Vuoden luetuimmat postaukset

Kokosin listan blogini kymmenestä suosituimmasta postauksesta vuonna 2016. Aiheita löytyy aina diy-jutuista imetykseen, rintaimplanteista autoiluun, sekä oksenteluum ja rikkinäisten vaatteiden käyttämiseen. Mielestäni eniten suosiota saaneet blogipostaukseni ovat paikkansa ansainneet tällä listalla. Ne eivät ole hetkessä kasaan sutaistuja, vaan niiden eteen on panostettu ja tehty kovasti töitä. Iloitsen, että pohdiskelevat, avoimet ja rehelliset, sekä syvällisemmät postaukset miellyttävät lukijoita. Vaikka olisi helpompi kirjoittaa pintaraapaisuja ja huolettomia juttuja, niin syvällisemmät jutut herättävät enemmän tunteita niin itsessäni kuin lukijassakin. Kirjoittaminen on mahtavan hyvää terapiaa ja samalla on hienoa, jos edes yksi ihminen osaisi samaistua tai saada vertaistukea jutuistani. Tässä siis vuoden suosituimmat postaukset, olkaapa hyvät!

DIY: Itsetehty muovailuvaha

Marraskuussa tahdottiin kokeilla poikien kanssa jotain erilaista askarteltavaa kotipäivälle. Googlatessani muovailuvahan teko-ohjeita en löytänyt yhtään suomenkielistä ohjetta, joten päätin tehdä sellaisen itse englanninkielisten ohjeiden sekä oman soveltamiseni mukaan. Tämä on hauska ja helppo ohje kaikenikäisille askartelijoille.

Tissit ennen ja jälkeen

Toukokuussa pari viikkoa leikkaukseni jälkeen julkaisin kuvat rintaleikkauksen tuloksesta. Rinnat olivat uudet ja pinkeät, mutta olin tuolloin jo niin iloinen! Nyt rinnat ovat muokkautuneet hieman pehmeämmiksi ja luonnollisemmiksi, mutta olen edelleen vaan niin iloinen!

Hylkäsin lapseni

Heinäkuussa kerroin syyllisyydentunteistani menneisyyttä kohtaan, kun jätettiin 11-kuukautinen esikoisemme viikoksi isovanhemmille hoitoon häämatkan ajaksi. Tuolloin päätös tuntui hyvältä, mutta olen miettinyt miten tämä hylkääminen on vaikuttanut ja tulee ehkä vaikuttamaan esikoiseemme vielä tulevaisuudessa. Katuminen ei kannata, mutta tunteiden purkaminen auttoi.

Haluan tietää kun lapsesi oksentaa!

Kesäkuussa mietitytti, miksi jotkut perheet salailevat sairastelujaan ja sopivat leikkitreffejä tai menevät normaalisti kouluun ja päivähoitoon taudista huolimatta. Kanssaihmisten lähes tahallinen tartuttaminen ärsytti minua ja kommenteista päätellen myös teitä lukijoita.

Valmiina veitsen alle

Toukokuussa päivää ennen rintaleikkausta purin jännitystä ja pohdin leikkaukseen ja jälkihoitoon liittyviä asioita.

Ikuisesti syömishäiriöinen

Miltä tuntuu, kun lähipiiri piikittelee syömishäiriöstä, kyttää lautasen sisältöä ja analysoi ulkonäköäni, vaikka varsinaisesta sairaudesta on aikaa jo kymmenen vuotta? Tätä mietittiin marraskuussa.

Plastiikkakirurgin vastaanotolla

Huhtikuussa kerroin blogiin avoimesti aikovani läpikäydä rintojen suurennusleikkauksen. Postaus sai paljon hyvää palautetta ja päätös kertoa leikkauksesta ja siihen liittyvistä asioista oli hyvä, sillä aihe on selkeästi kiinnostanut useita ihmisiä. Tässäkin listassa tissipostauksia on iso osa.

Itseensä pettynyt imettäjä

Syyskuussa omat imetystaipaleeni mietityttivät. Mikä meni imetyksissä pieleen, kuinka paljon tiedon puute vaikutti asiaan ja miksi se on tuottanut niin paljon ahdistusta minussa. Onko imetyspettymys normaalia, miten sitä voi työstää?

Älä jätä lasta autoon!

Heinäkuussa todistin epäilyttävää tilannetta, jossa lapsi oli jätetty autoon yksikseen ja touhuili vaarallisia asioita. Tästä aiheesta olen itse aika mustavalkoinen mielipiteineni, mutta kommenteissa mielipiteitä oli puolin ja toisin.

Köyhät lapset kulkevat ryysyissä

Syyskuussa ärsyynnyin siitä, kuinka kaikki lasteni housut ratkeavat polvista lähes ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Kerroin, ettei minua haittaa jos lapset kulkevat hieman rikkinäisissä tai jopa tahraisissa vaatteissa. Sotku ja puhjenneet polvet kuuluvat lasten elämään, mutta antaako epäsiistit vaatteet ulkopuolisille kuvan siitä, ettei perheessä ehkä olisi kaikki taloudellisesti tai henkisesti kohdallaan?

Mikä näistä on mielestänne paras tai mielenkiintoisin postaus? 

Entä oliko joku niin tylsä, että ihmettelette miksi se on noussut suosituimpiin postauksiin? 

