Kaksplus.fi

7. syyskuuta 2016

Itseensä pettynyt imettäjä

Kun odotin esikoistani en tiennyt mitä ajatella imetyksestä. Imettäminen tuntui ajatuksena oudolta, mutta kuitenkin luonnolliselta ja oikeastaan ainoalta syöttövaihtoehdolta. Kun esikoiseni syntyi oppi hän heti imemään rintaa oikeaoppisesti. Imetys sujui alusta asti hyvin, mutta ensimmäisinä viikkoina käytimme pojalle lisämaitoa rintamaidon lisäksi. En tiennyt mitä tarkoittaa, kun lapsi halusi rintaa jatkuvasti ja vaikutti imetyksen jälkeenkin nälkäiseltä. Olin nuori ja epävarma äiti enkä tiennyt mistä lähteä hakemaan apua imetysongelmiin. Kyseessä oi todennäköisesti ikään kuuluva tiheän imun kausi, joka olisi selvinnyt pienellä googlaamisella. Hiljalleen pääsimme lisämaidosta kuitenkin eroon ja siirryttiin takaisin täysimetykselle. Silloin tällöin vauva sai pullosta korviketta minun ollessa jossain muualla. Olin lopettanut mielialalääkkeeni kuukautta ennen laskettua aikaa ja tarkoitus oli aloittaa ne uudelleen vauvan ollessa neljän kuukauden ikäinen. Imetys ei ollut sallittua lääkkeiden käytön aikana. Imetin poikaa kolme kuukautta, jonka jälkeen aloimme hiljalleen ajamaan imetyskertoja alas korvaten syöttökertoja korvikemaidolla. Jos olisin tiennyt, olisin vaatinut imetysajalle sopivia lääkkeitä - niitäkin olisi varmasti ollut tarjolla. Lopetin kuitenkin imetyksen kokonaan vauvan täyttäessä neljä kuukautta aloittaakseni mielialalääkkeet sovitusti. 

Korvikkeiden ja tuttipullojen kanssa pelaaminen oli raskasta ja turhauttavaa. Imetys oli sujunut todella helposti, vauva söi pikaisesti ja imettäminen sujui missä vaan aina ruuhkabussin penkiltä rantakahvilaan. En ikinä saanut ikävää katsetta tai kommenttia osakseni julki-imetyksestä. Olin ehkä epävarma äitinä, mutta imetyksestä en alkun pienten mutkien jälkeen ollut ollenkaan epävarma. En tiedä mikä ongelma lääkkeiden kanssa oli, sillä ennen synnytystä oloani parantaneet lääkkeet tekivät minusta ihan hullun. Reilu kuukausi lääkkeiden aloittamisesta mieheni kyllästyi lopullisesti ja veti lääkkeeni pöntöstä alas. Muistan lysähtäneeni kesken ruoanlaiton veitsi kädessä keittiön lattialle itkemään ja huutamaan. Lääkkeiden käyttö loppui kuin seinään ja imetyksen lopettaminen oli ollut täysin turhaa. En tuolloin tiennyt mitään relaktaatiosta, mutta se olisi varmasti ollut mahdollista kun imetystaukoa oli kestänyt vain kuukauden ajan. Maidontuotantokaan ei varmasti ollut ihan loppunut vielä silloin. Vauva kasvoi kuitenkin korvikemaidolla ja soseilla hyvin eikä tosiaan käynyt muut vaihtoehdot mielessäkään. Päätin imettää seuraavaa lasta pidempään. Vauvalle alettiin antamaan sosemaistiaisia jo alle neljän kuukauden ikäisenä - en muista miksi näin tehtiin mutta jälkeenpäin minua kauhistuttaa, kuinka vauva on ollut aivan liian pieni ja kehittymätön kiinteille.

Toisen lapsemme synnyttyä imetys lähti taas mainiosti käyntiin. Maidonnousua odottaessani nännini olivat niin kipeät, että itkin ajatuksestakin imettää. Pienehkö vauvamme sai lisämaitoa sairaalassaoloaikana verensokereiden takia ja välillä annoin hänelle pullosta maitoa vain säästääkseni nännireppanoitani hetkeksi aikaa. Maidon noustua sitä sitten tulikin todella hyvin eikä lisämaitoa sairaalasta kotiin päästyämme enää tarvinnut. Imetys sujui mallikkaasti ja vauva oli oikea pikasyömäri, viidessä minuutissa oli molemmat rinnat tyhjennetty ja vatsa täytetty. Vauvalla ei myöskään ollut ongelmia pullosta syömisen kanssa ja saikin satunnaisesti korviketta minun ollessani poissa. Jossain neljän ja viiden kuukauden iän välissä aloimme maistattamaan vauvalle soseita ja aloin hiljalleen ajamaan imetystä alas. Olin päättänyt imettää puoli vuotta. En muista miksi juuri näin pitkään. Vauvan tullessa kuuden kuukauden ikään lopetin imetyksen ja olin tyytyväinen saavutukseeni. Imetystaipale oli sujunut hyvin. 

