Kaksplus.fi

30. elokuuta 2016

Teini tahtoo palella, aikuinen ei

Eilen töistä kotiin kävellessäni iltayhdeksältä kävi tuuli takkini sisään sellaisella voimalla, että meinasin kaatua kumoon pimeälle tihkusateesta kastuneelle jalkakäytävälle. Siitä syntyi idea tähän postaukseen. Mistä tietää, että on ihan oikeasti kasvanut aikuiseksi? Lastensaanti, työssäkäyminen, kotoa muutto tai raha-asioiden hoito? Ei, näitä kaikkia voi tehdä vaikkei henkisesti aikuinen olisikaan. Mutta säänmukainen pukeutuminen, se on selvä aikuisuuden merkki! Se, että palelen villaneuleessa ja nahkatakissa elokuun viimeisinä päivinä ja haaveilen jo talvitakkien kaivamisesta esiin kaapista. 

Teininä kuljin takki auki, kesätennareissa ja minihameissa talvisin. Ohuet sukkahousut eivät lämmittäneet sääriä ja tennarit oli vaihdettava jalkaan vasta kotoa lähdettyäni, sillä vanhempani kielsivät minua käyttämästä kesäkenkiä talvisin. Itsepäisenä likkana en viitsinyt pitää talvikenkiä päällä edes koulumatkalla, jonka kuljin kävellen, vaan vaihdoin tennarit varpaiden jäätymisenkin uhalla heti nurkan takana lähdettyäni kotoa. Jalkoja paleli ja usein ja joskus jopa pelkäsin varpaideni amputointia. Silti ne tennarit oli jalassa joka päivä. Takkina käytin kesät talvet ohuehkoa jakkua, joka ei siis todellakaan soveltunut tammikuun pakkasille. Hytisin kylmyydestä ulkoillessani, kai sekin oli jotenkin coolia, sillä en ollut ainut idioottimaisesti pukeutunut teinityttö koulussani. Pipot ja hanskat kuuluivat talvikuukausina noloihin asusteisiin, kaulahuiveja käytettiin sitten kyllä kesäisinkin. Aivot jäässä on toki vaikeaa pukeutua järkevästi.

joulu-13_086muok

Nyt tiedän kasvaneeni aikuiseksi, sillä pistän niin paljon arvoa säänmukaiseen vaatetukseen. Mukavuudenhalu menee vihdoin ulkonäön edelle. Yleensä, toki niitä poikkeuksia on kun haluaa ehdoin tahdoin pukea kesällä minishortsit vaikka ulkona olisi 15 astetta. Sadepäivinä sujahtaa kumisaappaat jalkaan ja ellen pue sadetakkia niin suojaan itseni kastumiselta vähintään sateenvarjolla. Pulkkamäkeen mennään toppahousuissa ja kuomakengissä, eikä pillifarkuissa ja tennareissa kuten yläasteen talviliikuntapäivinä oli tapana tehdä. Kesäiltaisin ulos lähtiessäni pakkaan monesti pitkät housut tai ainakin lämmittävän yläosan mukaani, mikäli illalla saattaisi alkaa paleltamaan eikä minishortseilla ja topilla enää pärjäisi. Weekend festareille survoin sadetakin mukaan laukkuuni, jotta en kastuisi sateen yllättäessä. Teininä mua hävetti pitää sadetakkia ja kumppareita jopa mökillä. 

Olen muutenkin tosi kylmäverinen ihminen, eli palelen todella helposti. Viime viikonloppuna istuin iltaa pihalla naapureiden kanssa, pitkät housut, huppari ja Samin talvitakki päällä. Elokuiset kesäillat, joo joo. Monesti puen sisälläkin villasukat tai ainakin kääriydyn viltin sisään lämmittelemään, vaikka meillä onkin ympäri vuoden 25-30 asteen huoneenlämpö. Sami taas on lämminverinen eikä palele edes talvisin aikka kulkee pelkästään hupparissa. Tästä me yleensä kinastellaankin, sillä mielestäni pelkässä hupparissa talvella kulkeminen näyttää lapsille huonoa esimerkkiä ja pian hekin kieltäytyvät pukeutumasta haalareihin tai takkeihin ulos mennessä. Enkä minä toki itsekään ihan joka kerta ajattele mukavuutta ennen ulkonäköä. En omista kuomien lisäksi tasapohjaisia talvikenkiä, enkä laiskuuttani ole sellaisia jaksanut lähteä ostamaankaan. Liukastelen siis läpi talven korkeissa koroissa, jos menen sellaiseen paikkaan jonne en kuomissa viitsi lampsia. 

_DSC0781_1

Tietenkään mukavasti pukeutuminen ei aina tarkoita, että ulkonäössä tai kunnon ulkovaatteissa olisi jotain vikaa. Nykyään useimmat kunnon ulkovaatteet ovat myös hyvännäköisiä ja mukavat lenkkaritkin ovat muotia yhdistää jopa kevyisiin kesämekkoihin. Enää ei siis välttämättä tarvitse tinkiä jommasta kummasta päästä. Omasta mielestäni ulkoiluvaatteet ovat kuitenkin ihan eri asia kuin kauppatakit, jos puhutaan lastevaatetermein. Mutta kai sekin on mielipidekysymys. Joku käyttää mielellään laskettelutakkia päällystakkina lähtiessään juhliin, joku taas menee ne pillifarkut päällä pulkkamäkeen. Pukeutuminen ja ulkonäköasiat on aina mielipidekysymys, eikä tavallaan siis ole oikeaa eikä väärää tyyliä pukeutua. Uskon kuitenkin, että aikuiseksi kasvamisen myötä useimmat ihmiset tekevät mieluummin sellaisia pukeutumisvalintoja, joissa ei ehdoin tahdoin altista itseään kylmälle ja jäätyneille varpaille.

Miten sinä pukeudut? Meneekö ulkonäkö mukavuuden edelle vai toisin päin? 

29. elokuuta 2016

Mitä mietit?

Olen kuusivuotisen blogiurani aikana tehnyt epätasaisin väliajoin kysymyspostauksia, eli sellaisia jossa te lukijat saatte esittää kysymyksiä ja minä sitten vastaan niihin. Etsiskelin ystävälleni erästä blogipostausta arkistoistani ja huomasin samalla, että edellisestä kysymyspostauksesta on jo melkein kolme vuotta aikaa! Siinä ajassa perhe on kasvanut ja elämä on muuttunut muutenkin monella tapaa, minäkin olen muuttunut ihmisenä. Ehkä olisi aika taas antaa teille mahdollisuus kysyä? Edelliset postaukset ovat luettavissa tämän linkin takana

IMG_20160718_140302

Aikaa kysymysten esittämiseen on sunnuntaihin 4.9. asti. Kyselkäähän paljon, ettei mua nolota jos kysymyksiä tulee vain tyyliin kolme kappaletta, haha! 

