Kaksplus.fi

9. kesäkuuta 2016

Haluan tietää kun lapsesi oksentaa!

pönttö_1

Keskustelimme hiljattain erään äitiporukan kanssa siitä, kuinka ihmiset suhtautuvat lasten sairastumisiin ja kiertäviin tauteihin. Luulin, ettei tähän aiheeseen olisi kuin yksi oikea vastaus, mutta sain yllättyä toden teolla kuullessani muiden äitien kertomuksia aiheesta. Jos lapsesi sairastaa, häntä ei viedä päiväkotiin, kouluun, leikkitreffeille tai syntymäpäiväjuhliin. Jos kannatte perheessänne jotain pöpöä, ette kutsu kavereita kylään tai lähde risteilylle. Eikö tämä olekin itsestäänselvä asia? Jokainen tietää kuinka kurjaa sairastaminen on, oli se sitten perusflunssa, raju vatsatauti tai mitä tahansa siitä välistä. Yleensä tilanne on se, että yhden perheenjäsenen sairastuessa tauti tulee mitä todennäköisimmin kiertämään koko perheen. Sairastelukausi voi jatkua perheessä jopa useita viikkoja. Miksi joku haluaisi ehdoin tahdoin altistaa ystävänsä, sukulaisensa tai edes niitä tuntemattomia kanssaihmisiä saman sairastelurumban mahdollisuuteen? Kavereiden kokemuksia kuunnellessani jouduin ikävä kyllä toteamaan, että tämä asia ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Itse en ymmärrä millään tasolla tuollaista tahallista sairastuttamista, kuten esimerkiksi "vesirokkobileitä" ja muita idioottimaisia keksintöjä, joissa siis kokoonnutaan sairastuneen perheen luokse ottamaan tartunta vastaan. En ikinä haluaisi väkisin sairastuttaa lapsiani, en mistään hinnasta. En myöskään ikinä haluaisi levittää tahallisesti pöpöjä muihin ihmisiin. Itse kyselen jokaisesta pienestä yskästä tai nuhanenästäkin, että uskalletaanko mennä sovitusti kyläilemään tai haluavatko vieraamme perua tulonsa tartuntariskin takia. Yleensä ratkaisu on se, ettei kaikilta pöpöiltä voi piiloutua. Talvikausina saattaisi olla jopa mahdotonta poistua kotoa, jos alkaisi varoamaan jokaista pientä niiskuttelua tai valuvaa nenää. Tällä tarkoitan siis pelkästään viatonta pikkuflunssa.

pönttö_3

Minkälaisella ihmisellä ei ole sen vertaa järkeä päässä, ettei tajua pysyä eristyksissä muista ollessaan kipeänä? Ihmiset kertovat vasta leikkitreffien päätteeksi, että lapsi oksenteli koko edeltävän yön. Ihmiset suuttuvat, jos tapaaminen perutaan sen takia, että toinen osapuoli on oksentanut edellispäivänä. Valehdellaan angiinan olevan allergista nuhaa ettei kaveri jättäisi tulematta kylään. Lähdetään risteilylle vaikka olo on hutera. Kaiken päälle ollaan vähän huolimattomia käsihygieniasta ja unohdetaan käsienpesut vessakäyntien jälkeen. Pian saakin jo lukea iltapäivälehtien otsikoista kuinka puolet risteilyaluksen asiakkaista ovat noroviruksen kourissa. Pöyristyttävää! Järki käteen ihmiset, toisten terveydellä ei leikitä! Tottakai suunnitelmien peruminen harmittaa, jos sattuu yllättävä sairastapaus, mutta sellaista se elämä on. Ei laiteta vahinkoa kiertämään lähtemällä puoliväkisin ihmisten ilmoille levittämään pöpöjä. 