imetyspettymys_2

Tuli kolmas raskausaika ja tein päätöksen imettää yhä kauemmin kuin edellisiä lapsiani. Onhan rintamaito vauvalle parhainta ravintoa ja niin helppoa, verrattuna pullosirkukseen ja korvikkeeseen kuluvaa rahaa. Synnytyksen jälkeen olimme taas saman maidonnousuongelman edessä. Kotiuduimme sairaalasta vuorokausi synnytyksen jälkeen eikä maito ollut vielä noussut. Ensimmäinen viikko kotona oli itkua, hampaiden kiristelyä, nännivoidetta ja kipeitä imetyksiä. Hiljalleen helpotti ja nännitkin paranivat. Maito nousi ja sitä tulvi yli tarpeen. Itkin ja lypsin suihkussa, pumppasin ja hauduttelin kaalinlehdillä. Sain rintatulehduksenkin kaiken muun päälle. Kerta maitoa riitti halusin pumpata hieman ylimääräistä pakkaseen, jotta vauva voisi hoidossa ollessaan saada omaa maitoani korvikkeen sijaan. Vauva ei kuitenkaan suostunut pullolle ollenkaan ja olin hänessä koko ajan kiinni. 

Nelikuisena vauvakin suostui vihdoin vahingon kautta pullolle ja sain hieman omaa aikaa silloin tällöin. Niinä kertoina vauva sai rintamaitoani pullosta ja imetystaipale jatkui mallikkaasti. Pyrin kuuden kuukauden suositeltuun täysimetykseen, mutta aloitimmekin soseiden maistelun jo viikon tai kaksi ennen kuuden kuukauden ikää. Löysin Imetyksen tuki ry:n facebook-ryhmän ja sain sieltä apua hampaiden runtelemien nännien hoitoon sekä muihin pienempiin imetysongelmiin. Lähiajoille oli suunniteltuna vauvan ensimmäinen yökyläreissu mikä tarkoitti vuorokauden poissaoloa rintojen luota. Luulin, ettei rinnat ja vauvat kestäisi sitä vaan että se olisi imetyksen loppu. Jos olisin ottanut asioista paremmin selvää, en olisi lopettanut imetystä noin vähäpätöisen asian takia. Imetys olisi aivan hyvin voinut jatkua yökyläreissusta huolimatta. Pelkäsin kai liikaa rintalakkoa tai pulloon tottumista ja koin helpommaksi ajaa imetystä alas ja siirtymään hiljalleen korvikkeen käyttöön. Imetys alkoi myös hieman kyllästyttämään. Kahdeksan ja puolen kuukauden imetyksen jälkeen vauva siirtyi kokonaan pullolle juoden ensin pois pakkaseen sullotut rintamaidot ja siirtyen sitten korvikkeelle. 

imetyspettymys_3

Imetyksen loputtua harmittelin pitkään, että tiedonpuutteeni takia annoin taas periksi liian nopeaan ja lopetin imetyksen turhan aikaisin. Imetyspettymys valtasi mieleni ja koin itseni epäonnistuneeksi. Neljän kuukauden ajan syötin vauvalle pullosta korviketta ja vihoittelin itselleni. Päätin ottaa selvää voisiko imetystä vielä uudelleenkäynnistää, vaikka vauva oli jo kolmentoista kuukauden ikäinen. Kysyin neuvoa imetystukiäidiltä jonka mielipide oli, että relaktaatio on varmasti mahdollista kerta minulta maitoa vielä tihkuu rinnoista. Se olisi kuitenkin raskas ja työntäyteinen projekti joka vaatisi sekä kovaa tahdonvoimaa äidiltä että myöntyväisyyttä vauvalta. Muutaman päivän ajan yritin houkutella vauvaa rinnalle, pidin häntä ihokontaktissa ja huijasin tuttipullon avulla vauvalle nänniä suuhun. Poikaa ei kuitenkaan kiinnostanut pätkän vertaa joten annoin periksi. Ei olisi muuta tehtävää enää kuin käsitellä imetyspettymys ja jatkaa ylpeänä edes näistä imetystaipaleista. 

