Kaksplus.fi

31. lokakuuta 2016

Pakkomielteet lapsella

Meidän esikoinen on kova laulamaan. Hän katselee mieluusti videoita youtubesta ja hoilottelee niiden mukana. Hän säveltää ja sanoittaa omia biisejä ja väittää niiden olevan lempiartistiensa musiikkia. Yksi esimerkki on "Cheekin" biisi joka menee näin: Kuka räplää puhelinta, kuka räplää puhelinta! Niin tosissaan hän esitti asiansa, että mun oli pakko googlettaa Cheekin biisejä, mutta mitään ei löytynyt. Poika on myös Jurassic World -fani ja odottaa kuin kuuta nousevaa sitä, että on tarpeeksi ikää katsoa Jurassic Park ja Jurassic World-leffat. Kuulemma niitä on kolmaskin, Jurassic Spino. Ehkä lapsestamme tulee säveltäjän lisäksi myös elokuvakäsikirjoittaja!

musiikki_1

Minusta on tietenkin mukavaa, että lapsi on kiinnostunut musiikista, laulamisesta ja soittamisesta. Hän viihtyy muskarissa hyvin ja iloitsee kotona kuunnellessaan musiikkia ja laulaessaan. Ongelma on, että laulamiselle ei tule loppua. Se alkaa heti aamusta ja loppuu hädin tuskin illalla nukkumaan mennessä. Tätä jatkuvaa laulamista on kestänyt pitkään, muistaakseni ainakin vuoden verran. Se ei ole mitään sievää lastenlaulujen hyräilyä, vaan se on kovaäänistä mölyämistä siansaksalla (eli "englannilla"). Woo tshu dee ou nou my waawou aa wii tabooo ja muuta sellaista. Cheek on väistynyt ykkösidolin paikalta ja lempibiiseiksi suomiräpin tilalle on tullut Alan Walkerin Sing Me To Sleep, Charlie Puthin We Don't Talk Anymore ja Justin Bieberin eebii laav juu, eli Let Me Love You. Youtubesta taas kuunnellaan jenkkiräppiä, joiden videoissa on välkkyvät leijonansilmät. 

On hyvä, että lapsi on todella kiinnostunut tietyistä asioista. Mutta liika on liikaa. Yrität selittää lapselle, että aamuseitsemältä veljien, vanhempien ja naapureiden nukkuessa ei saa hoilotella. Kerrot, kuinka päiväkodissakin on tullut jo sanomista siitä, etteivät muut lapset saa päivälevolla levättyä koska laulamisestasi ei tule taukoa. Kotona ei nyt sinäänsä haittaa, vaikka lapsi hoilaisi aamusta iltaan, vaikka metelin keskellä ne kaikki ylimääräiset ärsykkeet haluaisikin karsia pois. Mutta, ennakoivasti ajateltuna päiväkodissa mölyäminen ei todellakaan ole viisivuotiaalle hyvä juttu. Koulutaival alkaa pian eikä siellä voi tunneilla touhuilla mitä huvittaa, pitää osata olla hiljaa ja kunnioittaa luokkakavereiden työrauhaa. Ei auta mainita, että voisitko olla hetken laulamatta. Se hetki todellakin tarkoittaa lapsen mielessä vain hetkeä, eli noin 2-36 sekuntia. Saa olla koko ajan huomauttamassa, että pyysin sinua olemaan nyt hetken hiljaa. Että saat laulaa sitten kun on parempi hetki laulamiselle, muskarissa tai päiväkodin laulutuokiossa, tai vähän myöhemmin kuin nyt kesken pukemisen, kun on vähän kiirekin.

musiikki_2

Pikkuveljelläni oli aikanaan samantapaisia ongelmia, joskin kyse oli laulamisen sijaan rummuttamisesta. Hän soitti rumpuja kotona ja aina kun hän ei ollut rumpusetin ääressä hän paukutti mitä tahansa muuta. Pöydänreunat, seinät, kynät, purkit, vispilät ja kehon osat saivat rytmikyytiä kaksneljäseitsemän. Polvirummut olivat niin kovassa käytössä, että ihmetellä piti, ettei housut kuluneet reisistä puhki tai kämmeniin tullut hiertymähaavoja. Muistaakseni liiallisesta rummutuksesta tuli aika isokin juttu sekä koulussa että kotona ja siitä sai toden teolla harjoitella irti. Olen huolestunut, että ollaan pian Joelin kanssa samanlaisen vieroituksen ääressä. En nyt tiedä ihan lukeutuuko tällaiset laulamis- ja rummutusongelmat pakkomielteiksi, mutta ihan selkeästi se on ongelma jos pyynnöistä huolimatta ei osaa lopettaa tavaksi tullutta tekemistä. Että se laulaminen tai muu toiminta vain jatkuu ja jatkuu lopettamiskehoituksista huolimatta, tai että hetken hiljaisuuden jälkeen automaattisesti ja huomaamatta jatkaa sitä taas.

Onko jollain kokemuksia vastaavista jutuista? Miten häiritsevä käytös on saatu kitkettyä lapsesta?

30. lokakuuta 2016

Lasten Halloween 2.0

Vietettiin tänään kotonamme tämän syksyn toisia lasten halloween-juhlia. Sovittiin ystäviemme kanssa eilen ilallla pika-aikataululla juhlivamme halloweeniä ja päätettiin järjestää juhlat meillä. Kaivoin kaapista sen ainoan pienen pussillisen halloween-koristeita ja survoin koristeita joka paikkaan. Kodista tuli ihan kivan näköinen, joten taidetaan fiilistellä vielä pyhäinpäivään asti näissä tunnelmissa. Oransseista, valkoisista ja liiloista ilmapalloista syntyi permanenttitussin avulla lepakoita, haamuja sekä kurpitsoja. Valkoisesta lakanasta ja lampusta kyhätty haamu piilotti sotkut hyllyköstä ja sai vielä pelottavan naamarinkin.

