Kaksplus.fi

26. heinäkuuta 2016

1v10kk ikäisen sanavarasto

Joku kyseli postausta Hugon puheenkehityksestä, kun mainitsin että pojan sanavarasto on minimaalinen. Olen tässä nyt muutaman päivän ajan keräillyt listalle Hugon käyttämiä sanontoja. Hämmästelin tätä listaa laatiessani sitä, kuinka paljon Hugo kuitenkin puhuukin jo. Jotenkin olen edelleen kuvitellut, että Hugo osaa vain alle kymmenen sanaa. Siinä missä Joel puhui kaksivuotiaana hädin tuskin kahden sanan lauseita ja Alex puolestaan pölötteli neljän-viiden sanan lauseita, jää Hugo ehkä johonkin heidän väliinsä. Toki isoveljiensä puheeseen kaksivuotiaana ei voi verrata kunnolla, sillä Hugo täyttää vasta lauantaina 1v10kk ja kahdessa kuukaudessakin kerkeää oppia vaikka kuinka paljon uusia sanoja. Hugo ei osaa muodostaa kahdesta sanasta lauseita ja lähes kaikki puhe on edelleen ulkopuolisille hankala ymmärtää, vaikka me perheenjäsenet ja läheiset ymmärrämmekin. 

_DSC0231_1

Hugon kielenkehityksestä ei oikeastaan voi sanoa vielä juuta eikä jaata, koska hänen käyttämänsä sanat ovat pääosin hänen "omaa" kieltään ja samoja sanoja käytetään riippumatta siitä puhutaanko mammalle vai iskälle. Joel ja Alex puhuvat keskenään suomea, mutta kumpikin puhuu Hugolle ruotsia. Sami on siis ainoa meidän perheessämme joka puhuu Hugolle suomea. Hugon omat sanat pohjautuvat ehkä pääosin ruotsin kieleen. Keräsin listaksi kaikki mieleeni tulleet sanat, joita Hugo käyttää. Lista ei välttämättä ole ihan täydellinen, mutta yritin sisällyttää siihen kaikki.

Hugon sanavarasto 1v10kk iässä:

Mamma
Haa iskä
Jaai Joel
Jahii Alex
Mommo
Vaau!
Shooshoo Soo soo
Hei hei
Au au au sattuu
Iija iija yäk yäk
Ohoo förlåt eli anteeksi
Ä-ää tack tack
M-mm ei
Woo joo
Oho
O-ou
Hä?
Maama Muumi
Hau hau Ryhmä Hau
Wraawraa dinosauruksen ääni
Phröö bröd eli leipä
Maa mat eli ruoka / tomaatti / maito
Hee sked eli lusikka
A-a kakka
U-a kukka
Ujja uggla
Öjjö pöllö
Ajt ajt ankka

Hugo ymmärtää puhetta paljon laajemmin kuin osaa itse sitä tuottaa, hän osaa noudattaa käskyjä ja ymmärtää lähes kaiken mitä hänelle puhuu - tai ainakin tuntuu siltä. Ymmärrys ei kuitenkaan takaa tottelemista ja räiskyvän luoteinen Hugo onkin antanut jo paljon näytteitä uhmasta. Hän tekoitkee, kun ei saa haluamaansa ja räkänauraa ilkikurisesti lyödessään vanhempiaan tai isoveljiään ja heitellessään tavaroita. Hugo osaa myös hyräillä muutamia lauluja, ainakin Palomies Sami menee ihan melodian mukaan, samoin lastenkanavalla tuleva hyljeohjelma Iglu-gluun tunnari. Hän osaa varpaiden laskemis-lorun (ett, två, tre, fyra, fem, alla tår kvar!) mutta sanoo sen omalla tavallaan (a, a, a, AAA!)

_DSC0236_1

Lähipiirin samanikäisiin lapsiin verrattuna Hugo puhuu mielestäni todella vähän. En kuitenkaan ole ollut pojan puheenkehityksestä huolissani, sillä on aika yleistä että kaksikielisillä lapsilla puhumisen opettelu kestää hieman pidempään. Alex on meillä kaikista nopeiten puhumaan oppinut, mutta hän ei juurikaan puhunut ruotsia ensimmäisinä vuosinaan eli tavallaan hän oppikin vain sen yhden kielen. Alex taisi olla lähemmäs 3 -vuotias kun hän alkoi vasta hiljalleen tuottamaan kunnolla ruotsinkielistä puhetta. 

Miten teidän noin kaksivuotiaat lapset puhuvat?

25. heinäkuuta 2016

Ei kiitos lastenvaatehulluudelle

Äitien keskuudessa on viime vuosina villinnyt uusi "harrastus". Lastenvaatteet eivät ole enää välttämättömyys jolla pitää lapsi lämpimänä talvisin ja suojassa auringolta kesäisin. Yhä useampi nykyajan äiti tituleeraa itsensä lastenvaatehulluksi ja kuvailee vaatteiden shoppailua harrastukseksi siinä missä salilla käymisen tai vaikkapa postimerkkien keräilyn. Minusta tämä on hassu ajattelutapa, sillä itse rinnastan vaatteiden ostamisen lapsiperheen elämän perusasioihin. Ei kukaan vastaa harrastuksista kysyttäessä myöskään harrastavansa ruokaostoksilla käymistä tai laskujen maksamista. Mielestäni lastenvaatehypetys on mennyt ihan överiksi. Nettikirppisten villiksillä meno on kuin Anttilan alennusmyyntien jälkimainingeissa, vaimot valehtelevat miehilleen ostostensa hintoja ja av:n, yv:n sekä jonon lisäksi voinko maksaa lapsilisäpäivänä? on noussut ihan yleiseksi kirppissanastoksi.

kledjut2

Minä olen aika pihi ja kauhistelen usein lastenvaatteiden hintoja. Vaatteilla on lyhyt käyttöikä ja kova kulutus, joten tuntuu älyttömältä maksaa isoja rahoja vaatteista, jotka menevät pieneksi nopeimmillaan muutamassa kuukaudessa, elleivät ole kuluneet käytössä puhki jo ennen sitä. Kun ostan itselleni kahdensadan euron takin, käytän sitä ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Lapselle saman hintainen haalari mahtuu ehkä yhden talven ajan, hyvällä tuurilla kaksi talvea peräkkäin. Nuoremmille sisaruksille kierrättäessä vaatteiden käyttöikää voi pidentää, tai eteenpäin myymällä saada osan rahoistaan takaisin. Tämä on ihan ookoo, kierrätys on ehdottomasti suotavaa. Mutta entäs, kun jengillä pölisee päässä ja kierrättäminen menettää merkityksensä kirpputoreilla?

