Kaksplus.fi

29. marraskuuta 2016

Joulu on vasta JOULUkuussa!

"Suklaakalenterit tulevat myyntiin elokuussa. Ensimmäiset valosarjat ripustetaan syyskuussa. Lokakuussa tavanomainen iltapala koostuu jo glögistä ja pipareista. Marraskuussa on jo kuusi pystyssä olohuoneen nurkassa ja joululevyt soivat aamusta iltaan."

Minä en ole mikään jouluihminen, en ole ikinä ollutkaan, vaikka pidänkin tunnelmallisista valosarjoista ja tykkään antaa lahjoja. En ymmärrä ollenkaan miksi joulua aletaan hehkuttamaan jo alkusyksystä. Kuuleehan sen kuukauden nimestäkin, milloin sitä joulua tulisi viettää. Vaikka Suomen kieli taitaakin olla ainoita kieliä maailmassa, jossa kuukausi on nimetty tämän kristillisen juhlapyhän mukaan. Siihen sen kummemmin kantaa ottamatta totean, että mielestäni se kuukauden nimi perustelee tarpeeksi, milloin joulufiiliksen voi päästää valloilleen. Sanonta joulu on vasta joulukuussa on siis vallan mainio. Mielestäni joulun odotuksen taika latistuu, jos sitä aletaan odottamaan jo alkusyksystä. Okei, aiemmat esimerkkini ovat ehkä kärjistettyjä, mutta sitä rataa moni kulkeekin. Eihän siinä mitään väärää ole, mutta minä en sitä ymmärrä. Siitä huolimatta, että siivosin poikien ikkunassa olleen tähtivalon kaappiin vasta heinäkuussa ja olemme juoneet glögiä läpi vuoden  - pojille se maistuu hyvin kylmänä nautittuna kuuman kesäpäivän virvokkeeksi. 

_DSC0278_1 _DSC0285_1 _DSC0264_1

Elämme vielä marraskuuta, mutta joustin hieman omista periaatteistani. Me otimme ensimmäiset jouluiset tunnelmavalot esille jo viime viikolla ja leivoimme pois viime vuodelta jääneen piparitaikinan. Nautittiin glögiä ja vastapaistettuja pipareita iltapalaksi. Sunnuntaina oli ensimmäinen adventti mutta sitä emme kummemmin viettäneet. Nyt piparit ovat jo syöty ja ehkä sitä voisi tässä viikon aikana kaivaa hieman lisääkin joulukoristeita esille. Jouluvihani on hieman laantunut lastensaannin myötä, sillä onhan se kiva järjestää lapsille joulutunnelmaa ja pieniä aktiviteetteja joilla mieli pysyy iloisena jouluaattoon asti. Joulukuusen me haemme yleensä muutamaa päivää ennen aattoa mutta pidän tiukasti kiinni siitä, että se siivotaan uudenvuoden aattona pois, samoin kuin joulukoristeet. Koska joulu on vain joulukuussa. Valosarjat ikkunoissa saatetaan jättää vielä tammikuun puolelle tuomaan hieman tunnelmaa pimeän talven keskelle, mutta aika pian nekin saavat kyytiä. 

Milloin teillä kaivetaan joulukoristeet esille ja aletaan fiilistelemään joulua?

22. marraskuuta 2016

Rintaleikkaus - palautuminen 6kk jälkeen

Viime viikolla rintaleikkauksesta tuli kuluneeksi puoli vuotta ja eilen kävin jälkitarkastuksessa minut leikanneen lääkärin luona. Kaikki vaikutti rinnoissa olevan mallillaan, kapseloitumisen merkkejä ei ole ja muutenkin rinnat näyttivät ja tuntuivat hyviltä. Arvet rintapoimuissa ovat vielä hieman keskeneräiset palautumisessaan, mutta saattaa mennä muutamakin vuosi että ne vaalenevat kunnolla. Arvet ovat kuitenkin sijoittuneet täysin rintapoimuihin, vaikka yksi arpi oli aiemmin hieman "väärässä paikassa". Ei ne sieltä kenellekään näy vaikka ovatkin aavistuuksen levinneet ja ehkä jäisivätkin punertaviksi. Arvet kutiavat aika ajoin, mutta se on kuulemma normaalia. Rinnoissa ei edelleenkään ole tunto täysin palannut. Enää rinnat eivät ole täysin tunnottomat, mutta kosketus tuntuu hassun kihelmöivältä. Tämä kuitenkin viittaa siihen, että hermosto korjautuu jatkuvasti ja on koko ajan paranemaan päin. 