_DSC0614_1 _DSC0630_1 _DSC0622_1 _DSC0615_1 _DSC0633_1 _DSC0626_1 _DSC0638_1

Nyyttäriteemalla hoidetut pippalot oli hyvä idea ja lasten pukeutumisinto oli taas hieman ontuvaa. Pöydässä oli tarjolla lihapiirakoita, pizzaa, haamubanaaneja, kurpitsamandariineja, myrkkyboolia, luurankosuklaita ja karkkia, haamu-muffinseja sekä suolatikkuja ja poppareita. Kaikki maistui sekä aikuisille että lapsille ja juhlien loputtua meille jäi ainoastaan kymmenen kilon verran muruja imuroitavaksi. Kuvia ei itse juhlijoista tullut räpsittyä, kun oli liikaa juoruiltavaa tyttöjen kanssa. Kivaa oli kuitenkin!

Vietittekö Halloweenia tänä viikonloppuna vai juhlitteko vasta pyhäinpäivänä?

28. lokakuuta 2016

Avuton autoton äiti

Meillä on ollut oma auto nyt kaksi vuotta. Sitä ennen lainasimme vanhempieni autoa aina tarpeen vaatiessa, eikä ongelmia liikkumisen suhteen ollut. Kahden lapsen kanssa matkustaminen julkisilla kulkuvälineillä sujui hyvin, kun molemmat sai teljettyä tuplarattaisiin ja myöhemmin matkarattaisiin ja seisomalaudalle. Hugon syntymän jälkeen ostimme oman auton, koska ajatuksena esimerkiksi kerhoon menemiset ja sieltä hakemiset tuntuivat liian vaivalloisilta kolmen lapsen kanssa bussilla kulkien. Muutenkin suhteellisen vilkkaat aamut saisivat yhden stressitekijän lisää, kun pitäisi ehtiä tiettyyn bussiin ollakseen ajoissa siellä missä pitää. Jos automme on ollut huollossa, niin olemme aina onnistuneet järjestämään vanhempieni auton lainaan. Esimerkiksi pari viikkoa sitten tapahtunut kolari sattui niinkin sopivaan ajankohtaan, jos näin voi sanoa, että vanhempani olivat ulkomaanmatkalla ja pystyimme lainata heidän autoaan koko sen ajan kun oma automme oli korjattavana.

DSC_1184_1

Eilen Samin lähtiessä töistä kotiin auto hajosi kesken matkan. Emme vielä tiedä missä vika on, mutta auto jouduttiin kuitenkin hinauttamaan korjaamolle emmekä tiedä kauanko korjauksessa kestää. Vanhemmilta auton lainaaminen ei onnistuut ja tähän hätään emme saaneet korjaamoltakaan sijaisautoa, joten muskarireissu olisi hoidettava muilla keinoin. Stressasin asiaa jo koko eilisillan, koska tiedän että ollaan hitaita aamuisin ja lapset eivät käsitä kiirettä samalla tavoin kuin aikuiset. Ei siinä auta hoputtaa, että sukat jalkaan ja jugurtti naamariin, nyt on juostava bussiin. Tunsin syyllisyyttä jo siitä, että ajattelin jättäväni muskarit väliin tällä viikolla. Miksi lasten täytyisi jäädä pois kivasta harrastuksesta ja kärsiä siitä, että äiti on uusavuton bussimatkustaja joka stressaa liikaa kaikesta? Päätin siis tsempata itseäni, suunnitella ja mennä mahdollisimman monesta kohtaa sieltä, missä aita on matalin.

DSC_1180_1

Pakkasin illalla vaatteet valmiiksi pinoihin, jotta lapsilla olisi helppo pukea. Ostin kaupasta evästä, joka kävisi aamupalan sijaan bussireissulla syötäväksi. Aamulla ei tarvitsisi kuin pukea ja lähteä, hampaatkin voi pestä muskarista kotiin tullessamme. Katsoin bussiaikataulut valmiiksi ja painoin mieleen vielä kakkosvaihtoehdonkin, jos ensimmäiseen bussiin emme kerkeäisi. Asetin jopa herätyskellon aamuksi, jotta varmasti heräisimme riittävän ajoissa. Sit ei muuta kuin bussipysäkkiä kohti. Bussiin päästyämme evääksi banaania ja karjalanpiirakkaa. Matka sujui rattoisasti ja pojilla oli kivaa. Matka kaatosateessa bussipysäkiltä muskariin oli vähintäänkin mielenkiintoinen, kun sateenvarjo huojui tuulessa ja lätäköt loiskivat kumisaappaiden alla. Ehdittiin kuitenkin ajoissa perille. Kotimatkalle sain onneksi järjestettyä kyydin, muskarista väsyneinä ja nälkäisinä lapset olivat jo sen verran levottomia, etten tiedä miten oltaisiin pärjätty kotiin asti menettämättä hermojamme koko sakki. 

