Kaksplus.fi

14. marraskuuta 2016

Ikuisesti syömishäiriöinen

IMG_20161112_193324

Julkaisin tämän kuvan instagramissa pari päivää sitten. Naureskelin itselleni jo pukukopissa, kun en jaksanut mekon sovitusta varten riisua housujani, vaan tyydyin vetämään ne nilkkoihin. Nopeasti whatsappiin mielipiteiden kyselemistä varten napatusta puhelinkuvasta huolimatta tunsin itseni hyvännäköiseksi. Se on aika harvinaista, sillä olen hyvin kriittinen omaa ulkonäköäni kohtaan - yleensä vaatii sata kuvaa, että löydän yhden jossa näytän mielestäni hyvältä. Rakastuin mekkoon ja mietin, kuinka täydellinen se olisi uudenvuoden juhlintaa varten. Kroppani ei ole mallin mitoissa tai fitness-uskottava, mutta olen siihen riittävän tyytyväinen. Perhe- ja kaveripiirissä jaksetaan aina naureskella, kuinka mulla ei ole pyllyä. Aiemmin ei ollut rintojakaan ja ehdin pukukopissa pohtia sitäkin, miltä mekko näyttäisi ellen olisi käynyt rintojen korjausleikkauksessa.

Instagramissa ja whatsapissa kehuttiin kuvaa ja mekkoa. Kommentit, jotka perheeltäni sain kuvaan liittyen taas olivat ihan toisesta ääripäästä. "Kuule sun pitäisi kyllä syödä enemmän! Oot ihan liian laiha! Älä nyt vaan taas ala mitään syömishäiriötä, se on mennyttä elämää". Vaikka tiedän vanhempieni tarkoittavan hyvää ja olevan ehkä korkeintaan huolissaan turhasta, kommentit tuntuivat oudoilta. Ikävä myöntää, mutta ne tuntuivat samalla myös hyvällä tavalla oudoilta - se pirun mörkö päässäni hymähti ilahtuneena. On aivan totta kun sanotaan, että syömishäiriöstä harvoin paranee ihan täysin ja lopullisesti. Aina ne sairaat ajatukset piilevät syvällä alitajunnassa ja joskus ne jopa uskaltautuvat pyrkimään pintaan. Ja näköjään se syömishäiriöisen leima istuu minussa tiukasti myös lähipiirini ajatuksissa. 

Varsinaisesta syömishäiriöstäni on yli 10 vuotta aikaa. Suhteeni ruokaan on edelleen osittain epänormaali. Ruokahaluni on mitätön ja lauantaina esimerkiksi söin lounaaksi banaanin klo 13 sekä iltapalaksi kaksi leipäviipaletta ja kolme suklaakonvehtia klo 21. En juurikaan tuntenut nälkää, en huomannut syömättömyyttä. Osa ajatuksista kuuluu näin "Vau, miten vähällä ruokamäärällä pärjäsin, ja ihan huomaamatta!". Mielenvikaista touhua, Jenni! En todellakaan ole syömättä omasta tahdostani, vaan silkkaa huomaamattomuutta ja huonomuistisuutta. On outoa ajatella, että ihminen voi unhotaa syödä - laitanhan lapsillekin ruokaa viiden aterian verran päivässä. Ajattelen usein, että nyt alan panostaa. Syön terveellisesti ja säännöllisin väliajoin. Syön aina poikien kanssa samaan aikaan. Jotenkin se ei vaan toimi, vaikka kuulostaa kuinka yksinkertaiselta. 

Menneisyydessä tapahtuneet asiat vaikuttavat ihmisen elämään jatkuvasti. Jos saat tietynlaisen leiman, siitä on hankala päästä eroon. En todellakaan koe itseäni syömishäiriöiseksi, vaikka ruokailutottumukseni ovat surkeat ja syön minimaalisen vähän tai hyvin vaihtelevasti. Olen vain epäterveellinen ja luonnollisesti suhteellisen hoikka. En omasta mielestän näytä tuossa kuvassa yhtään liian laihalta, vaan ihan samalta kuin aina ennenkin. Mutta tuleeko syömishäiriöisen leima istumaan minussa ikuisesti? Tuleeko perheeni kyttäämään lautaseni sisältöä tai aterioideni kokoa vielä kymmenen vuoden päästä? Olenko ikuisesti pelkkä syömishäiriöinen Jenni?

26 kommenttia:

  1. Oletko ajatellut, että se jatkuva paleleminenkin voisi johtua ihan vaan siitä, että syöt ihan liian vähän? :) Jos ei saa tarpeeksi ravintoa, niin silloin usein palelee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei se ainakaan asiaa paremmaksi tee, eli osasyy se varmasti on.

