajan. Eniten käytetyt sanani ovat "Shhhh, iskä nukkuu" ja "olkaa hiljempaa". Päivät kuluvat lapsia hyssytellen ja yrittäen olla jossain evakossa poissa kotoa. Yöt olen yksin ja päivisin yritän lasten hyssyttelyn lisäksi pakata muuttoa varten, hoitaa kaikki kotityöt, antaa huomiota lapsille ja psyykata itseäni kestämään yön yli. "Mitä jos mä vaan karkaan enkä tuu enää kotiin?", sanoin Samille. "En oo nukkunu moneen viikkoon ja elämä kaatuu niskaan", kirjoitin perheenjäsenilleni. Seinämaaleista käydyn keskustelun väärinymmärryksen jälkeen juoksin eilen ovet paukkuen ulos huutaen "Onneksi huomenna on perj......paitsi ettei ole!" ja aloin parkua kuin pieni vauva tajutessani, että olikin vielä kaksi yötä viikonloppuun.

IMG_20171012_215236_428

Kaiken tämän tunnemyllerryken keskellä tunnen olevani joku ihan muu kuin oma itseni. Tuntuu itsekkäältä olla mukamas niin rappiolla Samin työtilanteen takia. Onhan yötyöt hänelle aivan varmasti paljon raskaammat kuin minulle. En ole tottunut siihen, että mielessäni ja tunteissani päällimmäisenä ovat epätoivo ja ahdistus. Missä on se positiivisuus, joka minuun kuuluu? Miksi minusta on tullut itsesäälissä rypevä ongelmiaan paisutteleva masentunut vätys? Ja miten ihmeessä pääsen tästä p_skasta eroon ja takaisin omaksi itsekseni?

Miten te muut selviätte stressistä? Jakakaa parhaat stressinpoistovinkkinne kommenteissa!

Kuvituksena syksyn aikana koettuja ihania stressittömiä hetkiä! Seuraa instassa @jenskujne

1. marraskuuta 2017

Hei hei, koti!

Marraskuu tuo mukanaan uusia tuulia perheessämme. Me muutetaan! 

Tänään kävimme allekirjoittamassa uuden vuokrasopimuksemme ja nyt asiat ovat vihdoin virallisia. Odotamme uuteen kotiin pääsyä innolla, mutta samalla on haikeaa jättää taakseen tämä kolmio, joka on nähnyt elämää kanssamme niin pitkän aikaa. Muutimme nykyiseen kotiimme reilut kuusi vuotta sitten Joelin ollessa kolmen kuukauden ikäinen. Tässä kodissa ollaan jaettu lähes kaikki suuret perhetapahtumat. Parvekkeella me menimme kihloihin. Tähän kotiin astuimme ensi kertaa aviopuolisoina häiden jälkeen. Tämän kodin kylpyhuoneessa olen pissannut kaksi positiivista raskaustestiä ja tämä koti on toivottanut molemmat nuorimmat poikamme tervetulleiksi kotiin heidän syntymiensä jälkeen. Koti on nähnyt kaikkien lastemme ensiaskeleet ja kuullut kaikkien ensimmäiset sanat. 

_DSC0265_1 lakanat1

Olen todella tunteellinen ihminen ja sen takia olen haikeilla fiiliksillä jättämässä tätä kotia taaksemme. Olemme viihtyneet täällä aivan mainiosti, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Uudessa kodissamme on 17 neliötä enemmän asuintilaa. Asunto on kahdessa kerroksessa ja siellä on kolme makuuhuonetta, joten esikoisemme saa pian ihan oman huoneen. Uudessa kodissa on sauna, johon olemme tässäkin kodissa kerenneet tottua. Meillä tulee olemaan myös ihan oma piha, jossa lapset voivat telmiä ja jossa voimme viettää grillibileitä kesällä sukulaisten ja ystävien kanssa. En malta odottaa, että päääsemme sisustamaan ja tekemään asunnosta meille kotia. Täällä näen meidän asuvan pitkään, toivottavasti siihen asti, että me joskus voimme muuttaa vuokra-asunnon sijaan ihan omaan kotiin. 

gkk _DSC0056_1

Vuokrasopimustemme päällekkäisyyksien takia joudumme pitämään molempia asuntoja kahden viikon ajan. Positiivista tässä on se, että ei ole ollenkaan kiire tehdä muuttoa. Kahdessa viikossa kerkeää ihan rauhassa käydä läpi kaikki tavarat ja miettiä, miten ne asetellaan sopimaan uuteen kotiin. Voimme välttää kauheat laatikoiden purku-urakat, kun kaikki asiat voi tehdä pikkuhiljaa. Uuden kodin ehtii siivota rauhassa ennen muuttoa ja vanhan kodin siivoamiseenkin jää reilusti aikaa. Muutto sujuu toivottavasti muutenkin helposti, sillä matka kahden asunnon välillä on naurettavan lyhyt. Vähemmän kivat jutut sitten taas ovat esimerkiksi vuokran maksaminen kahdesta asunnosta sekä myös tuo muuton epämääräisyys. Mikäli hidasta muuttoa ei suunnittele riittävästi käy äkkiä niin, että tarvitsemansa tavarat ovat juuri väärällä hetkellä väärässa asunnossa eikä kumpikaan kodeista ole asumiskelpoinen tavaroiden levitessä kahteen eri osoitteeseen. Saa nähdä miten käy.