DSC_1171_1

Oikeasti on aika noloa, kuinka suuren sirkuksen tein siitä, että auton sijaan mentäisiin muskariin bussilla. Ties kuinka moni kulkee aamuisin bussilla päiväkodin kautta töihin ja iltapäivällä takaisin vailla ongelmia. Olen luonteeltani melkoinen kontrollifriikki ja bussilla kulkemisen sijaan suurin vastoinkäyminen taisi olla se, että jokin juttu pitäisi yhtäkkiä tehdä erilailla kuin aiemmin. Onhan se elämä hankalaa, jos sen sellaiseksi tekee. 

Kuljetteko te päiväkotiin, töihin ja harrastuksiin autolla vai julkisilla?

27. lokakuuta 2016

Miksi aina paleltaa?

Mulla on aina kylmä. Olen kuin jääkalikka. Palelen jatkuvasti. Palelu on sellaista sisälmyksiin asti tuntuvaa tärisyttävää kylmyyttä. Olen kärsinyt palelusta pitkään. Jo teinivuosina muistan laittaneeni koulun jälkeen saunan päälle ja istuskellut siellä 40 asteen lämmössä lauteilla täysissä pukeissa läksyjä tehden. Otin kuumia suihkuja kahdesti päivässä ja äitini ihmetteli, mikä mua vaivaa. Tuolloin teininä pukeuduin naurettavan vähiin vaatteisiin kylmälläkin säällä, joten osittain jatkuva kylmyys oli täysin itse aiheutettua. Samaan aikaan olin syömishäiriön pauloissa sekä aliravittu että alipainoinen ja kärsin anemiasta. Keholla ei ollut energiaa edes yrittää lämmittää itseään.

kylmä_2

Nyt tämän syksyn aikana paleluni on noussut ihan uudelle tasolle. Loppukesästä talomme ilmastointi oli reilun kuukauden verran rikki ja asuntojen sisälämpötilat olivat siellä 25-30 asteen kohdilla. Iltaisin käperryin silti villasukat jalassa viltin alle lämmittelemään. Ilmastoinnin korjautuksen jälkeen sisälämpötilamme on ollut sellaista 21-25 astetta ja paleluni on vain lisääntynyt entisestään. Jo kesäiltoina muistan istuneeni pihalla joskus Samin talvitakki päällä. Kotona ollessani pukeudun kunnon vaatearsenaaliin, mutta tärisen kylmyydestä edelleen. Tätä kirjoittaessani minulla on päälläni sukat, villasukat, jumppatrikoot, verkkarit, ohut pitkähihainen, villaneule sekä paksu huppari. Silti tuntuu kohmeiselta, vaikka lämpömittari näyttää 22 astetta. 

kylmä_3

Jo jääkaapin avaaminen aiheuttaa vilunväristysiä. Ulos mennessä kylmyys iskee sillä sekunnilla kun kehoni altistuu ulkoilmalle. Ongelma ei ole ainoastaan ääreisverenkierrossa, vaikka sormet ja varpaat palelevatkin helpoiten. Kylmyys tunkee kehon läpi luihin ja sisäelimiin asti. Paleluun ei tunnu auttavan mikään, joten olen antanut periksi pukeutumisen osalta. Kotona kerrospukeudun ja fiilistelen kuuman juoman kanssa viltin alla, mutta ulos lähtiessäni puen mitä huvittaa lämpötilasta huolimatta. Lapsivapaallamme lähdin uhkarohkeasti liikenteeseen viiden asteen supertuuliseen säähän ohuissa sukkahousuissa ja hameessa. Jos palelee riippumatta siitä, onko toppahousut vai paljaat sääret, niin kai sitä voi sitten pukeutua edes nätisti? Tässä on vissiin seuraavaksi lähdettävä pilkkihaalariostoksille. 

kylmä_1

Eräs lukijani pohti snäpissä näkyneen "käytän toppatakkia sisätiloissa"-kuvan jälkeen, voisiko kilpirauhasessani olla jotain ongelmaa. Verenpaineeni ovat matalat, kai sekin voi vaikuttaa paleluun. Nyt toinen ystäväni epäili myös huonoja hemoglobiiniarvoja, joista olen nuorempana kärsinyt. Jostainhan tämän jatkuvan perustavanlaatuisen kylmyyden on johduttava, eli jotain vikaa minussa täytyy olla. Otin siis itseäni niskasta kiinni ja varasin itselleni ajan lääkärille sekä pyysin lähetteitä verikokeisiin. Sain ajan vasta reilun kuukauden päähän, joten toivotaan sormet ristissä, etten ole vielä silloin Han Solon tavoin syväjäässä. 

Onko muita jotka kärsivät sietämättömästä palelusta? Onko paleluun löytynyt syitä?

24. lokakuuta 2016

Treffipäivät - omaa aikaa vanhemmille

Viime vuoden joulukuusta alkaen meidän perheellä sekä lasten isovanhemmilla on ollut järjestely, jonka mukaan kerran kuukaudessa lapset menevät mummille tai mommolle ja papalle yökylään ja me saadaan Samin kanssa kahdenkeskeistä aikaa. On ihanaa, että sekä Samin äiti että minun vanhemmat ovat ilolla mukana hoitamassa lapsia ja mahdollistamassa meille tärkeää omaa aikaa parisuhteen ylläpitämiseksi. Pikkulapsiaika on varmaan jokaiselle perheelle raskasta aikaa - vauvan tai lasten hoitovelvollisuudet jyräävät helposti parisuhteen yli ja unohdetaan, että ollaan äidin ja isän lisäksi myös pariskunta. Väsymys, kehitysvaiheet, työt ja kodin hoidon stressi vie aikaa ja voimaa, eikä enää jaksa edes yrittää panostaa puolison kanssa yhteiseen aikaan. Sitä tahtoo vain kaatua illalla sänkyyn ja toivoa kerkeävänsä nukkua muutaman tunnin katkeamatonta unta ennen seuraavan päivän haasteita. 