28. elokuuta 2016

12 eurolla Linnanmäellä

Sami lähti eilen kaverilleen viettämään laniviikonloppua, eli raahasi tietokoneensa mukaan kaverinsa luokse aikomuksena pelata taukoamatta reilun vuorokauden ajan. Koska olen hieman laiska äiti, sain Hugolle järjestettyä yökyläreissun mummille. Minulla ei sinäänsä olisi ongelma olla yksin kotona kolmen lapsen kanssa, mutta tietenkin yksinolo on helpompaa kahden kuin kolmen lapsen kanssa. Mulla oli myös toinen syy ehdottaa pienimmälle pojallemme yökyläreissua, nimittäin suunnittelin retkeä Linnanmäelle isompien kanssa. Toki Hugon olisi voinut ottaa sinnekin mukaan, olihan hän mukanamme viimekin kesänä. Hugo istui viime vuonna rattaissa lähes koko Lintsireissun, olihan hän vasta alle vuoden ikäinen, joten en uskonut hänen saavan huvipuistosta paljoa edellisvuotta enempää irti tänäkään vuonna. Lähdimme siis matkaan kolmistaan.

IMG_20160827_174722

Jos jätetään Linnanmäen kalliista rannekkeista valittaminen toiseen ajankohtaan, täytyy taas kerran ylistää mahtavaa ilmaislaitteiden systeemiä suositussa huvipuistossa. Lintsillä on kymmenen laitetta, joihin pääsee rannekkeetta ja täysin veloituksetta. Osa laitteista sopii vauvasta variin, osassa on minimi- ja maksimipituusrajoja. Viime vuonna pojat olivat vielä liian pieniä moniin laitteisin, mutta nyt kummankin ollessa yli metrin pituisia avautui mahdollisuus päästä kaikkiin ilmaislaitteisiin, ja kaikissa he kävivätkin (paitsi Panoraama-tornissa, joka oli voiomakkaan tuulen takia suljettu). Minä olin poikien seurana muutamassa laitteessa, mutta enimmäkseen lapset halusivat mennä laitteisiin ilman äitiä. Poikien lemppari oli viime vuoden tapaan merirosvolaiva, jossa he kävivät viitisen kertaa peräkkäin keinumassa. Sen lisäksi he tykkäsivät törmäilyautoista, rumpukarusellista ja hattarasta, jota saivat syödä ensi kertaa elämässään.


Kamerani muistikortissa on näköjään jotain vikaa, sillä se herjasi miljoona satatuhatta kertaa päivän aikana, että muistikorttia ei voi käyttää. Sain kuitenkin kuvailtua hieman videota lauantaipäivästämme. Postauksen kuva on taattua insta-laatua, sieltä mut löytää nimierkillä @jenskujne. Ilmaislaitteita kiertäessämme kolmen hengen lintsireissu tuli maksamaan parikymmentä senttiä päälle kaksitoista euroa. Näistä reilut kahdeksan meni parkkipaikan maksuun, loput yhteen kolmelle hengelle jaettuun hattaraan. Repustamme löytyi evääksi banaania ja pussismoothieita sekä karkkeja, joita äiti mussutti salaa minkä kerkesi lasten kurvaillessa laitteissa keskenään. Hyvä päivä takana, eikä hintakaan päätä huimannut. Peukku Lintsin ilmaislaitteille!

25. elokuuta 2016

Kolme kuukautta leikkauksesta

Rintojen korjausleikkauksestani on aikaa nyt kolme kuukautta ja kahdeksan päivää. Alan olla palautumisessa siinä pisteessä, että rintojen kanssa oleminen alkaa tuntua luonnolliselta. Implantit tuntuvat tietenkin selvästi rintoja koskiessa, sillä ne ovat paljon kiinteämmät kuin luonnollinen rinta, etenkin minulla jolla omaa rintakudosta ei ole ollenkaan implantin tuntumaa pehmentämään. Rinnat ovat edelleen alapuolelta melko tunnottomat, mutta mielestäni tuntoa on kuitenkin palautunut jonkun verran. Viimeksi kerroin rintojen ihon sekä etenkin nännien olevan hyvin herkät jopa vaatekankaan hipaisulle, nyt herkkyys on hieman helpottanut. Turvotuksen aiheuttama pienehkö kokoero on nyt tasaantunut hyvin, vaikka rinnat eivät tietenkään ole täysin symmetriset. Kenelläpä olisi?

_DSC0379_2

Nostelu, venyttely ja painavienkin asioiden nostaminen sujuu ongelmitta. Tietyt venytysliikkeet saattavat vihlaista, mutta muuten liikkuminen sujuu lähestulkoon normaalisti. Rintalihaksiin kohdistuvia jumppaliikkeitä en uskalla edelleenkään tehdä. Tangossa roikkuminen tai punnerrusten tekeminen ei suju ollenkaan. Hyppimistä en ole hirveästi uskaltanut kokeilla, mutta ainakin rinnat kestivät parin päivän reivaamiset festareilla ilman ylimääräisiä kipuja. Juokseminenkin onnistuu jotenkuten, kunhan ei juokse liian "pomppivasti". Lapsetkin voivat suhteellisen varomattomasti kiipeillä päälläni aiheuttamatta kovin suuria tuntemuksia.

Tukiliivejä käytän edelleen nukkuessani, lähestulkoon joka yö. Ilman liivejä nukkuminen sujuu kuitenkin myös ongelmitta. Kyljellään makaaminen onnistuu ihan luonnollisesti, joskin joskus pitkään samassa asennossa oleminen aiheuttaa paineen tunnetta rinnoissa. Vatsallaan makaaminenkin onnistuu lyhyemmissä pätkissä ja silloin tuntuu paremmalta jos rintakehä on tyynyn varassa tuettuna pään ja niskan lisäksi. Kaarituellisia liivejä pystyn käyttämään korkeintaan päivän verran, kunnes ne alkavat hiertämään ja painamaan. Haavateipit sain poistaa lopullisesti reilu viikko sitten. Arvet ovat siistit mutta hieman koholla, ne punoittavat edelleen ja kutisevat silloin tällöin. Yksi arvista ei ole ihan rintapoimussa, mutta rinnan alta arpia ei kuitenkaan juurikaan huomaa, eikä minua kukaan alasti näekään joka ei tietäisi arvista tai jota haittaisi nähdä ne. Arpien vaalenemiseen menee varmasti pitkä aika, joten uskon niiden vielä muuttuvan tuosta reilusti huomaamattomimmiksi. 

kollaasi

Kuvat arvista on otettu puhelimella, joten laatu ei ole paras mahdollinen. Kuvia katsoessani huomasin myös. että oikean rinnan alapuolella iho näyttää venyneen jonkin verran ja että itse leikkausarven ympäristössä on myös ns. venymäarpikudosta. En tiedä onko tämä tullut implanttien laiton jälkeen vai mahdollisesti jo raskausaikoina. Rintani eivät kuitenkaan ole kovin paljoa suuremmat kuin isoimmillaan raskaus- ja imetysaikoina. Joskus melkein tuntuu, että implantit ovat turhan pienet, mutta ne tunteet menevät nopeasti ohi. Halusin luonnollisen kokoiset ja kehooni sopivat rinnat, en sellaisia megakokoisia tyrkkytissejä, nämä ovat juurikin sellaiset joita toivoinkin.