Ihmiset pyytävät mielipuolisia summia käytetyistä vaatteista. Halutaan saada omansa takaisin ellei jopa tehdä voittoa. Hamstrataan alennusmyynneistä vaatteita toiveissa myydä ne kalliimmalla eteenpäin. Toiset suostuvat maksamaan älytöntä hintaa myyjälle. Olen sivusta seurannut tuttujeni touhuja lähes kauhusta kankeana. "Kirpparilla on nyt nää ihanat legginsit just mun lapsen koossa! PAKKO SAADA! Ai nää oli kerran käytetyt ja niissä on jo reikä polvessa ja värit haalistuneet? Ei haittaa, maksan vaikka viiskymppiä! Ai uutena olis ollut vaan 25€, mut ku ne on jo kaupoista loppuunmyydyt. Oho, joku huusi korkeamman hinnan, no mä tarjoon sit 75! Mun 1-vuotiaalle ei kelpaa mitkään muut kuin just tasan tuon kuosiset." Ihmiset ovat seonneet! Käytetyistä, kulahtaneista ja pahimmillaan reikäisistä vaatteista maksetaan enemmän kuin vastaavista uusista. Koska niissä oli oikeanlainen kuosi ja oikea merkki pyllyssä, eikä kaupoista enää saa täysin samanlaisia. 

Yksi hyvä asia tässä hullussa lastenvaatekulttuurissa on se, että ihmiset ovat enemmän tietoisia kotimaisuudesta sekä eettisesti ja ekologisesti tuotetuista vaatteista. Laadusta en kävisi silti takuuseen. Olen nähnyt monta esimerkkiä näistäkin, kun koko lapsilisä on tuhlattu tiettyyn vaatteeseen ja heti ensimmäisen pesun jälkeen itketään kuluneita värejä. Uskallan väittää, että useimmat henkkamaukan halpisrytkyt ovat kestävämpiä. Ainakin oman kokemukseni perusteella. Meillä suurin osa lasten vaatteista on ostettu perus ketjuliikkeistä. Suurin osa vaatteista on kestänyt vähintään kahden lapsen kulutukset, osa Hugon nykyisistä vaatteista ovat Joelin taaperoajalta perittyjä. Monet vaatteet, joiden ulkonäkö ei ole enää seuraavan lapsen kohdalla miellyttänyt minua on myyty pilkkahintaan kirppiksellä tai annettu hyväkuntoisena eteenpäin lähipiirin pienokaisille.

kledjut1

Osittainen syy siihen, miksen ole hurahtanut mukaan tähän hulluuteen on myös se, etten henkilökohtaisesti pidä kovin monia niistä tän hetken kuumimmista vaatteista kovinkaan kauniina. Osa ovat tosi kivan näköisiä, mutta en silti maksaisi niistä maltaita. Makumieltymykset ja tyyliasiat ovat kuitenkin jokaisella erilaiset. Minun mielestäni kaunis vaate voi olla jonkun gugguuhihhulin mielestä kamala, ja joku taas rakastaa minirodinin kummallisia kuoseja, joita en itse lapselleni pukisi. Itse tukisin myös mieluusti kotimaista vaatetuotantoa sekä ostelisin ekologisia ja eettisesti tuotettuja vaatteita, mutta tässäkin pihi luonteeni kolaroi vaatteiden hintojen kanssa. Vaikka rahaa löytyisikin satasen kalsareihin, en silti usko, että ostaisin sellaisia. Vastustan kuitenkin älyttömiä hintoja lyhytikäisistä vaatteista, jotka sotkeutuvat ensimmäisellä kerralla kun mennään hiekkalaatikolle. Itse ostan pääosin epäeettisiä, kehitysmaissa massatuotettuja halvempia vaatteita ja teen ylimääräisillä rahoillani jotain järkevämpää. 

Tuntuu myös, että lastenvaatteet ovat yhä enenevässä määrin statussymboli. Pienet lapset eivät itse tajua pätkän vertaa mitä merkkiä joku vaate on tai paljon ne maksaa, eli status kertonee enemmän vanhemmasta kuin lapsesta itsestä. Vaatteet ovat toiki aina olleet jossain määrin statuksen tai varallisuuden peilaamista ulkomaailmalle. Omassa teini-iässänikin oli ihan out, jos ei ollut MicMacia ja MissSixtyä. Ikävää kuitenkin, että tämä leviää yhä nuorempien ja nuorempien keskuuteen. Kohta sitä hiekkalaatikollakin jo kiusataan, kun toisella ei ole Ticketin haalaria ja toisen Molo taas on viimevuoden mallistoa. 

Ymmärtäkää, että tämä on vain oma mielipiteeni. Jos joku haluaa, niin saa ihan vapaasti tuhlata vaikka kymppitonnin kuussa lastenvaatteisin. Se ei ole minulta pois, kunhan ihmettelen asiaa sivusilmällä turvallisen etäsiyyden päästä. Ihan vain välttääkseni lastenvaatehulluus-tartunnan.

Oletteko te hurahtaneet harrastamaan lastenvaatteita?

22. heinäkuuta 2016

Kampaaja pilasi hiukseni!

Kävin eilen kampaajalla, tarkoituksena siistiä latvoja mun pitkä polkka -mallisesta tukasta. Olen aina haaveillut pitkistä hiuksista, mutta se ei sovi hiuslaadulleni sillä tukka menee huonoon kuntoon nopeasti. Viime syksynä repäisin ja annoin luottokampaajalleni luvan leikata pois kaikki huonokuntoiset hiukset. Lopputulokseksi sain kauniin long bobin ja kampaajalta tullessani en malttanut pysyä poissa peilin edestä, olin niin tyytyväinen! Olen käynyt samalla kampaajalla varmaan 15 vuotta ja luotan häneen täysin. Päätös leikkauttaa long bob oli todella hyvä. Olen kuitenkin laiska kampaajallakäijä ja edellisestä leikkauksesta olikin kertynyt jo melkein kahdeksan kuukautta. Oma kampaajani on hoitovapaalla enkä saanut hänelle aikaa ajoissa, sillä halusin siistiä ylikasvanutta tukkaani loppukesän tärkeitä tapahtumia varten. Uudelle kampaajalle meno oli suurin virheeni ikinä. Tulen myös katumaan seuraavat piiiiiiitkät kuukaudet sitä, etten näyttänyt kampaajalle mallikuvaa, millaisen kampauksen haluaisin. Luotin siihen, että kampaaja kyllä osaa siistiä latvat suullisesti selitettynä, sillä sanoin että toivon hiusten ylettyvän olkapäiden tasolle ja puysyvän saman mallisina kuin olivatkin. Kävelin kampaajalta ulos kuin kypärä päässäni - olin saanut täysin pottamaisen polkkatukan, joka ylettyy vain leukaan asti.

