Kaksplus.fi

30. maaliskuuta 2016

Hugo 1,5v

Hugo on tänään tasan puolitoista vuotta vanha. Vauvan kehityksessä jokainen kuukausi-ikä on merkittävä hetki, mutta ensimmäisten syntymäpäivien jälkeen ne eivät enää ole samalla tavalla suuria saavutuksia. Yksivuotispäivän jälkeen on oikeastaan enää tämä puolitoistavuotis-päivä, sen jälkeen keskitytään vain niihin varsinaisiin syntymäpäiviin. Minun on vaikea käsittää, että (oletettavasti) viimeinen vauvani on jo näin iso ja täyttää syksyllä kaksi vuotta! Klisee tai ei, on todettava, että vuodet vierivät ihan liian nopeaa. Apua!

_DSC0151_1

Hugo on reipas ja todella temperamentinen pieni poika. Hän tykkää naurattaa ihmisiä ja pitää välillä oikein isoja esityksiä osaamillaan jutuilla. Jos jokin naurattaa, se täytyy toistaa kymmeniä kertoja samalla itselleen taputtaen. Hugo auttaa mielellään kotitöissä ja haluaa olla osallisena kaikessa tekemisessä. Tiskikoneen tyhjennys on varsinkin pojan lempipuuhia. Mutta auta armias jos häneltä kielletään jotain se saa aikaiseksi massiiviset itkupotkuraivarit - jalat menevät veteliksi ja lapsi heittäytyy lattialle huutamaan. Se on oikeastaan aika söpöä, en muista että Joel tai Alex olisivat koskaan olleet näin dramaattisia loukkaantujia. Pienelle lapselle vaatimattomimmatkin jutut voivat olla elämän mullistavia, hyvässä ja pahassa. 

_DSC0243_1

Hugolta jätettiin tutti pois noin vuoden ikäisenä ja tuttipullo jäi viime viikolla, joten vauvamaisista jutuista enää pinnasänky on käytössä. Kesällä olisi aika alkaa suunnittelemaan myös siitä luopumista. Joelin kohdalla odottelimme pinnasängystä pois siirtämistä aivan liian pitkään, hän oli melkein kahden ja puolen vuoden ikäinen, ja se aiheutti todella paljon vaivaa. Alex taas siirtyi vajaan kahden vuoden iässä pinnasängystä pois ja hänen kanssaan siirtymä sujui huomattavasti helpommin. Hugo on ollut todella sopeutuvainen muutoksiin ja toivon että sängyn vaihdon kanssa sujuu aikanaan yhtä helposti. Hugolla on neuvola vasta muutaman viikon päästä, mutta arvelen hänen olevan isoveljiään isompi puolitoistavuotias. Hugolla on käytössä paljon Alexilta säästettyjä vaatteita, joita Alex käytti vasta kaksivuotiaana. Käytössä olevat vaatteet ovat pääosin kokoa 86cm. 

_DSC0158_1

Hugo ei vieläkään puhu selkeitä sanoja, mutta ainakin meille perheenjäsenille hänen kielensä on jokseenkin ymmärrettävää. Hugo myös ymmärtää puhetta todella paljon ja osaa noudattaa ohjeita. Nykyään hänen kanssaan voi jopa käydä jonkinlaista keskustelua. Hugo osaa vilkuttaa ja sanoa heihei, hän sanoo mamma, oho, yäk, hyvä ja hu hu (koiran ääni). Näiden lisäksi hän osaa erilaisia äänenpainotteita käyttäen sanoa anteeksi, ole hyvä, kiitos. Tällä hetkellä hän opettelee sanomaan Joel (jaa) ja Alex (aa). Eräänä aamuna vannoin kuulevani pojan huutavan iskää (ittää) sängystään, mutta sen jälkeen sitä ei ole kuulunut. Hugo osoittelee sormellaan ja kysyy kaikkia esineitä, hän tunnistaa monia esineitä ja osaa näyttää kehostaan missä napa, nenä, korvat, silmät. Pienen lapsen tiedonjano on loputon, mutta sehän merkitsee vain sitä, että aivoissa raksuttaa ja kieli kehittyy. En ole huolissani Hugon puheesta, kun hän selkeästi opettelee ja ymmärtää. Kyllä ne sanatkin sieltä suusta ulos aikanaan löytävät.

_DSC0210_1

Hugo nukkuu yönsä pääosin heräämättä ja unet ovat kestoltaan n. 10 tuntia. Sen lisäksi hän nukkuu parin tunnin päiväunet parvekkeella. Ruohalua löytyy, mutta joillekin ruoille poika on kranttu. Onneksi suurin osa maistuu mainiosti. Hugo harjoittelee lusikan käyttöä, mutta syö enimmäkseen somin. Hänelle ei maistu makea, eikä sitä kyllä kovin usein tarjotakaan. Hugon lempileikit ovat kukkuu-leikit sekä kutittelut ja hän tykkää myös pelata palloa ja lukea kirjoja. Muihin harrastuksiin kuuluu keittiön laatikoiden tyhjennys, kirjojen alas repiminen hyllyistä ja täysinäisten lelulaatikoiden kumoaminen. Hän osaa käskiessä myös siivota, jopa isoveljiään paremmin. Hugo ei tykkää suihkusta eikä vaipanvaihdosta, hän lähtee karkuun kun näkee kameran eikä tykkää olla kuvattavana. Hän myös inhoaa sitä, kun teen ruokaa eikä hän pääse syliin. Sylissä hän viihtyisi varmaan päivät pitkät. 

Hugo liikkuu ketterästi kävellen ja jopa juosten, vaikka onkin hieman tohelo ja tapaturma-altis. Hän on vastikään oppinut kiipeämään kerrossängyn yläpetiin ja hän on muutenkin kova kiipeilemään ja jumppaamaan. Nykyään Hugo haluaa myös kävellä portaita ison ihmisen tavoin jaloillaan, ja tulos onkin huomattavissa pojan kasvoilta. Maanantaina Hugo teki nätin kuperkeikan puiston betoniportaissa, jonka seurauksena kasvot ovat ruvella. Talven jälkeen hän on myös alkanut viihtyä ulkona, ja harmistuu kun on aika mennä sisälle. Ulkona lempipuuhat ovat keinuminen, liukuminen ja taaperokärryn työntäminen. Hugo on super ihana mamman vauva, maailman paras kuopus!

2 kommenttia:

  1. Apua miten suloinen ilmestys! Onnea puolitoistavuotiaalle <3 Aivan huippu ilmeikäs poika :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!