Millaisista aiheista haluaisitte, että kirjoitan vuonna 2017?

Toteutuivatko vuoden tavoitteet?

Joulupyhät on nyt vietetty ja on aika suunnata katse kohti ensi vuotta! Meidän joulu oli oikein mukava ja rauhallinen, lahjoja tuli sopivasti ja perheen kanssa yhdessä oleminen oli parasta. Ennen vuoden vaihtumista palataan kuitenkin alkuvuoden tavoitteisiin ja nyt kun vuosi on lopussa katsellaan hieman miten on mennyt. Alkuvuodesta kirjoitin tuttuun tapaan ylös toiveitani sekä tavoitteitani tulevalle vuodelle. Kirjoitan tämän saman lurituksen joka vuosi, mutta mahdollisille uusille seuraajille ja satunnaiskulkijoille on hyvä avata - en tee uuudenvuodenlupauksia, koska olen todennut että lupaukset ovat liian radikaaleja ja epäonnistuminen aiheuttaa vain turhaa masentelua ja päänvaivaa. Tavoitteet ovat hieman löyhempi käsite; ne voivat joko toteutua tai olla toteutumatta. Pääasia on kuitenkin tehdä töitä tavoitteittensa eteen, sillä eihän elämässä saavuta mitään ilman kovaa työtä ja panostusta. Jos olen hyvin ehdoton minkä tahansa asian kanssa vien sen usein ihan yli ja jo epäterveellisen pakkomielteen puolelle, joten ei-niin-justiinsa tavoitteet ovat enempi minua varten.

Yhteinen aika

Tämän suhteen toteutus on onnistunut loistavasti parisuhteen kannalta. Olemme pystyneet pitämään kiinni "lapsivapaasta" kerran kuukaudessa, jopa useammin silloin tällöin. Varsinaisia treffipäiviä tänä vuonna on ollut 20, jos lasketaan mukaan ylihuominen uudenvuodenaatto. Kaikki eivät ole olleet yökyläilyjä lapsille eivätkä edes kahdenkeskeisiä treffejä. Parisuhdeajaksi lasken kuitenkin kaiken sellaisen, joka tehdään aikuisten kesken eli ilman lapsia. Yhteinen aika lasten kanssa on ontunut. Siis jos puhutaan kahdenkeskeisestä ajasta lapsen ja molempien aikuisten kanssa. Yhteistä aikaa on helppo järjestää joko mamman tai iskän kanssa, kaikille lapsille. En usko, että meillä on ollut yhtään sellaista hetkeä, jossa olisimme olleet molemmat vanhemmat yksin yhden lapsen kanssa. Nämä tilanteet olisivat varmasti kullekin lapselle tärkeitä, mutta niihin kaiken muun arjen ja perheen pyörittämisen lisäksi ei vain ole aikaa tai rahkeita. Onneksi kuitenkin pystymme tarjoamaan edes sitä kahdenkeskeistä aikaa yhden vanhemman kanssa silloin tällöin, sekään kun ei ole työnarkomaani-isän, osa-aikaista työtä tekevän kotiäidin ja kolmen lapsen kanssa todellakaan itsestäänselvyys. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin tämän tavoitteen toteutumisesta.

"Kesäkuntoon 2016"

Tämä projekti alkoi hyvin ja jo alusta asti kesäkunto sai olla heittomerkeissä. Tarkoituksena oli saada liikunta osaksi perusarkea ja sitä kautta vähän aktiivisuutta arkeen. Alkuvuonna mulla ei ollut hajuakaan, että ylipäätään olisin läpikäymässä rintaleikkausta, joten vuoden suunnitelmista ei ollut tietoa liikunnan tai sen rajoittumisen suhteen. Toukokuuhun asti treenaaminen sujui juuri niin kuin pitikin, mutta sen jälkeen pidinkin, hupsista, viiden kuukauden tauon kaikesta liikunnasta. Loppuvuotta kohti olen kuitenkin saanut taas puhtia treenaamiseen, joten tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen!

Herkkulakko 2.0

No tämä nyt oli farssi jo suunnitteluvaiheessa, en viitsi edes kirjoittaa enempää aiheesta. Oon ikuinen herkkusyöppö sokeriaddikti ja tämä säälittävä tavoite oli tuhoon tuomittu jo alkujaan. 

Perhepäivät

Perhepäiviä ollaan vietetty useita, joskaan ei ihan säännöllisesti joka kuukausi. Koska Sami on niin paljon töissä ei arkisin kerkeä mitään ja viikonloppuisin löhöily jääkin sitten pääosaan. Ollaan kuitenkin tehty paljon hauskoja juttuja niin kotona kuin muuallakin ja kyllä se niin on, että perhe on paras! Pienetkin yhdessä tehdyt jutut piristävät ja tuovat kaikille perheenjäsenille hyvän mielen. On hankala suunnitella säännöllisiä perhejuttuja juuri siksi, että arki on arvaamatonta ja joskus viikonloppuisinkin Sami tai minä ollaan töissä. Tätkeintä kuitenkin on se yhteinen aika, riippumatta siitä onko sitä suunniteltu kuukausia tai minuutteja ennen lähtöä. 