DSC_0495_1

Yhteinen aika on pienten lasten vanhemmille ehkä jopa vieläkin tärkeämpää, kuin lapsettomille pariskunnille tai kouluikäisten lasten vanhemmille. Vauvavuoden aikana erotaan helposti, koska uusi elämäntilanne, vauvanhoito, valvotut yöt ja parisuhteen taka-alalle jääminen saattaa ihan huomaamattakin etäännyttää puolisot toisistaan. Valvomisesta ja uhmakiukutteluista väsyneenä puolisonkin kanssa tulee helpommin riideltyä ja pienetkin asiat voivat paisua isoiksi konfliktitilanteiksi. Tiedän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta lastenhoidolle, koska tukiverkkoa ei ole tai sukulaiset asuvat kaukana. Olisi kuitenkin tärkeää järjestää sitä yhteistä aikaa omien mahdollisuuksien mukaan - vaikka se olisi vain yhdessä syöty iltapala lapsen nukkuessa tai kahdenkeskeinen hetki kahvikupin äärellä töiden jälkeen lapsen katsoessa pikkukakkosta. Pienikin yhteinen aika on tärkeää. Muutaman kuukauden ikäisen vauvan voi jättää tutun aikuisen luokse pariksi tunniksi ja järjestää pikatreffit. Lasten kasvaessa voi sopia yökyläreissuja ja saada hieman pidempiä, kiireettömiä vapaahetkiä. 

snäppi_1

Meidän lapset tykkäävät todella paljon yökyläilyistä ja odottavat niitä aina innolla. Isovanhempien kanssa vietetty aika on spesiaalia heille ja me hyödymme siitä samalla itsekin. Meilläkin on parisuhteessa niitä huonoja vaiheita, mutta tämä säännöllinen treffipäivä-käytäntö on kyllä ollut todella hyvä juttu. Kun on jotain mitä odottaa, niin saa lisäpuhtia niihin arjen vaikeisiin hetkiin. Aiemmin veimme lapset hoitoon vain silloin, jos oli jotain menoa, mutta nykyään on niitäkin päiviä jolloin ei ole mitään erityistä suunnitteilla ja voi mennä ihan fiiliksen mukaan kuten aikana ennen lapsia. Ei ikinä tiedä, mistä itsensä illan mittaan löytää. Olemme vuoden treffipäivien aikana kokeilleet uusia juttuja, pitäydytty tutuissa leffa&illallinen-tyyppisissä treffeissä ja välillä juhlittu kavereiden kanssa aamuun asti. Juuri eilen puhuttiin siitä, kuinka joskus olisi mukava vain lojua kotona ja oikeasti ottaa ilo irti lapsivapaasta vaikka nukkumalla viidentoista tunnin yöunet ikuisten univelkojen kuittaamiseksi. Toisaalta todettiin myös, että kun harvemmin pääsee kahdestaan liikenteeseen olisi myös kiva silloin tehdä jotain vähemmän tavanomaisempaa - kotona löhöily kun on sen ihanuudestaan huolimatta aika tylsä vaihtoehto. 

IMG_20160710_141919

Meidän treffipäivät jakautuvat yleensä kahteen osaan: ensin ollaan kahdestaan ja nautitaan parisuhdeajasta, sitten nähdään kavereita. Aina molemmat eivät toteudu, eli joskus ollaan isommalla porukalla koko aika ja joskus taas ihan kahdestaan. Yhdistelmä molempia on kuitenkin osoittautunut toimivaksi ja kivaksi tavaksi viettää lapsivapaata. Meidän viimeisen vuoden treffipäivät ovat sisältäneet muun muassa seuraavia harrastuksia: tuplatreffejä sekä kotona että ravintolassa, leffassa käymistä ja elokuvien katselua kotona, keilailua, bileitä, festareita, ravintolaillallisia, shoppailua ja museokäyntejä. Leikkaukseni takia useampi urheilupainotteinen kesäaktiviteetti sirtyi suosiolla ensi kesälle, tarkoituksena olisi käydä esimerkiksi testailemassa kiipeilyratoja. Iso osa treffi-ideapankissamme vielä odottavat ideat ovatkin liikuntapainotteisia - ollaan vähän laiskoja ja valitaan mieluummin pihviä ja olutta kuin hikistä huhkimista, tätä voisi hieman muuttaa ensi vuonna. Tuntuu myös, ettei uusia ideoita treffipäiville enää keksi niin helposti - klassiset elokuvissa käynnit ja ravintolaillalliset on jo nähty ja nyt pitäisi keksiä uusia ja jännittäviä juttuja ensi vuodelle. 

IMG_20160806_170508

Meillä on jo muutamat jutut jo suunnitteilla, ainakin aiomme toteuttaa Samin päivä ja Jennin päivä -tyyliset treffit, jolloin toinen osapuoli saa suunnitella itselleen mieleisen ohjelman koko päivälle. Tällä tavoin saadaan vähän kosketusta niihin puolisolle mieleisiin juttuihin ja varmasti uusia kokemuksia. Me ollaan Samin kanssa todella erilaisia niin luonteidemme kuin kiinnostusten kohteidemme osalta joten tällaisilla treffeillä oppii tuntemaan toista entistä paremmin ja pääsee hieman astumaan ulos omalta mukavuusalueeltaan. Ensi kesän festariviikonloppuja odotellaan nyt jo innolla, samoin tuota aiemmin mainittua kiipeilyrataa. Huvipuistoonkin olisi kiva mennä, kun ei aikuisten kesken tänä vuonna tullut käytyä. Ideoita ei kuitenkaan voi koskaan olla liikaa, joten kuulisin mielelläni teidän lukijoiden kokemuksianne. Millaisilla treffeillä olette käyneet ja mitä kaikkea uutta ja kivaa voisi kokeilla?

