Kaksplus.fi

2. syyskuuta 2016

Kuukausibudjetti, eli minne rahat häviävät tililtä

Syyskuussa 2011 pidin kirjaa perheemme rahamenoista. Tuolloin perhetilanne oli alle puolivuotias vauva, kotiäiti sekä työssäkäyvä isä. Ihan omasta mielenkiinnostani päätin toteuttaa vastaavan budjettikatsauksen viisi vuotta myöhemmin, kun lapsia on kolme ja aikuisista edellen vain yksi käy töissä (olen vasta aloittanut osa-aikaiset työt viime viikolla joten minun pikkuruisia tulojani ei tähän laskelmaan voitu ottaa mukaan. Lasken itseni muutenkin kotiäidiksi, sillä sitähän pääosin olenkin). Tämä ei ole mikään sentin tarkka luettelo, mutta antaa suurpiirteistä osviittaa itselleni siitä, mistä voisi säästää ja mitkä asiat ovat taloudellisesti ihan hallittuja juttuja. 

Ruokakulut ja muut perustarpeet n. 1020 euroa
Emme juurikaan säästele ruokakuluissa. Tietyistä tuotteista valitaan halvemmat versiot, mutta aika lailla ostellaan mitä milloinkin mieli tekee. Pienellä viitsimisellä ruokakuluista saisi säästettyä varmaan useamman satasen. Jos Sami ottaisi omat eväät töihin päivittäin, saisimme yhä enemmän säästöä. Take away kahvit sekä työpäivän ravintolakäynnit ja kaupasta haetut välipalat vievät yllättävän paljon rahaa. Joel on vasta aloittanut päiväkodin elokuussa, eli jatkossa myös päivähoitomaksu tulee kuukausittaiseksi menoeräksi. Normaalisti ruokakauppaan menee n. 800-1000 euroa, eli tämä kuukausi oli sieltä yläkantista. Ehkä täytyy ottaa seuraavaksi haasteeksi suunnitella ruokakuluja niin, että niihin menisi vaikkapa vain 600-800 euroa kuukaudessa.

DSC_0826

Laskut, vakuutukset ja asumiskulut n. 1200 euroa
Tietyt laskut, kuten vakuutusmaksut ja sähkölaskut tulevat meille muutaman kuukauden välein, jolloin menoerä on siinä kuussa reilusti suurempi kuin muina kuukausina. Tässä kuussa emme maksaneet vakuutusmaksuja, mutta syyskuussa niihin meneekin sitten reilu 500 euroa. Laskuihin sisältyy kaksi puhelinliittymää, netti/kanavapaketti, Netflix, vuokra, sähkö, liiton jäsenmaksu sekä säästöön laitettavat rahat. Elokuussa emme juurikaan laittaneet rahaa säästöön, sillä festariviikonloppuumme meni lähes kaikki ylimääräinen.

Auton kulut sekä matkustuskulut n. 400 euroa 
Tähän sisältyy bensat, bussikortit sekä taksit ja parkkimaksut. Taksimatkoilla voisi ainakin säästää, mutta joskus on liian laiska tai mukavuudenhaluinen ettei julkinen liikenne innosta. Elokuussa olisimme säästäneet n. 100 euroa jos olisimme valinneet taksimatkojen sijaan julkisen liikenteen. Autoon menee kuukauden aikana noin kaksi tankillista bensaa, hinta vaihtelee toki bensan hinnan mukaan. Yleensä bensaan menee 150-200 euroa kuussa. Samin bussikorttiin taas menee reilu satanen, minä puolestani kuljen töihin autolla mikä nostaa kuukausittaisia bensakuluja hieman. 

Vaatteet n. 280 euroa 
Syksyllä saa tehdä hieman inventaariota lasten vaatekaappeihin kerhojen ja päiväkotien alkaessa. Lapset kasvavat nopeasti, mutta onneksi osan vaatteista saa kierrätettyä nuoremmille sisaruksille. Itsellemme ostamme harvoin uusia vaatteita, mutta elokuussa tuli hieman shoppailtua meille aikuisillekin. Lapsillekin vaatteita tulee ostettua melko harvoin. Tuosta 280 eurosta 160e meni aikuisten vaatteisiin ja 120e lastenvaatteisiin.