Lueskelin läpi kirjoittamaani kuukausi rintaleikkauksesta -postausta kirjoitettuani tämän ja huomasin, että tekstin perusteella ainakaan mikään ei kuulosta muuttuneen. Silti olo on huomattavasti parempi ja palautumista on todellakin tapahtunut! Ehkä se ei tässä kirjoittaessa tule tarpeeksi selvästi esille, kun en muista millaisella skaalalla arvioin oireita viimeksi ja miten suhteuttaisin ne tämänhetkiseen tilannearvioon. Näkisittepä muuten kuinka tätä postausta kirjoitellessani istuskelin puristelemassa rintojani analysoiden miltä ne tuntuu. Hieman oli naurettava olo, hahaha. 

23. elokuuta 2016

Näin luet blogeja - lukijan ABC

Kukaan ei pakota sinua lukemaan mielestäsi tylsää tai huonoa blogia. Maailmassa on niin monta erilaista, erityylistä ja eri aiheista blogia, että omien inhokkien olemassaolon voi suosiolla unohtaa. Mikäli blogit eivät kiinnosta ollenkaan, ei silläkään tarvitse päätään vaivata. Blogien vihaamiseen kuluvan ajan voi keskittää vaikka johonkin itseään kiinnostavaan tekemiseen. Uskaltanen väittää, että bloggaajia ja blogeja haukutaan suhteessa paljon enemmän, kuin ärsyttvän tv-ohjelman tuotantotiimiä tai vaikkapa omaan makumieltymykseen sopimatonta vaateliikettä. Kovin moni tuskin kirjoittelee nettiin tai laittaa suoraa palautetta yritykselle, kuinka rumia vaatteita liike X myy tai kuinka ravintola Y:n ruokalistalla on jokin annos josta ei itse tykkää. Miksi juuri blogeihin on niin kova tarve kommentoida, jos ne eivät ole oman makumieltymyksensä mukaisia?

Somessa jaetut postaukset ja linkitykset voi skipata scrollaamalla niiden ohi, mikäli ne ärsyttävät. Mikäli linkitetyn postauksen aihe kiinnostaa, keskustele tai lue postaus. Blogilinkkien klikkaamista ei tarvitse välttää siinä pelossa, että bloggaaja vahingossa ehkä jopa hyötyisi siitä jotain. Ja vaikka hyötyisikin, niin se ei ole sinulta pois. Blogipostauksia jakamalla mielenkiintoinen aihe tavoittaa suuremman yleisön ja useampi aiheesta kiinnostunut löytää mieleistä lukemista. Vaikka sinä ärsyyntyisit jaoista, joku muu voi pitää niitä hyödyllisinä ja hyvinä.

kommentit_2

Kommentoi asiallisesti asioita, joita voisit sanoa tuntemattomalle myös kasvokkain. Lukijalta tuntuu monesti unohtuvan, että blogin takana on vain tavallinen kanssaihminen. Anonyyminä tai nimimerkin takaa on helppo sanoa asioita, joita ei tosielämässä ikinä kehtaisi toiselle ihmiselle sanoa. Asiallinen rakentava kritiikki on varmasti aina tervetullutta, anonyymit "oot niin vitun ruma" -kommentit taas oman pahan olonsa purkamista viattomaan ihmiseen tai pelkkä kiusaamista ja häirintää. Pohdi ennen kriittistä kommentointia mitä yrität sanoa ja miltä itsestäsi tuntuisi saada vastaavanlainen kommentti tuntemattomalta ihmiseltä. 

Yhteistyöpostauksia ei tarvitse välttää kuin ruttoa. Lähes jokainen bloggaaja tekee mainospostauksia tai tuotearvosteluja oman rehellisen mielipiteensä mukaisesti, eikä kehu tuotetta tai palvelua vain kehumisen takia. Lukijana voit saada paljonkin hyötyä irti asiallisista yhteistyöpostauksista. Monesti lukijakin voi hyötyä yhteistyöpostauksesta jotain - usein yhteistyöt sisältävät alennuskoodeja tai arvontoja lukijoille. Bloggaajan mahdollinen saama hyöty yhteistyöpostauksesta ei ole lukijalta tai keneltäkään muultakaan pois. Kuten ei ole minkään muunkaan alan työntekijöiden saamat palkat, palkkiot ja työkorvaukset. 

kommentit_1

Parhaimmillaan blogeista saa lukijana nautintoa, vinkkejä, vertaistukea, viihdettä ja vaikkapa niitä arvontavoittoja. Lukijat ovat iso osa blogien olemassaoloa, joita ilman blogi on pelkkä julkinen päiväkirja. Moni toki kirjoittaa myös itselleen muistoksi, mutta useimmat bloggaajat tuottavat mielellään lukijaa kiinnostavaa sisältöä. Kommentoi, kiitä ja kritisoi. Ole aktiivinen lukija - näin voit varmistaa itsellesi jatkossakin laadukasta ja kiinnostavaa luettavaa blogeista sekä lukijan että bloggaajan molemminpuolisen tyytyväisyyden. 

Millainen on mielestänne hyvä blogi? Mitkä asiat ärsyttävät blogeissa?

22. elokuuta 2016

Kiukkua, kavereita ja Korkeasaaren reissu

Me vietettiin kesäistä lauantaipäivää perheen kesken Korkeasaaressa. Kaikken sadepäivien keskellä meillä kävi hyvä tuuri sään suhteen. Kierreltiin eläintarhaa tuntikausia, pysähdyttiin syömään eväsleipiä ja jouduttiin niin suuren ampiaishyökkäyksen kohteeksi että jouduttiin pinkomaan leivät käsissä karkuun. Minä rahan kanssa tarkkana olevana kauhistelin hieman 50 euron hintaa perheeltämme parkkilippuineen, vaikka Hugokin pääsi ilmaiseksi. Aika kova hinta siitä, että pääsee töllistelemään eläimiä, joista suurin osa piileksii ihmispaljoutta poissa näkyviltä. Reissun jälkeen lähdettiin jalat väsyneinä anopille syömään.

