Kaksplus.fi

30. syyskuuta 2016

Kaksivuotias kuopuksemme

Hugolla on tänään synttärit ja hän täyttää kaksi vuotta. Kolmen kuukauden päästä hän tulee olemaan vanhin nuorin lapsemme, siis koskaan aiemmin perheemme nuorin ei ole ollut niin vanha. Kuulostipa hankalalta. No siis, kuitenkin pian iskee se todellisuus kasvoille, että meillä ei tosiaan ole enää yhtään vauvaa perheessä, vaan kaikki lapsemme ovat oikeasti jo isoja poikia! Vauvakuumetta ei kuitenkaan auta potea.

_DSC0525_1

Hugo on kaikista lapsista eniten äitiinsä tullut luonteeltaan. Hän on todella temperamenttinen tapaus. Kun hän raivostuu, sen myös tietää. Hugo heittäytyy maahan ja muuttuu ylikypsäksi spagetiksi. Hän paukuttaa takaraivoa lattiaan ja on lähes jatkuvasti kuhmuilla. Iloisena hän taas on kuin kirkkain aurinko, nauraa räkättäen. Hän halaa hellästi ja antaa pusuja, jos ei äidille niin ainakin pehmoleluilleen. Oikein äänitehostein! Välillä hän silittää poskea hellästi mutta tökkäisee seuraavassa hetkessä sormella silmään. Hugo heittää ilkikurisesti lusikan lattialle ja nauraa räkäisesti perään, hän rakastaa hampaiden pesua ja lauleskelee sekä höpöttelee taukoamatta. 

_DSC0426_1

Hugon lemppareita ovat junaleikit ja junarata, kaikki Ryhmä Hau-jutut ja muumipehmolelut. Hän ajelee autoilla ja leikkii jo melko hyvin oikeita leikkejä, ei siis enää päätöntä kuljeskelua ja touhuilua kuten pienillä on tapana. Hugo tunnistaa värejä, muotoja ja osaa jopa laskeakin viisi, neljä, viisi, neljä. Hän tekee helppoja palapelejä ja touhuilee mielellään kaikkea mitä isoveljetkin. Hän juoksee, kiipeilee ketterästi ja hassuttelee. Vihastuessaan hän lyö suloisesti kädet puuskaan ja menee nurkkaan mököttämään. Hugo on tanssiva temppumies, joka hauskuuttaa veljiään ja vanhempiaan, mutta joka myös tietää keinot joilla saa itselleen huomiota. 

_DSC0445_1

Hugon puhe on kehittynyt huimasti parissa kuukaudessa, jos vertaa sanavarastoon 1v10kk ikäisenä. Puhe on edelleen enimmäkseen hänen omia kielimuunnoksiaan suomen- ja ruotsinkielen sanoista, me ymmärrämme häntä mutta ulkopuoliset ehkä eivät. Varsinaisia kahden sanan lauseita ei vielä tule, mutta tietyissä tilanteissa Hugo osaa sanoa pari sanaa peräkkäin lauseenomaisesti. Puheen ymmärtäminenkin on kehittynyt hienosti. Vieraiden edessä Hugoa ujostuttaa helposti ja esimerkiksi alkuviikon neuvolassa hän ei sanonut sanaakaan.

_DSC0453_1

Hugo nukkuu hyvin mutta herää välillä turhan aikaisin. Päiväunet hän nukkuu päivittäin joko rattaissa parvekkeella tai osittain rattaissa ja osittain sisällä. Viime päivinä hän on herännyt useasti päiväunilta liian aikaisin, mutta jatkanut uniaan meidän sängyssä heti perään. Iltaisin nukkumaanmenorutiinit sujuvat jo mutkitta ja Hugo alkaa nukkumaan nätisti juoksentelematta sängystä pois. Ruokailun suhteen Hugo on oikea ongelmatapaus, nirsompaa lasta saa etsiä. Hugo kieltäytyy syömästä monenlaisia ihan tavallisiakin ruoka-aineita, vaikka olisi niitä aiemmin hyvällä ruokahalulla syönyt. Nälkään hän ei kuitenkaan ole kuolemassa, sillä sai neuvolasta komeat 86 cm ja 13,7 kg mitat.

_DSC0466_1

Hugo on ehdottomasti löytänyt paikkansa perheessämme. Hän rakastaa leikkiä isoveljiensä kanssa ja osaa nykyään pitää myös puoliaan heitä vastaan. Poikakolmikkomme on ihastuttava ja jokainen on eri luonteisina täydellisiä palasia pienessä perhepalapelissämme. Olen kiitollinen että saan olla äiti näin upeille lapsille ja haikeudesta huolimatta on kivaa, kun kuopuskin on jo näin iso poika!

Paljon onnea mamman ja iskän rakas Hugo!

29. syyskuuta 2016

Selätä arkiaamujen kiireet - 5 vinkkiä

Meidän perheessä ollaan laiskoja aamuihmisiä. Ei huvittaisi nousta lämpimän peiton alta pois ja tekisi mieli lojua lastenohjelmien ääressä ensimmäisen tunnin ennen aamupalaa. Kiireisinä kerho- ja päiväkotiaamuina tällaisiin hitaisiin aamuihin ei kuitenkaan ole mahdollisuutta, kuten varmaan suurimmassa osassa perheitä. Kouluun, töihin ja päiväkotiin pitää ehtiä ajoissa eikä aikaa vitkasteluun ole.

Lapset ovat varsinkin helposti hajamielisiä eivätkä ymmärrä kiireen käsitettä aikuisen tavoin. He ihmettelevät, miksi äiti siinä hoputtaa, kun olisi niin kiva syödä tätä aamupuuroa hiutale kerrallaan ja kertoa kymmenen tarinaa joka lusikallisen välissä. Aamujen stressin vähentämiseen olen todennut meidän perheelle sopivan muutama helppo ja vaivaton vinkki. Asiat sujuu mutkattomammin ja kiire vähenee, kun jaksaa tehdä muutaman pienen valmistelun edellisiltana ennen nukkumaanmenoa.

arkiaamut_2 arkiaamut_3 arkiaamut_1

1 - Valitse seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Pinoa sukat, alushousut, paidat ja pöksyt valmiiksi. Jos lapsi on tarkka mitä päälleen pukee, voi homman hoitaa yhdessä ennen lapsen nukkumaanmenoa. Vaatteet laitetaan sellaiseen paikkaan odottamaan, josta lapsi löytää ne helposti ja saa sukkelaan puettua heti aamusta.

2 - Pakkaa reput. Tarkista huomispäivän tapahtumat ja pakkaa valmiiksi kaikki tarvittavat koulukirjat, vaihtovaatteet, työpaperit ja tarvikkeet. Jätä eväsrasiat pöydälle odottamaan täyttöä tai tee eväät jääkaappiin valmiiksi, jotta aamuksi jää vain eväiden pakkaaminen ennen lähtöä.

3 - Kata aamiaispöytä valmiiksi. Näin amulla ei enää tarvitse kinastella minkä värisiä kippoja ja kuppeja käytetään ja kuka saa sen muumi-lusikan joka on kaikkien lemppari. Jos haluat helpottaa aamupalaa entistä enemmän, käytä aamiaiskoria (Lue täältä Lasten tapaan -blogin Tiian ideat aamupalakoriin). Lataa kahvinkone valmiiksi niin tarvitset vain painaa nappia aamulla ja kahvi valmistuu hetkessä.

4 - Järjestä myös ulkovaatteet eteiseen odottelemaan. Näin vältät parittomien sormikkaiden metsästyksen, kadonneiden kenkien mysteerit sekä kiukuttelut ulkohousujen pukemisesta. Jokaiselle lapselle omaan pinoon omat vaatteet. Nopeimmalle pukijalle voi tarjota porkkanana vielä palkintoa - meidän perheessä toimii auton ovien avaaminen hyvänä houkuttimena.

5 - Herää ajoissa äläkä torkuta herätyskelloa. Torkun painaminen on helppoa ja tosi houkuttelevaa, kun ei malta nousta sängystä. Ylimääräiset minuutit sängyssä eivät kuitenkaan auta heräämiseen, päinvastoin. Herätyskellon torkuttaminen lisää väsyneisyyttä ja hankaloittaa nousemista entisestään. Lopulta torkkuu liian pitkään ja tulee kiire. Kun reippaasti nousee herätyskellon soidessa ehtii hoitaa aamutoimet ilman kiirettä ja stressiä.

Miten teillä sujuu aamutoimet arkisin? Jakakaa parhaat vinkkinne kiireettömiin aamuihin!

28. syyskuuta 2016

Kun et viihdykään juuri aloittamassasi työpaikassa

Aloitin osa-aikaisen työssäkäynnin reilu kuukausi sitten. Töihinmenon tarkoitus oli löytää minulle itselleni jotain muuta, kuin pelkkää kotiäitiyttä. Lisätienestitkin olisivat tervetulleita, vaikkei olisikaan kyse kuin muutamasta satasesta. Työpaikan saaminen ei ole nyky-yhteiskunnassa kaikista helpointa. Tuntuu, että pitäisi olla kiitollinen työstään ja pitää siitä kynsin hampain kiinni, sillä Suomessa on niin monta työtöntä jotka eivät pääse töihin vaikka haluaisivatkin. Mutta entäs jos ei viihdy työssään?

mammajoel

Alkuun viihdyin työpaikalla ja koin työtehtävät mukaviksi. Olin ilmeisesti aika hyväkin siinä mitä teen. Silti, mitä useamman työpäivän teen sen vähemmän pidän työstäni. Palkka on oikeasti aika huono eikä se motivoi tarpeeksi. Omalla tavallaan rankka työ vaatisi vähintään hyvän korvauksen, jotta siihen jaksaisi panostaa. Töihin lähtö ahdistaa ja töissä lasken minuutteja työpäivän loppumiseen. En viihdy ollenkaan ja koen koko töissäolon turhaksi. Työsopimukseeni on kirjattu koeaika, jonka aikana kumpikin osapuoli saa irtisanoa työsuhteen ilman perusteita. Ei tarvitsisi selitellä mitään, sanoa vaan että ei kiinnosta enää tulla töihin. Silti en irtisanoudu, miksi?

