Kaksplus.fi

11. lokakuuta 2016

Vähän lihattomampi lokakuu

Meistä ei olisi kasvissyöjiksi. Monet liharuoat ovat perheemme lemppareita enkä usko, että osaisin tehdä tarpeeksi hyvää kasvisruokaa. En tiedä miten proteiinin saannin saisi korvattua täysin lihattomassa ruokavaliossa enkä oikeastaan jaksaisi nähdä hirveästi vaivaa harjoitellessa uudenlaista ruoanlaittoa. Olemme kuitenkin miettineet viime aikoina lihansyönnin vähentämistä edes jossain määrin. Ollaan viimeisten viikkojen aikana tehty 1-2 kasvisruokaa viikossa, lähinnä helppoja vaihtoehtoja, kuten erilaisia kasvissosekeittoja. Lihan määrää ruoissa ollaan myös vähennetty korvaamalla ne osittain kasviksilla. 

Lihaton lokakuu sattui vain tähän hetkeen, mutta meidän lihansyönnin vähentämisprojekti ei varsinaisesti liity siihen. Tänään tein herkullista liha-kasvislasagnea ja ajattelin jakaa reseptin teidänkin kanssa, jos joku vaikka haluaisi myös vähentää lihansyöntiä kuitenkin lopettamatta sitä kokonaan. Normaalisti teen lasagnen 800g jauhelihasta, mutta tällä kertaa puolitin lihan määrän ja korvasin sen osan kasviksilla. Lasagnesta tuli ihan yhtä riittoisa kuin täysin lihallisesta versiosta ja sitä syödään ainakin pari päivää.

lasagne

Liha-kasvislasagne

400g vähärasvaista naudan jauhelihaa
1 suippopaprika
1 kesäkurpitsa
3 keskikokoista porkkanaa
1 punasipuli
vaaleita ja tummia lasagnelevyjä
500g paseerattua tomaattia
juustoraastetta 
juustokastiketta (itse käytin tölkkiversiota)

Kuullota pilkotut sipulit pannussa tilkassa öljyä. Lisää suikaloidut paprikat sekä raastettu kesäkurpitsa ja raastetut porkkanat. Lisää viimeiseksi jauheliha ja mausta. Minä käytin valkosipulia, italialaista yrttisekoitusta ja mustapippuria. Ruskista jauheliha ja lisää tölkillinen paseerattua tomaattia, anna hautua hetken aikaa. Täytä vuokaan vuorotellen lasagnelevyjä, jauhelihakastiketta, jusutoraastetta ja juustokastiketta. Itse käytän sekä tavallisia että täysjyväisiä lasagnelevyjä yleensä kerroksissa vuorotellen. Paista 20 asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Kasviksilla höystetty lasagne maistui herkulliselta eikä kukaan huomannut, että lihaa oli vain puolet siitä mitä normaalisti. 

Pienilläkin muutoksilla voi kantaa kortensa kekoon pienentääkseen omaa hiilijalanjälkeään. Vähentämällä lihansyöntiä ei välttämättä tarvitse ryhtyä kokonaan kasvissyöjäksi, mutta tekee silti hyvää. Itsekin ajattelen, että mitäpä minun pienen ihmisen minimaaliset ekotekoni koko maailmassa muka vaikuttavat? Kaikki elämäntapani eivät todellakaan ole ekologisia, niin vaikuttaako näin pieni asia oikeastaan yhtään mihinkään? Totuus kuitenkin on, että kyllä se pienikin teko on osa isompaa kokonaisuutta.

Vietättekö te lihatonta lokakuuta? Tai edes vähän lihattomampaa lokakuuta?

7 kommenttia:

  1. Hassua, vasta kun luin tämän sun postauksen, niin tajusin, että olen melkein viettänyt lihatonta lokakuuta ihan vahingossa :D Olen syönyt vain kerran töissä kiirepäivänä Saarioisten kanakeiton ja anoppilassa makaroonilaatikkoa joka oli jauhelihasta tehty. En edes tajunnut etten ole syönyt muuta lihaa :D Kun oon jo jonkin aikaa vähentänyt lihansyöntiä niin ei sitä osaa edes kaivata tai ei sen puutetta huomaa. Mulla on kyllä paljon opeteltavaa kasvisruokien tekemisessä edelleen, ja kokonaan kasvissyöjäksi en ajatellut ruveta, koska on kiva ettei tarvi kylässä kieltäytyä tarjoiluista ja jos joskus sattuu tekemään mieli liharuokaa niin sitten voi tehdä sitä, mutta mulla se menee ennemminkin päinvastoin kuin teillä, että kasvisruokaa muuten, mutta liharuokaa sen 1-2 kertaa viikossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sulla ei ainakaan ole lihansyönnin vähentäminen tuntunut missään. Ehkä sitä sitten hyvillä mielin itsekin voi sitä tehdä, ilman pelkoa pihvi-vieroitusoireista :DDD Mustakaan ei kyllä kasvissyöjää tulisi, mutta olis ihan hienoa syödä vaikka puolet liharuokia ja puolet kasvisruokia.

      Poista
  2. Olen yrittänyt lisätä kasvisruokien määrää ja vähentää lihansyöntiä. Ollaan mm. yksi viikko tehty pelkästään kasvisruokia lounaaksi. Silloin joutui jo vähän miettimään, koska ei joka päivä voinut syödä kasvisosekeittoa. Se on pinaattilettujen ohella meidän perheen tykätyin kasvisruoka. Minäkään en ole ajatellut tätä lokakuun juttuna vaan enemmänkin loppuelämän juttuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sielläkin on vähennetty lihansyöntiä. Selkeästi tämä vähentäminen on nyt pinnalla monissa perheissä, vaikkei välttämättä kokonaan kasvissyöjäksi haluaisikaan ryhtyä. Vähentäminenkin on hyvä!

      Poista
  3. Jo lihankulutuksen vähentäminen on hieno juttu, hyvä! Jauhelihaa saa helposti korvattua esim. soija- tai härkäpapurouheella. Ne ovat myös huomattavasti halvempia kuin mikään liha ja protskut on kyllä kohdillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soijarouhetta oon joskus teininä kokeillut, ei taidettu kukaan huomata eroa "feikki-jauhelihakastikkeessa" :) Tota härkistä täytyis varmaan kokeilla!

      Poista
  4. Jo lihankulutuksen vähentäminen on hieno juttu, hyvä! Jauhelihaa saa helposti korvattua esim. soija- tai härkäpapurouheella. Ne ovat myös huomattavasti halvempia kuin mikään liha ja protskut on kyllä kohdillaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!