_DSC0280_1

Illalla lähdin tapaamaan hyvää ystävääni pitkästä aikaa, oli ihana kokkailla tortilloja ja juoruilla skumppaa siemaillen. Mulla oli ollut tosi huono päivä ja kiukuttelin Korkeasaaressa enemmän kuin uhmaikäinen taapero tai vanhempiaan vihaava teini. Oikein hävetti oma käytös vaikka säästinkin kiukut Samille enkä purkautunut lasten tai ympärillä olevien ihmisten edessä. Olin siis todellakin vapaaillan tarpeessa! Ystävältäni kotiin lähtiessäni eksyinkin vielä keskustaan. Kaikki omat kaverini ovat perheellisiä eikä heillä yleensä ole mahdollisuutta ex tempore baari-iltoihin, mutta sain seurakseni Samin ystävän. Lähdettiin kyllä baarista ajoissa, mutta kulutettiin vielä muutama yön tunti kävellen ympäri kaupunkia ennen kuin ryömin väsyneenä taksin takapenkille ja suuntasin kotiin. 

Sunnuntai kului väsyneissä merkeissä, mutta annettakoon minulle harvinainen krapulapäivä anteeksi. Löhöilin sohvalla Netflixiä tuijotellen ja otin pitkät päiväunet. Pojat ulkoilivat, touhuilivat legoilla ja hoitivat kotihommia. Sami hemmotteli lapsia jopa reissulla lelukauppaan, josta on ollut puhe pitkään. Me ei osteta leluja lapsille synttäreiden tai joulun ulkopuolella juuri koskaan, joten pojat olivat tosi innoissaan erityisestä tilanteesta. Siivottiin lasten kanssa viime viikolla iso kasa vanhoja ja vähälle käytölle jääneitä leluja pois, joten uudet lelut sopivat tähän ajankohtaan oikein hyvin ikään kuin kiitoksena siitä, että osasivat luopua turhista leluista. 

_DSC0313_1

Tänään arkemme lähti käyntiin uudella tavalla, Joelin ja Alexin päiväkoti- ja kerhopäivien lisäksi mulla on ensimmäinen työpäviä. Snäpissä seuranneet ehkä tiesivätkin, että sain osa-aikaisen työpaikan ja teen tästä lähtien muutaman vuoron viikossa töitä Samin ollessa kotona lasten kanssa. Työvuorot painottuvat iltoihin, joten se ei onneksi vaikuta kotona hoidettaviin lapsiin tai Samin työpäiviin. Vaikka rahallista tarvetta mun työssäkäynnille ei varsinaisesti ole, on kiva saada hieman aikuista seuraa ja omaa aikaa poissa kotoa. Perheen yhteisen ajan väheneminen taas harmittaa hieman. Jännittää nähdä, miten tällaiset läpsystä vaihtoon-päivät alkavat perheessämme sujumaan. 

IMG_20160822_150939

Maanantaifiiliksiä Instagramissa: Kun otat selfien ja tajuat vasta myöhemmin poseeraavasi tiskirätin kanssa.

Pidättekö tämmöisistä tavallisista kuulumispostauksista, vai onko tietyn aiheiset asiapostaukset kivempia? Viikonlopun aikana sekä kamera että puhelimen kamera ovat lomailleet, vaikka snapchattia päivittelenkin melko aktiivisesti. Kannattaa seurailla, mut löytää nimellä jenskujne. Mun Instagram-tilillä on muuten käynnissä kiva pieni arvonta, eli suosittelen vierailua sielläkin. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

17. elokuuta 2016

Bussista (melkein) kadonnut lapsi

Olipa kerran kahdeksanvuotias tyttö, joka oli lähdössä ensimmäistä kertaa yksin kyläilemään isovanhempiensa luokse. Tytön äitiä jännitti, koska tytöllä ei ollut omaa puhelinta. Bussimatka kestäisi vain 15 minuuttia ja isoäiti tulisi tyttöä vastaan bussipysäkille. Äiti mietti, antaisiko tytölle hänen isosiskonsa puhelimen lainaan matkan ajaksi, mutta päätyi saattamaan tytön pysäkille ja lähettämään hänet matkaan ilman puhelinta. 

Tytön matka sujui hyvin. Hän tarkkaili reittiä ja osasi jäädä pois oikealla pysäkillä, mutta vastassa ei ollutkaan isoäitiä. Tyttö ajatteli isoäidin olevan myöhässä ja päätti reippaasti kävellä yksin pysäkiltä isovanhempien talolle, koska tunsi reitin hyvin. Oven takana tyttö sai kuitenkin huomata, ettei kukaan ollut kotona. Tyttö mietti hetken, mitä nyt tekisi. Hän päätti lähteä kävelemään takaisin bussipysäkin suuntaan jos vaikka saisi läheisestä kiinalaisesta ravintolasta lainata puhelinta soittaakseen äidilleen. Ravintolan työntekijät eivät antaneet tytön lainata puhelinta, joten hän käveli takaisin isovanhempiensa luokse odottelemaan josko joku ilmestyisi sinne. 

Hetken aikaa pihalla istuttuaan tyttö huomasi isovanhempiensa auton tulevan pihaan. Huolestunut ja huojentunut isoisä syleili häntä huomatessaan kaiken olevan kunnossa. Isoisä kertoi isoäidin katsoneen bussin ajavan pysäkiltä ohi ja ajatelleen tytön epähuomiossa jatkaneen matkaa bussin mukana eteenpäin. Isoäiti kipitti kiireen vilkkaan kotiin hakeakseen isoisän ja auton lähteäkseen bussin perään metsästämään eksynyttä tyttöä, mutta tyttöä ei bussista tai mistään lähipysäkeiltä löytynyt. Kotiinpäin ajaessaan isoäiti oli jäänyt kyydistä tarkistaakseen pysäkin uudestaan ja kyselläkseen havaintoja kiinalaisen ravintolan henkilökunnalta. 

Tyttö ja isovanhemmat olivat menneet ristiin kodin ja pysäkin välissä. Isoäiti oli nähnyt aikaisemman vuoron bussin, jota lähtivät isoisän kanssa seuraamaan. Sillä aikaa tyttöä kuljettava bussi saapui perille ja tyttö aloitti seikkailunsa bussipysäkin, isovanhempien kodin ja kiinalaisen ravintolan välillä. Kaikki meni lopulta hyvin, tyttö pärjäsi mainiosti parista muuttujasta huolimatta ja isovanhemmatkin selvisivät säikähdyksestä, joka toki olisi ollut vältettävissä mikäli tytölle olisi annettu puhelin matkaan. Puhelinsoitto tytölle olisi riittänyt selvittämään, että tyttö oli edelleen bussissa matkalla, eikä pysäkin ohitse ajaneessa bussissa. 