Jakakaa siis onnistuneimmat, erikoisimmat ja hauskimmat treffi-ideanne kommenttiboksissa!

Kuvat taattua puhelinlaatua - seuraa Instagramissa ja Snapchatissa @jenskujne

18. lokakuuta 2016

Lasten halloween-etkot

Tänään me otettiin Joelille vapaapäivä päiväkodista ja lähdettiin Alexin kerhon jälkeen pienelle reissulle. Matka kulki kohti Kädenjälkiä sydämessä -blogin Nean järjestämiä lasten halloweenbileitä. Juhlaseuraksi saatiin myös 10 plussan äiti Matleena, Snow one like you - Klara sekä Sängyn alla - Petra, kaikki tietenkin lapsineen. Mukana oli myös Nean kaksi nuorempaa sisarusta, eli lapsia oli yhteensä kaksitoista ja aikuisia viisi. Lapsilauma sai aikaan paljon sotkua ja kovan metelin, mutta sekä aikuisilla että pienokaisilla oli hauskaa. Bileet järjestettiin nyyttäreinä ja herkuttelimme sipseillä, poppareilla, hedelmillä, karjalanpiirakoilla, karkeilla sekä muffinsseilla. Leipomani sitruunamuffinssit saivat halloweeniin sopivat koristelut oranssilla karkkikuorrutteella sekä karkkihämähäkeillä.

_DSC0613_1 _DSC0551_1 _DSC0554_1

Kotiin lähdimme vasta illalla, mutta ajomatka sujui leppoisasti pimeistä tienpätkistä huolimatta. Isojen poikien mielestä mamman pitkien ajovalojen kanssa pelaaminen oli jännittävää katsottavaa ja Hugo veteli tyytyväisesti hirsiä kotiin asti. Ihanaa oli nähdä tuttuja kavereita joiden kanssa jutellaan päivittäin, mutta joita ei tule nähtyä niin usein. Pojatkin tulivat mainiosti toimeen leikkikavereiden kanssa, vaikka näkivät heitä ensimmäistä kertaa. 

_DSC0599_1 _DSC0591_2

Naamiaispukujen osalta meidän panos oli aika pieni. En keksinyt itselleni mitään pukua ja viimehetken hassut kissankorva-viritelmät menivät ihan pieleen, joten sain kelvata vain omana itsenäni. Hugo kieltäytyi pitämästä omaa naamiaispukuaan, Joel piti hainpyrstöään päällä ehkä muutaman minuutin ja Alexkin vaihtoi pian palomiesasunsa tavallisiin vaatteisiin. Puvuttomuudesta huolimatta juhlapäivä oli mukava ja piristävä pieni irtiotto tavallisesta arki-ohjelmasta. Huomenna jaksetaan taas normaaliin tapaan kerhossa, päiväkodissa ja kotihommien parissa. 

_DSC0668_1

Ihanaa, kuinka netin kautta tutuista ihmisistä voi tulla niin tärkeitä ja läheisiä, vaikka näkisikin vain harvakseltaan. Jo ensitapaamisella tuntuu, että se toinen ihminen on tuttu ja juttu luistaa alusta asti kuin olisi tuntenut toisensa jo pidemmän aikaa. Kiitos kavereille ihanasta päivästä! 

17. lokakuuta 2016

Maanantai, surkeuden huipentuma

Sami on viettänyt viiden viikon sairaslomaa murtuneen ranteen kanssa ja palasi tänään töihin. Arkeen paluu meni juuri niin kuin pitääkin, eli suoraan sanottuna päin mäntyä. Koko loman aikana hieman ennen kahdeksaa heränneistä lapsista kaksi kolmesta olivat tänään pystyssä jo reippaasti ennen seitsemää. Jugurttilusikat lentelivät aamupalapöydässä Tero Pitkämäen keihään tavoin ja kukaan ei halunnut pukea ulkovaatteita. Hugo kiukutteli koko matkan päiväkodille ja kerholle, häntä sai siis kantaa niska-perseotteella huutoa kuunnellen. Itselläni meni vielä niskassa joku hermo niin jumiin että silmissä pimenee päätä kääntäessä ja koko oikea käsi on tunnoton sormenpäihin asti. Ah, mikä ihana maanantai. Tällaisena aamuna ymmärrän varsin hyvin maanantaiviha-memejä somessa jakavia ihmisiä. Onhan tää nyt ihan älytön tapa aloittaa uusi viikko.

baddayquote

Aamupäivällä oli tarkoitus lähteä Hugon kanssa leivontakauppaan hakemaan tarvikkeita huomisia halloween-juhlia varten. No, isäni soitti että hänen autonsa akku on loppu joten kierrettiin sitä kautta auttamassa auton käynnistyksessä ja ehdittiin juuri ja juuri ajoissa hakemaan Alex kerhosta. Käytiin sitten kolmeen pekkaan kaupassa kerhon jälkeen mutta se ylimääräinen kymmenen minuuttia riitti siihen, ettei Hugo jaksanut hereillä kotiin asti. Nukkuvaa lasta sisälle kantaessani jätin jalan oven väliin ja sain kipeän haavan nilkkaan. Hetken aikaa luulin päivän muuttuneen paremmaksi, kun rakenneltiin poikien kanssa legoilla pitkä tovi sulassa sovussa. Mutta sitten oli välipala-aika ja avasin jääkaapin oven pudottaen tölkillisen maitoa päälleni sekä pitkin lattiaa. Jotain kirottua tässä päivässä taitaa olla, saa nähdä mitä kaikkea ehtii vielä loppupäivänä tapahtua...