Muutama postaus taaksepäin kirjoitin miellyttämisen tarpeestani sekä empatiasta. Tässäkin asiassa se on vahvoilla. Lähipiiristäni kaikki ovat sanoneet minulle, että minulla ei ole mitään velvoitteita työnantajaani kohtaan, varsinkaan näin koeajalla. Silti oman hyvinvointini kustannuksella kärvistelen töissä, koska en kehtaa sanoa työnantajalle ettei tämä ole minua varten. Hoidan työni täysillä ja kunnialla, mutta ikävöin kotiin joka hetki. Pieni rahallinen korvaus ei ole tarpeeksi kattamaan sitä, mitä työpäiväni aikana menetän. 

mammaalex

En näe esikoistani kuin aamuisin kolmena päivänä viikossa. Päiväkodin aloitus oli iso muutos viisi vuotta kotihoidossa olleelle lapselle ja myös äidille. Työpäivinäni näen lastani aamuisin ennen päiväkotia, töihin lähden jo ennen pojan kotiintuloa ja töistä pääsen nukkumaanmenon jälkeen. Kaksivuotiaani itkeskelee nukkumaanmenoaikoina minun ollessa kotona, eikä tahdo päästää hyvänyönhalauksesta irti. Hänkin tietää, että äiti on paljon vähemmän kotona kuin aiemmin. Menetän tärkeää aikaa lasteni kanssa tekemällä turhaa työtä huonolla korvauksella.

Arki läpsystä vaihtoon-tyylillä on rankkaa. Mies kiirehtii omasta työstään kotiin jotta minä kerkeäisin ajoissa omiin töihin. Lapsille on outoa, että äiti on poissa kotoa. Äidille on rankkaa töissä ja isälle uutta olla useita iltoja yksin kotona. Oli minun itsekäs päätökseni hakeutua töihin, jotta saisin jotain omaa. Nyt en sitten kehtaa tehdä toista itsekästä päätöstä ja palata takaisin siihen parempaan vaihtoehtoon, eli täyspäiväiseen kotona oloon. Tietenkin työssäkäyminen täyspäiväisesti on edessä vielä minullakin vielä vuosien ajan, mutta toistaiseksi se ei ole välttämätöntä ja silloin on tyhmää kuluttaa aikaansa paikassa, jossa ei viihdy, tekemällä asioita joista hyöty on haittoja pienempi.

mammahugo

Jotenkin silti tuntuu, että olen monille pettymys, mikäli lopetan työt vain reilun kuukauden jälkeen. En halua näyttää työnantajan silmissä epäonnistuneelta, työstä kiiittämättömältä ja laiskalta. Haluaisin olla osallisena perheen elättämiseen, vaikkei pieni palkkani suurta eroa taloudellisesti teekään. Olisin kuitenkin osallisena elätykseen muutenkin, kuin kelan maksamilla tuilla. Viiden vuoden kotiäitiyden jälkeen nolottaa, että käytännössä ensimmäinen työpaikka ei kelpaakaan. Vain lukion käyneenä työkokemuksettomana nuorena pitäisi kai olla kiitollinen mistä tahansa työstä?

Joka päivä töihin lähtiessäni koen turhautumista jo valmiiksi. Joka päivä mietin, joko tänään uskaltaisin sanoa, etten tahdo enää jatkaa. Joka päivä mietin työnantajan reaktiota. Ja joka päivä kärvistelen työpäiväni loppuun ja lupaan tulla takaisin huomenna. Kotimatkalla mietin, että huomenna saa olla viimeinen päivä, huomenna lopetan. Silti vaan löydän itseni takaisin töihin ja suppisuuna välttelen irtisanoutumista omalla kustannuksellani. 

27. syyskuuta 2016

Topsipuikkomaalausta

Eilen me maalattiin poikien kanssa puita uudella tekniikalla. Syksyn ruskasta inspiroituneina valittiin vuodenaikaan sopiva maalausteema ja käytettiin lähes käyttökelvottomaksi kuivuneet sormivärit pois. Piirsin itse pohjaksi vaalealle paperille paljaan puunrungon ja annoin lasten koristella puut ruskan väreillä. Topsipuikkomaalaus on helppo ja hauska tapa saada uudenlaista ilmettä maalauksilleen. Topsipuikot niputetaan yhteen kuminauhalla tai vaikka teipillä, jotta ne pysyvät kasassa ja toimivat pensselin tavoin - puikkonippua dipataan väriin ja tuputetaan väriä paperille. 

Etenkin puiden maalaukseen topsipuikkomaalaus oli varsin sopiva, se antoi lastenkin käsissä puille autenttisen näköisen lehdistön. Innostuin itsekin maalailemaan yhden puun ja lopputulos oli kyllä hauskan näköinen. Topsipuikkojen tuputtelu oli myös rentouttavaa ja terapeuttista toimintaa, joten kannattaa kokeilla tätä koko perheen voimin vaikkapa stressin purkukeinoksi päiväkoti-, koulu- tai työpäivän päätteeksi.

_DSC0383_1 _DSC0362_1

Isommat pojat tajusivat jutun juuren heti, nuorin taas ei ollut kiinnostunut koko hommasta. Topsipuikkojen kanssa maalaaminen on kuitenkin helppoa myös pienille lapsille, ehkä jopa helpompaa kuin tavallisella siveltimellä. Jos puikkoja niputtaa isomman määrän jää varrestakin paksumpi ja siitä on pienenkin lapsen helppo pitää kiinni. Isomman lapsen kädessä jälki saattaa olla huolitellumpi, mutta omaperäisiä ja taatusti nättiä taidetta syntyy minkä tahansa ikäisen taiteilijan käsissä. Nipuista voi tehdä eri kokoisia tai käyttä topseja vaikka yksitellen tarkempiin yksityiskohtiin.

Meidän vanhat kökköiset sormivärit eivät olleet tähän tarkoitukseen paras materiaalivaihtoehto, mutta kelpasivat paremman puutteessa. Pitäisi tehdä inventaariota askarteluvarastoon ja päivittää sitä hieman, niin tulisi useammin askarreltuakin. Meidän muovailuvahat ovat enää ruskeaa värioksennusta, tussit ovat kuivuneita ja kaikki väriliidut katki, liimat kuivuneita ja vesiväritkin on mun lapsuusajoilta säilytettyjä - ne toimii kyllä moitteettomasti edelleen, mutta siveltimet ovat aika kärsineitä. Huonojen maalisiveltimien korvaajiksi topsipuikot olivat mainiot!

_DSC0373_1
_DSC0382_1

Mitä muita luovia ratkaisuja voisi käyttää maalauksessa?

26. syyskuuta 2016

Elämäni kalleimmat vaatteet

Tykkään pukeutua mekkoihin. Useimmiten mekkojen kanssa tarvitaan sukkahousuja, jottei paljaat jalat palellu Suomen kylmässä ilmastossa. Sukkahousut, huoh. Riippumatta kuinka montaa eri merkkiä, laatua, väriä ja kokoa kokeilen olen aina samassa pulassa. Ne saamarin kapsitukset repeävät. Karkeasti arvioituna 87% sukkahousuistani rikkoutuvat ensimmäisellä käyttökerralla. Loput 13% sukkahousuista ehtii käyttöön ehkä kahdesti ennen kuin huomaan niiden hajonneen. Syitä on miljoona. Kynsi repii kankaan sukkahousuja pukiessa. Jalka hipaisee lapsen tarralenkkareiden tarrapintaa. Koira hyppää syliin tervehtiäkseen. Joskus se ruma viiru ilmestyy ihan itsestään, hiljaa hiipien reittä pitkin.

sukkahousut

Luulisi maailman fiksujen insinöörien tähän mennessä jo keksineen rikkoutumattomat sukkahousut. On vedenalaisia älypuhelimia, avaruussukkuloita, ydinaseita. On gps-paikantimia, itsekseen ajavia autoja ja robotteja. Mutta sukkahousut ne vaan tuottavat ongelmia maailman naisväestölle. Muissa vaatteissa reikä ei yleensä lähde purkautumaan. Sukkahousussa pienikin silmäpako juoksee Usain Boltin lailla läpi koko kankaan. Joku ostaa tuhansien eurojen Gucceja ja Pradoja, minä se vaan investoin kympin kertakäyttösukkahousuihin. En edes halua tietää kuinka monta sataa euroa mulla on kulunut pelkkiin sukkahousuihin. Olen googlannut, opiskellut ja kokeillut vinkkejä vinkkien perään tuloksetta. Aina ne sukkahousut hajoavat. Kaipa se on vaan todettava, että naisen elämä on vaikeuksia täynnä.

Samaistujat, jakakaa vinkkinne parhaimpaan sukkahousukokemukseen? Alkaa olla niin suuri varasto hajonneita sukkahousuja, että kaikki Pirkka-niksitkin on jo kokeiltu.

24. syyskuuta 2016

Kunhan kukaan ei nyt pahoittaisi mieltään...

On helppoa sanoa, ettei välitä muiden mielipiteistä. Ihminen varmaan haluaisi kuvitella olevansa oman itsensä herra eikä niin helposti muiden vietävässä. Ei taida olla kovin uskottavaa, jos ihmisellä muuttuu mielipiteet hetkessä muiden mukaan ja ajatukset sopeutuvat siihen mitä muut ajattelevat. Siinä herää lähinnä kysymys, onko tuolla ihmisellä mitään omia mielipiteitä, ajatuksia? Terapeuttiani lainatakseni, se tekee ihmisestä harmaan ja vähän mitäänsanomattoman. Minä tiedän kyllä, että pistän joskus turhankin isosti arvoa muiden ihmisten mielipiteille ja pohdin usein, mitä muut minusta ajattelee. Silti koen, etten juurikaan välitä mitä muut on mieltä. Ristiriitaista, eikö?