Mulla on nännit hieman eri tasossa, mutta niin ne olivat ennen leikkaustakin.  Kirurgi kertoi, että eritasoisuuden voisi korjata pienellä paikallispuudutuksen alaisella toimenpiteellä jos niin haluaisin. Tämä kuitenkin tekisi nännipihaan suhteellisen näkyvän arven joka sijaintinsa takia saattaisi helposti lähteä kasvamaan (eli arpikudos leviää varsinaisen arven ulkopuolellekin). Toimenpide kuulosti helpolta, mutten usko toteuttavani sitä. Kirurgikin kehotti harkitsemaan tarkkaan, onko nännien pieni epäsymmetrisyys vai mahdollinen ruma punainen arpi suurempi ongelma. En itse koe kärsiväni yhtään nännien eritasoisuudesta, koska ei ole väliä mitä siellä vaatteiden alla tapahtuu ja kenelläpä olisi täysin symmetriset rinnat? No ei varmaan kenelläkään, oli luomut tai ei. 

_DSC0239_1

Elo rintojen kanssa sujuu nykyään lähes täysin normaalisti. En oikein keksi kovin monia asioita, joihin implantit tai niiden tuomat sivuoireet enää vaikuttaisivat. Voin maata vatsallani, joskin liian pitkään oleilu siinä asennossa aiheuttaa rintoihin hieman kiristävää tunnetta. Punnertaminen ja muut rintalihaksiin kohdistuvat liikkeet, niin liikunnassa kuin arkipäiväisissäkin toimissa, onnistuvat jos tekee varoen. Välillä saattaa edelleen vihlaista jos nostan Hugon syliin varomattomasti. Kaarituelliset liivit tuntuvat pidemmän päälle epämukavilta, joten käytän pääosin muunlaisia liivejä. Tukiliiveillä nukun edelleen joka yö, joskin ilman liivejä nukkuminen sujuu myös ongelmitta. Kyllähän implantit tuntuvat ja vierasesine on aina vierasesine vaikka se kuinka sopeutuisi kehoon. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin, että kaikki on sujunut mallikkaasti ja täytyykin toivoa ettei komplikaatioita tule ja että kestää vielä useita vuosia ennen kuin implantit mahdollisesti joudutaan vaihtamaan. 

Moni pitää edelleen rintojensuurennusleikkausta pinnallisena asiana, säälittävänä yrityksenä parantaa huonoa itsetuntoa tai näyttää tietynlaiselta. En itse ihan ymmärrä, miksi ns "pysyvä" ratkaisu olisi yhtään sen huonompi vaihtoehto, kuin esimerkiksi push-up tai bombshell-liivien päivittäinen käyttö. Tietenkään rintojen koko ei ole määritelmä hyvälle itsetunnolle tai kauneudelle tai muullekaan. Mutta jos ihminen kokee hyvötyvänsä siitä itse, on muiden mielipiteet loppupeleissä samantekeviä. En ole yhtään erilainen luonteeltani, vaikka minulla onkin rintaimplantit. Ainoa missä se näkyy, on itsevarmuudessa. Enää ei tarvitse samalla tavalla ahdistua poikamaisesta vartalosta ja vaatteiden valitsemisesta, enää ei tarvitse olla yhtä epävarma tai tyytymätön itseensä. Kaikilla ei riitä psyykkinen työskentely itsetuntonsa parantamiseen. 

_DSC0242_1

Syy, miksi alunperin halusin puhua rintaleikkauksestani avoimesti, oli muuttaa ihmisten käsitystä plastiikkakirurgiasta. Ettei rintojensuurennukset ole ainoastaan aikuisviihdetähdille, vaan halutessaan myös ihan tavallisille perheenäideille. En tiedä olenko siinä onnistunut ollenkaan, mutta eipä sekään ole maailmanloppu, sillä jokaisella ihmisellä on oikeus omaan mielipiteeseensä. Minusta itsevarmuus on kauneutta ja se tie, mitä itsevarmuuden kasvattamiseksi kulkee, on samantekevä. Joku on tyytyväinen sellaisena kuin on ja hyväksyy sekä rakastaa myös virheitään, joku käy leikkauttamassa rajun laihdutuksen myötä roikkuvaksi jääneet vatsanahat pois, joku käy kosmeettisista syistä silmäleikkauksissa päästäkseen silmälaseista eroon ja joku tyytyy käyttämään push-up liivejä koska ei halua veitsen alle. Joku käyttää contouringia kaventaakseen nenäänsä ja joku taas käy kirurgilla korjauttamassa omansa. On suorastaan kummallista, miten voi halveksua tietynlaisia ulkonäköön liittyviä asioita enemmän kuin toisia, sillä tavoitteethan ovat menetelmästä riippumatta samat - olla tyytyväinen ulkonäköönsä ja itseensä.

