Kaksplus.fi

18. lokakuuta 2016

Lasten halloween-etkot

Tänään me otettiin Joelille vapaapäivä päiväkodista ja lähdettiin Alexin kerhon jälkeen pienelle reissulle. Matka kulki kohti Kädenjälkiä sydämessä -blogin Nean järjestämiä lasten halloweenbileitä. Juhlaseuraksi saatiin myös 10 plussan äiti Matleena, Snow one like you - Klara sekä Sängyn alla - Petra, kaikki tietenkin lapsineen. Mukana oli myös Nean kaksi nuorempaa sisarusta, eli lapsia oli yhteensä kaksitoista ja aikuisia viisi. Lapsilauma sai aikaan paljon sotkua ja kovan metelin, mutta sekä aikuisilla että pienokaisilla oli hauskaa. Bileet järjestettiin nyyttäreinä ja herkuttelimme sipseillä, poppareilla, hedelmillä, karjalanpiirakoilla, karkeilla sekä muffinsseilla. Leipomani sitruunamuffinssit saivat halloweeniin sopivat koristelut oranssilla karkkikuorrutteella sekä karkkihämähäkeillä.

_DSC0613_1 _DSC0551_1 _DSC0554_1

Kotiin lähdimme vasta illalla, mutta ajomatka sujui leppoisasti pimeistä tienpätkistä huolimatta. Isojen poikien mielestä mamman pitkien ajovalojen kanssa pelaaminen oli jännittävää katsottavaa ja Hugo veteli tyytyväisesti hirsiä kotiin asti. Ihanaa oli nähdä tuttuja kavereita joiden kanssa jutellaan päivittäin, mutta joita ei tule nähtyä niin usein. Pojatkin tulivat mainiosti toimeen leikkikavereiden kanssa, vaikka näkivät heitä ensimmäistä kertaa. 

_DSC0599_1 _DSC0591_2

Naamiaispukujen osalta meidän panos oli aika pieni. En keksinyt itselleni mitään pukua ja viimehetken hassut kissankorva-viritelmät menivät ihan pieleen, joten sain kelvata vain omana itsenäni. Hugo kieltäytyi pitämästä omaa naamiaispukuaan, Joel piti hainpyrstöään päällä ehkä muutaman minuutin ja Alexkin vaihtoi pian palomiesasunsa tavallisiin vaatteisiin. Puvuttomuudesta huolimatta juhlapäivä oli mukava ja piristävä pieni irtiotto tavallisesta arki-ohjelmasta. Huomenna jaksetaan taas normaaliin tapaan kerhossa, päiväkodissa ja kotihommien parissa. 

_DSC0668_1

Ihanaa, kuinka netin kautta tutuista ihmisistä voi tulla niin tärkeitä ja läheisiä, vaikka näkisikin vain harvakseltaan. Jo ensitapaamisella tuntuu, että se toinen ihminen on tuttu ja juttu luistaa alusta asti kuin olisi tuntenut toisensa jo pidemmän aikaa. Kiitos kavereille ihanasta päivästä! 

10 kommenttia:

  1. 😁 kiitos! Oli kyllä hauskaa, mut oon onnellinen et nyt pääsee nukkumaan.. 🙈👍🏻

    VastaaPoista
  2. Jane / YHTÄ KUIN KOLME18. lokakuuta 2016 klo 22.51

    Ihania muffinseja! Ja muutenkin kivan oloista :)

    VastaaPoista
  3. Oli ihan huippu kiva päivä, kiitos kun tulitte ❤

    VastaaPoista
  4. Me ei vietetä ollenkaan halloweenia.
    En ole koskaan viettänyt enkä ymmärrä miksi sitä juhlitaan.
    Amerikkalainen juhla joka jostain syystä on rantautunut suomeenkin.
    Ärsyttää kun kaupat pursuilee kaikenlaista halloween krääsää.
    Lapset usein kyselee että mitä ne on kun kaupassa käydään niin sanon vaan että semmonen juhla mitä emme itse vietä.

    Teidän juhlat näyttävät kyllä kivalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan ymmärrän sun pointin. Halloween on Suomessa piskuinen pikkujuttu verrattuna rapakon takana juhlimiseen. Toisaalta, jostain kai ne jutut saa alkunsa ja leviävät muualle. Toisaalta ihan kaikkien juhlien kaupallisuus ärsyttää mua :D Jouluakin aletaan hehkuttaa kaupoissa jo syyskuussa ja pääsiäismunat on myynnissä tyyliin heti joulukalenterien poistuttua valikoimasta. :o

      Poista
  5. Oi että miten kiva olisi ollut juhlia teidän kanssanne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tule järjestettyä jos jonkinlaista juhlaa ja miittiä vielä :)

      Poista

Kiitos kommentista!