IMG_20160806_170508

Kaunenuden- ja terveydenhoitokulut n. 350 euroa
Tähän on laskettu mahdolliset lääkärikulut ja lääkkeet, kosmetiikkatuotteet, ripsihuollot ja muut. Elokuussa käytimme Hugoa lääkärissä kerran ja haimme apteekista arsenaalin lääkkeitä. Lääkärireissusta sekä lääkeostoksista saatiin 170e takaisin vakuutusyhtiöltä. Tavallaan tämän kategorian yhteissummaksi jäi siis vain 180 euroa.

Ylimääräiset kulut n. 705 euroa
Tähän kategoriaan kuuluu kaikki ylimääräiset menot, jotka eivät ole kuukausittaisia menoja. Reissut lasten kanssa Korkeasaareen ja Linnanmäelle. Minun ja Samin festariviikonloppu, joka söi mahdottoman suuren rahasumman. Kaksi baarireissua, yksi elokuvakäynti, lasten lelukauppareissu, muutama sisustustuote kotiin. Festariviikonlopun kulut olivat noin 600 euroa, mutta kokonaissummasta on jaettu ruoka- ja matkustuskulut omiin kategorioihinsa.

IMG_20160827_174722

Mielenkiintoista oli huomata, kuinka elintarvikekuluja on suurin piirtein saman verran kuin laskuja. Laskuihin menevä rahasumma taas tuntuu pieneltä, mutta olemmekin tehneet valinnan säästää laskuissa asumalla pienessä ja edullisessa vuokra-asunnossa. Jos asuisimme esimerkiksi kolmen makuuhuoneen asunnossa vuokrakulut nousisivat todennäköisesti 300-600 eurolla kuussa. Vaatehankinnat teemme ainoastaan tarpeeseen, hyvin harvoin ostamme lapsille uusia vaatteita ns turhaan, sama pätee meihin aikuisiin. Ripsihuolto on ainoa kauneudenhoitokulu jota maksetaan kuukausittain, muut ostokset ovat satunnaisia. Lääkäreissäkään ei onneksi ole tarvinnut kovin usein käydä ja ne rahat saa tosiaan vakuutuksen kautta takaisin. Ylimääräisten kulujen kategorian loppusummasta olen edelleen aika järkyttynyt, sillä tuo Weekendiin mennyt rahasumma oli ihan älytön. Olisihan sitä rahamenoa toki hieman voinut suunnitella paremmin, eikä vain antaa kortin vinkua. Onneksi tällaisia tapahtumia on vain sen kerran vuodessa.

Seuraa Instagramissa @jenskujne
Tykkää Facebookissa Hutimeni
Seuraa Snapchatissa jenskujne

14 kommenttia:

  1. 3500/kk siis näiden mukaan. Aika paljolta kuulostaa, toki perheennekin on iso. Samilla täytty olla hyvä palkka sillä kelan tuet eivät taida olla edes 1000€ luokkaa ainakaan nyt kun Joel aloitti päiväkodin? Mahtavaa että niin hyvä palkkainen työ on löytynyt, muuten ei välttämättä olisi mahdollista viettää kotiäitipäiviä viidettä(?) vuotta putkeen. Hienoa kuitenkin että teet osa aika työtä niin pystyt olemaan mukana toimeentulossa sekä olemaan lasten kanssa. Saanko kysyä onko teillä ikinä taloudellisesti tiukkaa, kun olet ollut niin pitkään kotona? keskusteletteko ikinä siitä että menisitkin aijemmin töihin jotta teillä olisi enempi rahaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samin palkka vaihtelee kuukausittain riippuen urakoista ja tuntimäärästä,hän tekee siis sekä tuntipalkkahommia että urakkaa. Joskus kuukausipalkoissa on isojakin heittoja. Mä en tosiaan saa kuin muutamia satasia kelasta, onneksi Samin palkalla elää ihan hyvin En usko, että voisin olla täyspäiväisenä kotiäitinä jos Sami tienasi vähemmän, ainakaan kovin pitkään. Toisaalta kolmen lapsen hoitopäivämaksujen jälkeen mun palkasta tuskin jäisi juurikaan enempää rahaa käteen kuin kelan tuista nyt, eli tilanne olisi rahallisesti aika sama mutta lapset olisivat muiden hoidettavina.