Tässä päästään taas ihan perusjuttujen äärelle. Käyttäydy muita kohtaan niin, kuin haluaisit heidän käyttäytyvän sinua kohtaan. Olisiko sinusta kivaa sairastua, koska kaveri jätti kertomatta yöllisistä oksenteluista? Tuskin. Haluatko että risteilylomasi menee pilalle, koska joku huolimaton on levittänyt tautia laivalla? En usko. Olisitko iloinen saadessasi hääjuhlistä tuliaisiksi vatsataudin, koska joku itsekäs ei tohtinut jäädä pois ystävän tärkeistä juhlista? Luultavasti et. Älä siis itsekään ota sitä riskiä, että sinun takiasi joku muu joutuu sairastumaan ja pahimmillaan levittää tautia yhä eteenpäin omassa lähipiiriissään. 

pönttö_2

Miten te käyttäydytte ollessanne sairaina? Mitä mieltä olette kipeänä liikkumisesta ihmisten ilmoilla?

PS. Kuvat ovat lavastettuja. Lapsi on oikeasti terve ja sai pöntön tutkimisesta palkinnoksi karkkia.

48 kommenttia:

  1. Ja huutomerkki!! Loistava postaus mutta näin on asiat!! 👌🏽

    VastaaPoista
  2. Muuten olen samaa mieltä, mutta vesirokkobileet ymmärrän. Tauti on paljon lievempi pienenä ja aikuisena se on vaarallisempi ja todella tuskainen. Siksi on ehdottomasti lapsen kannalta parempi sairastaa vesirokko pienenä. Kun joku sen taudin "saa" niin on oikeasti hyvä että sitä ns. kierrätetään kaveriporukassa :) Muita tauteja en todellakaan ymmärrä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesirokon levittämisen ymmärrän minäkin. Muistaakseni raskaana oleville jopa hengenvaarallinen, jos sitä ei siis ole lapsena sairastanut ja siten tullut immuuniksi.

      Poista
    2. Huh huh. Kirkkaana mielessä eräs äityli joka ehdoin tahdoin lapsellensa vesirokon tartutti. Istui muutamaa viikkoa myöhemmin teho-osastolla lapsensa vieressä jälkitautien takia.
      Itse vesirokko VOI olla lievempi pienenä, mutta enpä itse kykenisi elämään mikäli ehdoin tahdoin lapselleni sen tartuttaisin, ja siitä seuraisi pysyvä vamma.
      Vesirokko tulee jos on tullakseen, yleensä kuitenkin ennen pitkää tulee. Mielestäni vastuutonta moiset tautibileet. Huh.

      Poista
    3. Suomessa noin pari lasta vuodessa kuolee joka vuosi vesirokon jälkitauteihin! Ja moni muu makaa teholla taistelemassa hengestään! Ja sinä ymmärrät tahallisen tartuttamisen!! Kukaan ei tiedä kenelle vesirokko tulee lievänä ja kenelle jälkitaudin kera, joten on todella kammottavaa tietentahtoen riskeerata oma lapsensa. Tuttavapiirissäni on muutama lastenlääkäri, jotka ovat kaikki rokottaneet lapsensa vesirokkorokotteella. Ovat työssään nähneet niin paljon lapsia, joille vesirokko ei ollut pikkujuttu. Tästä syystä se kuuluu myös kansalliseen rokotusohjelmaan esim. Saksassa, USAssa, ja Australiassa.

      Poista
    4. Juu multa ei kyllä heru sympatiaa tai ymmärrystä tahallaan tartutetuista vesirokoista. En vain käsitä kuinka kukaan lapselleen väkipakolla taudin hankkisi. Ehkä se on joillekin lapsille helpompi, mutta se ei ole mikään absoluuttinen juttu. Jälkitaudit voivat olla vakavia jne. Ja tosiaan kun on olemassa rokotuskin sitä vastaan, jos jostain syystä ei sitä itsestään saa lapsuusvuosina. Ja tosiaan on aika monta vuotta aikaa sairastaa se, ennen kuin esimerkiksi tulee raskaaksi ja näin ollen olisi vaarallista saada vesirokko.