Tuleviin tavoitteisiin palaillaan heti alkuvuodesta, kunhan saan taas ajatuksiani jäsenneltyä sen suhteen, että mitkä olisivat minulle tai perheelleni tärkeitä ja fiksuja tavoitteita. Aika pitkälti ne pyörivät näissä samoissa aiheissa vuodesta toiseen, eli yhteistä aikaa, parisuhdeaikaa, terveellisiä elämäntapoja ja sellaista. Jokaisesta vuodestamme aiotaan kuitenkin pyrkiä tekemään mahdollisimman kiva, onnellinen ja tapahtumarikas kaikin tavoin. Millaisia tavoitteita asetit itsellesi tai millaisia uudenvuoden lupauksia teit vuosi sitten? Toteutuivatko ne?

Mukavaa uutta vuotta kaikille lukijoille!
Kollaaseissa muutamia satunnaisia lempparikuvia vuoden varrelta. Seuraa snapchatissa ja instagramissa @jenskujne

Hyvää joulua!

HAUSKAA JOULUA KAIKILLE! 

Toivoo Hutimeni-blogin tontut

Meidän perheen jouluperinteet

Joulu on perinteiden aikaa. Varmasti jokaisella perheellä on omat tapansa viettää joulua ja joulunaikaa. Kun perustaa oman perheen on aika miettiä mitä perinteitä omista lapsuuden jouluistaan haluaa säilyttää ja viedä eteenpäin omassa perheessään ja millaisia uusia ja omia perinteitä haluaa luoda perheelleen joulun ajaksi. Meillä ei ole kovin monia perinteitä, mutta eiköhän niitäkin kehkeydy tässä vuosien mittaan lisää.

Tonttusukka

Marraskuun viimeisenä päivänä ripustetaan tonttusukka seinälle. Joulukalenterin tapaan tonttu tuo yön aikana lapsille pienet lahjat. Lahjat voivat olla herkkuja tai pieniä leluja. Jouluaattona tonttu tuo ensimmäiset lahjat lapsille.

Leivontapäivä

Ennen joulua järjestetään suuri leivontapäivä, johon osallistuu äitini, siskoni, minä ja lapset, mun ja siskoni kummitädit sekä nykyään myös siskoni kummitädin sukulaistyttö. Perheen miehet lapsia lukuun ottamatta karttavat päivää kuin ruttoa, koska kuulemma päivä täynnä sotkua keittiössä ja naisten kälätystä on heille liikaa. Leivotaan joulupullia, pipareita ja kokeillaan aina jotain uutta reseptiä. Viime vuonna teimme omenaleipää ja tänävuonna kokeilimme riisimurojoulukuusiherkkuja. Aina uudet kokeilut eivät onnistu, joskus taas ne ovat ihan huippumenestys!

Joulukuusi

Minä ja äitini hoidetaan joulukuusten ostaminen joka vuosi, yleensä jouluviikolla. Aiemmin homma kuului minulle ja Samille, veimme kuusen myös minun vanhemmilleni, mutta nykyään Samin sijaan mennään äitini kanssa. Kuusen valinta on tarkka projekti. Me emme osta perinteistä joulukuusta, vaan tykkäämme jalokuusista. En tiedä mikä jalokuusen varsinainen lajike on, mutta neulaset ovat pidemmät ja pehmeämmät. Kuusi koristellaan lasten kanssa yleensä seuraavana päivänä.

Aatonaatto

Aatonaattona mennään aina minun mummilleni. Siellä koristellaan mummin kuusi koko suvun voimalla ja syödään lipeäkalaa sekä lihamureketta. Mummin lihamureke on legendaarinen ja on ihana päästä syömään hyvin, sillä osa meistä on niin nirsoja ettei lipeäkala maistu. 

Jouluaatto

Jouluaaton aamuna lapset saavat avata yhdet paketit, jotka tonttu on tuonut. Jouluaatto vietetään vuorovuosin minun vanhempieni ja Samin äidin luona. Yleensä aamupäivänä mennään vanhempieni luokse riisipuurolle. Jouluaattona syödään hyvin ja nautitaan yhteisestä ajasta, mietitään tuleeko pukki ja availlaan lahjoja. Emme varsinaisesti ruoki lapsille joulupukki-satua, vaan aiomme lasten kasvaessa antaa heille itse mahdollisuuden uskoa tai olla uskomatta. Pidämme joulupukkia joulun aikaan kuuluvana satuna ja tuohan se tunnelmaa, mutta lapset tietävät myös että aikuisetkin ostavat lahjoja. 

Joulupäivä

Joulupäivä on aina vietetty Samin isovanhemmilla, mutta heidän terveydentilansa takia ainakaan tänä vuonna emme sinne pääse. Samin isovanhemmilla syödään mummon legendaarista lihakastiketta ja nautitaan rennosta yhdessäolosta. Illalla olemme yleensä käyneet vielä Samin isän haudalla sytyttämässä kynttilät. Tänä vuonna täytyy keksiä jotain muuta kivaa joulupäiväksi.

Muihin pienempiin jouluperinteisiin kuuluu tietenkin jouluherkkujen ja glögin nauttiminen, joulukalentereiden avaus, kodin koristelu jouluvaloilla ja muilla koristeilla sekä joulukorttien askartelu ja lähettäminen. 

Millaisia jouluperinteitä teillä on?