En välitä millaisen kuvan joku tuntematon minusta saa sen perusteella, että olen ottanut silikonit. Jos jonkun mielestä se tekee minusta huonomman ihmisen, että topattujen rintaliivien käyttämisen sijaan toppaukseni ovat jo valmiiksi paikallaan, niin olkoot sitä mieltä. Itse olen kuitenkin todella tyytyväinen, että uskalsin käydä tämän kaiken läpi. Meinasin jopa tirauttaa muutaman kyyneleen lääkärin vastaanotolla katsellessani kuvia vanhoista luomutisseistäni, niin kamalat ne olivat. Olisinko oppinut hyväksymään ne ja elämään niiden kanssa? Ehkä joskus, ehkä en. Mutta leikkaus oli ehdottomasti hyvä päätös enkä kadu sitä hetkeäkään.

18. marraskuuta 2016

Näin saat (pienetkin) lapset mukaan kotitöihin

Kotityöt on sellainen asia, jota joka perheessä ja kodissa on tehtävä. Pyykit eivät peseydy itsestään eikä ruoka ilmesty puhtaalle lautaselle sormia napsauttamalla. Meidän perheessä ollaan otettu käytännöksi se, että pienetkin lapset saavat tehdä osansa kotitöistä eikä se ole ainoastaan aikuisten homma. Lapset ovat pääosin innokkaita auttamaan, koska ollaanhan sitä isoja poikia kun saa tehdä aikuisten kanssa juttuja yhdessä. Pojat ovat erityisen innokkaita pöydän kattajia, mutta omien lelujen siivous taas on se kaikista tylsin juttu. Meidän perheessä lapset otetaan ikätasonsa mukaisesti mukaan kotitöihin ja vaikka joskus ei huvittaisi auttaa, niin yleensä he ovat kyllä ihan innoissaan mukana touhuamassa. Leikin kautta lapsetkin voivat auttaa kotitöissä, jopa niin etteivät he edes huomaa tekevänsä töitä.

_DSC0212_1 _DSC0200_1

Tiskikone-piiloleikki
Meidän perheessä on paljon värillisiä muovisia lasten astioita. Tiskikonetta tyhjennettäessä lapset auttavat mielellään etsimään tiettyjä astioita puhtaiden seasta. Löydätkö punaisen litteän lautasen? Löydätkö kupin, jossa on muumipeikon kuva? Sitten ohjataan laittamaan astiat oikeille paikoilleen. Lusikoiden ja haarukoiden lajittelu käy myös hauskasta pelistä. Lapset tietävät myös minne suurin osa astioista kuuluu ja uhkarohkein kiipeää keittiön jakkaralle laittaakseen juomalasit kaappiin. Siitä äiti ei oikein tykkää, vaikka onkin kiitollinen avusta. 

Imurimonsterin pelastusoperaatio
Imurointi aloitetaan yleensä vasta silloin, kun lattiat ovat tyhjät. Lastenhuoneeseen ei oikeastaan ikinä pääsisi imuroimaan, koska leluja on aina lattialla. Sen sijaan, että odottelee ikuisesti lelujen poistumista kannattaa imurointi aloittaa jo lasten siivousurakan keskellä. Apua, kuka pelastaa nämä legopalikat täältä nurkasta, ennen kuin imurimonsteri syö ne? Johan tulee lapsille vipinää siivouskinttuihin ja imurointi hoituu siinä samassa.

Sukka-muistipeli
Jokainen varmasti tietää, kuinka raivostuttavaa on pestä sukkia. Parit eivät koskaan eksy samaan koneelliseen ja parittomia sukkia kerääntyy kasapäin odottamaan kaveria. Sukkien lajittelu käy helposti, kun sen nakittaa lapsille. Tehtävänä on löytää mahdollisimman monta sukkaparia isosta läjästä. Hauskaa lapsille ja avuliasta aikuisille!

_DSC0181_1 _DSC0196_1

Kaikkia kotitöitä ei tietenkään voi tehdä leikin kautta, mutta mielestäni on tärkeää että lapset pienestä pitäen oppivat olemaan mukana kotitöiden teossa ja antamalla oman panoksensa kodin ylläpitoon. Meidän perheessä lapset auttavat kattamalla ruokapöydän, viemällä omat puhtaat vaatteet kaappiin, täyttämällä pyykkikonetta, keräämällä roskia ja viemällä tavaroita paikoilleen sekä nimellisesti hinkkaamalla rätillä pöytätasoja ja kaappien ovia. Ruoanlaitossakin pojat ovat innokkaita apureita, mutta saa olla varovainen ja koko ajan vahtimassa, kun käytössä on kuumia hellanlevyjä ja kiehuvia ruokia. Poikien mielestä erityisen kivaa on imuroida sohvatyynyjen alta.