      Poista
    5. Tyttäreni sai päiväkodista todella voimakkaan vesirokkokannan ja lääkäri voivotteli, että varmaan on taas muhitettu vesirokkoa juuri näissä rokkobileissä. Vesirokko kuulemma vahvistuu näin tartutettuna ja jos sattuu olemaan ketjussa hännillä, niin tartunta voi olla todella voimakas. Ja varmasti tähänkin on poikkeus jos toinenkin, mutta näin kertoi aihetta tutkinut.
      Eli tartuttaminen lapsesta toiseen ei ole ihan niin simppeli juttu kuin ennen vanhaan

      Poista
    6. Oho, tuota en tiennytkään, että tauti voi olla vielä voimakkaampi. Sitä suuremmalla syyllä, kenenkään ei pitäisi tartuttaa lapsiaan tahallisesti!! :o

      Poista
  3. Oon niin samaa mieltä! Mä en voi ymmärtää tota logiikkaa. Eniten juuri tän mahataudin kanssa, että edellisen yön tauti ei merkitse mitään! Mitä hittoa. En mä ainakaan haluaisi "vastuulleni" muiden tartuttamista tautiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! En voi käsittää, ettei joku muka tajua näitä asioita :o

      Poista
  4. Hyvä postaus!
    Mä oon myös niitä äitejä jotka ihan pienen flunssankin ilmoittaa kavereille, ainakin haluan,että ystävillä on itsellä mahdollisuus perua tulonsa etukäteen. Ei niin että tulevat ja toteavat,että ai teillä onkin flunssaa.
    Vatsatautia inhoan yli kaiken. Meillä on neljä lasta ja se kestää KAUAN, ennen kuin kaikki on sen sairastanut. Niinpä en ymmärrä ollenkaan ystävääni joka kerran saapui meille lastensa kanssa ja parin tunnin päästä ilmoitti,että meillä muuten oksenti toinen lapsi koko yön. juu kiva. Mitäs sitä siinä sitten enää sanomaan??!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla. Mun mielestä on huomaavaista ja kohteliasta kertoa aina etukäteen, jos on minkäänlaisia oireita. Jokaista flunssapöpöä ei tietenkään voi välttää, mutta varsinkin nuo isommat taudit. Todella kurjaa, ettei sunkaan ystävä ole tajunnut, ettei noin voi tehdä!!!

      Poista
  5. Ihan loistava postaus! En itsekään ymmärrä tuota tahallaan tartuttamista, typerää toimintaa.

    VastaaPoista
  6. Minä olen myös ihan samaa mieltä. Kyllä ottaa aivoon jos mennään kyläilemään jonnekin ja siellä ilmoitetaan, että niin joo meillä on vähän yskää ja räkää, mutta ei kai se haittaa? Ärsyttävää. Tyttö joutuu alttiiksi tarhassa ihan tarpeeksi kaiken maailman pöpöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti tulisi ilmoittaa etukäteen ja antaa toiselle osapuolelle mahdollisuuden peruuttaa tapaaminen. Välinpitämätöntä ja vastuutonta riskeerata toisen ihmisen terveys tuolla tavalla. :/

      Poista
  7. Aamen! Musta sen riskin mahdollisesta tartunnasta ottaa aina se terve osapuoli. Kellään ei ole oikeus päättää sellaista asiaa toisen puolesta, vaikka kyse olisi ihan jostain "pikkusairaudestakin".

    VastaaPoista
  8. Aamen! Musta sen riskin mahdollisesta tartunnasta ottaa aina se terve osapuoli. Kellään ei ole oikeus päättää sellaista asiaa toisen puolesta, vaikka kyse olisi ihan jostain "pikkusairaudestakin".

    VastaaPoista
  9. Hyvä teksti ja niin samaa mieltä! Meilläkin on monesti käynyt niin että on tullut vieraita ja sitten vasta kertoneet että joku lapsista oksentanut edellisenä yönä.. niin ärsyttävää.. pahimmillaan meillä on kestänyt 2 viikkoa mahatauti kun on viisi lasta niin kiertää vuorotellen kaikilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöyristyttävä, kuinka yleistä tämä on. :o

      Poista
  10. Toinen juttu mitä ihmiset jättää kertomatta on täit..ei ilmeisesti välitetä tai sit ei vaan kehdata kertoo täitartunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Täitkin ovat kuitenkin niin iso juttu, jos saa tartunnan :/

      Poista
  11. Tosi hyvä postaus! Usein juhlissa tms. yhtäkkiä selviää, että joku on just eilen ollut vatsataudissa. Siinä vaiheessa me yleensä käydään käsienpesulla ja yritetään tehdä mahdollisimman kohtelias poistuminen. Ja suurimman osan mielestä siinä ei ole mitään outoa että sinne juhliin tai kyläilemään tullaan heti seuraavana päivänä. Ei voi käsittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en voi käsittää. Joo, ymmärrän että harmittaa jos ei pääse juhliin tms, mutta että itsekkäistä syistä riskeeraa tartuttaa koko muun juhlaväen! Törkeää :/