_DSC0344_1

Otetaan alkuun esimerkki lasten pukemista rikkinäisiin vaatteisiin. Postaus sai aikaan paljon keskustelua puolin ja toisin sekä blogissa että muualla somessa. Seison sanojeni takana enkä edelleenkään koe ongelmaksi jos lapsillani on joskus tahrainen paita tai polvista hajonneet housut päällään julkisesti. Huomaan silti useammin kuin ennen toteavani rikkinäisen housuparin kodalla että puenpas lapselle sittenkin jotkut toiset housut. Koska en nyt ehkä kuitenkaan halua välttämättä antaa ulkomaailmalle kuvaa itsestäni välinpitämättömänä vanhempana tai perheestäni köyhänä ongelmaperheenä, jossa lapsilla ei ole ehjää ja puhdasta puettavaa. 

Minulle on aika hankalaa sanoa ihmisille ei. Riippumatta siitä onko kyse kalsareita kauppaavasta puhelimyyjästä tai kaverista. Se varmaan pohjautuu juurikin tähän miellyttämistarpeeseen, silllä etenkin epävarmana teininä ajattelin usein että mikäli kieltäydyin jostain kaverit eivät enää haluaisi olla kanssani, että he eivät enää pitäisi minusta. Sen pelossa tulikin tehtyä kaikkea pöhköä, vaikka tietty raja niissäkin asioissa oli. En nyt sentään olisi kaverin painostuksesta kaivoon hypännyt. Mitä läheisempi ihminen, sen helpompi sanoa ei. Siinä vaiheessa uskaltaa jo luottaa siihen, ettei kieltäytymisestä joudu hylätyksi. En ole myöskään kovin ehdoton milipiteineni, vaikka joskus mustavalkoisesti ajattelenkin. Ajaudun helposti samaistumaan vastapuolen kanssa ja vakuuttelen etten tuomitse toista vaihtoehtoa, vaikka se olisikin eriävä omasta mielipiteestäni. Ettei vaan kenenkään mieli pahoitu. Empaattisuus on minulle tärkeä piirre ihmisissä muutenkin, että osaa ottaa huomioon kanssaihmisensä ja hyväksyä heidän erilaisuutensa. Jokainen ihminen on saman arvoinen vaikka mielipiteet ja arvomaailmat olisivat kuinka radikaalisti toisistaan eriäviä.

_DSC0325_1

En tietoisesti tee mitään miellyttääkseen muita. En esitä mitään, mitä en ole, enkä perusta mielipiteitäni siihen, mitä muut ovat mieltä. Saatan kuitenkin olla tuomatta omaa mielipidettäni esille tai olla osallistumatta keskusteluun, jossa joutuisin vastakkain toisen kanssa. Useimmiten pyrin välttämään konfliktitilanteita ja sanaharkkoihin johtavia erimielisyyksiä. Joskus olen kuitenkin melkeinpä tahallani riidanhaluinen, jos niin voi sanoa tulematta väärinymmärretyksi. Oikeastaan kuten ei-sanan kohdallakin, siitä tietää, että ihminen on minulle oikeasti läheinen ja tärkeä. Siis siitä, että "uskallan" riidellä, näyttää tunteeni aidosti enkä hissutella niitä. Kerran aloitin ystävieni whatsapp-ryhmässä keskustelun kysymällä "Mistäs provosoivasta aiheesta juteltaisiin, tekisi mieli vähän riidellä" ja saatiin siitä lopulta mielenkiintoinen keskustelu aikaiseksi kauneusleikkauksista ja oman ulkonäkönsä muokkauksesta. Ei riitaa, mutta sopivan kärkästä ja silti asiallista keskustelua puolin ja toisin.

_DSC0347_1

Yläasteella ja lukiossa kaveriporukassamme oli tyttö josta tiesin ettei hän tykkää minusta. En tiedä miksi, mutta ei vaan tykännyt. Hengailtiin silti usein yhdessä ja mulla oli hirveä tarve todistella hänelle käytökselläni ja puheillani ja kaikella, että oon ihan kelpo tyyppi. Ahdisti ajatuskin siitä, että joku ei tykkää minusta. Mikä minussa on vikana? Miksi hän vihaa minua vaikkei minua kovin hyvin edes tunne? Ei hän minulle näyttänyt sitä suoraan, vaan käyttäytyi minua kohtaan ihan normaalisti, mutta asia oli yleisesti tiedossa. Itsetunto-ongelmat ovat seuranneet mua koko elämäni ajan koska ajattelen liikaa muita enkä itseäni. Vuosia myöhemmin viettäessämme aikaa muutaman ystävän kanssa ja tämä kyseinen Jenni-vihaaja oli myös siellä, sanoi hän silloiselle parhaalle ystävälleni illan lopuksi, että eihän se Jenni niin paha olekaan. Sen kuuleminen tuntui jonkun sortin isolta voitolta, vaikken koskaan saanutkaan tietä miksi tämä ihminen ei minusta alunperin tykännyt. Ehkä se oli jonkinlaista ennakkoluuloa, jonka takia kunnolla tutustuminen jäi pois.

_DSC0327_1

Mitä vanhemmaksi tulen sen vähemmän ihan oikeasti mietin mitä muut ajattelee. Toki otan edelleen huomioon muiden mielipiteet ja voin jopa arvioida omani uudelleen jos toinen osaa perustella asiansa hyvin. En siltikään tee mitään ainoastaan miellyttääkseni jotain toista, vaan pyrin ajattelemaan asiat itseni kannalta. Joissain asioissa olen edelleen todella epävarma, mutta parempaan päin mennään! Kaikkia ei nyt vain voi miellyttää. Jos koko elämänsä ajan miettii asiat muiden kannalta niin hukkaa itsensä kokonaan. Sananvapaus, mielipiteen vapaus ja uskonvapaus on jokaisen ihmisen perusoikeuksia. Joskus on kuitenkin syytä miettiä, miten ne tuo esille, mitä tahansa ei voi siihen vedoten suustaan päästellä. Pitää osata ottaa kanssaihmiset ja heidän mielipiteensä huomioon edes jollain tasolla. Liika miellyttäminen ja toisen huomioon ottamisen puute ovat molemmat melko huonoja ääripäitä. Tai no, oikeastaan kaikki ääripäät ovat huonoja - liika miellyttäminen johtaa itsensä kadotukseen ja liian mustavalkoisesta ajattelusta empaattisuus jää valitettavasti lähes automaattisesti pois.

Elämässä tärkeintä on miellyttää itseään, eikä muita. Silloin oma elämänlaatu on parhaimmillaan. 

19. syyskuuta 2016

Siksi olet minulle Se Oikea

Minua paleltaa jatkuvasti, sinä olet lämminverinen ja saan lämmitellä kylmiä varpaitani kehoasi vasten. Saan nukkua kahdella peitolla, koska sinulla on oman peittosi alla liian kuuma ja minulla yhden peiton alla liian kylmä.

Mä vihaan tiskikoneen tyhjennystä ja täyttöä, onneksi sinä teet sen mielelläsi. Tai et ehkä mielelläsi, mutta vapaaehtoisesti ja valittamatta. Ilman sinua elämäni (no, keittiöni) olisi likaisten tiskivuorten täyttämä.

Kun mun tekee jotain mieli, lähdet useimmiten sitä lähikaupasta minulle hakemaan urheana ritarina metallinhohtoisen harmaalla peltiratsullasi. Et ehkä ole romanttinen, mutta olet avulias ja huolehtiva.

Kun minua väsyttää aamuisin, sinä nouset kiltisti lasten kanssa. Kun on sinun vuorosi nukkua, kiitän sinua laittamalla aamiaista valmiiksi.

En ymmärrä peliharrastustasi, mutta pelaamisesi mahdollistaa minulle rauhallisen hömppäohjelmien katseluajan, joka sinua taas ei kiinnosta. Et kuitenkaan priorisoi peliaikaa ennen parisuhdeaikaa.

Annat minulle omaa aikaa kun sitä tarvitsen, vaikken itse sitä tarvetta edes huomaisi. Tiedät milloin tarvitsen rauhaa tai vapaa-aikaa. Tiedät myös milloin tarvitsen seuraa ja osaat tarjota sitä minulle juuri silloin.

Mun surkea huumori aiheuttaa sinussa hilpeyttä, tai ehkä lähinnä myötähäpeää. Sun erilainen, mutta yhtä lailla surkea huumorintaju ei minuakaan kovin innosta. Silti nauramme yhdessä, toisillemme, huonoille vitseillemme. 

Kun en jaksa syödä ravintolassa tai kotona omaa annostani loppuun, sinun vatsaasi mahtuu aina ylimääräinen palanen lautaseltani. 

Rauhallisuutesi tuo vastapainoa temperamentisuudelleni. 

Siksi ja miljoonasta muustakin syystä.

parisuhdekuva

Täydennät minun vajavaisuuksiani, rakastat ehdoitta, tuet ja välität. Olet paras ystäväni ja elämänkumppanini. Kanssasi jokainen hetki on ihana muisto, ja huonotkin hetket opettavat meille uusia asioista toisillemme. Meillä on vahva halu jakaa loppuelämämme yhdessä, kasvattaa lapsemme yhdessä ja viettää onnellisia eläkepäiviä yhdessä. Kanssasi elämä on seikkailu, ylämäkineen ja alamäkineen.

Kiitos, että jaat elämäsi kanssani, rakas puolisoni.