Iso osasyy miksen tahdo vielä laittaa lopullista pistettä lapsiluvulle, on siksi että haluaisin kokea vielä imetyksen. Kunnon lapsentahtisen imetyksen vailla huolta tai ajatusta liian varhaisesta lopetuksesta. Ilman tyhmiä virheitä ja lopetuspäätöksiä vailla kunnon perusteita. Vaikka olenkin lopettanut imetyksen yli vuosi sitten olen edelleen mukana Imetyksen tuen facebook-ryhmässä. Luen muiden kokemuksista ja haasteista, opettelen faktoja imetyksestä ja seuraan mielenkiinnolla muiden imetystaipaleita, julki-imetyksen edistämistä ja sinnikkyyttä voittaa imetyksen mukana tulevia vaikeuksia. Ryhmässä on lämmin yhteishenki ja siellä tsempataan ja tuetaan. Rintamaito on ehdottomasti parasta ravintoa pienelle ihmiselle, mutta kukaan ei silti teilaa heitä jotka eivät syystä tai toisesta halua tai pysty imettämään. Mietin pitkään miten työstäisin tätä imetyspettymystäni. Jos olisin osannut hakea tietoa, olisin voinut imettää kaikkia lapsiamme pidempään. Olisin voinut tarjota superfoodia, lohtua, helppoa ja aina syöntivalmista sapuskaa lapsilleni pidemmän aikaa kuin nyt pystyin. Kirjoittamalla ja siten sanoittamalla tunteeni olen saanut imetyspettymyksen käsiteltyä. Lapseni ovat saaneet rintamaitoa edes vähän, ja pienikin hetki imetystä on parempi kuin ei lainkaan. Lapseni ovat saaneet läheisyyttä, lohtua ja rakkautta senkin jälkeen kun imetys on loppunut. 

imetyspettymys_1

Jos vielä joskus saan lapsia ja mahdollisuuden imettää, aion imettää juuri niin pitkään kuin hyvältä tuntuu, mikäli imetys ottaa onnistuakseen. Ehkä vuoden, ehkä kaksi. Ehkä vielä pidempään tai ehkä en ollenkaan. Silikoneilla pitäisi pystyä imettämään ihan normaalisti, mutta riskinsä siinäkin on epäonnistuneeseen imetykseen. Ei voi tarkkaan tietää ovatko maitotiehyet vaurioituneet leikkauksen jälkeen, vaikka riski siihen on kai aika pieni rintalihaksen alle laitettujen implanttien kanssa. Vaikka en saisikaan lisää lapsia enkä koskaan enää kokisikaan imetystä, haluan olla ylpeä itsestäni ja saavutuksistani. En halua tuntea katumusta, pettymystä ja huono äiti-fiilistä. Olen tehnyt hetkessä oikealta tuntuneita valintoja ja on ylipäätään tyhmää pohtia niitä jälkikäteen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Jokaisessa tipassa äidinmaitoa on ylpeyden aihetta.

Onko joku muu potenut imetyspettymystä? Miten käsittelitte pettymyksen tunteet?

7 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Olet tehnyt hienon työn, kun olet imettänyt lapsiasi noinkin pitkään!