      Poista
  12. Jotenkin kuvittelisi, että lapsestaan välittävä vanhempi ei myöskään lähde kiikuttamaan sitä flunssaista tai edellisyönä oksennellutta lasta leikkitreffeille, jo ihan lapsen oman terveyden vuoksi.
    Mulla ainakin on ihan kammottava vatsatautikammo ja kaikin mahdollisin keinoin vältän siihen sairastumista. Tosi inhottavaa, kun jotkut ihmiset eivät edes pese käsiä vessakäynnin jälkeen tai sitten sairasta tautia loppuun kotona. Hyvä esimerkki, kun olin joku aika sitten junassa ja takanani matkustanut ihminen puhui puhelimeen kuinka on ollut just kipeenä ja oksentanut edellisyön ja miten huono olo on juuri sillä hetkellä. Siinä sitä sitten istui ja toivoi ettei hän nyt ainakaan niskaan yökkää sitten. :D Pitäis kyllä olla ihan itsestään selvyys jokaiselle, että taudit sairastetaan kotona oli sitten aikuinen tai lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sekin, yleensähän olisi hyvä pitää vähintään se yksi oireeton lepopäivä, oli tauti mikä tahansa. Lähteä nyt sitten kiikuttamaan puolikuntoista lasta pitkin juhlia sun muita.

      Toki ymmärrän, että joskus tulee niitä tilanteita, että on pakko lähteä/käydä jossain jos on kipeä, mutta kovin montaa tällaista syytä ei kyllä ole.

      Poista
  13. Sen verran haluan kommentoida,että meillä terveet elää normaalia elämää 7:n hengen perheessä..ei voida jäädä kaikki heti varalta kotiin jos 1oksentaa eli oireettomat käy töissä,koulussa,kerhossa,pk:ssa yms niin kauan kun ei ole taudissa.Mutta itsekkin inhoan yrjöä niin paljon niin ilmoitan kyllä heti että meille ei kannata tulla kun x oksentaa,mutta jos vaikka teini oksentaa yön niin kyllä lähden pienten kanssa kerhoilemaan tai mitä on sovittu..oireilevan kanssa ei tietenkään liikuta.Vesirokko on meillä ollut niin raju että pieninmmillä on rokotteet,yhtä en ehtinyt rokottaa kun oli alle 1-vee kun sai rokon niin oltiin sairaalassa pitkä tovi��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, olet kyllä oikeassa, että on miltei mahdotonta pitää koko perhe poissa koulusta, töistä yms jos yksi on kipeä, ja valitettavasti se tietenkin edesauttaa tautien leviämistä.

      Poista
  14. Itse pyrin välttämään kaikki mahdolliset taudit, koska ne voi olla kohdallani kohtalokkaita. Viimeisin flunssa vei mut sairaalaan. Eli en tieten tahtoen tartuta ketään enkä myöskään halua tartuntaa. Mutta jos meillä tosiaan on joku kipeänä, niin ei muiden maailma siitä pysähdy. Kyllä muut lähtee töihin, kouluun ja kauppaan. Ja olen minäkin kipeänä joutunut junassa matkustaa. Huom! JOUTUNUT! Työnantaja vaatii sairaslomatodistuksen ja pakko sinne lääkäriin oli jollain mennä. Samalla reissulla pitänyt myös käydä apteekissa ja ehkä jopa kaupassa. Olen myös erittäin kipeänä lentänyt. Pakko oli päästä portugalista kotiin... Ja olin vielä vatsataudissa. Eli lentomatka ei ollut myöskään minulle mukava. Eli kaikki ulkona liikkuvia ei tarvitse lynkata. Mutta se, että tahallaan viedään kipeä lapsi kerhoon taikka leikkitreffeille on älytöntä. Toki ymmärrän äitiä... Lapsilla on kipeänäkin ihmeen paljon energiaa... Mutta ei silti tarvitse muita tartuttaa. Välttämättömät kauppareissut (yksinhuoltajat tai muuten yksin olevat) lääkärissä yms on asia erikseen. Aina ei vain voi lukkiutua sinne neljän seinän sisään, se vaan on ikävä tosi asia. Ja ainahan sitä ei edes tiedä, että kannat jotain tautia. Saatat tartuttaa vaikka itsellä ei edes olisi oireita. mm noro-virus tarttuu jo ennen oireita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin tätä. Ei kukaan voi varmaksi tietää onko toisella osapuolella madaltunut vastustuskyky tai immuunipuolustus, jonka takia se pienikin viaton flunssa voi olla todella rankka ja jopa vaarallinen!