_DSC0493_1

Arki jatkuu uudenlaisena tästäkin eteenpäin. Samin työt vievät suurimman osan päivästä ja minä olen taas lähes täyspäiväisesti kotona. Lopetin sen työn, josta täällä blogissa aiemmin kirjoittelinkin. Lopetuspäätöksen takana oli minun viihtymättömyyden lisäksi myös se fakta, että Samin tienatessa alle viikossa enemmän kuin minä kuukaudessa, minun ei olisi järkevää jatkaa työssä. Minun työpäivieni takia Samin olisi pitänyt lähteä töistä etuajassa kolmena päivänä viikossa ja rahallisesti Samin palkassa näkyvä ero olisi ollut minun palkkani hyötyä suurempi. Minulla tosiaan oli tuossa elo-syyskuussa kaksi osa-aikaista työtä päällekäin kotiäitiyden lisäksi ja jatkan edelleen yhdessä työssä. Tämä kyseinen työ on huomattavasti paremmalla palkalla kuin se, josta irtisanouduin, mutta töitä on viikko- ja kuukausitasolla paljon vähemmän. Vähäinenkin työ on kuitenkin parempi kuin ei työtä ollenkaan.

_DSC0526_1

Kovasti täällä mietitään myös ensi syksyä, jolloin Hugo täyttää kolme vuotta ja oikeutemme kotihoidontukeen loppuu. Jatkanko kotiäitinä, vaikken siitä tukia saa, jotta Hugokin pääsee kerhoon ja Alex voi pysyä tutussa kerhossa esikoulun aloitukseen asti? Teenkö ilta- ja viikonlopputöitä jotta voin olla päivät kotona? Haenko kokopäiväisesti töitä tai opiskelupaikkaa? Mitä edes tahtoisin opiskella? Pitääkö minun hakea pojille varmuuden vuoksi päiväkotipaikkoja? Ajatukseni ovat ihan sekaisin koko tulevaisuudesta. Ainoa varma asia on, että Joel aloittaa esikoulun. Kaikki muu on toistaiseksi avoinna ja se todellakin ahdistaa tällaista suunnittelua rakastavaa ihmistä.

Mukavampaa maanantaita lukijoille! Vai oletteko tekin maanantai-vihaajia?

11. lokakuuta 2016

Vähän lihattomampi lokakuu

Meistä ei olisi kasvissyöjiksi. Monet liharuoat ovat perheemme lemppareita enkä usko, että osaisin tehdä tarpeeksi hyvää kasvisruokaa. En tiedä miten proteiinin saannin saisi korvattua täysin lihattomassa ruokavaliossa enkä oikeastaan jaksaisi nähdä hirveästi vaivaa harjoitellessa uudenlaista ruoanlaittoa. Olemme kuitenkin miettineet viime aikoina lihansyönnin vähentämistä edes jossain määrin. Ollaan viimeisten viikkojen aikana tehty 1-2 kasvisruokaa viikossa, lähinnä helppoja vaihtoehtoja, kuten erilaisia kasvissosekeittoja. Lihan määrää ruoissa ollaan myös vähennetty korvaamalla ne osittain kasviksilla. 

Lihaton lokakuu sattui vain tähän hetkeen, mutta meidän lihansyönnin vähentämisprojekti ei varsinaisesti liity siihen. Tänään tein herkullista liha-kasvislasagnea ja ajattelin jakaa reseptin teidänkin kanssa, jos joku vaikka haluaisi myös vähentää lihansyöntiä kuitenkin lopettamatta sitä kokonaan. Normaalisti teen lasagnen 800g jauhelihasta, mutta tällä kertaa puolitin lihan määrän ja korvasin sen osan kasviksilla. Lasagnesta tuli ihan yhtä riittoisa kuin täysin lihallisesta versiosta ja sitä syödään ainakin pari päivää.

lasagne

Liha-kasvislasagne

400g vähärasvaista naudan jauhelihaa
1 suippopaprika
1 kesäkurpitsa
3 keskikokoista porkkanaa
1 punasipuli
vaaleita ja tummia lasagnelevyjä
500g paseerattua tomaattia
juustoraastetta 
juustokastiketta (itse käytin tölkkiversiota)

Kuullota pilkotut sipulit pannussa tilkassa öljyä. Lisää suikaloidut paprikat sekä raastettu kesäkurpitsa ja raastetut porkkanat. Lisää viimeiseksi jauheliha ja mausta. Minä käytin valkosipulia, italialaista yrttisekoitusta ja mustapippuria. Ruskista jauheliha ja lisää tölkillinen paseerattua tomaattia, anna hautua hetken aikaa. Täytä vuokaan vuorotellen lasagnelevyjä, jauhelihakastiketta, jusutoraastetta ja juustokastiketta. Itse käytän sekä tavallisia että täysjyväisiä lasagnelevyjä yleensä kerroksissa vuorotellen. Paista 20 asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Kasviksilla höystetty lasagne maistui herkulliselta eikä kukaan huomannut, että lihaa oli vain puolet siitä mitä normaalisti. 

