Kaksplus.fi

27. lokakuuta 2016

Miksi aina paleltaa?

Mulla on aina kylmä. Olen kuin jääkalikka. Palelen jatkuvasti. Palelu on sellaista sisälmyksiin asti tuntuvaa tärisyttävää kylmyyttä. Olen kärsinyt palelusta pitkään. Jo teinivuosina muistan laittaneeni koulun jälkeen saunan päälle ja istuskellut siellä 40 asteen lämmössä lauteilla täysissä pukeissa läksyjä tehden. Otin kuumia suihkuja kahdesti päivässä ja äitini ihmetteli, mikä mua vaivaa. Tuolloin teininä pukeuduin naurettavan vähiin vaatteisiin kylmälläkin säällä, joten osittain jatkuva kylmyys oli täysin itse aiheutettua. Samaan aikaan olin syömishäiriön pauloissa sekä aliravittu että alipainoinen ja kärsin anemiasta. Keholla ei ollut energiaa edes yrittää lämmittää itseään.

kylmä_2

Nyt tämän syksyn aikana paleluni on noussut ihan uudelle tasolle. Loppukesästä talomme ilmastointi oli reilun kuukauden verran rikki ja asuntojen sisälämpötilat olivat siellä 25-30 asteen kohdilla. Iltaisin käperryin silti villasukat jalassa viltin alle lämmittelemään. Ilmastoinnin korjautuksen jälkeen sisälämpötilamme on ollut sellaista 21-25 astetta ja paleluni on vain lisääntynyt entisestään. Jo kesäiltoina muistan istuneeni pihalla joskus Samin talvitakki päällä. Kotona ollessani pukeudun kunnon vaatearsenaaliin, mutta tärisen kylmyydestä edelleen. Tätä kirjoittaessani minulla on päälläni sukat, villasukat, jumppatrikoot, verkkarit, ohut pitkähihainen, villaneule sekä paksu huppari. Silti tuntuu kohmeiselta, vaikka lämpömittari näyttää 22 astetta. 

kylmä_3

Jo jääkaapin avaaminen aiheuttaa vilunväristysiä. Ulos mennessä kylmyys iskee sillä sekunnilla kun kehoni altistuu ulkoilmalle. Ongelma ei ole ainoastaan ääreisverenkierrossa, vaikka sormet ja varpaat palelevatkin helpoiten. Kylmyys tunkee kehon läpi luihin ja sisäelimiin asti. Paleluun ei tunnu auttavan mikään, joten olen antanut periksi pukeutumisen osalta. Kotona kerrospukeudun ja fiilistelen kuuman juoman kanssa viltin alla, mutta ulos lähtiessäni puen mitä huvittaa lämpötilasta huolimatta. Lapsivapaallamme lähdin uhkarohkeasti liikenteeseen viiden asteen supertuuliseen säähän ohuissa sukkahousuissa ja hameessa. Jos palelee riippumatta siitä, onko toppahousut vai paljaat sääret, niin kai sitä voi sitten pukeutua edes nätisti? Tässä on vissiin seuraavaksi lähdettävä pilkkihaalariostoksille. 

kylmä_1

Eräs lukijani pohti snäpissä näkyneen "käytän toppatakkia sisätiloissa"-kuvan jälkeen, voisiko kilpirauhasessani olla jotain ongelmaa. Verenpaineeni ovat matalat, kai sekin voi vaikuttaa paleluun. Nyt toinen ystäväni epäili myös huonoja hemoglobiiniarvoja, joista olen nuorempana kärsinyt. Jostainhan tämän jatkuvan perustavanlaatuisen kylmyyden on johduttava, eli jotain vikaa minussa täytyy olla. Otin siis itseäni niskasta kiinni ja varasin itselleni ajan lääkärille sekä pyysin lähetteitä verikokeisiin. Sain ajan vasta reilun kuukauden päähän, joten toivotaan sormet ristissä, etten ole vielä silloin Han Solon tavoin syväjäässä. 

Onko muita jotka kärsivät sietämättömästä palelusta? Onko paleluun löytynyt syitä?

17 kommenttia:

  1. Joskus on,joskus ei.
    Asumme vielä vanhassa talossa jossa meinaa jäätyä talvisin.
    Nyt remppasimme lämmityksen kesälläja uudet ikkunat samalla asennettiin,toivon todella että auttaa talvella tuohon kylmyyteen :)
    Itsekkin usein villasukat,neule,verkkarit ja viltti päälle iltaisin :D
    Kilpirauhasissa ei vikaa,ne on tutkittu jo vuosi sitten.
    Ehkä se on vaan niin että toisilla on kylmempi kun toisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti uudet ikkunat auttaa talon lämmitysasioissa! :) Kai se vaan niin on, että jotkut palelee enemmmän ja jotkut vähemmän. Ei se tosiaan aina tarkoita että olisi joku vika tai sairaus, mutta hyvähän se on tutkia ja poissulkea :)

      Poista
  2. Kärsin myös jatkuvasta palelusta.
    Verenpaineeni on matala, mutta kilpirauhasarvot,hemogl. Ym on normaalit. Joten mitään "vikaa" minusta ei ole löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, että sullakin on jatkuvaa palelua :( todella viheliäinen vaiva!