_DSC0113_1

Itkin vasta kotona tajuttuani asian todellisen laidan. Luulin tukan näyttävän niin lyhyeltä siksi, kun kampaaja tuuheutti ja föönasi ja puunasi tukkaa. Enkä varmaan olisi kehdannut päin naamaa sanoakaan, että mitä helvettiä menit tekemään! Olkoot lapsellista tai ei, en tunteilleni voi mitään. Joka kerta peilin ohi kulkiessani kyyneleet nousevat silmiini. Miksi en vain odottanut aikaa omalle kampaajalleni? Halusin nätin tukan tärkeisiin tapahtumiin, nyt näytän niin karmealta etten kestä katsoa itseäni! Hävettää kulkea tuolla ihmisten ilmoilla. Perinteinen polkkatukka ei sovi minulle lainkaan. Se korostaa leveitä hartioitani ja kadottaa muutenkin lyhyen kaulani kokonaan. Näytän kypäräpäiseltä kaulattomalta mummelilta. Vihaan uutta ulkonäköäni! Onneksi hiukset kasvavat takaisin. Joku saattaa ajatella, että ihan turhaan vingun jostain tukan pituudesta, kun maailmassa on suurempia murheitakin. Minulla on kuitenkin oikeus olla pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen ja itkeä rumia hiuksiani. Ei turhasta valittamisen lopetus poista nälänhätää tai pelasta maailmaa. Okei, se valittaminen ei myöskään tukkaani takaisin kasvata - ainakaan vielä moneen kuukauteen. Ainoana vaihtoehtonani on vain kestää rumaa hiusmallia ja olla ikinä enää istumatta kyseisen kampaajan penkkiin. Aion kuitenkin yrittää edes nopeuttaa hiusten kasvua kotikonstein, eli syömällä tiettyjä ravintolisiä ja käyttämällä hiustenkasvua nopeuttavia shampoita ja hoitotuotteita. On samantekevää, ovatko ne huuhaata vai ei, jos se ylentää mieltäni edes ajatuksen tasolla.

_DSC0178_1

Olen muutenkin aina ollut todella epävarma ulkonäöstäni sekä todella kriittinen itseäni kohtaan. Pidän itseäni kauniina vain hyvin satunnaisesti, keskityn epäkohtiin ja niihin asioihin ulkonäössäni, jotka mielestäni ovat rumia. Nyt ne viimeisetkin itsetunnon rippeet lakaistiin kampaamon lattialta suoraan roskiin. Toki itsetunto on paljolti asenteesta kiinni, mutta kyllä siihen tarvitsee muutakin. Itsevarmuus lähtee sisältä, mutta tarvitsee rohkaisevia ajatuksia peilikuvaltaan. Nyt kun peilikuvani lähinnä itkettää, ajattelen kuinka monta kuukautta joudun olemaan täysin tyytymätön ulkonäkööni, ennen kuin hiukset kasvavat siedettävään pituuteen ja alan näyttämään taas omastakin mielestäni ihan ookoo ihmiseltä. Lohduttaahan se onneksi hieman kuulla muilta, että tukka on kiva, mutta en minä leikkauta hiuksiani muiden mielen mukaan, vaan omani! Minulle on samantekevää, mitä mieltä muut ovat. Jos itse en pidä hiuksistani, niin sitten ne ovat kamalat riippumatta siitä mitä naapurin Pena on mieltä.

_DSC0149_1

En ole pettynyt pelkästään kampaajan toimintaan, vaan myös itseeni. Luotin kampaajaan, luotin siihen, että hän tietää polkan ja pitkän polkan eron, ymmärtää leuan ja olkapäiden eron sekä kuuntelee ohjeitani pelkästään tasoittaa hiuksia. Tyhmänä ja hyväuskoisena ajattelin, ettei minun tarvitse näyttää mallikuvaa tukastani viime leikkauksen jälkeen, vaikka se olisi ollut muutaman klikkauksen päässä puhelimessani. Olen vihainen itselleni myös siitä, etten jaksanut odottaa muutamaa viikkoa saadakseni ajan omalle kampaajalleni. Se, että olisin ollut ylikasvaneilla hiuksilla kaikissa niissä tapahtumissa, joissa olisin halunnut ollu siistityllä kampauksella, tuntuu nyt jälkeenpäin ajateltuna hyvin pieneltä hinnalta. Jaksaessani odottaa olisin varmasti saanut hiuksilleni juuri sitä mitä halusin. Nyt kärsin kuukausikaupalla omista virheistäni sekä kampaajan osaamattomuudesta tai välinpitämättömyydestä neuvojani kohtaan. Reklamoin saamani palvelun heti tajuttuani, kuinka paljon oikeasti vihaan tukkaani ja kuinka erilainen se on verrattuna siihen, millaiset ohjeet annoin kampaajalle. Toivon tosissani, että kampaamo ottaa vastuun työntekijänsä mokasta ja edes palauttaa rahani. Tuntuu ihan paskalta, että olen maksanut siitä, että tukkani on kamala!

En kaipaa kehuja, vaikka pitäisittekin uudesta tukastani. Omasta mielestäni se on silti kauhea.
Olisin kuitenkin kiitollinen jokaisesta vinkistä, joka saattaa edistää nopeampaa hiustenkasvua.

21. heinäkuuta 2016

Taapero, joka ei syö

Hugo on vauvasta asti ollut mielestäni hyvä syömään. Kaikki uudet maut ovat maistuneet ja ruoka on uponnut nassuun ongelmitta. Yhtäkkiä muutama kuukausi takaperin kaikki muuttui. Hugo alkoi kieltäytymään ruuista ja aiemmin hyvin maistuneet jutut menivät kieltolistalle. Lapsi omaksui minimaaliseen sanavarastoonsa sanan YÄK! Uudet maut puistattavat ja ruokalapun kouru täyttyy pureskellusta mömmöstä, jota suu palauttaa kuin bumerangi.

karppaajapoika_2

Ensin kuvittelin tämän olevan vain joku vaihe, joka menee ohi. Ongelmaa on kuitenkin jatkunut kuukausikaupalla ja tuntuu, että se vain pahenee päivä päivältä. Alkuun pieni karppaajapoika kieltäytyi pääosin hiilaripitoisista ruuista. Nyt lista on laajentunut jo kaikeen muuhunkin. 

Pastaa? Ei kiitos!
Perunaa? Noup.
Riisiä? Hyi.
Nuudelit? En halua!