aamupäivä_175muok vaatteet

Saamme avaimet uuteen kotiimme jo kahden viikon päästä. Vielä ei tunnu olevan kiirettä pakkaamiselle, vaikka normaalisti olenkin kaikkimullehetinyt-tyyppinen ihminen. Ehkä se on tuo pitkä muuttoaika, jonka takia en jaksa vielä aloittaa pakkausrumbaa. On meillä aikaa vielä. Sen sijaan ostoslista pitenee ja sisustussuunnitelmat selkenevät. Koska kotimme kasvaa yhdellä huoneella, on tietenkin saatava se huone täytettyä. Tämän lisäksi odotan innolla, että pääsemme osasta vanhoista kalusteista eroon. Ei niitä kaikkia saa ihan heti hoidettua, mutta hiljalleen on kiva lähteä uudistamaan kodin sisustusta. Kuten kerroinkin aiemmin olen aika kyllästynyt kotimme ulkonäköön, mutta en ole halunnut panostaa tähän enää ollenkaan odottaessani uutisia muutosta. Nyt ei ole enää kuin taivas (ja säästöpossun sisältö) rajana sisustusunelmien toteuttamisessa! 

28. lokakuuta 2017

2 x Halloweenmuffinsit

Eilen leivottiin poikien kanssa lähestyvän Halloweenin kunniaksi lepakkomuffinseja. Kahtena edellisenä vuonna ollaan tehty hämähäkkimuffinseja, mutta nyt oli aika kokeilla jotain uutta. Koska suklaa on meillä kaikkien lemppari, teimme tietenkin suklaamuffinseja pienellä twistillä. Taikinan keskelle tökättiin pätkis-palat hieman makua tuomaan. Koristeissa käytettiin mintun makuisia oreoita sekä syötäviä silmäkoristeita. Näin syntyi siis herkullisen pelottavat minttusuklaa-lepakkomuffinsit.

_DSC1180_1

Mulla on vuosia ollut käytössä sama muffinsiresepti joka on ihan ykkönen. Tällä ohjeella mulla ei epäonnistu leipomukset ikinä! Taikinaan saa makuvaihtoehtoja korvaamalla kaakaon esimerkiksi puolella desillä sitruunamehua ja raastetulla sitruunankuorella, tai mitä tahansa muuta sitä haluaakaan kokeilla.

muffet

  • Sulata voi ja jätä jäähtymään. 
  • Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita munasokeriseokseen. 
  • Lisää taikinaan viimeisenä vaniljauute sekä voi. 
  • Paista 200-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. 

_DSC1193_1 _DSC1166_1

Muffinsien jäähdyttyä on aika ryhtyä koristelemaan. Me etsimme leivontaliikkeestä pienempiä silmäkoristeita, mutta ne olivat kaikki loppu, joten oli tyydyttävä näihin isompiin. Lepakoiden kiinnittämiseen käytimme tällä kertaa sulatettua suklaata (puolet maitosuklaata ja puole tummaa suklaata), mutta nämä voi myös koristella vaikkapa suklaakreemillä saadakseen enemmän kuppikakkumaisen ulkonäön. Silloin ei myöskään tarvitse "liimaa", jolla kiininttää koristeet pohjaan. Oreo-keksit puolitetaan. Ei ole niin justiinsa meneekö suoraan, sillä vinot keksinpalat tuovat lepakoiden siipiin hieman eloa. Sulalla suklaalla liimataan kaksi keksinpuolikasta muffinsin päälle ja keksien päälle liimataan silmät. Suklaan jähmetyttyä koristeet pysyvät todella hyvin kiinni. Ja sitten ei kun herkuttelemaan!

_DSC0686_1 _DSC0554_1

Hämähäkkimuffinseja koristellessa on enemmän näperrettävää, mutta lopputulos on tosi kiva! Me ollaan käytetty kuorrutteena oranssia candy melts-massaa. Hämähäkin kehoksi sopii mikä tahansa musta karkki, jalat taas ovat pätkittyä lakritsinauhaa. Silmiin ollaan käytetty valkoista pikeeriä ja pieniä lakritsinauhapaloja (näiden kanssa joutuu kaivamaan pinsetit esille). Nämä hämähäkit eivät ole ehkä ihan pienimmälle leipurille sopivia, sillä tuo jalkojen ja silmien asettelu on aikamoista näpertämistä. Jos siis haluaa, että lapset voivat osallistua muuhunkin kuin taikinan nuolemiseen, kannattaa mieluummin kokeilla lepakkoversiota.

Ps. Oli pakko googlata tuota muffini-sanaa, kun en ollut varma sanotaanko se muffinit, muffinsit vai muffinssit. Noh, ei selvinnyt mikä on oikea joten käytän jatkossakin sanaa muffinsit, sillä se tuntuu mun suuhun luontevimmalta.

Hurjaa ja herkullista Halloweenia kaikille! 