Lasten kasvaessa pian kouluikään tulee esille kysymys, tuleeko kotitöistä maksaa palkkaa? Mielestäni ei. Kotityöt kuuluvat asiaan eikä niistä ansaitse ylimääräisiä hiluja. Tiedän monia perheitä jossa esimerkiksi tiskikoneen tyhjennyksestä, roskien viennistä tai jopa oman huoneensa siistinä pitämisestä lapsi ansaitsee euron tai pari. Mielestäni nuo kaikki ovat asioita jotka kuuluu tehdä riippumatta siitä maksetaanko siitä lapselle palkkaa vai ei. Isommista ja erityisemmistä kotitöistä, kuten ikkunoiden pesusta tai renkaidenvaihdossa auttamisesta voisi sitten maksaa lapselle pienen palkkion. Tämä ei meillä ole vielä ajankohtainen aihe, kun lapset eivät itse rahaa mihinkään tarvitse, mutta haluan ehdottomasti opettaa lapseni pienestä pitäen siihen, että kotityöt ovat asia jossa autetaan. En halua että lapset edes alkavat kinuamaan rahaa itsestäänselvyyksistä.

Osallistuvatko teidän lapset kotitöihin? Tulisiko kotitöistä maksaa lapselle palkkaa?

16. marraskuuta 2016

DIY: itsetehty muovailuvaha

Meidän pojat ovat kovia muovailemaan ja muovailuaha kuuluu ehdottomasti tykätyimpiin leikkivälineisiin. Hauskinta tuntuu olevan värien sekoittelu yhteen, joten kaikki vanhat ihanan värikkäät muovailuvahamme ovat nykyään ruskeahkoa värioksennusta. Tiesin, että muovailuvahaa voi tehdä myös itse, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi kokeilla sitä. Tänään lumen sulaessa kovaa vauhtia sateen mukana meitä ei huvittanut lähteä iltapäivällä ulkoilemaan, joten päädyttiin vihdoin kokeilemaan muovailuvahan tekoa. Googlailtiin reseptejä ja sovelsimme niitä hieman paremmiksi. Muovailuvahan valmistaminen on helppoa ja siihen tarvitsee vain muutamia ainesosia, sen valmistaminen käy hetkessä ja se säilyy minigrip-pussissa jääkaapissa noin puoli vuotta. Muovailuvahat voi säilyttää myös tiiviisti pakattuna huoneenlämmössä, mutta se saattaa vaikuttaa säilyvyyteen.

_DSC0171_1 _DSC0191_1
_DSC0147_1

Kotitekoisen muovailuvahan ainesosat
  • 4 dl vehnäjauhoa
  • 1,5 dl lämmintä vettä
  • 1,5 dl suolaa
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • elintarvikevärejä

Sekoita kulhossa vehnäjauhot ja suola keskenään. Valmista loput taikinasta niin monessa eri kupissa kuin haluat värejä tehdä, tästä ohjeesta riittää kuuteen annokseen. Jaa kuppeihin 1/4 dl vettä, muutama tippa nestemäistä elintarvikeväriä ja 1/2 rkl rypsiöljyä. Mitä enemmän väriä lisää, sen voimakkaamman väristä muovailuvahasta tulee. Lisää jokaiseen kuppiin 1 dl jauho-suolaseosta ja sekoita tasaiseksi. Työstä taikinaa käsin kunnes se on kiinteää ja sileää.

_DSC0219_1 _DSC0240_1 _DSC0232_1

Me yritimme tehdä perus vihreän, sinisen, punaisen ja keltaisen lisäksi liilaa ja oranssia, mutta oranssista tuli vaaleanpunaista ja keltainenkaan ei oikein ottanut väriä itseensä. Muut värit onnistuivat tosi hyvin! Jauhojen ja nesteiden suhde vaikuttaa hieman muovailuvahan kiinteyteen. Meillä osa oli hieman löysempiä ja osa aavistuksen jauhoisia ja vaikeasti työstettäviä. Vikaan menneet suhteet voi kuitenkin korjata helposti lisäämällä tilkka vettä tai hieman lisää jauhoseosta saadakseen oikeanlaisen koostumuksen taikinalle. Nuorin luuli ilmeisesti muovailuvahoja suklaaksi ja iso pala eksyikin pojan suuhun, mutta löysi tiensä takaisin pöydälle aika pian. Onneksi nämä ovat täysin turvallisia syötäväksikin, vaikkei maku ehkä ole mikään miellyttävä. Pienetkin lapset voivat siis leikkiä muovailuvahoilla vailla huolta eksyykö suuhun murusia vai ei.