Ennen: Jugurtti kuin jugurtti, nam. 
Nyt: Hedelmäpaloja jugurtissa? En syö.
Tomaatti? Syön puolet, syljen loput!
Raejuusto? Plää, en halua.
Kanaa? Saatan pureskella, mutten niele.
Maissia? Kananmunaa? Porkkanaa? Ei, ei, ei. 
Kurkkua? Yök!
Salaattia? Hyi!
Mansikoita? En edes maista.

karppaajapoika_3

Ylläolevaa listaa voisi jatkaa vielä vaikka millä mitalla. Tällä hetkellä Hugo suostuu syömään lähestulkoon ainoastaan seuraavia ruoka-aineita: Tomaattia silloin tällöin, lohta, jauhelihaa, sileää jugurttia, puuroa, talk-muruja ja hedelmiä. Banaaneistakin kelpaa usein vain puolikas. Leipä maistuu joskus, juustoa poika sentään suostuu taas syömään, sekin ehti olla kuukausien ajan kieltolistalla.

Onneksi Hugo on jo kolmas lapseni ja tiedän, ettei pienikään lapsi tapa itseään nälkään. Pian kaksivuotias on mielestäni jo tarpeeksi iso oppimaan, että ruoasta kieltäytyminen ei tuo tilalle mitään parempaa syötävää. Jos tarjottu ruoka ei kelpaa, saa odotella nälkäisenä seuraavaan ateriaan asti. Kyllä mä jossain mieleni sopukoissa edelleen voivottelen, että vauva raukka jos se nyt on nälkäinen, tyhmän kiduttaja-äidin kasvatusperiaatteiden takia. Pidämme kuitenkin tiukkaa linjaa ruokasäännöstä, vaikka toki pyrimme suurpiirteisesti tarjoamaan Hugolle ruokaa, josta hän söisi edes osan. 

karppaajapoika_1

Voi hitto kuinka mua raivostuttaa laittaa ruokaa, kun se ei kelpaakaan. Heittää puoliksi syötyjä annoksia roskiin, tuhlata ruokaa ja samalla rahaakin. Jokaisen ruokailun jälkeen saan siivota viiden metrin säteeltä syöttötuolista ruuanjämiä. Tuon ikäinen ei vielä ymmärrä kiittämättömyyttä tai kehitysmaiden lasten nälänhätää, niin en voi vedota pojan omatuntoonkaan. Näillä mua on lapsena uhkailtu, toki silloin halusin aina avosylin lähettää omasta mielestäni pahat ruoat Afrikan lapsille. Joskus jopa suunnittelin vieväni ruokapaketit tien toiselle puolelle Uffin laatikkoon koska luulin niiden sisällön menevän Afrikkaan. En ottanut opikseni syyllistävistä sanoista, vaan jatkoin kiukuttelua. Hugo seuraa valitettavan tomerasti äitinsä jalanjälkiä.

Muita, joiden lapset nirsoilevat ruokapöydässä?

19. heinäkuuta 2016

Muutoksen tuulet, tulevaisuuden huolet

Muutaman viikon kuluttua meillä alkaa hieman erilainen arki kuin millaista ollaan eletty viimeiset vuodet. Joel lopettaa kerhon ja menee päiväkotiin. Alkuun vastustin toimintaterapeutin ja psykologin kehoitusta laittaa Joel päiväkotiin, sillä olenhan itse kotiäitinä kaikki päivät kotona. Mielestäni kotiäidin lapset kuuluvat kotiin, eikä päiväkotiin muiden hoidettavaksi. Lupasin kuitenkin harkita asiaa. Kevään mittaan Joel alkoi itsekin puhua siitä, kuinka kotona on tylsää. Hiljalleen totuttauduin ajatukseen Joelin päivähoidon aloituksesta ja tajusin, että tylsyyden vähenemisen lisäksi päiväkoti on myös Joelin kehityksen kannalta paras vaihtoehto. Vuosi päiväkodissa olisi myöskin hyvää harjoittelua ensi syksyllä alkavaa esikoulua varten. Ainakin syksyn ajan Joel on päiväkodissa vain neljä päivää viikossa, mietitään täyden hoitoviikon mahdollista tarpeellisuutta sitten vuodenvaihteessa.

_DSC0012_1

Alex jatkaa kerhossa edelleen ja saa yhden lisäpäivän viikossa, eli hän käy kerhossa kolmesti viikossa kolmen tunnin ajan. Hugo on edelleen niin pieni, että hän saa viettää mamman kanssa laatuaikaa isoveljien ollessa poissa kotoa. Pikkuveljen rooli kolmen lapsen perheessä ei ole kaikista helpoin, sitä jää helposti isompien jalkoihin ja pienin yleensä vain kulkee muiden mukana siinä sivussa. Uskon Hugolle tekevän hyvää saada olla muutamia tunteja viikossa huomion keskipisteenä. Joel ja Alex taas ovat tottuneita olemaan lähes aina yhdessä. En tiedä miten poikiin tulee vaikuttamaan arjen muutokset, kun he yhtäkkiä ovatkin pidempiä aikoja poissa toistensa luota. Luulen kuitenkin, että erossaolo saattaa olla molemmille hyvä juttu. Lapsi saa toteuttaa itseään eri lailla ja luoda uusia kaverisuhteita, kun veljekset eivät kulje jatkuvasti toistensa vanavedessä. Samalla taas voi olla orpo olo etenkin alkuun, kun on kerhossa ja päiväkodissa yksin ilman sitä tuttua ja turvallista veljeä kaverina. 

Raskainta minulle tulevassa arjessa tulee ehdottomasti olemaan edes takas juokseminen ympäri kaupunkia. Aamulla pitää viedä lapset kahteen eri paikkaan, iltapäivällä on aika hakea yksi kotiin kerhosta, päiväunien jälkeen taas on lähdettävä hakemaan toinen päiväkodista. Hitaat aamut jäävät pois, kun jokaiselle arkipäivälle on omat menonsa ja aamut hektisiä. Viikon ainoa vapaapäivämme perjantai tulee olemaan poikien muskaripäivä, eli silloinkaan ei kerkeä aamuisin löhöillä. Onneksi viikonloppuisin on aikaa! Suurimmalla osalla perheistä on varmasti sama rytmi elämässään, joten eiköhän mekin siihen totuta. Viime vuonna meillä oli neljä aikataulutettua aamua, nyt niitä tulee siis vain yksi lisää eli muutos ei periaatteessa ole kovin suuri. Henkinen sopeutuminen on varmaan perheemme jokaiselle osapuolelle se suurempi haaste kuin ripeät aamutoimet ilman lastenohjelmia tai sohvalla loikoilua. 

