Kaksplus.fi

15. syyskuuta 2016

Kun kotiäidin reviirille tunkeudutaan

Sami on ollut kotona töistä koko tämän viikon. Viikko sitten hän kaatui portaissa töissä kantaessaan 50 kilon betonisäkkiä olallaan ja tuloksena betonisäkin ja portaan väliin rutistunut ranne murtui. Sairaslomalla hän on ainakin kaksi viikkoa vielä, joten elellään hieman erilaista arkea täällä kotona. Sami on ollut murtuneesta ranteesta huolimatta reipas apulainen täällä kotona, kuten toki perheen isän kuuluukin. Mulla sen sijaan alkaa olemaan asenneongelma tämän kotona hääräävän ylimääräisen käsiparin kanssa.

On kivaa, ettei Hugoa tarvitse kuljettaa mukana isompia kuskatessa päiväkotiin ja kerhoon. On mukavaa, kun joku muukin siivoilee ja hoitaa kotihommia, ulkoiluttaa lapsia ja on antanut mun nukkua kun olen kärsinyt mahdolliseksi migreeniksi diagnosoidusta päänsärystä. Kauppareissut voi hoitaa keskellä päivää välttäen ruuhkat ja aikuinen seura päiväuniaikana on tietenkin tervetullutta. Silti jo tässä vaiheessa tulee kiittämättömästi ajateltua, että huoh, menisipä se toinen jo takaisin töihin että arki asettuisi normaaliin kaavaansa. Vaikka pitäisi olla iloinen ja nauttia perheen yhteisestä ajasta. Murtunut ranne ei ole mikään sairaus eikä se estä Samia tekemästä mitään muuta kuin työtään sekä lasten nostamisia ja kauppakassien kantamista. Pelkkää lomailuahan tämä oikeastaan on!

perhekuva_2

Mä olen kuitenkin aikamoinen kontrollifriikki, jopa ärsyttävyyden rajoilla. Viisi ja puoli vuotta kotiäitinä on ollut tarpeeksi pitkä aika omaksua itselleni sopivat menetelmät kotiasioiden hoitoon ja lasten aamurutiineihin. Samin ollessa töissä kaikki hoituu miten pitääkin, mutta nyt yllättäen samat hommat menee ihan metsään. Telkkarikielto kerho- ja päiväkotiaamuina on näköjään unohdettu. Lapset eivät puekaan päivävaatteita reippaasti ja oma-aloitteisesti. Aamiaispöydässä kukaan ei keskity syömään, mutta aikaa lauleskelulle ja ylenpalttiselle höpöttelylle löytyy kyllä. Hampaat unohdetaan pestä ja välipalatkin on pakattu vääränlaisiin rasioihin. 

perhekuva_1

Asioiden ei tietenkään aina tarvitse mennä minun tavallani. Ei Samin toimintatavoissa ole mitään väärää ja olen oikeasti kiitollinen siitä kuinka paljon hän täällä auttaa vaikka onkin sairaslomalla. Tavallaan olen itsekin laiskistunut Samin kotonaolon takia. Kun kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, sitä helposti kiipeää ihan huomaamatta matalemman aidan yli. Kun normaaliin arkipäivään verrattuna tekemistä onkin vain puolet siitä mitä yleensä, tahti hidastuu ja ottaa iisimmin. Sitten ollaankin myöhässä, kun on nautiskeltu ylimääräisestä ajasta liikaa. Tavallaan ne kaksi vanhempaa ovat vähemmän tehokkaita ja saavat vähemmän aikaiseksi kuin jos jompi kumpi tekisi samat asiat yksin.

perhekuva_3

Mikä minua sitten ärsyttää? No ihan mitättömät asiat. Kuten se, että kun mulla iskee siivousinto niin toista ei siivoaminen huvita. Ja se, kun toista väsyttää ja minua ei. Et sä voi mennä lepäämään, kun muakaan ei väsytä! Tietenkään meidän ei tarvitse elää, ajatella ja tuntea symbioosissa. Mikään ei estä minua toteuttamasta siivousintoani vain siksi, ettei muita huvita. Helposti se tietenkin menee siihen, että itsekin vajoaa sohvan pohjalle puolison seuraksi tai eksyy rakentelemaan legotaloja muun perheen kanssa. Mutta ei se ole puolison syy, vaan oma valinta eikä sitä voi vierittää puolison niskoille. Ei saa olla nalkuttava vaimo syyttä.