Ja ei muuta kuin muovailemaan!

15. marraskuuta 2016

Kiireisen äidin pika-lihamureke

Kiireellisessä lapsiperhearjessa ruoanlaitto on sellainen asia, johon ei haluaisi tuhlata hirveästi aikaa. Helpot, nopeasti valmistuvat ja maukkaat ruoat ovat meidän perheessä ainakin hittijuttu, koska siellä keittiössä ei tosiaan kerkeä häärätä tuntikausia. Eilen oli juurikin sellainen päivä, kun leikkiessä lähestyvä ruoka-aika unohtui ja ruoanlaittoon tuli tosi kiire. Tarkoitus oli tehdä lihamureketta mummini reseptillä, mutta kiireessä en kerennyt miettiä reseptiä, vaan sutaisin parissa minuutissa kasaan epämääräisen taikinan ja heitin sen uuniin. Lopputulos oli kuitenkin hyvä ja murekekin onnistui paremmin kuin minulla yleensä. Tällä kertaa murekkeesta tuli kunnon kiinteä pötkö, kun yleensä saan aikaan vain leikatessa jauhelihamössöksi hajoavan murekkeen.


lihamureke
Pika-lihamureke

2 ps sipulikeittoainesta
1 dl vettä
800 g naudan vähärasvaista (10%) jauhelihaa
1 prk tomaattipyrettä
2 tsk valkosipulimurskaa
2 kourallista juustoraastetta
1 rkl italialaista yrttimausteseosta
2 kananmunaa

Sekoita sipulikeittopussi ja vesi keskenään kulhossa. Lisää muut ainekset munia lukuun ottamatta ja vaivaa taikinaa huolellisesti yleiskoneessa tai käsin. Lisää munat yksitellen hiljalleen vaivaten. Muotoile taikinasta yksi isompi tai kaksi pienempää mureketta leivinpaperilla vuoratulle pellille, vuole päälle muutama lastu voita tai margariinia ja paista 200 asteisessa uunissa 25-30 min.

Lihamureke maistuu parhaiten keitetyn perunan, kermakastikkeen ja vihannesten kanssa. 

14. marraskuuta 2016

Ikuisesti syömishäiriöinen

IMG_20161112_193324

Julkaisin tämän kuvan instagramissa pari päivää sitten. Naureskelin itselleni jo pukukopissa, kun en jaksanut mekon sovitusta varten riisua housujani, vaan tyydyin vetämään ne nilkkoihin. Nopeasti whatsappiin mielipiteiden kyselemistä varten napatusta puhelinkuvasta huolimatta tunsin itseni hyvännäköiseksi. Se on aika harvinaista, sillä olen hyvin kriittinen omaa ulkonäköäni kohtaan - yleensä vaatii sata kuvaa, että löydän yhden jossa näytän mielestäni hyvältä. Rakastuin mekkoon ja mietin, kuinka täydellinen se olisi uudenvuoden juhlintaa varten. Kroppani ei ole mallin mitoissa tai fitness-uskottava, mutta olen siihen riittävän tyytyväinen. Perhe- ja kaveripiirissä jaksetaan aina naureskella, kuinka mulla ei ole pyllyä. Aiemmin ei ollut rintojakaan ja ehdin pukukopissa pohtia sitäkin, miltä mekko näyttäisi ellen olisi käynyt rintojen korjausleikkauksessa.

Instagramissa ja whatsapissa kehuttiin kuvaa ja mekkoa. Kommentit, jotka perheeltäni sain kuvaan liittyen taas olivat ihan toisesta ääripäästä. "Kuule sun pitäisi kyllä syödä enemmän! Oot ihan liian laiha! Älä nyt vaan taas ala mitään syömishäiriötä, se on mennyttä elämää". Vaikka tiedän vanhempieni tarkoittavan hyvää ja olevan ehkä korkeintaan huolissaan turhasta, kommentit tuntuivat oudoilta. Ikävä myöntää, mutta ne tuntuivat samalla myös hyvällä tavalla oudoilta - se pirun mörkö päässäni hymähti ilahtuneena. On aivan totta kun sanotaan, että syömishäiriöstä harvoin paranee ihan täysin ja lopullisesti. Aina ne sairaat ajatukset piilevät syvällä alitajunnassa ja joskus ne jopa uskaltautuvat pyrkimään pintaan. Ja näköjään se syömishäiriöisen leima istuu minussa tiukasti myös lähipiirini ajatuksissa. 