_DSC0027_1

Reilun vuoden kuluttua Hugo täyttää kolme vuotta ja mun olisi aika alkaa toden teolla miettimään, mitä aion kotiäidin urani jälkeen ryhtyä tekemään. Kolmevuotiaan kotihoitoa ei tueta juuri mitenkään, mutta mikäli perheemme talous kestää sen, haluaisin edelleen jatkaa kotiäitinä vuoden tai kaksi, tai ainakin siirtyä työelämään tai opiskelemaan pehmeällä laskulla osa-aikaisesti. Minusta olisi ihanaa voida pitää Hugo ja Alexkin kotihoidossa siihen asti, että he aloittavat esikoulun ja sitten koulutaipaleensa. Saa nähdä millaisia mahdollisuuksia minulle löytyy lähivuosille. Tulevaisuus pelottaa, mutta se ei ole syy siihen, miksi haluaisin jatkaa kotiäitiyttä. Joskus ikävöin kovasti työelämään ja aikuisten keskuuteen, ovathan pikkuautot, legot ja lastenkirjat ihan erilaista ajanvietettä kuin aikuisten kesken työyhteisössä itsensä kehittäminen ja perheen elättäminen ilman yhteiskunnan avustuksia. Realistisesti ajateltuna tilanteeni voi kuitenkin olla hankala. Minulla ei ole hajuakaan mitä haluaisin opiskella tai millä alalla haluaisin työskennellä. Tiedän kokemuksesta, että opiskelumotivaatiota ei löydy, ellei opinnot ole minulle mielenkiintoisia. Mitättömällä työkokemuksellani ja lukio ainoana koulutuksenani en edes ole kovin ideaalinen työntekijä. 

_DSC0033_1

Tulevaisuuden opiskelu- ja työkuvioita ehtii kuitenkin vielä miettiä, joten en ota siitä stressiä juuri nyt. Tällä hetkellä riittää ajateltavaa syksyn hoitokuvioissa sekä etenkin päiväkodin aloituksesta, koska kerho on tuttu juttu ja päiväkoti on jotain ihan uutta. Otankin mielellään teiltä kokeneilta vastaan vinkkejä päiväkodin aloitukseen. Mitä kaikkea pitää muistaa ja mihin kannattaa panostaa, että päiväkotiin sopeutuminen menisi mahdollisimman hyvin?

Laittakaa jakoon kaikki vinkit päiväkodin aloitukseen liittyen!

18. heinäkuuta 2016

Loma loppui, kesä jatkuu

Kesälomamme on lopussa ja tällä hetkellä istutaan autossa matkalla kotiin, matka-aikaa on enää muutama minuutti. Huomenna arki jatkuu Samin palatessa töihin, mutta aiotaan työpäivistä huolimatta jatkaa kesästä nauttimista. Perjantaina mun vanhemmat saapuivat Kesälahdelle ja me muutettiin Samin kanssa muutamaksi yöksi mökkiin poikien jäädessä asuntovaunuun mommon ja papan kanssa. Saatiin nukkua aamuisin hieman pidempään ja herätä rauhassa ilman vaipanvaihtoja, lastenohjelmia ja aamupalahärdelliä. Lauantaina oli supertuulinen päivä, illalla saunottiin koko porukalla ja leikittiin laivanupotusta aaltojen tuiskeessa. Sunnuntaina pakattiin eväät ja suunnattiin grillikatokseen herkuttelemaan makkaroilla ja vaahtokarkeilla. Illalla pidettiin vielä isot lettukestit! Tänään aamu meni pakatessa ja hieman puolenpäivän jälkeen lähdettiin kuuden tunnin kotimatkalle. Loman rentouttavaa vaikutusta ei voi hehkuttaa liikaa, on ollut aivan ihanaa viettää rauhallisia lomapäiviä perheen kesken.

_DSC0148_1 _DSC0021_1 Kesis_16_0313 Kesis_16_0326 _DSC0178_1 Kesis_16_0374 Kesis_16_0294 _DSC0082_1 _DSC0191_1 _DSC0003_2

Vaikka tämän kesän lomat onkin jo lusittu ja se jäi vain kahdeksi viikon pituisiksi pätkiksi (mun sairasloma toukokuussa ja tämä heinäkuun viikko), niin meillä on vielä paljon suunnitelmia kesäksi. Tuntuu jopa, että aika loppuu kesken kun jo parin viikon päästä alkaa Joelin päiväkotiin tutustuminen ja kolmen viikon kuluttua Alexillakin alkaa kerho. Ennen arkeen paluuta aiotaan kuitenkin yrittää vielä ehtiä toteuttaa mahdollisimman paljon juttuja meidän to do-listalta.

- Retkiä uimarannalle
- Leppävaaran uuden maauimalan testaus
- Reissu korkeasaareen
- Lapseton viikonloppu ja Weekend festival
- Linnanmäkipäivä
- Ehkä joku päivän-parin miniloma lasten kanssa

Kesä on kulunut nopeasti vaikka säät eivät olekaan olleet ihan täydelliset. Välillä tuntuu, ettei olla tehty mitään, mutta todellisuudessa ollaan kyllä tehty kaikenlaista. Uskon, että pojat ovat tyytyväisiä kesälomaansa!

Osa kuvista: Mika Jussila

14. heinäkuuta 2016

Idän loma kuin etelänloma

Meidän lomamme on jo yli puolessa välissä. Meitä on hemmoteltu hyvällä säällä, mutta on ollut myös sateisia päiviä. Toki aurinkoisista päivistä osaa nauttia eri lailla, mutta sadepäivätkään eivät ole olleet kamalia. Ollaan löhötty ja touhuttu hiekkarannalla joka päivä, pojat ovat uineet reippaasti yli kahdenkymmenen asteen lämpöisessä kirkkaassa järvivedessä. Ollaan me Saminkin kanssa uskaltauduttu veteen, mutta Hugo arkailee enemmän; vesi on kylmää, kivet pistelevät jalkapohjissa ja aurinkokin häikäsee. Aurinkoisina päivinä ollaan saunottu, uitu, tutkiskeltu rantaa ja pelattu rantapelejä, seikkailtu kallioilla ja mustikkametsissä, leikitty leirintäalueen leikkipaikalla, veneilty sekä herkuteltu grilliruoalla ja jäätelöllä. Sateisina päivinä taas ollaan katseltu telkkaria, läiskytelty vesilätäköissä, lueskeltu kirjoja ja pelailtu tuhat muistipeliä. Kuvia olen ottanut miljoona, videota kuvannut varmaan kolmen tunnin edestä.