26. lokakuuta 2017

Tyhjässä sängyssä

Meillä alkoi uudenlainen elämäntilanne viime viikolla Samin siirtyessä tavallisesta arkipäivätyöstä yötöihin. Jatkuvien yövuorojen lisäksi uusi työmaa on toisella paikkakunnalla reilun sadan kilometrin ajomatkan päässä kotoa. Sami lähtee kotoa töihin alkuillasta ja palaa takaisin kotiin aamulla meidän herätessä. Silloin hän menee nukkumaan ja nukkuu yöunensa pitkälle iltapäivään. Minä olen perheessämme päävastuussa lastenhoidosta sekä kotitöistä, luonnollinen roolijaotus minulle kotiäitinä Samin painaessa pitkää päivää töissä. Tämä asia ei muutu uusien työaikojen myötä. Hän on poissa kotoa meidän nukkuessa ja hän nukkuu sen ajan mitä normaalisti olisi töissä. Ainoa eroavaisuus on se, että yhteistä aikaa on entistä vähemmän. Sami on hereillä kanssamme vain neljä tuntia. Hän lähtee kotoa jo ennen iltatoimia eikä hänestä ole seuraksi minulle illalla lasten mentyä nukkumaan. Itselleni suurin murhe yövuorojen aikana on ollut tyhjä sänky jonne kömpiä yksin joka ilta.

Minä en tykkää olla yksin. Asuessani yksin vietin valtaosan ajasta kutsuen kavereita kylään enkä ollut kovin paljon yksin kotona. Yksin nukun huonommin, unenlaatu on epätasaista ja itse nukkumaan meneminen on hankalaa. Omassa kodissani yksin vietetyt yöt olivat enimmäkseen elokuvien tuijottelua pikkutunneille asti ja väkisin nukahtamista sohvalle kesken katselun. En tarkoita, ettenkö osaisi olla yksin tai välillä nauttisi siitä. Jokainen tarvitsee omaa aikaa tietyssä määrin, niin minäkin. En minä tarvitse viihdyttäjää tai seuraa, mutta pelkkä toisen ihmisen läsnäolo tuo rauhallisen mielen. Vaipuminen uneen puolisonsa kainalossa on tietenkin myös kivempaa kuin tyynyn halaaminen.

_DSC1103_1

En ole koskaan nukkunut kovin hyvin tai paljon, olen niinsanottu aamu- ja iltavirkku: valvon myöhään ja herään aikaisin. En ole koskaan osannut mennä ajoissa nukkumaan, mutta syksyn aikana olen harjoitellut sitä ahkerasti. Olinkin jo sellaisessa vaiheessa, että menin viimeistään yhdeltätoista sänkyyn normaalin 01-02 sijaan. Kunnes tuli nämä yötyöt ja niiden myötä yksinäiset illat. Tyhjä sänky ei houkuttele nukkumaan ja jotenkin aivotkin saa huijattua väsymisen sijaan keskittymään kaikenlaiseen järjettömään tekemiseen, jotta ei tarvitsisi mennä sänkyyn.

Pistän tämän kaiken vielä tottumattomuuden piikkiin, sillä Samin yötöitä ei ole kestänyt kuin reilun viikon verran. Näillä näkymin yötöitä olisi luvassa pitkäksi aikaa, joten jossain vaiheessa on väistämättä opittava nukkumaan yksin ja varmasti se ajan kanssa helpottaakin. Eipähän tarvitse häiriintyä puolison kuorsaamisesta, peittovarkauksista tai tuhannesta torkkuhälytyksestä aamulla.  Saan myös rohmuta kaikki tyynyt itselleni. Jotain positiivista siinäkin.

Onko täällä muita parisuhteessa olevia, jotka nukkuvat yönsä olosuhteiden pakosta yksin?

23. lokakuuta 2017

Hävettää olla työtön

Syyskuussa kuopuksemme täytti kolme vuotta ja perheemme oikeus Kelan kotihoidontukeen loppui. Meille on ollut ehdottoman tärkeää hoitaa lapset kotona mahdollisimman pitkään ja onneksi Suomessa onkin mahdollisuus tähän tukien avulla, vaikkei se kovin rahakasta olekaan. Voisin kirjoittaa kilometrin pituisen postauksen siitä, miksi mielestäni on epäreilua, että työtön saa enemmän tukia kuin kotona lapsiaan hoitava vanhempi. Kotona oleva vanhempi säästää kunnan resursseja olemalla laittamatta lapsia kunnalliseen hoitopaikkaan, jonka kustannukset ovat lasta kohti reilu tuhat euroa kuukaudessa (tästä muistutetaan jokaisella varhaiskasvatuslaskulla, joka perheelle lähetetään). Samalla kotivanhempi tekee töitä siivoojana, kokkina, taksikuskina, viihdyttäjänä, varhaiskasvattajana sekä henkilökohtaisena avustajana. Ja paljon muutakin. Kotihoidontukena maksettava n. 300 euron summa ei todellakaan vastaa työn määrää, mutta "ilmaisesta" rahasta tulee silti olla kiitollinen. Kaikkialla tällaista mahdollisuutta ei ole. En vähättele työttömyyttä, onhan siinäkin hommaa laittaa hakemuksia, käydä haastatteluissa ja muilla tavoin parantaa mahdollisuuksiaan päästä työelämään. Mutta mielestäni on silti outoa, että työttömyystuki on kotihoidontukea suurempi. Usein työttömien lapset ovat päivhoidossa, jotta työtön pystyy ottamaan vastaan tarjottua työtä heti, mutta pienillä etuuksilla päivähoitomaksuja tuskin peritään. 

