Kaksplus.fi

23. elokuuta 2016

Näin luet blogeja - lukijan ABC

Kukaan ei pakota sinua lukemaan mielestäsi tylsää tai huonoa blogia. Maailmassa on niin monta erilaista, erityylistä ja eri aiheista blogia, että omien inhokkien olemassaolon voi suosiolla unohtaa. Mikäli blogit eivät kiinnosta ollenkaan, ei silläkään tarvitse päätään vaivata. Blogien vihaamiseen kuluvan ajan voi keskittää vaikka johonkin itseään kiinnostavaan tekemiseen. Uskaltanen väittää, että bloggaajia ja blogeja haukutaan suhteessa paljon enemmän, kuin ärsyttvän tv-ohjelman tuotantotiimiä tai vaikkapa omaan makumieltymykseen sopimatonta vaateliikettä. Kovin moni tuskin kirjoittelee nettiin tai laittaa suoraa palautetta yritykselle, kuinka rumia vaatteita liike X myy tai kuinka ravintola Y:n ruokalistalla on jokin annos josta ei itse tykkää. Miksi juuri blogeihin on niin kova tarve kommentoida, jos ne eivät ole oman makumieltymyksensä mukaisia?

Somessa jaetut postaukset ja linkitykset voi skipata scrollaamalla niiden ohi, mikäli ne ärsyttävät. Mikäli linkitetyn postauksen aihe kiinnostaa, keskustele tai lue postaus. Blogilinkkien klikkaamista ei tarvitse välttää siinä pelossa, että bloggaaja vahingossa ehkä jopa hyötyisi siitä jotain. Ja vaikka hyötyisikin, niin se ei ole sinulta pois. Blogipostauksia jakamalla mielenkiintoinen aihe tavoittaa suuremman yleisön ja useampi aiheesta kiinnostunut löytää mieleistä lukemista. Vaikka sinä ärsyyntyisit jaoista, joku muu voi pitää niitä hyödyllisinä ja hyvinä.

kommentit_2

Kommentoi asiallisesti asioita, joita voisit sanoa tuntemattomalle myös kasvokkain. Lukijalta tuntuu monesti unohtuvan, että blogin takana on vain tavallinen kanssaihminen. Anonyyminä tai nimimerkin takaa on helppo sanoa asioita, joita ei tosielämässä ikinä kehtaisi toiselle ihmiselle sanoa. Asiallinen rakentava kritiikki on varmasti aina tervetullutta, anonyymit "oot niin vitun ruma" -kommentit taas oman pahan olonsa purkamista viattomaan ihmiseen tai pelkkä kiusaamista ja häirintää. Pohdi ennen kriittistä kommentointia mitä yrität sanoa ja miltä itsestäsi tuntuisi saada vastaavanlainen kommentti tuntemattomalta ihmiseltä. 

Yhteistyöpostauksia ei tarvitse välttää kuin ruttoa. Lähes jokainen bloggaaja tekee mainospostauksia tai tuotearvosteluja oman rehellisen mielipiteensä mukaisesti, eikä kehu tuotetta tai palvelua vain kehumisen takia. Lukijana voit saada paljonkin hyötyä irti asiallisista yhteistyöpostauksista. Monesti lukijakin voi hyötyä yhteistyöpostauksesta jotain - usein yhteistyöt sisältävät alennuskoodeja tai arvontoja lukijoille. Bloggaajan mahdollinen saama hyöty yhteistyöpostauksesta ei ole lukijalta tai keneltäkään muultakaan pois. Kuten ei ole minkään muunkaan alan työntekijöiden saamat palkat, palkkiot ja työkorvaukset. 

kommentit_1

Parhaimmillaan blogeista saa lukijana nautintoa, vinkkejä, vertaistukea, viihdettä ja vaikkapa niitä arvontavoittoja. Lukijat ovat iso osa blogien olemassaoloa, joita ilman blogi on pelkkä julkinen päiväkirja. Moni toki kirjoittaa myös itselleen muistoksi, mutta useimmat bloggaajat tuottavat mielellään lukijaa kiinnostavaa sisältöä. Kommentoi, kiitä ja kritisoi. Ole aktiivinen lukija - näin voit varmistaa itsellesi jatkossakin laadukasta ja kiinnostavaa luettavaa blogeista sekä lukijan että bloggaajan molemminpuolisen tyytyväisyyden. 

Millainen on mielestänne hyvä blogi? Mitkä asiat ärsyttävät blogeissa?

4 kommenttia:

  1. 🙌🏻 En vaan ollenkaan käsitä miks jotkut ihmiset kehtaa kommentoida törkyä! Miks kuluttaa aikaansa sellaseen? Mut joo, hyvä blogi on inspiroiva, saa pohtimaan ja nauramaan. 👌🏻😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, eikö olisi parempi kuluttaa energiansa johonkin positiiviseen :)

      Poista
  2. Siis tää oli tosi hyvä postaus, toivottavasti tavoittaa monet!♡ Mä en ymmärrä millanen ihminen tulee suoltaa kakkaa kommenttikenttään pyrkimyksenä tahallaan pahoittaa toisen mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en myös ymmärrä, mitä ihminen saa siitä irti että pahoittaa toisen mielen tahallaan :/

      Poista

Kiitos kommentista!