_DSC0232_1 _DSC0211_1 grattismommo _DSC0073_1 _DSC0047_1 _DSC0028_1 _DSC0011_1 _DSC0020_1 _DSC0068_1 _DSC0053_1

Kesäpäivät täällä Kesälahdella ovat usein niin upeita, että tuntuu kuin olisi matkustanut Itä-Suomen sijaan Etelä-Eurooppaan. Hiekkaranta on pitkä ja kuuma. Vesi on kristallinkirkasta ja pohja näkyy selkeästi ainakin 4-5 metrin syvyyteen. Pilvet väistyvät järvenselältä ja taivas on pilvetön ja sininen. Yleensä järvenpinta on etenkin iltaisin täysin tyyni, joskus taas saa kokea korkeat myrskyaallot ja kovan tuulen. 

Eilen lähdettiin retkelle Kiteen Eläinpuistoon, joka muuten on Suomen neljänneksi suurin eläintarha. Moni eläimistä olivat piilossa tai laiskottelivat, mutta nähtiin kyllä paljon eläimiä silti! Karhua ei nähty pari vuotta sitten ollenkaan ja tälläkin kertaa se piileskeli jossain niin, että vain pieni tupsu turkkia jäi näkyville. Saatiin osaksemme muutamat sadekuurot, mutta se ei menoa haitannut! Pojat naureskelivat kuinka sikojen kakat haisee ja tutkiskelivat eläimiä mielenkiinnolla. Neljänkymmenen euron perhelippu tuntui hieman kalliilta, se piti sisällään kaksi aikuista ja kaksi lasta. Hugo pääsi ilmaiseksi alle 3-vuotiaana. Kävin myöhemmin vertaamassa hintoja Korkeasaaren hintoihin ja siellä on kyllä huokeammat hinnat, vaikka eri eläinlajeja on enemmän ja puisto on suurempi. 

_DSC0127_1 _DSC0124_1 _DSC0063_1 _DSC0244_1 _DSC0036_1 _DSC0185_1 _DSC0046_1 _DSC0169_1 _DSC0130_1

Lomailu on ollut mukavaa ihan vain jo siksi, että saadaan olla koko perhe yhdessä ja viettää aikaa toistemme kanssa. Sami työskentelee paljon eikä kerkeä viettää yhtä paljon aikaa lastensa kanssa kuin minä ollessani kotona kaikki päivät. Kesälomakaan ei ole meidän perheessä itsestäänselvyys, sillä töitä riittää joskus niinkin paljon, että suunniteltuja lomiakin on jäänyt pitämättä. Onneksi nyt saatiin aikaiseksi järjestää tämä reilun viikon loma, joka on sekin parempi kuin ei lomaa ollenkaan, vaikkei se vedäkään vertoja "normaalille" neljän viikon lomalle.

Me jatketaan lomailua vielä kolme päivää ennen kotiinlähtöä ja aiotaan nauttia joka hetkestä!

12. heinäkuuta 2016

Reissussa lasten kanssa

Mun vanhempien kesäpaikka, eli asuntovaunu, sijaitsee Pohjois-Karjalassa 400 kilometrin päässä kotoamme. Me ollaan reissattu ympäri Suomea ja Eurooppaa asuntovaunulla koko elämäni, ja vaikken itse asuntovaunuilijaksi välttämättä ryhtyisikään oman perheeni kanssa, niin on mukavaa että voidaan omien lastemme kanssa myös saada samoja kokemuksia. Nykyään vanhempani eivät enää kierrä Suomea, vaan tulevat aina tänne Kesälahdelle lomillaan. Asuntovaunu on tietenkin aika pieni koppi, joten ollaan lähekkäin koko ajan eikä omaa tilaa oikeastaan ole. Siinä oppii kyllä sietämään perheenjäseniään ja sopimaan mahdolliset riidat hetkessä, kun ei pääse tilannetta karkuun. Hyvin me ollaan kuitenkin aina pärjätty, läpi lapsuuden ja jopa teineinä. Uskon, että osatakseen olla asuntovaunuilija, se vaatii tietynlaista luonnetta. Meidän viisihenkinen perhe asuu pienessä kolmiossa joten ollaan tottuneita olemaan lähekkäin muutenkin, eikä pienessä asuntovaunussa asuminen oli niin kovin erilaista.

kesis_2

Ympäri Suomea tai ulkomaita matkustaessa tietenkin ajopäiviäkin kertyy kiitettävästi ja autossa tulee kulutettua tuntikausia, Vaikka me ei olla itse autoiltu paljoa enempää kuin tätä Espoo-Kesälahti väliä, joka on pysähdyksineen kuutisen tuntia, niin ollaan keksitty parhaimmat keinot selvitä pitkistä matkoista pientenkin lasten kanssa. Ensimmäinen reissu oli Joelin ollessa muutaman kuukauden ikäinen, nuorin reissukaverimme on ollut muutaman viikon ikäinen Alex ja nyt viihdytettäviä takapenkkiläisiä on jo kolme. Ajattelin siis jakaa teillekin parhaiksi toteamani vinkit pitkiin automatkoihin pienten lasten kanssa.

- Ajoita lähtö mahdollisuuksien mukaan päiväuniaikaan. Lapset nukkuvat ensimmäisen pätkän eikä nälkäkään yllätä heti, kun on syönyt ennen lähtöä.

- Varaa aikaa matkustamiseen, älä kiirehdi. Pidä tarpeeksi taukoja lasten ehdoilla, syökää ja pitäkää vessataukoja. 

- Kuivaksi opettelevalle lapselle on hyvä varata potta lähelle. Pissahädän yllättäessä ei tarvitse odotella seuraavalle huoltoasemalle, vaan voi stopata turvalliselle paikalle tienvarteen tai pysähdyspaikalle jossa ei ole palveluita, eli "penkki ja puu" liikennemerkin näyttämään paikkaan. 

- Varaa lapselle tarpeeksi tekemistä autolle. Kirjoja, leluja, tabletti tai puhelin, ehkä jotain herkkuja lievittääkseen matkustamisen tylsyyttä. Mukaan voi pakata uuden lelun tai kirjan, joka herättää enemmän mielenkiintoa kuin vanhat tutut kirjat. Keksikää omia pelejä; bongailkaa punaisia autoja, lehmiä tai rekkoja.

- Pyri saamaan lasta purkamaan istuskelusta ylijäänyttä energiaa tauolla. Juoskaa, jumpatkaa, piipahtakaa leikkipaikalla ja valmistautukaa istuskelun jatkumiseen. Tällä tavoin liika energia ei purkaudu ajomatkan aikana riehumisena tai kiukutteluna.