Välikohtauksen jälkeen tyttö pääsi isoisänsä mukaan kauppaan ja sai valita sieltä itselleen Nalle Puh-aiheisen värityskirjan palkinnoksi reippaasta käytöksestä. Ei mennyt pitkään, kun tytölle ostettiin ihan oma kännykkä.

jjenski

Tämä on tarina lapsuudestani, tosi tarina 17 vuoden takaa. Tuolloin hyvin harvoilla lapsilla oli omat puhelimet. Koulusta kotiin tullessa piti soittaa lankapuhelimesta vanhemmalle kertoakseen, että on päässyt kotiin. Kyläreissut kavereiden luokse piti sopia etukäteen, koska vanhemmilta ei voinut kysyä lupaa koulupäivän aikana tai sen jälkeen, ellei mennyt kotiin soittamaan. Nykyajan lapsilla on omat puhelimet yhä nuorempana, eikä se aina ole hyvä asia. Luulen kuitenkin, että omille lapsillemme hankitaan puhelimet kouluun mennessä, jotta he tarvittaessa saavat yhteyden vanhempiinsa päivän aikana liikkuessaan yksin tai kavereiden kanssa. Minua kauhistuttaa muutenkin ajatus siitä, että seitsemänvuotiaani kulkisi kouluun ja koulusta kotiin itsekseen. Vielä enemmän kauhistuttaisi ajatus siitä, ettei hän voisi soittaa tai häneen saisi yhteyttä, jos jotain tapahtuisi. Nettiä tai muita hienouksia ei kuitenkaan taideta seitsemänvuotiaan puhelimeen hankkia.

Minkä ikäiselle lapselle voi mielestänne ostaa oman puhelimen?

15. elokuuta 2016

Kasvattavatko nettikiusaajat koulukiusaajia?

Kiusaaminen on esillä jokapäiväisessä elämässämme aivan liian paljon. Työpaikkakiusaaminen on yllättävän yleistä. Nettikiusaaminen on räjähtänyt käsistä kokonaan. Asiat jotka aiemmin ehkä uskalsi kirjoittaa anonyymin nimimerkin takaa keskustelupalstoilla puhutaan nyt omilla kasvoillaan Facebookissa ja muualla somessa. Enää ei tarvitse edes piilotella nimimerkin takaa, kun rumat ja törkeät puheensa voi kuitata "sananvapaudella". Suurin osa ottavat hiljaisen hyväksyjän roolin tässäkin asiassa. Jos uskallat sanoa vastaan, puolustella kiusattua tai pyytää kiusaajia lopettamaan törkyisten kommenttien kirjoittamisen, saat osaksesi suvakkihuorittelua, lisää kiusaamista, kukkahattutädin leiman ja vittuilua. Oksettavaa käytöstä aikuisilta ihmisiltä. Pienet lapsenne imevät itseensä käytösmallinne ja kasvaa jälleen uusi sukupolvi entistä ilkeämpiä ja röyhkeämpiä kiusaajia.

_DSC0240_2

Yhä nuoremmat ja nuoremmat lapset osaavat olla todella julmia toisilleen. Poikieni koulujen aloituksen lähestyessä vuosi vuodelta minua on alkanut pelottaa, että lapsiani tullaan kiusaamaan. Pelkään, että lapseni joutuvat syystä tai toisesta kiusaamisen kohteeksi, vaikka mikään syy maailmassa ei tietenkään oikeuta kiusaamiseen. En tiedä miten osaisin suhtautua sellaiseen asiaan, haluaisin suojella lapsiani kaikelta pahalta, kuten äidit yleensäkin. Minua ei niinkään pelota, että lapsistani kasvaa kiusaajia. Uskon osaavani puuttua siihen vakavasti jo ennen sen alkua tekemällä parhaani kasvattaakseni lapsistani ymmärtäväisiä ja suvaitsevaisia kanssaihmisiä kohtaan ja arvostamaan kaikkia tasavertaisesti. Toivon tietenkin, etten ikinä tarvitsisi huomata lapseni kiusaavan muita, mutta jos näin joskus käy en aio olla omaa lastani vähättelevä tai kiusaamisen uhria vähättelevä. "Meidän Liisa-Lasse on kyllä niin kiltti, että ei hän ketään kiusaa, teidän Anni-Mikko on varmaan kuvitellut koko jutun". Meidänkin perheessä on jouduttu puuttumaan kiusaamiseen. Veljekset kiusaavat toisiaan, kai se sisarusten välinen kinailu kuuluu asiaan, mutta ei sitäkään saa hyväksyä. Tottakai puutumme siihen ja ohjeistamme oikeanlaiseen käytökseen. Uskon kuitenkin, ettei sisarusten keskeiset kiusaamiset välttämättä tarkoita, että lapset alkaisivat kiusaamaan muitakin lapsia. Sisarussuhteet ovat kuitekin niin erilaisia kuin kaverisuhteet koulussa tai päiväkodissa. 

Tuntuu, että kiusaajia vähätellään, suojellaan ja samalla hiljaisesti hyväksytään kiusaamista. Rajuimmissa tapauksissa kiusattu joutuu esim vaihtamaan koulua päästäkseen kiusaamista pakoon. Tämä viestii, ettei kiusaaja ole tehnyt mitään väärää ja että hänen käytös on hyväksyttävää. Kiusaajan tulisi ehdottomasti olla se, joka koulua vaihtaa rangaistukseksi, ellei tilannetta saa muuten kitkettyä. Kiusaajan tulisi saada tuntuva rangaistus, vaikkapa pakollista terapiaa ja lastensuojelun puuttumista. Monesti syytetään kiusaajien vanhempia siitä, että lapsesta tulee kiusaaja. En usko kenenkään vanhemman haluavan lapsestaan kiusaajaa, mutta uskallan väittää, että vanhemmilla on varmasti osuutensa kiusaajalasten käytökseen. Vanhemmat antavat käytöksellään esimerkin lapselle, joka imee vaikutteita jokaiseen asiaan. Rasistiset, homofobiset tai vaikka muiden ulkonäköä kriitisesti arvostelevat ihmiset opettavat joskus tietoisesti, joskus tiedostamatta lapsilleen ajatusmaailman, jossa joku on vähempiarvoinen kuin toinen. Kiusaaminen voi kuitenkin liittyä paljon muuhunkin. Niin lapset kuin aikuisetkin keksivät kiusata toisiaan mistä vaan, valitettavasti. 

