Kaksplus.fi

25. elokuuta 2016

Kolme kuukautta leikkauksesta

Rintojen korjausleikkauksestani on aikaa nyt kolme kuukautta ja kahdeksan päivää. Alan olla palautumisessa siinä pisteessä, että rintojen kanssa oleminen alkaa tuntua luonnolliselta. Implantit tuntuvat tietenkin selvästi rintoja koskiessa, sillä ne ovat paljon kiinteämmät kuin luonnollinen rinta, etenkin minulla jolla omaa rintakudosta ei ole ollenkaan implantin tuntumaa pehmentämään. Rinnat ovat edelleen alapuolelta melko tunnottomat, mutta mielestäni tuntoa on kuitenkin palautunut jonkun verran. Viimeksi kerroin rintojen ihon sekä etenkin nännien olevan hyvin herkät jopa vaatekankaan hipaisulle, nyt herkkyys on hieman helpottanut. Turvotuksen aiheuttama pienehkö kokoero on nyt tasaantunut hyvin, vaikka rinnat eivät tietenkään ole täysin symmetriset. Kenelläpä olisi?

_DSC0379_2

Nostelu, venyttely ja painavienkin asioiden nostaminen sujuu ongelmitta. Tietyt venytysliikkeet saattavat vihlaista, mutta muuten liikkuminen sujuu lähestulkoon normaalisti. Rintalihaksiin kohdistuvia jumppaliikkeitä en uskalla edelleenkään tehdä. Tangossa roikkuminen tai punnerrusten tekeminen ei suju ollenkaan. Hyppimistä en ole hirveästi uskaltanut kokeilla, mutta ainakin rinnat kestivät parin päivän reivaamiset festareilla ilman ylimääräisiä kipuja. Juokseminenkin onnistuu jotenkuten, kunhan ei juokse liian "pomppivasti". Lapsetkin voivat suhteellisen varomattomasti kiipeillä päälläni aiheuttamatta kovin suuria tuntemuksia.

Tukiliivejä käytän edelleen nukkuessani, lähestulkoon joka yö. Ilman liivejä nukkuminen sujuu kuitenkin myös ongelmitta. Kyljellään makaaminen onnistuu ihan luonnollisesti, joskin joskus pitkään samassa asennossa oleminen aiheuttaa paineen tunnetta rinnoissa. Vatsallaan makaaminenkin onnistuu lyhyemmissä pätkissä ja silloin tuntuu paremmalta jos rintakehä on tyynyn varassa tuettuna pään ja niskan lisäksi. Kaarituellisia liivejä pystyn käyttämään korkeintaan päivän verran, kunnes ne alkavat hiertämään ja painamaan. Haavateipit sain poistaa lopullisesti reilu viikko sitten. Arvet ovat siistit mutta hieman koholla, ne punoittavat edelleen ja kutisevat silloin tällöin. Yksi arvista ei ole ihan rintapoimussa, mutta rinnan alta arpia ei kuitenkaan juurikaan huomaa, eikä minua kukaan alasti näekään joka ei tietäisi arvista tai jota haittaisi nähdä ne. Arpien vaalenemiseen menee varmasti pitkä aika, joten uskon niiden vielä muuttuvan tuosta reilusti huomaamattomimmiksi. 

kollaasi

Kuvat arvista on otettu puhelimella, joten laatu ei ole paras mahdollinen. Kuvia katsoessani huomasin myös. että oikean rinnan alapuolella iho näyttää venyneen jonkin verran ja että itse leikkausarven ympäristössä on myös ns. venymäarpikudosta. En tiedä onko tämä tullut implanttien laiton jälkeen vai mahdollisesti jo raskausaikoina. Rintani eivät kuitenkaan ole kovin paljoa suuremmat kuin isoimmillaan raskaus- ja imetysaikoina. Joskus melkein tuntuu, että implantit ovat turhan pienet, mutta ne tunteet menevät nopeasti ohi. Halusin luonnollisen kokoiset ja kehooni sopivat rinnat, en sellaisia megakokoisia tyrkkytissejä, nämä ovat juurikin sellaiset joita toivoinkin.

Lueskelin läpi kirjoittamaani kuukausi rintaleikkauksesta -postausta kirjoitettuani tämän ja huomasin, että tekstin perusteella ainakaan mikään ei kuulosta muuttuneen. Silti olo on huomattavasti parempi ja palautumista on todellakin tapahtunut! Ehkä se ei tässä kirjoittaessa tule tarpeeksi selvästi esille, kun en muista millaisella skaalalla arvioin oireita viimeksi ja miten suhteuttaisin ne tämänhetkiseen tilannearvioon. Näkisittepä muuten kuinka tätä postausta kirjoitellessani istuskelin puristelemassa rintojani analysoiden miltä ne tuntuu. Hieman oli naurettava olo, hahaha. 

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus jälleen. On ollut kiintoisaa seurata blogissasi tätä projektia! Arvetkin näyttävät hyviltä ollakseen vain kolme kuukautta vanhat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiva, että nämä rintaleikkaus-aiheet kiinnostavat :) Se saa juuri sen olon itselleni, että kannatti rohkaistua ja kirjoitta avoimesti aiheesta!

      Poista
  2. Tutun kuuloinen tarina. Ja itsellä imetys onnistuu implantien kanssa hyvin tällä hetkellä. En ole katunut leikkausta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, hienoa että imetys sujuu implanteista huolimatta :)

      Poista

Kiitos kommentista!