      Enää ei ole taloudellisesti tiukkaa,mutta tässä vuosien aikana on ollut sellaisiakin vaiheita. Silloin on kuitenkin ollut vauva talossa enkä olisi edes voinut harkita töihinmenoa. Mun osa-aikainen työ ei ole varsinaisesti rahalliseen tarpeeseen, mutta ainahan lisätienestit ilahduttaa :) ja samalla saan hieman sitä omaa aikaa aikuisten keskuudessa poissa kakkavaipoista ja legopalikoista jalkapohjissa. Ja tekeehän se hyvää ansioluettelollekin saada siihen vähän sisältöä :D

      Poista
  2. Kiva postaus! Pitäisi itsekkin vähän katsoa mihin ne rahat menee, varsinkin näin hoitovapaalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Klara :) Joo kyllä se on hyvä seurata tasaisin väliajoin, jos on jotain mistä voisi säästää. :) Mä pidän joka kuukausi suht tarkkaa budjettia ja sillä tavalla pysyy aika hyvin kärryillä mihin tuhlaa rahansa ja mitä turhuuksia voisi jättää ostamatta :D

      Poista
  3. Kaikki menee mitä tulee ja se ottaa joskus hermoon..
    Meitä on viisi.
    Mies on töissä,minä vielä kotona..kaksi koulussa ja nuorin kotona minun kanssa.
    Helmikuussa aloitan koulun joten tulot vähän nousevat,nyt kotihoidontuki ja helmikuussa alkaa työmarkkinatuki kun menen aikuiskoulutukseen :)

    Mutta siis kuukaudessa ruokaan menee 500-700€.
    Yritän aina laskea ja ostaa halvimman tuotteen,aina se ei onnistu.
    Autoon uppoaa 70-160 € kk,siis bensat kun mies käy töissä autolla.
    Joskus enemmän jos käymme sukulaisilla kauempana.
    Helmikuussa täytyy hankkia toinen auto kun aloitan koulun.
    Sekin hirvittää että lisää rahan menoa tulossa.
    Mies ei pääse julkisilla työpaikalleen ja minä tarvitsen myös auton että saan nuoremman vietyä hoitoon ensin..muuten joutuisin kahdella bussilla menee enkä ehtisi mihinkään ajoissa sittentai täytyisi kuudelta jo lähteä :D
    Talolaina nielee joka kuukausi jonkun 500€ noin,mies huolehtii siitä niin en oikein tiedä tarkkaa summaa.
    Neljä puhelinlaskua tekee jonkun 70-80€ kuukaudessa,kahdella vanhemmalla lapsella puhelimet jo tottakai.
    Elisa viihdepaketti on jonkun 40€ kuukaudessa ja lisäturva siihen 11€ kuukaudessa.
    Sekä sähkö tottakai,on jonkun 50€ kuukaudessa.
    Vesilasku ei onneksi tule joka kuukausi mut sekin kun tulee niin on yli 100€ ainakin.
    Jätelasku on noin 40€ kuukaudessa.
    Sitten on vielä kotivakuutus joka ei onneksi tule aina ja auton vakuudet.
    Niistä en tiedä kun mies hoitaa ne.
    Kerran vuodessa sitten vielä tontin vuokra pitää maksaa.
    Onneksi se on juuri silloin kun tulee veronpalautukset.

    Lääkäriin ei ole tarvinnu lähtee onneksi vähään aikaan,meillä ei ole mitään vakuutuksia lääkäriin että julkisille on mentävä jos joku sairastuu.
    Mies saa työterveydestä onneksi avun jos tarvitsee.

    Vaatteita ostetaan kun tarvitaan,murrosikäisellä menee eniten rahaa vaatteisiin.
    Juuri annoin rahaa uusiin kenkiin,ne maksoi 30€.
    Että kyllähän lapsiin menee rahaa,joku 40-50€ kk menee vaatteisiin isommalla ainakin.
    Isomman tanssi on puolen vuoden välein 70€ ja bussikortti ladataan kerran kuukaudessa ja maksaa 32€ että pääsee tanssimaan.