    Haluaisin kommentoida tätä kohtaa tekstissäsi:"jälkeenpäin minua kauhistuttaa, kuinka vauva on ollut aivan liian pieni ja kehittymätön kiinteille"
    Itseasiassa vauva on tarpeeksi kehittynyt soseiden syömiselle jo paljon aiemmin. Nykyään keskosille soseet aloitetaan jo kolmen kuukauden iässä, vaikka täysimetyssuositus täysiaikaisille vauvoille onkin 6 kuukautta. Soseilla voidaan turvata pienten vauvojen riittävä kasvu, sillä aikaisin syntyneillä ei ole ravintoainevarastoja kehossaan ja toki kasvu on paljon suurempaa ja energiaa tarvitaan enemmän kuin pieneen mahalaukkuun mahtuvassa maitomäärässä on. Itseäni kyllä hirvittää, miten ihmeessä kuukauden ikäinen vauvani voi olla valmis soseille jo kahden kuukauden kuluttua, meidän tapauksessa rv38. (Keskosten aivot, refleksit ja valmiudet kehittyvät samaa vauhtia kohdun ulkopuolella kuin kohdussa. Esimerkiksi vauvan valmiudet imemiseen kehittyvät raskausviikolla 34, syntyi lapsi sitten rv 24 tai rv40.) Eli tästä päätellen vastasyntynyt täysiaikainen on motorisesti tarpeeksi kehittynyt syömään kiinteää ruokaa. Suoliston kypsyydestä en tiedä, mutta tuskin kypsyminen tapahtuu ainakaan hitaampaa kuin pikkukeskosilla, joten viimeistään kolmen kuukauden iässä vauva on "valmis" soseille. Tokikaan en väitä, että kiinteiden aloitus näin aikaisin olisi täysiaikaisen vauvan kohdalla järkevää tai perusteltua. Sori, tälläinen pläjäys tällä kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasitkin itse itsellesi, alle puolivuotiaalle normaalikokoiselle rintaruokitulle vauvalle soseiden aloitus ei ole millään lailla perusteltua, vauva kasvaa tissimaidolla oikein hyvin. Vauvan suolisto ei ole vielä tarpeeksi hyvin kehittynyt vaikka suun motoriikka jo toimisikin. Keskosilla ja muuten pienikokoisilla vauvoilla voidaan joutua puntaroida tarvetta soseiden alotukseen aiemmin kuin kuuden kuukauden iässä, heilläkään suolisto ei ole sen enempää kypsynyt, mutta koska he tarvitsevat enemmän ravintoa kasvaakseen on soseiden mukaan otto syömiseen perusteltua. Eli kaikkien suolistot kypsyvät yhtä hitaasti, ovat "valmiita" noin 6 kk ikäisenä, mutta valitettavasti pienillä vauvoilla on pakko ottaa kiinteät kuvioihin liian aikaisin.

      Poista
    2. Liian aikaisin aloitetut kiinteät taas altistavat vauvan esimerkiksi keliakialle, laktoosi-intoleranssille sekä allergioille, joten olisi hyvä, että vanhemmat jaksaisivat odottaa edes 4 kuukauden ikään ennen kuin antavat vauvalle soseita, ellei suoraa syytä ole.

      Poista
    3. Mä en kyllä nyt ymmärrä, mihin te perustatte nämä tietonne. Nimenomaan allergialääkäreiden näkökulmasta katsottuna kiinteiden maistelun aloittamista suositellaan nykyään jo 4kk iästä alkaen eikä vasta 6kk iässä. Ja ennen kuin kukaan teilaa minua tässä täysin, niin lisään vielä, että tällöin soseilla ei vielä tarvitse olla kovin suurta ravitsemuksellista painoarvoa, vaan maistelun tarkoitus on nimenomaan hitaasti (pienillä kerta-annoksilla) altistaa vauvan suolistoa. Päinvastoin kuin siis, että soseet aloitetaan 6kk iässä, jolloin saattaa olla jo "kiire" kasvattaa kiinteiden annoskokoja, mutta suolisto ei ole saanut pikkuhiljaa niihin tottua...

      Poista
  2. Itse koin esikoisen imetyksen kanssa pettymyksen. Imetys loppui vajaan neljän kuukauden iässä. Minulla oli vaikeuksia imetyksen kanssa, minkä takia turvauduin aina vain useammin pulloon. Minkä seurauksena maidontulokin alkoi vähentyä. Lopulta väsyin ja siirtyin pulloon. Silloin koin lopettamisen helputuksena, enkä kokenut syyllisyyttä. Mutta jälkeenpäin Mietin miksi en hakenut apua imetys ongelmiin. Varmasti avun kanssa olisin pystynyt jatkamaan. Nyt toisen lapsen kanssa kaikki on alusta lähtien ollut helppoa. Ei ole ollut mitään suurempia imetys ongelmia, eikä hän oikein koskaan ole pulloa huolinut joten imetys on ollut ainoa vaihtoehto. Hän täytti elokuussa vuoden ja imetän edelleen. Toisinaan tuntuu siltä että, haluaisin jo alkaa lopetella. Mutta kun näen miten tärkeää se lapselle on en pysty alkaa toista siitä vieroittamaan. Ja onhan se kuitenkin aika ihana hetki kun se pieni ihminen siinä rinnalla tuhisee. Joten varmaan Tässä jatketaan niin kauan kuin lapsi haluaa, tai kun minä aivan totaalisesti väsyn. Imetys on kyllä niin hienoa asia, että jokaiselle soisi hyvän imetys kokemuksen. Mutta tosiaan lyhyt aikainen imetyskin on jo hieno asia. Jokainen Äidinmaito tippa on arvokas ja hyväksi lapselle. Minusta neuvolasta pitäisi saada paremmin tietoutta ja apua imetyksen. Varmasti moni imettäisi pidempään jos neuvolasta saisi kunnon tukea!