Ilmoittauduin työttömäksi elokuun lopulla, sillä tiesin että lokakuun alusta alkaen ainoat tuloni olisivat lapsilisä, ellen saisi töitä tai opiskelupaikkaa. Olen halukas pääsemään työelämään eikä tarkoitukseni ole pysyä tahallaan työttömänä ja elää tukien varassa, mutta tiedostan, että lukiopohjainen kouluttamaton vuosia kotiäitinä ollut ihminen ei ole halutuinta tavaraa työmarkkinoilla. Kela arvosti panostani kotiäitinä viiden kuukauden karenssilla, jolloin en ole oikeutettu työttömyystukeen. Sinänsä ymmärrän tämän, onhan hyvä asia että työttömyysetuutta ei myönnetä ihan kenelle tahansa tuosta noin vain. Minä olen kuitenkin seitsemän kotiäitivuoteni aikana opiskellut lukiossa, ollut neljässä eri osa-aikaisessa työsuhteessa sekä käynyt erilaisilla kursseilla pyrkien näiden kaikkien avulla olemaan syrjäytymättä työelämästä kokonaan. Osa-aikaiset työt eivät kuitenkaan Kelan karenssia lyhennä, joten sen osalta on samantekevää olisinko tehnyt kotiäitiyden ohella töitä vai en. Työkokemuksen sekä taloudellisen näkökulman kannalta työt ovat kuitenkin olleet tärkeitä.

_MG_2722

Mitä tulee opiskeluun, hain syksyn yhteishaussa ammattikorkeakouluun. Olen käynyt lukion ja kirjoittanut kuusi hyväksyttyä ylioppilaskoetta, mutta koska en päässyt yhtä pakollista koetta läpi jäi itse ylioppilastutkinto saamatta. Olen elänyt koko ajan siinä luulossa, että lukion päättötodistus on täysin samalla linjalla hakukelpoisuudessa kuin ylioppilastutkinto. Ja näin asia onkin, kun puhutaan tavallisesta kansallisesta lukiosta. Minä olen käynyt IB-lukion, joka on kansallista lukiota paljon vaativampi. IB-linjalle opiskelemaan päästäkseen on läpäistävä pääsykokeet, joita tavallisessa lukiossa ei ole. Opiskelu on vaativaa ja kurssien lisäksi opskelijan on osallistuttava erilaisiin vapaa-ajan aktiviteetteihin sekä tehtävä muutama suurempi essee valmistuakseen. Tämän lisäksi IB-linjalla on tosiaan pakko kirjoittaa kuusi ylioppilaskoetta ja läpäistävä ne kaikki saadakseen ylioppilastutkinnon. Kansallisessa lukiossa riittää ne pakolliset neljä. 

Hakuprosessin edetessä sainkin yhtäkkiä tietää, ettei IB-lukion päättötodistus täytä hakukelpoisuuskriteerejä kansallisen lukion päättötodistuksen tavoin. Minulla ei siis ole oikeutta hakea ammattikorkeakouluun ja näin ollen koulutussuunnitelmat menivät ihan uusiksi. Olin kuin puulla päähän lyöty asiasta kuullessani, sillä tunnen ihmisiä jotka ovat opiskelleet ammattikorkeakoulussa vaikkeivät olekaan päässeet IB-linjalta ylioppilaaksi,  eli he ovat hakeneet pelkällä IB-linjan päättötodistuksella kuten minullakin oli aikomus. Siinä vaiheessa kun sain asiasta tietää, oli yhteishaku jo sulkeutunut enkä siis voinut hakea edes ammattikouluun, joka olisi ollut ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto opiskeluun. Vaihtoehtoinani opiskelun suhteen olisi tulevaisuudessa siis käydä ammattikoulu tai kirjoittaa kansallisen lukion kautta ylioppilaaksi. Yhden yo-kokeen suoritin jo lukioaikana, joten jäljelle jäisi kolme pakollista koetta ylioppilastutkinnon saamiseksi.

_MG_2791

Tällä hetkellä olen siis työttömänä kotiäitinä vailla mitään tukia. Elän lapsilisän ja puolisoni tulojen varassa tammikuun loppuun asti, ellen saa töitä. Tämän jälkeen oikeuteni työttömyysetuuteen alkaa, jos olen vielä vailla töitä. Tällä hetkellä selvittelen voinko käyttää hyödyksi IB-lukion oppimäärääni ja kirjoittaa kansallisen lukion puolella ylioppilaaksi tulevana keväänä, jonka jälkeen ovet korkeakouluihinkin aukeaisivat taas. Muuten jäljelle jää mahdollisuus hakea kevään yhteishaussa ammattikouluun tai oppisopimuspaikkaa. Tai niitä töitä. Nyt olenkin hakenut töitä ja käynyt muutamassa haastattelussakin, mutta vielä ei ole napannut. Koen kuitenkin onnistuneeni aika hyvin, sillä harvemmin saa haastattelukutsuja tai edes niitä "kiitos mutta ei kiitos"-vastauksia. Onhan siinä työnsä vastata kaikille ei-valituille hakijoille kieltävästi, mutta mielestäni totaalinen ignooraus on vain työnantajien ja yritysten puolelta todella epäkohteliasta. Pitäisi ehdottomasti vastata hakijoille, jotka ovat panostaneet hakemuksien tekemiseen ajalla ja vaivalla. Itse sain esimerkiksi viestin jossa kerrottiin että etenen hakuprosessissa ja kyseltiin sopivia työhaastatteluaikoja. Vastasin viestiin ehdotuksillani ja kerroin myös että muut ajankohdat sopivat. Soitin perään, muttei vastattu. Jätin vielä toisenkin viestin jossa ehdotin sopivia aikoja haastatteluun, mutta en enää koskaan kuullut heiltä päin takakisin. Kieltämättä harmittaa, sillä olisin todellakin halunnut sen paikan, tai edes sinne haastatteluun!