      Poista
  3. Hienoa kuulla että otit vinkistä vaarin ja varasit ajan! Oli se sitten mitä tahansa niin pitäähän ihmisen sisällä tareta normivaatteissa! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiitos vaan vinkistä :) Toivottavasti selviää, jos jotain on. Tai sit vaan lisää kerrastoa päälle :D

      Poista
  4. Mie palelen myös. Pahenee vaan syksyllä aina. :D Varsinkin sormet ja varpaat on jääkylmät enkä vois kuvitellakaan meneväni nukkumaan ilman villasukkia. Töissä mulla on sellaiset kynsikkäät, ettei sormet ole ihan umpijäässä työpäivän jäljiltä. Niillä pystyy kuitenkin näpyttelemään tietokonetta ja tekemään kaikkea muutakin niinku ei hanskoja oliskaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja minusta ei ole löytynyt muuta "vikaa" kuin hiukan matalanpuoleinen verenpaine.

      Poista
    2. Voi ei, sullakin samanlaista! Tommoiset kynsikkäät varmaan on ihan fiksut :) Mulla myös toistaiseksi ainoa "diagnoosi" on tuo matala verenpaine. Mutta saa nyt nähdä ilmeneekö lääkärissä jotain muutakin..

      Poista
  5. Täällä kanssa 19-vuotias palelee ihan armottomasti olkoot kesä tai talvi.. Ainoa paikka missä tarkenen on tosiaan ulkomailla, mutta sielläkin yöllä ja illalla aina kylmä! Luulin sen johtuvan myös siitä, kun meillä kotikotona asuessa sisälämpötila oli n. 20 asteen paikkeilla ja nukuinkin aina kahden peiton alla.. Muutin kerrostaloon ja täällä sisälämpötila 26 eikä helpota.. Minulla myös katottu kilpirauhaset ja kaikki mahdollinen muttei niissä mitään vikaa :) Ja täällä kanssa alhainen verenpaine, johtunee ehkä sitten siitä?

    Toivottavasti löydät jotain apua, kirjoittele siitä jos joku helpottaa niin kokeilen samaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi ikävää, että säkin palelet noin paljon! Matalat verenpaineet varmasti vaikuttaa asiaan, mutta aika rajua jos tää johtuisi pelkästään siitä! Mäkin nukun monesti tuplapeitolla, viltillä ja vielä täysissä pukeissa :D Tuun ehdottomasti jakamaan vinkkejä jos jotain keksin :P

      Poista
  6. Mä luulin olevani paha vilukissa, mutta ei mun tilanne kyllä olekaan niin paha verrattuna suhun, vaan ihan normaalin rajoissa kai :D Ei tuo ihan normaalia voi olla että noin paljon joudut palelemaan, toivottavasti siihen selviää joku syy ja saat helpotusta asiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toivottavasti jotain selviäisi lääkärissä ensi kuussa, tai no tavallaan toivon tietenkin että kaikki arvot ois normaalit. Mutta voisi kyllä mennä ohi tää kamala palelu.

      Tänään toisaalta hinkkasin pöydästä ja syöttötuolista tahroja niin antaumuksella, että tuli kuuma ja piti riisua kylpytakki. Siinä sitten pelkissä pikkareissa ja t-paidassa hihkuin riemusta, kuinka ei oo kylmä! :D

      Poista
  7. Pyydä kilpirauhaskokeista sitten sekä t4v ja tsh. Pelkkä tsh ei riitä! Ja muista et suomen viitteet on aivan väärät (vrt. Esim jenkit) tsh pitää olla terveellä ihmisellä alle 3 ja t4v mieluiten 15 tai enemmän. Hemoglobiinin lisäksi syytä on mitata ferritiini eli elimistön varastorauta. Itselläni todettiin anemia vaikka hemoglobiini on yli 130 niin elimistön rautavarastot on ihan tyhjät. Tsemppiä asian selvittelyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Täytyy katsoa kantapalvelusta että mitä lähetteitä mulle on laitettu ylipäätään :D

      Poista
  8. Heippa!

    Eksyin blogiisi ja tämä teksti on kun mun kirjottama! palelen myös jatkuvasti. Ja mä rakastan lämpöä, huudatan meillä ilmalämpöpumpusta koko ajana +24 ja ei auta.
    Olen jo luovuttanut itteni suhteen ja todennu että tulen aina palelemaan. Mutta ai että kun nauttisin siitä kun voisin olla vaa shortsit jalassa kotona mutta ei.. Onneksi miehenikin on kova palelemaan niin ei ainakaan tule kotona valitusta että on liian kuuma.. :D

    Onko sulla ollut vielä sitä lääkärin aikaa? selvisikö siellä mitään?

    Hyvää viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
  9. Höh, tylsää että säkin palelet :/ oon kans ite aika lailla luovuttanu ja todennu että palelen sit vaan ikuisesti :D mun lääkärin aika on ens viikolla vihdoin ni saa nähdä selviääkö jotain :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!