_DSC0249_1

Huonommissa kotioloissa lapsen tekemisiä ei ehkä niinkään seurailla tai edes välitetä mitä se lapsi tekee. Ei jakseta puuttua lapsen käytökseen, annetaan huonon käytöksen jatkua, koska on helpompaa katsoa sormien välistä kuin puuttua. En silti sano, että kotiolot vaikuttaisivat siihen tuleeko lapsesta kiusaaja vai ei, mutta se voi kyllä vaikuttaa siihen, miten kiusaamiseen puututaan. Kuitenkin valitettavan usein, kotioloista riippumatta, vanhemmat eivät edes tiedä ovatko heidän lapsensa kiusaajia vai ei. Käyttäytyminen kotona voi olla ihan erilaista kuin koulussa. Opettajien edessäkin lapsi voi olla kiltti ja mukava, mutta kiusaa aikuisen silmän välttäessä. Edelleen liian moni ei uskalla kertoa aikuiselle olevansa kiusattu, jolloin tilannetta ei saa selvitettyä. Toisinaan minua pelottaa myös se, osaanko käsitellä asiaa, jos lapsiani kiusataan. Olen aika nynny luonteeltani enkä kovin helposti uskalla tai viitsi sanoa ihmisille vastaan. Minua hävettää, että olen todistanut kiusaamista ja esittänyt tietämätöntä. Hyväksynyt kiusaamisen, koska en uskaltanut puuttua. Tämä on todella ikävä piirre itsessäni ja yritänkin työstää asiaa, jotta osaisin käyttäytyä sellaisissa tilanteissa oikein. On tärkeää, että osaa puuttua tilanteeseen heti. Ei se auta, että esittää tietämätöntä tai lähtee tilanteesta pois. 

_DSC0252_1

Kuten varmaan suurinta osaa ihmisistä, minuakin on joskus kiusattu. Kiusaaminen oli vähäistä, mutta kiusa se on pienikin kiusa ja tietenkin se tuntui ikävältä. Yläasteen ensimmäisenä vuotena meillä oli todella huono ryhmähenki luokassamme. Osa jakautui kiusaajiin, osa kiusattuihin. Kaikki, minä mukaanlukien, syyllistyivät hiljaiseen hyväksyntään katsellessa ja kuunnellessa luokkalaisten kiusaavan toisiaan. Lukuvuoden jälkeen meidän luokkamme jakautui erilleen ja uudessa luokassani oli mitä mahtavin yhteishenki. En tiedä kuinka kamalia yläastevuodet olisivat olleet, jos olisin jatkanut tuolla "kiusaajaluokalla". Eihän se kiusaaminen tietenkään siihen loppunut, että oppilaat jaettiin uusille luokille. Omalla kohdallani se kuitenkin auttoi, kun sain etäisyyttä ilkeisiin luokkalaisiin enkä nähnyt heitä enää kuin koulun käytävillä eikä tarvinnut sietää heitä enää samassa luokkahuoneessa.

Älä ole kiusaaja, älä kasvata lapsestasi kiusaajaa. Älä ole hiljainen hyväksyjä. 

12. elokuuta 2016

Lapset kaupungissa

Tänään lähdin poikien kanssa viettämään iltapäivää Helsingissä. Suuntasimme Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunkiin, joka on lapsille suunnattu museo, jossa Helsingin historiaa ja menneistä vuosikymmenistä kerrotaan leikin kautta. Lapsille tavallisissa museoissa käyminen saattaa olla tylsää, kun mihinkään ei saa koskea ja pitäisi olla hiljaakin. Lasten kaupungissa asiat on toisin. Siellä saa koskea kaikkeen, leikkiä museoesineillä, eikä kukaan myöskään hyssyttele liian kovaäänisiä leikkejä (paitsi ehkä tämä äiti omiaan, joiden kiljahduksista saattaa alkaa päätä särkemään). Kaiken lisäksi museossa on maksuton sisäänpääsy. 

_DSC0286_1 _DSC0295_1 _DSC0288_1

Seuraksemme saatiin kaksi ihanaa ystävääni lapsineen, kolmen aikuisen voimin kaitsittiin yhteensä seitsemää lasta. Meno oli aikamoinen, mutta pääasia oli että lapsilla oli hauskaa! Poikien lemppareiksi nousivat mummola, eli 70-luvun tyyliin sisustettu keittiö-olohuonekompleksi, sekä alakerrassa 1700-luvun vanha laiva, jossa kaverukset kalastelivat ja tippuivat yli laidan. Näiden lisäksi Lasten kaupungissa on myös suutari, vanhat hevoskärryt, nukketeatteri, 1930-luvun koululuokka, naamiaisvaatteita ja vaikka mitä mielenkiintoisia leluja. Elokuun aikana museossa voi myös omatoimisesti askarrella käpyolentoja askartelupisteellä. 

_DSC0266_1 _DSC0272_1 IMG_20160812_181046

Lasten kaupungissa saa tunteja kulumaan ja se on oiva retkikohde sekä paikallisille että kauempaa Helsinkiin tuleville lomailijoille. Kannattaa ehdottomasti käydä visiitillä jos liikkuu lähistöllä. Senaatintorin kulmassa sijaitsevan museon lisäksi voi samalla ihastella uljasta Helsingin Tuomiokirkkoa sekä käydä vaikka Kauppatorilla tutkimassa kaikenkirjavia myyntikojuja. Riippumatta siitä onko Helsinkiläinen tai pääkaupunkiseutulainen vai jostain muualta päin maailmaa, niin kannattaa kiertää maamme kaunista pääkaupunkia silloin tällöin turistilasit silmillä.

Oletteko te jo käyneet Lasten kaupungissa?

9. elokuuta 2016

Päiväkotipoika ja syyllinen äiti

Joelilla alkoi viime viikolla se innolla ja kauhulla odotettu päiväkotiura. Tutustuminen sujui oikein hyvin ja jo toisena päivänä poika kielsi minua jäämästä päiväkodille. Ensifiilikset päiväkodista olivat molemmille hyvät. Joel kertoo rakastavansa päiväkotiaan ja minusta systeemi on toimiva sekä hoitajat mukavia. Vaikka Joelilla onkin hyvä syy olla päiväkodissa, en voi väittää etteikö minulla olisi syyllinen olo kiikuttaa hänet sinne aamuisin ja palata takaisin kotiin pienempien kanssa. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei kotiäitien kuuluisi viedä lapsiaan hoitoon ja nyt olenkin yksi heistä.

dagis_2

Hoitoon vieminen tuntuu todella turhalta varsinkin näin alkuvaiheessa syksyä, kun Alexin kerho ei ole alkanut eikä meillä ole päivisin mitään järkevää tekemistä. Eilen Joel huikkasi päiväkodin pihalta perääni, että tulee ikävä ja se pisti rinnassa jo valmiiksi olevaan koloon entistä kovemmin. Miksi hänen pitää olla päiväkodissa, kun me muut olemme kotona? Kotiin hän ei kuitenkaan olisi malttanut lähteä iltapäivällä ollenkaan, joten ikävä ei tainnut kovin paljoa painaa. Tänään taas oli Alexin vuoro kysellä ja ihmetellä, koska hän pääsee päiväkotiin. Onneksi hän sentään tyytyi vastaukseen, että kerho alkaa ensi viikolla ja pääsee siellä leikkimään kavereiden kanssa.