Nuorena naimisiin viisi vuotta sitten

Viime lauantaina me vietimme Samin kanssa jo viidettä hääpäiväämme. Ihan hassua ajatella, että ollaan oltu jo viisi vuotta naimisissa! Aika kuluu nopeaan ja hääpäivän valokuvia katsellessani oli pakko nauraa kuinka kakaroita silloin olimmekaan! Naimisiinmeno nuorena parikymppisenä pariskuntana on ollut ihan hyvä juttu, mitä sitä turhaan odotella. Tuossa vaiheessa olimme tunteneet hieman vajaat puolitoista vuotta, esikoisemme oli kahdeksan kuukauden ikäinen ja odotimme toista lastamme raskausviikolla 12. Menimme kihloihin vahingon kautta neljä kuukautta ennen häitä ja häät järjestettiin siis melko pikaisella aikataululla. Meidän kihlauksesta voi lukea enemmän täältä ja alkuperäinen hääpostaus viiden vuoden takaa löytyy täältä. 

Nuorena ja lyhyellä varoitusajalla naimisiin menemisessä oli monta hyvää puolta. Emme tienneet kaiken maailman tuhrista häähömpötyksistä, vaan häät olivat melkoisen yksinkertaiset ja vaatimattomat. Järjestelyiden suhteen ei ollut aikaa muuttaa mieltään miljoona kertaa tai muuttua bridezillaksi. Jos nyt pitäisi järjestää häät uudelleen muuttaisin ehkä joitakin asioita, mutta tuo päivä oli meille niin tärkeä ja ihana sellaisenaankin, ettei siitä ole valittamista. Saattaisin myös suunnitella perheenlisäyksen hankinnan sen mukaan, etten olisi häissäni raskaana. Polttareiden ja häiden juhlinta sujui aivan mainiosti selvinpäin, mutta olisihan se kieltämättä ollut kivaa myös nauttia siideriä kavereiden kanssa polttareissa tai juoda viiniä ja skumppaa häissä. 

Yleensä olemme viettäneet hääpäivää rennosti ilman suuria juhlallisuuksia. Ollaan taidettu muutamana vuonna käydä syömässä, mutta ei sen kummempaa. Muistan erään katastrofisen hääpäivän vuodelta 2014, jolloin muutaman kuukauden ikäinen Hugo oli vielä kovasti rinnassa kiinni eikä suostunut juomaan pullosta ollenkaan. Olin hävittänyt vihkisormukseni jonnekin vauvauinnin jälkeen ja olin ihan maani myynyt. Kulutimme siis suurimman osan illasta uimahallin parkkipaikalla etsimässä sormustani mudan keskeltä taskulamppujen valossa löytämättä sitä. Palasimme kotiin surkeina jotta pääsisin imettämään Hugoa. Lopulta sormukset löytyivät päälläni olleen hupparin taskusta ja huojentuneina yritimme vielä päästä hääpäivän tunnelmaan, mutta turhaan. Kävimme lopulta vain kahdestaan ruokakaupassa, sellainen upea hääpäivä. Viisi vuotta on kuitenkin jo hieman isompi saavutus, onhan se puoli vuosikymmentä. Tällä kertaa juhlimme siis hieman paremmissa puitteissa ja varasimme juniorisviitin samasta hotellista jossa vietimme aikoinaan hääyötä, eli Helsingin Crowne Plazasta. Nuorina ja köyhinä yövyimme tuolloin ihan perushuoneessa, mutta tällä kertaa halusimme hieman paremman huoneen. Juniorisviittikään ei ole mikään superdeluxe-luksushuone, mutta se oli tilava isoine kylpyhuoneineen ja erillisine oleskelutiloineen.

Lähdimme hotellilta keskustaan syömään ravintola Bravuriaan. Tarkoitus oli syödä ihan pitkän kaavan kautta, mutta aperitiivien, alkupalojen ja pääruoan jälkeen oli todettava että jälkiruoka saa jäädä toiseen kertaan. Ruoka oli herkullista ja ravintola oli tunnelmallinen. Minä söin alkupalaksi pienen salaatin ja Sami söi bruschetta-leivän. Pääruoaksi valitsin itselleni lohipastaa ja Sami söi pihviä rosmariiniperunoiden ja kasvisten kera. Iloisen puheensorinan keskellä saatiin olla ihan rauhassa, vaikka ravintola olikin melkoisen täynnä. Ruoan jälkeen palasimme takaisin hotellille lepäileämään ja oleskelemaan. Loppuilta menikin sitten huoneessa löhöten, sillä mua alkoi väsyttämään niin kovasti etten jaksanut enää lähteä minnekään. Hyvin nukutun yön ja rauhassa nautitun herkullisen aamiaisen jälkeen Sami lähti äidilleen hakemaan lapsia ja minä suuntasin vanhempieni luokse perinteistä leivontapäivää viettämään.