Otsikkoon viitaten on todettava, etten lähtökohtaisesti pidä työttömyyttä häpeän arvoisena asiana. Suomessa on paljon työttömiä ja niiden seassa myös korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka ovat ns. liian hyvin koulutettuja saadakseen edes niitä "paskaduuneja". On ihmisiä, jotka laittavat satoja hakemuksia oman alansa työpaikkoihin eivätkä silti saa töitä. On pitkää uraa tehneitä yt-neuvottelujen uhreja ja muita ymmärrettäviä syitä työttömyyteen, kuten pitkäaikaissairaudet ja työkykykyyn alentavasti vaikuttavat asiat. Ainoa ryhmä jota en ymmärrä on elämäntapatyöttömät, joilla ei ole aikomustakaan yrittää työelämään vaan keplottelevat jotta oikeus työttömyysetuuteen säilyisi. Siinä kohtaa saisi jo hävetä. Minä en laske itseäni sellaiseksi, sillä pyrimyksenäni on ehdottomasti päästä pian työelämään. Mutta minua hävettää silti. Koen olevani alemman luokan kansalainen, yhteiskunnan hylkiö, ammatiton kotona laiskottelija. Tiedän, ettei minun pitäisi ajatella näin, mutten voi ajatuksilleni mitään. Työttömänä oleminen hävettää minua.

Kuvat: Lipsonen Photo

17. lokakuuta 2017

Sisustuskuumetta (+arvontavinkki)

Yhteistyössä Coolstuff.fi-verkkokauppa.

Elämme jännittäviä aikoja. Ollaan haettu isompaa asuntoa ja lähiaikoina selviää, pääsemmekö muuttamaan. Ollaan jo useamman vuoden tietoisesti ahtauduttu kolmioon viisihenkisenä perheenä, sillä sijainti, hinta ja naapurusto ovat olleet meille tärkeämpiä kriteerejä kodille kuin tila. Totuus kuitenkin on, että nyt ollaan ehdottomasti lisätilan tarpeessa! Parin vuoden päästä meillä on jo kaksi koululaista jotka tarvitsevat enemmän omaa tilaa eivätkä lapset siis enää kovin pitkään pysty jakamaan yhtä makuuhuonetta kolmistaan. Ikävä tilanne on kuitenkin se, että omaan ei ole vielä varaa ja kohtuuhintaiset vuokra-asunnot koulun ja hoitopaikkojen lähistöllä ovat vähissä. Nyt olisi tiedossa isompi asunto loistavalla sijainnilla, eli pidetään peukkuja ja toivotaan ilouutisia!

Tämänhetkiseen kotiimme ollaan jo aika kyllästyneitä. Ei viitsisi sisustaa eikä tehdä uusia kalustehankintoja, jos käykin niin hyvä tuuri että päästään pian muuttamaan. Kaikki sisustusideat ja ostoslistat on mitoitettu uuteen kotiin, jonka kohtaloa emme vielä tiedä. Siinä missä yritän miettiä mitä kaikkea uutta pitäisi ostaa olen myös alkanut valmistautumaan käymällä läpi vanhoja tavaroitamme kirpparille, roskiin ja varastoon. Jos sitten käykin niin, ettemme saa toivomaamme asuntoa, niin täytyy miettiä uusiksi kaikki muuttoaikeet ja kodin ratkaisut.

work

Jotain pientä kodin piristystä on kuitenkin kivaa saada välillä ja siksi olinkin iloinen kun coolstuff.fi -verkkokauppa lähetti meille retrohenkisen kirjaintaulun. Oon pitkään ihaillut tätä instagramissa monilla eri tileillä ja taulu taitaakin olla yksi sellaisia koristeita, joka löytyy tosi monista kodeista nykyään. Tämän taulun käyttö sisustuksessa on vain mielikuvituksen määrästä kiinni. Peruspaketin mukana tulee melkein 300 eri merkkiä mukana ja tietääkseni näihin saa tilata myös lisäosina eri värisiä kirjainsettejä. Meillä taulu on etsinyt paikkaansa kiertämällä kaikki huoneet läpi, mutta istuu toistaiseksi loistavasti Samin työpöydän äärelle ostamani pienen kaktuksen kaveriksi. Pitäähän sitä vähän somistaa kodin miesnurkkaa söpömmäksi.

Instagramiin on muuten tulossa samanlainen kirjaintaulu arvottavaksi, eli kannattaa seurailla @jenskujne!

11. lokakuuta 2017

Hugon apinasynttärit

Lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina juhlistimme Hugon kolmevuotissynttäreitä huikeilla apina-teemasynttäreillä ja nyt vihdoin sain aikaiseksi jakaa juhlatunnelmaa tänne blogin puolellekin. Hugo valitsi teemansa ihan itse ja äiti toteutti toivetta parhaansa mukaan. Kutsuimme sukulaisia ja kavereita kylään ja pistimme pöydän koreaksi apinaherkkuja. Koti koristeltiin keltaisin ja vihrein ilmapalloin, sekä banaanibanderollilla ja viidakko-koristeilla. Hugo sai myös hienon apinahelium-ilmapallon lahjaksi, mutta se toimi lähinnä nyrkkeilysäkkinä lasten keskuudessa ja puhkesi pari päivää myöhemmin Joelin ja leikkimattoveitsen avustuksella.