Tunnen syyllisyyttä siitä, että vain lojun kotona kahden lapsen kanssa. Tuntuu, että olisin riistänyt Alexilta tärkeän leikkikaverin, koska vaikka minä ja Hugo ollaankin täällä Alexin seurana, niin Joel on aina ollut se paras leikkikaveri kun ikäeroa on niin vähän ja leikit sointuvat yhteen. Pikkuisen Hugon kanssa yhteisleikki ei suju yhtä hyvin ja minullakin on kodinhoitovelvollisuuksia joiden takia en kerkeä leikkiä lasten kanssa koko päivää. En tiedä miltä minusta tuntuu sitten, kun Alexillakin alkaa kerho ja hän pääsee ikäistensä kanssa leikkimään muutamaksi tunniksi päivässä puolet viikosta. Hieman kyllä hirvittää se kuskaamisrumba, kun ensin viedään Joel päiväkotiin paikkaan x, sitten Alex kerhoon paikkaan y, jonka jälkeen takaisin kotiin Hugon kanssa. Lounaan jälkeen pikavauhtia noutamaan Alex, sitten pikavauhtia päiväunille ja heti Hugon herättyä taas hakemaan Joelia. Tuskastuttaa koko ajatuskin, että arki tulee olemaan kiireessä paikasta toiseen juoksemista. 

dagis_1

En kuitenkaan voi olla kuin tyytyväinen, että Joelilla on sujunut päiväkodin aloitus niin hyvin. Ja mitä tulee Alexin ja Joelin erottamiseen, niin sehän olisi joka tapauksessa ollut edessä ensi syksynä, kun Joel siirtyy esikouluun. On ihanaa, kuinka läheiset välit vanhimmilla lapsilla on, mutta heille tekee varmasti myös hyvää olla hieman erossa toisistaan. Joel on neljästi viikossa päiväkodissa ainakin tämän syksyn ajan, joten viikossa jää iltapäivien lisäksi kolme kokonaista päivää aikaa olla yhdessä. Toivottavasti syyllisyydentunteet menevät ohi uuteen arkeen totuttuamme.

Miten teillä on sujunut päiväkodin aloitus?

5. elokuuta 2016

Auringolle allergiset olkapäät

Kesäisin kehoni kärsii hassusta oireilusta, nimittäin olkapääni kukkivat kuin luonnon kauneimmat kasvit. Nimenomaan olkapäät, ei mikään muu kehon osa. Olkapäihini ilmestyy hassuja pieniä punaisia tai finnien näköisiä valkoisia, joskus kutisevia näppyjä. Kutinan takia raavin ja nyplään näppyjä, vaikka sitä ei pitäisi tehdä ja sehän tietenkin pahentaa tilannetta ja tekee näpyistä entistä ärsyttävämmät. 

aurinkoihottuma_2

Olen diagnosoinut olkapäilleni aurinkoallergian. Olen aina ollut herkkä auringolle, mutta aiemmin olen oireillut lähinnä huonolla ololla ja heikotuksella kuin varsinaisilla iho-oireilla. Näppyläiset olkapäät ovat olleet ongelmana vain muutaman vuoden ajan. Hassuinta tässä on se, ettei näppylöitä ilmesty muualle kuin olkapäille. Luulisi aurinkoyliherkkyyden oireilevan jokaisella auringolle altistetulla kehon osalla. Silti rintakehä, kasvot, käsivarret ja jalat ovat ihan normaalit. Pahimmilla hetkillä olkapäideni iho on kuin murrosikäisellä, koska näpyt muistuttavat finnejä. Näissä kuvissa näpyt eivät edes näy kunnolla, vaikka kuvista huomaakin ihon olevan pientä näppyä täynnä.

Sinäänsä minua ei haittaa, vaikka iho onkin näppyläinen. Mulla on paljon syntymämerkkejä ja kesäisin myös pisamia, joten ihoni ei kuitenkaan ole ikinä täydellisen tasaisen ja sileän näköinen. Pisamat on kivoja, sillä niiden avulla näytän hieman päivettyneeltä kun en juurikaan rusketu muuten. Syntymämerkeille ei taas voi mitään, ne ovat osa minua. Olkapäiden ihottuma ärsyttää eniten kutinan takia. Kutisee, raavin, iho menee pahempaan kuntoon, kutisee enemmän, raavin lisää ja iho se vain jatkaa oireilua. Kutina on kuitenkin aika vähäistä, ei voimakasta kuten aurinkoihottumassa tai muissa valoherkkyystaudeissa yleensä on.

aurinkoihottuma_1

En ole koskaan vaivautunut lääkärille asti tämän ongelman kanssa, koska en oikein tiedä mitä sille voisi tehdä. Näpyt ovat todennäköisesti jonkinasteinen aurinkoihottuma, mutta netistä lukemani mukaan aurinkoihottuma lähtisi paranemaan hiljalleen kesän mittaan ihon tottuessa aurinkoon. Aurinkoihottuman pitäisi hävitä itsestään viimeistään muutamassa viikossa ensiesiintymisestä, mutta minulla sitä kestää läpi koko kesän ja alkusyksyyn asti. Minulla näpyt eivät myöskään ilmesty heti alkukesän auringonsäteistä, vaan yleensä vasta myöhemmässä vaiheessa kesää. Ihottuma ei muutu suuntaan eikä toiseen ihoa hoitamalla, kuorimalla tai voiteiden avulla.

Onko kenelläkään teistä mahdollinen aurinkoyliherkkyys ilmennyt vain tietyissä kehon osissa?

3. elokuuta 2016

Unohtuiko jotain?

2.8.2011

Mä haluan naimisiin! Voidaanko mennä naimsiin?

Ai niinku nyt heti vai?

No ei, mut vaikka joulukuussa.

No mennään vaan.

Jee, vähänkö ois siistiä järjestää talvihäät! Soitanko heti kirkkoherranvirastoon? Niillä ois Temppeliaukion kirkossa vapaana 17. joulukuuta. Okei, otan sen.

3.8.2011

Ai niin semmoinen tuli mieleen, kun nyt eilen varattiin se kirkko, että taisi unohtua se itse kihlautuminen!

Eli ollaanko me nyt kihloissa?

Niin kai...

kihlat

Meidän kihlautuminen ei ollut mikään romanttinen tapahtuma. Päätimme hetken mielijohteesta mennä naimisiin, lyötiin lukkoon hääpäivä ja varattiin kirkko. Seuraavana päivänä sitten tajuttiin, mikä jäi uupumaan. Se kosinta ja ne kihlat. Meillä ei ole tapana juhlistaa kihlapäivää muuten kuin onnentoivotuksilla, mikäli edes muistamme (minä kyllä muistan kaikki maailman päivämäärät, mutta miehelläni kesti muutama vuosi edes oppia muistamaan se oikea hääpäivämäärä). Kihlasormuksiimme on kaiverrettu tuo jälkimmäinen päivämäärä, eli päivälleen viisi vuotta sitten. 