- Älä stressaa vaan varaudu epämukaviinkin yllätyksiin, oikealla asenteella niistäkin selviää nauramalla. Me ollaan mm. siivottu niskasta varpaisiin sinappikakkaa kesken matkan, pysähdytty pientareelle pissalle, jouduttu pysähtymään vaihtamaan oksennusvaatteita ja siivoamaan penkkejä, imetetty auton ratissa (pysähdyksissä tietenkin) ja selvitetty toisiaan lyövien ja purevien veljesten riitoja sekä kuroteltu miljoona kertaa takapenkille nostamaan lattialle pudonneita kirjoja tai leluja.

kesis_1

Me saavuttiin tänne Kesälahdelle lauantaina, ja vietetään pitkästä aikaa lomaa koko perheen voimin. Kelit ovat tämänpäiväistä sadesäätä lukuun ottamatta olleet mahtavat. Ollaan leikitty, löhötty, uitu, saunottu, pelattu ja syöty hyvin. Lomaa jatketaan vielä vajaan viikon verran ja aiotaan nauttia joka hetkestä, vaikka välillä saakin ihmetellä kuinka paljon vipinää riittää kolmessa touhutoopessa. Palaillaan reissukuulumisilla myöhemmin.

Jakakaa kommenttiboksiin omat parhaat vinkkinne lasten kanssa reissaamiseen! 
Löytyykö ruudun takaa muita karavaanareita?

9. heinäkuuta 2016

Tunnesyöjä vai tunne-epäsyöjä?

Kuten olen joskus blogissani kertonut, olen teini-ikäisenä sairastanut jonkinasteista syömishäiriötä. En muista, onko minulle koskaan tehty virallista diagnoosia, mutta oireenkuvat olivat niin selkeät ettei se tarvitse diagnoosia tuekseen. Sairastaminen oli pääosin anoreksiaa, mutta siinä oli myöskin paljon bulimisia piirteitä. Laihduin lyhyessä ajassa hurjasti, en syönyt juuri mitään, jumppailin yöt salaa vanhemmiltani, oksensin joskus jopa pelkää vettä juotuani. Kerrytin painon hiljalleen takaisin ja "paranin kuin itsestään" - fyysisesti. Kehoni meni kai jonkinlaiseen säästöliekki-modeen tuon lihomisen jälkeen, sillä jatkoin tietoisesti ns. laihduttavia syömistottumuksia vielä vuosia, mutta paino ei juurikaan muuttunut suuntaan tai toiseen. Syömishäiriöllä oli selkeä yhteys mielialaani, sillä olin masentunut sairastuessani ja alkaessani voimaan paremmin henkisesti myös syöminen parani ja paino alkoi nousemaan.

Olen siis jossain määrin tunnesyöjä, en tietoisesti mutta alitajuisesti. Nautin hyvästä ruuasta, syömisestä ja nautiskelusta herkkujen kera. Tietyissä tilanteissa syöminen tuottaa paljon mielihyvää, en siis syö pelkästään saadakseni ravintoa ja pysyäkseni elossa. Joskus syömishäiriö nostaa päätään ja koen vatsenmielisyyttä, ahdistusta ja katumusta syömistäni ruuista ja herkuista. Yleisesti vointini on kuitenkin hyvä ja voin syödä mitä haluan vailla omatunnontuskia. Jos taas ahdistun, olen surullinen tai vaikkapa riitelen puolisoni tai ystäväni kanssa, minulta katoaa ruokahalu samantien ja alan voimaan pahoin sekä henkisesti, että fyysisesti. Tämä ei ole tietoinen päätös, vaan kehon oma reaktio stressitilaan on välitön syömiskielto. En edes pysty syömään, vaikka haluaisin. Oksettava olo valtaa kehoni ja jopa pelkkä syömisen ajattelu pahentaa oloa. Tätä tahatonta tai puolitahallista oloa saattaa jatkua tunneista päiviin, vaikka riita olisikin sovittu ja tilanne olisi ohi. Tavallaan olen siis onnellisissa asioissa tunnesyöjä ja surullisissa asioissa tunne-epäsyöjä. Normaalisti kai tunnesyömisenä pidetään surunsa hukuttaminen ruokaan, mutta miksipä se ei voisi päteä myös toisin päin? Kai tunnesyömisessäkin on monenkirjava oireilu.

 photo tunnesyoumljauml_2_zpstrxbd2bh.jpg

Minulle on jäänyt myös pitkäaikaisia vaikutuksia sairastamisesta. Ruokahaluni on olematon, vatsalaukkuni on todella pieni ja se turpoaa valtavaksi pienestäkin määrästä ruokaa. Siis oikeasti pienestä määrästä, puhutaan vaikka yhdestä leipäviipaleesta. Toki syy tähän voi olla jokin ihan muukin, mutta olettaisin vatsalaukun koon olevan ainakin osasyy. Turpoaminen hankaloittaa myös julkisesti syömistä, sillä eihän se ole kivan näköistä, että vatsa pömpöttää ja näytän liian pieniin vaatteisiin pukeutuneelta raskaana olevalta naiselta. Turvotus on tietenkin myös fyysisesti ikävän tuntuista.

En tunne nälkää. Liian usein havahdun myöhään iltapäivällä siihen, etten ole syönyt mitään. Yleensä Sami tulee töistä kotiin valittaen kovaa nälkää, jolloin tajuan että hei mä en muuten ole syönyt mitään, mullakin on varmaan nälkä. En edes muista että pitäisi syödä tai tajua etten ole syönyt. En huomaa syömättömyyttäni, koska keho on vuosien varrella niin tottunut siihen, että olin pahimmillaan päiviä syömättä ja normaalit päivittäiset ruokailuvälitkin ovat useita tunteja. Onneksi Sami on hyvä tuki tähän, sillä hän patistaa minua syömään. Olisi tietenkin helppoa syödä aina lasten kanssa samaan aikaan, mutta jostain syystä ei vain tule syötyä. Ei ole mukavaa syödä väkisin jos ei ole nälkä, samalla tavalla kuin liika syöminen vatsan ollessa jo täynnä ei myöskään ole mukavaa.

 photo tunnesyoumljauml_1_zpsdsousavi.jpg

Sairauteni alku ja juuri on kaikista kummallisin tarina. Katsottiin yläasteen terveystiedon tunnilla dokumenttia anorektikoista. Sen katsottuani mietin hiljaa mielessäni, toihan on siistiä. Mäkin voisin vähän laihduttaa. Toki pääni on aina tainnut olla hieman sekaisin, sillä jo ala-asteaikaisista päiväkirjamerkinnöistä löytyy lehmän kuvia nimelläni varustettuna ja kertomuksia siitä, paljonko painan ja kuinka läski olen. Ehkä voisin joskus purkaa niitäkin ajatuksia muualla kuin ärsyttävänä pitämälleni psykiatrille, jonka luona mut pakotettiin tuolloin teinivuosina käymään.