_DSC0891_1 _DSC0903_1 _DSC0872_1

Juhlapöydässä oli tarjolla suolaisina herkkuina viidakkoteemaisia vihanneksia sekä dippiä, pieniä apinanhäntärullia eli tortillarullia liha- ja kasvistäytteillä sekä sipsejä. Koristeiksi tein porkkanasta ja vihreästä paprikasta palmuja ja niistä tuli tosi söpöjä! Tortillarullissa oli täytteenä kinkkua, ruohosipulituorejuustoa, salaattia ja kurkkua lihaversiossa, sekä juustoa, paprikaa, salaattia ja paprika-sipulituorejuustoa lihattomassa versiossa.

Makeina tarjottavina oli banaanikarkkeja, banaanikeksejä, suklaapäällysteisiä banaanijäätelöitä sekä apinakakku. Kakusta mulla oli selkeä visio mutta epäröin toteutusta ja tuntia ennen juhlia olin vielä ihan hukassa koristelun kanssa. Lopputuloksesta tuli kuitenkin ihan hieno ja super hyvänmakuinen! Keksitkin tuottivat päänvaivaa, kun en löytänyt edes erikoisliikkeistä banaanin tai kuun muotoisia keksimuotteja. Löysin kuitenkin maissintähkän ja oikean värisellä pikeerillä maissista tuli ihan kelpo banaani. Isommat banaanikeksit me tehtiin Alexin kanssa ympyrämuottia soveltamalla. Juotavaksi tarjolla oli viidakkoboolia sekä kahvia. 

_DSC0888_1 _DSC0866_1 _DSC0868_1 _DSC0875_1 _DSC0882_1 _DSC0879_1

Hugo viihtyi juhlissa kavereiden kanssa leikkien ja minusta tuntuu, että herkutkin maistuivat ihan kiitettävissä määrin. Illalla ei enää nälättänyt. Juhlaherkut olivat mitoitettu juuri sopivasti vieraisiin nähden eikä rääpittäväksi jäänyt juuri mitään. Hugo sai kivoja lahjoja ja hänellä oli reipas lauma kavereita auttamassa pakettien avaamisessa. Vaikka muutamat kaverit eivät päässeetkään tulemaan, oli lapsia paikalla silti yksitoista. Unohtamatta tietenkään kaikkia kivoja aikuisia! Uusilla jutuilla on leikitty innoissaan juhlista asti ja erityisesti palapeli, muovailuvahat sekä miljoonat uudet apinakaverit ovat olleet ihan lemppareita. Sänky on kohta jo niin täynnä must have-unikavereita, ettei Hugo enää itse mahdu sinne sekaan ja päiväunillakin on ahdasta kun pitää tunkea lapsi ja kymmenen kaveria parvekerattaisiin!

_DSC0939_1 _DSC0915_1 _DSC0990_2 _DSC0966_1

Juhlia järjestettäessä eri teemoilla ovat koristeet harvemmin uusikokäytettäviä. Sen lisäksi miljoonat ilmapallot lojuvat pitkin poikin kotia hetken aikaa ja menevät sitten suoraan roskiin, se on toki aikamoista tuhlausta. Hermostuin ilmapalloihin niin paljon, että laitoin paikalliseen fb-kierrätysryhmään ilmoituksen ilmaisista valmiiksi puhalletuista palloista. Vähän läpällä, että josko jollakin vaikka olisi juhlat tulossa eikä itse jaksaisi puhaltaa. Ja niin ne vaan tultiin seuraavana päivänä hakemaan! Pitäisi ehdottomasti olla jonkunlainen juhlakoristeiden kierrätyspalvelu olemassa, jotta teemajuhlien koristeet pääsisivät useammin käyttöön kuin vain nihin yksiin bileisiin.

Kivat juhlat oli, kiitos kaikille vieraille!

30. syyskuuta 2017

3-vuotias kuopus

Tänään kuopuksemme Hugo viettää kolmevuotissyntymäpäivää. Hugo on temperamentinen veikeä pieni poika, joka saa kaikki nauramaan hassuilla ilmeillään ja jutuillaan, mutta osaa myös vetää naaman nurinpäin oikeissa tilanteissa saadakseen tahtonsa läpi. Ja jos näin ei käy, suoraan sanottuna all hell breaks loose. Keskimmäisen lapsemme ollessa pienempi oltiin todella varmoja siitä, että hän oli perinyt tulisen temperamenttinsä äidiltään, mutta kuopus vei voiton ja sai känkkäkuninkaan tittelin! Hugon elämä on kuin suuri vuoristorata. Joissain mutkissa naurattaa ja seuraavissa taas itkettää. Kaikki nämä suuret riemut ja karmeat kiukut tekevät kuitenkin kuopuksestamme juuri sellaisen kuin hänen kuuluukin olla, oma itsensä.