      Poista
    2. Juuri samaa ajattelin. Ja se snapchatissa oleva hiustenlähtö kuva, ehkä kertoo vain siitä että kroppa tarvii lisää energiaa :) Hienoa että itse tiedostat asian näin! Tsemppiä!

      Poista
    3. Joo, monen asian summa varmasti on, ja tosiaan uskon että kehossani on varmasti ravintoainepuutoksia jonka takia iho on kuiva ja hiukset irtoilevat, plus tuo palelu. Oppisipa pitämään parempaa huolta itsestään :'D

      Poista
  2. Oot kyllä hoikka.
    Yritä vaikka opetella syömään enemmän,kyllä kuulostaa tosi vähäiseltä sun syömiset,banaani yms :o
    Kyllä se pitää olla kunnon aamupala,päivällinen ja pieniä välipaloja välissä,myöhemmin lounas ja iltapala.
    Mua ainakin heikottaisi jos söisin noin vähän mitä syöt..
    Kai miehesi sanoo että syö nyt hyvä ihminen kunnon ruoka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo lauantain ruokailu oli esimerkki sieltä ääripäästä :D syöminen vaihtelee kyllä päivittäin ja joskus syön ihan "normaaleja" määriä ja joskus sitten taas en juuri mitään.
      Sami kyllä paasaa syömisestä, joo :D

      Poista
  3. Eksyin blogiisi nyt ensimmäistä kertaa. Uskoisin että pääset yli ajatuksista vielä. Vaikka menneisyydessä olisi asioita jotka vaikuttavat tulevaisuuteen on mahdollista käsitellä. On päästävä vaan tilaan jossa hyväksyy menneisyytensä itse, jotta voi siirtyä eteenpäin ja päättää että se ei määrittele sinua ihmisenä vaikka vaikutusta sillä olisi ollutkin. Se vaatii henkistä ja ihan konkreettista duunia, mutta uskon että pääset vielä siihen tilaan, että lähipiirin kommenteista huolimatta tunnet ja voit voivasi hyvin.
    Tsemppiä ja koita löytää keinot jolla saat terveyteesi ja hyvinvointiisi vaikuttavat ruokailu ja liikunta tottumukset balanssiin. Voin sanoa, että unen/ruokailun/levon/liikunnan muutokset tuntuivat itsellenikin vuosi takaperin yhdentekeviltä/mahdottomilta ja nyt kun syön hyvin ja lepään, sekä liikun niin en vaihtaisi tätä mihinkään. On ihana jaksaa ja voida hyvin. Kun keho voi hyvin niin voi mielikin. Sinuna myös kävisin otattamassa laajat verikokeet varmuuden vuoksi! Tsemppiä ja hyvää loppuvuotta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura kannustavasta ja ihanasta kommentista! :)
      Pienissä askelissa edetään! Ja olen myös lääkäriin menossa :)

      Poista
  4. Ei se ole mitään rintojen "korjausta" että laitetaan silikonit. Ovatko rinnat sitten isompina paremmat? Ja se, että laitat ihosi alle epäluonnollista täytettä, ei se ole minkään muun asian korjausta kuin oman huonon itsetunnon pinnallista helpotusta. Surullista aina joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun mielestä ne on isompina paremmat, ja itsetuntokin on leikkauksen myötä hieman parantunut, kun ei tarvitse ahdistua lapsekkaan litteästä vartalosta :) Surullista se ei siis mielestäni ole, päinvastoin! Mutta sinä saat toki olla mitä mieltä tahansa, ei se väärin ole :)

      Poista
  5. Eivätkö lapsesi ihmettele kun et syö heidän kanssaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus he saattavat kysyä, miksen syö. Yleensä vastaan, että syön myöhemmin. Koska monesti teenkin esim lounaalla niin, että syön vasta päiväuniaikaan niin saan varmasti syödä annokseni alusta loppuun rauhassa, kun lapset on syöneet ja sotkut on siivottu ja pienin on nukutettu :D