Varsinaisesta syömishäiriöstäni on yli 10 vuotta aikaa. Suhteeni ruokaan on edelleen osittain epänormaali. Ruokahaluni on mitätön ja lauantaina esimerkiksi söin lounaaksi banaanin klo 13 sekä iltapalaksi kaksi leipäviipaletta ja kolme suklaakonvehtia klo 21. En juurikaan tuntenut nälkää, en huomannut syömättömyyttä. Osa ajatuksista kuuluu näin "Vau, miten vähällä ruokamäärällä pärjäsin, ja ihan huomaamatta!". Mielenvikaista touhua, Jenni! En todellakaan ole syömättä omasta tahdostani, vaan silkkaa huomaamattomuutta ja huonomuistisuutta. On outoa ajatella, että ihminen voi unhotaa syödä - laitanhan lapsillekin ruokaa viiden aterian verran päivässä. Ajattelen usein, että nyt alan panostaa. Syön terveellisesti ja säännöllisin väliajoin. Syön aina poikien kanssa samaan aikaan. Jotenkin se ei vaan toimi, vaikka kuulostaa kuinka yksinkertaiselta. 

Menneisyydessä tapahtuneet asiat vaikuttavat ihmisen elämään jatkuvasti. Jos saat tietynlaisen leiman, siitä on hankala päästä eroon. En todellakaan koe itseäni syömishäiriöiseksi, vaikka ruokailutottumukseni ovat surkeat ja syön minimaalisen vähän tai hyvin vaihtelevasti. Olen vain epäterveellinen ja luonnollisesti suhteellisen hoikka. En omasta mielestän näytä tuossa kuvassa yhtään liian laihalta, vaan ihan samalta kuin aina ennenkin. Mutta tuleeko syömishäiriöisen leima istumaan minussa ikuisesti? Tuleeko perheeni kyttäämään lautaseni sisältöä tai aterioideni kokoa vielä kymmenen vuoden päästä? Olenko ikuisesti pelkkä syömishäiriöinen Jenni?

13. marraskuuta 2016

Lasten ajatuksia iskästä

isänpäiväkuva_1

Iskä on hyvä olemaan näkymätön

Iskä on hyvä tekemään työtä

Iskällä on vihreät silmät

Iskä on vahva ja rohkea

Iskä on hyvä palapeleissä

Iskässä parasta on kun se antaa pelata

Iskässä parasta on kun se leikkii

Iskä on hyvä laittamaan ruokaa

Iskällä on vähän hiuksia

Iskä leikkii aina meidän kanssa, mutta ei aina

Iskä pelaa

Iskä on hyvä tekemään tietokonetöitä mommolla ja papalla ja täällä kotona

Kun ollaan isoja tehdään kaikkea mitä iskä tekee

Iskä on hassu

Iskällä on rahaa

Iskä on kiltti meille

Iskä auttaa meitä siivoamaan

Iskällä on hieno takki

Iskä riitelee joskus ja joskus ei, mutta iskä ei riitele koskaan

Iskä on paras iskä maailmassa!

Hyvää isänpäivää iskälle ja kaikille muille maailman isille! 

5. marraskuuta 2016

Terapian tarpeessa

Me ollaan syksyn aikana käyty Samin kanssa parisuhdeterapiassa. Yleinen mielikuva taitaa olla, että terapiaan hakeudutaan vihoviimeisenä keinona ennen eroa, eli silloin kun asiat ovat jo täysin pielessä ja paisuneet ison luokan ongelmaksi. Meidän parisuhteessa asiat ovat pääosin hyvin, vaikka joskus suhteen tielle osuukin mutkia, kuten varmaan jokaisessa parisuhteessa. Riidan hetkellä tuntuu, että yhden huonon asian takia ne miljoonat hyvät asiat joutuvat unholaan, vaikka riidan aihe olisi kuinka pieni ja mitätön. Uskon, että ruuhkavuosien pyörteessä kiireellisen lapsiperhearjen ja työstressin keskellä nämä tunteet ovat monille muillekin vanhemmille tuttuja. Ja yhtä hyvin lapsettomatkin pariskunnat voivat samaistua niihin ajatuksiin.