_DSC1020_1

Hugo on kuopuksen rooliin hyvin sopiva. Hän on niin iso, mutta välillä muistuttaa myös olevansa vauva. Hugo ottaa mallia isoveljistään kaikessa ja ihannoi heitä ja heidän kiinnostuksen kohteita. Veljesten väliset kinastelut ovat jokapäiväisiä, mutta Hugo osaa hyvin pitää puolensa isompia vastaan. Paljon hellyyttä ja veljesrakkautta on kuitenkin myös ilmassa, sitä on ihanaa seurata. Hugon tämän hetkiset in-jutut ovat Overwatch, Spiderman sekä pikkulegot. Ja tietenkin ne all time lempparit eli apinat. Unohtamatta Despacitoa, jota pikkukaveri hoilaa taukoamatta melkein ymmärrettävällä sian-espanjallaan. Tämän lisäksi hän laulaa paljon kerhosta ja muskarista tuttuja lauluja. 

_DSC0924_2 _DSC1011_1

On ihanaa nähdä lasten kasvavan vuosi vuodelta isommiksi, vaikka samalla se on haikeaa kun perheessä ei enää ole vauvoja eikä taaperoita. Uudenlaista elämänvaihetta isojen lasten kanssa erilaisine vaiheineen odotellaan kuitenkin innolla. Syöttötuoli on myyty pois, rattaita ei enää tarvita kuin hyvin harvakseltaan ja silloinkin lähinnä tavaroiden työntämiseen. Hugo nukkuu vielä päiväunia, se onkin viimeinen vauvamainen juttu arjessamme. Hugon reippaus, omatoimisuus ja hauskat jutut kehittyvät joka päivä, samoin tieto ja taidot. Hugo leikkii mielellään pikkuautoilla, hoivaa apinavauvojaan sekä laulaa. Uusimpana innostuksena kuvioihin on tullut isoveljien mukana lautapelit sekä tietokonepelit, joita iskä välillä antaa kokeilla. Ulkona pyöräily on kivointa ja ensi kesäksi saa varmasti ostaa jo kunnon pyörän tämänhetkisen kolmipyörän tilalle. 

_DSC0947_2

Huomenna juhlitaan pientä synttärisankaria vielä apinasynttäreillä, jonne on kutsuttu lähimmät sukulaiset sekä parhaimmat kaverit. Juhlien lisäksi Hugo odottaa kovasti maanantaita, kun saa tarjota kerhossa keksejä kavereilleen synttäreiden kunniaksi. Onnea rakas Hugo eli Hugis eli Hugeluu eli Hugelinos 3-vuotispäivänäsi! 

25. syyskuuta 2017

Epäonnistuneet elämäntaparemontit vol. 5636799

Olen koko elämäni ajan ollut liikunnallinen ja terve. Lapsuudenkodissani pidettiin todella tärkeänä riittävää unensaantia, terveellisiä ruokailutottumuksia sekä ulkoilua ja liikuntaa. Teiniaikoina terveellisyys koki notkahduksen kun taistelin syömishäiriöitä vastaan, milloin laihdutin olemalla päiviä täysin syömättä ja milloin taas söin kolme litraa jäätelöä yhdeltä istumalta vain oksentaakseni ne syötyäni. Harrastin säännöllisesti liikuntaa ja joukkueurheilua ja söin maltillisessti aina siihen asti, että tulin raskaaksi seitsemän vuotta sitten. Tuolloin lopetin minulle rakkaan harrastuksen koska se oli raskausajalle sopimaton ja aloin syömään mitä ikinä mieli teki, koska olinhan raskaana ja noh, mielihalut. 

Ensimmäiset kaksi raskautta kuluivat herkutellen ja liikkumatta. Raskauskilot putosivat itsestään ilman ponnisteluja tai dieettejä. Raskaus oli tekosyy loikoiluun ja oikeutus herkutteluun. Sitten koin karman takaisiniskuna kolmannen raskauteni, jolloin päätin kerrankin panostaa suklaan mussutuksen sijaan terveelliseen ruokavalioon sekä liikunnan harrastamiseen raskausaikana. Lihoin kymmenisen kiloa enemmän kuin edellisissä raskauksissa ja paisuin pahemmin kuin koskaan ennen. Kilojen pudottaminen synnytyksen jälkeen ei enää sujunut helposti, ensimmäistä kertaa jouduin tekemään jotain sen eteen, että kehoni palautuisi ennalleen.

_DSC0853_1

Vuosiksi äitiyskuplan alle piiloon jäänyt liikuntainto heräsi hiljalleen vajaat kolme vuotta sitten. Se alkoi sillä tavallisella raskauskilojen pudottamisella ja kiinteyttämishalulla. Olen kuitenkin ollut kuluneen kolmen vuoden aikana vaihtelevasti innokas terveellisyyden suhteen ja vaihtelevasti valunut takaisin herkuttelevaksi sohvaperunaksi. Asetin itselleni tavoitteita liikunnan suhteen, kirjasin ylös dieettejä ja päätin lopettaa herkkujen syönnin, kunnes taas huomasin laiskottelevani suklaalevyn kanssa netflixin ääressä. Olen oikea malliesimerkki jojoilusta, vaikka että painoni ei normaalia heittoa lukuun ottamatta ole juurikaan muuttunut vuosien aikana. Muutama kilo sinne tänne, niiitä en lähde laskemaan, sillä vähäiset painon muutokset ovat ihan normaaleja.

