Kaksplus.fi

29. kesäkuuta 2016

Kotiparturissa

Eilen koitti Hugon ensimmäinen hiustenleikku. Tukka alkoi olla niskassa jo niin pitkä, että se hikoilutti kuumina päivinä ja takkuuntui sotkuisen syöjän ruoanjämiin. Vauvan ensimmäinen hiustenleikkuu voi olla haikea hetki, sillä silloin vauva muuttuu heti isomman lapsen näköiseksi. Suloisissa ensikiehkuroissa on tiettyä taikaa ja nostalgisuutta, mutta joskus käytännöllisyys voittaa nostalgisuuden ja on pakko tarttua leikkuuvälineisiin. Epäsiisti ja takkuinen tukka ei vain ole kivan näköinen, vaikka ne kuinka olisivat vauvan ensimmäiset hiukset. Hugo istui nätisti potalla leikkuun ajan kirjaa lukien. Meillä on oma hiustenleikkuukone ja sillä saa sukkelasti lasten kutrit ojoon. Aiemmin lainattiin isäni/veljeni leikkuukonetta mutta se oli aika äänekäs ja pojat hieman jopa pelkäsivät sitä, etenkin pienempänä. Veljeni kyllästyi oman koneensa jatkuvaan lainaamiseen ja osti meille oman leikkuukoneen joululahjaksi. Uusi kone on hyvin hiljainen ja siinä on myös useampi vaihtoterä eripituisille hiuksille. Vanhassa koneessa vaihteluvaraa oli 0-7mm, tässä uudessa taas 0-18mm. Hugoa ei myöskään tuntunut haittaavan olkapäille varisevat irtohiukset, kuten isoveljiään joita kutittaa ja ärsyttää suunnattomasti iholle varisevat pienetkin haituvat.

_DSC0136_1 _DSC0112_1 _DSC0084_1 _DSC0099_1

Poikien ja etenkin Alexin tukkaa leikataan tasaisin väliajoin, tyyli vaihtelee sen hetkisen fiiliksen mukaan ja eripituisilla terillä saa erilaista jälkeä. Hugolla ja Joelilla on selkeästi minulta peritty hiuslaatu, ohut ja hento. Alexilla taas on isänsä tapaan paksumpi pehko. Hugolta leikattiin pisimmällä terällä, eli 18mm pituisella. Tällä tavoin tukkaa jäi kuitenkin päähän ihan sopivasti, mutta takkuinen takajeejee sai kyytiä. Emme halunneet tehdä samaa virhettä kuin Joelin ensimmäisellä leikkuukerralla. Leikattiin Alexin tukkaa samalla kevyemmäksi kesää varten, sillä paksu ja pitkä tukka hiostaa lippiksen alla. Tällä kertaa Alexille jätettiin pään päälle pidempää hiusta hänen omasta pyynnöstään. Joelin tukka kasvaa hitaammin, joten hänellä ei ollut halua eikä tarvetta leikkauttaa hiuksiaan. 

Ja näin pojat ovat heti freesimpinä uusilla kesäfledoillaan.

Minkä ikäiseltä olette leikanneet hiukset ensi kertaa? Kotikonstein vai kunnon parturissa?

4 kommenttia:

  1. Hääh miten suloisia söpöliinejä <3

    Mun kaksivuotias likka ei oo vielä ollut leikattavana, muuta kuin että olen hieman napsinut saksilla otsista. Kasvakoot vielä vaan :) pojilla ehkä eri asia, kun pojat "kuuluu" olla lyhyellä tukalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no niin yleisesti ajatellaan että pojilla lyhyt ja tytöillä pitkä. Toki ei ole syytä miksei voisi olla toisinpäinkin :)

      Kiitos <3

      Poista
  2. Voi söpöt! Leon hiuksia pitäis kans lyhentää mut en todella tiedä miten sen teen.. Ehkä nukkuessa 😄 Ei nimittäin suostu istumaan aloillaan ja pelkää laitteita joista tulee ääni. Kynnetkin pitää leikata nukkuessa 😁

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!