Mietin pitkään onko ihan tyhmää laittaa rahaa hotellihuoneeseen, kun asutaan lyhyen bussimatkan päässä Helsingin keskustasta. Mulla on huono tapa pihistellä rahojen kanssa niin, että mitä enemmän rahaa on sen vähemmän niitä haluan käyttää. Sami kuitenkin pitää huolen muistuttamalla mua siitä, että rahat tuo enemmän iloa käytössä kuin pankkitilillä. Pienen ja vaatimattoman hotellilomamme tärkein asia oli, että saimme olla yhdessä ja saimme rauhallista aikaa ihan kahdestaan. Olisihan sitä voinut säästää rahat hotellihuoneesta ja löhötä omassa kodissa sohvalla Jyrki Sukulan hotellikunnostusta tuijotellen, mutta arkisuudestaan huolimatta lyhytkin yhden yön loma oli jotain spesiaalia. Sen takia sitä rahaa säästetään, jotta pystyy tekemään erityisinä päivinä jotain erityistä. Puhtaissa prässätyissä lakanoissa nukkuminen, kuumaan kyplyyn pulahtaminen ja runsas, tuore aamiainen jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään - jo se riittää tekemään arki-irtiotosta jokaisen euron arvoisen. 

Miten te vietätte hääpäiviä tai muita vuosipäiviä? Juhlallisesti vai ihan arkisesti?

Kuvat ovat pääosin puhelinlaatua. Seuraa Instagramissa @jenskujne

Makean tulista marmeladia

Teimme siskoni kanssa kummitädeillemme joululahjaksi herkullista mandariini-inkiväärimarmeladia. Olimme molemmat ihan noviiseja hillon keitossa, mutta tämä resepti oli helppo ja lopputulos oli todella herkullinen! Marmeladi saa makeutensa mandariineista ja sopivasti potkua inkivääristä. Herkullinen marmeladi sopii paahdetun ranskanleivän tai vaikkapa juustojen kanssa. Hillon tekeminen oli hauskaa mutta hieman sotkuista. Itsetehty marmeladi kauniissa lasipurkissa on mainio joululahja kenelle tahansa!

Mandariini-inkiväärimarmeladin valmistusohje

Raasta kahden mandariinin kuoret kattilaan. 

Raasta mandariininkuorien sekaan n. 50 grammaa tuoretta inkivääriä.

Kuori ja leikkaa 1,5 kilosta mandariineja kalvottomia lohkoja ja lisää mehuineen kattilaan.

Keitä seosta 10 minuuttia miedolla lämmöllä.

Lisää mandariinien sekaan 330 grammaa hillo-marmeladisokeria.

Keitä seosta hiljalleen vielä 15 minuuttia.

Purkita hilloseos desinfioituihin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin jäähtymään.

Alkuperäisen reseptin mukaan inkivääriä olisi saanut laittaa hieman vähemmän, mutta hillosta ei näillä määrillä kuitenkaan tullut yhtään liian voimakasta. Marmeladissa oli juuri sopivasti inkiväärin potkua! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä helppoa ja herkullista reseptiä. Me teimme yllä olevasta reseptistä tuplasatsin, joka riitti noin kahteen 3 dl kokoiseen sekä kuuteen 1 dl kokoiseen hillopurkkiin.

Herkullista jouluviikon alkua kaikille!

Vesilinjalla

Reilu kuukausi sitten aloitin projektin nimeltä vedenjuonti. Teininä pidin huolta vedenjuonnista ja kannoin vesipulloa aina mukanani, pidin huolta että join päivisin tarpeeksi ja noh, silloin käytin veden juontia myös apuna syömisen välttelyssä. Nykyään huomaan juovani todella vähän vettä, siis ehkä yhden-kaksi lasillista päivässä jos sitäkään. Kun syö huonosti, ei myöskään muista juoda kunnolla. Olen monesti aiemminkin tässä vuosien aikana yrittänyt lisätä vedenjuontia erilaisten sovellusten avulla, mutta se on aina jäänyt viikon jälkeen siihen, että skippaan puhelimen "juo vettä"-pärinän ja unohdan koko jutun.

Asensin siis (jälleen kerran) vedenjuontisovelluksen puhelimeeni ja päätin, että nyt. Olen juonut vettä 2-3 litraa päivässä siitä asti ja muutos on aiheuttanut upeita, hienoja, uskomattoman mahtavia tuloksia! Ei vaan, toiveajattelua. Haluaisin mielelläni kertoa, kuinka paljon olen hyötynyt vedenjuonnista mutta huomaamani höydyt ja erot edelliseen ovat oikeasti mitättömät.

Kuva lainattu http://www.someecards.com/

Ensimmäisinä päivinä vedenjuonti tuntui kauhealta pakkopullalta. Jatkuva pissahätä ei myöskään auttanut asiaa. Jouduin nousemaan pissalle jopa öisin ja vatsaa turvotti kuin olisin ollut pitkällä raskautta. Kehoni on kuitenkin ollut kuivahtanut, sen huomaa sekä ihosta että hiuksista. Kroppa tarvitsee vettä. Alle viikon vedenjuontikuurin jälkeen aloin jo huomaamaan, ettei iho tuntunut yhtä kuivalta kuin aiemmin. Janontunnekin nosti päätään ja aloin oikeasti huomaamaan, milloin keho vaatii nesteytystä. Ihossa tuntuva muutos onkin ainoa positiivinen juttu koko hommassa, eikä sekään näy päällepäin millään lailla.

