Kaksplus.fi

11. joulukuuta 2016

Näin voitat flunssan - 3 vinkkiä vanhemmille

Kun lapsiperheen äiti saa flunssan ja joutuu sängn pohjalle potilaaksi, kuinka käy? Olisipa helppoa sanoa, että lapset antavat äidin levätä ihan rauhallisesti ja ovat erityisen kilttejä ja avuliaita. Lapset jotka eivät yleensä edes itse sairastaessaan osaa rauhoittua ja levätä, vaan vetävät korkeassa kuumeessakin rallia pitkin kotia - miten heiltä voisi odottaa rauhallisuutta äidin sairastelun ajaksi? Kokosin kolme itse kokeilemaani ensiluokkaista vinkkiä kuinka pärjätä sairastaessaan kotona terveet lapset seuranaan.

sleep2

1. Nuku päiväunia ja lepää paljon
Viritä lapsille lastenohjelmia ja koita parhaasi mukaan levätä siinä samalla, kun vatsallasi pomppii kolme duracell-pupua jotka potkivat sinua päähän ja tekevät räkäpaperistasi konfettisilppua. Torku kuuden sekunnin pätkissä ruokapöydän ääressä ja komenna välillä lapsiasi olemaan heittelemättä ruokaa. Lähde lapsiasi karkuun makuuhuoneeseen ja levättyäsi puoli minuuttia havahdu siihen, että olet tulitettavana vihamielisessä legopalikkasodassa. 

2. Juo kuumaa mehua tai glögiä
Keitä itsellesi kupillinen kuumaa juomaa. Nosta kuppi korkealle, jottei lapset yllä siihen ja vanhingossa läikytä päälleen kiehuvan kuumaa nestettä. Käy vaihtamassa vaippa, erotuomaroi muutama riita, nosta syliin pyytävä lapsi vierellesi ja lue hänelle kirjoja. Unohda kuuma juomasi hyllylle tunniksi ja hörpi sitä sitten jäähtyneenä jossain välissä kun vihdoin muistat minne jätit kupin odottamaan. 

3. Ulkoista lastenhoito mahdollisuuksien mukaan apulaiselle
Lähetä mies lasten kanssa ulos tai palkkaa sukulainen leikittämään lapsiasi hetkeksi aikaa. Ota rauhallisesta lepohetkestä ilo irti toteamalla, kuinka tylsää on olla yksin ja rauhassa. Täytä tiskikone, paketoi joululahjoja, siivoa ja laita ruokaa. Lastenhoitoapulaisen lähtiessä kotiin tai miehen ja lasten tullessa takaisin kotiin saatat huomata olevasi kahta kipeämpi kuin ennen lepohetkeäsi.

Jep - meidän perheessä äiti sairastaa. Olen kolmatta päivää järkyttävässä flunssassa ja koska lapset eivät taida ymmärtää sairastava äiti-konseptia, on lepäämiseni ollut yllä kerrotulla tasolla. Kiitän onneani siitä, että Samilla sattui olemaan perjantaina ennätyksellisen lyhyt työpäivä ja tuli kotiin jo ennen puolta päivää. Jo poikien vieminen muskariin aamulla tuntui minusta maailmanlopulta. Onneksi myös flunssapöpö kaikista ajankohdista valitsi juuri viikonloppuna tartuttaa minut. En tiedä millä ihmeen konstilla olisin pärjännyt tavallisia arkipäiviä aamusta iltaan yksin kolmen lapsen kanssa. Olen siis saanut makoilla sängyssä ja sohvalla kaksi kokonaista päivää. Rauhassa en tietenkään ole ollut, mutta ainakaan minun ei ole tarvinnut itseni lisäksi hoitaa kotiaskareita ja viihdyttää lapsia. Ihanaa, kun on avulias mies! Ja kyllähän nuo lapsetkin piristävät äitiä omalla tavallaan, vaikkeivät ehkä tajuakaan että päälläni kiipeily ja korvaani kiljuiminen ei juurikaan auta taudin paranemisessa. Huomenna on sitten taas arkeen paluun aika - voin onneksi nyt jo paremmin joten toivottavasti olen huomenna entistä terveempi.

Mitkä ovat teidän parhaat flunssanhoitovinkit?

6 kommenttia:

  1. Hunajan syöminen ja kuumassa suihkussa likoaminen helpottaa myös! Suihku varsinkin auttaa jos on tukkoinen nenä.

    VastaaPoista
  2. Meillä onneksi isommat on koulussa arkisin ja kotona vain kolme vuotias jolle annan puhelimen että katsoo esim pikku kakkosta, YouTubea hetken aikaa. Tai telkkarin kautta jotain.
    Leikitkin käy Legoilla esim että minä makoilen sohvalla ja tyttö leikkii vieressä ja samalla leikin siinä sitten omien voimien mukaan.

    Mun dropit on finnrex kuumajuoma jauhe, yrttitipat ja tee, burana c ja lepäily, no silloin kun saa lepää.
    Miehen ollessa arkisin töissä niin ruuan laitto yms jää mun hommiin kyllä.
    Onneksi mitään muuta pakollista ei tarvitse tehdä.
    Kolme vuotias on suht omatoiminen jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä! :) Jos perheessä ei oo ihan vauvaa, niin saattaa jopa saadakin hieman lepoa päivisin, kun isommat on poissa ja taaperokin jaksaa jo touhuta yksikseen hetkiä.

      Poista
  3. 😄😄 tää oli hyvä! Alkoholi on mun vinkki 😉

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!