Vuoden alussa otin taas tavoitteekseni yrittää kiinteyttää kehoani, kohottaa kuntoani. Klassinen "kesäkuntoon"-lupaus. Liikunnasta pidin tiukasti kiinni, mutta ruokavalioni oli retuperällä. Kuntoni ehkä koheni ja lihakset tuntuivat vahvemmilta, mutta kehoni voi huonosti edelleen. Söin todella huonosti: aivan liian vähän kunnon ruokaa ja aivan liikaa herkkuja. Tavoitteeni olla itsevarma ja tuntea olevani sinut kehoni kanssa meni totaalisen väärin liikunnasta huolimatta, sillä kesän aikana paino vain nousi, kunnes koin herätyksen. En mahtunut enää lempifarkkuihini ja muutkin housut kiristivät vyötäröltä. Pelkän painonnousun olisin uskaltanut sivuuttaa lihasmassan kasvulla, olinhan treenannut ahkerasti 3-6 kertaa viikossa 7 kuukauden ajan. Mutta tässä oli kyse enemmästä. Tajusin, että liikunnan lisääminen arkirytmiin ei riittänyt saavuttamaan sitä, mitä halusin.

_DSC0440_1

Painonnousun ja löystyneen olemuksen lisäksi voin edelleen fyysisesti huonosti, ehkä jopa huonommin kuin ennen. Kuvittelin harjoittaneeni jotain super hienoa elämäntaparemonttia, mutta olinkin vain huijannut itseäni. Olin väsynyt, kärttyinen, ihoni ja hiukseni olivat huonossa kunnossa. Kärsin unettomuudesta eikä kehoni ollut tasapainossa. Liikunta ei yksinään tehnyt mitään parantamaan oloani. Yrittäessäni ahdistuksissani survoa peppuani liian pieniin housuihini tajusin, että tarvitsen tasapainoa enkä tiukkoja dieettejä, ylenpalttista herkuttelua, himoliikkumista ja laiskottelua. Tarvitsen aitoa tasapainoa, enkä iänikuista jojoilua tai maanantaidieettejä. En halunnut ryhtyä dieetille, vaan halusin tehdä aidosti muutoksen elämäntapoihini. Ollakseni hyvä keholleni. Jaksaakseni paremmin, pysyäkseni iloisena ja terveenä niin itseni, puolisoni kuin lastenikin vuoksi. Terve keho ja terve mieli, eli hyvä henkinen sekä fyysinen elämänlaatu, on paras lahja minkä itselleen voi ikinä antaa.

Vasta oivallettuani, kuinka tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta on olla tasapainossa, olin valmis aloittamaan muutoksen. Tiedän myös, ettei muutos tapahdu yön yli, joten päätin suosiolla lähteä varovasti tekemään muutosta. En seuraa tiukkoja dieettejä, en kiellä herkuttelua kokonaan enkä myöskään pakota itseäni harrastamaan liikuntaa joka päivä, jos ei siltä tunnu. Harjoittelen veden juomista ja olen hiljalleen opetellut myös aikaistamaan nukkumaanmenoaikojani. Pyrin tekemään hyviä valintoja ruoan suhteen ja olen huomannut liikunnan tuovan iloa ja energiaa ihan muuten vaan sitä harrastaessa. Jonkun tavoitteen tai laihtumisyrityksen kanssa liikunnasta on helposti tullut pakkopullaa ja menettänyt nautinnollisuuden. Kun sitä harrastaa ilman erityisiä tavoitteita, siitä nauttii paljon enemmän. Ja näin sekä keho että mieli on hiljalleen alkanut voimaan paremmin.

Mikä motivoi sinua elämään terveellisesti?

18. syyskuuta 2017

Apinamaiset kutsukortit

Kuopuksen 3-vuotissynttärit lähestyy eikä kenellekään tullut yllätyksenä hänen toivovan juhliinsa apinateemaa. Hugo rakastaa apinoita ja siksi tarkoituksena onkin järjestää upeat apinabileet pienen kolmevuotiaan kunniaksi. Paljon banaaneja on luvassa, sen verran voin ehkä paljastaa... 

_DSC0697_1

Juhlia ennen täytyy tietenkin kutsua vieraita, jotka tällä kertaa saivat söpöt apinakutsut. Täytyy myöntää, että vaikka olenkin perinteisen etanapostin kannattaja varsinkin juhlakutsuja lähetettäessä, oli tällä kertaa pakko pihistää. Ymmärrän, ettei perinteistä postia enää samoissa määrin lähetellä, jonka takia hintoja on pakko nostaa entisestään. Lähes puolitoista euroa yhden kortin lähettämisestä alkaa kuitenkin olemaan jo niin iso summa, että osa kutsutuista saivat tällä kertaa tyytyä pelkkiin whatsapp-viesteihin. Joten mekin siirrymme hiljalleen sähköisiin lähetystapoihin yhä enenevissä määrin. Leikelkööt postilaiset nurmikoita rauhassa. 

_DSC0686_1 _DSC0688_1

Hugo ei näyttänyt paljoa mielenkiintoa kutsujen askarteluun, joten otin ohjat omiin käsiini. Helppo apinamalli, ihan pirun paljon leikkaamista, vähän liimaa ja kortit olivat valmiit. Kirosin kyllä kaverille puhelimessa muutamaan otteeseen tuota loputtomalta tuntunutta projektia, eli apinakorvien leikkaamista. Lopputulos oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kuitenkin niin söpö, että se oli ehdottomasti vaivan arvoista. Hugo ihastui kortteihin, toivottavasti vastaanottajatkin.

Mitäs pidätte korteista? Maksaako kukaan muu enää riistohintaa lähettääkseen perinteistä postia?