      Mä ymmärrän joo, ettei koko perheen elämä voi pysähtyä yhden sairastuessa, ja että niitä pakollisia menoja on joskus tehtävä myös kipeänä. MUTTA ehdottomasti kaikki ylimääräinen olisi jätettävä pois, ja valitettavan moni ei tunnu tajuavan tätä, ainakin tämän postauksen kommenttien perusteella :/

      Poista
  15. Mulla on samantyylinen postaus ollut jo pitkään luonnoksissa :D! Mä niin vihaan ihmisiä, jotka sairaana tulee käymään ja tartutta kaikki. Tai kutsuu kylään ja unohtaa mainita, että kipeenä ollaan/oltiin ihan päivä sitten. Meillä on enemmän sääntö kuin poikkeus eräs lapsi, että tulee käymään just sillon kuin on kipeenä. Nyt on pitäny sit vierailut ajoittaa tyyliin, milloin on aikaa sairastaa O_o Surullista.

    Sit se, kun ei viitsi kysyä että oletteko terveenä tai sanoa, että joo voi tulla jos ei oo nuhaa/muutakaan röhää/pöhöö. Kun itse pitää sitä itsestään selvyytenä. Kaikki kun ei ymmärrä, että jos on joku perussairaus niin se sairastelu pitkittyy ja menee tyyliin kuukausi vähintään aina palautua :( Kai sitä täytyy ottaa yhtä julma asenne, et ne ketkä ihan kirjaimellisesti tahallaan tartuttaa niin ei muuta ku heti kylään ku kuume nousee tai laatta lentää ja rämmitään joka paikka ja nuollaan astiatkin :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan älytöntä ettei jengi tajua! Oon ihan kauhuissani kaikista näistä tapauksista, joista ihmiset on täällä kommenteissakin kertoneet.

      Poista
  16. Tää on vähän sellanen, et kohtuus kaikessa. En ymmärrä niitä, ketkä vie edellisyönä oksentaneen lapsensa tarhaan tartuttamaan toisia, mutta ymmärrän kyllä, että jokaisen räkätaudin takia ei voida kotiin "parhaassa" tapauksessa viikkokausiksi linnottautua odottelemaan, että menee ohi, kunnes muutaman päivän päästä sitten onkin taas uusi tauti päällänsä. Sama tuon mahataudinkin kanssa, jos on vaikka tosiaan se viisi lasta, niin eipä taida vanhemmatkaan töistä voida olla pois vaan sen takia, et jos ne muut, ei vielä sairastaneet lapset kantaakin sitä tautia jo ja ne täytyy pitää kotona.

    Itse oon yksinhuoltaja ja monta kertaa on kyllä todella arveluttavassa kunnossa pitänyt lähteä esimerkiksi sinne ruokakauppaan käymään, kun ei kertakaikkisesti ole ollut muuta mahdollisuutta. Ei se itsellekään kovin hääviä ole, mutta minkäs teet.

    Meillä ei pieniä räkätauteja pelätä, mut ei meille kyllä kukaan oo sitä etukäteen ilmoittamatta tullut tuomaankaan. Mahatauti ei kuulu suosikeihin, joten tällasia paikkoja ja ihmisiä kyllä välttelen tietoisesti, jos tiedän, että se jossain päin riehuu.