Teinkin sen päätöksen, että koska Sami lomailee ylipäätään niin harvoin, niin täytyy todellakin ottaa ilo irti tästä sairaslomasta ja yhtä lailla suoda Samille mahdollisuus levätä, nauttia kotona olostaan ja tehdä asioita joita hän haluaa. Ilman murtunutta rannetta Samilla ei olisi mahdollisuutta olla kolme viikkoa kotona, vaikka oikeus lomailuun onkin. Työt seisovat ja vaikka päävastuu asioiden valmistumisesta ei olekaan Samin, tuntuu väärältä jättää työkaverit pulaan ja hommat seisomaan. Liiankin tunnolliselle työntekijälle tekee välillä hyvää olla "pakkolomalla" vaikka se vaatikin tapaturman tapahtuakseen. Lasten kommentit kuullessaan iskän jäävän kotiin moneksi viikoksi olivat "JEEEE!!!", vaikka olikin kyse ikävästä työtapaturmasta. Tuosta lasten vilpittömästä asenteesta aion itsekin ottaa mallia.

Miten arki sujuu, kun työssäkäyvä isä tunkeutuu kotiäidin reviirille? Hyvin, kunhan kotiäiti saa asenneongelmansa korjattua.

15 kommenttia:

  1. Niiin tuttua!!!!mulla menee miehen vipa kesäloma viikko joka vuosi toivossa loman loppumista:)just ne pienet asiat ärsyttää..Kun kaikki ei mee niin ku on muuten menny. Eli asenne ongelmainen kotiäiti tääläki! :) tsemppiä ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, miten sitä voikin olla niin kiittämätön toisen avusta ja lomasta :D Onneks en oo ainoa joka näin kokee! :P

      Poista
  2. Niiin tuttua!!!!mulla menee miehen vipa kesäloma viikko joka vuosi toivossa loman loppumista:)just ne pienet asiat ärsyttää..Kun kaikki ei mee niin ku on muuten menny. Eli asenne ongelmainen kotiäiti tääläki! :) tsemppiä ♡♡

    VastaaPoista
  3. Hahah, samat aatokset täälläkin. Ihanaa etten oo ainoa. 😁

    VastaaPoista
  4. Hahah, samat aatokset täälläkin. Ihanaa etten oo ainoa. 😁

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtavia kuvia! :D ja niin tuttua, juurikin niin että kun toinen ei siivoa niin ei itsekään sitten viitsi.. ja se tuttu arjen rytmi on ihan hukassa :D

    VastaaPoista
  6. Näin sinut tänään O kirjaimella alkavan Prisman kassalla. Oltiin samassa jonossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, aamulla vai illalla? T. Käyn kaupassa usein :D

      Poista
    2. Illalla siinä yhdeksän aikaan. Katsoin sun suuntaan ja ajattelin "hetkinen. Eikös tuo ole Jenni"

      Poista
  7. Tunnistin itseni tästä! Usein sitä huomaa toivovansa että mies olisi hetken pidempään kotona mutta esimerkiksi kesäloman lopulla sitä jo odottaa että hän palaa töihin. Asiat palaa siis normaaliin. Oikeesti sitä itsekin laiskistuu jos toinenkin on kotona ja varsinkin kun mies ei ihan samalla innolla touhuile mitä itse 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiva etten oo ainoa joka on tällainen vamma :DD

      Poista

Kiitos kommentista!