Pienilläkin muutoksilla voi kantaa kortensa kekoon pienentääkseen omaa hiilijalanjälkeään. Vähentämällä lihansyöntiä ei välttämättä tarvitse ryhtyä kokonaan kasvissyöjäksi, mutta tekee silti hyvää. Itsekin ajattelen, että mitäpä minun pienen ihmisen minimaaliset ekotekoni koko maailmassa muka vaikuttavat? Kaikki elämäntapani eivät todellakaan ole ekologisia, niin vaikuttaako näin pieni asia oikeastaan yhtään mihinkään? Totuus kuitenkin on, että kyllä se pienikin teko on osa isompaa kokonaisuutta.

Vietättekö te lihatonta lokakuuta? Tai edes vähän lihattomampaa lokakuuta?

8. lokakuuta 2016

ONKS PAKKO HUUTAA?!

Pienessä reilun 70 neliön asunnossa raikaa huuto. Niin kova huuto, että äiti ei enää yhtään ihmettele, mistä mahdollisiksi migreeneiksi luullut kovat päänsärkykohtaukset johtuvat. Huuto alkaa aamulla ja se hiljenee vasta pienten megafonien nukahdettua yöunille.

huuto_1

Joskus mietin naapureitani ja säälin heitä. Jos omia korviani särkee, niin huuto kuuluu varmasti myös viereisiin asuntoihin, samalla tavalla kuin naapureiden lasten aamukiukuttelut, koirien haukkumiset ja yölliset känniriidat kuuluu meille. No, se nyt kuuluu asiaan jokaisessa talossa, jossa asunnot ovat vierekkäin tai päällekäin. Elämisen ääniä saakin toki olla, lapset on lapsia ja maailmaan mahtuu ääntä.

huuto_2

Olemme yrittäneet kitkeä tahallista huutoa, mutta suhteellisen pienellä menestyksellä. Pienessä asunnossamme kuulisi kyllä normaalin puheäänen vaikka olisikin vastakkaisilla puolilla kotia. Silti desibelit nousee vaikka istuisi vierekkäin. Ja tietenkin saadakseen äänensä kuuluviin lasten mölinän yli, on pakko korottaa itsekin ääntä. Sehän on mahtavaa esimerkin antamista, huutaa nyt huutaville että olkaa hiljaa! Huutamalla ei voi opettaa hiljaisuutta, mutta kuiskaus hukkuu muiden äänien alle. Siksi kai nuo eivät olekaan ottaneet pyynnöistäni kuuleviin korviin. Kuka nyt voisi möykätessä kuullakaan muuta kuin sen oman äänensä?

huuto_3

Ennen lastensaantia en pitänyt hiljaisuudesta. Musiikki raikasi jatkuvasti ja vaikken katsonut telkkaria saattoi sekin olla päällä vain taustahälinäksi. Lastensaannin jälkeen tätä luksusta on oppinut arvostamaan ihan eri tavalla. Usein todellisuus kuitenkin on se, että yllättävä hiljaisuus tarkoittaa lasten olevan pahanteossa. Tämä on varmasti useimmille vanhemmille tuttua? Illan pimetessä hiljaisuuden laskeutuessa kodin ylle raukea ja rauhallinen olo valtaa koko kehon. 

huuto_4

Pohdiskelen usein, kuinka pienistä lapsista lähteekin noin mahdottoman kovia ääniä. Keuhkokapasiteettia harjoitellaan ihan äärirajoille. En kuitenkaan ärsyynny esimerkiksi muiden lasten äänille yhtä paljon kuin omieni metelöinnille. Minua ei haittaa lapsivapaalla ravintolassa ollessani viereisen pöydän lihapullasodan keskellä kikattavat lapset. Tuntemattomien vauvojen huudolle taas tulen lähinnä myötätuntoiseksi ja tekisi mieli juosta kaappaamaan pienokainen omaan syliin rauhoitettavaksi. 

Millainen äänimaailma teidän kodeissanne on?

5. lokakuuta 2016

Huohottava punainen hikipirkko

On kulunut melkein viisi kuukautta rintaleikkauksestani. Kahden kuukauden liikuntakielto rintaleikkauksen jälkeen loppui jo ajat sitten, mutta minä laiskana otin vähän omaa lomaa treenaamisesta siihen päälle. Mukavuudenhalun lisäksi olen myös epäillyt kroppani valmiutta ja lihasteni kestävyyttä. Liikuntakiellon loppumisen ja tämän päivän välillä tekemäni treenit taitavat olla laskettavissa yhden käden sormilla. Nyt kuitenkin kyllästyin olemaan löysä, laiska ja väsynyt. Treeni tuo energiaa päiviin ja mieli pysyy virkeämpänä kun tekee jotakin. Olen ainakin itse huomannut, kuinka laiskotellessa väsyy entisestään ja muuttuu ihan passiiviseksi.

treeni_02

Tänään siis päätin, että laiskottelu loppu NYT! Olen seurannut Kayla Itsinesin Bikini Body Guidea reilun vuoden ajan ja tänään kaivoin treeniohjeet esiin ja ryhdyin huhkimaan. Kaylan treenit ovat kestoltaan "vain" 28 minuuttia, mutta helppoja ne eivät siitä huolimatta ole. Ensimmäiseksi kunnon treeniksi sujui oikein hyvin. Kevyt hyppiminen sujuu, kunhan on varovainen ja punnerrusasentokin onnistuu jo. Olen ollut ehkä liiankin varovainen rintalihasten käyttöön leikkauksen jälkeen, mutta ainakin tämän päivän treenissä en huomannut ongelmia. Saa nähdä miten käy ylihuomenna, kun vuorossa on enemmän käsitreeniä ja punnerruksia. 