Välillä olen päästäni ihan pihalla ja katselen vanhoja kuvia ajatellen, olisipa minulla vieläkin tuollainen itsekuri. Olisimpa yhtä laiha kuin tuolloin. Melkein kuin toivoisin edelleen olevani sairas, vaikka se onkin ihan älytön ajatus! Joskus taas kyllästyttä kaikki nämä mun pakkomielteiset sekä alitajuiset syömisvammaamiset. Painoindeksini on noin 18, eli nykypainossani ei ole mitään moitittavaa ja kroppakin näyttää peilistä katsottuna useimmiten ihan kivalta. Painan muutaman kilon enemmän kuin ennen kolmatta raskautta, mutta olenhan kerryttänyt painoa melkein kilon verran jo pelkillä tisseillä, haha. Miksi yksi elämän perusasioista, syöminen, on niin vaikeaa?

Oletko tunnesyöjä? Miten tunnesyöminen sinulla ilmenee?

6. heinäkuuta 2016

Älä jätä lasta autoon!

En koskaan ajatellut, että joutuisin kiihkoilemaan tästä aiheesta. Luulin, että jokaiselle ihmiselle olisi täysin ilmiselvä asia, ettei lapsia jätetä yksin autoon. Ei talvella eikä varsinkaan kesällä. Silti niitä tapauksia näkee ja pahimmassa tapauksessa joutuu lukemaan iltapäivälehtien sivuilta surullisista ja turhista kuolintapauksista. Lämpötila autossa nousee helteellä hetkessä sietämättömiin lukemiin eikä autossa kestä olla. Pieni lapsi ei pääse tilannetta karkuun ja joutuu kärsimään kuumuudesta. Isompaakaan lasta ei todellakaan kannata jättää autoon yksikseen, ei edes vaikka jättäisi ikkunan raolleen. Eikä tämä koske ainoastaan kesää ja kuumia päiviä. Pieni lapsi ehkä istuu vöissään kykenemättömänä karkaamaan tai tekemään tuhmuuksia, muttei myöskään pääse pois jos jotain sattuu. Isompi lapsi taas saa halutessaan omat vyönsä auki ja voi saada älyttömiä päähänpistoja odotellessaan aikuista.

IMG_20151006_092150

Viime viikolla todistin juurikin tällaista tapausta. En uskaltanut puuttua, vaikka jälkeenpäin ajateltuna olisi varmasti kannattanut avata suu ja ärähtää tuntemattomalle lapselle. Kävin Alexin ja Hugon kanssa eräässä kaupassa ja parkkipaikalla oli noin 8-10 vuotias poika yksin autossa. Hän istuskeli avoimen ikkunan ikkunalaudalla heilutellen käsiään ja huudellen ohi meneville ihmisille, että kattokaas mulla on ikkuna auki. Viivyimme kaupassa kaksikymmentä minuuttia ja takaisin tullessamme poika oli edelleen autossa yksin. Tai no, ei edes autossa vaan kiipeilemässä auton katolla! En tiedä miksi pidin suuni kiinni ja kävelin nätisti lasteni  kanssa ohi omalle autolle. Ehkä siksi, että nykyaikana tuntuu olevan täysin kiellettyä ja hyvin tuomittavaa puuttua muiden ihmisten asioihin. Ei olisi ensimmäinen kerta kun tulisi sanomista siitä, että ulkopuolinen puuttuu tuntemattoman lapsen käytökseen.

IMG_20150924_123530

Mielessäni kävi jäädä parkkipaikalle varmistamaan, ettei lapselle satu mitään. Odottelemaan, että se aikuinen tulisi takaisin autolleen ja huomaisi lapsen touhut. En onneksi kerennyt laittaa omia poikiani edes autoon kun kyseisen pelleilijän äiti tuli paikalle. Hän oli hyvin suuttuneen oloinen, ja syystä. Pojallehan olisi voinut käydä vaikka mitä! Autollekin olisi voinut käydä jotain, vaikka se onkin ihmisen hyvinvointiin verrattuna sivuseikka. Toivon, että kyseinen äiti jäi miettimään tilannetta muutenkin kuin huonosti käyttäytyneen lapsen osalta. Toivottavasti hän tajuaa miettiä kahdesti myös omaa käytöstään ensi kerralla kun suunnittelee jättävänsä lapsen yksin autoon kaupassakäynnin ajaksi. Ihannetilanne tietenkin olisi, ettei hän enää edes miettisi jättävänsä lasta yksin.

IMG_20150924_094804

En yleensä ole kovin ehdoton kasvatustapojen suhteen, mutta tässä asiassa kukkahattuani kyllä kiristää. Uskallatko todellakin riskeerata lapsesi hyvinvoinnin ja pahimmassa tapauksessa jopa asettaa hänet hengenvaaraan siksi, että on helpompi käydä kaupassa yksin? Kauhuskenaarioita on lukemattomia. Kuumenevan auton lisäksi joku voi vaikka kolaroida autoa parkkipaikalla. Voi tulla oikosulku ja auto voi syttyä tuleen. Avoimen ikkunan kautta joku voi vaikka varastaa auton, tai kidnapata lapsen. Entä jos saat vaikkapa sydänkohtauksen kaupassa, eikä kukaan tiedä että autossasi odottaa lapsi? Ambulanssi vie sinut tajuttomana pois paikalta ja lapsi jää unohdettuna autoo ties kuinka pitkäksi aikaa. Nämä ovat räikeästi kärjistettyjä esimerkkejä, mutta silti niitä kannattaa miettiä.

IMG_20150515_143252

Moni puolustelee lapsen autoon jättämistä sillä, että hakee vain pikaisesti jonkun yhden tuotteen. Sillä pikaisellakin reissulla ehtii tapahtua vaikka mitä, puhumattakaan tällaisista liki puolen tunnin yksinjättämisistä. Et voi ikinä antaa itsellesi sitä anteeksi, jos lapsellesi sattuu jotain ollessasi vaikka vain pikaisesti hakemassa sitä yhtä maitotölkkiä lähikaupasta. Älä pelaa venäläistä rulettia lapsesi hyvinvoinnin kustannuksella.

ÄLÄ SIIS JÄTÄ LASTA YKSIN AUTOON!

Kuvat: Instagram @jenskujne