    Täysin eri asia on sitten se, jos perheessä jollakin on jokin sairaus, jonka takia joku sairaus voi olla todella kohtalokas. Silloin on kyllä todella järjen köyhyyttä, jos tutut ja ystävät eivät tätä ymmärrä ja tarkoituksella änkeevät kipeinä vaikka kylään. Mut ikävä tosiasia on kyllä se, että kaikkiin ihmisiin ei voi tällasessakaan tapauksessa vaikuttaa, vaan sen pöpön voi tosiaan itselleen napata vaikka kaupan ostoskärrystä, jos huono tuuri käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, että kohtuus kaikessa, koska joskus niitä pakollisia menoja on. Pienestäkin räkätaudista olisi hyvä kysyä toiselta osapuolelta onko ok tulla, tää ei toisaalta onnistu esim päiväkotiin viedessä. Vanhemmat ei myöskään ehkä saa sairaslomaa joka kerta kun lapsella valuu vähän räkää nenästä :D

      Totta, että tauteja kiertää joka tapauksessa ja niiden välttäminen on mahdotonta. Olisi vain järkevää, että edes ne estettävissä olevat tautien levitykset jäisivät tekemättä. Harmi, että ihmisten tyhmyyden takia kärsii moni muu, jos tauteja levitellään ns tahallaan :(

      Poista
  17. En jaksanut lukea kaikkia kommentteja. Komppaan alkuperäistä kirjoittajaa monelta osin. Ei kai kukaan niin typerä ole että tahalleen tartuttaisi? Mutta on myös ihmisiä joiden elämään vaan kuuluu kipuilu. Eivät siis "pikku nuhista" hetkahda. Koska ehkä heillä perhe toipuu nopeampaa nuhista ja oksennustaudeista?
    Meillä kun yksi lapsi sairastaa muu maailma ei valitettavasti pysähdy siihen. Muilla lapsilla on koulut ja harjoitukset. Toisen vanhemman on pakko mennä töihin jos toinen hoitaa kipeää. Nykyään ei uskalla edes sanoa että oltiin kipeänä viime viikolla kun heti ollaan kaikki tartuttamassa. Ei hän meille toki kylään ketään oteta jos joku meillä kipeä. Eikä tiettykään kenenkään kotiin mennä. Menin pojan jalkapallopeliin. Tyttö oli kotona oksentanut. Kun yksi äiti huutaa kovaan ääneen että " älkää tulko lähemmäs". Eikä voinut edes meille puhua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään niitä typeriä kyllä löytyy, valitettavasti.

      Tuota en postausta kirjoitellessa ajatellut, mutta moni on ottanut sen esille kommenteissa. Tietenkään ei yleensä ole mahdollista pysäyttää koko perheen elämää siksi, että yksi sairastaa. Toi on vähän kyllä jo ylireagointia jopa mun mielestä, mitä kerroit jalkapallopelissä tapahtuneen :'D

      Poista
  18. Tää on mulle tosi vaikea asia. oon ite koko ikäni kärsinyt ympärivuotisesta nuhasta kevään siitepölyistä pakkasen aiheuttamaan pikku nuhaan. Ja koulut on käyty enemmän ja vähemmän puoli kuntosena kun ei poissaoloja ihan älyttömästi voi olla.

    Nyt sitten mietin hulluna että kehtaanko lähteä lapsen kanssa kerhoon, lapsi kun on terve ja minä aina nuhanenä. Just kun en ite tykkää olla tartuttamassa mut toisaalta taas sitten ei ikinä päästä mihinkään jos yksikin aivastus on liikaa.

    Vatsatauti ja kuume on helpot ja lapsen flunssankin tunnistaa helposti että onko se nyt kerhokunnossa vai ei. Ja aina pitää olla se kuumeeton päivä välissä, ne on mullekin itsestään selvät.

    Mutta tää oma ikuisuusräkä saa mut kyllä talviaikaan aika erakoksi. Pitääkin kysästä onko poskiontelontulehdus tai niiden oireilu tarttuva sittenhän sen tiedän millanen kerhotalvi on tulossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pakko sanoo tähän, että allerginen nuhahan ei tartu, eikä yleensä poskiontelotulehduskaan. Joten jos joku katsoo kieroon, nii paukase suoraan että histec :D

      Poista
    2. No tietenkään ei-tarttuvien tautien kanssa ei tarvitse olla samalla tavalla varuillaan. Toki saattaa joutua selittelemään niille hysteerisille, jotka ei sitten välttämättä edes usko että on kyse jostain ei-tarttuvasta.