Useana päivänä kolmen litran juominen on tuntunut todella haasteelliselta, joten silloin olen tyytynyt juomaan kaksi litraa. Ruokien kautta saa kuitenkin myös hieman nesteitä, eli ei tuo kolme litraa mikään ehdoton ole. Neljän viikon jälkeen vedenjuonti ei vieläkään ole jäänyt tavaksi, vaan se on ihan samaa pakkopullaa kuin alussakin ja pissalla saa juosta ihan yhtä usein kuin alussa. Oikein naurattaa myöntää, kuinka kävin pissalla juuri ennen ripsihuoltoa ja alle 1,5 tunnin huollon aikana pissahätä kasvoi jo niin kovaksi että oli pakko kirjaimellisesti juosta vessaan heti huollon loputtua. Tuntuu älyttömältä, ettei aikuinen ihminen osaisi pidätellä pissahätää tuntia pidempään. Vedenjuonti tuntui tuovan enemmän haittaa kuin hyötyä ja aloin lipsumaan taas ja ohittamaan puhelimeni juomiskäskyä. 

En siis oikein saanut mitään irti tästä kokeilusta. Olen oppinut juomaan vettä huomattavasti enemmän kuin muutaman desin päivässä, mutta en kyllä taida jatkossa pitää niin tarkkana tuota 2-4 litran täyttymistä päivittäin. Kunhan tulisi juotua edes jonkin verran, niin keho voisi paremmin.

Kuinka tarkasti te pidätte huolta päivittäisestä vedenjuonnista?

Näin voitat flunssan - 3 vinkkiä vanhemmille

Kun lapsiperheen äiti saa flunssan ja joutuu sängn pohjalle potilaaksi, kuinka käy? Olisipa helppoa sanoa, että lapset antavat äidin levätä ihan rauhallisesti ja ovat erityisen kilttejä ja avuliaita. Lapset jotka eivät yleensä edes itse sairastaessaan osaa rauhoittua ja levätä, vaan vetävät korkeassa kuumeessakin rallia pitkin kotia - miten heiltä voisi odottaa rauhallisuutta äidin sairastelun ajaksi? Kokosin kolme itse kokeilemaani ensiluokkaista vinkkiä kuinka pärjätä sairastaessaan kotona terveet lapset seuranaan.

1. Nuku päiväunia ja lepää paljon

Viritä lapsille lastenohjelmia ja koita parhaasi mukaan levätä siinä samalla, kun vatsallasi pomppii kolme duracell-pupua jotka potkivat sinua päähän ja tekevät räkäpaperistasi konfettisilppua. Torku kuuden sekunnin pätkissä ruokapöydän ääressä ja komenna välillä lapsiasi olemaan heittelemättä ruokaa. Lähde lapsiasi karkuun makuuhuoneeseen ja levättyäsi puoli minuuttia havahdu siihen, että olet tulitettavana vihamielisessä legopalikkasodassa. 

2. Juo kuumaa mehua tai glögiä

Keitä itsellesi kupillinen kuumaa juomaa. Nosta kuppi korkealle, jottei lapset yllä siihen ja vanhingossa läikytä päälleen kiehuvan kuumaa nestettä. Käy vaihtamassa vaippa, erotuomaroi muutama riita, nosta syliin pyytävä lapsi vierellesi ja lue hänelle kirjoja. Unohda kuuma juomasi hyllylle tunniksi ja hörpi sitä sitten jäähtyneenä jossain välissä kun vihdoin muistat minne jätit kupin odottamaan. 

3. Ulkoista lastenhoito mahdollisuuksien mukaan apulaiselle

Lähetä mies lasten kanssa ulos tai palkkaa sukulainen leikittämään lapsiasi hetkeksi aikaa. Ota rauhallisesta lepohetkestä ilo irti toteamalla, kuinka tylsää on olla yksin ja rauhassa. Täytä tiskikone, paketoi joululahjoja, siivoa ja laita ruokaa. Lastenhoitoapulaisen lähtiessä kotiin tai miehen ja lasten tullessa takaisin kotiin saatat huomata olevasi kahta kipeämpi kuin ennen lepohetkeäsi.

Jep - meidän perheessä äiti sairastaa. Olen kolmatta päivää järkyttävässä flunssassa ja koska lapset eivät taida ymmärtää sairastava äiti-konseptia, on lepäämiseni ollut yllä kerrotulla tasolla. Kiitän onneani siitä, että Samilla sattui olemaan perjantaina ennätyksellisen lyhyt työpäivä ja tuli kotiin jo ennen puolta päivää. Jo poikien vieminen muskariin aamulla tuntui minusta maailmanlopulta. Onneksi myös flunssapöpö kaikista ajankohdista valitsi juuri viikonloppuna tartuttaa minut. En tiedä millä ihmeen konstilla olisin pärjännyt tavallisia arkipäiviä aamusta iltaan yksin kolmen lapsen kanssa. Olen siis saanut makoilla sängyssä ja sohvalla kaksi kokonaista päivää. Rauhassa en tietenkään ole ollut, mutta ainakaan minun ei ole tarvinnut itseni lisäksi hoitaa kotiaskareita ja viihdyttää lapsia. Ihanaa, kun on avulias mies! Ja kyllähän nuo lapsetkin piristävät äitiä omalla tavallaan, vaikkeivät ehkä tajuakaan että päälläni kiipeily ja korvaani kiljuiminen ei juurikaan auta taudin paranemisessa. Huomenna on sitten taas arkeen paluun aika - voin onneksi nyt jo paremmin joten toivottavasti olen huomenna entistä terveempi.