Minä varsinkin olen sellainen, että suunnittelen ja lupailen itselleni kaikenlaista terveellisen ruokavalion ja ahkeran treenaamisen suhteen, mutta liian helposti pyörrän päätökseni ja huomaan taas muuttuneeni pelkäksi herkuttelevaksi mätisäkiksi sohvannurkassa. Isojen päätösten ja mahtipontisten kesäkuntoon 2056 -lupausten sijaan aionkin pitää jatkossa kiinni siitä, etten aseta itselleni mitään paineita tai tavoitteita. Pyrin toki syömään pääosin terveellistä, tavallista kotiruokaa ja treenata ohjelman mukaisesti. Jos joku treeni jää välistä niin sitten jää ja jos suuhun eksyy jotain epäterveellistä, se ei ole maailmanloppu.

treeni_01

No miten se eka treeni sitten menikään? Voitte varmaan kuvitella, kun taustalla tosiaan on 4,5 kuukautta lojumista. Jalkoja alkoi särkemään jo neljännen kyykyn jälkeen ja treenin loputtua peilistä katsoi takaisin tomaatinpunainen huohottava ihmisvarjo. Portaiden kävely tunti treenin jälkeen tuntui jo kauhealta, puhumattakaan kytkimen pohjassa pitäminen liikennevaloissa. En edes halua tietää millainen meno on huomenna sängystä noustessa! Hirveät lihassäryt on kuitenkin samalla hyvän tuntuisia, siitä tietää että on tehnyt jotain!

Onko muita, jotka herättelevät uinuvaa treeni-intoa? Entä löytyykö ruudun takaa kenties bbg-siskoja?

2. lokakuuta 2016

Merirosvosynttärit, ahoi!

Meillä vietettiin tänään 2-vuotissynttäreitä merirosvoteemalla. Tapani mukaan pyrin valmistamaan kaikki tarjoilut teeman mukaisesti ja vaikka itse sanoinkin, niin onnistuin mainiosti! Kotia koristeltiin kaikenlaisilla merirosvojutuilla, kuten merirosvolipuilla, väreihin sopivilla ilmapalloilla ja lattiaan teipatulla aarrekartalla, joka tietenkin päätyi aarrearkun luo juhlapöytään. Aarrekartta vei ulko-ovelta suoraan aarteen luo, eli juhlapöytään. 

_DSC0387_1 _DSC0408_1 _DSC0404_1

Tarjoilujen suhteen olen kokeunt hyväksi määräksi valmistaa juhlapöytään kolmea makeaa ja kolmea suolaista sorttia. Kakku on tietenkin juhlapöydän pääosassa ja siihen lisäksi riittää yhdenlainen herkku ja jotain pientä naposteltavaa. Suolaiset syötävät ovat mielestäni tärkeä osa juhlakattausta, koska se tuo tasapaino kaiken makean keskelle. Kaikki eivät myöskään makeasta välitä, joten suolaisia vaihtoehtoja on oltava. 

_DSC0394_1 _DSC0391_1

Juhlapöydässä koreili merirosvolaivoja hotdogienkin muodossa. Hodareiden lisukkeeksi paahdettua sipulirouhetta, kurkkusalaattia, ketsuppia ja sinappia. Suolaisia herkkuja oli myös kananmuna-soutuveneet, eli paholaisen munia ja merirosvojen miekkoihin seivästetyt coctailherkut, eli lihapullia, kurkkua ja luumutomaatteja vartaissa. Lopuksi kipollinen popcornia naposteltavaksi.

_DSC0395_1 _DSC0398_1 DSC_1051_1

Makeina herkkuina juhlapöydässä oli kultakolikko-dominoita, jotka värjäsin kultaisella elintarvikespraylla, sitruunakuorrutteisia sitruunamuffinseja ja suklaakuorrutteisia suklaamuffinseja asianmukaisin koristein. Herkullista! Kakkuna toimi tietenkin aarrearkku täynnä kultaa ja helyjä. Kakun tekoa jännitin eniten, sillä en tiennyt kuinka saisin aarrearkun kannen pysymään paikoillaan. Lopputulos ei taaskaan ollut ihan pinterest-mallikuvan veroinen, mutta onnistui kuitenkin omiin leipomistaitoihini nähden super hyvin! 

_DSC0425_1 _DSC0429_1 _DSC0477_1

Juhlajärjestelyt meni ihan nappiin ja teeman toteutus onnistui super hyvin! Oli jopa merirosvo-photopropseja halukkaille selfieitä varten. On ihana nähdä lasten ilo teemajuhlista, vaikkei ehkä kaksivuotias niin kovin vielä teemojen päälle ymmärrä. Samalla äiti saa toteuttaa itseään ja touhuilla koristeiden sekä tarjoilujen parissa. Synttärisankari innostui lahjoistaan kovasti, vaikkei lahjojen avaaminen kovasti kiinnostanutkaan. Lemppareiksi nousivat lahjaksi saadut junat sekä ilmapallot. Juhlissa oli mukava tunnelma ja sehän on tärkeintä. Juhlapöydän antimet kävivät hyvin kaupaksi ja päivänsankari tuntui olevan oikein tyytyväinen kaikkeen. 
Kiitos kaikille mukana olleille vieraille!