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus. Kuten aijempi kommentoikin jo olisi suotavaa että neuvolassa jo raskaus aikana puhuttaisiin imetyksestä enemmän ja avoimemmin. Minä joka olin lukenut monia kirjoja tietoa synnytyksestä en lukenut ainuttakaan imetyksestä koska ajattelin sen olevan lapsen saannissa se helpoin ja luonnollisin asia joka onnistuu aina. Imetyksen aiheuttama kipu tuli itselleni täydellisenä yllätyksenä. 2 viikkoa imetyksen harjoittelemksen ja lisämaidon jälkeen luovutin imetyksen. Itkin jokaisella imetys kerralla, loppujen lopuksi pelkäsin lapsen tulevaa nälkää ja lopulta mieheni sanoi ettei tuossa ole mitään järkeä. Syytä kivulle ei kätilöt keksineet, mutta olisin halunnut etukäteen kuulla tälläisistä. Olen kuitenkin pirun ylpeä itsestäni, lapseni sai rintamaitoa 1v 2kk asti, vaikkei tissiltä suoraan saanutkaan. Ostin sähköpumpun ja sillä maidon pumppaaminen kävi kivuttomasti. Pumppasin 8 kertaa päivässä yhteensä 20 minuutin jaksoja. Oli siinä työtä mutta nyt on voittaja fiilis :) Matkin pumpulla tiheän imun kausia ja pidin välillä viikonloppuisin kun mies oli kotona turbo pumppausta. Parhaimmillaan tunnin välein ja sillä tyylillö sain maidon määrän nousemaan. Korkeimmillaan sain maito pumpattua litran päivässä joka riitti hyvin pikkuiselleni. Tässä minun imetys tarinani, hieman erilainen sellainen. Sanotaan nyt vielä sekin kun mainitsin neuvolstädilleni luopuvani lapsen rinnalle opetuksesta ja siirtyväni pumppuun, hän sanoi oikein rohkaisevasti 'Siinä on kyllä aika paljon työtä, tuskin onnistut'. Kyllä menin nokkapitkällä lapsen 1 vuotis neuvolaan kertoakseni että pumppaan vieläkin maitoa, että nyt pikku hiljaa alan tissi tahtisesti vähentämään päivittäisiä pumppaus kertoja.
    Mutta naiset kehukaa ja kannustakaa toisia, sitä tarvitaan imetyksessä niinkuin vanhemmuudessa muutenkin :)

    VastaaPoista
  4. Tämä oli Jenni tosi hyvä kirjoitus! Tykkään sun blogista etenkin siitä, että uskallat myöntää jälkikäteen, jos jokin asia harmittaa tai kaduttaa!

    Itse imetin kahta ensimmäistä lastani noin 7 kk ja soseet aloitettiin heti kun tuli 4 kk täyteen. Ei edes oikeastaan mietitty, että olisi voinut odottaa pidempään ennen soseiden aloitusta ja imetyskin jäi kauhean nopeasti pois. Jälkikäteen lyhyestä imetyksestä on ollut kauhea morkkis. Nyt kolmas lapsi on kahdeksan kuukautta ja imetän edelleen eikä ole mitään kiirettä lopettaa. Tissi on ihan hirveän tärkeä vauvalle ja jotenkin itselle tämä on ollut myös korjaava kokemus. Kiinteät aloitettiin hissukseen 6 kk iässä ja edelleen tissimaito on pääruoka, kiinteitä menee vähän ja välillä. Imetys ei tietenkään ole syy tehdä lasta, mutta kyllä tämä oikeasti auttoi siihen imetypettymykseen mikä jäi ekoista imetyksistä kun jälkikäteen tajusi miten hölmösti toimi. Vieroitinkin ekat vauvat melkeen seinään tissistä. Nyt aion jatkaa ihan rauhassa imetystä niin kauan kun hyvältä kummastakin tuntuu ja sitten hiljakseen vierottaa vauvan, tai ehkä vauva tekee sen itsekseen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!