      Poista
  6. Mulla on vähän samaa vikaa, vaikka en olekaan koskaan ollut syömishäiriöinen. Silloin kun on lämminruoka joka syödä niin syön kyllä enemmän kuin mun mies, mutta tiedostan että mun pitäis syödä säännöllisemmin. Koska teen tytölle eriruokaa (allergiat) mitä itselleni niin monesti se oma syöminen unohtuu kun jään siivoamaan tiskipöytää ja siitä sujuvasti siirryn sitten hoitamaan vauvaa tai pyykkejä tai muutan vastaavaa ja tunteja myöhemmin vasta tajuan että itekin pitäisi jotain syödä.... että joo on se hankalaa muistaa oma syöminen vaikka lapset syö sen 4-5 kertaa päivässä.. ':D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma, laitan lapset ruokapöytään ja samalla siivoilen keittiötä tai hääräilen jotain muuta ja siinä se unohtuu sitten. :D Luulis tosiaan, että ois helppoa syödä aina lasten kanssa mut ei :P

      Poista
  7. Miten omat sisaruksesi tai vanhempasi ovat kommentoineet sitä että otit silikonit? Entä lapsesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan suoraan mulle ei ole sanottu yhtään negatiivista kommenttia. Olen kertonut kaikille avoimesti leikkauksesta (noh, iso osa sukulaisista lukee blogia joten olisivat sitä kautta kuitenkin saaneet tietää) ja hyvin kannnustavia kaikki on olleet :) Voi olla, että olisin epäröinyt enemmän jos olisin saanut paljon negatiivista kommentointia perheeltäni.

      Lapset eivät oikeastaan ole kommentoineet mitään. Näkeehän sen, että mun kroppa on muuttunut, mutta en usko lasten samalla tavalla kiinnittävän siihen huomiota. Leikkauksen jälkeenkin kyselivät vaan, että kauanko mammalla on rinta kipeä, eikä niinkään että mitä hittoa tapahtui kun nuo kaks palloa tuohon tuli :D

      Poista
  8. Mä en ymmärrä näitä syyllistäviä kommentteja (esim eikö lapset ihmettele miksi et syö. Ihan älytöntä, ei kukaan valitse itselleen sairauksia eikä niistä todellakaan parannuta syyllistymällä lasten kautta). Jenni selvästi tietää ruokavalionsa puutteista ja niiden vaikutuksista kehoonsa ja ymmärtää syömishäiriöön liittyvien ajatusten olevan epäterveitä. Ei häntä auta hänen ulkonäkönsä arvostelu tai siitä huomauttelu.

    Toisekseen esimerkiksi silikonien ottaminen on täysin henkilökohtainen asia. Ei sillä ole mitään väliä mitä hänen läheisensä niistä ajattelevat eikä niitä tarvitse kenenkään kommentoida ainakaan negatiivisesti.

    Minusta olet oikein kaunis! Huomaan, että olet löytänyt keinoja kasvattaa itseluottamustasi ja edennyt psyykkisessä työssä syömishäiriösi kanssa. Jatka samaan malliin! Lapsiperheen arki on usein yhtä härdelliä ja silloin säännöllinen syöminen on haastavaa ihan kaikille. Jos haluat pyrkiä säännöllisempään ateriarytmiin, aseta vaikka itsellesi puhelimeen hälytys soimaan aina 3-4h välein ja syö aina silloin jotain, edes vähän. Ja päätä, että yksi näistä aterioista on ruoka (lämmin ruoka tai siihen verrattava raskaampi ateria). Tällaisia erilaisia apukeinoja löytyy muitakin.

    Ei kukaan meistä ole täydellinen ja useilla on jonkinlaisia mielenterveydellisiä haasteita, jopa sairauksia. Minä huomaan yhden kirjoituksesi perusteella sinussa paljon muutakin kuin yhden sinussa majailevan piirteesi. Toivon, että muutkin näkevät kokonaisuuden ja oppivat kunnioittamaan menneisyyttäsi ja tukemaan sinua polullasi kohti vahvaa itsetuntoa ja hyvää oloa omassa kehossasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silikoniasia on selkeästi mielipiteitä jakava juttu :'D Voihan sitä toki joskus miettiä, ennen kommentointia, että onko ihan tarpeellista haukkua tai kritisoida toisen (tuntemattoman) ihmisen päätöksiä ja miltä se tuntuisi itsestä jos saisi vastaavan kommentin jostain asiasta. Mulle on kuitenkin pääosin tullut hyvää palautetta avoimuudesta asian suhteen :)

      Kiitos ja kiva että ainakin sulle välittyy muutakin kuin pelkkä syömisongelma tai puutteet itsetunnossa :) Kukaan ei ole täydellinen ja jokainen keksii omat keinonsa parantaa itsetuntoa/elämänlaatua/terveyttä tai mitä vaan. Ei ole oikeaa eikä väärää, vain yksilölliset valinnat. Kiitos paljon kommentista :)