      Poista
  19. Meilläkin tehdään niin että yksi vanhempi ( yleensä minä ) jää kotiin jos yksi lapsista sairastuu,kaksi muuta menee kyllä kouluun jos vain voivat eli eivät ole kipeinä.Meillä mies ei saa lomaa ollenkaan jos joku lapsista sairastuu,ainoastaan jos itse sairastuu niin saa olla pois töissä,siksi se olen aina minä joka jää kotiin kun muksut sairastuvat.
    Tottakai jos sairastuvat niin jäävät kotiin,emme käy kylässä kun sitten vasta kun tauti on kokonaan selätetty,about pari päivää kun oireet loppuvat.
    Meillä vasta oli noro virus ja dääm,se kaatoi meidät kaikki sänkyyn,jopa kaksi vuotiaankin joten oli se aika kamalaa enkä toivo enkä todellakaan tahalleni tartuta sitä kenellekkään :)
    Hyvä käsidesi/pesu ja kodin siivous tehokkaasti ja tauti oli selätetty parissa päivässä kokonaan.

    En ymmärrä kun toiset tuo sairaita lapsia tarhaan yms,toisia tartuttamaan.. hullun hommaa :/


    Juu,ei se allerginen nuha tartu,eikä kyllä poskiontelo tulehduskaan.
    Zyrtec tai histec yleensä auttaa niihin allergisiin nuha juttuihin,itselläni juurikin on allerginen nuha niin täytyy napsia lääkettä.

    erikseen sitten on nämä jokavuotiset flunssat jotka alkavat pyörii tehokkaasti syksyllä kun koulut/tarhat alkaa.
    Myös täit/kihomadot on meille tuttuja ja niissäkin ollaan kotona niin kauan että ollaan saatu kaikki hoidettua pois ja terveeksi kokonaan.

    Elämä on aikalailla sairastelua ja niitä kun ei voi vaan välttää,ainakaan jos lapset on hoidossa/ kouluissa.
    Sieltä aina saa melkeinpä jonkun taudin riesaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en usko, että olisi edes mahdollista olla esim koulusta pois sillä verukkeella, että sisarus sairastaa kotona. Ja vanhemmistakin yleensä vain yksi saa lapsen takia sairaslomaa, eli pakko sen toisen on mennä töihin vaikka riski onkin, että pöpö leviää.

      Tärkein olisi juuri se, että ne ei-pakolliset menot jätettäisiin väliin ja sillä estettäisiin taudin turhaa leviämistä.

      Syksy ja talvikin on yleensä sellaista aikaa, että jos pitäisi välttää ulkomaailmaa jokaisen pienen räkätaudin takia, niin joutuisi kyllä olemaan eristyksissä monta kuukautta.

      Poista
  20. suuri kiitos tämän suuren miehen nimeltään lääkäri houkutteleva auttaa minua läpi tämän kovia aikoja, kun olen melkein menettänyt mieheni toiselle naiselle, jos ei tämän suuren miehen avuksi olisin ollut kyyneleinä koko elämäni ajan sinä siellä ja sinulla on ongelmia suhteellesi tai sinulla on jokin seuraavista ongelmista, voit ottaa yhteyttä tähän suuriin ihmiseen avusta
    (1) Jos haluat ex: n takaisin.
    (2) Jos haluat lapsen.
    (3) Oletko syöpäpotilas. (Maligant neoplasms}
    (4) Kasviperäinen hoito
    (5) Oletko HIV-potilas
    (6) sinulla on munuaisongelma (nefriitti, nefroottinen oireyhtymä ja nefroosi)
    (7) sinulla on herpes
    (8) Diabetes
    (9) Influenssa ja keuhkokuume
    (10) Sydänsairaus
    (11) Aivohalvaus (aivoverenkierron sairaudet)
    (12) Alzheimerin tauti
    (13) Krooninen alempi hengityselinsairaus
    Ota yhteyttä lääkäri Odionin kautta doctorodiontemple@gmail.com
    Kaikki ongelmasi on ratkaistava
    et myöskään voi olla raskaana tai olet kärsinyt pcos
    Kiitos kerran, kun autat minua ja Jumala siunatkoon sinua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!