_DSC0679_1

En muista mistä lopullinen päätös terapiaan hakeutumisesta tuli, mutta se on käynyt mielessä silloin tällöin. Olen itse käynyt vuosien varrella vaikka minkälaisissa erilaisissa terapioissa ja vaikken ole välttämättä siinä hetkessä ole kokenut olevani sellaisen tarpeessa, ovat ne kuitenkin auttaneet ja hyödyttäneet minua. Muutama päivä sitten pohdittiin Saminkin kanssa, ettei meillä välttämättä olisi ollut edes tarvetta terapialle. Meillä ei ole ollut uhkaa eroamisesta, ei varsinaisia konflikteja kasvatusasioissa ja tavoitteemme elämässä sekä elämänarvomme ovat pääosin samanlaisia. Mitä nyt kinastellaan pitääkö lapsella olla karkkipäivä vai ei, tai saako lapsi viikkorahaa mieluummin kuin korvausta kotitöissä auttamisesta. Onko terapiasta hyötyä, jos ei ole isoja ongelmia? Jokaisessa suhteessahan on joskus niitä vaikeampiakin aikoja, eikä läheskään kaikki pariskunnat käy terapiassa. Kuitenkaan ei voi vähätellä omia tarpeitaan ajatellen, että maailmassa on varmaan muita joilla on isompia ongelmia.

Koska meillä ei ollut mitään tiettyä syytä hakeutua terapiaan, keskustelutkin vaihtelivat aiheissa suuresti. Puhuimme mm. kasvatusasioista, rakkaudesta, itsetunto-ongelmista ja työasioista. Pohdiskelimme miten riitelemme ja millä tavalla riitatilanteissa voisi käyttäytyä järkevämmin minimoidakseen haitat. Meille terapia opetti eniten puhumista. Minä olen avoin ja puhun yleensä kaikki asiat puhki ja halki ja analysoin niitä vielä viikkotolkulla aiheen ajankohtaisuuden jälkeenkin. Sami on enemmänkin tyypillinen suomalainen mies - hän ei oikein osaa sanoittaa ajatuksiaan tai tunteitaan. Terapiakäyntien jälkeen ollaan kuitenkin saatu aikaiseksi hyviä keskusteluja rakentavassa hengessä. Todennäköisesti ollaan myös vältetty monet riidat vain panostamalla hieman siihen rationaaliseen keskustelemiseen sen sijaan, että oltaisiin kiihtyneinä tiuskineet mitä sylki suuhun tuo. Tuntuu, että vahvana ja yhtenäisenä jo aiemmin tuntunut parisuhde on vahvistunut entisestään, kuin olisimme löytäneet vielä syvemmän yhteyden toistemme välille. Olemme oppineet toisistamme uusia asioita, vaikka välillä sitä on luullutkin tuntevansa toisen läpikotaisin. Kuusi vuotta on loppupeleissä lyhyt aika ihmisen elämässä. 

_DSC0680_1

Sitä kai sanotaan, että jokainen ihminen hyötyisi terapiasta, vaikkei varsinaisia ongelmia olisikaan. Uskon, että tämä pätee myös parisuhteeseen. En tarkoita, että kaikkien pariskuntien tulisi käydä terapiassa, mutta tuskin siitä haittaakaan olisi. Jos kuitenkin on vaikeassa elämäntilanteessa joko lasten kanssa, puolison kanssa tai ihan itsensä kanssa ja pohtii mahdollista terapian tarvetta, voin sanoa että ehdottomasti kannattaa hakea apua! Vaikka ne omat ongelmat tuntuisivatkin mitättömiltä maailman kauheuksien keskellä. Avun tarpeen myöntäminen ja avun hakeminen tuntuu olevan erittäin häpeällistä edelleen, vaikka siitä on puhuttu medioissa ja muualla vaikka kuinka paljon. Et ole huono, jos haet apua pieniltäkin tuntuviin asioihin. Ei ole heikkoutta hakea apua, päin vastoin! On hyvä asia myöntää tarvitsevansa apua ja tehdä asialle jotain. Ongelmiensa väheksyminen tai niiden kanssa sinnitteleminen hyvinvointinsa tai perheensä hyvinvoinnin kustannuksella on isompi haitta. Terapiat, perheneuvolat ja tukipuhelimet ovat olemassa juuri sitä varten, että me saisimme niistä apua ja tukea mieliämme askarruttaviin asioihin.

Onko joku teistä käynyt parisuhdeterapiassa? Koitteko terapian hyödylliseksi?

3. marraskuuta 2016

#YllätäÄiti - Iloa harmaaseen syksyyn

Kaksplussan verkostoblogien keskuudessa alkoi marraskuussa uusi teemapostaussarja, nimittäin #YllätäÄiti -projekti. Tarkoituksena on tuoda iloa kanssaäideille pienen lahjan muodossa. Äidit juovat kahvinsa kylmänä ja syövät jäätelönsä huoneenlämpöisenä. He muistavat kaikki lastensa lempilelut, kaverit, tärkeät päivämäärät ja asianmukaiset ulkovarusteet. He unohtavat varata itselleen ajan kampaajalle, kuskaavat lapsia harrastuksiin ja käyttävät rahansa helpommin lasten talvikenkiin ja kausivaatteisiin kuin omiin hankintoihinsa. Kuka muistaisi äitiä?