15. syyskuuta 2016

Kun kotiäidin reviirille tunkeudutaan

Sami on ollut kotona töistä koko tämän viikon. Viikko sitten hän kaatui portaissa töissä kantaessaan 50 kilon betonisäkkiä olallaan ja tuloksena betonisäkin ja portaan väliin rutistunut ranne murtui. Sairaslomalla hän on ainakin kaksi viikkoa vielä, joten elellään hieman erilaista arkea täällä kotona. Sami on ollut murtuneesta ranteesta huolimatta reipas apulainen täällä kotona, kuten toki perheen isän kuuluukin. Mulla sen sijaan alkaa olemaan asenneongelma tämän kotona hääräävän ylimääräisen käsiparin kanssa.

On kivaa, ettei Hugoa tarvitse kuljettaa mukana isompia kuskatessa päiväkotiin ja kerhoon. On mukavaa, kun joku muukin siivoilee ja hoitaa kotihommia, ulkoiluttaa lapsia ja on antanut mun nukkua kun olen kärsinyt mahdolliseksi migreeniksi diagnosoidusta päänsärystä. Kauppareissut voi hoitaa keskellä päivää välttäen ruuhkat ja aikuinen seura päiväuniaikana on tietenkin tervetullutta. Silti jo tässä vaiheessa tulee kiittämättömästi ajateltua, että huoh, menisipä se toinen jo takaisin töihin että arki asettuisi normaaliin kaavaansa. Vaikka pitäisi olla iloinen ja nauttia perheen yhteisestä ajasta. Murtunut ranne ei ole mikään sairaus eikä se estä Samia tekemästä mitään muuta kuin työtään sekä lasten nostamisia ja kauppakassien kantamista. Pelkkää lomailuahan tämä oikeastaan on!

perhekuva_2

Mä olen kuitenkin aikamoinen kontrollifriikki, jopa ärsyttävyyden rajoilla. Viisi ja puoli vuotta kotiäitinä on ollut tarpeeksi pitkä aika omaksua itselleni sopivat menetelmät kotiasioiden hoitoon ja lasten aamurutiineihin. Samin ollessa töissä kaikki hoituu miten pitääkin, mutta nyt yllättäen samat hommat menee ihan metsään. Telkkarikielto kerho- ja päiväkotiaamuina on näköjään unohdettu. Lapset eivät puekaan päivävaatteita reippaasti ja oma-aloitteisesti. Aamiaispöydässä kukaan ei keskity syömään, mutta aikaa lauleskelulle ja ylenpalttiselle höpöttelylle löytyy kyllä. Hampaat unohdetaan pestä ja välipalatkin on pakattu vääränlaisiin rasioihin. 

perhekuva_1

Asioiden ei tietenkään aina tarvitse mennä minun tavallani. Ei Samin toimintatavoissa ole mitään väärää ja olen oikeasti kiitollinen siitä kuinka paljon hän täällä auttaa vaikka onkin sairaslomalla. Tavallaan olen itsekin laiskistunut Samin kotonaolon takia. Kun kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, sitä helposti kiipeää ihan huomaamatta matalemman aidan yli. Kun normaaliin arkipäivään verrattuna tekemistä onkin vain puolet siitä mitä yleensä, tahti hidastuu ja ottaa iisimmin. Sitten ollaankin myöhässä, kun on nautiskeltu ylimääräisestä ajasta liikaa. Tavallaan ne kaksi vanhempaa ovat vähemmän tehokkaita ja saavat vähemmän aikaiseksi kuin jos jompi kumpi tekisi samat asiat yksin.

perhekuva_3

Mikä minua sitten ärsyttää? No ihan mitättömät asiat. Kuten se, että kun mulla iskee siivousinto niin toista ei siivoaminen huvita. Ja se, kun toista väsyttää ja minua ei. Et sä voi mennä lepäämään, kun muakaan ei väsytä! Tietenkään meidän ei tarvitse elää, ajatella ja tuntea symbioosissa. Mikään ei estä minua toteuttamasta siivousintoani vain siksi, ettei muita huvita. Helposti se tietenkin menee siihen, että itsekin vajoaa sohvan pohjalle puolison seuraksi tai eksyy rakentelemaan legotaloja muun perheen kanssa. Mutta ei se ole puolison syy, vaan oma valinta eikä sitä voi vierittää puolison niskoille. Ei saa olla nalkuttava vaimo syyttä.

Teinkin sen päätöksen, että koska Sami lomailee ylipäätään niin harvoin, niin täytyy todellakin ottaa ilo irti tästä sairaslomasta ja yhtä lailla suoda Samille mahdollisuus levätä, nauttia kotona olostaan ja tehdä asioita joita hän haluaa. Ilman murtunutta rannetta Samilla ei olisi mahdollisuutta olla kolme viikkoa kotona, vaikka oikeus lomailuun onkin. Työt seisovat ja vaikka päävastuu asioiden valmistumisesta ei olekaan Samin, tuntuu väärältä jättää työkaverit pulaan ja hommat seisomaan. Liiankin tunnolliselle työntekijälle tekee välillä hyvää olla "pakkolomalla" vaikka se vaatikin tapaturman tapahtuakseen. Lasten kommentit kuullessaan iskän jäävän kotiin moneksi viikoksi olivat "JEEEE!!!", vaikka olikin kyse ikävästä työtapaturmasta. Tuosta lasten vilpittömästä asenteesta aion itsekin ottaa mallia.

Miten arki sujuu, kun työssäkäyvä isä tunkeutuu kotiäidin reviirille? Hyvin, kunhan kotiäiti saa asenneongelmansa korjattua.

11. syyskuuta 2016

Diagnoosi: Posturaalinen hypotonia

Mulla on aina ollut matalanpuoleiset verenpaineet. Lähtökohtaisesti matalat paineet ovat hyvä asia, paitsi jos ne aiheuttavat oireita. Minua huimaa lähes jatkuvasti ja pyörtyilen helposti, varsinkin jos olen pystyasennossa pitkään. Mikäli joudun olemaan pitkään seisoma-asennossa on minun lähes jatkuvasti otettava askeleita, pumpattava jalkoja ja vaihdeltava asentoa ylläpitääkseni verenkiertoa ja veren nousemista jaloista ylöspäin välttääkseni pyörtymisen. Olen vuosien mittaan tottunut pyörtyilyyn ja jatkuvaan huimaamiseen etten edes osaa kuvitella muuta. 

Huonot ruokailutottumukseni (pitkät ateriavälit) ja vähäinen nesteiden juonti (juon tosi huonosti) ovat myös asioita, jotka pahentavat oireitani. Oppisinpa pitämään huolta kehostani! Teinivuosina cheerleadingia harrastaessani pyörryin kesken treenien. Pyörtymisen jälkeen maatessani lattialla jalat pystyssä pyörryin uudelleen. Esikoisen raskausaikana ollessani yksin kotona pökerryin suihkuhuoneen lattialle. Samaisen raskauden aikana kirjakaupan jouluruuhkassa meinasi mennä taju kassajonossa. Muutama vuosi sitten pyörryin festareilla ihmismassan sekaan, onneksi mieheni seisoi takanani ja sai minusta kopin, enkä vajonut muiden jalkoihin tallattavaksi. Viime viikolla jouduin lähtemään töistä kesken päivän koska pyörryttävä olo ja päänsärky ei jättänyt minua rahuaan edes istuessani. 

DSC_0926_1

En pysty nousta seisomaan äkisti, koska muuten silmissä vilisee ja päässä humisee. Joskus tosiaan pyörryttää istuma-asennossakin. Saunan kuumuus saa minut pahoinvoivaksi ja suihkussakin pitää "tanssia". Jalkani puutuvat helposti ja jo teininä otin tavaksi heilutella varpaita oppitunneilla ja bussissa lähes jatkuvasti ylläpitääkseni verenkiertoa mahdollisimman tehokkaasti. Edelleen teen tätä sohvalla lojutessani, töissä, ruokapöydän ääressä ja pitkillä automatkoilla. Teini-iässä minulta tosiaan tutkittiin ties mitä kaikkea, kun yritettiin selvittää mikä minua vaivaa. Oli TILT-testi eli pystyasennon sietokoe, Holter-tutkimus eli sydämen toiminnan pitkäaikaisrekisteröinti sekä rasitus-EKG eli rasituksen aikainen sydänfilmi. Lopulta sain niinkin "tavallisen" diagnoosin kuin posturaalinen hypotonia/hypotensio - pystyasennossa ilmenevä matala verenpaine. Veri painuu alaraajoihin ja silmissä sumenee. Lääkäri selitti, että minulla veren palautuminen alaraajoista ylöspäin on normaalia hitaampaa jolloin huimauksen tunteet ovat voimakkaampia sekä pitkäkestoisempia ja pyörtymisen riski suurempi. 

Korkeaan verenpaineeseen on olemassa jos jonkinlaista lääkettä ja parantumiskeinoa. Matala verenpaine nähdään terveyden merkkinä eikä sitä oikeastaan voi lähteä korjaamaan. Verenpaineita nostavia lääkkeitä ei taida olla olemassakaan? Paineita voi yrittää nostaa tietyillä ruoka-aineilla, kuten runsaalla suolan käytöllä, kahvilla ja lakritsilla tai salmiakilla. Kahta viimeistä voisin toki syödä vaikka kuinka paljon, mutta liika lakritsi tai salmiakkikaan ei tee hyvää. Kahvia juon todella harvoin ja sen takia se saa minut aika tutisevaksi kun silloin tällöin kupillisen nautin. Suolaa en käytä ruoanlaitossa juuri ollenkaan, mutta tähän voisi helposti tehdä muutoksen. Omaan annokseen voisin lisätä hieman suolaa, koska en kuitenkaan koe lasten tarvitsevan yhtään enempää suolaa ruokavalioonsa kuin nyt. 