Miten teitä on kosittu? Ällösöpöä ja yliampuvaa vai arkisten askareiden äärellä?

2. elokuuta 2016

A season for Peaches

Mä olen arjessa aika tylsä pukeutuja. Vaatekaappini sisältö on suurimmaksi osaksi mustaa ja valkoista, farkkuja ja kevyitä sifonkipaitoja. Värejä käytän hillitysti, mutta se on asia jossa haluaisin olla reippaampi. Kesällä valkoinen näyttää toki kauniilta päivettynyttä ihoa vasten mutta musta ei ole ollenkaan kesän väri. Kuullessamme Kaksplussan blogijuhlien järjestettävän Kämp-hotellin upeimmassa sviitissä saimme kaikki ideaksi pukeutua oikein juhlavaksi. Minulle iski varsinainen stressi vasta huomatessani, että kaikki juhlaan sopivat mekkoni ovat joko liian pieniä tai liian suuria, eikä mikään niistä istu täydellisesti. 

_DSC0029_1 _DSC0285_1

Juhlia edeltävän illan hätäshoppailu tuotti onneksi tulosta ja sain hankittua koko asuni kaupoista juuri ennen sulkemisaikaa. Kiersin useita eri liikkeitä ja löysin lopulta tämän kauniin persikanvärisen mekon. Täydellinen kesäväri ja oikein asustettuna juuri sopiva sviittijuhliin. En tosiaan ole mikään pukeutumisekpertti, mutta olin tyytyväinen asukokonaisuuteen ja tunsin itseni mukavaksi. Mekkokaupoilla meinasi tulla jo ahdistus, sillä alennusmyyntien keskellä lähes kaikista upeista mekoista oli koot loppu ja sain vain muutaman hassun mekon testattavaksi. Lopulta päädyin arpomaan tämän mekon sekä normaalihintaisen blingbling pikkumustan väliltä. Musta väri tuntui väärältä kesäjuhliin ja mekko oli hieman liian tavanomainen hintaansa verrattuna. Tässä minun mekossani taas oli takapuolessa pari pientä lähes näkymätöntä lankapurkaumaa, mutta hyvän extra-alennuksen saadessani ostin sen kuitenkin. 

_DSC0173_1 _DSC0277_1

En ikinä käytä kultaisia koruja, mutta persikanvärisen mekon kanssa hopea tai valkokulta ei sopinut. Isovanhemmiltani lahjaksi saatu kultainen ranneketju pääsi vihdoin käyttöön, siihen kaveriksi hätäshoppailureissulta kaunis monikerroksinen kultainen kaulakoru, jonka ihanan lämminhenkinen myyjä auttoi minut löytämään. Kynnet askartelin kunnon diy-menetelmällä, eli lakkasin kynsiin kerroksen väritöntä lakkaa jonka jälkeen ripottelin kynsille reilusti askarteluglitteriä. Päälle muutama kerros päällyslakkaa ja voilá, kunnon bling bling kynnet! Uuteen tukkaani tottuminen vie oman aikansa ja edelleen popsin pillereitä ja hieron päänahkaa toiveissani kasvattaa pikavauhtia lisää pituutta kutreihini. Henkkamaukalta muutaman euron maksanut panta toi kuitenkin tylsään kuontaloon hieman sitä puuttuvaa jotain - juhlakampaukseen kun ei näistä suortuvista riitä. Panta sai kehuja kanssabloggaajiltani mutta hajosi lopulta kesken illan. Onneksi ei ollut kallis investointi. 

_DSC0178_1 _DSC0227_1

Musta perusbleiseri oli aivan liian kuuma kesäpäivän juhlaan, mutta tuli tarpeeseen illan viiletessä lähtiessämme kotiinpäin. Kengät olen ostanut vuosikaudet sitten, en edes muista mistä, mutta ne ovat turhan prameat minun makuuni. Tätä asua ne kuitenkin piristivät, sillä mekko ja simppelit korut tarvitsivat sen viimeisen silauksen blingiä. Mitä pidätte mun juhla-asusta, onnistuinko vai menikö metsään ja pahasti?

Mekko Z.i.p Jeans / kaulakoru Glitter / panta & bleiseri H&M 

Ps. 10 pistettä otsikon alkuperän tunnistavalle ;)

1. elokuuta 2016

Kesän kivoimmat kemut

Lauantaina kokoonnuttiin Kaksplussan portaali- sekä verkostobloggaajien kesken juhlistamaan kesää hyvässä porukassa. Kaikki osallistujat ovat olleet super innoissaan juhlista ja saatiin aikaiseksi upeat bileet Hotelli Kämpin mahtipontisessa Mannerheim-sviitissä. Suomen ainoa viiden tähden hotelli oli niin uepea kuin olisi voinut kuvitellakaan ja tyylikkään vanhanaikaisesti sisustetussa Mannerheim-sviitissä tunsi itsensä lähes kuninkaalliseksi. 

_DSC0311_1 _DSC0304_1

Upeat puitteet juhlalle kruunasi Pihamaan Viinitilan herkulliset viinit ja Ekbergin coctailpalat, sekä yhteistyökumppaneiden tarjoamat goodiebagit. Kaikista parasta oli kuitenkin mitä ihanin seura. Mua yleensä jännittää tavata uusia ihmisiä, mutta jostain syystä näitä naisia en jännittänyt ollenkaan. Vaikka en ollut tavannut ketään heistä aiemmin, tuntuu kuin olisin tuntenut heidät jo blogien ja kuumana käyvän whatsapp-ryhmän kautta. Bloggaajaporukassa ihanaa on se, että kukaan ei ihmettele, miksi pitää kuvata ruokansa ennen kuin syö, poseerata asukuviin tai päivittää somea kesken juhlien. 

IMG_1346_1IMG_5908_mod-Recovered _DSC0005_1

Minun ensimmäisiksi blogijuhliksi nämä olivat kyllä niin täydelliset kuin olla voi! Suurkiitokset Agulle ja Sofialle, sekä muille järjestelyissä auttaneille. Kiitos yhteistyökumppaneille, kiitos mukana olleille naisille! Seuraavia juhlia odotellessa.

yhteistyöt


Kylpyhuonekuva lainattu Elsalta

Lue Kaksplussan kesäjuhlista myös täältä:

Munakoisoni ja minä
Mrs Eriksson's room
Sosetta ja sotkua
47 palasta
Mutsi on MäSä
MiruMaru
Lapsen Askelin
Kotitalouskriisi
10 plussan äiti
Frutti di Mutsi
Poikien äiti
Yksinhuoltajaäidiksi 2011