Mitkä ovat teidän parhaat flunssanhoitovinkit?

Itsenäisyyspäivän illallinen

Tänään vietimme Suomen itsenäisyyspäivää vanhempieni luona kolmen ruokalajin illallisen merkeissä. Paikalle kokoonnuttiin vanhempieni, siskoni sekä veljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Sami oli aamupäivän töissä, mutta hänkin kerkesi paikalle juuri sopivasti. Minä ja pojat lähdimme vanhempieni luokse jo aamupäivällä, jotta Hugo saisi nukuttua päiväunet ja minä kerkeäisin auttaa valmisteluissa. Pojat viihtyvät isovanhempiensa luona mainiosti, heillä on siellä oma leikkihuone automatolla ja paljon minun ja sisarusteni vanhoja leluja, pelejä, kirjoja ja autoja. Poikien huoneessa on myös vanha pöytätietokone johon on asennettu 90-luvun parhaita lastenpelejä. Lapset viihtyvät siis mainiosti ja me vanhemmatkin saamme hieman hengähtää, kun pojat touhuavat yläkerrassa keskenään.

Itsenäisyyspäivän menu 2016

Tzatziki-kakku, frittimuikkuja ja keitettyjä kananmunia 

Naudan ulkofilettä, peruna-pekoni-salaatti ja smoky hickory-marinoitua kukkakaalia   

Täytetyt mokkapalat ja kahvi

Suunnittelimme ja toteutimme siskoni kanssa illan ruokalistan. Kaikki perheenjäsenemme rakastavat tzatzikia, joten hyydytetty tzatzikikakku oli hyvä valinta alkupalaksi. Kakku olisi kuitenkin kaivannut jotain lisuketta, koska se oli melkein kuin olisi syönyt pelkkää tzatzikia lusikalla. Isäni sekä meidän kaksi vanhinta poikaa ovat frittimuikku-faneja, niitä on oltava jokaisella yhteisellä aterialla. Itse en välitä ollenkaan kalasta, jossa on silmät ja sisälmykset jäljellä, vaikka ne kuinka maistuisivat sipseiltä. Pääruoan pihvi on varma valinta joka kerta. Pihvin kaveriksi teimme todella herkullista smoky hickory-marinoitua kukkakaalia. En oikein tykkää savuisesta bbq-kastikkeesta (joo, oon tosi nirso), mutta kukkakaalin kanssa se sopi hyvin yhteen. Salaatti koostui erilaisista salaattilaaduista, luumutomaateista, kurkusta, keitetyistä perunoista, rapeasta pekonimurusta, karamelisoidusta punasipulista sekä feta-juustosta. Täytetyt mokkapalat olivat Kinuskikissan reseptin mukaan tehtyjä ja super hyviä! Luulisi, että tuollainen suklaapommi olisi aivan liian ällömakea, mutta sitä se ei kuitenkaan ollut. Illallinen oli kaikin puolin onnistunut!

Itsenäisyyspäivämme sujui siis rauhallisissa merkeissä, eli juuri niin kuin pitääkin - hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Illalla Alexille nousi lämpöä ja lähdettiinkin sitten aika pian kotiin lepäämään ja nukkumaan. Linnanjuhlien vastaanotto pyöri hetken aikaa iltatoimien taustalla ja poikien mentyä yöunille saunottiin Samin kanssa. Huomenna arki jatkuu normaaliin tapaan. Joel ei ole ollut viikkoon päiväkodissa ja odottelee innokkaana että pääsee taas leikkimään kavereiden kanssa. Alex puolestaan saa jäädä kerhosta kotiin lepäämään. 

Mukavia itsenäisyyspäivän viimeisiä hetkiä kaikille!

Pieni ikäero villitsee lapsia

Meidän perheeseen on syntynyt kolme lasta 3,5 vuodessa. Esikoisen ja keskimmäisen ikäero on vuosi ja kaksi kuukautta, keskimmäisen ja nuorimman välillä taas on kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Kaikki poikamme ovat suhteellisen vilkkaita lapsia, eli virtaa riittää ja arki on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ollessaan erillään pojat ovat kuitenkin hyvin erilaisia kuin ryhmässä. Tietenkin yksin leikkiminen on varmasti erilaista, kuin kaverin tai sisaruksen kanssa leikkiminen, koska vuorovaikutusta ei ole ja lapsi saa itse päättää leikin kulun ja tahdin. Ei tule riitoja juuri siitä tietystä lemppariautosta tai siitä, mikä legopalikka kuuluu rakennelmassa mihinkin. Meidän pojat ovat yksikseen rauhallisia ja yhdessä täystuhoavia tornadoja.

Veljesten kesken Hugo on "liian nuori" moneen leikkiin ja usein käykin niin, että Hugo leikkii enemmän itsekseen isoveljien touhutessa yhdessä jotain muuta. Hugon leikit ovat pääosin rauhallisia, lelujen järjestelyä ja taaperon tapoihin kuuluvaa ei-niin-systemaattista touhuamista. Joelilla ja Alexilla taas leikit ovat johdonmukaisia ja niissä on aina joku tarina pohjana. Tällä hetkellä poliisi-rosvoleikit ovat kovaa huutoa niin duplojen, pikkulegojen kuin roolileikkien parissa. Hugon kanssa pojat leikkivät usein kassaa, jonka idea on jotakuinkin tämä: Täpötäysi laatikollinen tavaroita järjestellään tv-tasolle ja sitten ajetaan kuin kassahihnan läpi takaisin laatikkoon. Ja vähän heitellään. 