DSC_0918_1

Eilen kävin mummillani kahvilla ja mittautin samalla verenpaineeni. Olen voinut viimeisten viikkojen aikana jotenkin erityisen huonosti ja oletin paineiden olevan jotenkin ennätysmatalat. No matalathan ne toki olivatkin, mutta silti ihanteellisten viitearvojen sisällä. Asianmukaisen rauhoittumisen jälkeen mitattiin 102/61. "Liian matalan" verenpaineen raja on 90/60, mutta varsinaisesti liian matalia paineita ei kuulemma voi olla tai ainakaan niitä ei koeta ongelmallisiksi vaan nimen omaan ihanteellisiksi. Terveellä, nuorella ja hoikalla ihmisellä tulisikin olla suhteellisen matalat paineet. Minulla yläpaine vaihtelee 90-110 välillä ja alapaine 50-60 välillä. Näköjään tuon verenpainetautini takia oireilen niin vahvasti, vaikka arvot ovatkin matalahkot mutta hyvät. Mutta minkäs teet kun ei parantumiskeinoja ole. 

Onko kellään muulla ongelmia verenpaineiden tai huimauksen ja pyörtyilyn kanssa?

9. syyskuuta 2016

Köyhät lapset kulkevat ryysyissä

Meidän perheessä on meneillään ikävä kehitysvaihe. Nimittäin polvetpuhki-kausi. Jokaisen lapsen lähes jokaiset housut ovat hajonneet ellei molemmista, niin ainakin yhdestä polvesta. Uusimmat housut ovat pari viikkoa sitten ostetut ja pirtsakka syysviima kutittelee jo paljasta ihoa polvien kohdalla. Myönnän, että ärsyttää suunnattomasti housujen jatkuva hajoaminen. Se ärsyttää niin paljon, etten edes vaivaudu ostamaan uusia housuja lapsille. Parsimista harrastan silloin tällöin, mutta sekin on vain väliaikainen ratkaisu sillä mun ompelutaidot ei toteuta kovin kestäviä paikkauksia. Mitä järkeä, kun ne silti hajoavat heti? Minua ei haittaa, jos lapsi menee polvista risoissa housuissa päiväkotiin, kerhoon, neuvolaan, pihalle tai ruokakauppaan. Lapsia ei yleensä häiritse tuuletusaukot. Mutta pitääkö ympäröivä maailma meitä homssuisina, köyhinä, ryysyläisinä? Onko sosiaalisesti paheksuttavaa pukea lapsensa rikkinäisiin vaatteisiin? Säälitäänkö lapsiamme, analysoidaanko taloudellista tilannettamme, tuomitaanko meidät huonoiksi vanhemmiksi? Vain koska lapsemme onnistuvat hetkessä rikkomaan joka ainoat housut jotka jalkaansa vetävät.

ryysyt_3

Risojen housujen lisäksi pyykkiä kerääntyy perheessämme aivan älyttömät määrät lyhyessä ajassa. Suurpiirteisen puhtaina säilyneitä vaatteita pyritään pitämään ainakin pari-kolme päivää päällä, koska onhan se turhaa kiikuttaa pestäväksi jokainen vaatekappale heti sen käytyä hetken aikaa lapsen päällä. En minä omiakaan vaatteita ihan joka käyttökerran jälkeen pese, varsinkaan housuja. Alusvaatteet ja sukat toki vaihdetaan päivittäin, mutta ei välttämättä päivävaatteita. Joskus paita tahriintuu ruokapöydässä ja pahimmat pyyhitään toki heti pois. En silti jokaisesta pienestä sotkusta lähde vaatteita vaihtamaan. Tiedän, että vaatteet sotkeutuvat viimeistään seuraavalla aterialla tai viimeistään ulos lähtiessä. Taas, ei minua haittaa jos lapsen paidassa on jokin pieni tahra, eikä lapsiakaan haittaa. Osa vaatteista jää pesun jälkeenkin kestolikaisiksi, kun tahrat eivät irtoa pesussa. Mutaliejut, voikukkatahrat ja mustikkasoseen jämät. Puhtaana kaapista otettu paita voi siis näyttää hieman likaiselta jo valmiiksi, mutta ei tämäkään mielestäni ole syy jättää vaatetta käyttämättä. Silti mietityttää taas ne yhteiskunnan tuomitsevat katseet. Tarhainen paita, hyi että! Polvet puhki, oi voi. Tuossa köyhät kulkevat risoissa ja paskaisissa kuteissaan. Häpeäisivät.

Tottakai osaan katsoa tilanteen mukaan, voiko rikkinäistä vaatetta vielä käyttää vai onko ne heitettävä pois tai pestävä. Tahraisista vaatteista olen tarkempi ja sellaiset saatetaan vaihtaa ennen lähtöä ihmisten ilmoille. Lapsi ei saa kärsiä siitä, etten jaksa hössöttää tiptop-vaatteista jatkuvasti. Vaatteiden pitää olla sään mukaiset jottei lapsi palele. Reiän paikka myös vaikuttaa: polvessa oleva reikä on ookoo, puhki kulunut pylly taas ei sovi. Tietenkin haluan, että lapseni näyttäytyvät julkisesti jotakuinkin huoliteltujen näköisinä. Joskus on vaan oikaistava polkua pitkin ison tien sijasta. Kaikki energiani menisi päivisin siihen, että kyttäisin ja putsaisin ja varjelisin vaatteita likaantumasta tai hajoamasta. Lapsille se olisi taakka. Ei saisi leikkiä ja olla vapaasti, jos pitää koko ajan varoa vaatteitaan. Vaatteita koko ajan vaihdettaessa vaatekertoja kuluisi päivässä varmaan viidet per muksu ja sehän tietäisi ylitsepääsemättömän suurta pyykkivuorta ja tyhjinä ammottavia hyllyjä vaatekaapissa. Ja taas pitäisi olla ostamassa lisää vaatteita. Meidän perheessä tämä ei ole rahan asia, vaan järkevän ajattelun lopputulos. Uusien vaatteiden ostaminen vain huomatakseen niiden heti hajonneen on paitsi turhauttavaa myös todella epäekologista. Yleensä poikkaisen vielä polvista puhjenneet shortseiksi kesää varten, ellen yritä paikata niitä. Älytöntä heittää kaikki pois kuin mitäkin kertakäyttötavaraa.

ryysyt_1

Tahraiset ja risat vaatteet sopivat ihan mainiosti kotioloihin. Ja hiekkalaatikolle, askarteluvaatteiksi sekä landevaatteiksi joissa rauhassa rymytä. Kyllä me suurpiirteisesti katsotaan, että lapsilla on ehjät ja siistit vaatteet kotoa poistuessamme, mutta ei se tosiaan haittaa vaikka olisikin polvista puhki menneet verkkarit jalassa. Siistit housut ja kauluspaidat ovat juhlia varten ja niitä varjellaan hieman tarkemmin. Silloin saa istua suklaakeksiä syövän lapsen vieressä ja tarjota serviettiä tämän tästä, koska tietää ettei lapsi ole oppinut paidanhelman ja käsipyyhkeen eroa. Miljoonan opetuskerran jälkeenkään. Ei kuitenkaan juhlissakaan olla sotkunatseja. Jos kakkupala tipahtaa lusikalta rinnuksille, niin sitten tipahtaa. Lapset on lapsia sotkua ei todellakaan voi aina estää. Tahrat kuuluvat elämään, kuten joku pesuainemainoksen slogani huutaa telkkareissa mainoskatkoilla.

Kaksinaismoralismivuoren huipulla loistavat tyylikkäät äidit valmiiksi risoina ostetuissa farkuissa ja muotirikkinäisissä kuteissaan. Aikuisella rikkinäiset vaatteet ovat cool, lapsella taas merkki alemman luokan kansalaisuudesta. 

Kuinka tarkkoja te olette siitä, että lapsillanne on aina ehjät ja puhtaat vaatteet päällä?

8. syyskuuta 2016

Piraattisynttärit kiikarissa, ahoi!

Hugo täyttää muutaman viikon kuluttua kaksi vuotta ja sehän tarkoittaa syntymäpäiväjuhlia! Juhlien teemaksi valikoitui tällä kertaa merirosvoteema. Pyritään taas toteuttamaan kaikki kutsuista tarjoiluihin sekä koristeisiin mahdollisimman hyvin teeman mukaisesti. Teemaan sopivat kutsukortit syntyvät hetkessä ja niiden toteutukseen tarvitsee vain valkoisia korttipohjia, mustia ja punaisia kyniä sekä grillitikkuja, sakset, rei'ittimen ja ehkä viivoittimen. 

piraatti_5 piraatti_4 piraatti_2

Leikkaa korttipohjat kahtia ja muotoile purjeen muotoisiksi. Ylijäämäpaloista voi askarrella pieniä viirejä maston päähän. Purjeet voi koristella eri tavoin, tässä vain mielikuvitus on rajana. Punaiset ja mustat raidat sekä pääkallot ovat merirosvolipuille ominaisia mutta muitakin värejä ja kuoseja voi tehdä. Purjeisiin painetaan reiät ja ne pujotetaan sopivan pituiseksi pätkäistyyn grillitikkuun, eli mastoon. Valmista!

Koska aikaa juhliin on enää vajaa kuukausi ja kutsut on saatava pikapuoliin postiin, valitsin tällä kertaa tehdä tällaisen mahdollisimman helpon ja nopean kutskukorttimallin. Mielestäni näistä tuli ihan hyvät, vaikka enemmällä panostuksella toteutus olisi varmasti onnistunut paljon paremminkin. Mitäs pidätte?