    Siinähän sitä oli,ei ehkä kaikkia tullu listattua mutta melkein kaikki.
    Että kyllä sitä rahaa menee,liikaakin joskus ja ei säästöön jää yhtään.
    No lapsille jää,joka kuukausi laitan heille tileille säästöön pienen summan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit omia kokemuksiasi! Raha-asioista ei kovin paljon puhuta mikä taitaa olla oikeastaan aika suomalainen juttu. Palkat on valtionsalaisuuksien tasolla ja on epäkohteliasta kysellä ihmisten raha-asioista. Muualla maailmassa ihmiset on rennompia puhumaan näistä asioista, ainakin oman käsitykseni mukaan :)

      Poista
  4. Tämä oli tosi mielenkiitoinen postaus, mä tykkään muutenkin kaikista raha-aiheisista jutuista! Ja piristävää lukea nimenomaan siksi, ettei ollut sellainen narina-postaus, että "ei riitä rahat, kun Kela ei tue tarpeeks jne".. Koska joskus ihmetyttää, että mihin ne ihmisten rahat oikein kuluu, kun muka mitään ei jää säästöön, vaikka molemmat vanhemmat käy töissä..???
    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon joskus miettinyt samaa, että minne rahat ihmisillä kuluu, jos ei saa ollenkaan säästettyä. Pienistäkin summista kerääntyy ajan mittaan hyvä säästöpotti. Pääasia olisi laittaa edes jotain säästöön joka kuukausi, oli se sitten 5€ tai 500€. Varmasti jokainen rikas ja köyhäkin tekee kuukaudessa niitä turhia ostoksia joista voisi nipistää saadakseen pientä säästöä :)

      Poista
  5. Me laitettiin meidän kaikki menot yms ylös hieman ennen kuin jäin äitiyslomalle ja sitä kautta etsittiin säästökohteita. Tuli paljon yllätyksiä omasta rahan käytöstä. Nyt olemmekin olleet säästökuurilla melkein kaksi vuotta. Vaikka palasin tällä viikolla takaisin töihin, niin tuskin tulemme palaamaan siihen älyttömään kulutukseen mikä oli ennen äitiyslomaani. Ainakin niin toivon. Jos vaikka saisi hieman rahaa säästöön ja pääsisi taas matkustelemaan... 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on varmaan myös ollut järkevä projekti! :) Toivottavasti pystytte pysymään hieman tiukemmassa budjetissa, jäisi vaikka sitten sitä rahaa säästöön joka on ehdottomasti fiksumpaa kuin turhiin heräteostoksiin ja muihin hömpötyksiin tuhlaaminen! :)

      Poista
  6. Tosi mielenkiintoinen postaus! Meillä on sinällään sama tilanne kuin teillä, eli yksi tienaaja ja toinen (minä) osa-aikaisena. Pitäisikin vähän taas katsoa mihin rahat meillä menevät, epäilen että me syödään suurin osa. Ruokakauppakulut on järjettömät, kun ei viitsi tehdä ruokalistoja tai käydä kerran pari viikossa. Kauppa on vastapäätä kotia, niin harva se päivä tulee käytyä. Ja sehän tietää heräteostoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muuten saa vähän mielenrauhaa kun seurailee rahanmenoa ja suunnittelee, mistä voisi vähän nipistää :D Meilläkin helposti haetaan illalla jotain herkkua iltapalaa ja muita heräteostoksia, niihin uppoaa huomaamatta hirveitä summia! :D

      Poista
  7. Kokeilkaa kuukauden ajan että teette kerralla viikon ruokaostokset? :) eli käytte kerran viikossa kaupassa vain. Meillä kaksi lasta ja toimitaan näin. Ruokakauppaan menee vain n. 500€ kuussa! :) sis. vaipat, pesuaineet ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä pyritään kyllä käymään noin kerran viikossa kauppaan, mutta aina se ei onnistu. Ei oikein osata arvioida ruoan menekkiä koska joskus kaikki syökin paljon laskettua enemmän ja ruoka loppuu kesken muutaman päivän jälkeen :D Pitäisi harjoitella vähän enemmän tuota suunnitelmallisuutta ja arviointia. :)

      Poista

Kiitos kommentista!