Yksittäin pojat osaavat olla tosi rauhallisia ja keskittyä siihen mitä tekevät. Joel tekee mieluusti vaikeitakin palapelejä ja jaksaa lukea kirjoja tuntikausia. Alex taas leikkii nätisti pikkulegoilla, mutta on yksinkin huomattavasti levottomampi kuin molemmat veljensä. Koska jokainen pojista taitaa myös keskittymisen jalon taidon ja osaavat olla rauhallisia, en jaksa uskoa että kenelläkään heillä olisi minkäänlaista diagnosoitavaa ylivilkkautta. Toki olen sitäkin joskus pohtinut seuratessani tätä hullunmyllyä. Monesti tuntuu, että pojille tulee niitä villitsemisvaiheita aivan liian usein. Leikit unohtuvat ja tilalle tulee kilpailut kuka juoksee nopeiten ja kuka osaa kiljua korkeimmalta. Juostaan lastenhuoneesta olohuoneeseen ja törmäillään päin seiniä täysillä ja ihan tahallaan. Kikatellaan, huudetaan, riehutaan, kaadutan, kiipeillään, kiljutaan ja kaikkea muuta mahdollisimman kovaäänistä riehumista. Silloin meno on totaalisen päätöntä ja mamma voi vain huokaista syvään.

En tiedä millaista olisi, jos lapsillamme olisi isommat ikäerot. Todennäköisesti kiinnostuksen kohteet olisivat niin eri tasolla, että yhteisleikkiä olisi vähemmän ja sitä kautta myös riehumista olisi vähemmän. Ikäerot vaikuttavat tietenkin suuresti siihen, kuinka paljon ja erityisesti minkälaista yhteistä sisaruksilla on. Tietenkin lasten luonteetkin vaikuttavat paljon siihen sisarusten väliseen vuorovaikutukseen, joten pelkkä ikäero ei ole mittari sille, kuinka villejä leikkejä lapset keskenään harrastavat. Meidän perheessä on kuitenkin aika selkeää, että pieni ikäero ja sen kautta tiivis yhdessäolo vaikuttaa poikiin villitsevästi. On hetkiä, jolloin lapset leikkivät nätisti ja rauhallisesti, lukevat yhdessä kirjoja tai pelaavat. Ja sitten on paljon niitä hetkiä, kun kotona on maailmanlopun meininki.

On helppo huomata jo vuodenkin isomman ikäeron vaikutukset sisarussuhteisiin. Joelin ja Alexin reilun vuoden ikäerossa hyvät puolet ovat, että he ovat tiiviisti yhdessä kuin paita ja peppu. He leikkivät yhdessä ja kiinnostuksen kohteet sekä ikätasoinen kehitys kulkevat hyvin lähellä toisiaan. Huono puoli on se, että riitoja tuntuu syntyvän hyvin helposti. Alexin ja Hugon välillä olevat kaksi vuotta on meidän eri ikäerokombinaatioista ehkä huonoin. Isoveli kiusaa pienempää paljon ja yhteisessä tekemisessä isompi turhautuu helposti pienempään, joka ei osaa eikä ymmärrä isoveljen vaatimuksia leikissä tai sen toteuttamisessa. Joelin ja Hugon välinen kolmen ja puolen vuoden ikäero on muihin verrattuna hyvin erilainen. Heidän välinen suhde on selkeästi eniten sisarusmainen, eikä niinkään kaverillinen. Joel opettaa, kertoo, ohjeistaa ja neuvoo Hugoa paljon. Isoveli auttaa pienempää ja pienempi seuraa haukan tavoin mitä isoveli tekee. Tämä pätee tosin kyllä myös nuoremman isoveljen kohdalla, eli molemmat isoveljet ovat kyllä Hugolle esikuvia ja ihailun kohteita. 

Jos näistä kolmesta ikäeroista (vuosi, kaksi vuotta tai kolme vuotta) pitäisi valita se optimaalisin, en kyllä osaisi päättää vuoden ja kolmen vuoden väliltä. Kahden vuoden ikäero voi toimia jollain muulla tosi hyvin, mutta meidän perheessä se tosiaan on kaikista kombinaatioista hankalin. Vuoden ikäerossa suhde on selkeästi kaverillinen, kolme vuotta taas on jo sen verran isompi, ettei samanlaista tiivistä kaverisuhdetta synny veljesten välille yhtä helposti. Kahden vuoden ikäero putoaa siihen väliin eikä siitä tule oikein kumpaakaan. Voihan se ajan kanssa muuttua ja kaikkien veljesten väliset suhteet kehittyvät eri suuntiin, mutta toistaiseksi asia näyttää äidin näkökulmasta tältä. Pieni ikäero taapero- ja leikki-iässä tekee sisaruksista selkeästi villimpiä.

Millaisia ikäeroja teidän lapsilla on? Miten se ikäero on vaikuttanut lasten vuorovaikutukseen tai suhteeseen? Ovatko lapsenne erilaisia yksin kuin yhdessä?