7. syyskuuta 2016

Itseensä pettynyt imettäjä

Kun odotin esikoistani en tiennyt mitä ajatella imetyksestä. Imettäminen tuntui ajatuksena oudolta, mutta kuitenkin luonnolliselta ja oikeastaan ainoalta syöttövaihtoehdolta. Kun esikoiseni syntyi oppi hän heti imemään rintaa oikeaoppisesti. Imetys sujui alusta asti hyvin, mutta ensimmäisinä viikkoina käytimme pojalle lisämaitoa rintamaidon lisäksi. En tiennyt mitä tarkoittaa, kun lapsi halusi rintaa jatkuvasti ja vaikutti imetyksen jälkeenkin nälkäiseltä. Olin nuori ja epävarma äiti enkä tiennyt mistä lähteä hakemaan apua imetysongelmiin. Kyseessä oi todennäköisesti ikään kuuluva tiheän imun kausi, joka olisi selvinnyt pienellä googlaamisella. Hiljalleen pääsimme lisämaidosta kuitenkin eroon ja siirryttiin takaisin täysimetykselle. Silloin tällöin vauva sai pullosta korviketta minun ollessa jossain muualla. Olin lopettanut mielialalääkkeeni kuukautta ennen laskettua aikaa ja tarkoitus oli aloittaa ne uudelleen vauvan ollessa neljän kuukauden ikäinen. Imetys ei ollut sallittua lääkkeiden käytön aikana. Imetin poikaa kolme kuukautta, jonka jälkeen aloimme hiljalleen ajamaan imetyskertoja alas korvaten syöttökertoja korvikemaidolla. Jos olisin tiennyt, olisin vaatinut imetysajalle sopivia lääkkeitä - niitäkin olisi varmasti ollut tarjolla. Lopetin kuitenkin imetyksen kokonaan vauvan täyttäessä neljä kuukautta aloittaakseni mielialalääkkeet sovitusti. 

Korvikkeiden ja tuttipullojen kanssa pelaaminen oli raskasta ja turhauttavaa. Imetys oli sujunut todella helposti, vauva söi pikaisesti ja imettäminen sujui missä vaan aina ruuhkabussin penkiltä rantakahvilaan. En ikinä saanut ikävää katsetta tai kommenttia osakseni julki-imetyksestä. Olin ehkä epävarma äitinä, mutta imetyksestä en alkun pienten mutkien jälkeen ollut ollenkaan epävarma. En tiedä mikä ongelma lääkkeiden kanssa oli, sillä ennen synnytystä oloani parantaneet lääkkeet tekivät minusta ihan hullun. Reilu kuukausi lääkkeiden aloittamisesta mieheni kyllästyi lopullisesti ja veti lääkkeeni pöntöstä alas. Muistan lysähtäneeni kesken ruoanlaiton veitsi kädessä keittiön lattialle itkemään ja huutamaan. Lääkkeiden käyttö loppui kuin seinään ja imetyksen lopettaminen oli ollut täysin turhaa. En tuolloin tiennyt mitään relaktaatiosta, mutta se olisi varmasti ollut mahdollista kun imetystaukoa oli kestänyt vain kuukauden ajan. Maidontuotantokaan ei varmasti ollut ihan loppunut vielä silloin. Vauva kasvoi kuitenkin korvikemaidolla ja soseilla hyvin eikä tosiaan käynyt muut vaihtoehdot mielessäkään. Päätin imettää seuraavaa lasta pidempään. Vauvalle alettiin antamaan sosemaistiaisia jo alle neljän kuukauden ikäisenä - en muista miksi näin tehtiin mutta jälkeenpäin minua kauhistuttaa, kuinka vauva on ollut aivan liian pieni ja kehittymätön kiinteille.

Toisen lapsemme synnyttyä imetys lähti taas mainiosti käyntiin. Maidonnousua odottaessani nännini olivat niin kipeät, että itkin ajatuksestakin imettää. Pienehkö vauvamme sai lisämaitoa sairaalassaoloaikana verensokereiden takia ja välillä annoin hänelle pullosta maitoa vain säästääkseni nännireppanoitani hetkeksi aikaa. Maidon noustua sitä sitten tulikin todella hyvin eikä lisämaitoa sairaalasta kotiin päästyämme enää tarvinnut. Imetys sujui mallikkaasti ja vauva oli oikea pikasyömäri, viidessä minuutissa oli molemmat rinnat tyhjennetty ja vatsa täytetty. Vauvalla ei myöskään ollut ongelmia pullosta syömisen kanssa ja saikin satunnaisesti korviketta minun ollessani poissa. Jossain neljän ja viiden kuukauden iän välissä aloimme maistattamaan vauvalle soseita ja aloin hiljalleen ajamaan imetystä alas. Olin päättänyt imettää puoli vuotta. En muista miksi juuri näin pitkään. Vauvan tullessa kuuden kuukauden ikään lopetin imetyksen ja olin tyytyväinen saavutukseeni. Imetystaipale oli sujunut hyvin. 

imetyspettymys_2

Tuli kolmas raskausaika ja tein päätöksen imettää yhä kauemmin kuin edellisiä lapsiani. Onhan rintamaito vauvalle parhainta ravintoa ja niin helppoa, verrattuna pullosirkukseen ja korvikkeeseen kuluvaa rahaa. Synnytyksen jälkeen olimme taas saman maidonnousuongelman edessä. Kotiuduimme sairaalasta vuorokausi synnytyksen jälkeen eikä maito ollut vielä noussut. Ensimmäinen viikko kotona oli itkua, hampaiden kiristelyä, nännivoidetta ja kipeitä imetyksiä. Hiljalleen helpotti ja nännitkin paranivat. Maito nousi ja sitä tulvi yli tarpeen. Itkin ja lypsin suihkussa, pumppasin ja hauduttelin kaalinlehdillä. Sain rintatulehduksenkin kaiken muun päälle. Kerta maitoa riitti halusin pumpata hieman ylimääräistä pakkaseen, jotta vauva voisi hoidossa ollessaan saada omaa maitoani korvikkeen sijaan. Vauva ei kuitenkaan suostunut pullolle ollenkaan ja olin hänessä koko ajan kiinni. 

Nelikuisena vauvakin suostui vihdoin vahingon kautta pullolle ja sain hieman omaa aikaa silloin tällöin. Niinä kertoina vauva sai rintamaitoani pullosta ja imetystaipale jatkui mallikkaasti. Pyrin kuuden kuukauden suositeltuun täysimetykseen, mutta aloitimmekin soseiden maistelun jo viikon tai kaksi ennen kuuden kuukauden ikää. Löysin Imetyksen tuki ry:n facebook-ryhmän ja sain sieltä apua hampaiden runtelemien nännien hoitoon sekä muihin pienempiin imetysongelmiin. Lähiajoille oli suunniteltuna vauvan ensimmäinen yökyläreissu mikä tarkoitti vuorokauden poissaoloa rintojen luota. Luulin, ettei rinnat ja vauvat kestäisi sitä vaan että se olisi imetyksen loppu. Jos olisin ottanut asioista paremmin selvää, en olisi lopettanut imetystä noin vähäpätöisen asian takia. Imetys olisi aivan hyvin voinut jatkua yökyläreissusta huolimatta. Pelkäsin kai liikaa rintalakkoa tai pulloon tottumista ja koin helpommaksi ajaa imetystä alas ja siirtymään hiljalleen korvikkeen käyttöön. Imetys alkoi myös hieman kyllästyttämään. Kahdeksan ja puolen kuukauden imetyksen jälkeen vauva siirtyi kokonaan pullolle juoden ensin pois pakkaseen sullotut rintamaidot ja siirtyen sitten korvikkeelle. 

imetyspettymys_3

Imetyksen loputtua harmittelin pitkään, että tiedonpuutteeni takia annoin taas periksi liian nopeaan ja lopetin imetyksen turhan aikaisin. Imetyspettymys valtasi mieleni ja koin itseni epäonnistuneeksi. Neljän kuukauden ajan syötin vauvalle pullosta korviketta ja vihoittelin itselleni. Päätin ottaa selvää voisiko imetystä vielä uudelleenkäynnistää, vaikka vauva oli jo kolmentoista kuukauden ikäinen. Kysyin neuvoa imetystukiäidiltä jonka mielipide oli, että relaktaatio on varmasti mahdollista kerta minulta maitoa vielä tihkuu rinnoista. Se olisi kuitenkin raskas ja työntäyteinen projekti joka vaatisi sekä kovaa tahdonvoimaa äidiltä että myöntyväisyyttä vauvalta. Muutaman päivän ajan yritin houkutella vauvaa rinnalle, pidin häntä ihokontaktissa ja huijasin tuttipullon avulla vauvalle nänniä suuhun. Poikaa ei kuitenkaan kiinnostanut pätkän vertaa joten annoin periksi. Ei olisi muuta tehtävää enää kuin käsitellä imetyspettymys ja jatkaa ylpeänä edes näistä imetystaipaleista. 

Iso osasyy miksen tahdo vielä laittaa lopullista pistettä lapsiluvulle, on siksi että haluaisin kokea vielä imetyksen. Kunnon lapsentahtisen imetyksen vailla huolta tai ajatusta liian varhaisesta lopetuksesta. Ilman tyhmiä virheitä ja lopetuspäätöksiä vailla kunnon perusteita. Vaikka olenkin lopettanut imetyksen yli vuosi sitten olen edelleen mukana Imetyksen tuen facebook-ryhmässä. Luen muiden kokemuksista ja haasteista, opettelen faktoja imetyksestä ja seuraan mielenkiinnolla muiden imetystaipaleita, julki-imetyksen edistämistä ja sinnikkyyttä voittaa imetyksen mukana tulevia vaikeuksia. Ryhmässä on lämmin yhteishenki ja siellä tsempataan ja tuetaan. Rintamaito on ehdottomasti parasta ravintoa pienelle ihmiselle, mutta kukaan ei silti teilaa heitä jotka eivät syystä tai toisesta halua tai pysty imettämään. Mietin pitkään miten työstäisin tätä imetyspettymystäni. Jos olisin osannut hakea tietoa, olisin voinut imettää kaikkia lapsiamme pidempään. Olisin voinut tarjota superfoodia, lohtua, helppoa ja aina syöntivalmista sapuskaa lapsilleni pidemmän aikaa kuin nyt pystyin. Kirjoittamalla ja siten sanoittamalla tunteeni olen saanut imetyspettymyksen käsiteltyä. Lapseni ovat saaneet rintamaitoa edes vähän, ja pienikin hetki imetystä on parempi kuin ei lainkaan. Lapseni ovat saaneet läheisyyttä, lohtua ja rakkautta senkin jälkeen kun imetys on loppunut. 

imetyspettymys_1

Jos vielä joskus saan lapsia ja mahdollisuuden imettää, aion imettää juuri niin pitkään kuin hyvältä tuntuu, mikäli imetys ottaa onnistuakseen. Ehkä vuoden, ehkä kaksi. Ehkä vielä pidempään tai ehkä en ollenkaan. Silikoneilla pitäisi pystyä imettämään ihan normaalisti, mutta riskinsä siinäkin on epäonnistuneeseen imetykseen. Ei voi tarkkaan tietää ovatko maitotiehyet vaurioituneet leikkauksen jälkeen, vaikka riski siihen on kai aika pieni rintalihaksen alle laitettujen implanttien kanssa. Vaikka en saisikaan lisää lapsia enkä koskaan enää kokisikaan imetystä, haluan olla ylpeä itsestäni ja saavutuksistani. En halua tuntea katumusta, pettymystä ja huono äiti-fiilistä. Olen tehnyt hetkessä oikealta tuntuneita valintoja ja on ylipäätään tyhmää pohtia niitä jälkikäteen, koska menneisyyttä ei voi muuttaa. Jokaisessa tipassa äidinmaitoa on ylpeyden aihetta.