Me verkostobloggajaat haluamme muistuttaa, että äitikin ansaitsisi joskus nauttia kahvinsa kuumana ja jäätelönsä kylmänä. Tämä ei kuitenkaan tarpeeksi usein toteudu, joten äiti ansaitsee ainakin pientä hemmottelua silloin tällöin vaikka se kahvi jäisikin edelleen kuppiin jäähtymään. Mikä ilahduttaisi enemmän kuin toisen äidin antama ymmärrys, rohkaisevat sanat ja pieni yllätyslahja? Eihän tässä yksin olla! Marraskuussa verkostobloggaajat yllättävät siis toisiaan pienillä lahjoilla. Kerää #YllätäÄiti -postauksista lahjaideat talteen ja yllätä sinäkin joku toinen äiti!

Minä sain salaiseksi ystäväkseni Mrs Eriksson's Room -blogin Pauliinan. Jo bloginsa esittelytekstissä ilmenee Pauliinan rakkaus irtokarkkeja kohtaan, joten tiesin heti haluavani sisällyttää yllätyslahjaan valikoiman iloisen värisiä herkkuja piristämään harmaata syksyä. Kirjoja ja lukemista rakastavalle Pauliinalle jokin jännittävä kirja olisi ollut hyvä lahja, mutta koin kirjan valitsemisen toiselle henkilölle liian riskialttiina ideana. Blogia tutkiessani huomasin ilokseni että Pauliina on itseni tavoin muistivihoista ja perinteisistä paperituotteista innostuvaa tyyppiä. Mikään älypuhelimeen asennettava kalenteri- tai muistiinpanosovellus ei vaan vedä vertoja kauniille muistikirjalle tai kalenterille, saatika kosketusnäytöllä näpyttely ajan kanssa vihkoonsa kirjoittamiselle.

yllätääiti

Kiertelin kauppojen paperitarvikehyllyjä lumoutuneena ja ihastuin useampaan kauniiseen muistiinpanovihkoon. Tämä lopullinen valintani, tummansinisellä pohjalla oleva seesteinen bambikuosi, tuntui täydelliseltä vaihtoehdolta. Tähän Pauliinan olisi varmasti kiva kirjata muistiinpanoja tai vaikka listoja luetuista kirjoista. Kaveriksi pari kirjan väriskaalaan sointuvaa geelikynää sekä kaunis kortti ja paketti oli valmis. Uskon onnistuneeni piristämään Pauliinaa tällä lahjalla, mutta saa nähdä osuiko blogin perusteella tekemäni ihmistuntemusarvio oikeaan. Monestihan blogissa esille tulee vain pieni osa kirjoittajaa, joten voi olla yllättävänkin vaikeaa keksiä oikeanlainen lahja vain toisen blogin perusteella, jos henkilöä ei tunne oikeassa elämässä. Ideana tämä verkostobloggaajien salainen ystävä-projekti oli kuitenkin ihana ja mieltä lämmittävä. Uskon, että lahja kuin lahja tuo saajalleen iloa, sillä onhan ajatus loppupeleissä tärkein.

yllätääiti_2

Itse vastaanotin ihanan lahjan Kaaos kahdessa kerroksessa -blogin Emmiltä. Jo kaunis lahjapaperi ihastutti, vaikka se repesikin pieneksi silpuksi lasten käsissä alta aikayksikön. Paketista paljastui kasvisruokien reseptikirja. Olemme tässä syksyn aikana alkaneet kiinnittää enemmän huomiota syömiimme liharuokiin, siitä kirjoitin tänne blogiinkin postauksessa "Vähän lihattomampi lokakuu". Tuossa postauksessa totesinkin, etten oikein osaa valmistaa kasvisruokia perus sosekeittoa lukuun ottamatta. Vaikka olenkin itse varsin nirso syöjä ja hyvin ennakkoluuloinen uusia makuja kohtaan, tykkään silti kokkailla ja laittaa ruokaa. Tämä reseptikirja tuli ihan tarpeeseen ja olenkin tutkaillut kirjaa iltalukemisena, vaikken vielä ole kerennyt reseptejä testaamaan. Joskus on hyvä poistua omalta mukavuusalueelta ja kokeilla reippaasti uusia juttuja. Varsinkin, jos saa siihen lempeän ja rohkaisevan tönäisyn joltain toiselta ihmiseltä.