      Poista
    2. Huomaan että anonyymi viittasi tässä minun kommenttiini ja kysymykseeni siitä eikö lapset ihmettele jos ei itse syö. Tulkitsit sen kyllä täysin väärin, kyse ei ollut mitenkään syyllistämisestä vaan ihan mielenkiinnosta kyselin miten lapset siihen reagoi. Toivottavasti sinä Jenni et ottanut sitä syyllistävänä kommenttina :) mun mielestä jokainen saa tehdä niin kuin haluaa, en ole oikea ihminen arvostelemaan muita :) tämä anonyymikin voisi olla syyllistämättä toisten kommentoijien sanoja jos ei ole varma mitä sillä tarkoitetaan :)

      Poista
    3. No en itse ainakaan kokenut kommenttiasi mitenkään asiattomana tai syyllistävänä :D Onhan se välillä hankalaa ymmärtää luettua tekstiä, kun ei tiedä kirjoittajan äänensävystä tai mielentilasta, mitä kommentissa hakee :D

      Poista
  9. Syyllistäviä kommentteja??? Lähinnä uteliaita kommetteja minusta.

    Silikonien ottaminen on henkilökohtainen asia, totta. Mutta jos asiasta kerrotaan blogissa kuvien kera, niin eivätkö lukijat saa kysyä asiasta. Minua ainakin kiinnostaa tietää miten lähipiiri on suhtautunut, kun tissit ovat yhtäkkiä pomsahtaneet noinkin suureksi. Ainakin oma lähipiirini reagoisi.. enkä ole varma miten itse jaksaisin selitellä asiaa heille.. Kommenttini ei missään mielessä ollut negatiivinen, vaan utelias. Siispä toivon, että saan vastaukseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai sitä saa kysyä, ja tosiaan kun on asian julkiseksi blogissaan tehnyt niin varmasti niitä kysymyksiä tuleekin :) Eri asia on kuitenkin siinä, miten asia esitetään. Mielenkiinnosta kysyminen, miten lähipiiri on suhtautunut, on ihan eri asia kuin suoraan sanominen, kuinka silikonit ottanut on vain pinnallinen tyhjäpää. Jos ymmärrät mitä meinaan :)

      Kuten blogissakin, oon ollut myös lähipiirilleni tosi avoin asiasta eikä kukaan ole ainakaan suoraan antanut huonoa palautetta, oli heidän mielipiteensä sitten mitä tahansa. Kaveripiirissäkin ollaan naurettu, kuinka kaikki miehet ja naiset ja kavereiden puolisotkin haluaa puristella ja kokeilla miltä silikonitissit tuntuvat :D

      Poista
  10. En usko että syömishäiriöstä voi koskaan toipua täysin.

    12 vuotta "parantumisesta", ja edelleen kyttään vaakaa ja venytän näläntunnetta. Asiaa ei auta että harrastan urheilulajia jossa roolini on olla pieni ja kevyt. Totta kai tiedostan senkin että monipuolinen ruokavalio ja säännöllinen ruokailu auttavat jaksamaan treenin läpi, kroppaa palautumaan suorituksesta ja lihaksia kasvamaan ja kehittymään.

    Mutkun mutkun. Ei se aina niin helppoa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja kaikki ajatuksesi. Tsemppiä. Ei todellakaan ole helppoa <3

      Poista
  11. Itse en ole kärsinyt syömishäiriöstä, tai ainakaan ollut koskaan alipainoinen, mutta jotain ongelmia syömisen kanssa ollut.Tunnistan tuon vau, miten vähällä syömisellä selvisin- ajatuksen.. Mutta on oikeasti tosi helppoa syödä liian vähän, ruokahalu katoaa aika nopeasti ja sitä syö vain välillä pakolla jotain, ettei pyörry. On myös tosi helppoa syödä liikaa ja epäterveellisesti kun sellainen kierre sattuu päälle. Kaikista vaikeinta ja palkitsevinta on kuitenkin syödä terveellisesti ja riittävästi. Lasten myötä olen sen kuitenkin oppinut! Syön lasten kanssa pääasiassa samaa ja samaan aikaan. Kuntoilen 3-5kertaa viikossa. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan ja paino on normaalipainon alarajalla. Että ihan vinkkinä vaan, kokeileppa oikeasti jonkun aikaa syödä lasten kanssa! Tsemppiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllähän voi sairastaa syömishäiriötä, vaikka olisikin normaalipainoinen tai jopa ylipainoinen. Sun kirjoittamat asiat kuulostaa myös tosi tutulta! Hienoa, että oot oppinut parempaan päin, mä täällä myös kovasti harjoittelen :D

      Poista

Kiitos kommentista!