Onko joku muu potenut imetyspettymystä? Miten käsittelitte pettymyksen tunteet?

6. syyskuuta 2016

Vastaukset kysymyksiin (+video)

Kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille. Joku toivoi vastauspostausta videon muodossa ja vaikka koen olevani luonnoton kameran edessä päätin kokeilla videovastausten tekoa silti. Videolla puhutut jutut ovat kuitenkin myös kirjoitettuna versiona jos joku mieluummin lukee vastaukset kuin katselee mun hölötystä. Kategorisoin vastaukset eri osioihin kysymysten perusteella. 




MINÄ ITSE

Kuvaile itseäsi, siis millainen olet luonteeltasi?
Olen aikamoinen kontrollifriikki ja myös aika itsekäs, mikä ei aina ole hyvä piirre. Olen myös aika ailahtelevainen eli mielialani muuttuu hetkessä hyvästä huonoon ja takaisin. Olen kiltti ja huolehtivainen. 

Millaista elämäsi olisi nyt, jos olisit sinkku eikä olisi lapsia?
Jos mulla ei olisi tätä perhettä, niin uskoisin että minulla olisi silti lapsia ja ehkä parisuhdekin, mutta sitähän ei kysytty. Varmaan opiskelisin tai kävisin töissä ja bilettäisin viikonloput. Sitä kai ikäiseni lapsettomat sinkut tekevät?

Paras lapsuudenmuisto?
Ihania muistoja lapsuudesta on tosi monia Kesät asuntovaunulla kierrellen ympäri Suomea ja Eurooppaa ovat varmaan parhaimpia. Leirintäalueella sai aina uusia kavereita ja sai nähdä maailmaa ja paikkoja joita ei ehkä muuten tulisi nähtyä.

Go-to-vaatteet (eli jos on 5 min pukeutua ihmisten ilmoille, mitä laittaisit päälle ajattelematta)?
Luottovaatteet tilanteeseen kuin tilanteeseen on farkut ja melkein mikä tahansa toppi kaapista + neule. Mulla suurin osa vaatteista on sellaisia, jotka voi heittää milloin tahansa päälle. Yritän myös toteutella hiljalleen projektia, jossa siivoaisin kaapista kaikki vaatteet, joita en käytä ja täyttäisin kaapin sellaisilla vaatteilla, joita oikeasti käytän. Esimerkkejä go-to vaatteista alempana: 

Kyllästyttääkö bloggaaminen ikinä?
En sanoisi että kyllästyttää, mutta joskus inspiraatio on kyllä hukassa. Silloin yleensä jätän kirjoittamatta ja odottelen sopivampaa fiilistä. Väkisinväännetyistä postauksista huomaa usein niiden olevan väkisinväännettyjä. 

Seuraatko mitään sarjoja? Jos, niin mitä?
Samin kanssa katsellaan Big Bang Theorya yhdessä. Itsekseni katselen lasten päiväuniaikaan The Fostersia ja Baby Daddya. Masterchef Australia on myös hyvä, mutta sitä ei ole oikeastaan aikaa katsella. 

Luetko kirjoja? Jos luet, luetko suomeksi vai ruotsiksi?
En ole lukenut muutamaan vuoteen juuri mitään. Vuonna 2013 luin viimeksi Harry Potterit läpi, ruotsiksi (koska suomenkielinen versio käännöksineen on aika karmea). Aiemmin luin enemmän ja silloin ahmin kirjoja kolmella kielellä; suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ja nyt tuli hirveä fiilis uppoutua täysin johonkin kirjan maailmaan!

Mitä haluaisit eniten harrastaa yksin?
Haluaisin edelleen harrastaa minulle rakasta kilpacheerleadingia, mutta ajanpuute tekee siitä mahdotonta. Muuten tykkään yksikseni katsella ohjelmia ja elokuvia sekä käydä vesijuoksemassa.

gotoclothes

KOTI JA PERHE

Äitiyden parhaimmat ja pahimmat?
Pahimmat on lasten kiukuttelut jotka ovat mielestäni turhia, mutta lasten mielestä maailman tärkeimpiä. Kuten esimerkiksi päivittäiset kinastelut siitä, kuka saa oranssin maitomukin. Parhaimmat ovat yhdessä tehdyt asiat ja lasten kanssa käydyt hauskat keskustelut. 

Haluaisitko lisää lapsia?
Tällä hetkellä en halua lisää lapsia, mutta en uskalla tehdä lopullista päätöstä lapsiluvusta. Tällä hetkellä lisääntyminen olisi käytännön asioiden takia mahdotonta, mikä konkreettisesti myös hillitsee vauvakuumetta. Sitä mulla nimittäin on jatkuvasti, vaikken tosiaan lisää lapsia taida haluta.

Miten jaat jokaiselle lapselle aikaa yksin äidin kanssa? 
Tällä hetkellä lapsille oman ajan jakaminen on hieman hankalaa ja jää liian vähäiseksi. Yleensä ne ajat ovat kahdenkeskeisiä leikkituokioita tai yhden lapsen ottaminen mukaan ruokakauppaan. Hugo saa paljon omaa aikaa Joelin ja Alexin ollessa kerhossa ja päiväkodissa. 

Onko sulla/teillä paljon sukulaisia ja minkä verran ootte tekemisissä?
Meillä on molemmilla aika isot suvut. Ollaan läheisiä, mutta nähdään kuitenkin melko harvoin, yleensä juhlapyhinä ja synttäreinä.

Miten kaksikielisyys vaikuttaa normiarkeen tai tuoko se esimerkiksi jotain hankaluuksia?
En osaa sanoa että se vaikuttaisi oikeastaan millään lailla. Alkuaikoina oli ehkä hankalaa, jos Sami ei ymmärtänyt jotain mitä puhuin, mutta nykyään sekään ei ole enää ongelma. Sami ei osaa puhua ruotsia, mutta ymmärtää suurin piirtein kaiken mitä puhumme.

Löytyykö teiltä ruokaa, jota jokainen lapsi rakastaa? Mikä ruoka se on? 
Kasvissosekeitto uppoaa kaikille lapsille hyvällä ruokahalulla. Kaikenlaiset bataattiruoat käyvät myös hyvin kaupaksi. Hugo on tosi nirso eikä juurikaan tykkää ruoista, joita Joel ja Alex mielellään söisivät. 

Minkä kokoisessa kodissa asutte?
71,5 neliöisessä saunallisessa kolmiossa

Pidätkö kodistasi?
Pidän joistain asioista ja joistain en. Tilanpuute tai pieni asunto ei ole ongelma. Mitä vähemmän tilaa sen vähemmän siivottavaa, haha. Sisustuksen voisin pistää täysin uusiksi, mutta en pidä sitä järkevänä kun toivottavasti muutamme tästä joskus lähiaikoina pois.

Oletteko muuttamassa sinne isompaan asuntoon, kun kirjoittelit että syksyllä niin tulipa mieleen että joko sitä on pakattu ja kohta muuttamassa vai? Ja onko se nyt lähellä teidän tämän hetkistä kotia?
Ei valitettavasti olla vielä muuttamassa. Kyttäämämme asunnon nykyiset asukkaat rakentavat itselleen omakotitaloa ja aikataulut venyvät helposti sellaisen projektin parissa. Näillä näkymin muuttoon on vielä vuosi aikaa. Emmekä oikeastaan ole edes 100% varmoja että saamme ko. asunnon, sillä loppupeleissä se riippuu vuokranantajasta.

Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla päin Suomea?
En usko. Tai no ehkä jossain muualla täällä pääkaupunkiseudulla. Meille on tärkeää, että asutaan läheistemme lähellä ja heistä lähes kaikki ovat täällä päin.

Voisitko ikinä asua ulkomailla ja jos niin missä?
En usko tätäkään. Ehkä sitten eläkeläisenä. 

_DSC0220_2

TULEVAISUUS JA UNELMAT

Mikä olisi unelma-ammattisi (ei tarvii olla mahdollinen!)?
Hmm, tämä olikin hankala. Ehkä se olisi se lapsuuden haaveammatti lentoemäntä, jonka olen kuopannut siksi ettei se mielestäni ole mitä sopivin ammatti perheelliselle. 

Mitä alaa haluaisit/voisit kuvitella opiskelevasi?
Tämäkin on hankala. Jotain mediajuttua, kirjanpitoa tai terveydenhoitoalaa.

Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
Tuolloin kaikki lapset ovat kouluikäisiä ja me Samin kanssa varmaan työelämässä kumpikin. Toivon että olisin löytänyt itselleni mieluisan alan mitä opiskella tai mieluisan työpaikan. Asuisimme omistusasunnossa, matkustelisimme ja olisimme onnellisia.

Millaiseksi kuvittelit nuorempana elämäsi 25-vuotiaana?
Toivoin aina saavani lapsia nuorena, joten olen aivan varmasti kuvitellut itseni äidiksi. 

_DSC0212_1

SEKALAISET

Minne haluaisit matkustaa?
Roomaan, Hawaiille ja Uuteen Seelantiin. Ranska ja etenkin Pariisi olisivat myös mieluisia matkakohteita vaikka olenkin käynyt siellä muutaman kerran.

Unelmamatkakohde?
Vaikea valita vain yhtä. Ehkä se olisi se Uusi Seelanti joka on mun ja Samin yhteinen unelma.

Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? (3 asiaa)
Ruokaa, seuraa ja helikopterin jolla voisin lentää pois. 

Eläisitkö mielummin puolen hehtaarin metsässä vai muumilaaksossa?
Muumilaaksossa olisi mukava asua, mutta ehkä muumit olisivat naapureina hieman liian hössöttäviä ja yhteisöllisiä. Koti puun rungossa olisi ihana! Valitsen siis puolen hehtaarin metsän. 

Haluaisiko Sami kertoa oman näkemyksensä silareistasi? Tarkoitan ajatuksia siitä ja miten otti asian, kun päätit ottaa ne?
Sami vastaa: Olen aina sanonut Jennille että hän saa olla minkä näköinen itse haluaa ja jos rintaimplantit kohottaa hänen itsetuntoaan niin sitten hän ottaa ne. Tottakai ne on kivan näköiset, mutta ei ne kovin kivat ole kun niihin ei saa koskea! (Jenni huomauttaa: koska ne on edelleen parantumisvaiheessa). Sami: No silti ei oo kivaa!

Oletko sekuntiakaan katunut silareiden ottamista?
En oikeastaan. Alussa heti leikkauksen jälkeen oli jonkun sortin morkkis, mutta se kuuluu ilmeisesti asiaan ja meni nopeasti ohi. Olen ehdottomasti saanut enemmän hyötyä kuin mahdollisia haittoja näistä irti.

Uskotko maapallon ulkopuoliseen elämään?
En taida uskoa, koska sitä ei ole tieteellisesti todistettu. Luulisi ihmisten jo saaneen tietoonsa jos jossain muualla planeetalla olisi elämää.

Jos olisit koira, minkä rotuinen olisit?
Tämä on sellainen ärsyttävä kysymys, jonka oon käynyt heittämässä monen kaksplussan verkostolaisen kysymyspostaukseen, ja nyt jouduin saman kohteeksi itsekin. Olisin varmaan chihuahua, koska se on tietääkseni aika temperamentinen koirarotu. Sopisi mulle räksyttää kiukkuisesti ohikulkijoille pistävällä falsettiäänellä!

_DSC0202_1

Kiitos paljon kaikille kysymyksiä jättäneille! Näihin oli hauska vastata. Mitäs piditte videosta?

5. syyskuuta 2016

Lapsuuskuvat uusiksi

Me ollaan sisarusteni kanssa kesän aikana toteutettu hauskaa projektia, jossa lavastetaan uusiksi lapsuuden aikaisia valokuviamme syntymäpäivälahjana vanhemmilleni. Vanhempani nauroivat kippurassa nähdessään lopputuloksen ja meillä oli älyttömän hauskaa myös valokuvia ottaessamme. Alunperin ajattelin jakaa useampia kuvia kanssanne, mutta sisarukseni eivät halunneet kuvia julkiseen jakoon, joten saatte vain muutaman maistiaisen minusta otetuista kuvista. Vastaavia ideoita on pyörinyt netissä jo pitkään ja sieltä alunperin idean sainkin. Lahja on varmasti persoonallinen ja sekä toteuttajalle että lahjan saajalle hauska ja mieluinen!

vauvakuvat_2 vauvakuvat_1 vauvakuvat_3

Me yritimme toteuttaa kuvat ilmeitä, asentoja, vaatetusta ja miljöötä ajatellen mahdollisimman lähelle alkuperäisiä kuvia, mutta aika paljon sai etenkin vaatteiden osalta soveltaa ja tyytyä vähän sinne päin oleviin pukuihin. Kuvia lapsuudesta on satoja, joten ehkä teemme tästä lahjasta perinteen ja lisäämme albumiin uusia kuvia myöhemminkin. Monesti tuntuu, että aikuisena lapsena on hankala keksiä hyvää lahjaa vanhemmilleen, sillä muutenkin lahjojen merkitys vähenee iän myötä ja sitä toivoo ehkä korkeintaan jotain käytännöllistä. Tällaisen lahjan antamista kannattaa kuitenkin harkita. Vielä kerkeää sopivasti toteuttaa samanlaisen projektin vaikkapa joululahjaksi vanhemmilleen, eli ei muuta kuin vanhoja valokuva-albumeita tonkimaan ja kamera käteen!

3. syyskuuta 2016

Leikki-ikäisten tehtävärata

Syksyn sateisina päivinä saattaa aika joskus käydä pitkäksi, varsinkin jos ei jaksa lähteä pihalle lampsimaan vesilätäköihin. Leikit saattavat joskus kyllästyttää lasta, silloin olisi hyvä keksiä jotain uutta ja erilaista piristämään päivän touhuja. Me järjestettiin tänään pojille tehtävärata, joka koostui kymmenestä eri pisteestä. Hugo oli touhuun hieman liian pieni, mutta seuraili veljiensä touhuja innokkaana ja nakkeli legopalikoita isänsä päälle. Tehtävärata on siitä hyvä, että sitä voi muokata lapsen kiinnostuksen kohteiden ja ikätasoisen osaamisen mukaan. Jokainen tehtävärata voi olla erilainen eikä siihen ehdi kyllästyä vaihtuvuuden takia.

_DSC0096_1

Meidän tehtäväradassa oli rakentelutehtäviä, järjestelyä, piirtämistä ja askartelua, etsimistä, liikunnallisia juttuja ja vähän herkutteluakin. Seuraavalle tehtäväradalle voisi lisätä ainakin palapelin tekemisen. Muita ideoita voi esimerkiksi olla auton ajeluttaminen tiettyä rataa pitkin, enemmän piirtämistä, estehyppelyä, nuken tai barbien pukeminen, palikkatornin teko tai junaradan rakentaminen mallista, muovailuvahan muovailu. muotojen tunnistusta tai mikä puuttuu joukosta - muistipeli.

Heitä pallo "koriin"
Tehtävää voi helpottaa ja vaikeuttaa erikokoisilla palloilla, isoilla tai pienemmillä koreilla ja korin etäisyydellä heittokohdasta.

_DSC0005_1

Rakenna mallista
Tämän voi toteuttaa legoilla, palikoilla tai vaikkapa junaradan osilla. Vaikeammaksi tehtävä muuttuu monimutkaisempien rakennelmien avulla ja käyttämällä useampia erilaisia palikoita.

_DSC0011_1

Tee kuperkeikka
Mikä tahansa jumppaliike toimii, oli se sitten yhdellä jalalla pomppiminen tai vaikkapa käsilläseisonta, lapsen taidot huomioiden tietenkin.

_DSC0115_1

Piirrä aurinko
Monimutkaisemmalla ohjeella tehtävä on vaikeampi. Tässä voi antaa tarkan kuvauksen tehtävästä (piirrä sininen kukka jolla on vihreät lehdet) tai antaa enemmän vapautta lapsen mielikuvitukselle (piirrä jotain, joka tekee sinut iloiseksi).

_DSC0027_1

Syö vaahtokarkki ilman käsiä
Tämä on helpoin versio pelistä, jossa noukitaan omena vesiämpäristä käyttämällä ainoastaan suuta. Vaahtokarkin voi vaihtaa mihin tahansa lapsen lempiherkkuun tai sitten johonkin terveellisempään vaihtoehtoon. Tomaatista haukkaaminen ilman käsiä voi olla jo aika haasteellista.

_DSC0124_1

Etsi lelujen seasta tietty tavara
Pehmolelujen tonkiminen voi olla hauskaa, jos niitä on oikein paljon. Tässä voi soveltaa mitä tahansa leluja tai vaikeuttaa tehtävänantoa esimerkiksi näin: Etsi lastenhuoneesta punainen neliön muotoinen esine. 

_DSC0038_1

Leikkaa paperi kahtia
Lapsen taitojen mukaan tehtävää voi vaikeuttaa muotojen leikkaamisella tai laskutehtävän lisäämisellä (leikkaa paperi viiteen osaan).

_DSC0047_1

Roiku renkaissa
Tämän tehtävän voi korvata millä tahansa liikunnallisella tehtävällä. Pompi sängyllä, kiipeä kerrossängyn yläpunkkaan tai hyppää sohvan reunalta patjalle ovat hyviä vaihtoehtoja.

_DSC0091_1

Lajittele esineet värien mukaan
Mitä enemmän erivärisiä esineitä, sen vaikeampi tehtävä. Lajittelua voi tehdä myös muodon tai kategorian mukaan, esim. vedessä elävät eläimet ja maalla elävät eläimet, pyöreät ja kulmikkaat tai kovat ja pehmeät erikseen. 

_DSC0058_1

Oletteko te tehneet vastaavia tehtäväratoja lapsillenne? Kesällä ja miksei muinakin vuodenaikoina tätä voi harrastaa myös ulkona. Ideaa voi myös jatkaa piirtämällä aarrekartan joka vie rastilta toiselle tai kertomalla lapsille johtolankoja joiden perusteella he saavat arvailla missä seuraava rasti on ja millainen tehtävä siellä odottaa. 
Kertokaa lisää ideoita tehtäväratoihin!